Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomuudesta puhuminen on vaikeaa?
Aidosti asiaa ihmettelen
17.07.2022 |
Eikö olisi helpompi vain sanoa, että
"Emme yrityksistä huolimatta ole saaneet omaa lasta".
"Valitettavasti lapsettomuus ei ole oma valintamme."
"Olemme lapsettomuushoidoissa".
tai velat:
"Olemme miettineet asiaa ja päättäneet, että emme halua koskaan lapsia."
Miksi sitä asiaa pitää salailla ja loukkaantua jos joku puhuu jotain lapsiasiaa.
Jos jostain syystä ei kykene, niin Eikö voisi vain sanoa, että
"En halua, että seurassani puhutaan vauvoista tai lapsista, asia on minulle vielä arka."
Kaikilla olisi paljon helpompaa, kun asiaa ei tarvisi ihmetellä ja kierrellä ja kaarrella ja tehdä oletuksia, että onko niin vai näin.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei saa oikein mistään jutella, kun aina voi joku loukkaantua. No ehkä säästä voi, se ei kai loukkaannu eikä kai kukaan viitsi sään puolesta loukkaantua....ehkä?
Keskustelu voisi mennä vaikka näin:
"Onko sulla lapsia?"
"Ei ole."
"Okei."
Se siitä, sitten vaihdetaan aihetta, ei tarvitse olla vaivautunut, vaan luontevasti jutellaan jostain muusta. Lapsettomuuden syyt ei kuulu kenellekään, mutta toki viattoman kysymyksen saa kyllä esittää. Jos ihminen sitten vastaakin alkuperäiseen kysymykseen myöntävästi, voi kehkeytyä lapsiaiheinen keskustelu.
Ap:n tyyppisesti eivät suinkaan lopeta tuohon, vaan halutaan tietää miksi ei. Sen jälkeen arvostellaan syyt ja keksitään ratkaisuja tahattomaan lapsettomuuteen. En ihmettele, että useimmat eivät halua keskustella aiheesta ollenkaan näiden besserwissereiden kanssa.
Ei minulta ainakaan koskaan ole alettu udella mitään tuollaisia syitä, kun on kysytty onko lapsia. Taitaa olla oma oletuksesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen kyllä kertoo ihan itse ja vapaaehtoisesti uudelle tuttavuudelle viimeistään kolmannessa lauseessa lapsilukunsa ja siviilisäätynsä. Jos ei kerro=kumpaakaan ei ole, ja sosiaalista älyä omaava voi päätellä siitä asioiden laidan ilman turhaa utelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ei saa oikein mistään jutella, kun aina voi joku loukkaantua. No ehkä säästä voi, se ei kai loukkaannu eikä kai kukaan viitsi sään puolesta loukkaantua....ehkä?
Keskustelu voisi mennä vaikka näin:
"Onko sulla lapsia?"
"Ei ole."
"Okei."
Se siitä, sitten vaihdetaan aihetta, ei tarvitse olla vaivautunut, vaan luontevasti jutellaan jostain muusta. Lapsettomuuden syyt ei kuulu kenellekään, mutta toki viattoman kysymyksen saa kyllä esittää. Jos ihminen sitten vastaakin alkuperäiseen kysymykseen myöntävästi, voi kehkeytyä lapsiaiheinen keskustelu.
Ap:n tyyppisesti eivät suinkaan lopeta tuohon, vaan halutaan tietää miksi ei. Sen jälkeen arvostellaan syyt ja keksitään ratkaisuja tahattomaan lapsettomuuteen. En ihmettele, että useimmat eivät halua keskustella aiheesta ollenkaan näiden besserwissereiden kanssa.
Ei minulta ainakaan koskaan ole alettu udella mitään tuollaisia syitä, kun on kysytty onko lapsia. Taitaa olla oma oletuksesi.
Niin, ja jos kysyttäisiin, siihen voi napakasti vastata, että "Asia ei kuulu sinulle." Ei tarvitse olla vihamielinen, ja utelija todennäköisesti silti lopettaa kyselynsä. Ja ellei vieläkään lopeta, voi itse vaihtaa joko aihetta tai maisemaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen kyllä kertoo ihan itse ja vapaaehtoisesti uudelle tuttavuudelle viimeistään kolmannessa lauseessa lapsilukunsa ja siviilisäätynsä. Jos ei kerro=kumpaakaan ei ole, ja sosiaalista älyä omaava voi päätellä siitä asioiden laidan ilman turhaa utelua.
No ei kaikki kerro. Jotkut ovat hiljaa vain ja kuuntelevat muita, tai sitten kyselevät toisilta ummet ja lammet, mutta eivät kerro itsestään mitään.
näin kirjoitti:
Lapsettomuus on monelle arka aihe siinä missä mielenterveys- tai alapääongelmat, läheisten päihde- tai väkivaltaongelmat tai muu vastaava. Toiset puhuu ystävilleen tai ammattilaiselle toiset ei kenellekään. Ei kai siinä sen enempää oel ihmeteltävää.
Lapsista kysyminen on vähän eri asia kuin kysellä mielenterveys- tai alapääongelmista. Lapsista juttelu on normaalia ja neutraalia kanssakäymistä, kun taas nämä muut jutut nyt ei kuulu satunnaisiin kahviopöytäkeskusteluihin ollenkaan. Ja nyt tarkoitan nimenomaan kysymystä "onko teillä lapsia" enkä kysymystä "miksi olet lapseton".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tahattomasti lapseton ja aihe on kipeä, mutta minun kokemukseni on se että muut pelkäävät enemmän asiasta keskustelua kuin minä. Jos minulta on kysytty lapsista, olen sanonut rehellisesti etten ole niitä yrityksistä huolimatta saanut ja suren asiaa paljon. Tästä moni säikähtää aivan sanattomaksi tai alkaa pyydellä anteeksi, mihin ei mielestäni ole mitään syytä. Itse pystyn keskustelemaan myös surusta ja vaikeista asioista, mutta onko tuo säikähdys sitten sitä, että pelkää joutuvansa kuuntelemaan jotain vuodatusta. Kuitenkin jos jotain kysyy, mielestäni pitää olla valmis kuulemaan myös vastaus.
Veronica Verho kertoo Apu-lehdessä lapsettomuudestaan ja mainitsee, ettei ihmisten kysymykset enää satuta. Hän on siis käsitellyt lapsettomuusasiaa sen verran perusteellisesti, että kestää jo sen, jos ihmiset viattomasti kysyvät (eivätkä tietenkään siis tiedä taustoja). Veronicalla on munasarjojen surkastuma, joten hänellä ei mitkään vippaskonstit auta, vaan biologinen äitiys on hänelle 100% mahdotonta.
Tuo on hyvä asia, ja olen iloinen Veronican puolesta. Itselläni hyväksyminen ja käsittely on mennyt kausittain, joskus asia ei herätä suuriakaan tunteita, toisinaan taas suru on pinnassa. Itse kuitenkin ajattelen niin, etteivät ihmisten kysymykset minua satuta vaan itse lapsettomuus. Toki on ikävää jos jonkun kysymys tuo tämän asian ikävästi mieleen vaikkapa julkisella paikalla, mutta sellaista elämä on. Sitten itken. Ainoa mikä ihmetyttää, on kysyjä joka tuota säikähtää, koska eikö hänelle todella tullut mieleen että yksi jopa melko todennäköinen vastaus voisi olla juuri tuo.
Se on niin ihana tunne ettei sanotuksi saa mitään. Voi olla ylpeä että ei liika kansoita arvokasta maapalloa muiden elikoiden tapaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on niin ihana tunne ettei sanotuksi saa mitään. Voi olla ylpeä että ei liika kansoita arvokasta maapalloa muiden elikoiden tapaan.
OT: Vertaat esim. kehittyvien maiden asukkaita sekä meidän koti-Suomen lestadiolaisia elikoihin. Hienoa.....
Joskus se kysyjä voi olla henkilö, joka on itsekin lapseton ja toivoo löytävänsä toisen, joka ymmärtää, miltä silloin tuntuu. Ei niin, että kenenkään tuntemattoman tarvitsisi hänelle terapeutuksi alkaa, mutta loukkaantumisen sijaan voisi itsekullakin tämä mahdollisuus käydä mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en halua puhua aiheesta juuri siksi kun olen vela.
Sitten kun sen sanot, alkaa utelu että miksi et ja pitäähän lapsia olla!
Ei todellakaan riitä että sanot että et halua nyt etkä myöhemminkään.
Sama kun sanon olevani sinkku (kun sitä kysytään, muuten en asiaa esille ota).
Saman lainen jankutus ja utelu; miksi ja ei yksin ole hyvä elää jne. Ei kunnioiteta toisen valintaa vaan tuputetaan omia mielipiteitä väkisin.
Välillä tekisi mieli sanoa tosi rumasti jotta saisi suut tukittua lopullisesti.
Minun elämäni. Minun valintani. Minun päätölseni. Minä olen oman elämäni asiantuntija.
Jos haluan mielipidettä kysyn sitä.
Ongelmahan ei niinkään ole se kysymys onko lapsia vaan se, että sitä ei jätetä siihen.
Todella harvassa ainakin on ne, jotka lopettavat asian kielteisen vastauksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monta tarinaa kirjoitti:
Valitettavasti minulla ei ole lapsia. Haluaisin kyllä, olen jo monta vuotta halunnut lapsen/lapsia mutta puolisoni ei halua. Hänellä on kaksi lasta aiemmasta avioliitosta eikä halua lisää. Tunnen suurta surua lapsettomuudesta. Itken usein asiaa yksin iltaisin. Mietin usein avioeroa mutta toistaiseksi minulla ei ole ollut voimavaroja siihen. Pitäisikö minun luopua puolisostani, jotta voisin yrittää saada oman lapsen? En ehkä edes voi saada lasta, mistä sen tietää. Äidiksi tuleminen on suurimpia ja syvimpiä haaveitani. Asia on minulle todella kipeä ja vaikea.
Jos vaihtoehdot ovat nuo, niin sanoisin että yritä raskautua salaa vaikka kuinka itsekästä onkin, meillä on vain tämä yksi elämä. Jos mies tästä suuttuu tai saa ylipäätään tietää tämän pikku "vahingon", niin sit saattaa haluta erota tai sit hyväksyy tilanteen ja voit toki olla vaatimatta mitään isyyteen liittyvää. Jos mies on sinulle muuten hyvä mies ja olette onnellisia niin olisi harmi erota sen takia jos vaikka kävisikin niin ettet pystyisi saamaan lapsia ollenkaan.
Jos ihan jokaiselle alkaa kertoa lapsettomuushoidoista, niin joka kerta nähdessä alkaa kysely joko nyt, joko nyt. Itse en tuosta sanoisi mitään kuin ehkä lähimmille, luotettaville ihmisille. Ainakin oma äiti ja anoppi olisivat niitä, joille ei kerrota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaikki lapsettomat eivät ole veloja tai tahattomasti lapsettomia."
Ihan vaan mielenkiinnosta, mitä he sitten ovat? Itse olen siinä luulossa että lapsettomat jakautuvat kahteen kategoriaan:
- niihin jotka eivät halua lapsia (vela eli vapaaehtoisesti lapseton)
- niihin jotka haluaisivat lapsia mutta eivät saa (tahattomasti lapseton).
Olimme 38 v. kun lapsi syntyi eikä silloin luojan kiitos puhuttu vielä veloista mitään, ko. kerho vaikuttaa joltain oudolta ideologisesta ryhmittymältä, jonka jäsen en todellakaan halua olla.
Eipä se nyt ole sen kummempi ryhmittymä kuin vaikka koirattomat tai autottomat. Hiuksettomiakin on monista eri syistä, joskus ne syyt voivat olla kipeitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä kanssa, kun nyt viime aikoina on ollut juttua siitä kuinka ihmisiltä ei kuulemma saisi kysyä onko heillä lapsia, koska tahattomasti lapsettomille saattaa tulla siitä paha mieli, vaan pitäisi kysyä ketä perheeseesi kuuluu. Voi voi, onhan se tietysti henkilökohtainen tragedia, mutta ei se siltikään tee kysymyksestä loukkaavaa, vaan neutraalin. Saattaahan jonkun vanhemmatkin olla kuolleita, mutta ei vanhemmista kysyminen siltikään lähtökohtaisesti ole epäkohteliasta, vaan neutraalia. Kaikilla on omat kipeät asiansa ja aina eri asiat pahoittavat toisten mieliä. Ei kenellekään ole velvollisuutta tietää etukäteen mitkä ne asiat ovat kenenkin kohdalla. Enkä nyt tarkoita mitään törkeitä uteluita siitä miksi niitä lapsia ei ole tehty/on tehty, vaan ihan vain neutraalina kysymyksenä.
no yleensä nämä neutraalit kysymykset tuppaavat eskaloitumaan ei niin neutraaliksi utelemiseksi..oletko naimisissa, en, olen eronnut..jahas..onko sulla lapsia, ei, aijaa etkö ole halunnut vai? jos perus ydinperhe on sun normiarki, se ei tarkoita että se on sitä muille. Pitääkö lapsista ja perhesuhteista edes udella vai voiko vain odottaa tuoko toinen ne jossakin sivulauseessa esille. Small talkiksi riittää nyt muitakin aiheita.
Kuten sanoin, himo utelut on asia erikseen. Joskus tuollainen kysymys saattaa olla ihan oleellinen, tai luonnollinen jossain tilanteessa. Sille ei sitten mitään voi, jos toinen ei osaa olla ihmisiksi.
seuraava kysymys kuuluu että kuuluuko asia edes sulle? Jos olisit riittävän läheinen ko. henkilön kanssa, hän kyllä kertoisi sulle asianlaidan ihan itse.
On tilanteita ja tilanteita :)
Kysymys sinulle, suhtaudutko kaikkeen noin vihamielisesti? Aika vaikeaksi käy mikään keskustelu, kun neutraalit asiat koetaan kauheana v*ttuiluna ja uteluna. Tätä juuri tarkoitin.
Kaikki ei halua, että omat, hyvin henkilökohtaiset asiat, ovat yleisenä puheenaiheena. Yleensä ne kyselijät juoruilevat asiat eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tahattomasti lapseton ja aihe on kipeä, mutta minun kokemukseni on se että muut pelkäävät enemmän asiasta keskustelua kuin minä. Jos minulta on kysytty lapsista, olen sanonut rehellisesti etten ole niitä yrityksistä huolimatta saanut ja suren asiaa paljon. Tästä moni säikähtää aivan sanattomaksi tai alkaa pyydellä anteeksi, mihin ei mielestäni ole mitään syytä. Itse pystyn keskustelemaan myös surusta ja vaikeista asioista, mutta onko tuo säikähdys sitten sitä, että pelkää joutuvansa kuuntelemaan jotain vuodatusta. Kuitenkin jos jotain kysyy, mielestäni pitää olla valmis kuulemaan myös vastaus.
Veronica Verho kertoo Apu-lehdessä lapsettomuudestaan ja mainitsee, ettei ihmisten kysymykset enää satuta. Hän on siis käsitellyt lapsettomuusasiaa sen verran perusteellisesti, että kestää jo sen, jos ihmiset viattomasti kysyvät (eivätkä tietenkään siis tiedä taustoja). Veronicalla on munasarjojen surkastuma, joten hänellä ei mitkään vippaskonstit auta, vaan biologinen äitiys on hänelle 100% mahdotonta.
Tuo on hyvä asia, ja olen iloinen Veronican puolesta. Itselläni hyväksyminen ja käsittely on mennyt kausittain, joskus asia ei herätä suuriakaan tunteita, toisinaan taas suru on pinnassa. Itse kuitenkin ajattelen niin, etteivät ihmisten kysymykset minua satuta vaan itse lapsettomuus. Toki on ikävää jos jonkun kysymys tuo tämän asian ikävästi mieleen vaikkapa julkisella paikalla, mutta sellaista elämä on. Sitten itken. Ainoa mikä ihmetyttää, on kysyjä joka tuota säikähtää, koska eikö hänelle todella tullut mieleen että yksi jopa melko todennäköinen vastaus voisi olla juuri tuo.
Luultavasti ei ole tullut mieleen, koska on varmaan ajatellut päässään vastauksiksi vain kyllä tai ei. Osa ehkä säikähtää siksi, koska pelkäävät että sieltä tulee se vihainen/surullinen purkaus, kun tulee esille tämä lapsettomuus. Mutta niin, elämäähän se kaikki on. Mielestäni sinulla on kyllä hyvä asenne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt tätä kanssa, kun nyt viime aikoina on ollut juttua siitä kuinka ihmisiltä ei kuulemma saisi kysyä onko heillä lapsia, koska tahattomasti lapsettomille saattaa tulla siitä paha mieli, vaan pitäisi kysyä ketä perheeseesi kuuluu. Voi voi, onhan se tietysti henkilökohtainen tragedia, mutta ei se siltikään tee kysymyksestä loukkaavaa, vaan neutraalin. Saattaahan jonkun vanhemmatkin olla kuolleita, mutta ei vanhemmista kysyminen siltikään lähtökohtaisesti ole epäkohteliasta, vaan neutraalia. Kaikilla on omat kipeät asiansa ja aina eri asiat pahoittavat toisten mieliä. Ei kenellekään ole velvollisuutta tietää etukäteen mitkä ne asiat ovat kenenkin kohdalla. Enkä nyt tarkoita mitään törkeitä uteluita siitä miksi niitä lapsia ei ole tehty/on tehty, vaan ihan vain neutraalina kysymyksenä.
no yleensä nämä neutraalit kysymykset tuppaavat eskaloitumaan ei niin neutraaliksi utelemiseksi..oletko naimisissa, en, olen eronnut..jahas..onko sulla lapsia, ei, aijaa etkö ole halunnut vai? jos perus ydinperhe on sun normiarki, se ei tarkoita että se on sitä muille. Pitääkö lapsista ja perhesuhteista edes udella vai voiko vain odottaa tuoko toinen ne jossakin sivulauseessa esille. Small talkiksi riittää nyt muitakin aiheita.
Kuten sanoin, himo utelut on asia erikseen. Joskus tuollainen kysymys saattaa olla ihan oleellinen, tai luonnollinen jossain tilanteessa. Sille ei sitten mitään voi, jos toinen ei osaa olla ihmisiksi.
seuraava kysymys kuuluu että kuuluuko asia edes sulle? Jos olisit riittävän läheinen ko. henkilön kanssa, hän kyllä kertoisi sulle asianlaidan ihan itse.
On tilanteita ja tilanteita :)
Kysymys sinulle, suhtaudutko kaikkeen noin vihamielisesti? Aika vaikeaksi käy mikään keskustelu, kun neutraalit asiat koetaan kauheana v*ttuiluna ja uteluna. Tätä juuri tarkoitin.
Kaikki ei halua, että omat, hyvin henkilökohtaiset asiat, ovat yleisenä puheenaiheena. Yleensä ne kyselijät juoruilevat asiat eteenpäin.
Niin, se on semmoista. Eri asiat ovat ihmisille henkilökohtaisia, eikä niitä voi etukäteen tietää.
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua puhua aiheesta juuri siksi kun olen vela.
Sitten kun sen sanot, alkaa utelu että miksi et ja pitäähän lapsia olla!
Ei todellakaan riitä että sanot että et halua nyt etkä myöhemminkään.
Sama kun sanon olevani sinkku (kun sitä kysytään, muuten en asiaa esille ota).
Saman lainen jankutus ja utelu; miksi ja ei yksin ole hyvä elää jne. Ei kunnioiteta toisen valintaa vaan tuputetaan omia mielipiteitä väkisin.
Välillä tekisi mieli sanoa tosi rumasti jotta saisi suut tukittua lopullisesti.
Minun elämäni. Minun valintani. Minun päätölseni. Minä olen oman elämäni asiantuntija.
Jos haluan mielipidettä kysyn sitä.
Mulla on yksi kaverin kaveri (mies) joka ei mitenkään pystynyt ymmärtämään etten aio lapsia tehdä. Se oli jotenkin täysin käsittämätön ajatus hänelle. Hän on kahden lapsen isä, ja juuri niitä isiä jotka ei todellakaan halua tehdä yhtään mitään lastensa kanssa. Mieluummin pelaa pleikkaa tai rassaa autoa, lapsille lähinnä tiuskii ja äyskii, ja jopa todella ilkeästi nälvii. Käytännössä siis yksi niitä ihmisiä jotka eivät ikinä ole edes miettineet koko asiaa, vain tehneet niinkuin ns. kuuluu tehdä, vaikka perhe-elämä ei sovi hänelle lainkaan. Jotenkin itseäni häiritsee valtavasti se, ettei yhtään ajattele sitä mitä itse voisi haluta, vaan lammasmaisesti vain seuraa muiden odotuksia. Koko perhe kärsii. Vanhin lapsista näyttelee keskaria isälleen isän selän takana, nuorempana kyseli äidiltään eikö voitaisi asua jossain ilman isää.
Joka tapauksessa tämä ihminen ei oikein vieläkään usko että en aio lapsia tehdä, vaikka ikää on minullakin jo yli 40 ja olen steriloitu.
Töissä saan edelleen kuulla kuinka en ymmärrä elämästä mitään kun minulla ei ole lapsia. Jotenkin vaan nämä keskustelut siitä onko niitä lapsia vai ei todella jo tympäisee.
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua puhua aiheesta juuri siksi kun olen vela.
Sitten kun sen sanot, alkaa utelu että miksi et ja pitäähän lapsia olla!
Ei todellakaan riitä että sanot että et halua nyt etkä myöhemminkään.
Sama kun sanon olevani sinkku (kun sitä kysytään, muuten en asiaa esille ota).
Saman lainen jankutus ja utelu; miksi ja ei yksin ole hyvä elää jne. Ei kunnioiteta toisen valintaa vaan tuputetaan omia mielipiteitä väkisin.
Välillä tekisi mieli sanoa tosi rumasti jotta saisi suut tukittua lopullisesti.
Minun elämäni. Minun valintani. Minun päätölseni. Minä olen oman elämäni asiantuntija.
Jos haluan mielipidettä kysyn sitä.
Minkälaisten ihmisten kanssa oikein olette tekemisissä?
Alue: Aihe vapaa
Veronica Verho kertoo Apu-lehdessä lapsettomuudestaan ja mainitsee, ettei ihmisten kysymykset enää satuta. Hän on siis käsitellyt lapsettomuusasiaa sen verran perusteellisesti, että kestää jo sen, jos ihmiset viattomasti kysyvät (eivätkä tietenkään siis tiedä taustoja). Veronicalla on munasarjojen surkastuma, joten hänellä ei mitkään vippaskonstit auta, vaan biologinen äitiys on hänelle 100% mahdotonta.