Lue keskustelun säännöt.
Hei anopit? Miksi miniä alkaa lapsen myötä ärsyttää?
Täällä puhutaan asiasta yleensä miniän näkökulmasta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä anopeille oikein tapahtuu, kun miniä ja poika saavat lapsen. Oman anoppini suhtautuminen minuun muuttui ihan selvästi jännitteiseksi lapsen myötä. Olen pohtinut, kokeeko hän minut ikään kuin esteenä lapsenlapsen ja hänen välissä vai mikä ongelma oikein on.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Kkiitos ei, on ihan hyvät sanat, ilman riitaa. Monet anopit ovat ensimmöistä kotiaan varustelleet pienemmillä tuloilla.
Ei ehkä ole ihan helppoa hypätä tähän päivään, kun on tottunut entisiin tapoihin. Siis ennen nuoret parit todellakin sai tyytyä niihin oman kotinsa tai anoppilansa vanhoihin poistettuihin huonekaluihin sun muihin tavaroihin, kun muuhun ei heti yhteen mentyään ollut varaa, ei välttämättä pitkiin aikoihin.
Vanhoja pöytiä ja kaappeja niitä meillekin kannettiin aikanaan ja niihin sitä piti vaan tyytyä. Ei kerta kaikkiaan ollut rahaa ostaa kaikkea uutta heti. Anopin vanhat matotkin oli meillä lattioilla varmaan kymmenen vuotta, seurasivat asunnosta toiseen.
Kaipa ne apet ja anopit ja omat vanhemmat vieläkin ajattelee, että nuori pari tarvitsee. Ja ottaa ilomielin vastaan. Ja siihen aikaan, 70-luvun alussa oli ihan yleistä, että lasten pinnasängyt kulkivat lapsiperheistä toiseen, ei niitä uusina ostaneet juuri kukaan. Myös lastenvaunut hommattiin aina jostain sukulaisten nurkista ja niissä oli työnnetty monen monet vauvat jo ennen sitä. Eipä tullut mieleenkään nostaa meteliä, että minun lapselleni ei mitään vanhoja romuja tuoda.
Ja silti sanotaan, että me päästiin helpommalla. Jospa se olikin niin, että me vaan tyydyttiin asiaan. Ei nykynuoret ota vastaan vanhoja vaunuja tai huonekaluja ylipäätään, ellei ne sitten ole peräti sitä retroa, jota jotkut tietysti saattaa halutakin. Meillä ei ollut varaa valita, oli otettava se lastulevykaappikin ihan vaan nöyrästi vastaan.
Jos on selkeällä suomen kielellä sanottu toistuvasti että ko ikkunaan ei laiteta verhoja niin mitä siitä ei ymmäretä? Varsinkin kun erilseen olen sanonut että en halua ruskeaa sisustusta ja niitä ruskeita verhoja väkisin silti tällätään.
Anopin poika ei ole äitinsä jatke vaan irrallinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Kkiitos ei, on ihan hyvät sanat, ilman riitaa. Monet anopit ovat ensimmöistä kotiaan varustelleet pienemmillä tuloilla.
Ei ehkä ole ihan helppoa hypätä tähän päivään, kun on tottunut entisiin tapoihin. Siis ennen nuoret parit todellakin sai tyytyä niihin oman kotinsa tai anoppilansa vanhoihin poistettuihin huonekaluihin sun muihin tavaroihin, kun muuhun ei heti yhteen mentyään ollut varaa, ei välttämättä pitkiin aikoihin.
Vanhoja pöytiä ja kaappeja niitä meillekin kannettiin aikanaan ja niihin sitä piti vaan tyytyä. Ei kerta kaikkiaan ollut rahaa ostaa kaikkea uutta heti. Anopin vanhat matotkin oli meillä lattioilla varmaan kymmenen vuotta, seurasivat asunnosta toiseen.
Kaipa ne apet ja anopit ja omat vanhemmat vieläkin ajattelee, että nuori pari tarvitsee. Ja ottaa ilomielin vastaan. Ja siihen aikaan, 70-luvun alussa oli ihan yleistä, että lasten pinnasängyt kulkivat lapsiperheistä toiseen, ei niitä uusina ostaneet juuri kukaan. Myös lastenvaunut hommattiin aina jostain sukulaisten nurkista ja niissä oli työnnetty monen monet vauvat jo ennen sitä. Eipä tullut mieleenkään nostaa meteliä, että minun lapselleni ei mitään vanhoja romuja tuoda.
Ja silti sanotaan, että me päästiin helpommalla. Jospa se olikin niin, että me vaan tyydyttiin asiaan. Ei nykynuoret ota vastaan vanhoja vaunuja tai huonekaluja ylipäätään, ellei ne sitten ole peräti sitä retroa, jota jotkut tietysti saattaa halutakin. Meillä ei ollut varaa valita, oli otettava se lastulevykaappikin ihan vaan nöyrästi vastaan.
Juuri noin. 1970 avioitunut, kaksi maalta lähtenyttä kimppakämpistä yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
Mä tuun toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa, paitsi anopin. Toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. Yksikään toinen ei hauku, mitätöi, tule mun kotiin kielloista huolimatta, täytä mun kotia tavaroilla joita kukaan ei tarvitse... Miksi tuo pitäisi sallia anopille?
Ei ole kukaan sanonut, että sun pitääkään sallia. Pidä tiukasti oma pääsi siinä asiassa, kyllä se lopulta perille menee. Haukkuja ei tarvitse kuunnella eikä kukaan saa tulla kotiisi, jos olet kieltänyt. Nykyajan ovet saa lukkoon. Ja kun kännykästä näkee, kuka soittaa, ei anopin puheluun tarvitse vastata.
Voihan se sua haukkua muualla ja muille ihmisille, mutta etpä ainakaan sinä ole kuulemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Kkiitos ei, on ihan hyvät sanat, ilman riitaa. Monet anopit ovat ensimmöistä kotiaan varustelleet pienemmillä tuloilla.
Kun ei se mene perille. Ne samaiset verhot löytyy sitten väkisin kuistilta tai komerosta tai sitten ne yritetään uudestaan väkisin ripustaa ikkunaan.
Anopin ensikoti ei liity minuun mitenkään. Kun se meidän kotimme ei ole hänen jatkumonsa tai ulokkeensa kuten emme ole mekään.
Noi on noita miniöitten kaupunkitarinoita. Noita usko kukaan. Anoppien sukupolvea kun olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
Mä tuun toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa, paitsi anopin. Toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. Yksikään toinen ei hauku, mitätöi, tule mun kotiin kielloista huolimatta, täytä mun kotia tavaroilla joita kukaan ei tarvitse... Miksi tuo pitäisi sallia anopille?
Onko sun miehellä mitään sananvaltaa " sinun kodissasi? "
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Kkiitos ei, on ihan hyvät sanat, ilman riitaa. Monet anopit ovat ensimmöistä kotiaan varustelleet pienemmillä tuloilla.
Ei ehkä ole ihan helppoa hypätä tähän päivään, kun on tottunut entisiin tapoihin. Siis ennen nuoret parit todellakin sai tyytyä niihin oman kotinsa tai anoppilansa vanhoihin poistettuihin huonekaluihin sun muihin tavaroihin, kun muuhun ei heti yhteen mentyään ollut varaa, ei välttämättä pitkiin aikoihin.
Vanhoja pöytiä ja kaappeja niitä meillekin kannettiin aikanaan ja niihin sitä piti vaan tyytyä. Ei kerta kaikkiaan ollut rahaa ostaa kaikkea uutta heti. Anopin vanhat matotkin oli meillä lattioilla varmaan kymmenen vuotta, seurasivat asunnosta toiseen.
Kaipa ne apet ja anopit ja omat vanhemmat vieläkin ajattelee, että nuori pari tarvitsee. Ja ottaa ilomielin vastaan. Ja siihen aikaan, 70-luvun alussa oli ihan yleistä, että lasten pinnasängyt kulkivat lapsiperheistä toiseen, ei niitä uusina ostaneet juuri kukaan. Myös lastenvaunut hommattiin aina jostain sukulaisten nurkista ja niissä oli työnnetty monen monet vauvat jo ennen sitä. Eipä tullut mieleenkään nostaa meteliä, että minun lapselleni ei mitään vanhoja romuja tuoda.
Ja silti sanotaan, että me päästiin helpommalla. Jospa se olikin niin, että me vaan tyydyttiin asiaan. Ei nykynuoret ota vastaan vanhoja vaunuja tai huonekaluja ylipäätään, ellei ne sitten ole peräti sitä retroa, jota jotkut tietysti saattaa halutakin. Meillä ei ollut varaa valita, oli otettava se lastulevykaappikin ihan vaan nöyrästi vastaan.
Juuri noin. 1970 avioitunut, kaksi maalta lähtenyttä kimppakämpistä yhteen.
No miksi tätä lastulevy hyllyä ei tarjottu meille 15 vuotta sitten vaan nyt kun meillä on jo kaikkea tarpeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako anoppikikin vastata? Miniällä ja pojallani ei vielä ole lasta, syksymmällä.
1. En tunne miniää kovin hyvin, vaikuttaa fiksulta, hyväkäytöksiseltä, sen 3v aikana, jonka olemme tunteneet olemme tavanneet ehkä 20x, viettäneet kahden ehkä tunnin yhteensä.
2. Tyttärellä on jo 3 lasta, heille ole ainoa isovanhempi lähistöllä ja olen pyrkinyt viettämään paljon aikaa heidän kanssaan, ihan vain siksi että itselläni on ollut läheiset välit isovanhempiin, tyttärelle kehtaan sanoa, että nyt tuon nämä kotiinsa, en jaksa enää. No, uskallan sanoa pojallekin, tosin miniän vanhemmat asuvat heitä lähempänä ja uskon ehkä vähän pelkäänkin, että suhde miniän vanhempiin tästä syystä tulee läheisemmäksi.
3. Minulla on tapana kertoilla miten ennen tehtiin, huomaan perineeni suvun tavan, en tarkoita että se olisi oikea tapa, mutta pelkään, että miniä ajattelee niin, tytär kyllä huomauttaa, että niin ja synnytettiin heinäseipään juureen ja lähdettiin lypsylle.Suvun tapa my ass.
Vanhemmiten sitä huomaa tulevansa samanlaiseksi kuin omat vanhemmat, vaikka nuorena vannoi etten ikinä.
Näin ei käy jos jatkuvasti kehittää itseään ja tiedostaa ettei toimi samoilla tavoilla.
Hyvinkin koulutetut ja fiksut sairastuvat muistisairauksiin, jotkut jo työelämässä ollessaan kun työasiat ei enää onnistu. Muistiot on käsittämätöntä kieltä ja ihan out töistä. Sisareni alz- oireet näkyi viidestäkympistä lähtien, 55 - vuotiaana lukutaito jo unohtunut eikä osannut kirjoittaa enää.
Osalla on vahva usko että ihminen voi hallita terveytensä. Mm. Nuo hyvinvointialan ihmiset, heillä ihan järkkyä pakenemista tosiasioista, en koskaan sairastu mihinkään kun pidän itsestäni huolta.Sitä suuremmalla syyllä huoltajilla on oikeus suojella lapsiaan ja itseään ja omaa jaksamistaan heiltä.
Niin on, siksi ei pidä käydä hoitolaitoksessa eikä isommille lapsillekaan kertoa sairauksista vaan vihata sitä sairastunutta puolison vanhempaa. Ois kuollut suoraan, perintö hupenee hoitomaksuihin eikä asuntoa pääse myymään.
Tavallinen dementia on höpsäkkyyttä, voi kestää vuosia ennenkuin se näkyy kuin vanhojen asioiden puhumisena ja nimien unohtamisena.Itsensä ja lastensa suojaaminen ja kotinsa rauhoittaminen ei ole vihaamista.
Toivottavasti olet ikuisesti terve niin lastesi ei tartte suojata itseään ja kotia aiheuttamaltasi uhalla.
Tosin voit olla helposti uhka ilman sairastumistakin. Jos erehdyt toivomaan, että saat nähdä vilauksen lapsenlapsesta, olet hirviö, joka pitää lasta jätskipakettina ja vaatii omaa siivua lapsipullasta.
Kuinka moni ajattelee, että jokainen jolla on lapsia voi olla jonakin päivänä anoppi. Siinä sitten pääse olemaan ykkösvihollinen, jota ei saa päästää kynnyksen yli.
Olen muissakin anoppeja käsittelevissä ketjuissa todennut, että jos aikanaan olen samanlainen rajaton painajainen kuin anoppini, niin toivon, että pojillani on niin paljon selkärankaa, että ulkoistavat minut heidän elämästään. Ihan kokonaan.
Sanoin aina, että mut saa ampua, jos olen sellainen anoppi, kuin mun eka. Mutta aika on kullannut muistot, se on ollut haudassa jo niin kauan. Nyt muistan siitä jo hyviäkin asioita.
Toka anoppikin on jo kuollut. Siinä ei ollut mitään vikaa, tavallinen hyväluontoinen ihminen. Mutta ei oltu kovin läheisiä, kun sensijaan sen eka anopin kanssa oltiin paljon yhdessä. Vaikka ei oikein tultu toimeenkaan, mutta silti vaan oltiin yhdessä paljon. Siltä opin paljon käytännön taitoja, koska olin kauhean nuori. Vieläkin teen asioita siten, kuin se ensimmäinen anoppini neuvoi. Koska ne oli hyviä neuvoja.
Nyt olen anopiton. Olen itse anoppi, mutta miniää ei ole, vaan vävy. Onneksi oikein mukava ja mutkaton, kiva mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullekin on sitten sattunut hyvä tuuri anopin ja vielä anopin äidinkin suhteen. Molemmat ovat ihania ihmisiä. Oikeastaan sanon miehen mummoa myös mummoksi. Vaikka omatkin ihanat isovanhemmat löytyy. Mitä enemmän mummoja, sen parempi😀 Ja Mieheni äiti menee minulle kakkosäidistä.
Taidat itsekin olla ihana persoona:))
Vierailija kirjoitti:
Minullekin on sitten sattunut hyvä tuuri anopin ja vielä anopin äidinkin suhteen. Molemmat ovat ihania ihmisiä. Oikeastaan sanon miehen mummoa myös mummoksi. Vaikka omatkin ihanat isovanhemmat löytyy. Mitä enemmän mummoja, sen parempi😀 Ja Mieheni äiti menee minulle kakkosäidistä.
Oletko itsekin ihana persoona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
Mä tuun toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa, paitsi anopin. Toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. Yksikään toinen ei hauku, mitätöi, tule mun kotiin kielloista huolimatta, täytä mun kotia tavaroilla joita kukaan ei tarvitse... Miksi tuo pitäisi sallia anopille?
Onko sun miehellä mitään sananvaltaa " sinun kodissasi? "
Hånen miehensä ei edelleenkään ole anopin uloke vaan irrallinen oma ihminen.
Eri
Meillä kälyille ostettiin uudet kalusteet. Siis mentiin kauppaan, kälyt valitsi, appi kyyti ja kokosi.
Meitä yritettiin pitää kaatopaikkana kaikkien romuille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
Mä tuun toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa, paitsi anopin. Toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. Yksikään toinen ei hauku, mitätöi, tule mun kotiin kielloista huolimatta, täytä mun kotia tavaroilla joita kukaan ei tarvitse... Miksi tuo pitäisi sallia anopille?
Onko sun miehellä mitään sananvaltaa " sinun kodissasi? "
Hånen miehensä ei edelleenkään ole anopin uloke vaan irrallinen oma ihminen.
Eri
Mun mielestä pariskunnan koti ei ole "vaimon koti" ( minun kotiini ei tulla )vaan myös miehen koti.
Toki tiedän kun koti oli tosiaan yksin vaimon, mies oli loinen ja miehen lapset, alle 10- vuotiaat, eivät saaneet tulla vaimon kotiin. Eikä lopulta mies saanut tavata lapsiaan ollenkaan tai kolmannessa aviossa oleva vaimo olisi häätänyt kodista ja ottanut eron.
Semmosia " minun kotejani".
En minäkään ole kuullut tällaisista vanhojen verhojensa, romujensa tunkemisesta nuorten huusholliin, niinkuin en myöskään tätä oman itsensä väkisin tunkemista.
Eli ei tupata jos ei tykätä. Paitsi täältä ketjuista olen lukenut. Ilmeisesti liittyy jonkun paikkakunnan (heimon) perinteisiin joita halutaan vaan itsepäisesti jatkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Anoppi oli kissavahtina ja kasteli kukat, kun oltiin pois. Ja teki samalla paljon muutakin, "hyvää hyvyyttään". Muutti meidän kotia mieleisekseen. Oli tosi mukavaa tulla kotiin, kun näitä muutoksia olisi vielä pitänyt kiitellä. Kaikki paperit koulutodistuksia myöten oli penkonut.
Juu. Mies pyysi avaimen välittömästi pois.
Kunpa tuo anoppi olisikin vain urbaani legenda. Mutta joku totuus on usein näiden legendojen taustalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
Mä tuun toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa, paitsi anopin. Toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. Yksikään toinen ei hauku, mitätöi, tule mun kotiin kielloista huolimatta, täytä mun kotia tavaroilla joita kukaan ei tarvitse... Miksi tuo pitäisi sallia anopille?
Onko sun miehellä mitään sananvaltaa " sinun kodissasi? "
Hånen miehensä ei edelleenkään ole anopin uloke vaan irrallinen oma ihminen.
Eri
Mun mielestä pariskunnan koti ei ole "vaimon koti" ( minun kotiini ei tulla )vaan myös miehen koti.
Toki tiedän kun koti oli tosiaan yksin vaimon, mies oli loinen ja miehen lapset, alle 10- vuotiaat, eivät saaneet tulla vaimon kotiin. Eikä lopulta mies saanut tavata lapsiaan ollenkaan tai kolmannessa aviossa oleva vaimo olisi häätänyt kodista ja ottanut eron.
Semmosia " minun kotejani".
Se ei ole anopin koti. Vaan miniän koti.
Anoppi ei ole yhtä kuin poikansa. Poikansa ei ole anopin tahdoton jatke.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään ole kuullut tällaisista vanhojen verhojensa, romujensa tunkemisesta nuorten huusholliin, niinkuin en myöskään tätä oman itsensä väkisin tunkemista.
Eli ei tupata jos ei tykätä. Paitsi täältä ketjuista olen lukenut. Ilmeisesti liittyy jonkun paikkakunnan (heimon) perinteisiin joita halutaan vaan itsepäisesti jatkaa.
Ei liity.
Se ettei niistä kertoilla johtuu häpeästä. En minkään appivanhemmistani kenellekään puhu. Täällä kerron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Mun appivanhemmat tuli kutsumatta kylään. Tunkivar odottamaan miestäni väkisin ja kun kävin kaupassa hakemassa heille tarjottavaa, anoppi ähräsikin palatessa jo verhojen kimpussa.
Kummallista. Kaikkea sitä kuuleekin (tai paremminkin nyt siis "lukee." ) En ole kenenkään ikinä kuullut puhuvan mistään tuollaisesta. Eikä tulisi itselle mieleenkään mennä kenenkään verhoja vaihtelemaan.
Olen kyllä kuullut, kuinka joku tai jotkut on sanoneet anopistaan, että ihan paska akka jne. mutta kun sitten ollaan puhuttu enemmän asiasta, niin kyllä ne on olleet paljon mitättömämpiä juttuja kuin mikään ominpäin verhojen laittelu tai mikään sisustaminen.
Veljeni kyllä joskus manasi exänsä vanhempia, että ne tulee omilla avaimillaan heille milloin huvittaa, mutta siihen oli syynä se veljen silloinen vaimo, joka oli niin kiinni vanhemmissaan, että joka asia piti tehdä niiden kanssa ja joka päivä piti olla tekemisissä. Sieti sen kyllä jotenkuten, koska nämä vanhemmat oli kuitenkin aika mukavia ihmisiä, se oli vain heidän perhekulttuuriaan sellainen. Kun he sitten erosivat ja vaimolle ilmestyi uusi mies, niin tämä uusi vävy pisti kuulemma heti välit poikki niihin vanhempiin ja vaati porukkaansa muuttamaan eri paikkakunnallekin. Kaikille ei vain kaikki sovi.
Mutta ihan noin räikeitä asioita, että tullaan toisen sisustusta muuttamaan kysymättä edes mitään, siitä en ole muualta koskaan kuullut mitään, vain näistä ketjuista lukenut.
Ei ihmiset näistå kerro julkisesti. En minäkään ole anopistani kenellekään puhunut.
Hyvin harvalle näistä uskaltaa kertoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
En tunne yhtään miniää joka menisi anopin pihalle kielloista huolimatta riehumaan tai joka menisi ominpäin sisustamaan anoppilaa tai sekaantuisi väkisin aggressiivisesti anopin asioihin tai tunkisi väkusin ruokaa appiukon suuhun anopin selän takana.
En ymmärrä näitä. Anoppi sisustaa, vaihtaa verhoja tms. Miks hiivatissa aikuiset ihmiset antavat avaimet vanhemmilleen? Mulla ei yhdenkään lapsen avaimia, käyttöön saan siellä jos jostain syystä olen "kotimiehenä."
Jos on lapsellinen, kohdellaan kuin avutonta lasta, en oikeen muuta keksi tai noi sisustamiset on urbaanilegendaa?
Ei siihen tarvitse avainta antaa. Ja kotimiehenähän ehtii vaikka mitä.
En usko noita juttuja tippaakaan jos ei kyse ole kehitysvammaisten kodista. Verhot on aika kalliitakin.
Sen olen kyllä nähnyt jos jotkut nuoret rouvat antavat äitinsä valita sisustusta.Omat vanhat verhot komeroiden uumenista ovat ilmaisia. Sellaisia meillekin yritettiin ripustella väkisin. Yleensä nuorten kotiin yritetään kantaakin kaikkea ylijäänyttä moskaa.
Kkiitos ei, on ihan hyvät sanat, ilman riitaa. Monet anopit ovat ensimmöistä kotiaan varustelleet pienemmillä tuloilla.
Ei ehkä ole ihan helppoa hypätä tähän päivään, kun on tottunut entisiin tapoihin. Siis ennen nuoret parit todellakin sai tyytyä niihin oman kotinsa tai anoppilansa vanhoihin poistettuihin huonekaluihin sun muihin tavaroihin, kun muuhun ei heti yhteen mentyään ollut varaa, ei välttämättä pitkiin aikoihin.
Vanhoja pöytiä ja kaappeja niitä meillekin kannettiin aikanaan ja niihin sitä piti vaan tyytyä. Ei kerta kaikkiaan ollut rahaa ostaa kaikkea uutta heti. Anopin vanhat matotkin oli meillä lattioilla varmaan kymmenen vuotta, seurasivat asunnosta toiseen.
Kaipa ne apet ja anopit ja omat vanhemmat vieläkin ajattelee, että nuori pari tarvitsee. Ja ottaa ilomielin vastaan. Ja siihen aikaan, 70-luvun alussa oli ihan yleistä, että lasten pinnasängyt kulkivat lapsiperheistä toiseen, ei niitä uusina ostaneet juuri kukaan. Myös lastenvaunut hommattiin aina jostain sukulaisten nurkista ja niissä oli työnnetty monen monet vauvat jo ennen sitä. Eipä tullut mieleenkään nostaa meteliä, että minun lapselleni ei mitään vanhoja romuja tuoda.
Ja silti sanotaan, että me päästiin helpommalla. Jospa se olikin niin, että me vaan tyydyttiin asiaan. Ei nykynuoret ota vastaan vanhoja vaunuja tai huonekaluja ylipäätään, ellei ne sitten ole peräti sitä retroa, jota jotkut tietysti saattaa halutakin. Meillä ei ollut varaa valita, oli otettava se lastulevykaappikin ihan vaan nöyrästi vastaan.
Mä olin 35 kun muutin mieheni kanssa kimppaan. Ei ollut ensikoti kummallekaan, eikä rahastakaan ollut akuuttia puutetta. Silti ne vähintään 20 vuotta ulkovarastossa olleet ruskeat homeenkatkuiset rievut olisi pitänyt ripustaa ikkunaan. Mattokin (rahkamatto, paino noin tonni) oltaisiin "saatu", kun on samaa sävyä.
Ja sitä itkun määrää, kun mikään ei kelpaa. Eihän ne kelvanneet anopillekaan, mutta meiltä olisi pitänyt löytyä niille paikka. Nyt nämä aarteet on kuulemma viety ukrainalaisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laajasta tuttavapiiristä sanoisin sen huomion että erittäin moni 65+ ikäinen ihminen omaa erakkoluonteen, huonot sosiaaliset taidot ja tunneongelmat (tunnekylmyys tai padottu kauna joka esiintulee passiivis-aggressiivisuutena).
Ei mikään ihme että suomalaisilla on vaikeat anoppisuhteen ja usein omat vanhempisuhteet.Itselläkin on todella hirviömäiset vanhemmat. Väkivaltaiset, pahantahtoiset, mietin just sitä samaa mitä joku toinenkin että jos kertoisin mitä kaikkea omat vanhemmat on mulle tehneet, niin ei uskottaisi vaan huudeltaisiin trollia.
Näissä iäkkäämmissä ihmisissä on paljon mt-ongelmaisia jota ei ole koskaan diagnosoitu, paljon luonnehäiriöisiä joiden häiriötä ei ole tunnistettu (tai tunnustettu), paljon traumatisoituneita jotka ei ole mitään hoitoa tai apua siihen koskaan saaneet.
Ei siinä silloin auta vaikka miniä olisi äiti Teresa tai Kofi Annan. Vika on siinä vaikeassa ihmisessä joka ei osaa, pysty tai halua luoda ihmissuhdetta.
Siksi tuntuu ikävältä että täällä syytellään miniöitä vaikeista anopeistaan tai äideistään.
Mielenkiintoista itse alan olla tuon ikäinen enkä ole tuollaista nähnyt erityisesti vanhemmassa ikäpolvessa, ihan samanlaisia mykkiä mt-ongelmaisia nirppanokka esiintyy nuoremmissa ikäpolvissa.
Nuoret ei tunnista itseään vielä, siinä se. Ovat oman itsensä ja ikäpolvensa lumoissa.
Eivät ole äidit ja anopit enkeleitä, mutta eivät sitä ole nämä nuoret naiset itsekään. Ei kaikkien nuortenkaan ihmisten kanssa pysty luomaan hyviä suhteita, vaikka miten kauniisti ja oikeaoppisesti yrittäisi. Vaikeita luonteita on miniöissäkin enkä yhtään ihmettele, että anopin kanssa ei tule toimeen, kun ei tule toimeen muittenkaan kanssa. Ja aina vika niissä muissa?
Vai väittääkö joku ihan kirkkain silmin, että kaikki nykyiset nuoret tai edes nuorehkot naiset ovat reiluja, reippaita, kilttejä, toisia kunnioittavia, ystävällisiä, kärsivällisiä, auttavaisia, aina rajansa tuntevia, hyvin käyttäytyviä, hillittyjä ja positiivisia ihmisiä?
Näitä ominaisuuksia vaaditaan äitinsä ikäisiltä naisilta, erityisesti anopeilta, mutta entä se oma ikäpolvi? Onko sillä mitään vastuuta mistään?
Mä tuun toimeen kaikkien muiden ihmisten kanssa, paitsi anopin. Toisten kanssa paremmin, toisten huonommin. Yksikään toinen ei hauku, mitätöi, tule mun kotiin kielloista huolimatta, täytä mun kotia tavaroilla joita kukaan ei tarvitse... Miksi tuo pitäisi sallia anopille?
Ei ole kukaan sanonut, että sun pitääkään sallia. Pidä tiukasti oma pääsi siinä asiassa, kyllä se lopulta perille menee. Haukkuja ei tarvitse kuunnella eikä kukaan saa tulla kotiisi, jos olet kieltänyt. Nykyajan ovet saa lukkoon. Ja kun kännykästä näkee, kuka soittaa, ei anopin puheluun tarvitse vastata.
Voihan se sua haukkua muualla ja muille ihmisille, mutta etpä ainakaan sinä ole kuulemassa.
Rajattomasta anopista kärsivänä voin kertoa, että ei mene perille.
Ei ehkä ole ihan helppoa hypätä tähän päivään, kun on tottunut entisiin tapoihin. Siis ennen nuoret parit todellakin sai tyytyä niihin oman kotinsa tai anoppilansa vanhoihin poistettuihin huonekaluihin sun muihin tavaroihin, kun muuhun ei heti yhteen mentyään ollut varaa, ei välttämättä pitkiin aikoihin.
Vanhoja pöytiä ja kaappeja niitä meillekin kannettiin aikanaan ja niihin sitä piti vaan tyytyä. Ei kerta kaikkiaan ollut rahaa ostaa kaikkea uutta heti. Anopin vanhat matotkin oli meillä lattioilla varmaan kymmenen vuotta, seurasivat asunnosta toiseen.
Kaipa ne apet ja anopit ja omat vanhemmat vieläkin ajattelee, että nuori pari tarvitsee. Ja ottaa ilomielin vastaan. Ja siihen aikaan, 70-luvun alussa oli ihan yleistä, että lasten pinnasängyt kulkivat lapsiperheistä toiseen, ei niitä uusina ostaneet juuri kukaan. Myös lastenvaunut hommattiin aina jostain sukulaisten nurkista ja niissä oli työnnetty monen monet vauvat jo ennen sitä. Eipä tullut mieleenkään nostaa meteliä, että minun lapselleni ei mitään vanhoja romuja tuoda.
Ja silti sanotaan, että me päästiin helpommalla. Jospa se olikin niin, että me vaan tyydyttiin asiaan. Ei nykynuoret ota vastaan vanhoja vaunuja tai huonekaluja ylipäätään, ellei ne sitten ole peräti sitä retroa, jota jotkut tietysti saattaa halutakin. Meillä ei ollut varaa valita, oli otettava se lastulevykaappikin ihan vaan nöyrästi vastaan.