Lue keskustelun säännöt.
Vanhukset kaipaavat lähisukulaisiaan. Joku muu juttelukaveri on vain pieni laastari.
02.07.2022 |
Tämän olen itse havainnoinut.
Iäkkäät kaipaavat nimenomaan lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Se muu seura on toki tervetullutta ja vaihtelua, mutta ei läheskään korvaa läheisten seuraa.
On kamalaa seurata, miten valtava kaipuu on tavata lapsia ja lapsenlapsia, joilla on omat kiireensä.
Ihan yksi esimerkki vaan, niitä olisi lukemattomia: mökkinaapurit valmisteili aina koko alkukesän mökkiä terhakkaasti lasten ja lastenlasten kyläilyä varten. Viikon olivat ja loppukesä meni naapureilla masentuneista tunnelmissa. Ne läheiset asui kaukana. (Lapsenlapset saattoivat viettää osan tuosta lyhyestä ajasta vanhusten kaupunkiasunnossa. Kävivät polttamassa tupakkaa salaa varastorakennuksen takana.)
Kommentit (150)
Ennen elettiin suurperheissä, joihin kuului lapsien perheet. Vanhukset ei yleensä joutuneet elämään erossa heistä.
Syynä tuohon oli lakiin kirjattu velvollisuus, että lasten piti huolehtia vanhempiensa vanhuudesta. Ei tuokaan varmaan mitään auvoa toki aina ollut. Vanhuksien passaaminen saattoi ärsyttää miniää tai vävyä. Minun suvussani iäkkäitä kierrätettiin vuosittain eri lastensa perheissä. (Kaupunkilaisia) Yhdessä sukuhaarassa kustannettiin yksityinen hoitokotipaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapuruston vanhus päätti jo lastensa muuttaessa kotoa, ettei pyytele heitä käymään koko ajan, kuten äitinsä oli tehnyt. Hän kävi äidillään hyvin usein.
Tuo päätös pitää, mutta hän riutuu ikävissään. Paljon on ystäviä ja juttukavereita, mutta heille hän jankuttaa kaipaustaan ja kehuu itsekuriaan, ettei pyytele niitä lapsia käymään. (Käyvät toki, mutta harvoin, vaikka asuvat samassa kaupungissa.)
Vierailija kirjoitti:
Naapuruston vanhus päätti jo lastensa muuttaessa kotoa, ettei pyytele heitä käymään koko ajan, kuten äitinsä oli tehnyt. Hän kävi äidillään hyvin usein.
Tuo päätös pitää, mutta hän riutuu ikävissään. Paljon on ystäviä ja juttukavereita, mutta heille hän jankuttaa kaipaustaan ja kehuu itsekuriaan, ettei pyytele niitä lapsia käymään. (Käyvät toki, mutta harvoin, vaikka asuvat samassa kaupungissa.)
Lisään, että tunnen tuon koko perheen hyvin pitkältä ajalta.
Kun elämä on ehtoopuolella, se elämän tarkoitus ja mielekkyys on niissä omissa jälkipolvissa.
Ne yleensä tänne jäävät, kun itsestä aika jättää. Heidän tapaamisensa usein tuo lohtua, jollei itse enää jaksa juuri mitään tehdä ja jaksa missään käydä. Jää aikaa omille ajatuksille ja kaipauksella.
Kehoitus kaikille, joilla on hyvin iäkkäitä vanhempia ja isovanhempia: menkää nyt kesällä lomalla heidän luokseen vähän pidemmäksi ajaksi. (Jos he sitä toivovat)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman havainnon olen tehnyt omassa työssäni ikäihmisten parissa. Yksinäisiä eivät ole ensisijaisesti lapsettomat, vaan ne lapselliset, joiden lapset asuvat kaukana tai eivät jostakin muusta syystä juuri pidä yhteyttä. Ja sillehän ei mitään voi eikä kenenkään velvollisuus ole toimia ikääntyneen vanhemman tai isovanhemman seuralaisena.
On ihan täysin vanhuksesta itsestään kiinni näkeekö lähisukulaisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työskentelin kotihoidossa vuosia.
Kyllä hyvin tuli esiin tuo, että vanha ihminen jätetään yksin. Onhan sillä se kotihoito, ei me ehditä/ssutaan kaukana/oma perhe/kiire jne. Niin kiire ettei soiteta eikä muisteta millään tavalla.
Sitten kun vanhus kuolee, suku ryntää kiljuen ja silmiä toistensa päästä repien perinnön himossa haalimaan kippoja ja kattiloita ja tuo vei sen paremman ja tuo olisi kuulunut minulle. Tuttua vai mitä? Minulle on, tätä on nähty eikä aivan vähän.
Kaikista eniten on jäänyt mieleen sekä raivona että pohjattomana suruna kun eräs vanha nainen sanoi minulle kun tulin työtäni tekemään että on niin ihanaa kun tulet. On kuin oma tytär tulisi käymään.
Ja minä kun en halunnut enkä halua olla kenenkään tyttärenkorvike! Olen työntekijä ja tytär olkoot tyttären roolissa! Mutta eipä tuota koskaan näkynyt, en kertaakaan tavannut.
Myöhemmin siirryin vanhusten laitoshoitoon. Sieltä yksi räikeä esimerkki oli, kun erään vanhan naisen omat lapset, oli tytär ja poika ja pojan vaimo- tulivat pyytämään lääkäriltä että tämä kiejoittaisi paperin jolla äidin perintö voidaan jakaa koska äiti ei enää kotiin kuitenkaan palaa! Muistan miten se lääkäri raivostui, eikä todellakaan syyttä!
Nämä ovat toistarinoita tuhansien järvien maasta vai miten se Karpo sen sanookaan.
Vierailija kirjoitti:
Ennen elettiin suurperheissä, joihin kuului lapsien perheet. Vanhukset ei yleensä joutuneet elämään erossa heistä.
Syynä tuohon oli lakiin kirjattu velvollisuus, että lasten piti huolehtia vanhempiensa vanhuudesta. Ei tuokaan varmaan mitään auvoa toki aina ollut. Vanhuksien passaaminen saattoi ärsyttää miniää tai vävyä. Minun suvussani iäkkäitä kierrätettiin vuosittain eri lastensa perheissä. (Kaupunkilaisia) Yhdessä sukuhaarassa kustannettiin yksityinen hoitokotipaikka.
Täsmennän viestiäni: tuo velvollisuus kustantaa vanhempien vanhuus poistui laista vasta 1960-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kehoitus kaikille, joilla on hyvin iäkkäitä vanhempia ja isovanhempia: menkää nyt kesällä lomalla heidän luokseen vähän pidemmäksi ajaksi. (Jos he sitä toivovat)
Kehotus sinulle: mieti hetki miksi joku ihminen on ei-toivottua seuraa. Ei pelkkä vanheneminen tee ihmisestä miellyttävää.
Vierailija kirjoitti:
On myös vanhuksia, joita ei haluta tavata, koska ovat k*sipäitä. Ei kaikki ole mitään herttaisia pullantuoksuisia mummuja ja pappoja.
Tämä. Äitini ei vielä ole vanhus, mutta olen katkaissut välit häneen kokonaan. Hän on maailman huonoin äiti, enkä koskaan anna anteeksi. Ulkopuolisille hän osaa esittää oikein herttaista ja mukavaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma mummoni eli lasteni isoisoäiti osaa kyllä kertoa kaipaavansa välillä meidän seuraa. Puhumme usein puhelimessa. Hän kuitenkin myös aina kertoo ettei sillä niin väliä, on onnellinen että minulla on oma elämäni, lapseni ja kiireeni.
Tässä pitkässä rivitalossa on vuosien varrella tullut seurattua vanhusten elämää.
Esim päädyssä asui vanha aviopari, jotka sitten lopulta kuolivat muutaman vuoden välein. Eipä siellä juuri koskaan kukaan käynyt, mutta kun se viimeinen kuoli, alkoi siellä pörrätä autoja ja yksi teini moponsa kanssa. Miksei ne käyneet vanhusten eläessä, mutta perinnön perässä sitten kylläkin kelpasi käydä. Vanhuksilla oli 3 poikaa ja paljon lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuolee, kaikesta on luovuttava. Varmaan sitä mielellään vielä juttelisi muistoistaan ja vaikka jostain perintöesineestä tms niille, joille ne sitten jäävät. Oma elämä jatkuu jälkeläisissä.
Vierailija kirjoitti:
Oma mummoni eli lasteni isoisoäiti osaa kyllä kertoa kaipaavansa välillä meidän seuraa. Puhumme usein puhelimessa. Hän kuitenkin myös aina kertoo ettei sillä niin väliä, on onnellinen että minulla on oma elämäni, lapseni ja kiireeni.
Hän haluaisi, että kävisit useammin, mutta ei halua rasittaa sinua ripustautumalla sinuun.
Juuri noin puhuu se vanhus, jonka tunnen ja joka päätti jo kauan sitten, ettei ripustaudu lapsiinsa. Hän suorastaan taistelee itsensä kanssa, että pystyy ottamaan tuon asenteen.
Miksi tähän ketjuun on tullut näin paljon vanhempiaan vihaavia ihmisiä. Hävetkää ja antakaa anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tähän ketjuun on tullut näin paljon vanhempiaan vihaavia ihmisiä. Hävetkää ja antakaa anteeksi.
Koska täällä hurskastellaan ja syyllistetään miksi vanhukset on yksin. Sitten sulle selitetään miksi ja sekään ei kelpaa.
Käyn mummoni luona aina kun ehdin/jaksan, mutta minulla on kädet täynnä oman elämän kanssa. Hän on hyvässä kunnossa ja pystyisi kyläilemään myös minun luona, mutta se olen aina minä, jonka pitää mennä sinne eikä koskaan toisinpäin. Sama juttu vanhempieni kanssa, vaikka he eivät ole vielä vanhuksia. Tulkoot välillä minun luokse kylään.
Mieheni vanhemmat päättivät itse kuuskymppisinä muuttaa 200 kilsan päästä 400 kilsan päähän.
He ei koskaan voi edes ajatella tulla Helsinkiin vaan tie on aina yksisuuntainen. Meillä iso talo, heillä pieni kaksio jonne aina kutsuvat vielä samaan aikaan miehen siskot.
Apelleni ei kelpaa mikään. Hän haukkuu, mollaa ja solvaa 24/7. Omaa lastaan selän takana aina toiselle omalle lapselleen.
Anoppi selittää miten hänellä oli kamala anoppi joten hän kostaa sen minulle.
Appivanhemmat suosivat räikeästi mieheni siskoja. Mieheltäni vaativat koko aian rahaa.
Siinäpä syitä miksi eivät poikaansa juuri näe.
On myös vanhuksia, joita ei haluta tavata, koska ovat k*sipäitä. Ei kaikki ole mitään herttaisia pullantuoksuisia mummuja ja pappoja.