Lue keskustelun säännöt.
Puoliso ei suostu ajamaan autoa
Kuski
18.07.2022 |
Puolisollani on ajokortti, mutta hän ei suostu ajamaan autoa. Ajan kaikki mökkireissut, kauppamatkat ja lomamatkat. Ylipäänsä kaikki ajot mitä ajetaan. Kesänlomareissulla ajoin satojen kilometrien matkan edes takaisin. Paluumatkalla varsinkin minua väsytti melko paljon, mutta niin vain jouduin ajamaan koka matkan kotiin. Aina kun ehdotan, että hän ajaisi edes jonkin helpon suoran pätkän missä ei tarvitse kääntyä mihinkään, hänellä on joku syy valmiina miksi se ei käy. Milloin on nukuttu huonosti, niskat on kipeät, vaihdekeppi pelottaa, ahdistaa jokin tai ei vain ole sellainen "fiilis". Ajokortin saatuaan hän suostui ajamaan itsekseen tuttuja reittejä kunhan ne oli ensin käyty opettelemassa minun kanssani ja niistä ei tarvinnut poiketa metriäkään. Esimerkiksi jos auto olisi pitänyt poiketa tankkaamaan matkana varrella hän lähti mielummin kävelemään vaikka kaatosateeseen.
Jostain syystä hän on pelännyt autolla ajamista aina. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Toki asioita saa pelätä, mutta hänellä ei tunnu olevan mitään halua edes yrittää opetella pois pelostaan. Hän on vuosien aikana mytologisoinut autolla ajamisen joksikin suoritukseksi, joka häneltä ei onnistu. Olen yrittänyt tarjota tukea ja ehdottanut, että käydään yhdessä opettelemassa ajamista. Hän suostui ottamaan autokoulusta lisäopetusta ja se meni hyvin. Opettaja sanoi hänelle, että ajaminen häneltä sujuu ja että ei se muuta vaadi kuin kilometrejä. Samaa olen sanonut minäkin: ajamaan oppii ajamalla. Mitä enemmän kilometrejä takana, sitä paremmin se sujuu. Mutta ei. Arvatkaa kuinka paljon niiden ajotuntien jälkeen on ajettu? Kahden vuoden aikana ehkä yhteensä 1,5 tuntia. Ja siten, että minä olen ollut vieressä istumassa koko ajan.
Sinänsä minulle on ihan yksi ja sama haluaako joku ajaa autoa vai ei, mutta perheen ollessa kyseessä minusta ei ole reilua että kaikki kuljettaminen kaatuu minun niskaani. Kaikki kotityöt tehdään aika tasan puoliksi, mutta kuljettamista ei lasketa kotitöiksi. Se on vaan jotain joka pitää tehdä ja minä teen sen. Lapset meillä alkavat olla kohta siinä iässä, että heitä pitää kuskailla harrastuksiin. Kuka on sitten iltaisin istumassa jossain hallilla harjoitusten ajan?
Mikä neuvoksi? Pitäisikö vaan alkaa kieltäytymään ajamisesta. Siitä seuraa riita ja sitäkään en mielellään halua.
Kommentit (302)
Siskoni ajoi aikoinaan ajokertin, mutta sen mies ei antanut sen koskaan ajaa ja niin ajotaito ruostui, eikä sisko ole enää vuosikymmeniin ajanut autoa, Tuskin enää osaisikaan.
Tai antoi mies kai aluksi ajaa, mutta meuvoi vierellä koko ajan ihan hulluna, että sisko kyllästyi.
Minun mies teki samaa, nouvoi jopa pysäyttämään auton, kun parkki ruutu oli vasten kaupan seinää. Luuli kai, että täräytän seinästä sisään, kun en ymmärrä pysäyttää autoa.
Sanoin hänelle monet kerrat, että olen ihan käynyt autokoulun ja osaan ajaa.
Kun mies naputti vieressä sattuikin jonkin verran kömmiä (auto sammui valoihin) pelkästä jännityksestä, joita ei sattunut muuten.
No nyt jo molemmat vanhoja ja ajokilometrejä kertynyt kummallekin. Mies ajanut useamman kolarin, minä en yhtään, vaikka suunnilleen yhtä paljon on ajettu.
P:llä on sikäli erilainen ongelma, että yleensä toinen puolisoista ei anna toisen ajaa, harvemmin niin, että toinen ei halua ajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo epäreilua. Mäkin pelkään ajamista varsinkin vieraissa kaupungeissa ja motareiden rampeissa. Pitkillä matkoilla ajan kuitenkin matkaa, niin saadaan vähän tasoitusta tilanteeseen.
Pelkäsin aikoinaan motareiden ramppeja, enää en. Nykyään koen motarit jopa turvallisiksi verrattuna kapeisiin maateihin, joissa joko täysin sekopäisiä ohittelijoita, tai 80-100 km/h nopeusrajoitus, mutkitteleva tie ja sillon tällöin pyöräilijöitä olemattomalla pientareella.
Mulla on sama ongelma kuin aloittajan puolisolla. Pelkään ajamista. Erityisesti ahdistaa kun muu liikenne odottaa sun ajavan täsmälleen nopeusrajoituksen mukaisesti tai vähän yli. Kun ei ole ajokokemusta, niin sopiva vauhti mulle 80 alueella olisi siinä 50 km/h. Sitä nopeammin maisema ja tilanteet vyöryvät näkökenttään liian nopeasti hallitsemattomana kaaaoksena. Varmaan kun sitä ajokokemusta karttuisi, oppisin vähitellen muiden rytmiin mukaan.
Motarilla olisi kiva ajaa, mutta en osaa kiihdyttää siitä rampista. Sielläkin ajaisin hitaammin kuin muut, mutta ei niin haittaisi kun pääsisivät ohi. Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ajoharjoitteluun pääkaupunkiseudula ja etelässä niin kertokaa.
Sama. En uskalla kiihdyttää, koska en luota muiden antavan mulle tilaa.
No jos rampista olet liittymässä motarille, niin ei muiden pidäkään antaa sinulle tilaa, sinähän tulet kolmion takaa ja menet sitten kun mahtuu. Opit itsevarmuutta kun tulee kokemusta arvioida mihin väliin ehtii ja miten pitää kiihdyttää. Hyvä harjoitella kun on vähemmän liikennettä, niin tottuu.
Nykyinen puolisoni jätti entisensä, kun tämä ei ikinä viitsinyt/uskaltanut ajaa minnekään, ja höykkyytti silloista puolisoaan (eli nyksääni) niin, että tää väsyi täysin. ja siinä vaiheessa oli jo heidän lapset isoja ja omat ajokortit, mutta tää pelkääjä vaan edelleen oli sitä mieltä, että toisen on häntä kuskattava sinne ja tuonne ja tänne.
Ja joo, en vienyt häntä eksältään. Tavattiin kaksi vuotta heidän eron jälkeen. Mutta halusin vaan kertoa, että näinkin voi käydä. Ja onhan tuo yksi vallankäytön laji, että kun minen aja niin tuo mut sinne ja vie tänne.
Jätät se auton kanssa jonnekin kauaksi, minne ei kulje bussi eikä juna. Kyllä se oppii. Siperia opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pelkäsin kortin saatuani ajamista aivan järkyttävästi (ajoin kortin vähän vanhempana, olisiko ollut 25 v). Pärjäsin hyvin autokoulussa, pääsin inssin läpi ykkösellä, ja ajoin vielä koko autokoulun Helsingissä, pääosin keskustassa. Silti ajaminen hirvitti niin että meinasin oksentaa jos edes ajattelin ajamista. Mutta... Minä ajoin kortin voidakseni tehdä unelmieni työtä. Oli siis todella vahva motivaatio päästä pelosta yli. Mies oli kyllä iso apu, hän oli rauhallinen kuin viilipytty ja auttoi järjestämään niitä mahdollisimman helppoja tilanteita alkuun - vaikka juurikin iltamyöhällä ajoi auton tyhjälle parkkipaikalle ja ensin ajoin vain sitä ympäri, sitten ulos sieltä, sitten kotiin sieltä jne. Mies patisti minut rattiin 3 - 5 kertaa viikossa, silloinkin kun koitin keksiä tekosyitä. Kun jokin paikka jännitti, mies totesi että me voidaan istua tässä bussipysäkillä asiaa miettimässä hänen puolestaan vaikka tunti, mutta kyllä sinä siitä ajat.
Ja kyllä tuo auttoi. Nykyään ajan 40 t km vuodessa ongelmitta, tykkään ajamisesta (no okei, isoja vieraita kaupunkeja vierastan yhä). Miehestä olen eronnut, mutta yhä hänelle kiitollinen - olisipa perseestä olla sinkku peräperiferiassa ilman ajotaitoa!!
Pahastakin pelosta voi siis päästä, ja kyllä kovat keinot voi olla tarpeen. Ei kaikkien patologisten tekosyiden keksijöiden pelko ole sitä luokkaa, etteikö siitä voisi päästä yli jos haluaa (varmasti näitäkin tapauksia on, mutta kyllä ne ovat todella harvassa). Koko ongelman ydin on yleensä siinä, että jos omaa motivaatiota ei ole tarpeeksi, ei sinne epämukavuusalueelle mennä. Ja se oma motivaatio tulee ehkä vain sitä kautta, että ellei ala maistumaan ajaminen, menee oma elämä liian vaikeaksi.
PS. Ostin muuten aika pian pahimmasta yli päästyäni automaatin, ja se kyllä rentoutti ajamistani lisää. Se siis voisi olla oikeasti hieman helpottava vaihtoehto. Tosin, olen joutunut käymään sitten yli 10 v automaatilla ajettuani pienimuotoisesti saman ajopelkokuvion läpi kun oli pakko hypätä manuaalin rattiin töissä - perseestä oli sekin :D
Vierailija kirjoitti:
Entäs sitten sellaset pariskunnat joissa toisella ei edes ole ajokorttia? Olisiko isäni pitänyt jättää äitini ihan vain siksi että hänellä ei ole korttia ja hän on joutunut ajamaan heidän kaikki matkat viimeisen 25vuoden aikana? Kaikesta ihmiset jaksaakin tehdä ongelman..
No, jos ei heille ole ongelma niin hyvä. Ja tuskin nyt ihan jättämisen arvoinen asia missään muuten hyvässä suhteessa. Mutta jos yhdessä valitun arjen pyörittäminen alkaa vaatia autoilua siinä määrin, että se muodostuu kuskille rasitteeksi, on minusta kyllä aika toisenkin se ajotaito hankkia - näin esimerkiksi siskoni teki kun lapsiluku alkoi edellyttää niin paljon ajelua, ettei voinut odottaa miehen sitä yksin tekevän. Jos ajamisen estää jokin absoluuttinen syy kuten terveys, silloin tietty on mitoitettava se elämä niin, että sen ajokykyisen jaksaminen niihin vaadittaviin ajoihin riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En osaa" on laiskan motto. Siten pääsee helpoimmalla.
Minä ajan arjessa tosi paljon, päivittäin, ja kaikenlaisissa paikoissa; Helsingin keskustassa, lähiöissä, moottoriteillä ja maaseudulla, samoin mies. Kuitenkin sitten kun ollaan koko perhe autolla reissussa, vaikka olisi tosi pitkä matka, ei mies haluaisi päästä minua rattiin, vaan haluaa ajaa itse. Joku ihmeellinen kontrollin tarve kun on itse kyydissä pidempää matkaa. Muutenhan kyllä aivan sujuvasti kuljetan omat ja muiden muksut ja muutamat eläimetkin. Siinä mielessä ärsyttävää, että mies valittaa joskus pitkistä automatkoista ja miten ei jaksaisi lähteä ajamaan, muttei sitten kuitenkaan suostu siihen että ajettaisiin vuorotellen. Tämä korostuu huonolla kelillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei toista voi pakottaakkaan ajamaan. Jos olet kyllästynyt jatkuvaan ajamiseen, myy auto pois ja kulkekaa julkisilla; bussilla, junalla tai pyörällä. Sitä paitsi autoilu maksaa paljon kaikkine kuluineen. Tosin mökille voi olla hankala mennä julkisilla, ainakin perille asti.
Akkoja ei kannata laskea liikenteeseen. Hyvä jos yksi tajuaa itse että on vaaraksi muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ADD joten en varmaan pystyisi keskittymään ratissa, ajatuksillani on tapana harhailla vähän kaikkialle. Mies tietää ja mielummin on itse ratissa. Työpaikkani on kilometrin päässä enkä hirveästi käy missään muutenkaan, niin häntä ei haittaa jos joskus pyydän viemään johonkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen puolisoni jätti entisensä, kun tämä ei ikinä viitsinyt/uskaltanut ajaa minnekään, ja höykkyytti silloista puolisoaan (eli nyksääni) niin, että tää väsyi täysin. ja siinä vaiheessa oli jo heidän lapset isoja ja omat ajokortit, mutta tää pelkääjä vaan edelleen oli sitä mieltä, että toisen on häntä kuskattava sinne ja tuonne ja tänne.
Ja joo, en vienyt häntä eksältään. Tavattiin kaksi vuotta heidän eron jälkeen. Mutta halusin vaan kertoa, että näinkin voi käydä. Ja onhan tuo yksi vallankäytön laji, että kun minen aja niin tuo mut sinne ja vie tänne.
Joskus entisinä aikoina moni nainen saattoi käyttäytyä noin. Miehen ikään kuin kuului toimia kuskina.
Vierailija kirjoitti:
Itse myös pelkäsin ajamista, kun en tajunnut kytkintä. Ahdisti ihan sietämättömästi ja mietin kaikki reitit etukäteen. Pelkäsin jatkuvasti, että auto sammuu ja en saa sitä enää ikinä eteenpäin. Sain paniikkikohtauksia ja niin edelleen.
Siirryin sitten lopulta automaattiin, koska aloin vältellä ajamista. Automaatti helpotti todella paljon. Sain sen avulla harjoitella ajamista liikenteen seassa turvallisin mielin. En enää miettinyt matkoja etukäteen ja uskalsin lähteä eri kaupunkeihin ja luotin itseeni sekä autoon. Keskityin myös hyvin liikenteeseen, koska ei tarvinnut miettiä vaihteita eikä jännittää.
Joten suosittelen, että myös te hankkisitte automaatin. Se on oikeasti niin helppoa ajamista, että mieli lepää. Itse ajelen nykyään manuaalilla ja olen oppinut kyllä kytkimen enkä enää haikaile automaatin perään, mutta automaatilla ajaminen antoi paljon itsevarmuutta liikenteeseen. Se oli hyvä ja tarpeellinen vaihe mulle autoilussa.
Aika moni jolla on huono ajotaito, näyttää haikailevan automaattivaihteisen auton perään. Kuitenkin jos ajaa riittävästi, niin vaihteita ja kytkimiä ei tarvitse ajatella yhtään, ne sujuu aivan yhtä automaattisesti pikkuaivoilla kuin vilkut ja pissapojatkin. Kädellä voi katsomatta kokeilla mikä vaihde on päällä, jos ei sitä mittariston kierroslukumittarista ja vauhtimittarista osaa päätellä.
Sain kortin 18-v ja ajoin heti paljon poikaystävän ja isän autolla ennen kuin ostin oman parikymppisenä ja siitä asti aina ollut oma auto jolla tulee ajettua säännöllisesti. Vaihteiden vaihto ja kytkin oli autokoulussa iso työ, mutta ei kestänyt montaa viikkoa kun se sujui itsestään, ja kaikki huomio oli vain ympäröivässä liikenteessä. Nyt kortti ollut jo yli 35 vuotta.
Automaattivaihteista autoa en ottaisi; jos auto lähtee puskemaan tai sivuliirtoon, automaattivaihteisella autolla kuskista tulee heti auttamatta matkustaja. Mutta manuaalisella voit polkea kytkimen pohjaan, jolloin renkaat pyörii auton vauhtia, ja autoa pystyy ohjaamaan. Erittäin tarpeellinen ominaisuus talviliukkailla.
Vierailija kirjoitti:
Ei toista voi pakottaakkaan ajamaan. Jos olet kyllästynyt jatkuvaan ajamiseen, myy auto pois ja kulkekaa julkisilla; bussilla, junalla tai pyörällä. Sitä paitsi autoilu maksaa paljon kaikkine kuluineen. Tosin mökille voi olla hankala mennä julkisilla, ainakin perille asti.
Miksi ap:n pitäisi kärsiä siitä että puoliso ei aja, ja alkaa kulkemaan julkisilla? Ei niitä joka paikassa edes kulje silloin kun tarvitsee, eikä niillä kanneta monia ruokakasseja lapsiperheen viikonloppua varten.
Itse ajaisin perhematkat, mutta harrastuksia ei tule jos en itse halua sitoutua kuskaamiseen. Se kumpi vanhempi haluaa lapselle harrastuksen, hoitaa myös kuskaamisen. Varsinkin kun ajokortti löytyy kummaltakin ja toinen ei vain viitsi. Vai meinasikko kiltisti kuskata kun tuo sanoo että joka arki-ilta on harrastuksia ja vie sä kun mulla ei ole fiilistä ajaa. Juu ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole parempi, että ne joita jo itseään pelottaa se miten ajaa pysyisivät pois liikenteestä?
No ei, koska se on nimenomaan hyvä ja normaali asia että kokemattomana pelottaa. Ajamisen myötä kokemus karttuu ja pelko vähenee.
Vaarallisia ovat kokemattomat JA pelottomat.
Näinkö te suhtaudutte kaikkiin muihinkin pelkotiloihin? Kohti vaan ja onnea matkaan ja käärme niskaan vaikka olisi pahin pelko ikinä?
Käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei taida tarvita arjessa mutta kyllä, käärmepelosta huolimatta olen laittanut kumpparit jalkaan ja mennyt marjametsään.
No sehän onkin sama asia kuin ottaa vastoin tahtoaan se käärme niskaan? Säkin varmaan teet kaikkea muiden mieliksi vaikka pakottamalla vaikka et itse haluaisi, niinkö? Jos ei halua ja tahdo, niin sitä pitää silloin kunnioittaa.
Kuten kerroin, käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei tarvita arjessa, joten ehdotuksesi oli niiltä osin typerä.
Ja kuten minä sanoin pari kertaa aiemmin, että ketään ei voi pakottaa tekemään mitään itseään vastaan, se on alistamista. Aika moni ihminen pärjää ilman autoa ja ajamisen taitoa tässäkin maassa täysin ilman ongelmitta.
Jos sinä et voi ihmisen omaa tahtoa kunnioittaa tai pelkotiloja ymmärtää niin älä rienaa.
On ympäristöjä, joissa ajotaitoa tarvitaan ja ympäristöjä, joissa ei. Itse asuin pitkään kaupungissa enkä tarvinnut ajotaitoa, nyt maalla ja tässä ympäristössä ajotaidoton puoliso ilman muuta olisi. Entisenä ajopelkoisena ja edelleen käärmekammoisena en rienaa, vaan kirjoitan kokemuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole parempi, että ne joita jo itseään pelottaa se miten ajaa pysyisivät pois liikenteestä?
No ei, koska se on nimenomaan hyvä ja normaali asia että kokemattomana pelottaa. Ajamisen myötä kokemus karttuu ja pelko vähenee.
Vaarallisia ovat kokemattomat JA pelottomat.
Näinkö te suhtaudutte kaikkiin muihinkin pelkotiloihin? Kohti vaan ja onnea matkaan ja käärme niskaan vaikka olisi pahin pelko ikinä?
Käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei taida tarvita arjessa mutta kyllä, käärmepelosta huolimatta olen laittanut kumpparit jalkaan ja mennyt marjametsään.
No sehän onkin sama asia kuin ottaa vastoin tahtoaan se käärme niskaan? Säkin varmaan teet kaikkea muiden mieliksi vaikka pakottamalla vaikka et itse haluaisi, niinkö? Jos ei halua ja tahdo, niin sitä pitää silloin kunnioittaa.
Kuten kerroin, käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei tarvita arjessa, joten ehdotuksesi oli niiltä osin typerä.
Ja kuten minä sanoin pari kertaa aiemmin, että ketään ei voi pakottaa tekemään mitään itseään vastaan, se on alistamista. Aika moni ihminen pärjää ilman autoa ja ajamisen taitoa tässäkin maassa täysin ilman ongelmitta.
Jos sinä et voi ihmisen omaa tahtoa kunnioittaa tai pelkotiloja ymmärtää niin älä rienaa.On ympäristöjä, joissa ajotaitoa tarvitaan ja ympäristöjä, joissa ei. Itse asuin pitkään kaupungissa enkä tarvinnut ajotaitoa, nyt maalla ja tässä ympäristössä ajotaidoton puoliso ilman muuta olisi taakka. Entisenä ajopelkoisena ja edelleen käärmekammoisena en rienaa, vaan kirjoitan kokemuksesta.
Hyvä opetella ajaminen vähitellen, niin huomaa että osaa yllättävän hyvin. Jos saa apukuskiksi jonkun, joka kannustaa ja tarvittaessa neuvoo hyvässä hengessä, eli ei mäkätä eikä hauku, niin aina parempi.
Minusta kaupungissa ajo on helppoa: opasteet ja kaistaryhmitykset kertoo minne mennään, liikennevalot kertoo koska ja vilkkua käyttämällä saa tilaa. Kun osaa liikennesäännöt niin pärjää aika pitkälle, lisäksi keskittyy tarkkailemaan ympäristöään niin oppii ennakoimaan jos joku muu törttöilee. Autokamera on hyvä vara olemassa, siitä saa mahdollisessa kolarissa lahjomattoman todistajan. Ja jos tulee vahinkoja, niin sitä varten on vakuutukset.
Ajoin ajokortin vasta kolmekymppisenä, mutta mulla oli autokoulussa tosi hyvä ajo-opettaja, kärsivällinen ja kannustava, joten siitä lähtien olen ajanut ihan sujuvasti. Ja mitä enemmän ajaa, sitä helpommaksi se tulee: nykyään ajan lähes päivittäin enkä edes ajattele sitä mitenkään isona asiana. Autonkin ostin itse, eli sain valita sellaisen millä on hyvä ajaa.
N50