Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
annakaisa kirjoitti:
Ainoa mikä miniässä ärsyttää, on joskus tokaisut: kato nyt mitä poikas teki yms. On kuitenkin vihille kelvannut...Kunnioitus miniää kohtaan on noussut lasten tulon myötä. Niin hienoa työtä tekee kasvatuksessa. Joskus ollaan eri linjoilla, mutten puutu enkä tuputa omia oppejani aina. Lapsille suoraan teen kuten olen oppinut itse ja hyväksi nähnyt. Kotona tehkööt omalla tavallaan. Esim sokeria letulle laitetaan mummolassa, kotona ei.
Mitä iloa sinä siitä saat, että laitat lapsen letulle sokeria, vaikka lapsi sitä tuskin kaipaa?
Ihmetteöin aina miten mummi tekee niin hyvää riisipuuroa, kunnes aikuisena näin hänen sitä tekevän. Punaista maitoa, kermaa, ja puoli pakettia voita :D
Ei ihme että oli parempaa kuin äitini arkipuuro, joka keitettiin vain kevytmaitoon.
Niin, eikä yhtään sokeria ;)
Ei tekovaiheessa, mutta päälle kyllä. JA kanelia. Toki kasarilla sai lapset muutenkin syödä sokeria. Hoikkia olimme kaikki.
Ja hampaat täynnä reikiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopit hoi! Älkää välittäkö erään täällä jokaiseen kommenttiin vastaavan kirjoituksista. Hänellä on joku tinttapäivä menossa.
Sama kirjoittaja tinttaa lähes kaikissa ketjuissa. Olen pohtinut, että tekeekö sitä työkseen vai kärsiikö mt-ongelmista.
Jotain ongelmaa hänellä on. Harmittaa vain kun tästä olisi voinut tulla hyvinkin rakentavia keskusteluja mutta näin se nyt sitten meni.
Meinaatko tuota kultamummia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
annakaisa kirjoitti:
Ainoa mikä miniässä ärsyttää, on joskus tokaisut: kato nyt mitä poikas teki yms. On kuitenkin vihille kelvannut...Kunnioitus miniää kohtaan on noussut lasten tulon myötä. Niin hienoa työtä tekee kasvatuksessa. Joskus ollaan eri linjoilla, mutten puutu enkä tuputa omia oppejani aina. Lapsille suoraan teen kuten olen oppinut itse ja hyväksi nähnyt. Kotona tehkööt omalla tavallaan. Esim sokeria letulle laitetaan mummolassa, kotona ei.
Mitä iloa sinä siitä saat, että laitat lapsen letulle sokeria, vaikka lapsi sitä tuskin kaipaa?
Ihmetteöin aina miten mummi tekee niin hyvää riisipuuroa, kunnes aikuisena näin hänen sitä tekevän. Punaista maitoa, kermaa, ja puoli pakettia voita :D
Ei ihme että oli parempaa kuin äitini arkipuuro, joka keitettiin vain kevytmaitoon.
Niin, eikä yhtään sokeria ;)
Ei tekovaiheessa, mutta päälle kyllä. JA kanelia. Toki kasarilla sai lapset muutenkin syödä sokeria. Hoikkia olimme kaikki.
Ja hampaat täynnä reikiä.
Höpsis. Olen 42v, eikä yhtään reikää hampaissa :)
Mun anoppi ei ole itsekään itsenäistynyt omasta äidistään eikå hahmota koko irtaantumista ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Mikään ei pakota ryhtymästä joksikin perinnepapattajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Anoppini inhosi minua ensisilmäyksestä alkaen. Luuli/ toivoi kai, että olen joku tilapäinen tyttöystävä, josta pian päästään eroon. - No ei päästy.
Mutta se vastenmielisyys minua kohtaan pysyi ja ilmeni kaikkien perheemme "epäkohtien" osoittamisena minulle aina, kun olimme kahden kesken talouspuuhissa. Yritin miellyttää monta vuotta, mutta ei onnistunut, joten lopulta kyllästyin ja kyynistyin.
Lapset "tulkittiin" vahingoiksi (eivät olleet). Ehkä alun pitäenkin hänelle oli epämieluinen ajatus se, että pojallaan on seksielämä.
Sama täällä. Anoppi pyrki vielä aktiivisesti erottamaan meitä lähes 10 vuotta. (Aloimme toki seurustella jo 15-vuotiaina, mutta nyt olemme jo 40.) Hän ei ole koskaan pitänyt minusta eikä tule varmasti pitämään. Eniten tuntuu nykyään hiertävän kun poikansa ei pidä häneen muuta yhteyttä kun toivottaa hyvää joulua ja syntymäpäivää velvollisuudentunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Miniätkin voi kehittää itseään mutta kun peilistä ei näy mitään virhettä. Me vanhat sentään näemme itsekin virheitämme kun jutut kääntyy tyylin ennen.... Ja lavoille päästiin rippikoulun käytyä jne. Kahvipöydässä tuputus, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini inhosi minua ensisilmäyksestä alkaen. Luuli/ toivoi kai, että olen joku tilapäinen tyttöystävä, josta pian päästään eroon. - No ei päästy.
Mutta se vastenmielisyys minua kohtaan pysyi ja ilmeni kaikkien perheemme "epäkohtien" osoittamisena minulle aina, kun olimme kahden kesken talouspuuhissa. Yritin miellyttää monta vuotta, mutta ei onnistunut, joten lopulta kyllästyin ja kyynistyin.
Lapset "tulkittiin" vahingoiksi (eivät olleet). Ehkä alun pitäenkin hänelle oli epämieluinen ajatus se, että pojallaan on seksielämä.
Sama täällä. Anoppi pyrki vielä aktiivisesti erottamaan meitä lähes 10 vuotta. (Aloimme toki seurustella jo 15-vuotiaina, mutta nyt olemme jo 40.) Hän ei ole koskaan pitänyt minusta eikä tule varmasti pitämään. Eniten tuntuu nykyään hiertävän kun poikansa ei pidä häneen muuta yhteyttä kun toivottaa hyvää joulua ja syntymäpäivää velvollisuudentunnosta.
Onhan anoppi osannut pojan kuitenkin kasvattaa hyville tavoille, laittamaan vastentahtoiset tekstiviestit jouluna ja synttärinä. Ei kai sille pojalle ja miniälle tule sitten kiire saada anopin rahoja pankkitilille ja kultasormukset ja 70 euron lasipytyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Miniätkin voi kehittää itseään mutta kun peilistä ei näy mitään virhettä. Me vanhat sentään näemme itsekin virheitämme kun jutut kääntyy tyylin ennen.... Ja lavoille päästiin rippikoulun käytyä jne. Kahvipöydässä tuputus, jne.
Täällä ei ainakaan näy yhtään reflektioon kykenevää kehittyjää. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppini inhosi minua ensisilmäyksestä alkaen. Luuli/ toivoi kai, että olen joku tilapäinen tyttöystävä, josta pian päästään eroon. - No ei päästy.
Mutta se vastenmielisyys minua kohtaan pysyi ja ilmeni kaikkien perheemme "epäkohtien" osoittamisena minulle aina, kun olimme kahden kesken talouspuuhissa. Yritin miellyttää monta vuotta, mutta ei onnistunut, joten lopulta kyllästyin ja kyynistyin.
Lapset "tulkittiin" vahingoiksi (eivät olleet). Ehkä alun pitäenkin hänelle oli epämieluinen ajatus se, että pojallaan on seksielämä.
Sama täällä. Anoppi pyrki vielä aktiivisesti erottamaan meitä lähes 10 vuotta. (Aloimme toki seurustella jo 15-vuotiaina, mutta nyt olemme jo 40.) Hän ei ole koskaan pitänyt minusta eikä tule varmasti pitämään. Eniten tuntuu nykyään hiertävän kun poikansa ei pidä häneen muuta yhteyttä kun toivottaa hyvää joulua ja syntymäpäivää velvollisuudentunnosta.
Onhan anoppi osannut pojan kuitenkin kasvattaa hyville tavoille, laittamaan vastentahtoiset tekstiviestit jouluna ja synttärinä. Ei kai sille pojalle ja miniälle tule sitten kiire saada anopin rahoja pankkitilille ja kultasormukset ja 70 euron lasipytyt?
Tai sitten se on se miniä joka on kouluttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.
Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.
Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.
Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.
Minun appeni sairastui muistisairauteen kuuskymppisenä ja hän oli sietämätön.
Kuin aggressiivinen riesateini jolle ei kelvannut mikään eikä kukaan ja mitään hän ei voinut totella. Ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.
Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.
Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.
Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.
Vierailija kirjoitti:
Minun appeni sairastui muistisairauteen kuuskymppisenä ja hän oli sietämätön.
Kuin aggressiivinen riesateini jolle ei kelvannut mikään eikä kukaan ja mitään hän ei voinut totella. Ikinä.
Hän oli sairas, et kai tajunnut. Muistisairasta on turha komennella ja neuvoa. Huomion voi kääntää toisaalle.
Mistäs sinä tulitkaan, kun vaari laittaa hattua päähän. "Lehmiä katsomasta."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.
Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.
Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.
Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.
Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Niin niin. Mitä se jatkuva itsensä kehittäminen oikeastaan sisältää?
Ja milloin sitä sitten voi sanoa olevansa kehittynyt riittävästi, vai jääkö sitä ihminen aina kehitykseltään vajavaiseksi, kun kerran aina pitää kehittää, siis sehän tarkoittaa, että kehittämisen varaa on.
Ja mistä tunnistaa kehittyneen ihmisen?
Kukaan kun ei ole täydellinen, ei yksikään nyökkä.
No, minä luen paljon kirjoja. Se liittyy ammattiinikin, joten on tässä tullut luetuksi teos jos toinenkin. Enimmäkseen luen tietokirjoja, tavalliset romaanit ei suuresti kiinnosta, on tietysti poikkeuksiakin. Mutta oppiiko ihminen loppujen lopuksi mistään lukemisestakaan enemmän kuin elävästä elämästä?
Omia luonteenpiirteitään ei helposti muuta, vaikka tietäisikin olevansa vaikkapa liian totinen luonne, tai liian helposti syttyvä, tai vaikkapa mustasukkainen luonne tai mitä nyt tahansa. Siinä mielessä vaikea on "kehittää" itseään toisenlaiseksi. Sisin säilyy kuitenkin ja aika usein huomaa, että on monissakin asioissa samanlainen kuin vanhempansa tai isovanhempansa. Itse olen selvästi perinyt eräänlaisen hälläväliä-asenteen isältäni. Se ei miksikään muutu, ei muuttunut isälläkään vaikka yritti joskus niin kovasti olla toisenlainen. En tiedä keneltä mieheni on perinyt jatkuvan huumorin vääntämisen, mutta serkkunsa on tasan samanlainen.
Asioita voi opiskella, mutta oman sisimmän muuttaminen on vaikea asia. Ja jos kovasti yrittää olla muuta kuin on, se helposti huomataan ja ihmistä ei oteta tosissaan, koska hän ei ole aito. Hyviä tapoja ja käytösmalleja voi oppia ja noudattaa, mutta jos sisimmässään ei kunnioita toisia ihmisiä, kyllä se sekin jossain kohtaa tulee näkyviin.
Että mä vihaan tuota että ei millään suostuta uskomaan. Vaan väkisin väännetään sitä omaa tahtoa. Mun anoppi myös aina vaan vänkää ja vänkää ja typerällä hihittelyllå yrittää lieventää sitä vänkäämistään. Viiskymppinen hihittelevä uhmis.