Miksi lapsettomuudesta puhuminen on vaikeaa?

Jos olet koskaan lukenut Hesarin kommenttikenttää missään lapsettomuuteen liittyvässä jutussa (tai no vaikka tämänkin keskustelun typeriä kommentteja) niin ymmärrät, miksi niin kipeästä asiasta ei halua puhua. Suotta avaa asiaa sellaisille, jolla ei ole mitään älyllistä tai emotionaalista resurssia asiaa ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Joskus se kysyjä voi olla henkilö, joka on itsekin lapseton ja toivoo löytävänsä toisen, joka ymmärtää, miltä silloin tuntuu. Ei niin, että kenenkään tuntemattoman tarvitsisi hänelle terapeutuksi alkaa, mutta loukkaantumisen sijaan voisi itsekullakin tämä mahdollisuus käydä mielessä. 

Tuossa tapauksessa se lapseton voi mainita lapsettomuudestaan. Siitä voi juttu jatkua tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en halua puhua aiheesta juuri siksi kun olen vela.

Sitten kun sen sanot, alkaa utelu että miksi et ja pitäähän lapsia olla!

Ei todellakaan riitä että sanot että et halua nyt etkä myöhemminkään. 

Sama kun sanon olevani sinkku (kun sitä kysytään, muuten en asiaa esille ota).

Saman lainen jankutus ja utelu; miksi ja ei yksin ole hyvä elää jne. Ei kunnioiteta toisen valintaa vaan tuputetaan omia mielipiteitä väkisin.

Välillä tekisi mieli sanoa tosi rumasti jotta saisi suut tukittua lopullisesti.

Minun elämäni. Minun valintani. Minun päätölseni. Minä olen oman elämäni asiantuntija.

Jos haluan mielipidettä kysyn sitä.

Mulla on yksi kaverin kaveri (mies) joka ei mitenkään pystynyt ymmärtämään etten aio lapsia tehdä. Se oli jotenkin täysin käsittämätön ajatus hänelle. Hän on kahden lapsen isä, ja juuri niitä isiä jotka ei todellakaan halua tehdä yhtään mitään lastensa kanssa. Mieluummin pelaa pleikkaa tai rassaa autoa, lapsille lähinnä tiuskii ja äyskii, ja jopa todella ilkeästi nälvii. Käytännössä siis yksi niitä ihmisiä jotka eivät ikinä ole edes miettineet koko asiaa, vain tehneet niinkuin ns. kuuluu tehdä, vaikka perhe-elämä ei sovi hänelle lainkaan. Jotenkin itseäni häiritsee valtavasti se, ettei yhtään ajattele sitä mitä itse voisi haluta, vaan lammasmaisesti vain seuraa muiden odotuksia. Koko perhe kärsii. Vanhin lapsista näyttelee keskaria isälleen isän selän takana, nuorempana kyseli äidiltään eikö voitaisi asua jossain ilman isää.

Joka tapauksessa tämä ihminen ei oikein vieläkään usko että en aio lapsia tehdä, vaikka ikää on minullakin jo yli 40 ja olen steriloitu.

Töissä saan edelleen kuulla kuinka en ymmärrä elämästä mitään kun minulla ei ole lapsia. Jotenkin vaan nämä keskustelut siitä onko niitä lapsia vai ei todella jo tympäisee.

Nämä tavan vuoksi lapsensa hankkineet ovat yleensä sitkeimpiä jankuttajia ja velojen ahdistelijoita. Kirveleehän se, kun toinen vieressä elää sitä elämää, joka olisi sopinut itsellekin paljon paremmin. Sen sijaan, että ottaisi vastuun valinnastaan ja miettisi, miten saisi elämän kaikesta huolimatta edes siedettäväksi, moni oksentaa mieluummin pettymyksensä sen toisin elävän päälle. Ja toivoo, että tämäkin antaisi periksi ja sortuisi samaan virheeseen kuin itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en halua puhua aiheesta juuri siksi kun olen vela.

Sitten kun sen sanot, alkaa utelu että miksi et ja pitäähän lapsia olla!

Ei todellakaan riitä että sanot että et halua nyt etkä myöhemminkään. 

Sama kun sanon olevani sinkku (kun sitä kysytään, muuten en asiaa esille ota).

Saman lainen jankutus ja utelu; miksi ja ei yksin ole hyvä elää jne. Ei kunnioiteta toisen valintaa vaan tuputetaan omia mielipiteitä väkisin.

Välillä tekisi mieli sanoa tosi rumasti jotta saisi suut tukittua lopullisesti.

Minun elämäni. Minun valintani. Minun päätölseni. Minä olen oman elämäni asiantuntija.

Jos haluan mielipidettä kysyn sitä.

Minkälaisten ihmisten kanssa oikein olette tekemisissä?

näitä sosiaalisesti taitamattomia olioita löytyy ihan vaikka työpaikalta, siinä on kiva kun kysely aloitetaan arkaluontoisista asioista ja 5 muuta tuijottaa sua kiinteästi että noh...mikset vastaa, kunnon kolmannen asteen kuulustelua pahimmillaan :D meneppä sit taas noilta kysymään että miksi syöt pullaa kun sulla diabetes = olet pska ihminen. Eli sitä pelisilmää voisi  käyttää, toki kaikille ei ole sitä annettu.

Itseäni lapsettomana ärsyttää nuo kyselyt, koska se ei pääty koskaan siihen yhteen kysymykseen. Alkaa joko lisäkysymysten sarjatulitus tai kysyjä menee hämilleen ja sanattomaksi ja vaihtaa puheenaihetta. En halua kertoa vakavasta sairaudestani satunnaiselle työtutulle.

Itse en utele koskaan kenenkään perheasioista. Luotan siihen, että niistä kerrotaan oma-aloitteisesti, jos haluaa. Yleensä perhetilanne tulee luonnollisella tavalla esiin vaikka kahvipöydässä jutellessa, kun työkaveri kertoo käyneensä miehensä kanssa ruokakaupassa tai lapsella olevan nuha.

Minä kärsin puolisoni kanssa lapsettomuudesta ja se on todella kova paikka. En halua puhua siitä juurikaan muille, koska en jaksa kuunnella niitä ainaisia samoja juttuja. "Oletteko kokeilleet sitä ja tätä, oletteko harkinneet adoptiota...blaa blaa blaa". Jokainen sanoo nuo samat kliseiset asiat aivan kuin ne olisivat jotain uusia juttuja ja ajattelee keksineensä jotain uutta ja hienoa mitä ehdottaa. Ihan yhtä omaperäisiä ehdotuksia kuin, että baarissa covereita vetävä artisti kysyy biisitoiveita ja joka kerta omaperäisesti jostain kuuluu: "Soita paranoid!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en halua puhua aiheesta juuri siksi kun olen vela.

Sitten kun sen sanot, alkaa utelu että miksi et ja pitäähän lapsia olla!

Ei todellakaan riitä että sanot että et halua nyt etkä myöhemminkään. 

Sama kun sanon olevani sinkku (kun sitä kysytään, muuten en asiaa esille ota).

Saman lainen jankutus ja utelu; miksi ja ei yksin ole hyvä elää jne. Ei kunnioiteta toisen valintaa vaan tuputetaan omia mielipiteitä väkisin.

Välillä tekisi mieli sanoa tosi rumasti jotta saisi suut tukittua lopullisesti.

Minun elämäni. Minun valintani. Minun päätölseni. Minä olen oman elämäni asiantuntija.

Jos haluan mielipidettä kysyn sitä.

Minkälaisten ihmisten kanssa oikein olette tekemisissä?

näitä sosiaalisesti taitamattomia olioita löytyy ihan vaikka työpaikalta, siinä on kiva kun kysely aloitetaan arkaluontoisista asioista ja 5 muuta tuijottaa sua kiinteästi että noh...mikset vastaa, kunnon kolmannen asteen kuulustelua pahimmillaan :D meneppä sit taas noilta kysymään että miksi syöt pullaa kun sulla diabetes = olet pska ihminen. Eli sitä pelisilmää voisi  käyttää, toki kaikille ei ole sitä annettu.

No joo, kyllähän noita moukkia löytyy. En onneksi tässä asiassa ole vielä itse törmännyt :P

Ensinnäkin typerä oletus että jokaisella olisi puoliso/lapsi(a),sama kun minä alkaisin jokaiselta kysymään että onko heillä lemmikkinä laama jos ei niin miksi ei.

Vierailija kirjoitti:

Minä kärsin puolisoni kanssa lapsettomuudesta ja se on todella kova paikka. En halua puhua siitä juurikaan muille, koska en jaksa kuunnella niitä ainaisia samoja juttuja. "Oletteko kokeilleet sitä ja tätä, oletteko harkinneet adoptiota...blaa blaa blaa". Jokainen sanoo nuo samat kliseiset asiat aivan kuin ne olisivat jotain uusia juttuja ja ajattelee keksineensä jotain uutta ja hienoa mitä ehdottaa. Ihan yhtä omaperäisiä ehdotuksia kuin, että baarissa covereita vetävä artisti kysyy biisitoiveita ja joka kerta omaperäisesti jostain kuuluu: "Soita paranoid!"

Ja yleensä löytyy vähintään se yksi, joka on sitä mieltä, että ei kaikkien kuulukaan saada lapsia ja pitäisi vaan hyväksyä ettei ole tarkoitettu äidiksi/isäksi ja hankkia vaikka koira.

Lapsettomuus on todella arka paikka ja hirveä kriisi, ei siitä tarvitse puhua kenenkään kanssa ellei itse halua. On todella tökeröä kysyä asiasta, asia käy kyllä ilmi jos on käydäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuus on todella arka paikka ja hirveä kriisi, ei siitä tarvitse puhua kenenkään kanssa ellei itse halua. On todella tökeröä kysyä asiasta, asia käy kyllä ilmi jos on käydäkseen.

Ja sitten löytyy niitä sosiaaliselta älykkyydeltään vajaavaisia, jotka hehkuttaa lapsettomalle oma lapsionneaan. Siinä sitten yritä myötäelää ja esittää äärimmäisen onnellista hänen puolestaan.

Olen 29 vela ja puhun asiasta yleensä ihan mielelläni oman ikäisteni naisten kanssa. Yleensä vasta puhuja on henkilö, joka haluaa lapsia ja hyväksyy myös sen että minä en halua.

Henkilöt keille en asiasta puhu ovat keski-ikäiset naiset/miehet. Heidän on usein vaikea ymmärtää tätä valintaa. Ja jos he esittävät ymmärtävänsä, alkavat he puolustamaan omaa valintaansa ja sitä, kuinka lapset ovat tuoneet elämäänsä tarkoituksen jne jne.. Se on erittäin kiusallista, koska en tähän voi enää mitään sanoa, ja kaikki tämä taas tuntuu kritiikiltä omaa valintaani kohtaan.

Plus asia on erittäin henkilökohtainen, joten minä itse päätän, kenen kanssa vaginani asioista puhun.

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Mä en koskaan kysy keneltäkään, onko joku lapseton/onko hänellä lapsia. Ihminen itse kertoo asiasta, jos haluaa. Jos joku kertoo olevansa tahattomasti lapseton, en ikinä utele asiasta, vaan sanon, että siitä saa puhua minulle jos haluaa. Kuuntelen kyllä, en tuputa mitään neuvoja tai kliseitä "kyllä tekin vielä lapsen saatte/ainahan voi adoptoida" yms pashaa. Tai jos toinen sanoo olevansa vela, niin en ole kommentoimassa, että kyllä sunkin mieli vielä muuttuu, vaan että kiva kun olet löytänyt itsellesi sopivan tavan elää.

Sitä en ymmärrä, miksi niin moni lapseton ei suostu puhumaan tunteistaan mitään, mutta purkaa oman olonsa toiseen. Olen törmännyt siihen, että tahattomasti lapseton on ivannut raskauttani, kysellyt onko mieheni tosissaan halunnut kanssani lapsen, ollut vahingoniloinen kun lapsi oli vauva-aikana vaikeasti sairas jne. On entinen kaveri nykyään. En hyväksy sitä, että omaa pahaa oloa puretaan toisiin. Lapsettomuuteen kuuluu kipeitä tunteita, mutta se purkamisosoite ei ole ne, joilla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Saan varmaan alapeukkuja tästä mielipiteestä:

Mä en koskaan kysy keneltäkään, onko joku lapseton/onko hänellä lapsia. Ihminen itse kertoo asiasta, jos haluaa. Jos joku kertoo olevansa tahattomasti lapseton, en ikinä utele asiasta, vaan sanon, että siitä saa puhua minulle jos haluaa. Kuuntelen kyllä, en tuputa mitään neuvoja tai kliseitä "kyllä tekin vielä lapsen saatte/ainahan voi adoptoida" yms pashaa. Tai jos toinen sanoo olevansa vela, niin en ole kommentoimassa, että kyllä sunkin mieli vielä muuttuu, vaan että kiva kun olet löytänyt itsellesi sopivan tavan elää.

Sitä en ymmärrä, miksi niin moni lapseton ei suostu puhumaan tunteistaan mitään, mutta purkaa oman olonsa toiseen. Olen törmännyt siihen, että tahattomasti lapseton on ivannut raskauttani, kysellyt onko mieheni tosissaan halunnut kanssani lapsen, ollut vahingoniloinen kun lapsi oli vauva-aikana vaikeasti sairas jne. On entinen kaveri nykyään. En hyväksy sitä, että omaa pahaa oloa puretaan toisiin. Lapsettomuuteen kuuluu kipeitä tunteita, mutta se purkamisosoite ei ole ne, joilla on lapsia.

juu, käytöstavat pitää olla puolin ja toisin. Itse lapseton (syitä en lähde avaamaan), mutta ei todellakaan tulisi mieleen lähteä ilkkumaan jos joku raskaana, pystyn kyllä onnittelemaan enkä kuole siihen jos toinen hehkuu onnestaan. Enkä myöskään tunne vahingoniloa silloin, jos jonkun lapsille jotakin käy/niiden kanssa on rankkaa, että mitäs läksit, omapa valinta. Inhimmillisyys ja sen tajuaminen, että jokaisella on ne omat solmut elämässään, vie yllättävän pitkälle vaikka toista ei täysin ymmärtäisikään/tilanteeseen ei pystyisi samaistumaan.

Samassa jamassa minä  kesäsin, kaverit kyselee miks en hommaa moottoripyörää, vaikka tykkään ajella ja vuokrata niitä reissuilla.

Aina joutuu selitteleen samat perustelut .

Voiko yli 50 vuotiaalta pariskunnalta kysyä miksi heillä ei ole lapsia?

Jos on kuullut, että eivät halunneet lapsia, mutta on itse aina varonut puhumasta mitään lapsiin liittyvääkään, kun on ajatellut, että eivät ole saaneet ja aihe on kipeä.

Tuttavapariskunta, jonka kanssa ollaan paljonkin tekemisissä ja aina olen ollut vähän niinkuin varpaisillaan heidän kanssaan, kun pelkään loukkaavani. Helpottaisi tietää, että eivät edes halunneet lapsia, niin voisi olla normaalisti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuus on todella arka paikka ja hirveä kriisi, ei siitä tarvitse puhua kenenkään kanssa ellei itse halua. On todella tökeröä kysyä asiasta, asia käy kyllä ilmi jos on käydäkseen.

Ja sitten löytyy niitä sosiaaliselta älykkyydeltään vajaavaisia, jotka hehkuttaa lapsettomalle oma lapsionneaan. Siinä sitten yritä myötäelää ja esittää äärimmäisen onnellista hänen puolestaan.

Tämän vuoksi lapsettoman kannattaa kertoa, että on tahattomasti lapseton. 

Jos luullaan, että ei koskaan halunnutkaan lapsia, tai ne lapsihaaveet ovat vasta hamassa tulevaisuudessa, niin keskutelukumppani ei ymmärrä olla hienotunteinen.

Minusta tällaisesta keskusteleminen on niin luonnollista, että en kertakaikkiaan ymmärrä salailua. 

Ei velan tarvitse esittää onnellista minun raskaudestani, mutta kohteliasta onnitella. En minäkään innostu hänen moottoripyörästään tai uudesta työpaikasta, mutta olen kohtelias ja onnittelen, koska asia on hänelle tärkeä. Sitä se normaali keskustelu on. 

Jos itse saisin vaikkapa uuden hienon työn ja tiedän, että kaveri on juuri saanut potkut, niin en tietenkään hänelle hehkuttaisi onneani. Tai kaveri suree ikisinkkuuttaan ja itse juuri löysin elämäni rakkauden. 

Mutta muille kavereille kertoisin. Sama juttu tässä lapsiasiassa. Siksi toivoisin avoimempaa kulttuuria.

ap

Vierailija kirjoitti:

Voiko yli 50 vuotiaalta pariskunnalta kysyä miksi heillä ei ole lapsia?

Jos on kuullut, että eivät halunneet lapsia, mutta on itse aina varonut puhumasta mitään lapsiin liittyvääkään, kun on ajatellut, että eivät ole saaneet ja aihe on kipeä.

Tuttavapariskunta, jonka kanssa ollaan paljonkin tekemisissä ja aina olen ollut vähän niinkuin varpaisillaan heidän kanssaan, kun pelkään loukkaavani. Helpottaisi tietää, että eivät edes halunneet lapsia, niin voisi olla normaalisti. 

mitä se tieto muuttaa teidän välillä? siis ihan aidosti? vähän sama jos alkaisi utelemaan mikset kouluttautunut aiemmin muulle alalle tms eli 0 vaikutus nykyhetkeen. Sinänsä hiukan hassua jos ei pysty olemaan normaalisti jonkun seurassa ilman että pälpättää lapsiasiasta. Tuskin heitä haittaa jos omistasi jotakin puhut, eri asia onko aihe heille mielenkiintoinen edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko yli 50 vuotiaalta pariskunnalta kysyä miksi heillä ei ole lapsia?

Jos on kuullut, että eivät halunneet lapsia, mutta on itse aina varonut puhumasta mitään lapsiin liittyvääkään, kun on ajatellut, että eivät ole saaneet ja aihe on kipeä.

Tuttavapariskunta, jonka kanssa ollaan paljonkin tekemisissä ja aina olen ollut vähän niinkuin varpaisillaan heidän kanssaan, kun pelkään loukkaavani. Helpottaisi tietää, että eivät edes halunneet lapsia, niin voisi olla normaalisti. 

mitä se tieto muuttaa teidän välillä? siis ihan aidosti? vähän sama jos alkaisi utelemaan mikset kouluttautunut aiemmin muulle alalle tms eli 0 vaikutus nykyhetkeen. Sinänsä hiukan hassua jos ei pysty olemaan normaalisti jonkun seurassa ilman että pälpättää lapsiasiasta. Tuskin heitä haittaa jos omistasi jotakin puhut, eri asia onko aihe heille mielenkiintoinen edes.

Juurikin tarkoitan tilanteita, kuten ap tuossa yllä sanoi:

Olen arvellut asian olevan kipeä, joten varon tiettyjä puheenaiheita. 

Jos tietäisin, että oma valinta, niin ei tarvisi varoa. Voisin sanoa, että olen niin iloinen yhteisen tuttumme puolesta, kun hän viimein sai esikoisen. Tai että odotan kovasti, että minusta tulee mummo. Tai että minusta tuntuu hullulta, että siskoni vie lapsensa päiväkotiin, vaikka nuorimmainen on vain puolivuotias jne. Tällaisia ihan tavanomaisia keskustelunaiheita, jotka pulpahtavat ohimennen mieleen. Nyt aina puren kieltäni heidän seurassaan. Eli kyllä. Kyllä se tieto muuttaisi paljonkin.

Minulta on monestikin muuten kysytty, että miksi en aikanaan kouluttautunut tiettyyn ammattiin. Ihan normaali puheenaihe sekin. Lisäsin vain tuohon ylläolevaan.