Oliko työelämä oikeasti leppoisampaa esim 80-luvulla, vai onko se nostalgiaharha?

Minä tein 80-luvun alkupuolella pari kesää siivoustyötä tavaratalon elintarvikepuolella. Tehtäviini kuului mm. tiskata lihaosaston veitset. Ne oli niin teräviä, että ne rikkoi hanskat melkein joka kerta. Uudet sain kerran viikkoon moitteiden kera, joten ostin sitten itse pienestä palkasta itselleni uusia. Vaikka olin ihan ripeä, en ehtinyt tehdä töitä työajalla vaan lähes joka päivä meni palkattomiksi ylitöiksi.

Sitten olin oman alan toimistotöissä. Kahdessa eri paikassa töitä oli niin paljon, että ylitöitä oli valtavasti. Tein monta viikkoa töitä viikon jokaisena päivänä. Kerran purskahdin itkuun, kun luulin, että kuolen siihen työmäärään. Se hyvä puoli noissa oli, että ylityöt sai valita rahana tai vapaana ja ne laskettiin ylityökertoimilla eikä tunti tunnista vapaana kuten nykyisin.

Työtehtävät ovat lisääntyneet. Ennen se sairaanhoitaja teki sairaanhoitajan työtä, nyt siihen on lisätty sihteerin työt / siivoojan työt/ hoiva-avustajan työt.. jotta säästetään!

Vierailija kirjoitti:

Hyvä esimerkki on, että silloin oli välillä hyvin pitkiäkin koulutuksia, vaikka viikon atk-kurssi, jolle uudet työntekijät menivät, ja muita pitkiä koulutuksia. Oli erityiset työntekijöille tarkoitetut koulutuskeskukset, hulppeat, merenrantapaikoilla. Nykyään kaikki koulutukset on nopeat pakolliset eikä niihinkään oikein pysty keskittymään, kun työt painaa päälle.

Työpaikallani laskuttajana toiminut nainen kertoi, kun aikoinaan toimistoon hankittiin tietokoneet, joten sitä varten hänkin sai niistä koulutuksen. Ensin hän teki täyden työpäivän, sen jälkeen hän hyppäsi yöjunaan ja matkusti Helsinkiin. Aamulla alkoi koulutus ja koulutuspäivän jälkeen taas yöjunaan ja kotimatkalle. Junalta hän meni suoraan töihin tekemään täyden työpäivän. Hänen piti sitten kouluttaa muut toimiston naiset tietokoneen käyttöön.

Vierailija kirjoitti:

Vielä 80-luvulla työnteijän toimenkuva oli yleensä paljon suppeampi, joka asiaan oli oma työntekijänsä, joten työnmäärä pysyi kohtuullisempana. Nykyään on yhden työntekijän harteille sälytetty "kaikki" hommat, ennen niitä tekemässä oli useampi henkilö ja jokainen hoiti vain sen oman lestinsä.

Tätä olin itsekin tulossa kirjoittamaan. Juuri näin. 80-luvulla kukin vastasi omasta toimenkuvastaan mutta siinä se olikin. Oli osastonsihteerit ja matkasihteerit jotka hoitivat hallinnollisen sälän ja hyvin hoitivatkin! Ihan kullan arvoisia ihmisiä ja todella rautaisia ammattilaisia omassa työnkuvassaan! Ei pitänyt itse puljailla matkalaskujen ja matkavarausten kanssa. Sen kun vaan ilmoitti asiasta sihteerille joka rautaisella ammattitaidolla hoiti asiat. Ei tarvinnut klikkailla pitkin järjestelmiä sormi suussa hankkimassa Purchase Order numeroita jokaiselle pikku ostolle kun sihteeri hoiti tämän. Ja sihteereitä oli niin paljon että heidänkin työkuormansa oli sopivan leppoisa.

Nyt työntekijästä on tehty joku mikä lienee moniosaaja jonka pitää osata ja ehtiä tehdä kaiken oman työnsä ohessa suunnilleen jo vahtimestarinkin työt kaikkien hallinnollisten töiden lisäksi jonka sihteerit aiemmin tekivät

Jokaisen naisen, joka haikailee 80-90-luvulle, pitäisi lukea Eveliina Talvitien kirjan "Keitäs tyttö kahvia", jotta ymmärtäisi suomalaisen naisen aseman yhteiskunnassa ja työelämässä. Useimmat haikailevat sellaisen perään, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulopuheista poimitaan rusinat.

Kirja kertoo suomalisista naisista, jotka ovat "huipulla".

Esim. Mari Kiviniemen tarina Keskustapuolueen puh.joht. ja pääministerinä, Tarja Halonen, Päivi Räsänen, Suvi-Anne Siimes jne.

Haikailu voisi loppua, kun faktat tulevat pöydälle.

Jos nainen halusi vielä 90-luvulla edetä uralla tai saada palkan korotuksen, piti suostua ja sietää millaista kohtelua tahansa, koska päätösvala oli setämiehillä. Itse olin tuohon aikaan työelämässä päälikkötasolla, niin vieläkin muistan sitä aikaa kauhun sekaisin tuntein ja en todella kaipaa sitä aikaa. Ja toivon todella, ettei samaa kohtelua koskaan koe tyttären tytär tai yksikään nuori nainen.

Ap. kannattaisi tutustua omaan historiaan, jotta voi ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen naisen, joka haikailee 80-90-luvulle, pitäisi lukea Eveliina Talvitien kirjan "Keitäs tyttö kahvia", jotta ymmärtäisi suomalaisen naisen aseman yhteiskunnassa ja työelämässä. Useimmat haikailevat sellaisen perään, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulopuheista poimitaan rusinat.

Kirja kertoo suomalisista naisista, jotka ovat "huipulla".

Esim. Mari Kiviniemen tarina Keskustapuolueen puh.joht. ja pääministerinä, Tarja Halonen, Päivi Räsänen, Suvi-Anne Siimes jne.

Haikailu voisi loppua, kun faktat tulevat pöydälle.

Jos nainen halusi vielä 90-luvulla edetä uralla tai saada palkan korotuksen, piti suostua ja sietää millaista kohtelua tahansa, koska päätösvala oli setämiehillä. Itse olin tuohon aikaan työelämässä päälikkötasolla, niin vieläkin muistan sitä aikaa kauhun sekaisin tuntein ja en todella kaipaa sitä aikaa. Ja toivon todella, ettei samaa kohtelua koskaan koe tyttären tytär tai yksikään nuori nainen.

Ap. kannattaisi tutustua omaan historiaan, jotta voi ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Olen ollut DI hommissa jo 80-luvulla ilman mitään keitäs tyttö kahvia ongelmia. Kahvia keitti/keittää vuorollaan niin miehet kuin naisetkin.

t. DI nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloit vakityöt v. 84 kirjanpitäjänä ja ei kyllä ollut leppoisampaa, jos vertaa tähän päivään, kun ei ollut teknologia apuna. Nyt voi pitää ruokatauon ja ohjelma tekee töitä, kun ennen hakkasin sormillani laskukonetta, josta olen saanut sormiini nivelkuluman ja sormet sohottaa eri suuntiin jotka oli ennen toimistotyössä yleisiä.

En kaipaa työelämässä 80-luvulle tai muutenkaan. Nykyisin elämä helpompaa.

Tätä itekin arvelisin, että digitalisaatio on helpottanut monia asioita. Ei kaikki sentään ennen ollut paremmin.

Sitten on monia aloja, joissa digitalisaatio on nimenomaan tuonut kiirettä ja ylimääräistä tekemistä työhön. Siinä mielessä ennen oli leppoisampaa, ettei ollut julmettu kiire

Toimittaja kirjoittaa juttunsa tosi näppärästi läppärillä ja kuvat saa mukaan diginä heti. Ennen todella kiireellinen juttu oli saatava valmiiksi seuraavaan päivään mennessä. Nyt se on silloin ikivanha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 80-luvulla työnteijän toimenkuva oli yleensä paljon suppeampi, joka asiaan oli oma työntekijänsä, joten työnmäärä pysyi kohtuullisempana. Nykyään on yhden työntekijän harteille sälytetty "kaikki" hommat, ennen niitä tekemässä oli useampi henkilö ja jokainen hoiti vain sen oman lestinsä.

Tätä olin itsekin tulossa kirjoittamaan. Juuri näin. 80-luvulla kukin vastasi omasta toimenkuvastaan mutta siinä se olikin. Oli osastonsihteerit ja matkasihteerit jotka hoitivat hallinnollisen sälän ja hyvin hoitivatkin! Ihan kullan arvoisia ihmisiä ja todella rautaisia ammattilaisia omassa työnkuvassaan! Ei pitänyt itse puljailla matkalaskujen ja matkavarausten kanssa. Sen kun vaan ilmoitti asiasta sihteerille joka rautaisella ammattitaidolla hoiti asiat. Ei tarvinnut klikkailla pitkin järjestelmiä sormi suussa hankkimassa Purchase Order numeroita jokaiselle pikku ostolle kun sihteeri hoiti tämän. Ja sihteereitä oli niin paljon että heidänkin työkuormansa oli sopivan leppoisa.

Nyt työntekijästä on tehty joku mikä lienee moniosaaja jonka pitää osata ja ehtiä tehdä kaiken oman työnsä ohessa suunnilleen jo vahtimestarinkin työt kaikkien hallinnollisten töiden lisäksi jonka sihteerit aiemmin tekivät

Nykyään hotellihuoneen saa varattua muutamassa minuutissa, korkeintaan menee 5-10min.

Vielä 80-luvulla siihen meni tunti.

Ensin matkustaja etsi paperikalenterista hotellin nimen ja vei sen paperilapulle sihteerille ja sihteeri etsi kunkin läänin monta senttiä paksusta puhelinluettelosta numeron tai soitti numerotuedusteleen ja tilasi puhelun hotelliin ja kun hotelli vastasi, pyydettiin huonevaraukseen jne. jne. ja tähän oli vierähtänyt helposti tunti.

Nyt teknilogian avulla, homma hoituu hetkessä, ilman välikäsiä.

Ei tätä voi niputtaa koskemaan joka alaa. Moni ammatti on hävinnyt vuosien varrella kokonaan, onko se sitten hyvä vai huono? Eipä ole enää esim. "Sentraalisantroja" jotka hoitivat vain yhden yrityksen puheluita. Nyt yksi ihminen hoitaa muutaman sadan yrityksen puhelut. Lienee ihan selvää, että henkinen vaativuus on isompi, kun pitää tietää monen yrityksen tiedot koskaan käymättä niissä yrityksessä. Varsinkin asiakaspalvelutyössä se korostuu, kun olet soittavalle asiakkaalle ainoa kontakti siihen yritykseen, eikä asiakaspalvelija ole koskaan yrityksessä käynytkään tai tiedä sijaintia muutakuin osoitteena näytöllä.

Veikkaan että moni haudankaivaja on ihan tyytyväinen tekniikan kehittymiseen ja kokee työnsä olevan paljon helpompaa. Joku toimistosihteeri on täysin eri mieltä, kun vielä vuonna -88 hänellä oli 4 työkaveria tekemässä samaa työtä. Nyt hän tekee ne yksin eikä työmäärä ole yhtään pienempi.

Nostalgiaharha. 80-luvullakin oli niitä, jotka laiskotteli pomoina ylemmissä viroissa. Sitten oli ne, joiden oli se oikea työ tehtävä.

En todellakaan ole sitä mieltä, että ennen oli kaikki paremmin, mutta kyllä työelämä oli siihen aikaan oikeasti leppoisampaa. Olin kasarilla lukemattomissa erilaisissa hommissa, mm.postinkantajana ja muistan postin esimiehet todella ihmisiä ja elämää ymmärtävinä tyyppeinä. Olisikohan johtunut siitä, että heillä sota-aikana tai jopa sitä ennen syntyneinä saattoi olla perpektiiviä asioihin ja ihan oikeaa elämänkokemusta verrattuna moniin nykyajan johtajiin.

En tiedä oliko leppoisampaa, mutta ainakin töitä oli paremmin tarjolla. Suvussani ei ollut 80 luvulla yhtään toimihenkilöasemassa olevaa saati johtoporrasta. Kaikki oli duunareita. Töitä sai kun käveli firman ovesta sisään ja kysyi. Jos tuli riita pomon kanssa tai oli liian raskasta, niin irtisanoutuivat ja viikon päästä oli jo uusi paikka. Tämä siis noin 5000 asukkaan paikkakunnalla. Oli pienteollisuutta, kaupan alan ja hoitoalan paikkoja. Nyt on ihan kuollut paikkakunta.

Ehkä jotain kertoo tämä, mitä seuraavaksi kirjoitan. Isovanhempani eivät ymmärrä näitä asioita ja nämä lauseet ovat hyvin tuttuja heidän suustaan:

"Kolmelta pääset. Tuutko suoraan siitä tänne niin lähdetään käymään paikassa X. Odottelen sua tuolla pihassa. No miten niin et tiedä monelta pääset, justhan sanoit että kolmelta? No jos työnantaja sanoo että kolmelta niin kyllä se on sitten kolmelta" (Tästä hetken väittely kunnes kerron JÄLLEEN kerran, että soitan kun pääsen lähteen töistä)

"Mistä noi mustelmat on sun kädessä? Töistä? Ne ei taatusti ole. Ei ketään töissä pahoinpidellä!" (Niin, olen sosiaali- ja terveysalalla töissä mummu rakas.)

"Taas töissä? Millon sulla on vapaa? Ens viikon torstaina yksi vapaa? Ei toi tollanen peli vetele." (Niin, listan mukaan olisi vapaapäivä, mutta meillä ei ollut osastolla YHTÄKÄÄN sairaanhoitajaa tälle päivää ja osasto olisi lähes suljettava muuten tai vähintään katastrofaalinen tilanne, niinkun lehdistäkin on saanut lukea, mm. Acutan toiminnasta oli juuri juttua lehdessä.)

"Ei tarvi maksaa erikseen, maksan tän pitsareissun kaikille. "Karitankin" kaikki rahat menee ties mihin aina."

----> (Niin, käteen jää kolmivuorotyöstä noin 2200e, josta maksan kolmion vuokran 900e, vesi 60e (kyllä, 20e/henkilö!),  sähkö n. 50e, lasten päivähoitomaksut n. 350e, PAKOLLISET bensat töihin n. 100e/kk (kuljen VAIN töihin autolla ja lasten päikkyyn), puhelin/netti 25e/kk, kotivakuutus n.20e/kk, bussilippu 40e/kk, autonvakuutus 50e/kk eli minulle jää n. 600e ruokaan. Meitä on kolme, minä plus kaksi pientä lasta. Eli käytännössä viikon ruokabudjetti on 150e KOLMELLE. Yhdellä lapsesta allergioita, joten sellaiset tuotteet ovat vielä normaalia kalliimpia. Yhtään ei ole varaa, jos esim. pesukone hajoaa tai mikään muukaan. ELI KYLLÄ RAKAS MUMMU, rahani menee ties mihin!!!

Ei, en pärjäisi ilman mummua. Mummu välillä ostaa meille esimerkiksi ruokakassin. 

Vierailija kirjoitti:

Illalla käynnistän treidausbotit ennen nukkumaanmenoa. Aamulla tarkistan yön tuoton ja lähden rannalle. En ollut edes syntynyt 80-luvulla, mutta vaikea kuvitella, miten se tätä leppoisampaa olisi voinut olla.

Olettaen, että tarinasi perustuisi ainakin osittain tositapahtumiin, niin miten se kertoisi yhtään mitään työelämän yleisestä leppoisuudesta 2020-luvulla verrattuna 1980-lukuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen naisen, joka haikailee 80-90-luvulle, pitäisi lukea Eveliina Talvitien kirjan "Keitäs tyttö kahvia", jotta ymmärtäisi suomalaisen naisen aseman yhteiskunnassa ja työelämässä. Useimmat haikailevat sellaisen perään, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulopuheista poimitaan rusinat.

Kirja kertoo suomalisista naisista, jotka ovat "huipulla".

Esim. Mari Kiviniemen tarina Keskustapuolueen puh.joht. ja pääministerinä, Tarja Halonen, Päivi Räsänen, Suvi-Anne Siimes jne.

Haikailu voisi loppua, kun faktat tulevat pöydälle.

Jos nainen halusi vielä 90-luvulla edetä uralla tai saada palkan korotuksen, piti suostua ja sietää millaista kohtelua tahansa, koska päätösvala oli setämiehillä. Itse olin tuohon aikaan työelämässä päälikkötasolla, niin vieläkin muistan sitä aikaa kauhun sekaisin tuntein ja en todella kaipaa sitä aikaa. Ja toivon todella, ettei samaa kohtelua koskaan koe tyttären tytär tai yksikään nuori nainen.

Ap. kannattaisi tutustua omaan historiaan, jotta voi ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Olen ollut DI hommissa jo 80-luvulla ilman mitään keitäs tyttö kahvia ongelmia. Kahvia keitti/keittää vuorollaan niin miehet kuin naisetkin.

t. DI nainen

Monilla kuitenkin oli.

Ote kirjasta

Esim. Helsingin Sanomien toimittaja Mattiesko Hyvönen laati vuonna 1991 artikkelin lehteen otsikolla

"Arkadianmäen prinsessat". Artikkelissä jaoteltiin naiskansanedustajat ryhmiin "kaunistus, tahvotavallinen tai rumistus"

Sirkka-liisa Anttila sai suuri rintaisemman tittelin ja Heidi Hautalaa kehoitettiin ottamaan rillit, jotta näyttäisi sievemmältä ja Eva Biaudet näyttää kauniimmilta, kun on sivuttain, eikä suorassa. Elisabeth Rehnin pitäisi näyttää useammin rotusääriään jne.

Ja tämä kaikki Suomen suurimmassa päivälehdessä v. 1991. Ei taitaisi tänä päivänä enää mennä läpi ja kertoo naisen asemasta 90-luvulla.

Oli se paljon leppoisampaa. Muistan 80/90-luvuilta, kun lapsena kävin isän työpaikalla. Ihmisillä oli toimitossa hyvin aikaa pitää kahvitunteja ja rupatella. Nykyään paahdetaan pää kolamntena jalkana ja jätetään taukojakin väliin, kun on jatkuva kiire, josta on tullut ihan tapa monille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisen naisen, joka haikailee 80-90-luvulle, pitäisi lukea Eveliina Talvitien kirjan "Keitäs tyttö kahvia", jotta ymmärtäisi suomalaisen naisen aseman yhteiskunnassa ja työelämässä. Useimmat haikailevat sellaisen perään, mistä ei ole omakohtaista kokemusta, vaan kuulopuheista poimitaan rusinat.

Kirja kertoo suomalisista naisista, jotka ovat "huipulla".

Esim. Mari Kiviniemen tarina Keskustapuolueen puh.joht. ja pääministerinä, Tarja Halonen, Päivi Räsänen, Suvi-Anne Siimes jne.

Haikailu voisi loppua, kun faktat tulevat pöydälle.

Jos nainen halusi vielä 90-luvulla edetä uralla tai saada palkan korotuksen, piti suostua ja sietää millaista kohtelua tahansa, koska päätösvala oli setämiehillä. Itse olin tuohon aikaan työelämässä päälikkötasolla, niin vieläkin muistan sitä aikaa kauhun sekaisin tuntein ja en todella kaipaa sitä aikaa. Ja toivon todella, ettei samaa kohtelua koskaan koe tyttären tytär tai yksikään nuori nainen.

Ap. kannattaisi tutustua omaan historiaan, jotta voi ymmärtää menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Olen ollut DI hommissa jo 80-luvulla ilman mitään keitäs tyttö kahvia ongelmia. Kahvia keitti/keittää vuorollaan niin miehet kuin naisetkin.

t. DI nainen

Monilla kuitenkin oli.

Ote kirjasta

Esim. Helsingin Sanomien toimittaja Mattiesko Hyvönen laati vuonna 1991 artikkelin lehteen otsikolla

"Arkadianmäen prinsessat". Artikkelissä jaoteltiin naiskansanedustajat ryhmiin "kaunistus, tahvotavallinen tai rumistus"

Sirkka-liisa Anttila sai suuri rintaisemman tittelin ja Heidi Hautalaa kehoitettiin ottamaan rillit, jotta näyttäisi sievemmältä ja Eva Biaudet näyttää kauniimmilta, kun on sivuttain, eikä suorassa. Elisabeth Rehnin pitäisi näyttää useammin rotusääriään jne.

Ja tämä kaikki Suomen suurimmassa päivälehdessä v. 1991. Ei taitaisi tänä päivänä enää mennä läpi ja kertoo naisen asemasta 90-luvulla.

No mutta se Hytönen olikin aika vääräleuka ja tyylilaji vahvan provokatiivinen ja satiirinen. Tehdäänhän nykyäänkin kaikenlaista juttua ja sitten niistä kohistaan some tukossa ja tälläkin palstalla. Onhan mm. se uus roustaus-show, oliko se maikkarilla?

Vierailija kirjoitti:

Työtehtävät ovat lisääntyneet. Ennen se sairaanhoitaja teki sairaanhoitajan työtä, nyt siihen on lisätty sihteerin työt / siivoojan työt/ hoiva-avustajan työt.. jotta säästetään!

En ole sh, mutta eikö myös sh työ ole helpottunut teknologian avulla? On nostolaitteet, moottorisängyt, potilastiedot ja lääkkeet näytöllä, ei potilaskortistoissa jne. eikä kukaan sh ime potilaan räkiä pillillä, vaan koneella tai kantele iilimatoja purkissa, niin kuin naapurini iäkäs rouva kertoi, kun oli kätilö jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Illalla käynnistän treidausbotit ennen nukkumaanmenoa. Aamulla tarkistan yön tuoton ja lähden rannalle. En ollut edes syntynyt 80-luvulla, mutta vaikea kuvitella, miten se tätä leppoisampaa olisi voinut olla.

Olettaen, että tarinasi perustuisi ainakin osittain tositapahtumiin, niin miten se kertoisi yhtään mitään työelämän yleisestä leppoisuudesta 2020-luvulla verrattuna 1980-lukuun?

Yleinen on vaikea sana, helposti sitä itse kukin kuvittelee juuri oman kokemuksen edustavan jotain kollektiivisempaakin totuutta. Tietotyöläisten määrä ainakin on ihan toista kuin 80-luvulla ja onhan se nyt vaan melkoisen lungnia touhua jos hommansa osaa. Suorittavissa töissä varmaan juurikin kaikenmaailman prosessioptimoijien ansiosta revitään selkänahasta entistä enemmän. Ammatinvalintakysymys?

Vierailija kirjoitti:

Nostalgiaharha. 80-luvullakin oli niitä, jotka laiskotteli pomoina ylemmissä viroissa. Sitten oli ne, joiden oli se oikea työ tehtävä.

Mikä harha tämä mahtaa olla - pomo laiskottelee ja minä teen oikeat työt? Kun ei oikeasti tiedä toisen hommista mitään voi kuvitella itsensä oikeiden töiden tekijäksi ja toisen laiskottelijaksi.