Lue keskustelun säännöt.
Puoliso ei suostu ajamaan autoa
Kuski
18.07.2022 |
Puolisollani on ajokortti, mutta hän ei suostu ajamaan autoa. Ajan kaikki mökkireissut, kauppamatkat ja lomamatkat. Ylipäänsä kaikki ajot mitä ajetaan. Kesänlomareissulla ajoin satojen kilometrien matkan edes takaisin. Paluumatkalla varsinkin minua väsytti melko paljon, mutta niin vain jouduin ajamaan koka matkan kotiin. Aina kun ehdotan, että hän ajaisi edes jonkin helpon suoran pätkän missä ei tarvitse kääntyä mihinkään, hänellä on joku syy valmiina miksi se ei käy. Milloin on nukuttu huonosti, niskat on kipeät, vaihdekeppi pelottaa, ahdistaa jokin tai ei vain ole sellainen "fiilis". Ajokortin saatuaan hän suostui ajamaan itsekseen tuttuja reittejä kunhan ne oli ensin käyty opettelemassa minun kanssani ja niistä ei tarvinnut poiketa metriäkään. Esimerkiksi jos auto olisi pitänyt poiketa tankkaamaan matkana varrella hän lähti mielummin kävelemään vaikka kaatosateeseen.
Jostain syystä hän on pelännyt autolla ajamista aina. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Toki asioita saa pelätä, mutta hänellä ei tunnu olevan mitään halua edes yrittää opetella pois pelostaan. Hän on vuosien aikana mytologisoinut autolla ajamisen joksikin suoritukseksi, joka häneltä ei onnistu. Olen yrittänyt tarjota tukea ja ehdottanut, että käydään yhdessä opettelemassa ajamista. Hän suostui ottamaan autokoulusta lisäopetusta ja se meni hyvin. Opettaja sanoi hänelle, että ajaminen häneltä sujuu ja että ei se muuta vaadi kuin kilometrejä. Samaa olen sanonut minäkin: ajamaan oppii ajamalla. Mitä enemmän kilometrejä takana, sitä paremmin se sujuu. Mutta ei. Arvatkaa kuinka paljon niiden ajotuntien jälkeen on ajettu? Kahden vuoden aikana ehkä yhteensä 1,5 tuntia. Ja siten, että minä olen ollut vieressä istumassa koko ajan.
Sinänsä minulle on ihan yksi ja sama haluaako joku ajaa autoa vai ei, mutta perheen ollessa kyseessä minusta ei ole reilua että kaikki kuljettaminen kaatuu minun niskaani. Kaikki kotityöt tehdään aika tasan puoliksi, mutta kuljettamista ei lasketa kotitöiksi. Se on vaan jotain joka pitää tehdä ja minä teen sen. Lapset meillä alkavat olla kohta siinä iässä, että heitä pitää kuskailla harrastuksiin. Kuka on sitten iltaisin istumassa jossain hallilla harjoitusten ajan?
Mikä neuvoksi? Pitäisikö vaan alkaa kieltäytymään ajamisesta. Siitä seuraa riita ja sitäkään en mielellään halua.
Kommentit (302)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo epäreilua. Mäkin pelkään ajamista varsinkin vieraissa kaupungeissa ja motareiden rampeissa. Pitkillä matkoilla ajan kuitenkin matkaa, niin saadaan vähän tasoitusta tilanteeseen.
Pelkäsin aikoinaan motareiden ramppeja, enää en. Nykyään koen motarit jopa turvallisiksi verrattuna kapeisiin maateihin, joissa joko täysin sekopäisiä ohittelijoita, tai 80-100 km/h nopeusrajoitus, mutkitteleva tie ja sillon tällöin pyöräilijöitä olemattomalla pientareella.
Mulla on sama ongelma kuin aloittajan puolisolla. Pelkään ajamista. Erityisesti ahdistaa kun muu liikenne odottaa sun ajavan täsmälleen nopeusrajoituksen mukaisesti tai vähän yli. Kun ei ole ajokokemusta, niin sopiva vauhti mulle 80 alueella olisi siinä 50 km/h. Sitä nopeammin maisema ja tilanteet vyöryvät näkökenttään liian nopeasti hallitsemattomana kaaaoksena. Varmaan kun sitä ajokokemusta karttuisi, oppisin vähitellen muiden rytmiin mukaan.
Motarilla olisi kiva ajaa, mutta en osaa kiihdyttää siitä rampista. Sielläkin ajaisin hitaammin kuin muut, mutta ei niin haittaisi kun pääsisivät ohi. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ajoharjoitteluun pääkaupunkiseudula ja etelässä niin kertokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on vastaava tilanne. En pysty pelon takia ajamaan ja se ärsyttää miestäni. Mies näennäisesti kannustaa uskaltamaan ja näennäisesti tukee, mutta todellisuus on muuta. Jos yritän ajaa niin, että mies on tukena mukana vieressä, niin hän alkaa marmattaa puutteellisista taidoistani ja selvästi ärtyy kun en osaa. Hän sanoo, että voin mennä autokouluun ottamaan lisätunteja, mutta ei suostukaan rahanmenoon, kun käy ilmi, että lisätunteja saattaa tarvita paljon ja ne on aika kalliita. Eikä suostu muuttamaan omia menojaan, jotta olisi lasten kanssa sen ajan kun menen niille lisätunneille (meillä ei ole autokoulua lähistöllä, vaan menisin bussilla ja tietenkin silloin reissu kestää.
Joten AP: miten ihan aidosti ja oikeasti suhtaudut vaimosi tilanteeseen?
Minä pelkään autolla ajamista, kun ollessani 21-vuotias kolme parasta ystävääni kuolivat kolarissa. Vaikken ollut paikalla, jäi ihan kamala kammo autoja kohtaan. En tykkää olla edes kyydissä. Työmatkat menen bussilla ja autoa en tietenkään omista.
N31
Ajokammoinen täälläkin. Olen itse ollut useamman vuoden ajamatta, hankittuani kortin 3kymppisenä. Ei ole ollut pakko ajaa, eikä autoa, niin taas on voinut pelko kertyä. Minua kuitenkin salaa myös risoo olla niin peloissani, toisista riippuvainen.
Olen nyt hankkimassa autoa, ja toivon puolisoni sitoutuvan alussa kärsivällisesti opetteluuni päästä pelon yli. Toivon alussa että hän ajaa meidät johonkin isommalle hiekkakentälle illemmalla, missä ei muita, ja jossa voin, ilman muuta liikennettä, muistella mitä ne polkimet ees tekevät. Osaisin ajaa sitten edes johonkin ajotunneille?
Olen ne minimaaliset ajoni ollut pääosin mitä mainioin kuski, mitä nyt yhden lyhyen reissun ajoin ilman valoja, ja toisella kertaa meinasi tulla tilanne motarirampilta eteenhypänneen kanssa. Niin monta asiaa yhtaikaa huomioitavana, ettei aivot pysy mukana.
Mutta en minä silti haluaisi aina vaan istua vieressä, jos yhdessä reissataan... etukäteen pitää sopia harjoitteluajat, en hyppää puikkoihin tosta vaan kaupan parkkisella.
n37
Vierailija kirjoitti:
Minä en myöskään halua ajaa. Koen liikenteen ahdistavaksi, liian monta asiaa mihin pitää kiinnittää kokoajan huomiota. Kaupungissa ajo on kamalilta, sieltä saattaa joku kävelijä hypätä yhtäkkiä tielle eteen ja sitten joku urpo yrittää ohittaa oikealta/ajaa kylkeen/katsoo puhelinta ja meinaa kolaroida/jne. Luotan omiin ajotaitoihini, mutta en muihin. Joten en aja.
Onneksi meillä puoliso tykkää ajamisesta ja häntä ei haittaa olla taloutemme ainut kuski. Ja jos haittaisi, niin voisihan hän bussillakin kulkea. Ei parisuhde toimi niin että toinen kiristetään tekemään asioita, silloin suhteessa on moni muukin asia pielessä.
Tarkoitat kai että sinä voisit kulkea bussilla, eihän puolisosi ole se joka ei halua ajaa. Kiristäminen suhteessa on väärin joten jos kuskisi ei jaksa joku päivä kuljetella sinua niin toki hyppäät bussiin tai taksiin ilman riitaa? Puolisolle voi myös tapahtua jotain niin mitä sitten teet jos tarvitsette autoa? Kyllä elämässä tarvitaan eri taitoja jotka kannattaa opetella ihan oman itsenäisyydenkin takia. Täälläkin on esimerkkejä kuinka voi käydä jos on istunut kyyditettävänä 40 vuotta ja yhtäkkiä kuski on poissa. Mutta omapa on valintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös niin, että mies joutuu aina ajamaan. En vaan kykene ajamaan ollenkaan. Mulla on isoja vaikeuksia hahmottaa asioita liikenteessä ja aina kun olen yrittänyt ajaa olen peruuttanut puuhun/ajanut ojaan tms. Joten joo, todellakin pysyn kaukana auton ratista. Toisaalta en kyllä myöskään oleta ja edellytä miehen ajavan. Kuljen itse arkisin julkisilla ja pyörällä ja ehdotan niitä myös muihin reissuihin. Ruokakin tilataan kotiin.
Minä olen ajokammoinen enkä pysty ajamaan. Kortti on. Autokoulussa tein joka kerta pahoja mokia yksinkertaisissa asioissa, ajo-opettaja joutui useita kertoja tekemään äkkijarrutuksen ja tarttumaan ratista. Inssissä mokailin paljon, mutta jostain ihmeen syystä minut päästettiin läpi ekalla, vaikka suoriuduin todella huonosti ja sain haukkuja siltä inssiukolta. Joka kerta kun lähdin ajamaan autokoulun jälkeen meinasin ajaa kolareita. Kakkosvaiheessa ajo-ope kauhisteli miten ajan niin huonosti ja hänkin joutui tekemään äkkijarrutuksen tai olisi tullut paha kolari. En tiedä mikä minussa on vikana. Olen älykäs, rauhallinen, huolellinen ihminen, mutta ratissa katastrofi. En aja enää ollenkaan, haluan taata sillä oman ja muiden turvallisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko puoliso ikinä ajanut automaattivaihteisella autolla? Se on paljon helpompi, kun vasempaa jalkaa ei tarvitse käyttää lainkaan ja eikä tarvitse miettiä, mikä vaihde on oikea vaihde mihinkin vauhtiin. Olisiko mahdollista lainata sukulaisen/hyvän ystävän automaattivaihteista autoa, jota puoliso voisi kokeilla esim. isolla tyhjällä/hiljaisella parkkipaikalla (esim. Prisma aukioloaikojen jälkeen) tai yöllä mennä hiljaiselle omakotitaloalueelle ajamaan? Tai voisi kannattaa jopa vuokrata automaattivaihteinen auto, niin puoliso voisi kokeilla, kuinka paljon helpompaa sellaisella on ajaa. Jos se on puolisosta helpompaa, voisi ostaa automaattivaihteisin auton.
Itse en aja manuaalivaihteisella autolla, koska pelkään aina rikkovani auton saman tien, koska kytkin on sen verran hankala. En vain pysty tekemään kaikilla raajoilla jotakin ja sitten vielä seuraamaan liikennettä ja reagoimaan siihen.
Mulla ei koskaan ollut kyse auton hallinnasta vaan siitä että pelkäsin ajavani jonkun päälle hermostuksissani. Olin HYVIN epävarma esim risteystilanteissa ja huono lukemaan muutenkin liikennettä ja ennakoimaan. Liikennesääntöjen muistaminenkin oli vähän niin ja näin, tai jos joku ajoi väärin niin heti aloin epäilemään että minä olin se joka mokasi ja panikoin. Eli ei tullut koko hommasta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on myös niin, että mies joutuu aina ajamaan. En vaan kykene ajamaan ollenkaan. Mulla on isoja vaikeuksia hahmottaa asioita liikenteessä ja aina kun olen yrittänyt ajaa olen peruuttanut puuhun/ajanut ojaan tms. Joten joo, todellakin pysyn kaukana auton ratista. Toisaalta en kyllä myöskään oleta ja edellytä miehen ajavan. Kuljen itse arkisin julkisilla ja pyörällä ja ehdotan niitä myös muihin reissuihin. Ruokakin tilataan kotiin.
Meillä sama. En kykene hahmottamaan liikennettä enkä edes omaa autoa, joten en aja. Minäkin olen ihan pienessä vauhdissa kotitiellä ajanut päin puuta. Ja minäkin kuljen julkisilla, en vaadi kyytejä keltään. Silti asia ärsyttää miestäni paljon. Minusta se ei ole reilua, koska en ole tahallani tällainen enkä edes vaadi häntä kuskiksi vaan ehdotan aina, että mennään bussilla. Hän taas ei suostu bussiin, mutta valittaa että joutuu olemaan ainoa kuski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on kuin tuulahdus 50-luvulta. Selittää kyllä paljon sillä minusta onkin aina tuntunut tankatessa, huollossa ja katsastuksessa että olen jotenkin erilainen. Nythän se selvisi: olen sukupuoleni harvinainen edustaja. Ja on vuosi 2022. SinkkuN
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on kuin tuulahdus 50-luvulta. Selittää kyllä paljon sillä minusta onkin aina tuntunut tankatessa, huollossa ja katsastuksessa että olen jotenkin erilainen. Nythän se selvisi: olen sukupuoleni harvinainen edustaja. Ja on vuosi 2022. SinkkuN
Siltä alkoi tuntumaan. En olisi uskonut, että ajokammoisia on näin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoisin miehenä, että pelkään imuria ja tiskikonetta. Ja pyykinpesukonetta.
En pysty. Ei saa pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on kuin tuulahdus 50-luvulta. Selittää kyllä paljon sillä minusta onkin aina tuntunut tankatessa, huollossa ja katsastuksessa että olen jotenkin erilainen. Nythän se selvisi: olen sukupuoleni harvinainen edustaja. Ja on vuosi 2022. SinkkuN
Onko ajopelko sinusta viiskytlukulainen juttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on kuin tuulahdus 50-luvulta. Selittää kyllä paljon sillä minusta onkin aina tuntunut tankatessa, huollossa ja katsastuksessa että olen jotenkin erilainen. Nythän se selvisi: olen sukupuoleni harvinainen edustaja. Ja on vuosi 2022. SinkkuN
Niin. Kirjoitin tuolla aiemmin että minulle ja siskoilleni on opetettu lapsesta asti että olemme miehiä huonompia kuskeja. Vieläkin äitini yrittää saada minut menemään bussilla jos vaikka sataa lunta. Kun se on vaarallista ajaa silloin - naisille. Lapsuuden opit istuvat lujassa.
Olet elänyt kuplassa jos tämä on ensi kerta kun joudut huomaamaan, että ne 50-luvun asenteet eivät ole läheskään kadonneet. Tässä vielä huonompia uutisia: Suomi ei ole tasa-arvon mallimaa. Sellaista ei ole olemassa ainakaan vielä.
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoisin miehenä, että pelkään imuria ja tiskikonetta. Ja pyykinpesukonetta.
En pysty. Ei saa pakottaa.
Muut kertovat lamauttavista peloistaan ja sinä vastaat vittuilemalla. Sinulla ei varmaan ole paljoa ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju on kuin tuulahdus 50-luvulta. Selittää kyllä paljon sillä minusta onkin aina tuntunut tankatessa, huollossa ja katsastuksessa että olen jotenkin erilainen. Nythän se selvisi: olen sukupuoleni harvinainen edustaja. Ja on vuosi 2022. SinkkuN
Onko ajopelko sinusta viiskytlukulainen juttu?
Miehillä ei esiinny tätä "ajopelkoa" ollenkaan. Jos mietit juurisyitä tähän nin kyllä sieltä löytyy kasvatus, asenteet (akka ratissa voi ei!) ja jopa joidenkin (mies)kuskien harrastama tahallinen pelottelu liikenteessä varovaisempaa ajajaa (lue: naista) kohtaan. Vai miten itse mietit mistä ajopelko sinun mielestäsi kumpuaa? Aika sukupuolittunut on tämä ajopelko jota vastaan voi taistella hyppäämällä auton ohjaksiin.
Tarvittaisiin helposti käyttöön saatavia ajosimulaattoreita ja todellista tieverkkoa muistuttavia liikennepuistoja, joihin saisi varata ajan ihan vain itselleen jotta harjoittelu olisi helpompaa.
Mutta liikenneasiat on täynnä kaikenlaisia oletuksia ja ratkaisuja, jotka vain eri syistä sulkevat osan pois kuljettajista. Minäkin osasin ennen ihan hyvin ajaa, mutta tauon jälkeisen kynnyksen ylittäminen on liian kovan (ja vaarallisen) työn takana.
En jaksanut lukea koko ketjua, aloituksen ja muutaman kommentin alusta, joten en tiedä onko edustamani ajatus jo tuotu tänne.
Jos puoliso (perheen toinen vanhempi) ei voi ajaa autoa - invaliditeetin, pelon tai mukavuudenhalunsa vuoksi - niin sitten pitää säätää valinnat sen mukaan. Varsinkin kun lapset kasvavat ja tarvitsevat kyytejä sinne sun tänne. Eihän se yksi ainoa kyyditsijä voi ratin takana istua kaiken aikaa. Pois syrjäseudulta asumasta lähelle harrastuksia. Harrastukset sen mukaisiksi, että sinne pääsee kävellen, pyörällä tai julkisilla. Puoliso voi ihan itsekseen hoitaa oman sukunsa luona kyläilyt.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vastaava tilanne. En pysty pelon takia ajamaan ja se ärsyttää miestäni. Mies näennäisesti kannustaa uskaltamaan ja näennäisesti tukee, mutta todellisuus on muuta. Jos yritän ajaa niin, että mies on tukena mukana vieressä, niin hän alkaa marmattaa puutteellisista taidoistani ja selvästi ärtyy kun en osaa. Hän sanoo, että voin mennä autokouluun ottamaan lisätunteja, mutta ei suostukaan rahanmenoon, kun käy ilmi, että lisätunteja saattaa tarvita paljon ja ne on aika kalliita. Eikä suostu muuttamaan omia menojaan, jotta olisi lasten kanssa sen ajan kun menen niille lisätunneille (meillä ei ole autokoulua lähistöllä, vaan menisin bussilla ja tietenkin silloin reissu kestää.
Joten AP: miten ihan aidosti ja oikeasti suhtaudut vaimosi tilanteeseen?
Eikö sinulla ole omaa rahaa taikka päätösvaltaa omiin menoihin?
Onko puoliso ikinä ajanut automaattivaihteisella autolla? Se on paljon helpompi, kun vasempaa jalkaa ei tarvitse käyttää lainkaan ja eikä tarvitse miettiä, mikä vaihde on oikea vaihde mihinkin vauhtiin. Olisiko mahdollista lainata sukulaisen/hyvän ystävän automaattivaihteista autoa, jota puoliso voisi kokeilla esim. isolla tyhjällä/hiljaisella parkkipaikalla (esim. Prisma aukioloaikojen jälkeen) tai yöllä mennä hiljaiselle omakotitaloalueelle ajamaan? Tai voisi kannattaa jopa vuokrata automaattivaihteinen auto, niin puoliso voisi kokeilla, kuinka paljon helpompaa sellaisella on ajaa. Jos se on puolisosta helpompaa, voisi ostaa automaattivaihteisin auton.
Itse en aja manuaalivaihteisella autolla, koska pelkään aina rikkovani auton saman tien, koska kytkin on sen verran hankala. En vain pysty tekemään kaikilla raajoilla jotakin ja sitten vielä seuraamaan liikennettä ja reagoimaan siihen.