Lue keskustelun säännöt.
Puoliso ei suostu ajamaan autoa
Kuski
18.07.2022 |
Puolisollani on ajokortti, mutta hän ei suostu ajamaan autoa. Ajan kaikki mökkireissut, kauppamatkat ja lomamatkat. Ylipäänsä kaikki ajot mitä ajetaan. Kesänlomareissulla ajoin satojen kilometrien matkan edes takaisin. Paluumatkalla varsinkin minua väsytti melko paljon, mutta niin vain jouduin ajamaan koka matkan kotiin. Aina kun ehdotan, että hän ajaisi edes jonkin helpon suoran pätkän missä ei tarvitse kääntyä mihinkään, hänellä on joku syy valmiina miksi se ei käy. Milloin on nukuttu huonosti, niskat on kipeät, vaihdekeppi pelottaa, ahdistaa jokin tai ei vain ole sellainen "fiilis". Ajokortin saatuaan hän suostui ajamaan itsekseen tuttuja reittejä kunhan ne oli ensin käyty opettelemassa minun kanssani ja niistä ei tarvinnut poiketa metriäkään. Esimerkiksi jos auto olisi pitänyt poiketa tankkaamaan matkana varrella hän lähti mielummin kävelemään vaikka kaatosateeseen.
Jostain syystä hän on pelännyt autolla ajamista aina. Ja siinähän ei ole mitään vikaa. Toki asioita saa pelätä, mutta hänellä ei tunnu olevan mitään halua edes yrittää opetella pois pelostaan. Hän on vuosien aikana mytologisoinut autolla ajamisen joksikin suoritukseksi, joka häneltä ei onnistu. Olen yrittänyt tarjota tukea ja ehdottanut, että käydään yhdessä opettelemassa ajamista. Hän suostui ottamaan autokoulusta lisäopetusta ja se meni hyvin. Opettaja sanoi hänelle, että ajaminen häneltä sujuu ja että ei se muuta vaadi kuin kilometrejä. Samaa olen sanonut minäkin: ajamaan oppii ajamalla. Mitä enemmän kilometrejä takana, sitä paremmin se sujuu. Mutta ei. Arvatkaa kuinka paljon niiden ajotuntien jälkeen on ajettu? Kahden vuoden aikana ehkä yhteensä 1,5 tuntia. Ja siten, että minä olen ollut vieressä istumassa koko ajan.
Sinänsä minulle on ihan yksi ja sama haluaako joku ajaa autoa vai ei, mutta perheen ollessa kyseessä minusta ei ole reilua että kaikki kuljettaminen kaatuu minun niskaani. Kaikki kotityöt tehdään aika tasan puoliksi, mutta kuljettamista ei lasketa kotitöiksi. Se on vaan jotain joka pitää tehdä ja minä teen sen. Lapset meillä alkavat olla kohta siinä iässä, että heitä pitää kuskailla harrastuksiin. Kuka on sitten iltaisin istumassa jossain hallilla harjoitusten ajan?
Mikä neuvoksi? Pitäisikö vaan alkaa kieltäytymään ajamisesta. Siitä seuraa riita ja sitäkään en mielellään halua.
Kommentit (302)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä on tuollainen kuin vaimosi, että en vain pysty ajamaan. En ollenkaan. Pelkään, ahdistun, lamaannun täysin. Ja jos sellaisessa lamaannustilassa yrittäisin ajaa, niin ajaisin jo parkkipaikalla vahingossa jonkun päälle, koska en näe mitään enkä hallitse käsiäni ja jalkojani kun olen niin paniikissa.
Mitään muuta asiaa elämässä en pelkää tuolla tavalla. Nousen mielelläni vaikka moottoripyörän kyytiin, luennoin 500 ihmiselle, matkustan yksin vieraissa maissa jne. Mutta ajamaan en vain pysty. Olen ottanut ajokoulusta tunteja ja puhunut paniikistani, eivät he osanneet asiassa yhtään auttaa. Olen pyytänyt miehen kaveriksi keskellä kesäyötä tyhjille lähikaduille yrittämään ajamista. Meinasin jo ekan 10 min aikana ajaa kolme kolaria ja mies alkoi huutamaan ja joutui ajamaan auton kotiin.
En vain aja enää.
Sulla ei siis ole ajokorttiakaan, joten sun ei tarvi ajaa.
On mulla kortti.
T. Se, jolle kommentoit.
miten olet voinut päästä läpi inssin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse myös pelkäsin ajamista, kun en tajunnut kytkintä. Ahdisti ihan sietämättömästi ja mietin kaikki reitit etukäteen. Pelkäsin jatkuvasti, että auto sammuu ja en saa sitä enää ikinä eteenpäin. Sain paniikkikohtauksia ja niin edelleen.
Siirryin sitten lopulta automaattiin, koska aloin vältellä ajamista. Automaatti helpotti todella paljon. Sain sen avulla harjoitella ajamista liikenteen seassa turvallisin mielin. En enää miettinyt matkoja etukäteen ja uskalsin lähteä eri kaupunkeihin ja luotin itseeni sekä autoon. Keskityin myös hyvin liikenteeseen, koska ei tarvinnut miettiä vaihteita eikä jännittää.
Joten suosittelen, että myös te hankkisitte automaatin. Se on oikeasti niin helppoa ajamista, että mieli lepää. Itse ajelen nykyään manuaalilla ja olen oppinut kyllä kytkimen enkä enää haikaile automaatin perään, mutta automaatilla ajaminen antoi paljon itsevarmuutta liikenteeseen. Se oli hyvä ja tarpeellinen vaihe mulle autoilussa.
Kiva, että sinua auttoi. Mutta tuo ei auta, jos hahmotushäiriö on ongelmana. Minulla ei ole mitään ongelmia traktorin kytkimen tai koneiden hallintalaitteiden kanssa.
Vain ja ainoastaan sen muun liikenteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, ajanut kaikenkokoisia autoja 15 vuotta työkseni.
Ymmärrän kyllä ajopelon, mutta täällä on parissakin kommentissa sanottu, että ongelmana on kaikkien raajojen yht aikainen käyttö ja liikenteen havainnointi.Osaatteko te ajaa pyörällä?
Osaan. Mutta pyörällä voi saada itselleen vain vähän vahinkoa aikaan eikä voi tappaa kymmeniä ihmisiä.
Ja pyörän ulottuvuudet on paljon helpompi hahmottaa kuin auton.
-eri
Ja ainakin minä ajan silti niin huonosti, että mies vaatii minua pitämään heijastinliiviä pyöräillessä, että muut edes näkevät minut, kun minä en selvästikään näe muita ja liikun kuulemma arvaamattomasti.
Mutta kyllä minä varmasti oppisin autolla ajamaan kun vaan sitkeästi harjoittelisin! Toki olen ajanut pyörällä kohta 40 vuotta eikä se silminnäkijöiden mukaan vieläkään oikein suju...
-toinen eri-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä on tuollainen kuin vaimosi, että en vain pysty ajamaan. En ollenkaan. Pelkään, ahdistun, lamaannun täysin. Ja jos sellaisessa lamaannustilassa yrittäisin ajaa, niin ajaisin jo parkkipaikalla vahingossa jonkun päälle, koska en näe mitään enkä hallitse käsiäni ja jalkojani kun olen niin paniikissa.
Mitään muuta asiaa elämässä en pelkää tuolla tavalla. Nousen mielelläni vaikka moottoripyörän kyytiin, luennoin 500 ihmiselle, matkustan yksin vieraissa maissa jne. Mutta ajamaan en vain pysty. Olen ottanut ajokoulusta tunteja ja puhunut paniikistani, eivät he osanneet asiassa yhtään auttaa. Olen pyytänyt miehen kaveriksi keskellä kesäyötä tyhjille lähikaduille yrittämään ajamista. Meinasin jo ekan 10 min aikana ajaa kolme kolaria ja mies alkoi huutamaan ja joutui ajamaan auton kotiin.
En vain aja enää.
Sulla ei siis ole ajokorttiakaan, joten sun ei tarvi ajaa.
On mulla kortti.
T. Se, jolle kommentoit.miten olet voinut päästä läpi inssin?
En tiedä, hyvä kysymys. Itse en olisi päästänyt itseäni läpi.
Kortista huolimatta ei liene kuitenkaan mitään velvollisuutta ajaa autoa jos ei satu huvittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ostakaa hevonen ja rattaat, hyvänen aika.
Pelkäsin joskus aikoinaan itsekin ajamista. Mies joutui ajamaan kaikki yhteiset menot. Avioeron jälkeen vaihdoin työpaikkaa ja pakko oli hankkia oma auto ja alkaa ajamaan päivittäin. Se auttoi. Ajan myötä lähti pelot. Vielä saattaa jossakin vieraassa ympäristössä sydän hakata, mutta ei auta kuin ajaa. Eipä tuossa taida auttaa muu kuin pakottaa sinne ratin taakse. Keksit jonkun tekosyyn, jotta vaimosi joutuu ajamaan, vaikka että nyt huimaa niin paljon ettet pysty ajamaan. Hän kiittää vielä joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä moni nainen etenkin pelkää ajamista. Mulla itsellä se auttoi että ajoin monet vuodet kaikki työmatkat ja itsekseen pitkiä ajoja sekä lasten harrastuskuskaukset. Jos ollaan joskus yhdessä liikkeellä niin silloin mies saa ajaa.
Tästä tulee mieleen yhden peruskouluaikaisen ystävän äiti. Hän ei suostunut ajamaan kaupunkialueella, vaikka muuten kyllä autoili. Asuimme maaseudulla ison kaupungin naapurikunnassa, eikä meilläpäin ollut mitään paveluja, eli aika usein tuli asiaa kaupungille. Tämä hankaloitti kyllä heillä elämää, varsinkin kun julkinen liikenne asuinpaikkamme suunnalla oli kehnoa. Kaverin äiti saattoi siis heittää tyttärensä lähikouluun ja ajaa töihin ja lähikauppaan, mutta jos olisi pitänyt hoitaa jotain sellaista joka edellytti kaupunkiin menoa, hän ei suostunut ajamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän voisi perustella puolisolle myös turvallisuuskysymyksenä; jos lapselle tai puolisolle sattuu jotain, mikä vaatii kyyditsemisen hoitoon, on silloin hyvä osata ajaa autoa ainakin auttavasti.
Toisinaan on ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parasta, että joku ei aja.
On kummallista ajatella, että kaikki kyllä oppivat ajamaan hyvin ja turvallisesti, kunhan vaan yrittävät tarpeeksi. Ei se niin mene. Itse olen vakuuttunut, että autolla-ajohaluttomuuden taustalla on pääsääntöisesti se, että ihminen joko ei kykene hahmottamaan liikennettä, tai refleksit ovat niin hitaat, että ajaminen olisi oikeasti riski kaikille.
Kyllä tuo on aika harvinaista. Tunnen ihmisiä, jotka väittävät näin, mutta se vaikuttaa tekosyyltä, kun oikeasti ei haluta voittaa omaa pelkoa. Itselläni on varmaan hitaat refleksit ja ehdottomasti huono tilallinen hahmotuskyky, ja alussa pelkäsin hulluna, mutta niin vain olen ajanut paljon, ilman onnettomuuksia, jo vuosikymmeniä.
Toki on harvinaista, ihan kuten sekin että aikuinen EI tahdo ajaa. Itse en tunne itseni lisäksi ketään.
Ja tosiaan, jos ei ole oppinut suojatietä jalkaisin kunnolla ylittämään, voidaan olla aika varmoja että asiat ei harjoittelemalla kohene.
Omissa ja miehen sukulaisissa näitä on. Ei ole mitään ajamisen estävää vikaa, paitsi pelko.
Mistä sinä tiedät, mitä siellä pelon taustalla on?
Voi olla, että he eivät itsekään tiedä sitä. Suomessa kun ei pääse kovin helpolla mihinkään nepsy-tutkimuksiin. Eivätkä kaikki ihmiset kykene sen tasoiseen introspektioon, että tajuaisivat pelkäävänsä "koska en pysty keskittymään/kädet ja jalat ei toimi samaan tahtiin/en hahmota muuta liikennettä". Tuntevat vaan, että jokin on väärin, ja siksi pelottaa.
Ei ole olemassa mitään "vain pelkoa". Pelkoon on aina jokin syy. Toisinaan kyseessä on toki vaan irrationaalisesta yleistyksestä tms, mutta toisinaan pelko kertoo, että "älä helvetissä tee tätä, kuolet".
Sitä vartenhan me ylipäänsä tunnemme pelkoa: se on mekanismi, jonka tarkoitus on estää meitä tekemästä hengenvaarallisia asioita.
Minua ihmetyttää, miten suuri vimma teillä "vain pelkoa" -ihmisillä on saada liikenteeseen lisää huonoja kuskeja. Miksi ette ole onnellisia siitä, että edes osa huonoista kuskeista ymmärtää pysyä pois jaloista?
Kyllä on olemassa myös "vain pelkoa": jonkin esim. aiemman trauman takia tulee irrationaalinen pelkotila. Jos joku pelkää vaikka hämähäkkejä, ei se ole viesti siitä, että juuri tämä ihminen ei osaisi käsitellä hämähäkkejä. Se, että pelottavassa tilanteessa tuntuu vaikealta toimia oikein ja järkevästi, voi johtua myös pelkästään pelosta itsestään. Ja joskus kun uskaltautuu kokeilemaan asiaa, jota on pelännyt ja ollut varma ettei tule oppimaan, niin se alkaakin kuitenkin sujua, kun rauhoittuu ja keskittyy. Ei kaikissa tapauksissa, mutta joskus. Mulla ei siis itselläni ole ajokorttia, enkä oikein uskaltaisi sellaista hankkia, koska tietynlainen liikkeen hahmottaminen on mulle vaikeaa. Luulisin kuitenkin, että autolla ajamisen pelko voisi johtua muistakin syistä.
Mä tunnen yllättävän monta naista, jotka ovat käyneet autokoulun, läpäisseet inssin ja ehkä jonkin verran tai jossakin tutussa paikassa ajaneetkin, mutta sitten heittäytyneet avuttomiksi ja täysin puolison kuskailun varaan. Olen aina ihmetellyt tätä kuvioa?! Ensinnäkin itse naisena kokisin tosi hankalaksi, jos liikkumiseni olisi puolison jaksamisesta ja aikatauluista kiinni. Ihan kuin teininä, kun ruinasi iskältä kyytiä kaupunkiin! Toisekseen ihmettelen puolisoja, jotka edes suostuvat tällaisiksi taksikuskeiksi autokoulun käyneille aikuisille. Itse en jaksaisi tuollaista yhtään. Sanoisin, että auto on pihassa ja avaimet tuossa, mene mutta minä en sinua vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäsin jo autokoulussa ajamista aivan järjettömän paljon ja kortin ajoin vain siksi kun vanhemmat olivat luvanneet maksaa.. Kortin saamisen jälkeen ei ollut autoa millä ajaa ja kynnys ajamiseen suureni koko ajan, käytännössä olin n. 10-15 vuotta ajamatta lähes ollenkaan. Mies yritti välillä kannustaa ajamaan, mutta hermostui todella herkästi epävarmuuteeni ja syyllisti kun joutui aina olemaan kuskina, mikä tietenkin vaan pahensi kammoa. Lopulta eron jälkeen pakotin itseni rattiin, alussa pelko vei jopa yöunetkin ja tuntui että kuolen kauhusta auton ratissa. Nyt olen aika aktiivisesti ajanut reilun 10 vuotta, minulla on estoni, en mielellään aja todella huonolla kelillä jos ei ole aivan pakko, en vieraissa kaupungeissa ja muissa paikoissa mitkä koen hankaliksi. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen, enkä koe olevani ihan maailman huonoin kuski.
Voi ei. Minä taidan olla vähän niinkuin puolisosi. Ajokortin saatuani ajelin vajaan vuoden verran melko paljon asuessani pikkukaupungissa. Sitten muutin isoon kaupunkiin, jossa julkinen liikenne toimi tosi hyvin eikä minulla olisi auton pitoon todellakaan ollut varaakaan. Ajelin jokusen vuoden ajan vielä muutamia kertoja vuodessa ihan kunnon matkoja (jonkun läheisen autolla ja yleensä yhdessä jonkun kanssa), sitten kerrat vain harvenivat ja harvenivat, ja matkat lyhenivät. Pahimmillaan on ollut liki kahden vuoden tauko ajamisessa. Kynnys on noussut tosi korkeaksi, ja ajaminen pelottaa.
Harmittaa, kun puolisoni joutuu ajamaan kaikki matkat. Asutaan isossa kaupungissa, täällä on vilkas liikenne, ruuhkia yms, mitkä "pelottaa" mua. Tuntuu, että liikenteessä on aivan liikaa asioita, joita pitäisi huomioida. Mua siis lähinnä pelottaa, että aiheutan jonkun onnettomuuden tai rikon auton. Kaikki omat matkani kuljen julkisilla, kuten totuin sinkkuaikoinani tekemään, enkä pitänyt sitä minään vaivana. Puolisoni ei painosta minua ajamaan, joskus kannustaa että pitää mennä taas kokeilemaan. Muutaman kerran ollaan käyty harjoittelemassa ihan lyhyitä matkoja tai sitten jollakin isolla parkkipaikalla sen ollessa tyhjillään.
Minun pitäisi varmaan ottaa muutama ajotunti tai käydä jollakin kertauskurssilla, koska onhan tuo ajaminen nyt vain tärkeä ja tarpeellinen taito. Tässä ei nyt ollut sulle vinkkejä, vaan yksi näkökulma asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseänikin pelottaa ajaminen joten ymmärrän hyvin puolisoasi. Jotenkin reagoin välillä hitaasti asioihin, tarvitsen aikaa miettiä, kun autolla ajaessa pitäisi pystyä reagoimaan nopeasti ja tekemään päätöksiä nopeasti. Tuntuu, että liikenteessä on niin monta liikkuvaa osaa että kaikki narut ei vaan pysy käsissä. Kapeat tiet pelottaa, siis sellaiset, joissa tulee vastaan autoja maantienopeudella. Yksikin pieni liike niin se on henki pois. Miten te kestätte tuon ajatuksen kanssa?
Pikemminkin ihmettelen, miten ihmiset voivat ajaa niin rennosti pelkäämättä? Puuttuuko heiltä joku palikka päästä, joka itselläni toimii tehokkaasti itsesuojeluvaistona ja saa minut pelkäämään ajamista?
Kannattaa mennä jääradalle harjoitteleen tai ottaa autokoulusta ajotunteja. Jos on heti kortin saatuaan pitkä aika ettei aja niin sitten ei enää uskalla.
Tämän siitä saa kun saa puolisokseen sähköpyörä-sarin tai bussikortti-bertan.
Vierailija kirjoitti:
Itseänikin pelottaa ajaminen joten ymmärrän hyvin puolisoasi. Jotenkin reagoin välillä hitaasti asioihin, tarvitsen aikaa miettiä, kun autolla ajaessa pitäisi pystyä reagoimaan nopeasti ja tekemään päätöksiä nopeasti. Tuntuu, että liikenteessä on niin monta liikkuvaa osaa että kaikki narut ei vaan pysy käsissä. Kapeat tiet pelottaa, siis sellaiset, joissa tulee vastaan autoja maantienopeudella. Yksikin pieni liike niin se on henki pois. Miten te kestätte tuon ajatuksen kanssa?
Pikemminkin ihmettelen, miten ihmiset voivat ajaa niin rennosti pelkäämättä? Puuttuuko heiltä joku palikka päästä, joka itselläni toimii tehokkaasti itsesuojeluvaistona ja saa minut pelkäämään ajamista?
Ajokokemuksen myötä tietää mitä pitää tehdä, osaa katsella liikennettä sillä tavalla että osaa reagoida tilanteisiin, ja autolla liikkuminen tuntuu ihan luontevalta liikkumistavalta. En osaa pelätä, pikemminkin arveluttaa olla bussin tai junan kyytiläisenä kun ei voi itse tehdä mitään eikä juuri nähdä tilanteitakaan, sitä on ihan sen kuljettajan armoilla tavallaan. Autolla, tai pyörälläkin ajaessa ajoneuvo on omissa käsissä, pystyy reagoimaan tilanteisiin, ja välttämään onnettomuudet.
Kyytiläisenä vain kärsit voimattomana jos esim. bussi joutuu kolariin.
Ihminen on suunnitellut peltikasan nimeltä auto, joka kulkee tappavalla nopeudella. Ihminen on eläin eikä todellakaan kuulu peltikasan sisään liikkumaan satojen kilometrien tuntinopeudella. Ottaen huomioon vielä miten monen asian seurauksena onnettomuus voi syntyä:
-oma sairauskohtaus
-oma virhearvio esim. väsymyksen seurauksena
-tahallinen teko
-vastaantulevan sairauskohtaus
-vastaantulevan virhearvio
-vastaantulevan tahallinen teko
Tuossakin on jo 6 asiaa, jotka voivat johtaa nokkakolariin. Miten *elvetissä te luotatte siihen vastaantulevaan tuntemattomaan ihmiseen, kun ajatte pelkäämättä kapeilla maanteillä?
Kyllä se vaan on niin, että puoliso on pakotettava siihen rattiin niin että se selättää sen kammonsa. Tiedän mistä puhu, koska olin itse ihan samanlainen ennen. Mutta kun mieheni joutui onnettomuuteen ja sairaalaan eikä ollut kyytejä, eikä lapsille kuskia, minun oli itku silmässä alettava ajamaan. Se olisi ollut helpompaa, jos olisin pakottanut itseni siihen aiemmin, mutta piti mennä näin vaikeasti. Kun mies toipui kotiin ja ajokuntoon, olin jo oppinut ajamisen ja voittanut pelkoni ajamiseen. Sittemmin mies toki edelleen ajoi enemmän, mutta en antanut sen mennä vanhaan vaan otin ihan tarkoituksella vastuuta ajamisesta itse.
Joo olisin tehnyt samat jos olisi ollut pitempi reitti. Tuon 5km pätkän just jaksoi. Mutta uskon tuollaisen latistavan ajohaluja kyllä. Ei se ajaminen mitään rakettitiedettä todellakaan ole. Ja itse ajattelen jos kerran olen inssin päässyt läpi niin pakkohan mun on osata.