Vanhukset kaipaavat lähisukulaisiaan. Joku muu juttelukaveri on vain pieni laastari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin äitiäni vuosia joka pävä, vein kauppaan, hoidin asioita ym.  Etsin ja löysin hänelle mukavia vanhusten palvelutaloja ja asuntoja läheltä kauppoja ja palveluita.  Hän ei halua muuttaa.  LIsäksi hän pidättää asuessaan vanhassa kodissaan minun isältäni saamaani perintöä.  En ole enää ollut missään tekemisissä tämän äitini kanssa.  Monet vuodet olin ystävällinen aidosti.  Kun mikään muutos ei sopinut, nyt hän elää yksin isossa kodissaan ja siellä käy jotkut kodinhoitajat.  Saa hyvää leskeneläkettä edesmenneestä isästäni, isäni kuolemasta jo pitkä aika, äiti tienannut n. 150 000euroa leskeneläkettä oman eläkkeen lisäksi. Mutta niin pihi että lapsenlapsillekaan ei mitään anna-nyt rahat menee sitten näihin kotiavustajiin.  Ja ei ole huono omatunto etten enää käy äidin luona.  Tunne on lähinnä katkeruutta.

Äidilläsi on ihan lakisääteinen oikeus asua kodissaan. Asuntoon et pääsisi käsiksi vaikka äitisi muuttaisi hoitokotiin. Vain siinä tapauksessa että hän saa oikeustoimikyvyttömän lääkärintodistukset. Sittenkin joutuisit hakemaan maistraatilta luvan myydä asunnon.

Äitisi eläkneet ja rahat ovat äitisi, eivät sinun. Ole onnellinen että tulee niillä toimeen ja pystyy ostamaan palveluja.

Näisdä keskusteluissa selvösti tulee esiin se ettei ongelma ole vanhukset. Vaan heidän lapsensa jotka odottavat perintöä ja vanhusten kuolemaa.

Sen kyllä hoitokotien hoitajat tietää, on omaisis jotka tapaavat vanhuksia, on heitä joita ei koskaan näy

Hyvä isoäiti ei jumittaisi isossa asunnossa niin että isänsä menettänyt lapsi ei edes saa isänperintöään.

Vanhuksilla ei enää ole pieniä lapsia. Tokkopa kirjoittajalle isäkään on merkinnyt mitään kun nytkin vaan huolehtii perinnöistään. Puulusikan vuolijoita näkyy olevan paljon mikäli viiskymppiset ymmärtää tuon sanonnan ja vanhan sadun.

Jos siis vanhus lakkaisi " jumittamasta" hänelle kuitenkin kuuluisi puolet asunnon arvosta. Joku virkaholhooja mahdollisesti pitäisi siitä huolen jos vanhus olisi siirtynyt hoitokotiin. Ei elossa olevaa äitiään voi periä

Tunnen usein vain ärtymystä ja vihaa vanhempaani kohtaan, joka oli sekä henkisesti että fyysisesti väkivaltainen perhettään kohtaan. Ei vuosikymmenten pelko muutu rakkaudeksi vaikka ihmisestä kuinka tulisi vanhus.

Ne vanhusten lapset on jo 50-60 -vuotiaita ja heillä on oma elämänsä. Mun äiti juoksi omilla vanhemmillaan koko ajan oman teini-ikäni ajan ja tuntui, että mummon ja papan siisteys ja ruoka olivat tärkeämpiä kuin oma elämämme. Mitään ulkopuolista apuahan mummon ja pappa eivät tietenkään ottaneet, kun "kyllä tuo meidän tyttö hoitaa". Tekivät käytännössä orjan äidistäni. Miettikää joskus näitä perheasioita vähän laajemmin, keski-ikäisten pitää kasvattaa nurkkuikäisiä ja hankkia töissä omaa eläkettään. Vanhuuteen kannattaisi valmistautua ja hankkia joku palvelutalo-asunto, ettei tarvisi olla yksin.

Ja kyllähän muistisairaus muuttaa ihmisen persoonaa, ei aina, mutta usein muuttaa eikä miellyttävään suuntaan.

Ja jos vanhuksella ei siis _ikinä_ käy kukaan, niin katsoisin jo peiliin. Vanhuksella on ollut vuosikymmenet aikaa hankkia hyvät suhteet jälkipolviin, mutta nuoruus on ihmisellä vain kerran, joten sanoisin, että keskittykää keski-ikäiset ennemmin niihin nuoriinne ja kysykää mitä kuuluu ja tehkää jotain yhdessä. 

Itselläni ei ole eikä näemmä tule lapsia, mutta pistän asumisasiat kuntoon jo hyvissä ajoin. Ja jos kummilapset eivät sitten käy kylässä, niin se on peiliinkatsomisen paikka minullekin.

Joo. olen yrittänyt, ja kuunnellut vuosikymmenet vanhempani suusta ammattini ja työni halveksuntaa vaikka hoidan itse vanhuksia. Sitä kitkeryyttä ja elämään pettynyttä valitusta ei vain jaksa kuunnella kukaan. Manipuloi ja haluaa olla kaiken keskipiste vielä vanhanakin. Jossain se raja tulee vaan vastaan. Kun vanhempani paiskasi lahjaksi ostamani tossut maahan ja tyrkytti niitä lapselleni, totesin etten ole hänelle enää mitään velkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin äitiäni vuosia joka pävä, vein kauppaan, hoidin asioita ym.  Etsin ja löysin hänelle mukavia vanhusten palvelutaloja ja asuntoja läheltä kauppoja ja palveluita.  Hän ei halua muuttaa.  LIsäksi hän pidättää asuessaan vanhassa kodissaan minun isältäni saamaani perintöä.  En ole enää ollut missään tekemisissä tämän äitini kanssa.  Monet vuodet olin ystävällinen aidosti.  Kun mikään muutos ei sopinut, nyt hän elää yksin isossa kodissaan ja siellä käy jotkut kodinhoitajat.  Saa hyvää leskeneläkettä edesmenneestä isästäni, isäni kuolemasta jo pitkä aika, äiti tienannut n. 150 000euroa leskeneläkettä oman eläkkeen lisäksi. Mutta niin pihi että lapsenlapsillekaan ei mitään anna-nyt rahat menee sitten näihin kotiavustajiin.  Ja ei ole huono omatunto etten enää käy äidin luona.  Tunne on lähinnä katkeruutta.

Äidilläsi on ihan lakisääteinen oikeus asua kodissaan. Asuntoon et pääsisi käsiksi vaikka äitisi muuttaisi hoitokotiin. Vain siinä tapauksessa että hän saa oikeustoimikyvyttömän lääkärintodistukset. Sittenkin joutuisit hakemaan maistraatilta luvan myydä asunnon.

Äitisi eläkneet ja rahat ovat äitisi, eivät sinun. Ole onnellinen että tulee niillä toimeen ja pystyy ostamaan palveluja.

Näisdä keskusteluissa selvösti tulee esiin se ettei ongelma ole vanhukset. Vaan heidän lapsensa jotka odottavat perintöä ja vanhusten kuolemaa.

Sen kyllä hoitokotien hoitajat tietää, on omaisis jotka tapaavat vanhuksia, on heitä joita ei koskaan näy

Hyvä isoäiti ei jumittaisi isossa asunnossa niin että isänsä menettänyt lapsi ei edes saa isänperintöään.

Vanhuksilla ei enää ole pieniä lapsia. Tokkopa kirjoittajalle isäkään on merkinnyt mitään kun nytkin vaan huolehtii perinnöistään. Puulusikan vuolijoita näkyy olevan paljon mikäli viiskymppiset ymmärtää tuon sanonnan ja vanhan sadun.

Jos siis vanhus lakkaisi " jumittamasta" hänelle kuitenkin kuuluisi puolet asunnon arvosta. Joku virkaholhooja mahdollisesti pitäisi siitä huolen jos vanhus olisi siirtynyt hoitokotiin. Ei elossa olevaa äitiään voi periä

Missään ei sanottu minkäikäinen se lapsi on ollut kun isä on kuollut.

Vanhuksilla on erittäin usein keski-ikäisiä lapsia joilla on teinejä, opiskelijoita ja nuoria aikuisia lapsinaan. Eli se lapsi todellakin tarvitsisi sen kuolleen isänsä perinnön nyt eikä silloin kun ne lapsenlapsetkin on keski-ikäisiä.

Jos haluaa olla osa sukupolvien jatkumoa, pitää osata myös olla itse ystävällinen.

Vierailija kirjoitti:

On ihan täysin vanhuksesta itsestään kiinni näkeekö lähisukulaisiaan.

Tässä pätee vanha sanonta, niin makaa kuin petaa.

Miten olet elämäsi viettänyt, ovatko lapsesi olleet oikeasti elämässäsi vai ovatko olleet taakka joka on pitänyt saada maaliin.

Toinen on tuomita ja vähättely. Kuka kaipaa ihmistä, joka joka lauseessa tuomitsee ja vähättelee.

En pidä iäkkääseen äitiini yhteyttä. Ei tarvitse.

Herkästi loukkaantuva, juoruileva ja vielä vanhuksenakin pahantahtoinen ja ilkeä. Kannattaisi muuttua jotta lapsille jäisi edes joku hyvä muisto traumaattisen lapsuuden jälkeen. Tosin narsistinen persoona ei näe itsessään vikaa.

Nuo ap:n mökkivierailut on kyllä aina kaukana lomasta. Aina on jotain raskasta työtä tehtäväksi, "teepä nuoremmakses". Johonkin remppahommiin joutuu aina. Asuminen on toisen nurkissa asumista, oikeastaan mitään et voi päättää itse. Katsotaan pahalla, jos päätetään käydä lasten kanssa jossain vaiheessa vaikka vesipuistossa. "Mitä sellaista maksamaan, en minä ikinä sellaiseen menisi, mitä iloa sellaisesta on. Tuossahan on ilmainen järvi uida."  Varmaan ne pikkukoululaiset nauttii ruovikkoisesta liukkaasta kivikkorannasta ja äkkisyvästä muutaman metrin päässä tai uimisesta syväväylän vieressä, missä vesi on kylmää vielä helteiden alettuakin.

Nukut sitten selkä kipeänä jollakin muiden hylkäämällä vanhalla antiikkisella joustinpatjalla - ehkä ovat hylänneet sen ihan syystä. Ilmalämpöpumpun jäähdytystään ei voi käyttää, kun se maksaa (rahasta ei ole pulaa), ei lämpö luita riko - mutta saa kyllä lämpöhalvauksen partaalle, kun joutuu nukkumaan yön yli 30 asteessa.

Kyllä on lomaa, kun tuolta pois pääsee.

Monen ikäihmisen omat lapset ovat jo eläkkeellä, mutta silti ei ole halua eikä "aikaa" nähdä.

Laitospaikkoihin halutaan vanhukset, vaikka moni voisi ottaa luokseen asumaan. Ja kuitenkin halutaan kaikki mahdolliset hoidot, vaikka se vanhus vaikuttaa enemmän olevan rasite sukulaisilleen, ei siihen ainakaan haluta juuri pitää yhteyttä.

Joku muu hoitaa ja joku muu pitää seuraa.

Mun sydän itkee kun ajattelenki vanhuksia ja niitä jotka asui hoivakodeissa, silloin ku korona alkoi, ja siitä eteenpäin, niin kauan kun oli vierailukiellot päällä, ja mummot ja paapat jotka asui kotona piti pysyä neljän seinän sisällä, eikä saanu tavata ketään, aivan kamalaa 💔

Ei käyty 1,5 vuoteen koronan takia mun vanhemmillea heidän toiveestaan. Sitten kun meillä oli kaikilla rokotukset, käytiin siellä kerran kuukaudessa, mutta... Äitini on todella kriittinen ihminen, ja viimeksi multa meni totaalisesti hermot siihen. Yleensä se on mun siskoni, jolta menee hermot meidän äidin kriittisyyden takia, mutta tällä kertaa se olin minä. Nyt ei tee enää mieli mennä sinne ollenkaan, mutta pakotan itseni, koska mun vanhemmat on oikeasti hyviä ihmisiä, ja äitini ei tajua, että miksi hänen tyttärensä suuttuvat hänelle. Kuvitteli viimeksikin että pimahdin väsymystäni. Täytyy vaan vältellä puhumasta monista aiheista. Mieheni taas ei käynyt mummonsa luona enää viimeisinä vuosina. Mä vein meidän lapsia sinne yksin ennen koronan alkua, ja koronan alettua mäki lopetin käynnit, koska lapsia ei enää saanut viedä sinne. Jotain lapsuuden traumoja, jotka nosti päänsä aikuisena. Toisaalta mummo ei enää viimeisinä aikoina edes puhunut lapsenlapsistaan tai näiden lapsista. 

Vierailija kirjoitti:

Monen ikäihmisen omat lapset ovat jo eläkkeellä, mutta silti ei ole halua eikä "aikaa" nähdä.

Laitospaikkoihin halutaan vanhukset, vaikka moni voisi ottaa luokseen asumaan. Ja kuitenkin halutaan kaikki mahdolliset hoidot, vaikka se vanhus vaikuttaa enemmän olevan rasite sukulaisilleen, ei siihen ainakaan haluta juuri pitää yhteyttä.

Joku muu hoitaa ja joku muu pitää seuraa.

Minä autan paljon mieluummin omia lapsiani ruuhkavuosissaan kuin sielultaan mustaa sysipaskaa marttyyriäitiäni.

Terveisin vanhuksen lapsi 62 vee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen elettiin suurperheissä, joihin kuului lapsien perheet. Vanhukset ei yleensä joutuneet elämään erossa heistä.

Syynä tuohon oli lakiin kirjattu velvollisuus, että lasten piti huolehtia vanhempiensa vanhuudesta. Ei tuokaan varmaan mitään auvoa toki aina ollut. Vanhuksien passaaminen saattoi ärsyttää miniää tai vävyä. Minun suvussani iäkkäitä kierrätettiin vuosittain eri lastensa perheissä. (Kaupunkilaisia) Yhdessä sukuhaarassa kustannettiin yksityinen hoitokotipaikka.

Täsmennän viestiäni: tuo velvollisuus kustantaa vanhempien vanhuus poistui laista vasta 1960-luvulla.

Tähän samaan olemme palaamassa lähivuosikymmeninä, mikäli syntyvyys Suomessa pysyy näin alhaisella tasolla. Kaikenlainen laitoshoito maksaa yhteiskunnalle niin paljon, ettei noilla pienenevillä työtätekevillä ikäluokkia sitä enää kustanneta . Ja se ulkomailta tuleva työvoima, niin anteeks mikä??? Se ei ole realistinen ratkaisu.

30 vuoden päästä ei ole enää mitään eläkkeitä, vaan jokainen huolehtii itse omasta vanhuudenturvastaan, joko tekemällä hurjasti rahaa säästöön vanhuudenpäiviä varten ja/tai omat lapset turvaa sun vanhuuden. Tää on vaan ilastollinen fakta, tähän se pakosti menee.

Huonoiten käy heille, jotka ovat nyt nelikymppisiä, lapsettomia, ja köyhiä.

Vierailija kirjoitti:

Monen ikäihmisen omat lapset ovat jo eläkkeellä, mutta silti ei ole halua eikä "aikaa" nähdä.

Laitospaikkoihin halutaan vanhukset, vaikka moni voisi ottaa luokseen asumaan. Ja kuitenkin halutaan kaikki mahdolliset hoidot, vaikka se vanhus vaikuttaa enemmän olevan rasite sukulaisilleen, ei siihen ainakaan haluta juuri pitää yhteyttä.

Joku muu hoitaa ja joku muu pitää seuraa.

Kuule ne eläkeläiset, joiden vanhemmat ovat laitoksessa, ovat jo itse niin huonossa kunnossa että usein toinen on puolisonsa omaishoitaja. Ei siinä enää lisää hoidettavia jaksa ottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ap - esimerkkisi pisti miettimään asiaa mökkinaapureidesi lasten/lastenlasten näkökulmasta.

Kannattaisi ehkä pohtia syitä siihen miksi sinne mökille ei haluta tulla vierailemaan koko kesälomaksi. Esimerkiksi voi hyvin olla että mökki ei ole mieluisa paikka, ei vastaa omiin tarpeisiin loman suhteen.

Voi olla että sukulaisen kanssa on raskasta tulla toimeen syystä tai toisesta pidempään kuin pari yötä kerrallaan. Olen tämän kokenut itse, rakastan useampaa sukulaistani enkä toivo heille mitään pahaa. Saman talon jakaminen pidempään ei vaan toimi ja rasittaa.

Mökkinaapurisi lapsen perheellä (jossa ilmeisesti teinejä/aikuisia lapsenlapsia), on ehkä halu tehdä muutakin lyhyellä lomallaan kuin mökkeillä sukulaisen nurkissa vieraana? Haluavat ehkä matkustaa, harrastaa? Lapsilla ja teineillä usein harrastuksia kesäisinkin: leirejä, kisamatkoja, partiota, vaikka mitä muuta.

Halu nähdä lyhyellä lomalla niitä aidosti läheisiä ihmisiä (ystävät) on myös otettava huomioon. Lomalla on kiva viettää aikaa itselle mieluisten ihmisten (ystävien ja kavereiden) kanssa. Sukulainen voi olla läheinen ihminen, ei automaattisesti.

Moni sukulainen (vanhemmat, isovanhemmat) on vain sukulainen, ei oikeasti läheinen ihminen - tarkoitan tällä että yhteistä ei oikeastaan ole muuta kuin se verisukulaisuus. Ei ole syitä nähdä, ellei velvollisuudentunnetta lasketa.

Jos haluaa nähdä lapsia/lapsenlapsia enemmän, kannustaisin vanhempia ja isovanhempiä miettimään mitä muuta kuin mökkilomaa voisi ehdottaa. Tai että aina sinne kotiin kahville ja syömään kotiruokaa.

Ulkomaille reissuun yhdessä, mökkeilyn sijaan? Kotimaan matka? Ravintolaan, huvipuustoon? Paljon mahdollisuuksia ajanviettoon neutraalilla maaperällä.

Nuo mökkinaapurit kai halusivat tavata jälkikasvuaan ajan kanssa rauhallisessa mökkiympäristössä. Olivat kuitenkin sen verran iäkkäitä, että eivät olisi minnekään ulkomaille enää jaksaneet ehkä mennä ja rahaakaan tuskin juuri olisi ollut. Miehellä oli sydänvaivaa.

Nuo jälkeläiset asuivat ulkomailla ja sen viikon sitten aina viettivät Suomessa tuolla mökillä (vaikka osa teineistä kaupungissa ainakin osan aikaa. Teinit syntyneet siellä ulkomailla.) Oli kauheaa seurata sitä intoa ennen viikkoa, kun sitä seurasi loppukesän apaattisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapasin äitiäni vuosia joka pävä, vein kauppaan, hoidin asioita ym.  Etsin ja löysin hänelle mukavia vanhusten palvelutaloja ja asuntoja läheltä kauppoja ja palveluita.  Hän ei halua muuttaa.  LIsäksi hän pidättää asuessaan vanhassa kodissaan minun isältäni saamaani perintöä.  En ole enää ollut missään tekemisissä tämän äitini kanssa.  Monet vuodet olin ystävällinen aidosti.  Kun mikään muutos ei sopinut, nyt hän elää yksin isossa kodissaan ja siellä käy jotkut kodinhoitajat.  Saa hyvää leskeneläkettä edesmenneestä isästäni, isäni kuolemasta jo pitkä aika, äiti tienannut n. 150 000euroa leskeneläkettä oman eläkkeen lisäksi. Mutta niin pihi että lapsenlapsillekaan ei mitään anna-nyt rahat menee sitten näihin kotiavustajiin.  Ja ei ole huono omatunto etten enää käy äidin luona.  Tunne on lähinnä katkeruutta.

Äidilläsi on ihan lakisääteinen oikeus asua kodissaan. Asuntoon et pääsisi käsiksi vaikka äitisi muuttaisi hoitokotiin. Vain siinä tapauksessa että hän saa oikeustoimikyvyttömän lääkärintodistukset. Sittenkin joutuisit hakemaan maistraatilta luvan myydä asunnon.

Äitisi eläkneet ja rahat ovat äitisi, eivät sinun. Ole onnellinen että tulee niillä toimeen ja pystyy ostamaan palveluja.

Näisdä keskusteluissa selvösti tulee esiin se ettei ongelma ole vanhukset. Vaan heidän lapsensa jotka odottavat perintöä ja vanhusten kuolemaa.

Sen kyllä hoitokotien hoitajat tietää, on omaisis jotka tapaavat vanhuksia, on heitä joita ei koskaan näy

Hyvä isoäiti ei jumittaisi isossa asunnossa niin että isänsä menettänyt lapsi ei edes saa isänperintöään.

Vanhuksilla ei enää ole pieniä lapsia. Tokkopa kirjoittajalle isäkään on merkinnyt mitään kun nytkin vaan huolehtii perinnöistään. Puulusikan vuolijoita näkyy olevan paljon mikäli viiskymppiset ymmärtää tuon sanonnan ja vanhan sadun.

Jos siis vanhus lakkaisi " jumittamasta" hänelle kuitenkin kuuluisi puolet asunnon arvosta. Joku virkaholhooja mahdollisesti pitäisi siitä huolen jos vanhus olisi siirtynyt hoitokotiin. Ei elossa olevaa äitiään voi periä

Missään ei sanottu minkäikäinen se lapsi on ollut kun isä on kuollut.

Vanhuksilla on erittäin usein keski-ikäisiä lapsia joilla on teinejä, opiskelijoita ja nuoria aikuisia lapsinaan. Eli se lapsi todellakin tarvitsisi sen kuolleen isänsä perinnön nyt eikä silloin kun ne lapsenlapsetkin on keski-ikäisiä.

Jos haluaa olla osa sukupolvien jatkumoa, pitää osata myös olla itse ystävällinen.

Että äiti taivasalle kun lapsenlapsi tahtoo oman auton ja toinen moottoripyörän.

Jos äiti todella on vanhus, jaksa odottaa . Ja jos joutuisit hakemaan myyntiluvan, äitisi osuutta et saisi. Sama se on kuuskymppiselläkin äidillä, se lakisääteinen oikeus on asua asunnossa. On kumma miten.jotkut vaativat vanhemmilta vielä aikuisenakin jalkaa polkien omaa tahtoaan perille. Pannaan välit poikki jos äiti ajattelee itseäänkin - ees nyt, kun luulee lapset saaneensa aikuisiksi

Vierailija kirjoitti:

Monen ikäihmisen omat lapset ovat jo eläkkeellä, mutta silti ei ole halua eikä "aikaa" nähdä.

Laitospaikkoihin halutaan vanhukset, vaikka moni voisi ottaa luokseen asumaan. Ja kuitenkin halutaan kaikki mahdolliset hoidot, vaikka se vanhus vaikuttaa enemmän olevan rasite sukulaisilleen, ei siihen ainakaan haluta juuri pitää yhteyttä.

Joku muu hoitaa ja joku muu pitää seuraa.

Jep, koska vanhus on ollut narsistinen hirviö koko elämänsä. Itsekin näen vanhemmastani painajaisia, mikä ei mielestäni kuulu terveeseen vastavuoroiseen suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Mun sydän itkee kun ajattelenki vanhuksia ja niitä jotka asui hoivakodeissa, silloin ku korona alkoi, ja siitä eteenpäin, niin kauan kun oli vierailukiellot päällä, ja mummot ja paapat jotka asui kotona piti pysyä neljän seinän sisällä, eikä saanu tavata ketään, aivan kamalaa 💔

Sehän oli näille vauva.fi kirjoittajille ihannetila. Ei tarvinnut vanhuksiaan ajatella.

Osasyy tuohon on, että ystävät ovat yleensä samaa ikäluokkaa kuin vanhus itsekin. Ei se Ritva 85 v pääse hoivalaitoksestaan tapaamaan Pirkkoa 88  v toiseen hoivalaitokseen. Moni kotona asuvakaan vanhus ei kykene enää kyläilemään ystäviensä luona.  Kun liikuntakyky heikkenee eikä enää pysty ajamaan autoakaan, matka ystävien luokse muuttuu haastavaksi tai jopa mahdottomaksi. Ja mitä enemmän tulee ikää, sitä useampi ystävistä on jo kuollut.  Aikoinaan, kun oli vielä vanhainkoteja ja niihin kohtuullisen helppo päästä, mun pienellä paikkakunnalla asunut  isoäitini ilmoitti haluavansa vanhainkotiin, koska hänen kaikki elossa olevat kaverinsakin on siellä. 

Olemme menossa siihen, että lapset hoitavat vanhuksensa jälleen.

Jo suuren kaupunkimme uudessa vanhuspalveluiden linjauksessa todetaan, että ensisijaisesti omaiset, läheiset yms hoitaa. Jollei mistään muualta tule apua, niin sitten kaupunki. Ja kaupunki lopettaa kokonaan vain vähän apua tarvitsevien hoidon. Toisin sanoen, jos olet aktiivisesti autteleva omainen, niin eipä kaupungin kotipalvelu ala käydä.