HS Perhe: "Lapseni kokee olevansa sekä poika että tyttö"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä jutuissa olla poika / olla tyttö on jotenkin kummallisen "ulkoisesti" esitetty eli sukupuoli tulee ilmi vaatteiden väreissä tai leikeissä ihan kuin tyttöys olisi pelkkää ulkoista ilmiasua. Tai ainakin tässä tarinassa se sitä on. Ei kai sukupuolta oikeasti oleteta ilmennettävän tuolla tavalla vielä vuonna 2022 ja jopa priden aikaan?

No yhä nykyään jos lapsella on vaaleanpunaista, hänet sukupuolitetaan tytöksi.

Yhä on ihmisiä, joiden mielestä todellakin on tyttöjen ja poikien värit.

Mutta musta tuntuu, että lapsi itse kyllä tietää omat asiansa paremmin kuin sinä, kuten myös Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus.

On aika hassua olettaa, että tunteessa on kyse vain esim. vaatteista, kun siihen liittyy muutakin.

Näissä jutuissa toki niistä puhutaan, koska sitä kautta nämä asiat (tälläkin lapsella mekon kanssa) alkaa tulla esiin ja asia on muillekin ymmärrettävissä.

Osuit ytimeen, mutta jos lapsi haluaa vaaleanpunaisia vaatteita, niin sukupuolittaako hän itsensä tytöksi vai yksinkertaisesti pitää pinkistä? Entä jos lapsi vähän välittää yhteiskunnan värinormeista?

Koko ajan nämä keskustelut käydään aikuisten stereotypioiden mukaan (joita ei edes oikeasti ole olemassa). Jos siis aikuinen biologisesti poikana aikoinaan syntynyt sanoo kokevansa itsensä naiseksi, niin mitä hän siis kokee, miten se eroaa siitä, että kokee itsensä mieheksi? Mitä ovat ne sisäiset kokemukset, ei muualta opitut?

Jotenkin tuntuu, että ainakin tuossa Hesarin jutussa tehtiin lapsen käytöksestä ja toiveista omanlaisiaan johtopäätöksiä, joita ilman lapsi olisi todennäköisesti ihan tyytyväisenä poikien vessassa ja silti käyttäisi pinkkiä paitaa. Sukupuoli ja mieltymykset eivät olisi ongelma, koska niistä ei olisi tehty ongelmaa.

Ja aika lailla julmaa on sekin, että esikoisella kirjavat saappaat nähtiin päättäväisyydenosoituksena ja haluna näyttää omaa valintaansa, pikkuveljelle ne samat saappaat taas nähtiin jonain ihan muuna. Siis pelkistä kumisaappaista tehtiin lapsen "suuntautumista" korostava asia tai sitten häpeä. Ihan kuin äiti itsekin vähän häpeäisi päätöstensä seurauksia.

Jos mietin itseäni lapsena niin en juurikaan miettinyt värejä tai leikkejä yms sen mukaan, että olen tyttö. Värit menivät yleensä sen mukaan mistä satuin pitämään ja leikin monenlaista leikkejä sekä minulla oli myös ns poikien leluja. Lisäksi harrastin lajeja missä oli myös paljon poikia mukana. Näin olin lapsena ihan mieluusti tyttö. Silti nuoruudessa aloin ajatella niin, että tahtoisin olla poika itsekin. Jostain nämä ajatukset tulivat ja eivät ole koskaan täysin pois lähteneet. Jos mietin vanhempiani niin meillä ei koskaan puhuttu seksuaalivähemmistöistä. Ikinä ei mainittu sanallakaan, kun olin lapsi.

Itse joskus 12-vuotiaana aloin ns tutustua asioihin ja koulussa tietysti jonkin verran asiosta luin. Äitini kanssa puhuin oikeastaan ensimmäistä kertaa aiheesta (tosin en itsestäni) kun olin 14 v. Äitini edelleen sillä linjalla, että esim homot ovat sairaita. Sen jälkeen en puhunut aiheesta varmaan kymmeneen vuoteen. Tämän jälkeen puhuin taas ja äitini linja oli se, että jos olisin lesbo yms niin se olisi pettymys hänelle. Näin äitini on sen verran edennyt asiassa, että on päässyt tuosta "sairaus linjasta" eteenpäin, mutta ei näköjään hyväksyisi minun "poikkeavuuttani". Nyt tuskin enää puhun asiosta. Ehkä joskus joudun silti kohtaamaan nämä asiat jos sattuisin seurustelemaan naisen kanssa. Tuosta sukupuoliasiasta, että tahtoisin olla mies, en tule koskaan puhumaan. En voisi tehdä sitä jos miettii perhettäni. Isäni kanssa on ollut vähän huonot välit. Uskon silti, että hän voi suhtautua jopa paremmin vähemmistöihin kuin äitini. Silti hyvin vaikeaa puhua aiheesta. Itse taas hyväksyn kaikki ihmiset ja minua paljon kiusattu joten en halua olla ilkeä kenellekään. Itse pärjään näin ja tiedän ajatukseni ja sen etten koskaan täysin pääse yli siitä kuinka tahtoisin olla mies, mutta samalla minulle riittää tämä elämä. Jollekin taas ei ja sen vuoksi ymmärrän niitä ajatuksia.

Samoin olisi helpottavaa pystyä puhumaan asioista, mutta tässä perheessä ei voi. Varmasti monella on sama tilanne silti. Olen hyvin tavallinen alle 30 v ihminen. Sitten saatan kadulla katsoa jotain miestä ja miettiä, että jos olisin mies niin tuollainen mies tahtoisin olla yms. Ymmärrän sen, että monia ei voi ärsyttää tämäkin viesti ja pahoittelut aiheen ohituksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2-vuotiaalle äiti sanoo että Suomessa miehet käyttää sortseja. Ei osta pinkkejä kumppareita koska pikkuveli ei tykkää.

Ja kuka tässä jutussa on nyt se ahdasmielinen?

Jos äiti ei sanoisi näin, sanottaisiin, että äiti aivopesee lastaan muunsukupuoliseksi. Kun äiti järkevästi tunnustelee tilannetta, selvittää mistä on kyse ja mainitsee, että miehet käyttävät yleensä tietynlaisia vaatteita ja naiset tietynlaisia, on äiti ahdasmielinen. Teki niin tai näin, se on aina väärin.

Luettuani jutun voin vain todeta, että vanhemmat ovat toimineet esimerkillisen neutraalisti pakottamatta lasta mihinkään suuntaan ja ovat vain olleet lapsensa tukena oikealla tavalla.

Omasta mielestäni jutun äidillä on itsellään kriisi asiasta ja hän sukupuolittaa melkolailla kaiken ja täten hämmentää lasta ja vahvistaa lapsen identiteettikriisiä höösäämällä. Kommenttini perustuu vain siihen miten jutun mukaan asian tulkitsin. Voi olla että todellisuudessa tilanne on mennyt aivan erilailla. Mielestäni hän antaa lapsen liikaa päättää itse esim.vaatteista. Ei aivan pienen lapsen edes tarvi saada päättää kumppareiden väristä tai vaatteista. Toiveita voi kuunnella, mutta kaikkea ei voi toteuttaa. Mietitään nyt vaikka niitä kumppareita. Luultavasti olivat raskaat, laaduttomat muovihökötykset jotka maksoivat saman verran kuin jotkut laadukkaammat merkkikengät. Fiksumpaa olisi opettaa lapselle, että ostetaan nämä laadukkaammat kengät väristä viis, kun rahat tulee käytettyä fiksummin ja velikin voisi käyttää. Tämä olisi myös ekologinen vaihtoehto ja lasta kasvatetaan ymmärtämään vaatteiden ja tavaroiden oikea käyttötarkoitus. Ne eivät ole vain identiteetin ilmentämistä varten vaan ne on tarkoitettu ensisijaisesti suojaamaan kehoamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

i kirjoitti:

Ei tuota pysty edes lukemaan. Normaalista asiasta koitetaan vääntää jotain. Eikö pitkälti kaikki pojat halua jossain vaiheessa kokeilla mekkoa, meikkiä, kynsilakkaa jne.

Kyllä. Oma poikani olisi halunnut n. 2-vuotiaana kenkäkaupasta vaaleanpunaiset remmikengät, puristi tiukasti nyrkkiinsä. Myyjää nauratti, että kaikki pienet pojat haluaisi noi kengät, mutta kukaan niitä ei saa. Ei mekään niitä ostettu, todettiin vain pojan kanssa, että onpa hienot remmikengät, ja ostettiin ne nahkasandaalit joita oltiin mentykin ostaan.

Toinen pieni poika olisi halunnut meikkiä, kun näki naisten ympärillään meikkaavan. Laitoin pienen töpsäyksen puuteria nenänpäähänsä, ja lapsi oli tyytyväinen. Ihan miehinen aikuinen mies hänestä kasvoi.

Lapset on lapsia. Ne tutkii maailmaa ja haluaa kokeilla kaiken maailman juttuja. Olen samaa mieltä, että tämä pride-juttu on mennyt yli. Eikö jokainen voisi olla ensisijaisesti ihan vaan ihminen? Kukin omanlaisensa, kaikki arvokkaita.

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta olisitko esim hävennyt poikaasi jos olisit ostanut ne pinkit rennikengät ja hän olisi niitä käyttänyt. Tai häpesitkö ajatusta, että hänellä olisi ne kengät etkä sen vuoksi ostanut? Entäs sitten jos tuo toinen poika olisikin alkanut meikkaamaan myöhemmin eikä tuo "kokeilu" olisi riittänyt. Mitä sitten olisi käynyt. Samoin tuo miehinen mies termi vähän särähtää myös mietin asiaa. Onko poikasi sitten hyvä ja onnistunut ihminen sinulle kun on sellainen miehinen mies? Entä jos pukeutuisi nykyisin ns naisten vaatteisiin eikä olisi se miehinen mies? Miten sitten asioiden suhtautuisit? Näköjään viestisi saa paljon peukkuja, mutta itse mietin näitä asioita. En ota lehden juttuun kantaa, mutta on helppoa kirjoittaa aiheesta, kun pojasta tuli se miehinen mies. Entä jos ei olisikaan tullut ja tuo "tyttövaihe" olisi jatkunut. Sivusta.

Ei ostettu remmikenkiä, koska tarve oli sandaaleille, ei remmikengille. Ne oli vaan kengät, lapsen mielestä erityisen hienot kengät. Aikuiset lyö näitä sukupuoli-leimoja joka asian päälle, ei lapset. Tarkoitin, lapset kokeilee kaikenlaista, kokeilut eivät määritä minkälaisia lapsesta tulee aikuisena, jos aikuiset ei lähde turhanaikaiseen hössötykseen lapsen kokeiluista. Sitten taas, jos lapsi itse sisimmässään kokee olevansa vaikka väärässä sukupuolessa, hän tuo sen kyllä itse esiin myöhemmin.

Mietitään nyt vaikka ammatteja. Moni tuntemani lapsi on jossain vaiheessa halunnut tulla isona arkeologiksi. Vanhemmat saattavat hankkia lapselle aiheeseen liittyviä kirjoja, jutella aiheesta lapsen kanssa jne., mutta ei kai kukaan vanhempi ala kauhealla hössötyksellä "kasvattaa" lasta arkeologiksi? Ainakin  minä ajattelen, että aika näyttää mihin ammattiin lapsi aikuisena hakeutuu.

Miksi sellaisiin lasten kokeiluihin, joihin aikuiset on lyöneet sukupuoli-leiman, ei voisi suhtautua samalla tavoin? Aika näyttää. Jokainen lapsi, ja aikuinen, on mielestäni kuitenkin ensisijaisesti ihminen, eikä tyttö/poika/mies/nainen/läjä kirjaimia. Yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin esim. sukupuoliryhmien väliset erot, tai vaikkapa etnisten ryhmien väliset erot.

- lainaamasi viestin kirjoittaja

Juuri mietin tätä; miksi vain sukupuoli saa tällaiset mittasuhteet? Meidän lapsi halusi olla sirkuspelle. Halusi että sanotaan Hermanniksi. Naama oli maalattu päivisin pelleksi. No, toki me siinä oltiin mukana. Vuotta aikaisemmin lapsi halusi pitää vain minun hienoa juhlatoppia mekkonaan, muu vaate ei kelvannut. Yhteen aikaan leikkivät yötä päivää kuninkaallisia. En alkanut suunnitella naittamista Euroopan hallitsijasukuihin.

Vierailija kirjoitti:

miettisikö tuon ikäinen lapsi oikeasti tuollaisia asioita ellei joku ole istuttanut nuo ajatukset hänen mieleensä? itse leikin lapsena pikkuautoilla ja legoilla eikä paljon kiinnostanut mikä sukupuoli olen :D

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

2-vuotiaalle äiti sanoo että Suomessa miehet käyttää sortseja. Ei osta pinkkejä kumppareita koska pikkuveli ei tykkää.

Ja kuka tässä jutussa on nyt se ahdasmielinen?

Jos äiti ei sanoisi näin, sanottaisiin, että äiti aivopesee lastaan muunsukupuoliseksi. Kun äiti järkevästi tunnustelee tilannetta, selvittää mistä on kyse ja mainitsee, että miehet käyttävät yleensä tietynlaisia vaatteita ja naiset tietynlaisia, on äiti ahdasmielinen. Teki niin tai näin, se on aina väärin.

Luettuani jutun voin vain todeta, että vanhemmat ovat toimineet esimerkillisen neutraalisti pakottamatta lasta mihinkään suuntaan ja ovat vain olleet lapsensa tukena oikealla tavalla.

Äiti olisi voinut lisätä pienelle lapselle (joka ei todellakaan vielä käsitä, mitä sukupuoli tarkoittaa), että se miten miehet yleensä käyttäytyvät tai pukeutuvat ei tarkoita, etteikö voisi olla poika ja pukeutua hameeseen samaan aikaan.  Sukupuolinormit ovat eri asia kuin biologinen todellisuus, mikä tulee määrittämään tuonkin pojan elämää kehdosta hautaan. Lapsi pitää opettaa erottamaan oma biologinen olemuksensa (sukupuoli) siitä, millaisia rooliodotuksia häneen kohdistetaan (sukupuoliroolit). Se ei tule luonnostaan, vaan lapset sotkevat ne keskenään, koska oppivat sukupuoleen liittyvät kategoriasidonnaiset piirteet havainnoimalla ja mallioppimalla. Heille prinsessatiara ja sukupuolielin ovat yhtä keskeisiä sukupuolen määrittäjiä. Jos kukaan ei kerro, että vaikka ottaisit prinsessatiaran pois päästäsi ja pukisit Batman-viitan, niin sukupuolesi ei siitä muutu, niin eivät he sitä välttämättä itse automaattisesti heti hahmota. Tuollaisista hämmentyneistä lapsista tulee sitten sukupuolten moninaisuuden osaamiskeskuksen vakioasiakkaita. 

Vierailija kirjoitti:

Sivuten hieman aihetta olen jutellut näistä paljon teinityttöni kanssa, joka kertoo että samanikäisissä on esimerkiksi useampi nimeään virallisesti vaihtanut, koska kokee olevansa/halua olla trans/muunsukupuolinen/bi/pan jne. Sitten joku pansukuouoliseksi julistautunut ei kuulemma olekaan enää pan, oli kuulemma joku vaihe vaan. Tai joku on kuulemma aloittanut sukupuolenkorjausprosessin. Tämä on nyt vaan mun omaa mietintää, mutta kuinka moni näistä oman seksuaalisuutensa kanssa hukassa olevista kärsii oikeasti mielenterveysongelmasta, kehonkuvan häiriöistä tms.

En siis todellakaan ole mikään homovastainen tms. ja olen sitä mieltä, että jokainen saa olla mikä on. Mutta tämä seksuaalisen suuntaamisen jonkinlainen ylikorostaminen murrosiässä murrosikäisen aivot on ihan sekaisin muutenkin kuulostaa jotenkin vähän vaaralliselta polulta. En esim. oikein ymmärrä, että alle kaksikymppinen voi päästä sukupuolenkorjausprosessiin. Ihmisen aivot, etenkin otsalohko, joka käsittelee etenkin tunteita, kehittyy 25v asti. Sitä ennen ei pitäisi ehkä tehdä tuollaisia päätöksiä. Luin jutunkin jossa parikymppisenä aloitettu korjausprosessi oli päättynyt ja nyt tämä alunperin nainen halusikin pois miehen kehosta. Tämä oli Suomessa.

Tunnistan ilmiön. JA ala-asteikäiset pienet koululaiset kysyvät jatkuvasti toisiltaan, että haluaisitko olla tyttö vai poika...

Ei teini-ikäisten kohdalla ole edes välttämättä kyse mielenterveyshäiriötä, vaan nuoruudesta! Siis kroppa ja mieli muuttuu teini-iässä hurjasti, ja siihen liittyy paljon epävarmuutta. Kukapa ei olisi nuorena tuntenut kroppansa siinä transitiovaiheessa vieraaksi. Jos kehityt ennen muita, on se rankkaa. Jos kehityt muita jäljessä, on se rankkaa. Rinnat voi tuntua liian pieniltä tai isoilta. Eikö ne kasva koskaan tai miksi ne yhtäkkiä on siinä. Et ehkä haluaisi vielä olla nainen, vaan pysyä lapsena jne. Tuossa vaiheessa teini kuin teini on itsekeskeinen, omat ajatukset pyörii siinä omassa kropassa. Tulee helposti esim. syömishäiriöitä ja paineita kropasta. Siksi tuossa vaiheessa nuorille tulisi tarjota tukea ja kasvurauha. Jossain vaiheessa se maailma ei enää pyörikään oman navan ja oman kropan ympärillä. Siitä kropasta tuli sellainen kuin tuli.

Vierailija kirjoitti:

Miksi HS:ssa on AINA tuollaisia juttuja?

Mikä sinua vaivaa ? 

Vierailija kirjoitti:

miettisikö tuon ikäinen lapsi oikeasti tuollaisia asioita ellei joku ole istuttanut nuo ajatukset hänen mieleensä? itse leikin lapsena pikkuautoilla ja legoilla eikä paljon kiinnostanut mikä sukupuoli olen :D

Ymmärrän, että lapset saattavat kehittyä kielellisesti hyvin hyvin erilailla, mutta oikeastiko 2-vuotias lapsi olisi osannut pohdiskella seuraavaa? "Kotona nukkumaan mennessä lapsi kysyi, voisimmeko muuttaa sellaiseen maahan, jossa miehet pitävät mekkoja."   Oma lapseni ei kaksivuotiaana osannut kunnolla vielä puhua, tai puhui, mutta se oli aika epäselvää ajoittain ja sellaista yleistä höpinää ja kyselyä, mihin oli parasta vastata välillä vain että juu juu tai hymistellä jotain. En minä olisi lähtenyt sen enempää avaamaan lapselle mitä muissa maissa pidetään päällä, kuten artikkelin äiti, koska se olisi varmaan unohtunut samantien. 

"KAKSIVUOTIAANA uimahallireissun päätteeksi lapseni ilmoitti, että hän haluaisi mekon.

Arvelin, että ilmoitus liittyi lapsen ikään: parivuotiaat kun pohtivat koko ajan kaikkea uutta, jota maailmassa kohtaavat. Vedin uimahallin pukuhuoneessa oman mekkoni ylleni ja vastasin, että meillä Suomessa miehillä on tapana pukeutua housuihin, mutta on maita, joissa myös miehille on mekkoja ja hameita."

Artikkelin äiti ylianalysoi lapsensa juttuja. "En vielä tuolloin ymmärtänyt, miten syvä ja todellinen lapsen kokemus sukupuolestaan oli." Niin, hänen lapsen sukupuolikokemus oli samanlainen kuin kaikilla lapsilla, halu kokeilla äidin mekkoa ja meikkejä, sekä isän saappaita ja työkoneita. Ei mitään uutta auringon alla.

"Kun lapsemme esikouluiässä kertoi minulle ja puolisolleni, että hän kokee olevansa sekä tyttö että poika, minä ryhdyin etsimään tietoa. Pyrin vimmaisesti löytämään vastauksen siihen, mihin lapseni kuului. Onko hän muunsukupuolinen? Vaiko translapsi? Vai pitääkö hän vain juuri nyt perinteisesti ajatellen feminiinisistä asioista, kuten isänsä, joka käytti teininä pinkkiä toppatakkia ja naisten aurinkolaseja?

TARPEENI LOKEROINTIIN helpottui, kun lapsi lopetteli ensimmäistä kouluvuottaan ja löysin netistä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen."  Eli jutun äiti oikeasti ei antanut lapsen elää kokemustaan itsenäisesti läpi, vaan alkoi sitä vahvistamaan etsimällä höpö höpö tietoa, joten luulenpa että lapsi ei enää osannut päästää irti tunteestaan ettei ole poika (biologinen sukupuolensa) eikä tyttökään. Vaan elää nyt jonkinlaisessa epävarmuudessa, mikä olisi mennyt ohi, kun vanhemmat olisivat antaneet rauhassa kasvaa ja kokea eri tavoin lapsuutta. Lapsi on kuitenkin vielä nuori, 10-vuotias, joten vielä on pitkä matka edessään kuljettavana. Säälin kyllä tällaisten vanhempien lapsia, jotka tuputtavat ideologiaan lapsille ja nyt siitä kärsii vielä pikkuvelikin, pinkkeine yksisarvis saappaineen. 

i kirjoitti:

Ei tuota pysty edes lukemaan. Normaalista asiasta koitetaan vääntää jotain. Eikö pitkälti kaikki pojat halua jossain vaiheessa kokeilla mekkoa, meikkiä, kynsilakkaa jne.

Kaikille lapsille pitäisi antaa peili.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

i kirjoitti:

Ei tuota pysty edes lukemaan. Normaalista asiasta koitetaan vääntää jotain. Eikö pitkälti kaikki pojat halua jossain vaiheessa kokeilla mekkoa, meikkiä, kynsilakkaa jne.

Kyllä. Oma poikani olisi halunnut n. 2-vuotiaana kenkäkaupasta vaaleanpunaiset remmikengät, puristi tiukasti nyrkkiinsä. Myyjää nauratti, että kaikki pienet pojat haluaisi noi kengät, mutta kukaan niitä ei saa. Ei mekään niitä ostettu, todettiin vain pojan kanssa, että onpa hienot remmikengät, ja ostettiin ne nahkasandaalit joita oltiin mentykin ostaan.

Toinen pieni poika olisi halunnut meikkiä, kun näki naisten ympärillään meikkaavan. Laitoin pienen töpsäyksen puuteria nenänpäähänsä, ja lapsi oli tyytyväinen. Ihan miehinen aikuinen mies hänestä kasvoi.

Lapset on lapsia. Ne tutkii maailmaa ja haluaa kokeilla kaiken maailman juttuja. Olen samaa mieltä, että tämä pride-juttu on mennyt yli. Eikö jokainen voisi olla ensisijaisesti ihan vaan ihminen? Kukin omanlaisensa, kaikki arvokkaita.

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta olisitko esim hävennyt poikaasi jos olisit ostanut ne pinkit rennikengät ja hän olisi niitä käyttänyt. Tai häpesitkö ajatusta, että hänellä olisi ne kengät etkä sen vuoksi ostanut? Entäs sitten jos tuo toinen poika olisikin alkanut meikkaamaan myöhemmin eikä tuo "kokeilu" olisi riittänyt. Mitä sitten olisi käynyt. Samoin tuo miehinen mies termi vähän särähtää myös mietin asiaa. Onko poikasi sitten hyvä ja onnistunut ihminen sinulle kun on sellainen miehinen mies? Entä jos pukeutuisi nykyisin ns naisten vaatteisiin eikä olisi se miehinen mies? Miten sitten asioiden suhtautuisit? Näköjään viestisi saa paljon peukkuja, mutta itse mietin näitä asioita. En ota lehden juttuun kantaa, mutta on helppoa kirjoittaa aiheesta, kun pojasta tuli se miehinen mies. Entä jos ei olisikaan tullut ja tuo "tyttövaihe" olisi jatkunut. Sivusta.

Ei ostettu remmikenkiä, koska tarve oli sandaaleille, ei remmikengille. Ne oli vaan kengät, lapsen mielestä erityisen hienot kengät. Aikuiset lyö näitä sukupuoli-leimoja joka asian päälle, ei lapset. Tarkoitin, lapset kokeilee kaikenlaista, kokeilut eivät määritä minkälaisia lapsesta tulee aikuisena, jos aikuiset ei lähde turhanaikaiseen hössötykseen lapsen kokeiluista. Sitten taas, jos lapsi itse sisimmässään kokee olevansa vaikka väärässä sukupuolessa, hän tuo sen kyllä itse esiin myöhemmin.

Mietitään nyt vaikka ammatteja. Moni tuntemani lapsi on jossain vaiheessa halunnut tulla isona arkeologiksi. Vanhemmat saattavat hankkia lapselle aiheeseen liittyviä kirjoja, jutella aiheesta lapsen kanssa jne., mutta ei kai kukaan vanhempi ala kauhealla hössötyksellä "kasvattaa" lasta arkeologiksi? Ainakin  minä ajattelen, että aika näyttää mihin ammattiin lapsi aikuisena hakeutuu.

Miksi sellaisiin lasten kokeiluihin, joihin aikuiset on lyöneet sukupuoli-leiman, ei voisi suhtautua samalla tavoin? Aika näyttää. Jokainen lapsi, ja aikuinen, on mielestäni kuitenkin ensisijaisesti ihminen, eikä tyttö/poika/mies/nainen/läjä kirjaimia. Yksilöiden väliset erot ovat suurempia kuin esim. sukupuoliryhmien väliset erot, tai vaikkapa etnisten ryhmien väliset erot.

- lainaamasi viestin kirjoittaja

Et silti edelleenkään vastannut mitä miettisit jos poikasi eivät olisi niitä miehistä miehiä vaan jotakin ihan muuta. Olisivat esim homoja tai käyttäisivät meikkiä yms. Mitä silloin miettisit asioista. On helppoa edelleenkin kirjoittaa muista jos omista on tullut niitä "hyviä" miehiä joiden kohdalla ei tarvitse miettiä ns mikä meni pieleen, kun jolekin voi naisellinen mies ollakin järkytys. Terveisin kysyjä.

Terveyskeskusten uusi, suureneva asiakaskunta on omasta seksuaalisuudesta suuntautuneisuudestaan hämillään olevat nuoret. Siis ihan tavalliset nuoret. Kotonaan he eivät tohdi asiasta puhua.

Media ja some uutisoi päivittäin ja runsaasti eri seksuaalisia suuntauksia tavalla, jota joku voisi sanoa vastuuttomaksi.

Esimerkkeinä käytetään mm. aikuisia julkkiksia.

Vierailija kirjoitti:

Olen tavannut tällaisen äidin. Tosin lapsensa oli 2-vuotias tyttö, jolla oli autistisia piirteitä.

Tämän erikoisuutta monella tavalla tavoitteleva äiti päätti, että lapsihan on "sateenkaari-lapsi" ja erikoinen käytöksensä johtuu sukupuoliasioista ja alkoi määrätietoisesti kasvattaa tätä lasta gffjjkvgg-oppien ympäröimänä.

Perheen kaksi muuta lasta sai muut roolit, esikoinen oli lapsinero ja kuopus "ekstra-vahinkolapsi".

Äidillä tietysti monta muutakin mielenkiintoista tempausta, muttane ei liity ketjun teemaan.

Niin nämä äidit näkevät lapset itsensä jatkeina, siksi niiden pitää olla erinomaisen erikoisia, koska se tekee äidistäkin spesiaaliäidin. Kokemusta on, oma äitini Münchausenoi vuosikausia lapsena sairastamallani sairaudella. Törkeää rajojen rikkomista, varsinkin kun toivuin siitä täysin.

Vanhempien kasvatus vaikuttaa lapsen ajatusmaailmaan.Kun olin lapsi ei näitä ongelmia ollut. Vakavaa!. 

Vierailija kirjoitti:

ylläpito, poistakaa masinoidut yläpeukut persujen viesteistä, kiitos.

Onko niin että kaikki mielipiteet jotka eivät ole yhteisymmärryksessä sinun mielipiteiden kanssa on persujen? Etkö voi vaan hyväksyä että et ole aina oikeassa. 

Kaikki me ollaan täällä (maailmassa) vähän hukassa. Jokainen haluaa tottakai parasta lapsilleen ja muille, mutta harvoin ihminen todella tietää mikä se paras olis. Ja se on ihan ok, me ollaan täällä oppimassa.

En ole lukenut ketjua, mutta ilmiö on huolettava.

Olin itse "poikamainen" tyttö osan lapsuutta, inhosin sukkahousuja ja mekkoja, paras kaveri oli poika ym. Osa tästä oli varmaan ihan luonnollinen kausi, osa sen takia, että iäkäs isäni halveksui naispuolisia yleisesti ottaen ja aika ilmeisesti. Ei yleensä varsinaisesti haukkunut naisia, mutta ihmetteli aina jos nainen oli tehnyt esimerkiksi vakavasti otettavaa tutkimustyötä tai taidetta ja sanoi, että on harvinaista, että nainen osaa. Jos päätäni olisi vielä sekoitettu identiteetin miettimisellä, olisin halunnut muuttua pojaksi ihan isää miellyttääkseni.

Esimurrosiässä kiinnostuin tanssimisesta, meikeistä ja muista "tyttöjen jutuista". Näin aikuisena en koe mitään ristiriitaa sukupuolestani.

Monenlaisia vaiheita voi mahtua lapsen kehitykseen. Tytöt voivat tehdä poikien juttuja ja pojat tyttöjen ilman, että siinä pitäisi uudelleen määritellä jotain, mikä on biologisten tosiseikkojen perusteella todettua jo ennen vauvan syntymää. On tärkeää antaa lasten olla omia itsejään. Se, mitä ei tarvita on sukupuolen jatkuva määrittely ja jopa fyysinen muuttaminen. Sellainen on hyvä ratkaisu vain harvoille!

Tuo uimahallijuttu tuntuu oudolta. Ei hän ilmeisesti pysty olemaan alasti yhtään kenenkään nähden. Onko ikinä ollut perheen kanssa uimahallissa, uimakoulussa tms? Vasta kolmasluokkalaisena ensimmäisen kerran?

Ei ihme jos ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo uimahallijuttu tuntuu oudolta. Ei hän ilmeisesti pysty olemaan alasti yhtään kenenkään nähden. Onko ikinä ollut perheen kanssa uimahallissa, uimakoulussa tms? Vasta kolmasluokkalaisena ensimmäisen kerran?

Ei ihme jos ahdistaa.

Siis miten ristiriitainen sun kommentti on. Olet lukenut artikkelin (oletko sittenkään?), kun tiedät että "uimahallijuttu" tapahtui (mutta mikä niistä), mutta samaan syssyyn kysyt onko lapsi "ikinä ollut perheen kanssa uimahallissa /vasta kolmasluokkalaisena ensimmäisen kerran?"

Artikkeli alkaa näin: 

"KAKSIVUOTIAANA uimahallireissun päätteeksi lapseni ilmoitti, että hän haluaisi mekon.

Arvelin, että ilmoitus liittyi lapsen ikään: parivuotiaat kun pohtivat koko ajan kaikkea uutta, jota maailmassa kohtaavat. Vedin uimahallin pukuhuoneessa oman mekkoni ylleni ..."

Eli mitäpä lottoat, onko kyseinen lapsi ollut ikinä perheen kanssa uimahallissa ymv. paikoissa? Miten voi ohittaa noin täydellisesti jutun ensimmäiset sanat ja tulla sitten kommentoimaan jotain noin typerää?

Päiväkoteihin voisi ottaa leikiksi pojille "viikko tyttönä", jotta tämä toksisuus ja turhat biol sukupuolirooleista vapaudutaan jo nuorena.

Myös sukupuolen korjaaminen ennen murrosikää säästäisi monelta tuskalta.

(Vas liberaalipläni)