Lue keskustelun säännöt.
Puoliso ei suostu ajamaan autoa
Kuski
18.07.2022 |
Puolisollani on ajokortti, mutta hän ei suostu ajamaan autoa. Ajan kaikki mökkireissut, kauppamatkat ja lomamatkat. Ylipäänsä kaikki ajot mitä ajetaan. Kesänlomareissulla ajoin satojen kilometrien matkan edes takaisin. Paluumatkalla varsinkin minua väsytti melko paljon, mutta niin vain jouduin ajamaan koka matkan kotiin. Aina kun ehdotan, että hän ajaisi edes jonkin helpon suoran pätkän missä ei tarvitse kääntyä mihinkään, hänellä on joku syy valmiina miksi se ei käy. Milloin on nukuttu huonosti, niskat on kipeät, vaihdekeppi pelottaa, ahdistaa jokin tai ei vain ole sellainen "fiilis". Ajokortin saatuaan hän suostui ajamaan itsekseen tuttuja reittejä kunhan ne oli ensin käyty opettelemassa minun kanssani ja niistä ei tarvinnut poiketa metriäkään. Esimerkiksi jos auto olisi pitänyt poiketa tankkaamaan matkana varrella hän lähti mielummin kävelemään vaikka kaatosateeseen.
Jostain syystä hän on pelännyt autolla ajamista aina. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Toki asioita saa pelätä, mutta hänellä ei tunnu olevan mitään halua edes yrittää opetella pois pelostaan. Hän on vuosien aikana mytologisoinut autolla ajamisen joksikin suoritukseksi, joka häneltä ei onnistu. Olen yrittänyt tarjota tukea ja ehdottanut, että käydään yhdessä opettelemassa ajamista. Hän suostui ottamaan autokoulusta lisäopetusta ja se meni hyvin. Opettaja sanoi hänelle, että ajaminen häneltä sujuu ja että ei se muuta vaadi kuin kilometrejä. Samaa olen sanonut minäkin: ajamaan oppii ajamalla. Mitä enemmän kilometrejä takana, sitä paremmin se sujuu. Mutta ei. Arvatkaa kuinka paljon niiden ajotuntien jälkeen on ajettu? Kahden vuoden aikana ehkä yhteensä 1,5 tuntia. Ja siten, että minä olen ollut vieressä istumassa koko ajan.
Sinänsä minulle on ihan yksi ja sama haluaako joku ajaa autoa vai ei, mutta perheen ollessa kyseessä minusta ei ole reilua että kaikki kuljettaminen kaatuu minun niskaani. Kaikki kotityöt tehdään aika tasan puoliksi, mutta kuljettamista ei lasketa kotitöiksi. Se on vaan jotain joka pitää tehdä ja minä teen sen. Lapset meillä alkavat olla kohta siinä iässä, että heitä pitää kuskailla harrastuksiin. Kuka on sitten iltaisin istumassa jossain hallilla harjoitusten ajan?
Mikä neuvoksi? Pitäisikö vaan alkaa kieltäytymään ajamisesta. Siitä seuraa riita ja sitäkään en mielellään halua.
Kommentit (302)
Itse hankin aikoinani auton, kun työmatkoja varten tarvitsin. Miehellä ei ole ajokorttia. Ei tämä muuten haittaa, mutta olemme päätyneet asumaan miehen työpaikan lähelle, ja itse ajan päivittäin 40 km suuntaansa töihin. Jos molemmilla olisi kortti, voitaisiin asua missä vain. Nyt olen vähän kuin panttivankina tylsällä ja kalliilla alueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Kyllä tuo on aika harvinaista. Tunnen ihmisiä, jotka väittävät näin, mutta se vaikuttaa tekosyyltä, kun oikeasti ei haluta voittaa omaa pelkoa. Itselläni on varmaan hitaat refleksit ja ehdottomasti huono tilallinen hahmotuskyky, ja alussa pelkäsin hulluna, mutta niin vain olen ajanut paljon, ilman onnettomuuksia, jo vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Todella vaikea tilanne. En usko että se kauheasti auttaa jos ap kieltäytyy ajamasta. Ei noin kova pelko todellakaan katoa sillä tempulla, vaan muuttuu pahemmaksi kun ongelma muistuttaa itsestään koko ajan kun perheen arki vaikeutuu. Ja tosiaan uskon että tuo ei liity mitenkään laiskuuteen vaan kyse on nimenomaan pelosta. Siinä mielessä hankala pelko, että ajaminen todella voi olla hengenvaarallista, toisin kuin esim hammaslääkärin pelko.
Itsekin inhoan ajamista, voi johtua siitä että minulle selitettiin jatkuvasti että naiset eivät osaa ajaa. Olen 3-kymppinen, eli ei ole jääneet 50-luvulle nuo asenteet. Minulla on auto ja työmatkat on pakko ajaa. Olin kerran työssä jossa oli pakko ajaa joka päivä ison kaupungin keskustassa. Tämä ei ole auttanut mitään. Vihaan edelleen autolla ajoa ja olen yllättynyt aina kun matka sujuikin hyvin. Joten se siitä ajatuksesta että ajetut kilometrit korjaavat asian. Itselläni kyllä pelkoa pahentaa se kun joku istuu vieressä, en tiedä miten puolisollasi olisi.
Kiireesti tuolle asialle pitäisi tehdä jotain. Ei pelkästään siksi että on epäreilua ap:lle vaan myös siksi että lapset saavat kummallisen esimerkin. Terapia olisi varmasti hyvä ratkaisu. Mutta mielestäni kannattaa unohtaa tuo kumppanin painostaminen auton rattiin. Ei se toimi niin todella kovien pelkojen kanssa.
Ei se painostaminen toimi missään muussakaan.
Itse ainakin kenkäisisin miehen pihalle, jos se yrittäisi painostaa tai manipuloida minua tekemään jotain, mitä en tahdo. Koska en tahdo elää sellaisessa parisuhteessa. Olisin sitten mieluummin yksin.
Ja eihän kukaan normaali ihminen muutenkaan kohtele rakastamaansa ihmistä tuolla tavalla, että painostetaan, jumpitellaan ja temppuillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Kyllä tuo on aika harvinaista. Tunnen ihmisiä, jotka väittävät näin, mutta se vaikuttaa tekosyyltä, kun oikeasti ei haluta voittaa omaa pelkoa. Itselläni on varmaan hitaat refleksit ja ehdottomasti huono tilallinen hahmotuskyky, ja alussa pelkäsin hulluna, mutta niin vain olen ajanut paljon, ilman onnettomuuksia, jo vuosikymmeniä.
Toki on harvinaista, ihan kuten sekin että aikuinen EI tahdo ajaa. Itse en tunne itseni lisäksi ketään.
Ja tosiaan, jos ei ole oppinut suojatietä jalkaisin kunnolla ylittämään, voidaan olla aika varmoja että asiat ei harjoittelemalla kohene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Tämä.
Olen itse entinen ajopelkoinen, jota puoliso haukkui kun pelkäsin.
Nyttemmin on selvinnyt, että hahmotuskykyni ja reaktiokykyni toimii erilailla kuin muilla (mm. spatiaalisen hahmottamisen häiriö) eikä minun kannata ajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Polkupyörällä ajaminen on paljon vaikeampaa. Autossa on neljä pyörää ja paljon automatiikkaa, joka pitää tiellä 😀
Vierailija kirjoitti:
No jo on taas ongelma. Mieluummin mä ainakin ajan itse, kun istun sellaisen kyydissä kilometriäkään joka ei uskalla, osaa ja/tai halua ajaa vaikka kuinka omistaisikin ajokortin.
Jättäkää auto kotiin kokonaan ja menkää seuraava reissu junalla. Tai jääkää kotiin kokonaan. Toista et voi pakottaa ajamaan eikä tietenkään ole sinunkaan mikään pakko ajaa.
Ja väsyneenä ei autonrattiin pidä lähteä ollenkaan. Kenenkään.
Ap lienee itsekin vähän huono ja epävarma kuski.
Hyvät kuskit ajaa aina mieluummin itse kuin antaa huonomman ajaa, vaikka tämä oikein kerjäisi että saisi harjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Polkupyörällä ajaminen on paljon vaikeampaa. Autossa on neljä pyörää ja paljon automatiikkaa, joka pitää tiellä 😀
Vauhti on merkittävästi hitaampi, pyörätiellä ei tarvitse välittää muusta liikenteestä juurikaan, risteykset menee taluttamalla jne.
Polkupyörällä ajaminen vaatii tasapainoa, ei juuri muuta.
Kuski kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mahdollista hankkia puolisolle jotain halpaa automaattia tai tutustuttaa hänet automaattiin? Sen kanssa ei tarvitse pelätä vaihdekeppiä.
No yksi esiin nostettu asia on ollut juuri tämä automaatin hankinta ja että sitten hän EHKÄ alkaisi ajamaan kun ei tarvitsi vaihtaa itse vaihteita. Minä vaan pelkään, että sitten tulee jokin uusi syy miksi autolla ajo ei onnistu. Yksi aivan mahdollinen skenaario on, että minä joudun valitsemaan sen auton koska hän ei suostu koeajamaan sitä ja sitten kun se on hankittu niin se ei olekaan hyvä jostain syystä.
Itse olin myös ajopelkoinen. En ehkä noin pahasti, suostuin sentään maantieajoa ajamaan, mutta en koskaan vieraissa kaupungeissa tai edes isommissa taajamissa.
Kunnes lapset tulivat harrastusikään. Halusin osallistua heidän harrastuksiinsa, mutta mieheni ei ollut ollenkaan innokas lähtemään peleihin tai turnauksiin. Joten oli pakko ryhtyä ajamaan. Vaikka pelotti ihan hemmetisti (silloin ei ollut edes navigaattoria). Pikkuhiljaa totuin siihen ja sitten suhasinkin jo lapsilauma kyydissä ympäri Uuttamaata. Eli kun oli tarpeeksi tärkeä syy, niin uskallusta löytyi. Toivottavasti puolisosikin löytää motivaation ajamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Kyllä tuo on aika harvinaista. Tunnen ihmisiä, jotka väittävät näin, mutta se vaikuttaa tekosyyltä, kun oikeasti ei haluta voittaa omaa pelkoa. Itselläni on varmaan hitaat refleksit ja ehdottomasti huono tilallinen hahmotuskyky, ja alussa pelkäsin hulluna, mutta niin vain olen ajanut paljon, ilman onnettomuuksia, jo vuosikymmeniä.
Toki on harvinaista, ihan kuten sekin että aikuinen EI tahdo ajaa. Itse en tunne itseni lisäksi ketään.
Ja tosiaan, jos ei ole oppinut suojatietä jalkaisin kunnolla ylittämään, voidaan olla aika varmoja että asiat ei harjoittelemalla kohene.
Omissa ja miehen sukulaisissa näitä on. Ei ole mitään ajamisen estävää vikaa, paitsi pelko.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon pelkoon on ilman muuta joku syy.
Itse olen hiukan samanlainen tapaus. Sain kyllä ajokortin 19-vuotiaana otettuani ison kasan ajotunteja, mutta ajaminen tuntui aina todella inhottavalta. Yritin kyllä pakottaa itseni ajamaan, ettei miehen olisi aina tarvinnut, mutta mies itse totesi että ajaminen ei häntä haittaa, ja että pelkkä pyörällä ajoni on niin holtitonta, että paras kun en aja ollenkaan.
Pikakelataan 35 v ikään ja selityskin löytyi. Sain diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä, minkä kylkiäisenä minulla on jonkinlainen hahmotushäiriö. Sehän ei ole virallinen diagnoosi, mutta minä ilmeisesti en hahmota ensinkään liikkuvia objekteja.
Näin jälkeenpäin tuo käy kyllä täysin järkeen. Olen nykyään 43, enkä VIELÄKÄÄN tiedä, koska minun kuuluu mennä suojatien yli, kun olen jalkaisin liikenteessä. Joko odotan kaikki autot puolen kilometrin päästä, tai kävelen melkein alle. Aina täytyy tietoisesti miettiä ja päin helvettiä menee silti. En tiedä, aikooko vastaankävelijä väistää minua. Jne.
Toisin sanoen, jos en ole oppinut edes jalkaisin tien yli menemään ilman suurta älyllistä prosessointia ja epävarmuutta, on aika selvää että mikään määrä harjoitusta ei tekisi minusta turvallista kuskia liikenteessä.
Ap:n puolisolla voi olla kyse jostain samantapaisesti. On hyvin tärkeää ymmärtää, että tässä ei ole kyse vaan ap:n elämän mukavuus ja hankaluus, vaan ihan kaikkien liikenteessä olijoiden turvallisuus.
Itse tunsin ihan hirveää syyllisyyttä ja huonommuutta ajamattomuudestani, kunnes tuli nuo neurologiset ongelmat ilmi ja ymmärsin, että tosiaankin teen ihmiskunnalle palveluksen kun en riskeeraa muiden henkeä auton ratissa.
P.S. Pystyn aivan hyvin ajamaan traktoria pellolla ja vaikka kyntämään, saan itse auran perään, pystyn peruuttamaan traktorin kärryineen talliin jne. Koneet ei ole ongelma. Ongelma on ne muut liikkuvat objektit liikenteessä, joita ei autististen aivojeni mielestä ole olemassa.
P.P.S. Kaikki autistit eivät tietenkään ole tällaisia luusereita, vaan moni ajaa oikein hyvin.
Minä olen kuin sinä, paitsi että ei ole edes autismiepäilyä. Mutta en vain hahmota tilassa liikkuvia objekteja. En pysty edes pyöräilemään kuin kävelyvauhtia paikassa, jossa on yhtään autoja, muita pyöriä tai kävelijöitä. Ylitän suojatiet jalankulkija hitaasti ja yleensä jään odottamaan vaikka tulossa auto olisi aika kaukana, koska en tajua sen nopeutta enkä etäisyyttä. Olen todella kömpelö kaikissa pallo- ja joukkuelajeissa. Olenkin aina vihannut niitä. Autolla ajaessa en hahmota muuta liikennettä yhtään. En näe muiden autojen liikettä. Ensin ne on kaukana ja sitten aivan yhtäkkiä edessäni enkä edes tajua kunnolla että on siinä. En voi ajaa. Muuten olen elämässäni esim. urallani menestynyt, korkeasti koulutettu jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni olisi voinut käydä noin jos olisin kortin hankkinut. Onneksi asutaan paikassa jossa etäisyydet ovat lyhyitä. Mies omasta tahdostaan vie minua välillä töihin autolla vaikka matkaa naurettavat 2,5 km. Luonnostaan olen tehnyt suurimman osan kotitöistä, en siis sen takia että olisi pakko korvata kortittomuus tekemällä jotain mitä vihaan. Mies taas sopivasti inhoaa siivoamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Kyllä tuo on aika harvinaista. Tunnen ihmisiä, jotka väittävät näin, mutta se vaikuttaa tekosyyltä, kun oikeasti ei haluta voittaa omaa pelkoa. Itselläni on varmaan hitaat refleksit ja ehdottomasti huono tilallinen hahmotuskyky, ja alussa pelkäsin hulluna, mutta niin vain olen ajanut paljon, ilman onnettomuuksia, jo vuosikymmeniä.
Toki on harvinaista, ihan kuten sekin että aikuinen EI tahdo ajaa. Itse en tunne itseni lisäksi ketään.
Ja tosiaan, jos ei ole oppinut suojatietä jalkaisin kunnolla ylittämään, voidaan olla aika varmoja että asiat ei harjoittelemalla kohene.
Omissa ja miehen sukulaisissa näitä on. Ei ole mitään ajamisen estävää vikaa, paitsi pelko.
Mistä sinä tiedät, mitä siellä pelon taustalla on?
Voi olla, että he eivät itsekään tiedä sitä. Suomessa kun ei pääse kovin helpolla mihinkään nepsy-tutkimuksiin. Eivätkä kaikki ihmiset kykene sen tasoiseen introspektioon, että tajuaisivat pelkäävänsä "koska en pysty keskittymään/kädet ja jalat ei toimi samaan tahtiin/en hahmota muuta liikennettä". Tuntevat vaan, että jokin on väärin, ja siksi pelottaa.
Ei ole olemassa mitään "vain pelkoa". Pelkoon on aina jokin syy. Toisinaan kyseessä on toki vaan irrationaalisesta yleistyksestä tms, mutta toisinaan pelko kertoo, että "älä helvetissä tee tätä, kuolet".
Sitä vartenhan me ylipäänsä tunnemme pelkoa: se on mekanismi, jonka tarkoitus on estää meitä tekemästä hengenvaarallisia asioita.
Minua ihmetyttää, miten suuri vimma teillä "vain pelkoa" -ihmisillä on saada liikenteeseen lisää huonoja kuskeja. Miksi ette ole onnellisia siitä, että edes osa huonoista kuskeista ymmärtää pysyä pois jaloista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, hauskaa miten moni automaattisesti olettaa ap:n olevan mies ja puolison nainen, vaikka sitä ei mainita. Voisi olla toisinkin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Kyllä tuo on aika harvinaista. Tunnen ihmisiä, jotka väittävät näin, mutta se vaikuttaa tekosyyltä, kun oikeasti ei haluta voittaa omaa pelkoa. Itselläni on varmaan hitaat refleksit ja ehdottomasti huono tilallinen hahmotuskyky, ja alussa pelkäsin hulluna, mutta niin vain olen ajanut paljon, ilman onnettomuuksia, jo vuosikymmeniä.
Toki on harvinaista, ihan kuten sekin että aikuinen EI tahdo ajaa. Itse en tunne itseni lisäksi ketään.
Ja tosiaan, jos ei ole oppinut suojatietä jalkaisin kunnolla ylittämään, voidaan olla aika varmoja että asiat ei harjoittelemalla kohene.
Omissa ja miehen sukulaisissa näitä on. Ei ole mitään ajamisen estävää vikaa, paitsi pelko.
Mistä sinä tiedät, mitä siellä pelon taustalla on?
Voi olla, että he eivät itsekään tiedä sitä. Suomessa kun ei pääse kovin helpolla mihinkään nepsy-tutkimuksiin. Eivätkä kaikki ihmiset kykene sen tasoiseen introspektioon, että tajuaisivat pelkäävänsä "koska en pysty keskittymään/kädet ja jalat ei toimi samaan tahtiin/en hahmota muuta liikennettä". Tuntevat vaan, että jokin on väärin, ja siksi pelottaa.
Ei ole olemassa mitään "vain pelkoa". Pelkoon on aina jokin syy. Toisinaan kyseessä on toki vaan irrationaalisesta yleistyksestä tms, mutta toisinaan pelko kertoo, että "älä helvetissä tee tätä, kuolet".
Sitä vartenhan me ylipäänsä tunnemme pelkoa: se on mekanismi, jonka tarkoitus on estää meitä tekemästä hengenvaarallisia asioita.
Minua ihmetyttää, miten suuri vimma teillä "vain pelkoa" -ihmisillä on saada liikenteeseen lisää huonoja kuskeja. Miksi ette ole onnellisia siitä, että edes osa huonoista kuskeista ymmärtää pysyä pois jaloista?
Minä olen yksi tähän ketjuun kirjoittaneista ajopelkoisista, joka katsoo itse olevansa vakava turvallisuusriski muille liikenteessä (mitä en halua olla, niin en aja ollenkaan). Minuakin on syyllistetty pelkäämisestä paljon. Olen jokaiselle syyllistäjälle sanonut, että ole hit to soikoon tyytyväinen, että en ole liikenteessä vaarantamassa sinun ja läheistesi henkeä. Jokainen on mennyt hiljaiseksi eikä ole enää osannut sanoa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohon pelkoon on ilman muuta joku syy.
Itse olen hiukan samanlainen tapaus. Sain kyllä ajokortin 19-vuotiaana otettuani ison kasan ajotunteja, mutta ajaminen tuntui aina todella inhottavalta. Yritin kyllä pakottaa itseni ajamaan, ettei miehen olisi aina tarvinnut, mutta mies itse totesi että ajaminen ei häntä haittaa, ja että pelkkä pyörällä ajoni on niin holtitonta, että paras kun en aja ollenkaan.
Pikakelataan 35 v ikään ja selityskin löytyi. Sain diagnoosin Aspergerin oireyhtymästä, minkä kylkiäisenä minulla on jonkinlainen hahmotushäiriö. Sehän ei ole virallinen diagnoosi, mutta minä ilmeisesti en hahmota ensinkään liikkuvia objekteja.
Näin jälkeenpäin tuo käy kyllä täysin järkeen. Olen nykyään 43, enkä VIELÄKÄÄN tiedä, koska minun kuuluu mennä suojatien yli, kun olen jalkaisin liikenteessä. Joko odotan kaikki autot puolen kilometrin päästä, tai kävelen melkein alle. Aina täytyy tietoisesti miettiä ja päin helvettiä menee silti. En tiedä, aikooko vastaankävelijä väistää minua. Jne.
Toisin sanoen, jos en ole oppinut edes jalkaisin tien yli menemään ilman suurta älyllistä prosessointia ja epävarmuutta, on aika selvää että mikään määrä harjoitusta ei tekisi minusta turvallista kuskia liikenteessä.
Ap:n puolisolla voi olla kyse jostain samantapaisesti. On hyvin tärkeää ymmärtää, että tässä ei ole kyse vaan ap:n elämän mukavuus ja hankaluus, vaan ihan kaikkien liikenteessä olijoiden turvallisuus.
Itse tunsin ihan hirveää syyllisyyttä ja huonommuutta ajamattomuudestani, kunnes tuli nuo neurologiset ongelmat ilmi ja ymmärsin, että tosiaankin teen ihmiskunnalle palveluksen kun en riskeeraa muiden henkeä auton ratissa.
P.S. Pystyn aivan hyvin ajamaan traktoria pellolla ja vaikka kyntämään, saan itse auran perään, pystyn peruuttamaan traktorin kärryineen talliin jne. Koneet ei ole ongelma. Ongelma on ne muut liikkuvat objektit liikenteessä, joita ei autististen aivojeni mielestä ole olemassa.
P.P.S. Kaikki autistit eivät tietenkään ole tällaisia luusereita, vaan moni ajaa oikein hyvin.
Minä olen kuin sinä, paitsi että ei ole edes autismiepäilyä. Mutta en vain hahmota tilassa liikkuvia objekteja. En pysty edes pyöräilemään kuin kävelyvauhtia paikassa, jossa on yhtään autoja, muita pyöriä tai kävelijöitä. Ylitän suojatiet jalankulkija hitaasti ja yleensä jään odottamaan vaikka tulossa auto olisi aika kaukana, koska en tajua sen nopeutta enkä etäisyyttä. Olen todella kömpelö kaikissa pallo- ja joukkuelajeissa. Olenkin aina vihannut niitä. Autolla ajaessa en hahmota muuta liikennettä yhtään. En näe muiden autojen liikettä. Ensin ne on kaukana ja sitten aivan yhtäkkiä edessäni enkä edes tajua kunnolla että on siinä. En voi ajaa. Muuten olen elämässäni esim. urallani menestynyt, korkeasti koulutettu jne.
Hyvä näkökohta tuo, että hahmotuksen kanssa voi olla ongelmia ihan ilman muuta nepsyvaivaa.
Tuli tästä pelkojutusta vielä mieleeni, että minä muuten odotin kuin kuuta nousevaa, että saan ajokortin. Näin jo itseni huristelemassa jollain vanhalla defenderillä ties missä. Luin autokoulun oppikirjan kannesta kanteen ja vanhempieni autojen manuaalit, että varmasti ymmärtäisin miten auto toimii. Etukäteen en siis pelännyt lainkaan, olin vaan innoissani.
Sitä kovempi paukku olikin, kun homma ei vaan alkanut sujua. Varsinkin kun tosiaan osasin jo traktoria ajaa. Pellolla. Ilman liikennettä. Olin kasvanut pikkukaupungissa, joten en ollut pyöräillessä huomannut hahmotusongelmiani, kun joka paikkaan oli pyörätie ja alikulkutunnelit ja koulumatkalla vain pari risteystä, joissa ei yleensä ollut ketään.
Häpeän määrä onkin sitten tosiaan ollut melkoinen, varsinkin kun olen hyvin ollut tietoinen tästä tässäkin ketjussa ilmitulleesta asenteesta, että ajamaton on pelkkä sietämätön riippa muille ihmisille.
-lainaamasi-
Olin itse ihan kuin ap:n puoliso. Taustalla 18 v.ajettu kolari. Itsellä sysäys muutokseen oli muutto paikkakunnalle, jossa ei vaan pärjännyt ajamatta. Pelotti ihan kamalasti ja harjoittelin hiljaisina aikoina. Jonkinlaisen pakko on paras motivaattori- sysäyksen se siis vaatii. Ja sitten vaan pelkoa kohti. Nyt ajelen jo Helsingin keskustaa lukuunottamatta missä vain. Puoliso kyllä haluaa ajaa kun ollaan molemmat, ei kuulemma osaa kuitenkaan rentoutua jos minä ajan. 😅
miksi joku ei pelkäisi liikennettä tonnien painoset autot kulkee 40-120km/h. et luota edes naapuriisi muttet ymmärrä pelätä että hänkin on liikenteessä niitten tuhansien likinäkösten ja asennevammasten kanssa. Ajokortti pitäisi ottaa samalla vakavuudella kun aseenkantolupa, tosin auto hieman vaarallisempi.
kEPAKKOAUTO Kuusakoskelle. Ei niillä kukaan halua ajaa.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.