Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa
Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.
Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.
Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.
No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?
Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kommentit (1874)
Vierailija kirjoitti:
Mihin tää äitiliini sitten sijoittuu, kun mies ( joka aapeen kertoman mukaan on muuten hoitanut osuutensa kotitöistä ja vauvastakin) elää eron jälkeen omaa elämäänsä, jonkin ajan kuluttua uudessa parisuhteessaan, lapsi on hänellä ehkä joka toinen viikonloppu ( jos aloittaja imettää, ei välttämätä ihan sitäkään)?
Ei se mies eksän soittoihin vastaile, miksi vastailisi? Sinne sitte vaan vanhoille kulmille säälittäväksi, kakara kainalossa.
Typerä kysymys, on ap:llakin oma elämänsä.
Mutta luuletko, ettei lapsen toinen huoltaja vastaisi puhelimeen, kun se huoltaja, kenen luona lapsi on, soittaa? Tottakai vastaa. Ei sen miehen vastuu lapsesta katoa erossa mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Mihin tää äitiliini sitten sijoittuu, kun mies ( joka aapeen kertoman mukaan on muuten hoitanut osuutensa kotitöistä ja vauvastakin) elää eron jälkeen omaa elämäänsä, jonkin ajan kuluttua uudessa parisuhteessaan, lapsi on hänellä ehkä joka toinen viikonloppu ( jos aloittaja imettää, ei välttämätä ihan sitäkään)?
Ei se mies eksän soittoihin vastaile, miksi vastailisi? Sinne sitte vaan vanhoille kulmille säälittäväksi, kakara kainalossa.
Miksi ap:ta pitäisi sääliä eron jälkeen? Oletko joku lahkolainen, jolle avioero on suurin synti?
Etkö voi pyytää jotain sukulaistasi jeesaa?äiti?sisko?naapuri?anoppi?
Tottakai häät oli tärkeämmät. Ne on kerran tai pari elämässä. Flunssia lapsiperheessä on kymmeniä vuosittain, joten ei nyt joka flunssaa jäädä potemaan. Hyvinhän pärjäsit kuitenkin.
M40
Saattaahan mies köyriä kaasoa tai jopa morsianta? No nää on näitä.
Voiko joku kertoa, mitä tässä on tapahtunut? Ei kiinnosta lukea 88:aa sivua. Pääsin siihen, että aloituksen asiat ja sitten oli menty taksilla päivystykseen kipeän vauvan kanssa, mutta mitä sen jälkeen?
9 kirjoitti:

Vauva joutui sairaalaan sisään. Lääkäri hämmästeli ap:n miehen toimintaa. Mies tuli kotiin häistä, mutta ei myönnä toimineensa väärin ja yhä vähättelee ap:n sairautta. Ap miettii vakavasti eroa, koska on luottamus mennyt.

Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Migreeni on kuviteltu sairaus tällä nuorella äidillä, hänellä oli päänsärkyä. Miten voit ajatella sen olleen migreeniä, migreeni on ihan yleiskäsitys.
Kukaan sellainen, joka päästää suustaan / näppikseltään mitään tämänkaltaista, ei tiedä oikeasta migreenistä yhtään mitään. Jos tietäisi, ei möläyttelisi mitään näin typerää. Piste.
Ja lehmät lentää. Aspiriini auttaa noihin nykyään niin muodikkaisiin migreeneihin.
Vierailija kirjoitti:
9 kirjoitti:
Voiko joku kertoa, mitä tässä on tapahtunut? Ei kiinnosta lukea 88:aa sivua. Pääsin siihen, että aloituksen asiat ja sitten oli menty taksilla päivystykseen kipeän vauvan kanssa, mutta mitä sen jälkeen?
Vauva joutui sairaalaan sisään. Lääkäri hämmästeli ap:n miehen toimintaa. Mies tuli kotiin häistä, mutta ei myönnä toimineensa väärin ja yhä vähättelee ap:n sairautta. Ap miettii vakavasti eroa, koska on luottamus mennyt.
Siis tämä yhteenvetohan on ihan täyttä pa§kaa.
Tässähän on kyse siitä, että mies oli kutsuttu kaverinsa häihin jo vuosi aikaisemmin, mutta vaimo kaiken maailman tekosyillä yritti sen perua.
Nyt hakee sääliä täältä.
Ensisijaisesti muijaa harmittaa se, että hänen omasta vaikeasta luonteesta johtuen kutsua ei hänelle itselleen tuulut...ja sekös häntä kirpaisee.
Ja tyttäret hyvät...ja nyt ei kun miinustamaan tätä viestiä...
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi pyytää jotain sukulaistasi jeesaa?äiti?sisko?naapuri?anoppi?
Miks kaikki ovat naisia, joita ehdotat "pikkuapulaisiksi"? Naapuri ei sisällä sukupuolimääritelmää, mutta oletusarvoisesti mielessäsi oli luultavasti naapurin rouva tai tyttö.

Jos aletaan laittamaan vähän värikynää, niin Ok.
Mies ei alunperinkään ole halunnut lasta, joten ei missään nimessä halua tuoda vaimoa ja lasta häihin, jossa joutuisi esittämään onnellista. Siellä hänellä oli vanha lukioaikainen ihastus, jota halusi päästä tapaamaan lämmitelläkseen vanhaa juttua. Jotta voisi sitten aloittaa uuden suhteen ja jättää apn ja karmean vauva-arjen, johon osallistuminen ei kiinnosta enää tippaakaan.
Kas noin.
Seuraava voi jatkaa tätä luovaa keskusteluketjun tiivistämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9 kirjoitti:
Voiko joku kertoa, mitä tässä on tapahtunut? Ei kiinnosta lukea 88:aa sivua. Pääsin siihen, että aloituksen asiat ja sitten oli menty taksilla päivystykseen kipeän vauvan kanssa, mutta mitä sen jälkeen?
Vauva joutui sairaalaan sisään. Lääkäri hämmästeli ap:n miehen toimintaa. Mies tuli kotiin häistä, mutta ei myönnä toimineensa väärin ja yhä vähättelee ap:n sairautta. Ap miettii vakavasti eroa, koska on luottamus mennyt.
Siis tämä yhteenvetohan on ihan täyttä pa§kaa.
Tässähän on kyse siitä, että mies oli kutsuttu kaverinsa häihin jo vuosi aikaisemmin, mutta vaimo kaiken maailman tekosyillä yritti sen perua.
Nyt hakee sääliä täältä.
Ensisijaisesti muijaa harmittaa se, että hänen omasta vaikeasta luonteesta johtuen kutsua ei hänelle itselleen tuulut...ja sekös häntä kirpaisee.
Ja tyttäret hyvät...ja nyt ei kun miinustamaan tätä viestiä...
En miinusta. Oon seurannut tätä ketjua ja olen ollut tuota mieltä koko ajan. Ja olen nainen. Kommentoinutkin samoilla linjoilla ja kyllä on äkäistä palautetta ollut. Tää ketju on täynnä miesten vihaajia, kerrasta poikki menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi pyytää jotain sukulaistasi jeesaa?äiti?sisko?naapuri?anoppi?
Miks kaikki ovat naisia, joita ehdotat "pikkuapulaisiksi"? Naapuri ei sisällä sukupuolimääritelmää, mutta oletusarvoisesti mielessäsi oli luultavasti naapurin rouva tai tyttö.
Näinhän sitä tälläkin palstalla haukutaan mummoja jotka ei auta, ei pappoja.
Eli ensin naisen on tietysti tehtävä töitä ja maksettava puolet kuluista, ettei ole hu@ra, ja lisäksi hoidettava koti ja lapset, sairaana ja migreenissä. Ja sitten mummona sekä tehdä työnsä että hoitaa lapsenlapset.
Milloin nainen lepää? Haudassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
9 kirjoitti:
Voiko joku kertoa, mitä tässä on tapahtunut? Ei kiinnosta lukea 88:aa sivua. Pääsin siihen, että aloituksen asiat ja sitten oli menty taksilla päivystykseen kipeän vauvan kanssa, mutta mitä sen jälkeen?
Vauva joutui sairaalaan sisään. Lääkäri hämmästeli ap:n miehen toimintaa. Mies tuli kotiin häistä, mutta ei myönnä toimineensa väärin ja yhä vähättelee ap:n sairautta. Ap miettii vakavasti eroa, koska on luottamus mennyt.
Siis tämä yhteenvetohan on ihan täyttä pa§kaa.
Tässähän on kyse siitä, että mies oli kutsuttu kaverinsa häihin jo vuosi aikaisemmin, mutta vaimo kaiken maailman tekosyillä yritti sen perua.
Nyt hakee sääliä täältä.
Ensisijaisesti muijaa harmittaa se, että hänen omasta vaikeasta luonteesta johtuen kutsua ei hänelle itselleen tuulut...ja sekös häntä kirpaisee.
Ja tyttäret hyvät...ja nyt ei kun miinustamaan tätä viestiä...
En miinusta. Oon seurannut tätä ketjua ja olen ollut tuota mieltä koko ajan. Ja olen nainen. Kommentoinutkin samoilla linjoilla ja kyllä on äkäistä palautetta ollut. Tää ketju on täynnä miesten vihaajia, kerrasta poikki menoa.
Sama. Tää aloituksen tulkinta mahdollisimman negatiivisesti on myös välillä naurattanut, välillä kauhistuttanut..
Vierailija kirjoitti:
Tottakai häät oli tärkeämmät. Ne on kerran tai pari elämässä. Flunssia lapsiperheessä on kymmeniä vuosittain, joten ei nyt joka flunssaa jäädä potemaan. Hyvinhän pärjäsit kuitenkin.
M40
Niin varmaan omat häät, ne kun on kerran tai pari elämässä (joillakin ehkä useamminkin). Tässä ei kuitenkaan ollut kyse ap:n miehen omista häistä vaan jonkun hänen kaverinsa. Tuo kaveri on varmaan menossa uudestaan naimisiin perin vuoden päästä, että ap:n mies olisi voinut sitten osallistua sitten niihin.
Ja kuten todettua, flunssaa voi sairastaa useamman kerran vuodessa, mutta sitä TÄYTYY jäädä potemaan joka kerta. Olen ollut todistamassa niin monta kuolemaa, jotka on johtuneet siitä, että flunssaa ei ole podettu ja sitten on kuoltu sydänpussintulehdukseen, kun ei ole maltettu jäädä sairastamaan, kun on sairaita oltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai häät oli tärkeämmät. Ne on kerran tai pari elämässä. Flunssia lapsiperheessä on kymmeniä vuosittain, joten ei nyt joka flunssaa jäädä potemaan. Hyvinhän pärjäsit kuitenkin.
M40Niin varmaan omat häät, ne kun on kerran tai pari elämässä (joillakin ehkä useamminkin). Tässä ei kuitenkaan ollut kyse ap:n miehen omista häistä vaan jonkun hänen kaverinsa. Tuo kaveri on varmaan menossa uudestaan naimisiin perin vuoden päästä, että ap:n mies olisi voinut sitten osallistua sitten niihin.

Tässä ei niin ollut. Ap kirjoitti että oli flunssassa ja vointi oli jo parempi perjantaina. Sydänlihaspussin tulehdus tulee jos liikaa fyysistä rasitusta toipumusaikana esim. raju salitreeni, pitkä juoksulenkki tms. Ap oli kotona, vauvan hoito ei vastaa kovaa liikuntatreeniä. Ei edes valvominen. Älä esitä viisaampaa. Ja et tasan tarkkaan ole todistanut montaa ko. taudin aiheuttamaa kuolemaa kun Suomessa ei siihen kovin montaa kuole per vuosi.
T. Kokenut sairaanhoitaja

Tässä kohtaa komppaan edellistä vaikka on asian vierestä. Sydänlihastulehdus johtaa todella harvoin kuolemaan. Et sillee.. Turha dramatisoida..
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin naiset hoiti vauvan vaikka mies oli missä ja oma olo mikä tahansa. Ihan outoa ulinaa.
Ennen lapsia menehtyikin vähän eri määriä. Sen ei ollut katsos niin väliä.