Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Anoppi ennen lasta on äiti, joka perheen keskiössä äitinä. Miniän saatua lapsi, miniästä tulee nyt perheen äiti ja anoppi siirtyy syrjään.

Vierailija kirjoitti:

Meille anoppi soittaa vaan silloin kun pitäs joku lamppu vaihtaa

Eikös ole hyvä, että soittaa edes silloin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin kävi niin, että heti lapsen syntymän jälkeen anoppi repäisi aivan tuulesta temmatun kiukun minua kohtaan eikä ole nyt edes tavannut ainutta lapsenlastaan, joka on jo 3kk ikäinen.

Meillä ei ole koskaan ollut mitään riitaa joskaan emme oikeastaan ole läheisiäkään olleet. Kuitenkin lapsen syntymä aiheutti anopissa jonkinlaisen sekoamisen ja hän (miehen eli oman poikansa) toistuvista pyynnöistä huolimatta ilmestyi kutsumattomana pihaamme norkoilemaan 3 kertaa synnytyksen jälkeisten kahden viikon aikana. Kaikki ei mennyt alussa ihan hyvin ja jouduimme olemaan sairaalassakin lähes viikon, joten toivoimme saada hetken toipua ja rauhassa tutustua tulokkaaseen kotiutumisen jälkeen.

Lopulta kun miehellä meni tähän hermo (minä olisin jo taipunut ja vain päästänyt sen anopin sisälle), hän ilmoitti jo hieman kärkkääseen sävyyn että ei ole lupaa tulla omin päin. Tämän anoppi sai tulkittua minun aiheuttamakseni ja on vihoitellut siitä asti. Nyt yrittää järjestää poikansa kanssa salaa tapaamista, johon minä en olisi tervetullut, mutta onneksi miehelläni on selkärankaa olla lähtemättä äitinsä peliin mukaan.

Että tuttu ilmiö. Joku minulle sanoi, että anoppi tosiaan saattaa olla mustasukkainen lapsesta ja pitää miniää kilpailijana...

En ole normaalisti kovin tunteellinen, enkä ole anoppi (lapsi kyllä seurustelee) tai isoäiti, enkä tiedä saavatko lapsemme koskaan lapsia, mutta tämä kolahti pahasti ja toi suorastaan kyyneleet silmiin. Jo ajatus siitä, että olisin hyvissä väleissä lapseni ja tämän puolison kanssa ja he saisivat lapsen, mutta en olisi ekojen viikkojen aikana tervetullut katsomaan pienokaista vanhempineen (pl korona-aika) tuntuu aivan sietämättömältä. Se olisi ihan hirvittävän kova pala minulle ja miehellekin (keskustelumme asiasta). Erityisesti jos olisi vauvalla tai synnytyksessä ollut jotain ongelmia, niin erityisesti silloin haluaisin olla yhteyksissä. Kyllä tuollainen päätös vanhemmilta olisi vaikea ymmärtää ja märkä rätti päin kasvoja.

Kysyin tästä täysi-ikäiseltä lapseltanikin (juu, tunnustin, että luin asian av:lta) ja hänestäkin oli aivan itsestään selvää, että jos välit ovat hyvät, vauva esitellään isovanhemmille heti. Omia lapsia kävi jo sairaalassa katsomassa niin isovanhemmat, isoisovanhemmat kuin sedät ja tädit. Ekojen viikkojen aikana kävi puoli sukua tuomassa rotinoita (siis leivonnaisia ja ruokaa). Ja tästä kuitenkin aikaa alle 20 v.

Ymmärrän, että tuo on vanhempien päätös, mutta tosi outo päätös. Samaa tasoa kuin että ei kutsuta omia vanhempia häihin tai muihin perinteisiin juhliin. Itse asiassa joku häihinkutsumattomuus olisi paljon helpompi ymmärtää (jos bilehäät kavereille).

Eli sun tarve nähdä lapsi on tärkeämpi kuin se, että nuoripari haluaa olla tulokkaan kanssa muutaman päivän ihan rauhassa? Kertoo aika paljon tuo. Minä minä minä minä paistaa läpi.

Mun lapset ovat syntyneet ennen koronaa, silloin isovanhempia ei edes päästetty sairaalaan. Vain isä ja vauvan sisarukset. Ja hyvä niin. Mun vanhemmilla on hyvät ja lämpimät välit lapsiini, vaikka eivät vauvoja saaneetkaan kohtulämpimänä syliinsä.

Ei tässä mistään muutamasta päivästä ole kyse vaan kahdesta viikosta. Kyse ei ole minun halustani nähdä vauva, vaan siitä kokevatko lapsen vanhemmat isovanhempien kuuluvan niin lähipiiriin, että haluavat jakaa tuon iloisen asian isovanhempien kanssa ja uskovat, että isovanhemmat ovat ennemminkinkin avuksi kuin vaivaksi. Ja ymmärtävätkö, että lastenlapsi voi olla isovanhemmille yhtä rakas ja tärkeä kuin omat lapset. Tiedän, että omat lapset ovat isovanhempiensa silmäteriä. Äärimmäisen tärkeitä heille.

Ei isovanhempien tarvitse koko ajan häärätä lapsen kimpussa, mutta luulisi, että tuoreet vanhemmat haluaisivat esitellä vauvan isovanhemmilleen. Ei siis niin, että voi ei, nyt ne kääkät tulevat meidän vaivoiksi tänne. Vaan juurikin niin että haluavat ylpeinä kertoa, että tässä tämä ihana pienokainen on.

Et sinä määrää miten vanhemmat kokevat asioita, miten ilmaisevat kokemisiaan tai miten ovat ylpeitä.

Ja isovanhemmat ovat aina vain sukulaisia, eivär sisäpiiriä eikä sillä mitä he tuntevat tms ole tässä merkitystä.

He eivät ole päätähtiä. Vanhemmat ovat ja lapsen etu on vanhemmat joilla on hyvä olla ja joita ei kuormiteta typerillä vaatimuksilla.

Voi hyvää päivää mitä p*skaa tässä suolletaan! Kyllähän me jo tiedetään, että koko show pyörii teidän milleniaalien ympärillä, eikä vahingossakaan edes hengitetä teidän lasten suuntaan, ettei se uniikki lumihiutale satu loukkaantumaan siitä...

Ei ihme, että nykylapset ovat ihan sekaisin, kun lukee näytä äityleiden vaatimuksia!

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ennen lasta on äiti, joka perheen keskiössä äitinä. Miniän saatua lapsi, miniästä tulee nyt perheen äiti ja anoppi siirtyy syrjään.

Eihän se anoppi siellä poikansa perheessä ennen lapsiakaan missään keskiössä ole vaan ihan ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin kalenteri menee ihan hänen tyttären mukaan. Meitä näkee joskus vain 2 kk välein vaikka asumme lähekkäin. Tyttären luona käy joka viikko

Ehkäpä se tytär kohtelee äitiään paremmin kuin sinä anoppiasi. Tätä ketjua lukiessa ei voi kuin ihmetellä nykyäitien tylyä käytöstä ja kielenkäyttöä vanhempia ihmisiä kohtaan. Täälläkin on useamman kerran toivottu, että anoppi tappaisi itsensä - todella mielenkiintoista vuorovaikutusta 🙄

Todennäköisemmin se tytär on talutusnuorassa johon totutettu jo lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole vaatinut taloustöihin kertaakaan. Koen olevani kakkosluokan kansalainen, mutta kuitenkin onnellinen että oma aviomies tukee minua tässä asiassa.

Siis ihan oikeasti sinun pitäisi siivota hänen koti!? 😂 ymmärrän, että omat lapset voisivat auttaa siivoamisessa eli miehesi ja tämän sisko, mutta että sinun...

Alkuperäinen kirjoittaja vastaa.

Tämä on ihan totisinta totta. Kertoo aika hyvin mikä se minun asema perheessä oikein on. Ei varmaan ketään käy kateeksi? En ikinä toimi samoin oman lapseni miniän kohdalla, jos sellainen minulle suodaan.

Oisko vähän väritetty tarina? Vai oisko niin, että anoppi toivoo miniänsä ottavan osaa talon töihin kuten tyttärensäkin tekevät? Ja miniä vetänyt tästä herneet nokkaan.

Tai sitten muori suosii tytärtään räikeästi niinkuin ketjun useassa tekstissä on tullut esille ja usean eri henkilön kirjoittamana. Oma äitikin sai aikanaan todella paskamaista kohtelua anopilta eikä anopin käytös muuttunut vaikka äiti mitä yritti.

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ennen lasta on äiti, joka perheen keskiössä äitinä. Miniän saatua lapsi, miniästä tulee nyt perheen äiti ja anoppi siirtyy syrjään.

Tässä hyvin tiivistettynä miksi anoppien käytös muuttuu lapsen syntymän myötä. 🙁

Todella surullista

Että mä vihaan niitä mammoja jotka kasvattaa pojastaan mammanpojan. Niistä tulee laiskoja ja itsekkäitä aviomiehiä ja kaupan päälle vaimo saa äksyilevän anopin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ennen lasta on äiti, joka perheen keskiössä äitinä. Miniän saatua lapsi, miniästä tulee nyt perheen äiti ja anoppi siirtyy syrjään.

Tässä hyvin tiivistettynä miksi anoppien käytös muuttuu lapsen syntymän myötä. 🙁

Todella surullista

On kyllä surullista, että on olemassa tollasia narsistianoppeja.

Tottakai on narsistianoppeja. Ja mieleltään sairaita anoppeja. Niinkuin kaikissa muissakin ihmisissä, on myös anopeissa näitä. Onneksi suurin osa ei ole.

Moni miniä ei halua ja tarvitse epämieluisan ja hankalan anopin *ohjeita" = toivomusmääräyksiä ja komentoja.

Moni anoppi ja appiukko ei ole kuullutkaan nykyajan lapsentahtisesta imetyksestä ja vauvamyönteisyydestä. Hyvissä äitiysneuvoloissa, synnytyssairaaloissa ja lastenneuvoloissa ohjataan perhettä eli vauvan äitiä ja isää lapsentahtiseen imetykseen ja vauvamyonteisyyteen.

Ja se hankala anoppi ja appiukko ei tätä hallitse ja ymmärrä. Kun isoäiti ei ole imettänyt omia lapsiaan, hän alkaa määräillä ja päsmäröidä lastenlasten hoidossa. Moni anoppi osaa omasta mielestään jopa imettää paremmin kuin miniä! Vaikka ei ole halunnut ja viitsinyt omia lapsiaan imettää.

Ja kyllähän se kismittää määräilevää ja omistushaluista anoppia, kun miniä ei anna täysimetyksellä olevaa vauvaa anopille hoitoon ja yökylään eli anopin leluksi. Omistushaluinen anoppi haluaisi juottaa vauvalle tuttipullosta korviketta ja sokerivettä ja kastaa vauvan huvituttia hunajaan ja omaan suuhunsa. Anoppi haluaisi myös päivityksen Facebookiinsa, että anoppi leikkii nyt "olevansa vauvan äiti".

Järkevä miniä hoitaa vauvaa oman äidinvaistonsa ja nykyajan lastenhoitosuositusten mukaan. Järkevä miniä osaa huolehtia omasta lapsestaan eikä hyppää sinne ja tänne anopin pillin mukaan. Miniä ei anna lasta anopille hoitoon ja yökylään. Omistushaluinen anoppi yrittää vielä määräillä poikaansa, jotta poika myöntyisi Besserwisser-äitinsä komenteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas mummuna luulen, että nuoripari ensimmäisen lapsen kanssa on hiukan hakusessa ( eiköhän kaikki ole) ja sitä yritetään olla niin osaavia kun kurssit on käyty.

Yksi minkä olen huomannut, että kurssitetut kokemattomat vanhemmat eivät osaa kohdata vauvan/pikkulapsen itkua. Ennen vanhaan vauva otettiin syliin ja tarjottiin ensimmäiseksi vettä ihan janojuomaksi ja huom, aikoinaan neuvolat ohjeistivat sokerivettä vauvalle!

Nykyään annetaan huutaa ja huomioidaan kun ehditään. Onko näin?

Vierailija kirjoitti:

Moni miniä ei halua ja tarvitse epämieluisan ja hankalan anopin *ohjeita" = toivomusmääräyksiä ja komentoja.

Moni anoppi ja appiukko ei ole kuullutkaan nykyajan lapsentahtisesta imetyksestä ja vauvamyönteisyydestä. Hyvissä äitiysneuvoloissa, synnytyssairaaloissa ja lastenneuvoloissa ohjataan perhettä eli vauvan äitiä ja isää lapsentahtiseen imetykseen ja vauvamyonteisyyteen.

Ja se hankala anoppi ja appiukko ei tätä hallitse ja ymmärrä. Kun isoäiti ei ole imettänyt omia lapsiaan, hän alkaa määräillä ja päsmäröidä lastenlasten hoidossa. Moni anoppi osaa omasta mielestään jopa imettää paremmin kuin miniä! Vaikka ei ole halunnut ja viitsinyt omia lapsiaan imettää.

Ja kyllähän se kismittää määräilevää ja omistushaluista anoppia, kun miniä ei anna täysimetyksellä olevaa vauvaa anopille hoitoon ja yökylään eli anopin leluksi. Omistushaluinen anoppi haluaisi juottaa vauvalle tuttipullosta korviketta ja sokerivettä ja kastaa vauvan huvituttia hunajaan ja omaan suuhunsa. Anoppi haluaisi myös päivityksen Facebookiinsa, että anoppi leikkii nyt "olevansa vauvan äiti".

Järkevä miniä hoitaa vauvaa oman äidinvaistonsa ja nykyajan lastenhoitosuositusten mukaan. Järkevä miniä osaa huolehtia omasta lapsestaan eikä hyppää sinne ja tänne anopin pillin mukaan. Miniä ei anna lasta anopille hoitoon ja yökylään. Omistushaluinen anoppi yrittää vielä määräillä poikaansa, jotta poika myöntyisi Besserwisser-äitinsä komenteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas mummuna luulen, että nuoripari ensimmäisen lapsen kanssa on hiukan hakusessa ( eiköhän kaikki ole) ja sitä yritetään olla niin osaavia kun kurssit on käyty.

Yksi minkä olen huomannut, että kurssitetut kokemattomat vanhemmat eivät osaa kohdata vauvan/pikkulapsen itkua. Ennen vanhaan vauva otettiin syliin ja tarjottiin ensimmäiseksi vettä ihan janojuomaksi ja huom, aikoinaan neuvolat ohjeistivat sokerivettä vauvalle!

Nykyään annetaan huutaa ja huomioidaan kun ehditään. Onko näin?

Kuulostaa parinkymmenen vuoden takaisilta isovanhemmilta eikä nykyisiltä. Kyllähän 90-luvulla jo lapsentahtinen imetys oli jo arkea, eikä todellakaan annettu mitään hunajaa. Sehän on vaarallista vauvoille.

Mulla ainakin appivanhemmat oli jo valmiiksi ottaneet sellaisen kateellisen ja kilpailevan asetelman mun vanhempia vastaan. Mulla kun ennestään oli jo 1 lapsi eli vanhempani olivat jo isovanhempia, toisin kuin appivanhempani, eli tietyt nimikkeet olivat jo käytössä (vaikka kyllähän voi olla 2 pappaa ja 2 mummoa, mutta heille tämä ei käynyt ja sitten kiukuteltiin) ja koska asuimme silloin vanhempieni kanssa samassa kaupungissa. Olen myös läheinen vanhempieni kanssa, etenkin äitini, ja tämähän taisi anoppia vituttaa. Yritin ottaa heidät mukaan meidän elämään, mutta ei siitä vaan tullut mitään. Aina kun lapset (saimme myöhemmin vielä toisen yhteisen lapsen mieheni kanssa) menivät vanhemmilleni hoitoon tai vanhempani tulivat meille käymään tai menimme kaupoille tai mitä vaan, appivanhemmat, etenkin anoppi, suuttuivat. Siitä alkoi päivien kestävä mykkäkoulu. Lopulta sain tarpeekseni enkä jaksanut enää koko ajan pyydellä anteeksi sitä, että olen tekemisissä omiin vanhempiini. En jaksanut olla aina se, joka ottaa yhteyttä ja sovittelee ja kuuntelee taas ne kaikki kiukut ja haukut. Annoin vain olla. Ja niin antoi appivanhempani. Ja tosta noin vain, ei olla oltu tekemisissä kolmeen vuoteen. He eivät ole nähneet lapsenlapsiaan. Koska pitävät mykkäkouluaan. Eli kyseessä eivät voi olla täysjärkiset ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihaan niitä mammoja jotka kasvattaa pojastaan mammanpojan. Niistä tulee laiskoja ja itsekkäitä aviomiehiä ja kaupan päälle vaimo saa äksyilevän anopin.

Että mä vihaan niitä jotka syyllistää äitiä kaikesta. Miehen malli tulee isältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihaan niitä mammoja jotka kasvattaa pojastaan mammanpojan. Niistä tulee laiskoja ja itsekkäitä aviomiehiä ja kaupan päälle vaimo saa äksyilevän anopin.

Että mä vihaan niitä jotka syyllistää äitiä kaikesta. Miehen malli tulee isältä.

Ylläoleva kuvaus sopii omaan ukkoon 🙄. Voi pask. Olisi kiva, että joskus edes pitäisi minun puoliani.

Eriävä elämänkatsomus sekä arvot ja näkemykset kasvatuksesta hiertävät minun ja anopin välejä..

Vierailija kirjoitti:

Eriävä elämänkatsomus sekä arvot ja näkemykset kasvatuksesta hiertävät minun ja anopin välejä..

Niin myös minulla ja omalla anopilla. Omassa kasvatuksessa ei ikinä tuotu esiin, että iäkkäämpiä pitää auttaa iäkkäämpien haluamalla tavalla ja mitä ne tavat sitten ovat? Minun anoppi haluaa kotiinsa siistijän, mutta ei niin että se on ostopalvelu.

Mun anoppi meni naimisiin suoraan lapsuudenkodistaan, on valtavan kiinni omissa vanhemmissaan ja tyttärissään, jotka myös asuivat vielä jopa perheellisinä vanhempiensa nurkissa. Kaikki sekaantuvat kaikkiin toistensa asioihin.

Minua ei vaan kiinnosta elää tuollaisessa. Eikä miehenikään halua.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin appivanhemmat oli jo valmiiksi ottaneet sellaisen kateellisen ja kilpailevan asetelman mun vanhempia vastaan. Mulla kun ennestään oli jo 1 lapsi eli vanhempani olivat jo isovanhempia, toisin kuin appivanhempani, eli tietyt nimikkeet olivat jo käytössä (vaikka kyllähän voi olla 2 pappaa ja 2 mummoa, mutta heille tämä ei käynyt ja sitten kiukuteltiin) ja koska asuimme silloin vanhempieni kanssa samassa kaupungissa. Olen myös läheinen vanhempieni kanssa, etenkin äitini, ja tämähän taisi anoppia vituttaa. Yritin ottaa heidät mukaan meidän elämään, mutta ei siitä vaan tullut mitään. Aina kun lapset (saimme myöhemmin vielä toisen yhteisen lapsen mieheni kanssa) menivät vanhemmilleni hoitoon tai vanhempani tulivat meille käymään tai menimme kaupoille tai mitä vaan, appivanhemmat, etenkin anoppi, suuttuivat. Siitä alkoi päivien kestävä mykkäkoulu. Lopulta sain tarpeekseni enkä jaksanut enää koko ajan pyydellä anteeksi sitä, että olen tekemisissä omiin vanhempiini. En jaksanut olla aina se, joka ottaa yhteyttä ja sovittelee ja kuuntelee taas ne kaikki kiukut ja haukut. Annoin vain olla. Ja niin antoi appivanhempani. Ja tosta noin vain, ei olla oltu tekemisissä kolmeen vuoteen. He eivät ole nähneet lapsenlapsiaan. Koska pitävät mykkäkouluaan. Eli kyseessä eivät voi olla täysjärkiset ihmiset.

Tuossa ei voi olla kyse vain lapsenlapsista ja isovanhemmat statuksesta, koska olivat tuollaisia jo ennen sen oman lapsenlapsen syntymää.

Olisiko niin, että nämä appivanhemmat kokivat heti alusta, että heidän poikansa meni nyt tavallaan kuin sen miniän perheen "leipiin." Eli otti naisen, jolla jo lapsi valmiina ja rupesi tälle isäksi ja heillä vielä erittäin lämpimät suhteet miniän vanhempiin. Ikään kuin otti pesäeron omista vanhemmistaan.

Aina ei osaa osoittaa mitään yksittäistä sanaa tai tekoa, mikä saa aikaan minkäkinlaisen käsityksen. Asiat vain ajautuu tietynlaiseen tilaan.

Nämä appivanhemmat on ehkä alusta asti tunteneet jäävänsä taustalle ja se tunne on sitten vain kasvanut.

Syy voi olla ihan heissä itsessään, omassa herkkänahkaisuudessaan, tai joku muu on sanonut tai osoittanut teollaan jotakin, mikä on saanut aikaan sen tunteen.

Näitä tilanteita on vaikea purkaa jälkeenpäin. Pojallahan se pallo oikeastaan tässä nyt on käsissä. Minun on vaikea ymmärtää miestä, joka ei pitäisi yhteyttä omiin vanhempiinsa. Sekä exäni että nykyinen mieheni on aina arvostaneet vanhempiaan ja yhteyttä pidetty hyvin tiiviisti. En pystyisi edes sitä yhteyttä katkaisemaan, ei tosin ollut eikä ole tarvettakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ainakin appivanhemmat oli jo valmiiksi ottaneet sellaisen kateellisen ja kilpailevan asetelman mun vanhempia vastaan. Mulla kun ennestään oli jo 1 lapsi eli vanhempani olivat jo isovanhempia, toisin kuin appivanhempani, eli tietyt nimikkeet olivat jo käytössä (vaikka kyllähän voi olla 2 pappaa ja 2 mummoa, mutta heille tämä ei käynyt ja sitten kiukuteltiin) ja koska asuimme silloin vanhempieni kanssa samassa kaupungissa. Olen myös läheinen vanhempieni kanssa, etenkin äitini, ja tämähän taisi anoppia vituttaa. Yritin ottaa heidät mukaan meidän elämään, mutta ei siitä vaan tullut mitään. Aina kun lapset (saimme myöhemmin vielä toisen yhteisen lapsen mieheni kanssa) menivät vanhemmilleni hoitoon tai vanhempani tulivat meille käymään tai menimme kaupoille tai mitä vaan, appivanhemmat, etenkin anoppi, suuttuivat. Siitä alkoi päivien kestävä mykkäkoulu. Lopulta sain tarpeekseni enkä jaksanut enää koko ajan pyydellä anteeksi sitä, että olen tekemisissä omiin vanhempiini. En jaksanut olla aina se, joka ottaa yhteyttä ja sovittelee ja kuuntelee taas ne kaikki kiukut ja haukut. Annoin vain olla. Ja niin antoi appivanhempani. Ja tosta noin vain, ei olla oltu tekemisissä kolmeen vuoteen. He eivät ole nähneet lapsenlapsiaan. Koska pitävät mykkäkouluaan. Eli kyseessä eivät voi olla täysjärkiset ihmiset.

Tuossa ei voi olla kyse vain lapsenlapsista ja isovanhemmat statuksesta, koska olivat tuollaisia jo ennen sen oman lapsenlapsen syntymää.

Olisiko niin, että nämä appivanhemmat kokivat heti alusta, että heidän poikansa meni nyt tavallaan kuin sen miniän perheen "leipiin." Eli otti naisen, jolla jo lapsi valmiina ja rupesi tälle isäksi ja heillä vielä erittäin lämpimät suhteet miniän vanhempiin. Ikään kuin otti pesäeron omista vanhemmistaan.

Aina ei osaa osoittaa mitään yksittäistä sanaa tai tekoa, mikä saa aikaan minkäkinlaisen käsityksen. Asiat vain ajautuu tietynlaiseen tilaan.

Nämä appivanhemmat on ehkä alusta asti tunteneet jäävänsä taustalle ja se tunne on sitten vain kasvanut.

Syy voi olla ihan heissä itsessään, omassa herkkänahkaisuudessaan, tai joku muu on sanonut tai osoittanut teollaan jotakin, mikä on saanut aikaan sen tunteen.

Näitä tilanteita on vaikea purkaa jälkeenpäin. Pojallahan se pallo oikeastaan tässä nyt on käsissä. Minun on vaikea ymmärtää miestä, joka ei pitäisi yhteyttä omiin vanhempiinsa. Sekä exäni että nykyinen mieheni on aina arvostaneet vanhempiaan ja yhteyttä pidetty hyvin tiiviisti. En pystyisi edes sitä yhteyttä katkaisemaan, ei tosin ollut eikä ole tarvettakaan.

Kaikki vanhemmat ei ole sellaisia että heihin haluaa pitää yhteyttä.