Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini inhosi minua ensisilmäyksestä alkaen. Luuli/ toivoi kai, että olen joku tilapäinen tyttöystävä, josta pian päästään eroon. - No ei päästy.

Mutta se vastenmielisyys minua kohtaan pysyi ja ilmeni kaikkien perheemme "epäkohtien" osoittamisena minulle aina, kun olimme kahden kesken talouspuuhissa. Yritin miellyttää monta vuotta, mutta ei onnistunut, joten lopulta kyllästyin ja kyynistyin.

Lapset "tulkittiin" vahingoiksi (eivät olleet). Ehkä alun pitäenkin hänelle oli epämieluinen ajatus se, että pojallaan on seksielämä.

Sama täällä. Anoppi pyrki vielä aktiivisesti erottamaan meitä lähes 10 vuotta. (Aloimme toki seurustella jo 15-vuotiaina, mutta nyt olemme jo 40.) Hän ei ole koskaan pitänyt minusta eikä tule varmasti pitämään. Eniten tuntuu nykyään hiertävän kun poikansa ei pidä häneen muuta yhteyttä kun toivottaa hyvää joulua ja syntymäpäivää velvollisuudentunnosta.

Onhan anoppi osannut pojan kuitenkin kasvattaa hyville tavoille, laittamaan vastentahtoiset tekstiviestit jouluna ja synttärinä. Ei kai sille pojalle ja miniälle tule sitten kiire saada anopin rahoja pankkitilille ja kultasormukset ja 70 euron lasipytyt?

Ei tule, kiitos kysymästä :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.

1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.

2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.

3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.

Suvun tapa my ass.

Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.

Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla. 

Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.

Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.

Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.

Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.

Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.

Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.

Toivottavasti olet ikuisesti terve niin lastesi ei tartte suojata itseään ja kotia aiheuttamaltasi uhalla.

Tosin voit olla helposti uhka ilman sairastumistakin. Jos erehdyt toivomaan, että saat nähdä vilauksen lapsenlapsesta, olet hirviö, joka pitää lasta jätskipakettina ja vaatii omaa siivua lapsipullasta.

Kuinka moni ajattelee, että jokainen jolla on lapsia voi olla jonakin päivänä anoppi. Siinä sitten pääse olemaan ykkösvihollinen, jota ei saa päästää kynnyksen yli.

Vierailija kirjoitti:

annakaisa kirjoitti:

Ainoa mikä miniässä ärsyttää, on joskus tokaisut: kato nyt mitä poikas teki yms. On kuitenkin vihille kelvannut...Kunnioitus miniää kohtaan on noussut lasten tulon myötä. Niin hienoa työtä tekee kasvatuksessa. Joskus ollaan eri linjoilla, mutten puutu enkä tuputa omia oppejani aina. Lapsille suoraan teen kuten olen oppinut itse ja hyväksi nähnyt. Kotona tehkööt omalla tavallaan. Esim sokeria letulle laitetaan mummolassa, kotona ei.

Niinpä niin. Mitäpä sitä vanhempien ohjeista välittämään.

Minäkin olisin halunnut, että lapsemme ruokaan ei lisätä sokeria ennen kahta ikävuotta, eikä siis syötetä pullaa/karkkeja. Mutta kun mummolla on oikeus. Samoin pappa on oppinut, että samalla lusikalla voi syödä taaperon kanssa, ennenkin on niin tehty. Samoin turvaistimen käyttö on turhaa. Ikinä he eivät ole osanneet kertoa, miksi eivät tottele vanhempien ohjeita mutta nyt mä sen tajusin:"Lapsille suoraan teen kuten olen oppinut itse ja hyväksi nähnyt".

Mäkään en haluaisi että pienille annettaisiin herkkuja ennen kuin ovat tuon kaksi vuotta. Sen jälkeen voidaan toki kylässä käydessä syödä mitä tarjotaan, pienille olen voinut varata jotain itsekin mukaan.

Mutta on tosi hämmentävää, kun isovanhemmat naureskelee että äkkiä ennen kuin äiti näkee - ja annetaan lusikalla leivosta tms.

En vain ymmärrä. Jos itse tiedän, että ystäväni lapset eivät syö asioita a, b ja c - ihan sama, onko kyseessä periaate vai mikä - niin en minä niitä heille väkisin tuputa. Todellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.

1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.

2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.

3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.

Suvun tapa my ass.

Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.

Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla. 

Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.

Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.

Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.

Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.

Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.

Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.

Toivottavasti olet ikuisesti terve niin lastesi ei tartte suojata itseään ja kotia aiheuttamaltasi uhalla.

Tosin voit olla helposti uhka ilman sairastumistakin. Jos erehdyt toivomaan, että saat nähdä vilauksen lapsenlapsesta, olet hirviö, joka pitää lasta jätskipakettina ja vaatii omaa siivua lapsipullasta.

Kuinka moni ajattelee, että jokainen jolla on lapsia voi olla jonakin päivänä anoppi. Siinä sitten pääse olemaan ykkösvihollinen, jota ei saa päästää kynnyksen yli.

Useimmiten on olemassa joku syy, miksi sukulaisen vierailuista ei tykätä.

Me esimerkiksi on hoettu nyt kolme vuotta että toivotaan, että lähisuku (anoppi, Appi, miehen sisko) pirauttaisi ennen kuin lähtee tulemaan meille, koska ollaan liikkuvaisia eikä todellakaan aina kotona.

Mutta kun ei. Sitten meille suututaan, kun kotona ei olekaan ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.

1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.

2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.

3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.

Suvun tapa my ass.

Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.

Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla. 

Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.

Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.

Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.

Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.

Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.

Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.

Toivottavasti olet ikuisesti terve niin lastesi ei tartte suojata itseään ja kotia aiheuttamaltasi uhalla.

Tosin voit olla helposti uhka ilman sairastumistakin. Jos erehdyt toivomaan, että saat nähdä vilauksen lapsenlapsesta, olet hirviö, joka pitää lasta jätskipakettina ja vaatii omaa siivua lapsipullasta.

Kuinka moni ajattelee, että jokainen jolla on lapsia voi olla jonakin päivänä anoppi. Siinä sitten pääse olemaan ykkösvihollinen, jota ei saa päästää kynnyksen yli.

Toivottavasti. Jos kuitenkin muutun vainoharhaiseksi, aggressiiviseksi ja uhaksi lapsilleni ja lastenlapsilleni, toivon että lapseni suojaavat otsensä ja perheensä.

Ei kaikki anopit ole mänttejä. Mäntit anopit vain. Jos sinä olet nyt mäntti anoppi, se on ihan oman toimintasi tulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.

1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.

2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.

3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.

Suvun tapa my ass.

Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.

Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla. 

Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.

Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.

Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.

Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.

Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.

Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.

Harvoinhan se muistisairas nykyisin asuu miniän kodissa. Itse en ole salaillut lapsilta kenenkään sairauksia, lapset oppivat elämää ymmärtämään. Kun omin lapsI monessa naapurissa asui, usein mummo, " vanhuudenhöpsäkkä. Ei niitä

pelätä tarvinnut. Tupaan saattoivat tulma kun me lapset siellä touhusimme ja ruveta jotain puhumaan ja luulemaan meitä joksikin muiksi. Sit tuli joku aikjinen talonväki ehdottamaan, tuutko mummu keittiöön kahville tai joko mummo menis omaan kamariin.

On

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppini inhosi minua ensisilmäyksestä alkaen. Luuli/ toivoi kai, että olen joku tilapäinen tyttöystävä, josta pian päästään eroon. - No ei päästy.

Mutta se vastenmielisyys minua kohtaan pysyi ja ilmeni kaikkien perheemme "epäkohtien" osoittamisena minulle aina, kun olimme kahden kesken talouspuuhissa. Yritin miellyttää monta vuotta, mutta ei onnistunut, joten lopulta kyllästyin ja kyynistyin.

Lapset "tulkittiin" vahingoiksi (eivät olleet). Ehkä alun pitäenkin hänelle oli epämieluinen ajatus se, että pojallaan on seksielämä.

Sama täällä. Anoppi pyrki vielä aktiivisesti erottamaan meitä lähes 10 vuotta. (Aloimme toki seurustella jo 15-vuotiaina, mutta nyt olemme jo 40.) Hän ei ole koskaan pitänyt minusta eikä tule varmasti pitämään. Eniten tuntuu nykyään hiertävän kun poikansa ei pidä häneen muuta yhteyttä kun toivottaa hyvää joulua ja syntymäpäivää velvollisuudentunnosta.

Onhan anoppi osannut pojan kuitenkin kasvattaa hyville tavoille, laittamaan vastentahtoiset tekstiviestit jouluna ja synttärinä. Ei kai sille pojalle ja miniälle tule sitten kiire saada anopin rahoja pankkitilille ja kultasormukset ja 70 euron lasipytyt?

No itseasiassa minä kehotan puolisoani laittamaan nämä viestit anopille, itse hän ei laittaisi niitä. Enemmän mies on kasvanut meidän parisuhteemme aikana kuin anopin kasvattamana. Anoppi oli poissaoleva äiti joka kiinnostui poikansa elämästä vasta kun tämä alkoi seurustella kanssani.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.

1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.

2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.

3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.

Suvun tapa my ass.

Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.

Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla. 

Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.

Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.

Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.

Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.

Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.

Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.

Harvoinhan se muistisairas nykyisin asuu miniän kodissa. Itse en ole salaillut lapsilta kenenkään sairauksia, lapset oppivat elämää ymmärtämään. Kun omin lapsI monessa naapurissa asui, usein mummo, " vanhuudenhöpsäkkä. Ei niitä

pelätä tarvinnut. Tupaan saattoivat tulma kun me lapset siellä touhusimme ja ruveta jotain puhumaan ja luulemaan meitä joksikin muiksi. Sit tuli joku aikjinen talonväki ehdottamaan, tuutko mummu keittiöön kahville tai joko mummo menis omaan kamariin.

On

Työkaverin naapuri on muistisairas ja vainoharhainen. Kuvittelee työkaverini häiriköivån häntä vaikka tilanne on toisinpäin. Sietämätöntä käytöstä 24/7. Omaiset eivät voi mitään eikä taloyhtiö.

Appeni oli silmittömån ilkeä. Nälvi, nälvi, nälvi, nälvi, nälvi. Ja kiukutteli. Ei käynyt kuin jokin lapsuudessa opittu ruoka. Kerran heitti minulle kuumat keitot päälle, kun kesäkeitto oli väärin tehty.

Olen paha anoppi, joka tekee kamalasti kirjoitusvirheitä. Puhelin elää viimeisiä aikojaan, näppäimistö yliherkkä ja kääntää vaakasuoraan näytön jolloin kirjoitustila ei juurikaan näy. Mutta uuden hankinta on ihan näinä lähiaikoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).

Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.

Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.

Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.

Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.

Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.

Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.

Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se.   Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.  

Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään.  Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi.  Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa.  Ja aina vika niissä muissa?  

Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?

Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi?  Onko sillä mitään vastuuta mistään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).

Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.

Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.

Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.

Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.

Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.

Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.

Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se.   Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.  

Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään.  Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi.  Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa.  Ja aina vika niissä muissa?  

Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?

Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi?  Onko sillä mitään vastuuta mistään?

Ei anopeilta vaadita kuin peruskäytöstapoja ja rajojen kunnioittamista. Ei voi olla ylivoimaista.

Vierailija kirjoitti:

Suku on suku, mutta myös miehet ovat ihmisiä. Mies voi aivan hyvin ottaa vastuun yhteydenpidosta omaan sukuunsa, ja nainen omaansa. Näin meillä sovittiin jo kauan ennen lapsia. Ja puhuvat minusta appivanhemmat mitä ikinä haluavat, meillä mies päättää ihan täysin itsenäisesti, miten paljon sinne yhteyttä pidetään, pyydetäänkö hoitoapua, ja miten mistäkin asiasta sanotaan. Samoin minä sitten omien vanhempieni suuntaan.

Joten lopettakaa se miniän haukkuminen, ja keskittykää siihen suhteeseen oman poikanne kanssa. Koska se ratkaisee sen, mikä suhde teillä on pojan lapsiin.

PEriaatteessa se toki on näin, mutta käytännössä ei. Kyseessä on kuitenkin myös perinteet ja totutut roolit. Aiemmin se on ollut niin, että naiset pitää yhteyttä ja sopii ja hoitaa koti- ja perheasiat. Kyllä siinä on opettelua ja totuttelua, että asiat muuttuu. Mutta ei se nyt kuitenkaan ihan vain siitä ole kiinni, millainen suhde omaan lapseen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).

Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.

Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.

Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.

Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.

Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.

Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.

Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se.   Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.  

Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään.  Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi.  Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa.  Ja aina vika niissä muissa?  

Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?

Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi?  Onko sillä mitään vastuuta mistään?

En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.

Äiti/ anoppi on poissaoleva jos antaa nuoren itsenäistyä hösöttämättä. Minäkin kai olin poissaoleva äiti kun en kotona asuvan parikymppisen joka menoja kysellyt ja kun muutti kotoa pois, oli "lapsentahtinen yhteys" käytössä. Hän soitti, kävi, ei ahdisteltu.

Miniöitä en ymmärrä nyt, anoppi/ äiti on poissaoleva ja välinpitämätön, jos ei häiritse soitoillaan tai käynneillään.

Jos soittaa tai käy ja kysäisee jotain ihan puhetta pitääkseen, on utelias, asioihin puuttuva, ai a tunkeva häirikkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suku on suku, mutta myös miehet ovat ihmisiä. Mies voi aivan hyvin ottaa vastuun yhteydenpidosta omaan sukuunsa, ja nainen omaansa. Näin meillä sovittiin jo kauan ennen lapsia. Ja puhuvat minusta appivanhemmat mitä ikinä haluavat, meillä mies päättää ihan täysin itsenäisesti, miten paljon sinne yhteyttä pidetään, pyydetäänkö hoitoapua, ja miten mistäkin asiasta sanotaan. Samoin minä sitten omien vanhempieni suuntaan.

Joten lopettakaa se miniän haukkuminen, ja keskittykää siihen suhteeseen oman poikanne kanssa. Koska se ratkaisee sen, mikä suhde teillä on pojan lapsiin.

PEriaatteessa se toki on näin, mutta käytännössä ei. Kyseessä on kuitenkin myös perinteet ja totutut roolit. Aiemmin se on ollut niin, että naiset pitää yhteyttä ja sopii ja hoitaa koti- ja perheasiat. Kyllä siinä on opettelua ja totuttelua, että asiat muuttuu. Mutta ei se nyt kuitenkaan ihan vain siitä ole kiinni, millainen suhde omaan lapseen on.

Joskus 100 vuotta sitten on voinut olla näin. Ei enää vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.

1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.

2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.

3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.

Suvun tapa my ass.

Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.

Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla. 

Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.

Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.

Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.

Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.

Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.

Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.

Harvoinhan se muistisairas nykyisin asuu miniän kodissa. Itse en ole salaillut lapsilta kenenkään sairauksia, lapset oppivat elämää ymmärtämään. Kun omin lapsI monessa naapurissa asui, usein mummo, " vanhuudenhöpsäkkä. Ei niitä

pelätä tarvinnut. Tupaan saattoivat tulma kun me lapset siellä touhusimme ja ruveta jotain puhumaan ja luulemaan meitä joksikin muiksi. Sit tuli joku aikjinen talonväki ehdottamaan, tuutko mummu keittiöön kahville tai joko mummo menis omaan kamariin.

On

Työkaverin naapuri on muistisairas ja vainoharhainen. Kuvittelee työkaverini häiriköivån häntä vaikka tilanne on toisinpäin. Sietämätöntä käytöstä 24/7. Omaiset eivät voi mitään eikä taloyhtiö.

Appeni oli silmittömån ilkeä. Nälvi, nälvi, nälvi, nälvi, nälvi. Ja kiukutteli. Ei käynyt kuin jokin lapsuudessa opittu ruoka. Kerran heitti minulle kuumat keitot päälle, kun kesäkeitto oli väärin tehty.

Vanhuudenhöppänöitä.  Ei voi tietää, mikä kohtalo meitä ketäkin odottaa.  

Minun appeni oli nuoruudessaan valokuvista päätellen helvetin komea mies.  Ja pystyväinen,  hoiteli niin  työkseen kuin vapaa-ajallaankin kunnan asioita ja auttoi ihmisiä heidän vaikeuksissaan.  Kun minä tulin kuvioon, oli jo sairas ja kivulloinen, ei juurikaan valittanut, mutta paha olo näkyi päältä.  Tuntui, ettei sietänyt ketään eikä mitään.  Ruoka ei maistunut, sysäsi tylysti lautasen syrjään.  Alkoi puhua jo ihan omiaankin siinä ennen kuolemaansa.  Jossain tilanteessa melkein vihasin häntä, ja sitten taas tuli sääli.  Menevä, osaava mies joutui kärsimään niin paljon.

Näitä ihmisiä täytyy vain jotenkin ymmärtää ja kestää, ei he itse ole osaansa valinneet.

Mutta tuo keiton heittäjä appiukko saattoi olla vain perusluonteeltaan häijy, jos ei ollut sitten mitenkään sairas kerran.  Millainenhan lienee ollut nuorena.  Jotkut ihmiset tulee vihaisiksi ja ilkeiksi vanhoina, ja silloin on yleensä kyse muistihäiriöisestä tai muuten aivotoiminnan häiriintymisestä vanhuuden takia.

Se kohtalo voi odottaa meitä itseämmekin.  

Yksi vanha mummo tuli kummallisen seksuaaliseksi.  Jouduin työni takia käymään hänen luonaan, ja puheet oli ihan kamalia.  Luoja minua siltä varjelkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).

Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.

Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.

Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.

Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.

Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.

Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.

Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se.   Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.  

Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään.  Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi.  Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa.  Ja aina vika niissä muissa?  

Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?

Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi?  Onko sillä mitään vastuuta mistään?

En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.

En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."

Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suku on suku, mutta myös miehet ovat ihmisiä. Mies voi aivan hyvin ottaa vastuun yhteydenpidosta omaan sukuunsa, ja nainen omaansa. Näin meillä sovittiin jo kauan ennen lapsia. Ja puhuvat minusta appivanhemmat mitä ikinä haluavat, meillä mies päättää ihan täysin itsenäisesti, miten paljon sinne yhteyttä pidetään, pyydetäänkö hoitoapua, ja miten mistäkin asiasta sanotaan. Samoin minä sitten omien vanhempieni suuntaan.

Joten lopettakaa se miniän haukkuminen, ja keskittykää siihen suhteeseen oman poikanne kanssa. Koska se ratkaisee sen, mikä suhde teillä on pojan lapsiin.

PEriaatteessa se toki on näin, mutta käytännössä ei. Kyseessä on kuitenkin myös perinteet ja totutut roolit. Aiemmin se on ollut niin, että naiset pitää yhteyttä ja sopii ja hoitaa koti- ja perheasiat. Kyllä siinä on opettelua ja totuttelua, että asiat muuttuu. Mutta ei se nyt kuitenkaan ihan vain siitä ole kiinni, millainen suhde omaan lapseen on.

Niin. Tämä on juuri se asenne, millä anoppi pilaa välinsä miniään. Joo periaatteessa on tasa-arvo, mutta anoppi määrää, että perinteen takia ei voi kohdella miniää tasa-arvoisesti.

Eikä se edes ole näin. Minä olen itse jo 50v, ja minut on kasvatettu 70-luvulla jo siihen, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia.

Joten millään tämän päivän pienten lasten mummolla ei ole enää mitään veruketta, miksi ei voisi suhtautua poikaansa ihmisenä, jolla on vastuu lapsistaan, ja miniäänsä vain kivana sukulaisena, jonka kanssa ei tarvitse mitään vääntää. Ja jos anoppi kaipaa tiskausapua, anoppi tietenkin odottaa sitä pojaltaan, eikö niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).

Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.

Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.

Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.

Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.

Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.

Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.

Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se.   Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.  

Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään.  Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi.  Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa.  Ja aina vika niissä muissa?  

Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?

Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi?  Onko sillä mitään vastuuta mistään?

En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.

En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."

Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?

Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).

Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.

Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.

Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.

Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.

Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.

Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.

Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se.   Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.  

Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään.  Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi.  Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa.  Ja aina vika niissä muissa?  

Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?

Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi?  Onko sillä mitään vastuuta mistään?

En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.

En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."

Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?

Mun appivanhemmat tuli kutsumatta kylään. Tunkivar odottamaan miestäni väkisin ja kun kävin kaupassa hakemassa heille tarjottavaa, anoppi ähräsikin palatessa jo verhojen kimpussa.