Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Mun anopin kanssa vähän ristiriitaiset välit. Yhdistän myös miehen ja äitinsä ristiriitaiseen suhteeseen. Heidän perheen tytär on se lellikki, pojat kärsineet siitä. Kohdeltu epätasa-arvoisesti perheessä.

Se mistä olen harmissani, anoppi vie aina tyttärensä ja toisen miniän joka vuosi joulukirkkoon. Minä jään aina ulkopuolelle, ei ole pyydetty mukaan...

Muuten joo ymmärrän tunteesi, mutta kirkossa käynti Suomessa on aika henkilökohtainen juttu. Onko anopilla se kuva, että et ehkä ole kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä tästä: miniä eli minä sanon anopille aina kun näemme, että tule käymään kahvilla, ollaan kotona joka päivä. Olisi kiva kun tulisit. Ja mitään ei tapahdu. Ei tule, ei laita viestiä.

Kutsutko ikinä oikeasti? Eli pääsetkö huomenna klo 14 kahville? Se on kutsu, ei tuollainen, tule joskus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anopin kanssa vähän ristiriitaiset välit. Yhdistän myös miehen ja äitinsä ristiriitaiseen suhteeseen. Heidän perheen tytär on se lellikki, pojat kärsineet siitä. Kohdeltu epätasa-arvoisesti perheessä.

Se mistä olen harmissani, anoppi vie aina tyttärensä ja toisen miniän joka vuosi joulukirkkoon. Minä jään aina ulkopuolelle, ei ole pyydetty mukaan...

Muuten joo ymmärrän tunteesi, mutta kirkossa käynti Suomessa on aika henkilökohtainen juttu. Onko anopilla se kuva, että et ehkä ole kiinnostunut?

Niin on se uskonnottomuuskin. Se se vasta rasittavaa on, että anoppi alkaa painostaa uskonnolla. Mun anoppi sössi talousasiansa ja keksi alkaa paasata uskontoa. Lähetteli ihmeellisiä paimenkirjeitä ja sössötti joka käänteessä.

Oma 30-luvulla syntynyt anoppi oli kiltti ja herttainen ihminen. Kun poikansa ei auttanut kotona lapsen synnyttyä, hän tuli ja kysyi, saisiko kerätä minulle marjat puskista.

Kun omaa nuorempaa äitiäni ei kiinnostanut lapsen hoito, anopille saattoi viedä lapsen yökylään, että sai aikuisten alkaa.

Ei mitään pahaa sanottavaa anopista.

En ole itse vielä anoppi, mutta vanhemman veljeni tytär sai vauvan. Hyvin rakas tyttö minulle, ja olemme olleet läheiset.

Hänestä tuli hirveän tarkka, ja hän vahti kuin haukka, kun joku oli lapsen lähellä tai piti sylissä. Hän ei luottanut kuin omaan äitiinsä lapsen kanssa, vaikka minä olin äitinä paljon nuorempi, ja uudemmat opit. Kai se on joku alkukantainen vaisto, mikä äidistä siinä kohtaa tekee karhuemon, joka murisee kaikille.

Ollin todella varovainen ja jopa korostetun nöyrä, kysyin luvan ja neuvon kaikkeen, ja hän hyväksyi että saan auttaa.

Sitten kun vauva vähän kasvoi ja hän rauhoittui, että se ei mene rikki, vaikka ei ole ohjekirja kädessä, on ollut rennompaa.

Ihana ja rakas tyttö ja ihana perhe, mutta kyllä siinä kohtaa oltiin hetki aika munankuorilla, etten vaan tee virhettä.

Meillä anopin kanssa olu hyvät välit aina

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen

Höh.

Et sä miehesi sukuun kuulu. Tosin tunnistan ongelman suhteessa appivanhempiini. Mutta riittävän pitkä fyysinen välimatka pelasti perheemme tunkeilevilta lonkeroilta.

Mun lapseni olivat mun lapsia.

Lasteni ihanat lapset ovat heidän ihanien vanhempiensa. On mukava olla heidän kanssaan ja hoitaakin heitä, mutta kyllä on mukavaa myös kun menevät taas koteihinsa ja saa lösähtää sohvalle vailla huolta ja vastuuta pienistä lapsista.

T. miniä/anoppi

Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde on kulttuurinen eikä biologinen. Jos isovanhemman käyttäytyminen aiheuttaa ongelmia on syytä lyödä välit poikki, asiatonta käytöstä ei ole syytä hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen.

Minulle anoppi ihan vakavalla naamalla kertoi, että poika kuuluu isän sukuun??? 

Olen itse sekä miniä, että anoppi. Koskaan en poikani vaimolle olisi yhtä ilkeä kuin oma anoppini minulle. Heillä oli suvussa sellainen teema, että miniälle saa sanoa ihan mitä vaan. Koskaan en aloittanut riitaa, mutta kyllähän siitä suuri huutokisa saatiin aikaiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole miniöillä helppoa. Itselläni on niin hankala anoppi, että oksat pois. Anoppi juoksee useita kertoja viikossa oman tyttärensä kotona katsomassa lapsenlapsia. Käyvät puistossa porukalla ja kävelyillä ym. Minun ja mieheni kotona ei käy kylässä katsomassa pojanpoikaa. Emme käy yhdessä kävelyillä tms. Poikakin on aika surullinen ja mies samoiten.

Anoppi on itse sanonut minulle suoraan, että jos tulette hänen luona käymään vaikka päiväkäynnille niin velvollisuuteni miniänä on siivota anopin koti. No siellä ei käydä kylässä ollenkaan, koska anopin koti ei ole minun vastuullani. Enkä todellakaan hae anopin hyväksyntää toimimalla hänen apulaisenaan.

Koska siellä ei siis käydä niin anoppi kokee ettei hänen tarvitse käydä meillä. Ikinä ei ole pyydetty apua mihinkään ja ovi on avoinna, jos haluaa tavata pojanpoikaa, mutta ei.

Omaa tytärtään ei ole

Tuo, että oletetaan miniän siivoavan anopilla, eikä samaa vaadita talon tyttäreltä on ikiaikainen tapa "näyttää miniälle paikka talossa". Oma anoppini (s. -48) oli aina soitettu varta vasten siivoamaan ja leipomaan 80km päästä kun talon tytär tuli opiskelupaikkakunnalta kotiin käymään. Haluttiin myös nostaa tyttären arvoa kun kävi kouluja. Anoppi ei ollut käynyt kuin kansakoulun ja sitten jonkun kauppaoppilaitoksen, sen aikainen sihteerikoulu. 

Myöhemmin anoppini aina harmitteli, kun suostui. Mutta nähdäkseni ei ole ollut juuri vaihtoehtoja: olivat jonkinlaisessa taloudellisessa ja sosiaalisessa riippuvuussuhteessa kantatilan, josta oli lohkottu heille mökkitontti ja ostettu siitä talousmetsää. Anopin hyväksyntä on ollut tärkeää. Vaikeat oli välit heillä loppuun saakka. 

Ei ollut helppoa minullakaan oman anoppini kanssa sitten kun varmaan yritti minuun siirtämällä hoitaa näitä traumojaan. Nykyään emme ole väleissä. Oli hyviäkin hetkiä, mutta lopulta tilanne meni niin hulluksi, että piti viheltää peli poikki ja lopettaa yhteydenpito kun hommasta katosi järki.

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni anopin ja minun jännittyneisiin väleihin johtui siitä, että anoppi olisi vain kovasti halunnut auttaa ja neuvoa esikoisen vauva-aikana. Näki että olemme väsyneitä ja välillä vähän hukassa mm siitä mitä se lapsi yrittää itkulla kertoa. Tapa jolla sen teki vain oli väärä,ja kyllä itsekin otin alusta alkaen vähän huonon asenteen kun en ottanut kuuleviin korviinikaan anopin neuvoja vaan halusin näyttää että pärjätään miehen kanssa keskenämme. Kyräilyä ja kiukuttelua puolin ja toisin. Vauvan ollessa n. 5kk saatiin puhdistettua ilmaa ja sen jälkeen on sujunut hyvin.

Varmasti sillä anopilla on lastenhoitokokemusta enemmän kuin sinulla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää kun miniä yrittää omia meidän suvun lapsen.

Minulle anoppi ihan vakavalla naamalla kertoi, että poika kuuluu isän sukuun??? 

 

Näin se on

 

Vierailija kirjoitti:

Oma anoppi on sellainen turhan lupailija, eristäytyy meistä koko ajan enemmän ja enemmän. Mies on ihan ihmeissään, mikä hänen äitiään vaivaa. Ei tietenkään suoraan voi kysyä äidiltään... Kummallinen ilmapiiri leijuu yllä.

Anoppi asuu meidän lähellä, käy oma-aloitteisesti vain tyttärensä luona kylässä. Kerran miehen äidistä ei ollut kuulunut mitään melkein kuukauteen. Mies soitti. Anoppi alko lupailla turhia. Oli kuulemma suunnitellut soittavansa , että mentäisi kesäretkelle. Kun sitten ehdotimme myöhemmin retkeä , ei se enää onnistunutkaan. Muutaman päivän päästä meni toisten lastenlasten kanssa kesäretkelle.

Sanomme lähes viikottain, että meille saa aina tulla. Olisi kiva jos tulisit juomaan kupin kahvia , lapset tykkäisi. Ei silti vain tule. Mua alkaa tympiä tämä tilanne, selvästi myös miestä.

Mikä meidän perheessä on vikana?

Meillä on tämän tapainen tilanne, vaikka anopilla ja apella on vain yksi lapsi, mieheni. Asuvat 20 min päässä, mutta eivät koskaan käy kylässä pyytämättä tai suunnittelematta. Eivät ole koskaan pyytäneet, että voisivat viedä lasta, nyt jo alakoululaista, minnekään (itse isovanhempana veisin lasta teatteriin, kylpylään, kotieläinpihaan, retkelle...). 

Jos on esim. joku heidän syntymäpäivänsä, saattavat pyytää ravintolaan syömään. Kutsuvat kyllä luokseen tyyliin "käykää kylässä". Ei mitään päiväehdotusta tai muuta, mistä mulle tulee vaikutelma, että on vain kohteliaisuuskutsu. 

Aiemmin saatoimme käydä heillä lyhyellä varoitusajalla esim. kun lapsi oli pieni veimme mummolaan siksi aikaa, kun kävimme vaikka itse kaupassa isommin. Motiivina siis juuri se, että näkisivät joskus ja lapselle kivempi kuin kauppareissu. Tai muuten lyhyitä vierailuja koko perheenä. Nyt kun lapsi jo isompi, emme ole tehneet tätä ja lopputulos, että eivät näe moneen kuukauteen. 

Soittelevat kyllä miehelleni. Lapselle laittavst joskus viestin tyyliin "hyvää kesälomaa ahkeralle koululaiselle". Välit ovat asialliset ja joku ulkopuolinen sanoisi varmaan lyhyen näkemisen perusteella hyvät. Itse ihmettelen. Ovat terveitä eläkeläisiä. On auto. On rahaa sen verran, että ei tarvi laskea bensakuluja. 

Jättävät kaiken yhteydenpidon lapsenlapseensa minun ja poikansa vastuulle, vaikka tietävät, että me kummatkin teemme pitkää päivää vastuullisissa tehtävissä, joissa ei katsota kelloa, kun hommat on hoidettava. Meillä ei siis ole illat eikä viikonloputkaan automaattisesti aikaa huolehtia, että lapsi näkisi isovanhempiaan. 

08.07.2022 | 08:13

Kuka jaksaa näitä iki vanhoja juttuja nostaa ? Pitäisikö kaivaa joku miniä pahansuopainen keskustelu arkistosta vastavuoroisesti. Ja entäs ne vävyt ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemukseni anopin ja minun jännittyneisiin väleihin johtui siitä, että anoppi olisi vain kovasti halunnut auttaa ja neuvoa esikoisen vauva-aikana. Näki että olemme väsyneitä ja välillä vähän hukassa mm siitä mitä se lapsi yrittää itkulla kertoa. Tapa jolla sen teki vain oli väärä,ja kyllä itsekin otin alusta alkaen vähän huonon asenteen kun en ottanut kuuleviin korviinikaan anopin neuvoja vaan halusin näyttää että pärjätään miehen kanssa keskenämme. Kyräilyä ja kiukuttelua puolin ja toisin. Vauvan ollessa n. 5kk saatiin puhdistettua ilmaa ja sen jälkeen on sujunut hyvin.

Varmasti sillä anopilla on lastenhoitokokemusta enemmän kuin sinulla

Joo, mutta jos anoppi ei ole lastenhoitoalan ammattilainen, hänellä on vain se oma yksityiskokemuksensa.

Kun itse olin 21-vuotias ja esikoinen 1 kuukauden vanha, olimme appiksien mökillä, jossa oli vieraita. Mieheni kanssa oltiin saunassa (seinän takana -70-luvun mökki) kun vauva alkoi parkua kuin syötävä. Olin ihan paniikissa, kun menin vauvaani ottamaan, että mitä osaan tehdä, kun nuo yhteensä 6 lapsen kokeneet äidit eivät saaneet häntä hiljenemään.

No, siinä hermostuksissani en muuta osannut kuin aloin riisua vauvaa ja hän vaikeni heti, kun avasin villanutun napit!

- Joo, kokeneet äidit kiittelivät kovasti, kun vauvan äitihän se parhaiten vauvansa tunsi ja osasi käsitellä. - Itsetuntoni äitiosaamisessa asettui kohdalleen. :D

Niin äideille kuin anopeillekin saattaa tulla joku käsittämätön haikeus sitä ajankohtaa kun itse oli nuori, virilli, vastarakastunut, rakennettiin pesää, oltiin onnellisia ja saatiin yhteinen lapsi. Nyt se aika on reippasati takana, on ehkä tympääntynyt omaan elämään ja mieheensä ja kun sitten oma jälkikasvu on perheenperustamisiässä ja nautti vauvaonnesta, saattaa tulla hyvinkin katkeria ajatuksia ja ihan siis silkkaa kateellisuutta. Omaa käytöstä ei aina edes tajua, eikä ainakaan sen juurisyitä.

Sitten jotkut kuvittelee että nuoret ei osaa hoitaa vauvaa ja varsinkaan jos he eivät hoida sitä samalla tavalla kuin hän itse, nin he tekevät väärin. Sitten kun miniä ei olekaan vastaanottavainen tai ei tee niin kun anoppi (tai oma äiti) sanoo, on konflikti valmis. 

Suositteleisin meille kaikille anopeille tai äideille, että ei tuputeta niitä neuvoja vaan kysytään haluaisitko että kerron miten kannattaisi hoitaa xx tilanne tai miten minä tein kun sinä olit vauva tässä tilanteessa. Älkää missään tapauksessa alkako säätämään aikuisten lastenne asioita.

Vierailija kirjoitti:

Minulle miniä ilmoitti vaikken juuri soitellut kuin jotain hyvää joulua, laitoin lahjarahan pankkiin, ja mitä kuuluu whs - viestejä pojalle laitoin, että poikasi kyllä ottaa yhteyttä, jos haluaa, ottaa päästä viestisi.

Tämä oli ennen lasta. En koskaan ole käynyt heillä, jonkun kerran käyneet meillä päiväseltään. Puhevälit nyt kohtuulliset, kuvia kyllä saan suloisesta vekarasta.

Ehkä sit olen se ilkeä anoppi joka ei tuu käymään. Tosin en tiedä heidän osoitettaankaan.

Et nyt kerro kaikkea mitä on tapahtunut. Ehket ole edes tietoinen touhuistasi. 

Miksi muuten olet kiinnostunut vain poikasi kuulumisista? Kai haluat heille molemmille hyvää, myös miniälle?

Vierailija kirjoitti:

Oma 30-luvulla syntynyt anoppi oli kiltti ja herttainen ihminen. Kun poikansa ei auttanut kotona lapsen synnyttyä, hän tuli ja kysyi, saisiko kerätä minulle marjat puskista.

Kun omaa nuorempaa äitiäni ei kiinnostanut lapsen hoito, anopille saattoi viedä lapsen yökylään, että sai aikuisten alkaa.

Ei mitään pahaa sanottavaa anopista.

En ole itse vielä anoppi, mutta vanhemman veljeni tytär sai vauvan. Hyvin rakas tyttö minulle, ja olemme olleet läheiset.

Hänestä tuli hirveän tarkka, ja hän vahti kuin haukka, kun joku oli lapsen lähellä tai piti sylissä. Hän ei luottanut kuin omaan äitiinsä lapsen kanssa, vaikka minä olin äitinä paljon nuorempi, ja uudemmat opit. Kai se on joku alkukantainen vaisto, mikä äidistä siinä kohtaa tekee karhuemon, joka murisee kaikille.

Ollin todella varovainen ja jopa korostetun nöyrä, kysyin luvan ja neuvon kaikkeen, ja hän hyväksyi että saan auttaa.

Sitten kun vauva vähän kasvoi

Tunnistan tämän munankuorilla kävelyn. Kaikki tulkittiin arvosteluksi. Pyysin lupaa pestä ikkunat tai viedä roskat, se tulkittiin että rvostelen epäsiisteyttä. Kysyin saanko tuoda valmista ruokaa heille pakkaseen, se tulkittiin että arvostelen heidän ruokavaliota. Lopetin avun tarjoamisen, kun se koettiin negatiivisesti ja kyselen vain kuulumisia. Pojalle laitan rahaa väliin suoraan tilille.

Maailma muuttuu. Itse olisin nuorena äitinä arvostanut juurikin apua käytännön asioissa, kodinhoito, ruoka, raha,..  Mutta meidän aika on nyt väistyä ja antaa nuoremmille tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse sekä miniä, että anoppi. Koskaan en poikani vaimolle olisi yhtä ilkeä kuin oma anoppini minulle. Heillä oli suvussa sellainen teema, että miniälle saa sanoa ihan mitä vaan. Koskaan en aloittanut riitaa, mutta kyllähän siitä suuri huutokisa saatiin aikaiseksi. 

Olen miniä sekä anoppi.

Hyvän opin sain omalta anopilta.

Olen toiminut vain päinvastoin kuin hän. En neuvo, en sekannu, en laita arvojärjestyksiä. - Eikä ole tarviskaan. Fiksumpia ovat kuin vanhempansa. Ja  ihanat kumppanit löytäneet.

Hyvät välit lasten perheisiin.

Mulla anopilla nousi omistushalu ja kateus kun lapset syntyi. Mistä lie johtui. Mm. 

- minun äitiäni eivät saaneet lapset mainitakaan, muuten anoppi möksähti. "Nyt ei ole Mamma täällä, vaan ollaan unilla ja mummolla!" sanoi kerrankin kolmevuotiaalle, joka kertoi jotain mammasta..

- Tämä on totta, vaikka hullua: kun esikoinen syntyi niin anoppi ihan tosissaan sanoi, että varmasti äitini sitten ymmärtää, että vietämme kaikki juhlapyhät anoppilassa, heillä kun ei ole kuin yksi poika ja äidilläni useampi lapsi. Tästä tuli sitten raivoisia kohtauksia kun joka vuosi emme heille menneetkään.

- Anoppi seuraa somessa mm lasteni koulujen kanavia, oli alkanut tänä keväänä tulevan lukiolaisemme lukiota ennen kuin tyttäremme ehti itse. Tuli ällistyneenä kertomaan, että mummo on jo täällä.. 

Juttuja olisi satoja.