Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

28, aivan ihana tarina. Tuollaiset kohtaamiset saattavat oikeasti merkitä todella paljon ihmiselle, jolla on huono hetki elämässä.

Olisi hyvä pysähtyä katsomaan toisiamme ja huomaamaan myös kyyneleet. Kaikki vaikeat asiat ja tilanteet, joita tässäkin ketjussa kuvataan, eivät ole niin tavattomia, vaan osa monen elämää tänäkin päivänä.

Joskus on aika pysähtyä pohtimaan ja joskus on aika toimia. Tärkeintä olisi saada se oma ääni kuuluviin. Minua huolettaa eniten Hukassa nimimerkin tilanteessa, että se oma todellinen ääni on hautautunut kaiken muun julmalta kuulostavan taustakohinan taakse. Ehkä taustakohina on myös välillä omia ajatuksia, joita mieli yrittää syöttää suojellakseen todellisuudelta.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Muu täällä ei nyt ilmeisesti monelle kommentoijalle kelpaisi, kuin että Hukassa heittäisi kertaseisomalta miehen tänään pellolle.

Itse kunnioitan Hukassan kertomaa harkinta-ajan käyttöä. Suosittelisin sitä muillekin, menee mielestäni aikalailla jo painostuksen puolelle, joka ei oikeasti nopeuta yhtään kenenkään prosessointia, helposti jopa päinvastoin. Sellaisesta alkaa olla haittaa. Vaikka epäkohtia miehen toiminnasta ja tilanteesta on ja on ollut tietenkin hyvä osoittaa. 

Kyse on myös kuitenkin Hukassan omasta elämästä ja hänen omista valinnoistaan, joita muut eivät tee hänen puolestaan. Kukaan muu ei elä hänen elämäänsä tai tee hänen päätöksiään, eikä sellaiseen painostukseen pitäisi sortua mielestäni täälläkään.

Olen samaa mieltä monesta asiasta useiden kommentoijien kanssa, ja olen itsekin samoista epäkohdista kirjoittanut nimenomaan miehen toiminnassa. Aiemmin myös rajojen asettamisen tärkeyd

Minun mielipiteeni on se, että Hukassa on kestänyt jo todella kauan ja monta eri vaihetta. Siitä kun Hukassa ensimmäisiä kertoja yleensäkin kirjoitti tai siitä kun Hukassa kertoi ensimmäistä kertaa tästä ystävänaisesta, tilanne on kokoajan muuttunut hurjasti.

Ystävänaisesta tulikin suuri rakkaus ja kaikki tapailun vähentäminen oli pelkkää valhetta. Hukassa pyysi rehellisyyttä, se oli ehto. Mites sitten kävikään kun yhteisen loman jälkeinen mökkiviikonloppu olikin peitetarina lemmenlomalle. Kiinni jäi ja taas luvattiin rehellisyyttä. Nyt on jopa sukupuolitautien uhka ympärillä.

Normaalisti olen maltillinen, suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ihminen, mutta Hukassan miehen toiminta on järkyttävää. Puhuu p@askaa minkä kerkee ja on äärettömän taitava siinä.

Ja kunnioitan kyllä Hukassan avioeron alullepanoa, mutta silti "se on vain paperi", se työ pitää tehdä päässä.

Ja, ei, en halua "painostaa", tarkoitukseni ei ole, mutta ihan tosissani olen huolissani Hukassa nimimerkistä. Olen huolissani henkisestä jaksamisesta ja olen huolissani siitä, että mies ei välitä edes siitä tuoko tauteja kotiin. Mies toimii täysin omien mielihalujen mukaan ja pelaa todella monen ihmisen elämällä.

28 v yhdessä 

28, puhut asiaa ja olen samaa mieltä kaikesta. On julmaa leikkiä toisten ihmisten hyvinvoinnilla. Terveyden vaarantaminen on todella vakava asia ja sen vuoksi sukupuolitautien uhkaa ei tulisi ohittaa kevyesti. Niistä voi jäädä ihmisille jopa pysyviä vammoja.

Kuurankukka

Äh, tunteita herättää nyt kaikki.

Jotenkin jäi vaivaamaan tuo edellinen kirjoitukseni (11442). Olisin voinut hetken pureskella ja pohtia ennen kuin oksensin tekstin siihen. Ymmärrykseni ja myötätuntoni on täysin Hukassa nimimerkin luona ja MaratonParkujan kirjoitus sai miettimään sanojani/sävyjäni kirjoituksessa. Kun omasta kokemuksesta tiedän, että Hukassa yrittää pärjäillä ja selvitä parhaalla mahdollisella tavalla, yrittää elää ja kestää ja ymmärtää, että vanha hyvä aika ei tule takaisin. Ja välillä itsesuojeluvaisto työntää kaiken taka-alalle, jotta pää kestäisi. Omat kovat sanani ei asiaa muuta mihinkään suuntaan. Harmittaa, että kirjoitin.

Kiitos Liekki, MaratonParkuja ja Kuurankukka kauniista sanoista liittyen eiliseen kohtaamiseeni. Oli kohtaaminen, joka jäi mieleeni.

Jospa taas hetken malttaisin enempi vain lukea, olen ollut turhan paljon "äänessä".

Täällä pysyn kuin takiainen persuksissa 😂

28 v yhdessä 

Tulkitsemme niin todella eri tavoin kirjoituksia. Minusta kukaan ei ole täällä painostanut tekemään mitään ja kertaheitolla nyt on enää tietenkään mahdoton mitään tehdäkään. Sen sijaan oman mielipiteensä on monikin kirjoittanut, se on kai koko pointtikin.

Harkitsevuus on ilman muuta hyvä asia. Toinen asia on harhakuvitella, että voi tilanteessa kuin tilanteessa harkita edes hyvän, saatika täydellisen ratkaisun. Kun ei ole yksin asioista päättämässä, tulee sille omalle harkinnallekin rajat.

Se, mikä itseäni vaivaa, on fakta, että jäämällä mittaamattomiin odottelemaankaan asiat harvemmin paranevat. Kesällä olin minäkin vielä sitä mieltä, että Hukassa harkinta-aika on hyvä juttu ja päätöksiä ei ole tarpeen kiirehtiä. Mutta sen jälkeen valitettavasti asiat ovat saaneet taas uusia käänteitä, jotka ovat niin universaalin pelikirjan muotoilemia, että alan muuttaa mieltäni.

Missä kohtaa siis asiaa on tarpeeksi harkittu? Toisin sanoen, mikä käänne vielä näiden lisäksi tarvitaan? Onko joku aidosti sitä mieltä, että Hukassa ei saanut tarpeeksi materiaali todetakseen, että avioliitto on korjaamaton?

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

"Erohakemus on lähtenyt ja mieskin sopeutuu asiaan pikkuhiljaa. Tuo on todella kaukaa haettua spekulaatiota, että hän sitä pakoilisi"

--> niin kuin aiemminkin kommentoitu, tämä Hukassan kommentti todella vaivaa minua. Todella ristiriitainen siihen nähden, että mies ei ole sitä allekirjoittanut kahden kuukauden aikana. Pakoilua se on. 

Minä ihan tosissani mietin niitä syitä miksi mies toimii noin itsekkäästi kaikessa. Onko siinä taustalla myös taloudelliset asiat? Pelkääkö mies erinlaista vastuuta lapsista? Tässä Hukassan tapauksessa on tunne, että kumpikaan "ei pysty päästämään irti", vaikka onnellisia eivät kumpikaan ole.

28 v yhdessä 

Itse tulkitsen, että Hukassa on tehnyt aika pitkällekin jo tuota työtä irtipäästämisestä, mutta mies sen sijaan haluaa pitää kiinni kaikenlaisin, kyseenalaisinkin, konstein. Syitä tähän tosiaan voi varmasti olla monia.

Hän ei ole uskaltanut nähdäkseni kohdata ja hyväksyä vielä todellisuutta, ja hänelle on myös hyvin vaikeaa, jos hän ei saakaan itse olla se joka päättää ja johtaa orkesteria. Se herättää hänessä vaikeita tunteita ja tunteenpurkauksia, hätääkin, hallinnan tunteen puutetta. Katsoisin, että juuri tämä, aiheuttaa myös uhriutumista ja kielenkantojen löystymistä muutenkin. Hänellä on tullut todellinen hätä asian suhteen, ja sen suhteen mitä avioiiiton loppuminen tarkoittaisi, niin tunnepuolella kuin käytönnössäkin.

Hän ei voikaan itse puuhata seurauksitta mitä vain, silloin kun on muistakin ihmisistä kyse. Mutta silti ei osaa toimintaansa oikein muuttaakaan, vaan purkaa hätäänsä muilla tavoilla.

Mies on tottunut, että saa olla aika itsekeskeinen ja muut (Hukassa) joustaa. Tilanne on nyt uusi ja vaikea ihan jo siksikin, kun Hukassan raja on tullut vastaan eikä vain voi junailla oma napa edellä asioita osin valheellisestikin. Miehen on vaikea kunnioitaa tois(t)en päätöksiä ja rajoja.

Ja uskon kyllä Hukassaa, että miehessä ja heidän (menneessä) suhteessaan on varmasti ollut paljon hyviäkin puolia ja syvää välittämistä, rakkautta. Eihän se irtipästäminen suhteesta muuten niin vaikeaa olisikaan.

Dynamiikka Hukassan ja miehen suhteessa kuulostaa osaksi myös, ainakin näinä loppuaikoina, vähän siltä, kuin olisi kyse äidistä ja lapsesta. Välittäminen ja rakkaus ei helposti lopu lapsenkaan isoihin toilailuihin. Parisuhteen kuitenkin olisi hyvä perustua pääosin tasaveroiseen suhteeseen. Ja jouston ja huomioimisen tulisi kulkea ylipäätään molempiin suuntiin, mikä on myös näyttänyt aika isosti puuttuvan.

Vierailija kirjoitti:

Hieman asian vierestä, mutta eilen istuin bussissa ja edessäni istui äiti kahden lapsensa kanssa. Nuorempi lapsi oli nukahtanut äitiänsä vasten ja isompi oli kännykän kanssa. Istuivat siis bussissa, kohdassa jossa olivat vastakkain ja tavallaan äiti istui selkä bussin menosuuntaan päin, minua vastapäätä.

En tiedä mikä herätti huomioni, mutta mietin, että äidillä varmaan flunssa kun silmät vetisti. Myöhemmin huomasin, että kyyneleet sieltä salaa silmiin tupsahti useamman kerran, vaikka näki, että kaikkensa teki peitelläkseen niitä. 

Jäimme samalla pysäkillä pois ja en tiedä mikä minuun meni, kun otin sitä naista olkapäästä varovasti kiinni ja sanoin, että en tiedä mitä Hän käy tällä hetkellä läpi, mutta toivon kovasti voimia. Naisen silmiin nousi kyyneleet ja halattiin isosti ja se nainen kiitti minua ja sanoi, että sanani merkitsi Hänelle kovasti. Lyhyt hetki ja kyyneleitä pyyhin itse myös hetken päästä.

<3 <3 <3

Totta, 28 vuotta tapaisia ihmisiä tarvittaisiin enemmän.

- Käpybara

Vielä kirjoitan (pahus) kun alkuun pääsin. Elämä on kyllä pirunmoinen oppimatka, ei tässä valmiiksi tule ikinä. Oma ero (kriiseistäni kipein), mökkimieheen tutustuminen ja tämä tunteita herättävä ketju havahduttaa pohtimaan asioita ihan tosissaan.

Olen havahtunut siihen tietoisuuteen, että kuinka ihanaa on tämänhetkinen suhde, kuinka helppoa on olla ja ymmärtää, että tästä hetkestä saa ja "pitää" nauttia juuri nyt. Huomisesta ei koskaan tiedä. Tällä iällä kun aloittaa suhteen niin tässä kaikki perustuu erinlailla vapauteen, kaikki ympäriltä tulevat paineet on poissa. En tiedä, onko kyseessä ikä vai yksinkertaisesti se tunne, että olin onnekas kun eteeni mökkimies tupsahti.

Ymmärrän äärettömän hyvin Hukassan tilannetta ja myös Ap:n tilannetta aikoinaan, että kun on nuorena rakastunut ja perustanut perheen niin siitä pitää kiinni oman hyvinvoinninkin kustannuksella. Perhe on pyhä. Jos ollaan oltu yhdessä lähes kakarasta asti niin sitä kasvaa yhteen. Itsellänikin 28 vuotta meni kasvaen toisen kanssa, elämä sitten yllätti.

Voin sanoa, että en ole sama ihminen kuin 3,5 vuotta sitten. Tunnehörhö edelleen, mutta myös tervettä itsekkyyttä löytyy. Elämä on hyvää.

28v yhdessä  

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsemme niin todella eri tavoin kirjoituksia. Minusta kukaan ei ole täällä painostanut tekemään mitään ja kertaheitolla nyt on enää tietenkään mahdoton mitään tehdäkään. Sen sijaan oman mielipiteensä on monikin kirjoittanut, se on kai koko pointtikin.

Harkitsevuus on ilman muuta hyvä asia. Toinen asia on harhakuvitella, että voi tilanteessa kuin tilanteessa harkita edes hyvän, saatika täydellisen ratkaisun. Kun ei ole yksin asioista päättämässä, tulee sille omalle harkinnallekin rajat.

Se, mikä itseäni vaivaa, on fakta, että jäämällä mittaamattomiin odottelemaankaan asiat harvemmin paranevat. Kesällä olin minäkin vielä sitä mieltä, että Hukassa harkinta-aika on hyvä juttu ja päätöksiä ei ole tarpeen kiirehtiä. Mutta sen jälkeen valitettavasti asiat ovat saaneet taas uusia käänteitä, jotka ovat niin universaalin pelikirjan muotoilemia, että alan muuttaa mieltäni.

Missä kohtaa siis asiaa on tarpeeksi harkittu? Toisin sanoen, mikä käänne vielä näiden lisäksi tarvitaan? Onko joku aidosti sitä mieltä, että Hukassa ei saanut tarpeeksi materiaali todetakseen, että avioliitto on korjaamaton?

T: MaratonParkuja

Ei Hukassa halua erota, ei aio erota eikä halua edistää asioita. Tiedän tällaisia naisia, esim. oma äitini on tämmöinen. Haluaa elää koko elämänsä miehen kanssa, joka on pettänyt häntä aina. Hänestä ei vain ole eroamaan. Kaikki eivät siihen pysty, syystä tai toisesta. Asiaahan voi harkita koko elämänsä, mutta ei se eroksi muutu, ellei halua. Mieshän tuossa kerää rusinat pullasta. On vakaa ja turvallinen kotipesä, jossa odottaa tuttu ja turvallinen kumppani ja samalla voi hurvitella muuallakin ja toteuttaa siellä himojansa myös.

Lähinnä noi suhteet pysyy kasassa vain, mikäli mies haluaa sen pysyvän kasassa. Eli jos naisesta ei ole eroajaksi ja katsoo miehensä pettämistä sormien läpi, pallo on miehellä. Jotkut miehet jättävät vaimonsa ja vieläpä ihan hyvänkin vaimonsa salarakkaan takia. Jotkut miehet eivät taas jätä. Emme vielä tiedä mihin kastiin Hukassan mies kuuluu. Että jättääkö Hukassan mies Hukassan. Veikkaan, että ei jätä ja Hukassa huokaisee tyytyväisyydestä ja elää loppuelämänsä pettävän miehen kanssa.

Monesti noilla miehillä, jotka pettävät vaimojaan, mutta eivät heistä halua kuitenkaan erota, niin heillä on peräkkäin useita sivusuhteita, usein koko elämän ajan. Aina jossain kohtaa salarakas kyllästyy odottamaan miestä ja häipyy, mutta eihän se mitään. Mies hankkii uuden salarakkaan ja taas ralli jatkuu. Joillakin miehillä on montakin salarakasta samaan aikaan. Kenenkään ei aiota sitoutua, heistä haetaan vain lisäjännitystä, seksiä ja muuta himon tyydyttäjää. Halutaan pitää ehdottomasti turvallinen arki siinä ankkurina myös. Vaimo hyväksyy tämän kaiken.

Sitten on olemassa miehiä, jotka pettävät sillä tyylillä, että jos parempi tulee vastaan, niin vaimo vaihdetaan siihen salarakkaaseen sitten. Ja he jättävät vaimon. Esim. ketjun aloittajan mies kuului tähän jälkimmäiseen ryhmään. Hän ei halunnut pitää ap:ta, vaan hän halusi vaihtaa hänet uuteen naiseen.

Luin hiljan kirjan, jossa käsiteltiin mm. sitä, miten ja millä perustein ihmiset tekevät päätöksiä. Spoilaan nyt keskeisen teille surutta: meidän ihan jokaisen päätöksentekoa ohjaa ensisijaisesti tunne, ja kaukana jäljessä yrittää vähän järki piipittää.

Tunteet syntyvät yhdistelmästä kehollista tuntemusta ja sen tulkintaa mielen tasolla. Joten on sillä järkeilylläkin jokin osa siinä, millaisia päätöksiä tehdään. Mutta koska moinen ikävä toiminta kuluttaa hirveästi energiaa ja aikaa (jotka lienevät meille useimmille ne kalleimmat luonnonvarat), on järkevää että suurinosa päätöksenteosta ja siihen liittyvistä tunteista on täysin automatisoitunutta ja tietoisen mielen ulottumattomissa.

Kaikki tietävät mantran siitä, miten laihtumisen avain on se, että syö vähemmän kuin kuluttaa. Aina löytyy myös joku tuputtamaan sitä laihdutuksen avaimena. Niin kuin että no shit Herlokki Solmunen? Meillä onkin yli puolet kansasta ylipainoisia ihan siksi, että koskaan eivät ole kuulleet asiasta. Mutta ihanaa, että valistit yksinkertaisia, nythän ongelma on käytännössä ratkaistu!

Aika monelle saattaa olla tuttu myös upotetun kustannuksen harha, ajatusvirhe, jossa ihmiset jatkavat valitsemallaan polulla vain siksi, että he ovat jo investoineet siihen paljon aikaa, rahaa tai vaivaa, vaikka jatkaminen ei enää olekaan järkevää.

Ja sitten on vielä se ankeus, että ei todellaan haluaisi uskoa totuutta, vaan toivoo viimeiseen asti olevansa väärässä. Jos tiedostamattomia toiveita ja tarpeita ei olisi, ei yksikään romanssihuijaus menisi läpi. Sitä uskoo, mihin haluaa uskoa. Vaikka todisteet ja järki aivan muuta sanoisivat.

Uskokaa vain, kenet tahansa meistä - minut mukaan lukien - saa kyllä kusetettua mukaan huijaukseen, kun syötit ja ajoitus osuvat. Toivo kuolee viimeisenä.

Meillä kaikilla on tarve tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi, ja sen kertominen, että EI ymmärrä eikä hyväksy, helposti vetää vastaanottajan silmät lasittuneina siilipuolustukseen. Viestin toistaminen ja volyymin nostaminen eivät paranna  perillemenoa, vaan pikemminkin pahentavat tilannetta.. Ja silti sorrun itsekin siihen jatkuvasti.

Oma kokemus on, että jos nykäisee uskomusjärjestelmänsä villapaitaa yhdestä irtolangasta, huomaa äkkiä olevansa kokonaan alasti. Vaikka ei-tavoiteltu alastomuus saattaa pidemmällä aikavälillä antaa mahdollisuuden pukeutua johonkin enemmän oman makunsa mukaiseen, sitä on pakostakin hyvän tovin hyvin kylmissään, kauhuissaan, surullinen ja v*ttuuntunut ennen sitä. On inhimillistä vältellä kipua.

Joten ollaan totuuksiamme kertoessamme niin helliä kuin osaamme, jookos? Ainakin silloin kun vastapuoli on haavoilla ja kauhuissaan.

-Liekki

"Dynamiikka Hukassan ja miehen suhteessa kuulostaa osaksi myös, ainakin näinä loppuaikoina, vähän siltä, kuin olisi kyse äidistä ja lapsesta." 

Siinä tapauksessa olisi todella kontrolloiva äiti, kun keskustellaan miehen seksisuhteetkin ja niiden kumppanienkin. Ja äiti mollaisi toista aikuista ja vapaata naista. Melkoista kasvatusta olisi.

Vierailija kirjoitti:

Tulkitsemme niin todella eri tavoin kirjoituksia. Minusta kukaan ei ole täällä painostanut tekemään mitään ja kertaheitolla nyt on enää tietenkään mahdoton mitään tehdäkään. Sen sijaan oman mielipiteensä on monikin kirjoittanut, se on kai koko pointtikin.

Harkitsevuus on ilman muuta hyvä asia. Toinen asia on harhakuvitella, että voi tilanteessa kuin tilanteessa harkita edes hyvän, saatika täydellisen ratkaisun. Kun ei ole yksin asioista päättämässä, tulee sille omalle harkinnallekin rajat.

Se, mikä itseäni vaivaa, on fakta, että jäämällä mittaamattomiin odottelemaankaan asiat harvemmin paranevat. Kesällä olin minäkin vielä sitä mieltä, että Hukassa harkinta-aika on hyvä juttu ja päätöksiä ei ole tarpeen kiirehtiä. Mutta sen jälkeen valitettavasti asiat ovat saaneet taas uusia käänteitä, jotka ovat niin universaalin pelikirjan muotoilemia, että alan muuttaa mieltäni.

Missä kohtaa siis asiaa on tarpeeks

"Missä kohtaa siis asiaa on tarpeeksi harkittu? Toisin sanoen, mikä käänne vielä näiden lisäksi tarvitaan? Onko joku aidosti sitä mieltä, että Hukassa ei saanut tarpeeksi materiaali todetakseen, että avioliitto on korjaamaton?"

Ja minä tuolloin aiemmin kesällä olin vähän sitä mieltä, että odottelun aika voisi mieluummin olla jo ohi :D

Eiköhän käänteitä ja paljastuksia tosiaan ole ollut jo riittämiin, niin että konaiskuva on hyvinkin jo esillä, jotta päätöksen tueksi on hyvä käsitys asioiden laidasta.

Itse en näe kuitenkaan isoa ero enää tässä vaiheessa, kun eroa on jo haettu, että käyttääkö harkinta-ajan eroon valmistautumiseen ja tekeekö samalla työtä irtipäästämisen ja luopumisen eteen harkinta-aikaa käyttäen (kuten Hukassa on kertonut tekevänsä) ,ennen ihan lopullista, näillä raitein Hukassankin mukaan hyvin todennäköistä lopullista eropäätöstä, vai viheltääkö nyt juuri jyrkästi pilliinsä suhteen päättymisen merkiksi.

Itse ymmärrän ihan hyvin, että haluaa viheltää pilliin ehkä vasta myöhemmin harkinta-ajalla tai sen päätteeksi, ja valmistautuu itse vielä samalla eroon niin henkisesti kuin käytännössäkin jo etukäteen, sulattelee ja käsittelee asioita samalla. Hukassan oman luonteen mukaisesti. 

Tuolla aiemmin itsekin suosittelin Hukassalle miehestä nyt etäisyyden ottamista, jottei mies sekavilla vaikuttamisyrityksillään pääsisi niin ihon alle enää ja sekoittamaan Hukassan aiemmin nähdäkseni jo isostikin selkiytyneitä omia ajatuksia ja linjauksia, omaa tietä ja voimaa.

jatkuu...

...jatkuu

Ehkä itselläni nousee vaan niin voimakas empatiakin Hukassaa kohtaan tässä tilanteessa. Pitää mielestäni muistaa, että mies on ehdottomasti pääasiassa se, joka on aiheuttanut perheelle isot ongelmat ja saattanut koko konkkaronkan tähän vaikeaan pisteeseen. Mies on se, joka aiheuttaa lapsille nyt ongelmia.

Itselläni tekee pahaa se, että Hukassaa moititaan aika paljonkin nähdäkseni lähinnä omasta hyväntahtoisesta luonteestaan tai "hitaudesta" johtuen, että olisi pitänyt tietää ja osata paremmin, ja pitäisi nytkin osata olla kaiken näkevä ja samantien tajuava supernainen, joka paikkaa lapsilleenkin heti kaiken miehen toiminnan aiheuttaman haitan. Sellainen on epärealistista. Ero ja tuollainen miehen toiminta perheessä jättää jälkensä, teki juuri tässä hetkessä, kun avioeroa on haettu, mitenpäin vain. Hukassalla on samalla myös koko tunnepuoli itsellään käsiteltävänä, mitä meillä ei ole.

Vaikka roolinsa toki on Hukassallakin tilanteen kehittymiseen, mutta silti, pääsyy on kuitenkin muualla ja haukut väärintekijälle, ei sille, jolle oli pidempäänkin jo valehdeltu, vaikka olisikin ollut hyväuskoinen. Hyvässä parisuhteen konseptissa kun on ollut myös tarkoitus luottaa toiseen, eikä heti ensimmäisenä epäillä. Nyt todellisuus on kuitenkin jo aika hyvin selvillä ja eroa on haettu. Minulla on luotto Hukassaan, teki nyt miten vain, vaikka tilanne on varmasti vaikea.

Voin olla toki väärässäkin omissa näkemyksissäni, en sitä sano. Jokainen peilaa enempi vähempi kaikenlaiseen kokemaansa ja näkemäänsä, eikä kukaan tunne Hukassaa tai hänen miestään, tai toista naista, kuin näiden kirjoitusten ja niistä nousevien ajatusten ja mielikuvien kautta. Tällaista näkökulmaa ja näkemystä nyt itse kuitenkin tuon tähän keskusteluun ja pohdittavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Luin hiljan kirjan, jossa käsiteltiin mm. sitä, miten ja millä perustein ihmiset tekevät päätöksiä. Spoilaan nyt keskeisen teille surutta: meidän ihan jokaisen päätöksentekoa ohjaa ensisijaisesti tunne, ja kaukana jäljessä yrittää vähän järki piipittää.

:D

 

Vierailija kirjoitti:

Oma kokemus on, että jos nykäisee uskomusjärjestelmänsä villapaitaa yhdestä irtolangasta, huomaa äkkiä olevansa kokonaan alasti. 

;D

Vierailija kirjoitti:

Aika monelle saattaa olla tuttu myös upotetun kustannuksen harha, ajatusvirhe, jossa ihmiset jatkavat valitsemallaan polulla vain siksi, että he ovat jo investoineet siihen paljon aikaa, rahaa tai vaivaa, vaikka jatkaminen ei enää olekaan järkevää.

Tämä. Ja se, että ihminen on perusluonteeltaan mukavuudenhaluinen ja laiska. On erittäin työlästä erota. Ihminen on jo tottunut elämäänsä sellaisenaan ja vaatii paljon ponnisteluja, jos nyt vaikkapa sitten pitäisi erota. Helpompaa jatkaa vain sitä samaa rataa ja sulkea silmät.

On jo pidempään pitänyt linkittää tämä artikkeli opitusta avuttomuudesta tänne: https://mielenihmeet.fi/opittu-avuttomuus-toivoton-syva-kuilu/

Se voi auttaa ymmärtämään, miten passiivisen ihmisen logiikka toimii. Vähän harmittaa, että näitä usein kuvataan kauhean dramaattisessa viitekehyksessä, kun oma kokemus on se, että tuollainen avuttomuus voi tulla varsin hienovaraisen mallioppimisen kauttakin.

Esim. minun konfliktinpelkoni on varmaan suurelta osin perua siitä, että äitini kasvoi kranaatista ottaneen sotaveteraanin tyttärenä taloudessa, jossa mummoni ja hänen äitinsä tappelivat verissäpäin. Ilmeisesti ihan kirjaimellisesti halot lentelivät. Äitini herkistyi konflikteille niin, että ei pystynyt sietämään edes sitä, että innostuneessa väittelyssä äänet vähän nousivat. Ja kun joskus kysyin, miksi hän ei jostain minulle valittamastaan asiasta kertonut suoraan isäpuolelleni (joka oli pahastuksen kohde) hän vastasi, että "ei se kuitenkaan auta mitään". Minä opin taas äidiltäni, että ei ihmisille tarvitse tai kannata kertoa, jos joku harmittaa. Kaikkihan ajattelevat samalla tavalla, ja vain valitsevat olla piittaamatta tarpeistani. Tosirakkaus ei riitele, se lukee ajatuksia ja ottaa ne huomioon sanomattakin. Joten paras olla tekemättä mitään.

Herkissä ihmisissä on se huono puoli, että he oppivat usein kerrasta säännön. Ja harvapa meistä vähemmän herkistäkään muutaman toiston jälkeen lähtee jatkuvasti sähköpaimenia kokeilemaan, että jospa tällä kertaa ei olisikaan virtaa.

Itse olen pitänyt toipumisessa suurimpana haasteena vanhasta poisoppimista, en niinkään uusien toimintatapojen opettelua. Harvoin sitä tulee kyseenalaistettua kerran oppimaansa, niin kuin minäkään en osannut ilmakon kanssa tehdä...

-Liekki

En itse näe aikuisten välisissä suhteissa noin yksioikoista syyllinen ja roisto vs. uhri asetelmaa, koska rajattomuus ja se, että hyväksyy kaikenlaisen perseilyn on myös eräänlainen aktiivinen teko ja valinta. Mutta eihän tämäkään näkökulma mikään absoluuttisen mustavalkoinen ole, manipulointi ja kaasuvaloitus hämärtää toisen osapuolen todellisuuskuvaa ja heikentää toimijuutta. Ja riippuu niin suhteista, miten vahvaa manipulointia, eristämistä ja muuta vastaavaa suhteessa on ollut. Se on myöskin ihan totta, mitä Liekki kirjoitti, että totuuksien paukuttaminen ei useinkaan auta, vaan saa ihmisen menemään siilipuolustukseen. 

Itse todella sydämestäni toivon, että Hukassa löytää toimijuutensa eikä sorru kuuntelemaan miehen tarinointeja.

- Käpybara