Vanhukset kaipaavat lähisukulaisiaan. Joku muu juttelukaveri on vain pieni laastari.

Vierailija kirjoitti:

Miksi tähän ketjuun on tullut näin paljon vanhempiaan vihaavia ihmisiä. Hävetkää ja antakaa anteeksi.

Sinä antaisit ihan tuosta noin vaan anteeksi mm seuraavat:

-varasti minun kaikki kesätyörahat 4000e

-ei ostanut kotiin ruokaa, koska koulussa saa ruuan

-kun täytin 18, tilaili minun nimellä tavaraa ja jätti maksamatta sekä piilotteli laskut

-henkinen ja fyysinen väkivalta kuului asiaan

-toi kotiin jotain random-miehiä ja paneskeli avoimesti niiden kanssa keskellä päivää kun me 6-14 -vuotiaat lapset oltiin kotona.

En jaksa enää edes miettiä kaikkia edesottamuksia. En aio antaa koskaan anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma mummoni eli lasteni isoisoäiti osaa kyllä kertoa kaipaavansa välillä meidän seuraa. Puhumme usein puhelimessa. Hän kuitenkin myös aina kertoo ettei sillä niin väliä, on onnellinen että minulla on oma elämäni, lapseni ja kiireeni.

Hän haluaisi, että kävisit useammin, mutta ei halua rasittaa sinua ripustautumalla sinuun.

Juuri noin puhuu se vanhus, jonka tunnen ja joka päätti jo kauan sitten, ettei ripustaudu lapsiinsa. Hän suorastaan taistelee itsensä kanssa, että pystyy ottamaan tuon asenteen.

Tietysti haluaa, niinhän minä tuossa kirjoitin ja niin hän itse sanoo. Jotenkin näissä keskusteluissa aina tulee kuva että vanhukset riutuu yksin kotona eikä kukaan tiedä. Ihan ihmisiä nekin on joilla on kyky puhua omista tunteistaan ja haluistaan. Jos ei sano että on ikävä niin ihan oma vika että on yksin.

Ei mummollani mitään asennetta ole, ihan tavallinen vanhus joka ihan itse teki työn pitää läheiset välit minuun siinä vaiheessa kun aloin aikuistua ja olisin itse vain "unohtanut".

Mitään ripustautumista se ei ole, hänkin sanoo ettei välimatkan takia itse jaksa meille tulla.

Vierailija kirjoitti:

On ihan täysin vanhuksesta itsestään kiinni näkeekö lähisukulaisiaan.

Tämän takia meillä miehen äiti muutti luoksemme. Vetosi siihen, että se on hänestä kiinni,näkeekö lapsenlapsiaan. Mies tietenkin suostui, koska onhan kyseessä äiti ja ajatus on hyvä. Olisin ollut aika alhainen, jos olisin todennut miehelle ja lapsille tärkeästä henkilöstä, että tänne ei ole tulemista. Yritin kyllä, mutta mies kauhistui: oikeastiko en anna lapsille oikeutta isoäitiin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan täysin vanhuksesta itsestään kiinni näkeekö lähisukulaisiaan.

Tämän takia meillä miehen äiti muutti luoksemme. Vetosi siihen, että se on hänestä kiinni,näkeekö lapsenlapsiaan. Mies tietenkin suostui, koska onhan kyseessä äiti ja ajatus on hyvä. Olisin ollut aika alhainen, jos olisin todennut miehelle ja lapsille tärkeästä henkilöstä, että tänne ei ole tulemista. Yritin kyllä, mutta mies kauhistui: oikeastiko en anna lapsille oikeutta isoäitiin!

Että semmonen satu tänään. Kyllä olet hoopo!

No onneksi ei ole lapsia eikä lapsenlapsia, niin ei tule tätäkään kaipuuta. 

Oma äitini on aina ollut hyvin vaikea ihminen. Eniten hän on ajanut omaa etuaan ja juossut omien mielitekojen perässä. Aina ollut valmis kritisoimaan ja halveksimaan minun ja siskoni elämiä ja ratkaisuja, mutta elänyt itse kuin pellossa muista ihmisistä välittämättä.

Nyt hän on vanha, asuu yksin ja talo rapistuu, kun hän ei jaksa/viitsi tehdä mitään. Muutaman kerran vuodessa soitan ja kuuntelen sitä valitusta, kuinka hankalaa hänellä on.

Viime kesänä pitkästä aikaa käytiin siellä, varmistelin moneen otteeseen, että sopiihan tämä nyt. Kyllä kyllä tervetuloa!

Vaan niinpä oli muori sen kolme päivää humalassa siellä, yksi ilta vain häipyi jonnekin ja könysi yöllä takaisin. Oli ihan ympäripäissään, herätti meidät kaikki ja avautui rääkymällä/huutamalla ja mesoamalla meidän 8 ja 11 vee lapsille kuinka hän on kaikkensa yrittänyt, kukaan ei välitä ja kuinka on parempi olla yksin ja kuolla pois.

Seuraavana aamuna siivottiin kaikki paikat muorin nukkuessa ja lähdettiin kotiin. Lapset toivoi, ettei mennä enää ikinä sinne..edelliskerralla kun käytiin, vähän saman tyyppinen oli sekin reissu. En vain jaksa. Olkoon yksin. Näin se valitettavasti on.

En laske itseäni vanhukseksi, olen vasta kuusikymppinen, mutta kommentoin silti:

Halusin vain yhden lapsen ja siksi nautin hänen lapsuudestaan täysillä. Osa-aikatöisen avulla hän pystyi olemaan lähes täysin kotihoidossa 3-vuotiaaksi, sen jälkeen lähdin jatkamaan opintojani niin, että ei vieläkään ollut pitkiä tarhapäiviä. Eläkkeessähän ne vuodet väistämättä tuntuvat, mutta tekisin silti saman uudelleen.

Rohkaisin häntä toteuttamaan unelmiaan ja matkustelimme paljon. 19-vuotiaana hän lähti ulkomaille harjoitteluun, palasi sittemmin Suomeen, meni naimisiin, eivät puolisonsa kanssa halua lapsia.

Edelleen toivon, että hän elää omaa unelmaelämäänsä eikä minun. Minun tehtäväni on toteuttaa omia unelmiani. Korona vähän vaikeutti sitä, mutta jo tänä kesänä päästään taas ulkomaanmatkalle.

20 vuoden kuluttua voi tietysti olla, etten pysty matkustelemaan, toimimaan luottamustehtävissä, harrastamaan jne, mutta ellen sairastu henkisesti niin on vaikea kuvitella, että rakentaisin elämäni aikuisen lapseni vierailujen varaan.

Kannattaa aloittaa se petaaminen jo silloin kun lapset syntyy. Kun on hyvä suhde lapsiin niin mieluusti myös tulevan vanhempana vierailulle. Tälläkin palstalla on mammoja, jotka suunnilleen laskee päiviä milloin lapset muuttavat pois kotoa ja pääsee viettämään rauhallista elämää. No, se rauhallisuus tulee jatkumaan loppuelämän kun ei niitä lapsia kiinnosta vanhempien luona vierailla.

Toimin kahden vanhuksen seuralaisena, itse olen jo eläkkeellä. Toisella ei ole lähiomaisia ollenkaan, toisella on ruuhkavuosia elävät lapset, jotka käyvät kyllä vanhuksen luona viikonloppuisin, mutta arkisin eivät ehdi, kun työpäivät ovat pitkiä eivätkä asu ihan lähellä. Ovat palkanneet minut pientä korvausta vastaan seuralaisfirman kautta käymään vanhuksen luona kahtena arkipäivänä viikottain. Ei millään kotihoidolla ole aikaa istua puutarhassa juttelemassa ja kahvittelemassa kuten me yhdessä vanhuksen kanssa teemme. Omaisia ja seuralaisia ei kannata yhtään verrata, emme korvaa perhettä mutta olemme tarpeellisia ystäviä vanhukselle. Ystävyyssuhde syntyy helposti, kun käy saman vanhuksen luona viikottain.

Palkasta menee se 10% tyel maksua eläkeläisille eli elätetään kyllä. Äitini jatkuva arvostelu jatkuu ja jatkuu. Lastenlapsia kävi hoitamassa kaksi kertaa kun olivat pieniä. Omat kiireensä estivät. Itse juuri toisessa maassa oman lapseni luona vierailulla, aion käydä jatkossakin. Nytkin olisi äitini mielestä pitänyt tulla hänen nurmikkonsa leikkaamaan eikä lähteä ulkomaille. Suuret ikäluokat on sietämättömiä.

Ap - esimerkkisi pisti miettimään asiaa mökkinaapureidesi lasten/lastenlasten näkökulmasta.

Kannattaisi ehkä pohtia syitä siihen miksi sinne mökille ei haluta tulla vierailemaan koko kesälomaksi. Esimerkiksi voi hyvin olla että mökki ei ole mieluisa paikka, ei vastaa omiin tarpeisiin loman suhteen.

Voi olla että sukulaisen kanssa on raskasta tulla toimeen syystä tai toisesta pidempään kuin pari yötä kerrallaan. Olen tämän kokenut itse, rakastan useampaa sukulaistani enkä toivo heille mitään pahaa. Saman talon jakaminen pidempään ei vaan toimi ja rasittaa.

Mökkinaapurisi lapsen perheellä (jossa ilmeisesti teinejä/aikuisia lapsenlapsia), on ehkä halu tehdä muutakin lyhyellä lomallaan kuin mökkeillä sukulaisen nurkissa vieraana? Haluavat ehkä matkustaa, harrastaa? Lapsilla ja teineillä usein harrastuksia kesäisinkin: leirejä, kisamatkoja, partiota, vaikka mitä muuta.

Halu nähdä lyhyellä lomalla niitä aidosti läheisiä ihmisiä (ystävät) on myös otettava huomioon. Lomalla on kiva viettää aikaa itselle mieluisten ihmisten (ystävien ja kavereiden) kanssa. Sukulainen voi olla läheinen ihminen, ei automaattisesti.

Moni sukulainen (vanhemmat, isovanhemmat) on vain sukulainen, ei oikeasti läheinen ihminen - tarkoitan tällä että yhteistä ei oikeastaan ole muuta kuin se verisukulaisuus. Ei ole syitä nähdä, ellei velvollisuudentunnetta lasketa.

Jos haluaa nähdä lapsia/lapsenlapsia enemmän, kannustaisin vanhempia ja isovanhempiä miettimään mitä muuta kuin mökkilomaa voisi ehdottaa. Tai että aina sinne kotiin kahville ja syömään kotiruokaa.

Ulkomaille reissuun yhdessä, mökkeilyn sijaan? Kotimaan matka? Ravintolaan, huvipuustoon? Paljon mahdollisuuksia ajanviettoon neutraalilla maaperällä.

Lapsuuden työleirit varmistivat että turha odottaa vierailuja. Valintoja, valintoja

Tapasin äitiäni vuosia joka pävä, vein kauppaan, hoidin asioita ym.  Etsin ja löysin hänelle mukavia vanhusten palvelutaloja ja asuntoja läheltä kauppoja ja palveluita.  Hän ei halua muuttaa.  LIsäksi hän pidättää asuessaan vanhassa kodissaan minun isältäni saamaani perintöä.  En ole enää ollut missään tekemisissä tämän äitini kanssa.  Monet vuodet olin ystävällinen aidosti.  Kun mikään muutos ei sopinut, nyt hän elää yksin isossa kodissaan ja siellä käy jotkut kodinhoitajat.  Saa hyvää leskeneläkettä edesmenneestä isästäni, isäni kuolemasta jo pitkä aika, äiti tienannut n. 150 000euroa leskeneläkettä oman eläkkeen lisäksi. Mutta niin pihi että lapsenlapsillekaan ei mitään anna-nyt rahat menee sitten näihin kotiavustajiin.  Ja ei ole huono omatunto etten enää käy äidin luona.  Tunne on lähinnä katkeruutta.

En yhtään vähättele näitä vanhusten ystäväpalveluja, mutta itse en haluaisi, että joku viettäisi minun kanssani aikaa vaan maksusta. Mutta varmasti moni hyötyy niistä.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin äitiäni vuosia joka pävä, vein kauppaan, hoidin asioita ym.  Etsin ja löysin hänelle mukavia vanhusten palvelutaloja ja asuntoja läheltä kauppoja ja palveluita.  Hän ei halua muuttaa.  LIsäksi hän pidättää asuessaan vanhassa kodissaan minun isältäni saamaani perintöä.  En ole enää ollut missään tekemisissä tämän äitini kanssa.  Monet vuodet olin ystävällinen aidosti.  Kun mikään muutos ei sopinut, nyt hän elää yksin isossa kodissaan ja siellä käy jotkut kodinhoitajat.  Saa hyvää leskeneläkettä edesmenneestä isästäni, isäni kuolemasta jo pitkä aika, äiti tienannut n. 150 000euroa leskeneläkettä oman eläkkeen lisäksi. Mutta niin pihi että lapsenlapsillekaan ei mitään anna-nyt rahat menee sitten näihin kotiavustajiin.  Ja ei ole huono omatunto etten enää käy äidin luona.  Tunne on lähinnä katkeruutta.

Äidilläsi on ihan lakisääteinen oikeus asua kodissaan. Asuntoon et pääsisi käsiksi vaikka äitisi muuttaisi hoitokotiin. Vain siinä tapauksessa että hän saa oikeustoimikyvyttömän lääkärintodistukset. Sittenkin joutuisit hakemaan maistraatilta luvan myydä asunnon.

Äitisi eläkneet ja rahat ovat äitisi, eivät sinun. Ole onnellinen että tulee niillä toimeen ja pystyy ostamaan palveluja.

Näisdä keskusteluissa selvösti tulee esiin se ettei ongelma ole vanhukset. Vaan heidän lapsensa jotka odottavat perintöä ja vanhusten kuolemaa.

Sen kyllä hoitokotien hoitajat tietää, on omaisis jotka tapaavat vanhuksia, on heitä joita ei koskaan näy

Sitä niittää mitä kylvää! 

Jos on lapsensa kasvattanut niin, että jokainen pärjätköön itse, eikä ole autellut esim lastenlastenhoidossa, niin onko ihme että jää itsekin yksin. Ja tiedän näitä ihan hemmetin monia, omien vanhempieni ikäisiä eli boomereita, joille on ollut oikein ihanne, että "meidän kati-mikko se osaa tulla yksin kotiin koulusta ja laittaa välipalaa ja lähtee kavereille, harrastuksiin, on niin osaava, ei tarvi apua!" jne jne.

Ei ole välitetty omista lapsista oikeasti, ei ole oltu läsnä, niin miksi odottaa mitään muuta kun lapset kasvavat isoiksi? 

Miksi ei sitten ole autettu omia lapsia esim ruuhkavuosissa? 

Vielä 60-70-luvulla oli tapana, että lapset laitettiin isovanhemmille hoitoon kun vanhemmat olivat töissä kesällä. Kuukaudeksi, jopa koko kesäksi. Omassa suvussani, ja puolison suvussa molemmin puolin on ollut tällainen tapa. Nyt ne 60-70-luvun isät ja äidit ovat itse isovanhempia, olleet jo pitkään, mutta nykyiset lapsiperheet eivät ole tätä apua saaneet. Tämä perinne hävisi täysin noin 1-2 sukupolven aikana. Oliko syynä naisten siirtyminen työelämään? Ei. Osa isovanhemmista on eläkeläisiä, eivätkä silti ota lapsenlapsia puoleksi kesää luokseen. En tunne ketään, kenellä olisi näin. Yö silloin tällöin mummulassa, jos on onnekas, mutta kukaan ei ole montaa viikkoa mummulassa kesälomalla. 

Ja sitten ihmetellään että lapsiperheet väsyy, ei jaksa, vanhemmat ratkeaa liitoksistaan. Ennen vanhaan autettiin, sitten se vain loppui ja oletetaan että yhteiskunta auttaa. Eipä muuten auta. Ei ole sellaista tahoa, joka ottaisi koululaiset muutamaksi viikoksi. Pelkkä kesälomien sumpliminen ja lasten hoidon järjestäminen on jatkuva stressin aihe lapsiperheissä kesällä. 

Vierailija kirjoitti:

En yhtään vähättele näitä vanhusten ystäväpalveluja, mutta itse en haluaisi, että joku viettäisi minun kanssani aikaa vaan maksusta. Mutta varmasti moni hyötyy niistä.

SPR:n vapaaehtoiset ei saa koskaan mitään maksua, mistään, ei myöskään ystävätoiminnasta.

Tarkoitus on että oikeasti ja aidosti ystävystytään. Haetaan sellainen "pari", joilla on jotain yhteistä ja että ystävyys on antoisaa molemmille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin äitiäni vuosia joka pävä, vein kauppaan, hoidin asioita ym.  Etsin ja löysin hänelle mukavia vanhusten palvelutaloja ja asuntoja läheltä kauppoja ja palveluita.  Hän ei halua muuttaa.  LIsäksi hän pidättää asuessaan vanhassa kodissaan minun isältäni saamaani perintöä.  En ole enää ollut missään tekemisissä tämän äitini kanssa.  Monet vuodet olin ystävällinen aidosti.  Kun mikään muutos ei sopinut, nyt hän elää yksin isossa kodissaan ja siellä käy jotkut kodinhoitajat.  Saa hyvää leskeneläkettä edesmenneestä isästäni, isäni kuolemasta jo pitkä aika, äiti tienannut n. 150 000euroa leskeneläkettä oman eläkkeen lisäksi. Mutta niin pihi että lapsenlapsillekaan ei mitään anna-nyt rahat menee sitten näihin kotiavustajiin.  Ja ei ole huono omatunto etten enää käy äidin luona.  Tunne on lähinnä katkeruutta.

Äidilläsi on ihan lakisääteinen oikeus asua kodissaan. Asuntoon et pääsisi käsiksi vaikka äitisi muuttaisi hoitokotiin. Vain siinä tapauksessa että hän saa oikeustoimikyvyttömän lääkärintodistukset. Sittenkin joutuisit hakemaan maistraatilta luvan myydä asunnon.

Äitisi eläkneet ja rahat ovat äitisi, eivät sinun. Ole onnellinen että tulee niillä toimeen ja pystyy ostamaan palveluja.

Näisdä keskusteluissa selvösti tulee esiin se ettei ongelma ole vanhukset. Vaan heidän lapsensa jotka odottavat perintöä ja vanhusten kuolemaa.

Sen kyllä hoitokotien hoitajat tietää, on omaisis jotka tapaavat vanhuksia, on heitä joita ei koskaan näy

Hyvä isoäiti ei jumittaisi isossa asunnossa niin että isänsä menettänyt lapsi ei edes saa isänperintöään.

Minulls on vieläkin huono omatunto, etten käynyt tarpeeksi isäni luona hänen vii eisenä kesänään. Puhelimessa kyllä puhuttiin.

Sitten, kun viimein töistä sain sen loman, niin isää vietiin sairaalaan, jossa kuoli yllättävään vatsaleikkaukseen. Samana aamuna vielä puhuttiin puhelimessa, että nyt olen tulossa 😭

Ja kusipää sukulainen vielä jaksaa muistella , etten käynyt vaikka isä pyyteli

Höpöhöpö. Nykyihminen tietää, ettei veri olen vettä sakeampaa. Tähän on vanhustenkin opittava. Outoa järjenkäyttöä muutenkin; jos itse sairastun vanhana, haluan todellakin empaattisen hoitoalan ammattilaisen vierelleni ammattitaitoineen, en hoitotyössä kädetöntä arkkitehtilastani - vaikka häntä toki rakastankin. Ihmisyys on ihmisyyttä - katsomatta mihinkään.