Lue keskustelun säännöt.
Puoliso ei suostu ajamaan autoa
Kuski
18.07.2022 |
Puolisollani on ajokortti, mutta hän ei suostu ajamaan autoa. Ajan kaikki mökkireissut, kauppamatkat ja lomamatkat. Ylipäänsä kaikki ajot mitä ajetaan. Kesänlomareissulla ajoin satojen kilometrien matkan edes takaisin. Paluumatkalla varsinkin minua väsytti melko paljon, mutta niin vain jouduin ajamaan koka matkan kotiin. Aina kun ehdotan, että hän ajaisi edes jonkin helpon suoran pätkän missä ei tarvitse kääntyä mihinkään, hänellä on joku syy valmiina miksi se ei käy. Milloin on nukuttu huonosti, niskat on kipeät, vaihdekeppi pelottaa, ahdistaa jokin tai ei vain ole sellainen "fiilis". Ajokortin saatuaan hän suostui ajamaan itsekseen tuttuja reittejä kunhan ne oli ensin käyty opettelemassa minun kanssani ja niistä ei tarvinnut poiketa metriäkään. Esimerkiksi jos auto olisi pitänyt poiketa tankkaamaan matkana varrella hän lähti mielummin kävelemään vaikka kaatosateeseen.
Jostain syystä hän on pelännyt autolla ajamista aina. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Toki asioita saa pelätä, mutta hänellä ei tunnu olevan mitään halua edes yrittää opetella pois pelostaan. Hän on vuosien aikana mytologisoinut autolla ajamisen joksikin suoritukseksi, joka häneltä ei onnistu. Olen yrittänyt tarjota tukea ja ehdottanut, että käydään yhdessä opettelemassa ajamista. Hän suostui ottamaan autokoulusta lisäopetusta ja se meni hyvin. Opettaja sanoi hänelle, että ajaminen häneltä sujuu ja että ei se muuta vaadi kuin kilometrejä. Samaa olen sanonut minäkin: ajamaan oppii ajamalla. Mitä enemmän kilometrejä takana, sitä paremmin se sujuu. Mutta ei. Arvatkaa kuinka paljon niiden ajotuntien jälkeen on ajettu? Kahden vuoden aikana ehkä yhteensä 1,5 tuntia. Ja siten, että minä olen ollut vieressä istumassa koko ajan.
Sinänsä minulle on ihan yksi ja sama haluaako joku ajaa autoa vai ei, mutta perheen ollessa kyseessä minusta ei ole reilua että kaikki kuljettaminen kaatuu minun niskaani. Kaikki kotityöt tehdään aika tasan puoliksi, mutta kuljettamista ei lasketa kotitöiksi. Se on vaan jotain joka pitää tehdä ja minä teen sen. Lapset meillä alkavat olla kohta siinä iässä, että heitä pitää kuskailla harrastuksiin. Kuka on sitten iltaisin istumassa jossain hallilla harjoitusten ajan?
Mikä neuvoksi? Pitäisikö vaan alkaa kieltäytymään ajamisesta. Siitä seuraa riita ja sitäkään en mielellään halua.
Kommentit (302)
Mulla iso ajopelko vuosia. Monta harrastavaa lasta pk-seudulla ja alkoi olla aika hankala yhtälö. Pikku kunnissa yms uskalsin ajaa ja esim. meidän mökkimatkan, mutta Helsinki ja kehät jne. painajainen. Asia muuttui vasta kun ostettiin uusi auto ja vanha piti myydä, mutta ei saatu aikaiseksi ja aloin sitten käyttää sitä ja autosta tuli mun oma auto. Eli kukaan ei valita, jos jotain tapahtuu, on tullut lommoja ja siksi on vakuutus. Hoidan itse kaikki autoon liittyvät asiat (tai no vien huoltoon, tilaan uudet renkaat ja vaihdatan ne yms). Onnea on vapaus ja pelosta vapautuminen. Mua auttoi nimenomaan se, että auto on yksin minun ja minun käytössä. Elämä helpottui paljon. En ehkä aiemmin edes myöntänytkään miten paljon haittaa pelosta oli ja kuljin sujuvasti busseilla ja muilla julkisilla.
Ainostaan tällä hetkellä auton pitämisen kalleus mietityttää, mutta omasta en luovu ennen kuin olen täysin varma, että en enää palaa samaan pisteeseen, jossa olin aiemmin.
Ja joo, mikään lahjonta ja uhkailu yms ei auta. Se muutos pitää tulla ihmisestä itsestään. Pahaa mieltä ja riitoja ja syyllisyyttä voi tulla. Mutta ap en usko, että sä pystyt itse tälle asialle mitään tekemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole parempi, että ne joita jo itseään pelottaa se miten ajaa pysyisivät pois liikenteestä?
No ei, koska se on nimenomaan hyvä ja normaali asia että kokemattomana pelottaa. Ajamisen myötä kokemus karttuu ja pelko vähenee.
Vaarallisia ovat kokemattomat JA pelottomat.
Näinkö te suhtaudutte kaikkiin muihinkin pelkotiloihin? Kohti vaan ja onnea matkaan ja käärme niskaan vaikka olisi pahin pelko ikinä?
Käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei taida tarvita arjessa mutta kyllä, käärmepelosta huolimatta olen laittanut kumpparit jalkaan ja mennyt marjametsään.
No sehän onkin sama asia kuin ottaa vastoin tahtoaan se käärme niskaan? Säkin varmaan teet kaikkea muiden mieliksi vaikka pakottamalla vaikka et itse haluaisi, niinkö? Jos ei halua ja tahdo, niin sitä pitää silloin kunnioittaa.
Kuten kerroin, käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei tarvita arjessa, joten ehdotuksesi oli niiltä osin typerä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ajan aina kaikki matkat. Minä myös teen kaikki kotityöt. Minä yksin elätän koko perheen. Minulla ei ole puolisoa.
Kaikesta jotkut jaksaakin valittaa. On se kovaa, nyyh. Ihan joutuu ajamaan autoa. Älä lähde reissuun jos se noin rasittaa.
Vitsit sä olisit kiva puoliso! Mun ei tarttisi tehdä kotona yhtään mitään kun sä tekisit kaikki, elättäisitkin vielä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla iso ajopelko vuosia. Monta harrastavaa lasta pk-seudulla ja alkoi olla aika hankala yhtälö. Pikku kunnissa yms uskalsin ajaa ja esim. meidän mökkimatkan, mutta Helsinki ja kehät jne. painajainen. Asia muuttui vasta kun ostettiin uusi auto ja vanha piti myydä, mutta ei saatu aikaiseksi ja aloin sitten käyttää sitä ja autosta tuli mun oma auto. Eli kukaan ei valita, jos jotain tapahtuu, on tullut lommoja ja siksi on vakuutus. Hoidan itse kaikki autoon liittyvät asiat (tai no vien huoltoon, tilaan uudet renkaat ja vaihdatan ne yms). Onnea on vapaus ja pelosta vapautuminen. Mua auttoi nimenomaan se, että auto on yksin minun ja minun käytössä. Elämä helpottui paljon. En ehkä aiemmin edes myöntänytkään miten paljon haittaa pelosta oli ja kuljin sujuvasti busseilla ja muilla julkisilla.
Ainostaan tällä hetkellä auton pitämisen kalleus mietityttää, mutta omasta en luovu ennen kuin olen täysin varma, että en enää palaa samaan pisteeseen, jossa olin aiemmin.
Ja joo, mikään lahjonta ja uhkailu yms ei auta. Se muutos pitää tulla ihmisestä itsestään. Pahaa mieltä ja riitoja ja syyllisyyttä voi tulla. Mutta ap en usko, että sä pystyt itse tälle asialle mitään tekemään.
Joo, se että se auto on oma, on aika tärkeää. Ei tarvitse koko ajan pelätä että joku vähän kolahtaa. So what? Se on vaan peltiä ja vakuutukset on olemassa. Suomalaiset pitää autoa jonakin pyhänä lehmänä, vaikka se on pelkkä käyttöväline. Esim Espanjassa autot on täynnä lommoja, ei siitä kukaan itke.
Isäni ei suostu ajamaan autoa ja äitini on sen vuoksi ajanut kaikki ajot viimeisen 35 vuoden aikana. Ajokortti kyllä on, mutta nyt on ikääkin sen verran että pitäisi olla lääkärintodistus ym että saisi enää ajaa. Äiti sitten kuskaa joka paikkaan, nykyään julkiset menee heidän asuinpaikkakunnallaan enää kahdesti päivässä. Hankalaa olisi edes kauppaan päästä ilman autoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus nämä kuskattavat eivät tajua miten raskasta on olla siinä ratissa kerta toisensa jälkeen. Aina ei jaksaisi itsekään, kun väsyttää, päätä särkee ja on pimeää ja hirvivaaraa. Sen verran voisi olla kunnioitusta sillä matkustajallakin, että ei ainakaan nukkuisi siinä vieressä kun toinen ajaa. Aina ei näin ole.
Vierailija kirjoitti:
Joskus nämä kuskattavat eivät tajua miten raskasta on olla siinä ratissa kerta toisensa jälkeen. Aina ei jaksaisi itsekään, kun väsyttää, päätä särkee ja on pimeää ja hirvivaaraa. Sen verran voisi olla kunnioitusta sillä matkustajallakin, että ei ainakaan nukkuisi siinä vieressä kun toinen ajaa. Aina ei näin ole.
Niinpä. Mulla on ongelmana naispuoliset kaverit jotka ei uskalla ajaa pimeällä / liukkaalla / talvella jne. Sitten kun minä (nainen siis itsekin) osaan ja uskallan, niin kuvitellaan että ihan riemulla ajan koko porukan mökille viikonlopun viettoon Suomen halki tms. Yksi tahtoi että ajaisin etelä-Suomesta Lappiin lomaviikolle, koska "eihän se ole pitkä matka"...? Joo ei, tollanen 12 tuntia putkeen, koko aika ainoana kuskina...?! ilmoitin lentäväni Ivaloon ja jättäväni auton kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus nämä kuskattavat eivät tajua miten raskasta on olla siinä ratissa kerta toisensa jälkeen. Aina ei jaksaisi itsekään, kun väsyttää, päätä särkee ja on pimeää ja hirvivaaraa. Sen verran voisi olla kunnioitusta sillä matkustajallakin, että ei ainakaan nukkuisi siinä vieressä kun toinen ajaa. Aina ei näin ole.
Niinpä. Mulla on ongelmana naispuoliset kaverit jotka ei uskalla ajaa pimeällä / liukkaalla / talvella jne. Sitten kun minä (nainen siis itsekin) osaan ja uskallan, niin kuvitellaan että ihan riemulla ajan koko porukan mökille viikonlopun viettoon Suomen halki tms. Yksi tahtoi että ajaisin etelä-Suomesta Lappiin lomaviikolle, koska "eihän se ole pitkä matka"...? Joo ei, tollanen 12 tuntia putkeen, koko aika ainoana kuskina...?! ilmoitin lentäväni Ivaloon ja jättäväni auton kotiin.
Ja tarkoitan siis että joo, saa olla ajamatta, mutta älä oleta että muut kuskaa sinut automaattisesti vaan suunnittele omat menemiset sitten että pääset perille ilman heniklöautoa ja kuskia (jos kyseessä ei siis ole taksi). Se autoileva ystävä ei ehkä pidä koko päivän ajamista rentouttavana alkuna lomalleen...
Ymmärrän puolisoasi, mutta myös sinua.
Itselläni oli todella paha ajokammo ekat 4 vuotta kortin saamisesta. Jos oli IHAN pakko ajaa jonnekin, saatoin paniikki-itkeä ratissa 30 minuuttia ennen lähtemistä. Ja kun kädet tärisee, sydän hakkaa ja näkö sumenee, niin totta kai niitä virheitä ja vähältä piti -tilanteita sattuu. Mitä enemmän ajoin, sitä enemmän tein virheitä ja sitä enemmän pelkäsin taas ajaa. Eli nämä "ajamalla se pelko lähtee" ei aina toteudu..
MUTTA miten pääsin pelosta eroon!
Mies piti vielä juna-asemalla iltamyöhään. Panikoin tietysti aluksi ja kertasin Google Mapsistä reittiä (en voinut ajaa minnekään tietämättä tasan tarkkaan minne olin menossa ja millaisia risteyksiä oli tulossa).
Lähdettiin pimeällä ajamaan ja... tiet olivat täysin tyhjiä! Ei ketään muita liikenteessä siihen aikaan. Ehkä yksi, kaksi autoa jossain.
Ekaa kertaa ei jännittänyt yhtään ajaa, kun ei tullut suorituspaineita muiden autoilijoiden osalta. Tuli toinen tilanne, jossa jouduin ajamaan niin aikaisin, ettei ketään ollut vielä kaduilla.
Vähitellen uskalsinkin ajaa enemmän ja enemmän. Nyt töissä kuskaan porukkaa välillä minibussilla pitkin kyliä, ei tunnu missään.
Eli aja silloin kun muut eivät aja, klo 22-06 väli on paras. Siitä vähitellen eteenpäin. Tsemppiä puolisollesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään että ajan kolarin ja siinä kuolee joku ihminen. Siksi en aja. En myöskään oleta puolison kuskaavan minua paikasta toiseen, vaan käytän julkisia. Lasten harrastukset niin lähellä, että menevät ja tulevat ilman kuskaamisia.
Tämä ei ole puolisolle ongelma. Teen kotonamme paljon kotitöitä, mm. siivous, pyykit ja ruoka aina mun vastuulla. En ymmärrä miksi joitakin tällainen niin riepoo, jos en aja autoa???
sori kirjoitusvirheistä kirjoitti:
Ei tarvi vaimon muuta tehdä auton suhteen kuin ajaa. Minä pesen ja vahaan sen, pidän sisätilat puhtaana, kaikki lasipinnat sisä -ja ulkopuolelta, kaikki valot aina puhtaana, kun kotoa lähdetään liikkeelle. Mitään korjaamojuttuja en tee, kun ei ole tarvittavia työkaluja. Mutta eihän se ole ylivoimaisen vaikeaa käyttää autoa verstaalla, jos muutkin ajot sujuvat. Sisällä pesen pyykit, imuroin, luutuan lattiat, tiskaan useimmiten, hoidan tietokoneet: asennukset, päivitykset, rakentamisetkin valitsemistani osista.
Ei ole liikaa vaadittu, jos vaimo ajaa autoa. Itselläkin kyllä on kortti, mutta ei ole viime aikoina houkutellut, kun välillä haluaa olla suorittamatta.
Oma vaimoni ei kuitenkaan kitise, kuten tällä palstalla jokatoinen nainen kitisee omasta miehestään. Puolet niistä, jotka eivät kitise, ovat valmiita kuvainnollisesti hakkaamaan miehensä hengiltä, mieluiten julkisesti mahdollisimman paljon miestään halventaen. Oma vaimoni ei kuulu siihenkään ryhmään. Vaimoni kuuluu siihen viimeiseen neljänneksen, jossa kaikki kunnon naiset ovat, naiset, jotka tekevät taloudessa oman osuutensa puolisoaan halventamatta ja haukkumatta. Sellainen on kovin harvinaista suomalaisissa naisissa, ainakin nuoremmissa. Siksipä vaimoni ei olekaan suomalainen, eikä kotikielemme ole suomi.
Mistäs sä sen tiedät, kitiseekö sun vaimo jossain keskustelupalstalla vai ei. Ei ehkä täälä, jos ei suomea osaa, mutta on niitä toisillakin kielillä. Vahditko hänen netin käyttöäänkin vai?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sopeudu tilanteeseen, jos toinen ei kertakaikkiaan uskalla ajaa. Tai ehkä hän uskaltaa myöhemmällä iällä, anna aikaa.
Tämä kuka ajaa / vienkö / haenko / tuonko voi olla parisuhteessa myös mielenkiintoinen vallankäytön muoto. Anoppi on juuri sellainen ihminen, jolla on kortti ja joka on ajanut joskus ihan pidempiä työmatkojakin, mutta ei enää viimeiseen 15 vuoteen ollenkaan.
Nykyään hän on täysin appiukon kuskaamisen varassa. He käyvät jatkuvaa nahinaa ja vääntöä siitä, suostuisiko appiukko viemään anopin lauantaina kauppaan X ja jos vie, niin koska sitten suostuisi hakemaan jne. Siis lähes päivittäistä inttämistä ja ruinaamista tästä asiasta. Usein appiukko (joka on muuten mukava mies) vain kieltäytyy, vääntää vitsiksi koko jutun. Tuntuu anopin puolesta pahalta, että joutuu viikkokaupalla pyytelemään kyytiä johonkin 5 km päässä olevaan paikkaan ja sitten saa armollisesti puoli tuntia siellä kiireellä hoitaa asioitaan, kun appiukko ei jaksa odottaa pidempään. Ei olisi suuri homma käydä heittämässä anoppi sinne ja hakea parin tunnin päästä takaisin. Ihmeellistä vallankäyttöä.
Itse olen niin vapaa sielu, että varmaan ihan ahdistuisin ja masentuisin, jos elämäni olisi tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun miehesi voisi ottaa lisätunteja autokoulusta, ja saada varmuutta autolla ajamiseen. Hänellä on selvästi epävarmuutta autolla ajamisessa. Josko on joskus joutunut/ nähnyt liikenteessä vaarallisen tilanteeseen.
Kun ratin takana istuu, niin pitää olla varma siitä, että hallitsee ajamisen.
Jos kyse on kuitenkin siitä että mies haluaa päästä helpommalla, niin sitten voikeksiä vaihtoehtoja, esim että mies eli pakkaa tavarat ja laittaa ruuat ja hoitaa lapset matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kuka ajaa / vienkö / haenko / tuonko voi olla parisuhteessa myös mielenkiintoinen vallankäytön muoto. Anoppi on juuri sellainen ihminen, jolla on kortti ja joka on ajanut joskus ihan pidempiä työmatkojakin, mutta ei enää viimeiseen 15 vuoteen ollenkaan.
Nykyään hän on täysin appiukon kuskaamisen varassa. He käyvät jatkuvaa nahinaa ja vääntöä siitä, suostuisiko appiukko viemään anopin lauantaina kauppaan X ja jos vie, niin koska sitten suostuisi hakemaan jne. Siis lähes päivittäistä inttämistä ja ruinaamista tästä asiasta. Usein appiukko (joka on muuten mukava mies) vain kieltäytyy, vääntää vitsiksi koko jutun. Tuntuu anopin puolesta pahalta, että joutuu viikkokaupalla pyytelemään kyytiä johonkin 5 km päässä olevaan paikkaan ja sitten saa armollisesti puoli tuntia siellä kiireellä hoitaa asioitaan, kun appiukko ei jaksa odottaa pidempään. Ei olisi suuri homma käydä heittämässä anoppi sinne ja hakea parin tunnin päästä takaisin. Ihmeellistä vallankäyttöä.
Itse olen niin vapaa sielu, että varmaan ihan ahdistuisin ja masentuisin, jos elämäni olisi tuollaista.
Eli ihan ok itsekkäästi päättää että minun ei tarvitse ajaa, mutta puolison on pakko ajaa?
Kulkeeko busseja?
Vierailija kirjoitti:
Minä pelkään ajamista. Olen pakon edessä joutunut ajamaan kaksi vuotta säännöllisesti, mutta en siltikään tottunut ajamiseen, vaan aina pelottaa. Kaikista ei ole kuskeiksi.
Sama juttu, pelkään ajaa. Olen kyllä ajanut pakon edessä, ja voin tiukan paikan tullen ajaa vieläkin, mutta en ole hyvä ajamaan.
En oikein pysty keskittymään moneen asiaan kerrallaan ja ottamaan huomion monesta suunnasta tulevaa muuta liikennettä ja vielä metsän eläimiäkin, kuten autoa ajaessa pitäisi. Pelkään myös kovaa vauhtia, en siis pelkää toisen hyvän kuskin kyydissä, vaan silloin vaan jos itse ajan, koska kovassa vauhdissa en ehdi reagoida kaikkeen, mihin pitäisi. Olen ajanut ojaan ja olen peruuttanut parkkihallissa toiseen autoon. Olen saanut ikäviä moitteita perässä ajaneen auton kuljettajalta kun olen ajanut pikkutietä täsmälleen nopeusrajoituksen mukaan, uskaltamatta ajaa maan tavan mukaisesti noin 10% rajoituksen yli.
Minulla on ollut ajokortti noin 30 vuotta. Olen ostanut automaattivaihteisen hyvän auton. Annan mielelläni mieheni ajaa sitä.
Itsellä kyllä kotikasvatus ja ilmapiiri vaikutti paljon siihen, että mimmoiseksi möröksi ajaminen muodostui.
Meillä oli vahvana näkemys, että naiset EIVÄT VAAN VOI ajaa, eivätkä OSAA ajaa. Ja tottakai internet on ollut aina täynnä meemejä aiheesta, jotka tottakai vahvistivat mörön kasvamista. Ensin kun osaaminen on haukuttu lyttyyn ennen edes ensimmäisiä kilometrejä, niin myös kaikki kaikenlisäksi nauravat naiskuskeille. Ja sitten vielä sitä ilvimistä ja nälvimistä, että "ei tartte mennä rattiin tientukkeeksi, jos noin paljon pelottaa".
No, vuosia ja vuosia, ja kilometrejä ja kilometrejä myöhemmin olen ihmetellyt, että mikä ihmeen blokki meidän KULTTUURISSA on naisten ajamista kohtaan. Ei se ajaminen rakettitiedettä ole, kaikkea muuta. Ei siihen kilkuttimia jalkovälissä tarvita, että auto liikkuu turvallisesti ja jouhevasti paikasta A paikkaan B. Ja mikä hassuinta: on mun autosta peltiä rutussa mutta sen on rutannut mun puoliso, MIES. Mulla ei ole mitään osuutta, eikä arpaa asiaan. Se tolvana ei osaa ajaa autotalliin, eikä pois. Huomaan, että MIES ei osu parkkiruutuun ja kantitkin ovat tulleet tutuiksi. Se sama maukuna ja marina siitä, että naisilla EI OLE MITÄÄN avaruudellista hahmoittamiskykyä on kyllä joutanut romukoppaan. Tuntuu, että meillä MIES elää jossain 2D -kuplassa.
Mutta joo, lapsena minut oli peloiteltu liki kuoliaaksi liikenteellä, ja äiti ei koskaan tietenkään saanut ajaa minnekään. Näin ne siirtyvät, paitsi itse päätin katkaista tämän sukupolvien lyttäämisketjun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se ole parempi, että ne joita jo itseään pelottaa se miten ajaa pysyisivät pois liikenteestä?
No ei, koska se on nimenomaan hyvä ja normaali asia että kokemattomana pelottaa. Ajamisen myötä kokemus karttuu ja pelko vähenee.
Vaarallisia ovat kokemattomat JA pelottomat.
Näinkö te suhtaudutte kaikkiin muihinkin pelkotiloihin? Kohti vaan ja onnea matkaan ja käärme niskaan vaikka olisi pahin pelko ikinä?
Käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei taida tarvita arjessa mutta kyllä, käärmepelosta huolimatta olen laittanut kumpparit jalkaan ja mennyt marjametsään.
No sehän onkin sama asia kuin ottaa vastoin tahtoaan se käärme niskaan? Säkin varmaan teet kaikkea muiden mieliksi vaikka pakottamalla vaikka et itse haluaisi, niinkö? Jos ei halua ja tahdo, niin sitä pitää silloin kunnioittaa.
Kuten kerroin, käärmeen niskassa pitämisen taitoa ei tarvita arjessa, joten ehdotuksesi oli niiltä osin typerä.
Ja kuten minä sanoin pari kertaa aiemmin, että ketään ei voi pakottaa tekemään mitään itseään vastaan, se on alistamista. Aika moni ihminen pärjää ilman autoa ja ajamisen taitoa tässäkin maassa täysin ilman ongelmitta.
Jos sinä et voi ihmisen omaa tahtoa kunnioittaa tai pelkotiloja ymmärtää niin älä rienaa.
Älä pakota rattiin henkilöä joka ei halua/uskalla ajaa. Jos teette kotityöt puoliksi, voitte sopia jotain ekstraa sille joka ei aja. Olet valinnut kumppanisi "kortittomana" ja nyt kun ollaan niin pitkällä että on yhteisiä lapsia, on siitä nillittäminen myöhäistä.
Joitain kertoja olen vienyt hänet joihinkin omiin menoihinsa, mutta hyvin paljon tehdään asioita yhdessä. Enää hän ei ole juuri pyytänyt kuskailemaan vain itseään. Hän ymmärtää kyllä, että aika heikoilla hangilla siinä ollaan kun auto seisoo tallissa, taskussa on ajorkortti ja silti pitäisi saada kyyti muilta.