Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei voi tietää miten asiat menee eron jälkeen. Katoaako isä lastensa elämästä, vieraannuttaako lapset äidistään ja äiti onkin se kuka ei enää lapsiaan tapaa? Vai toimiiko yhteisvanhemmuus hienosti ja tasavertaisesti. 

Tämä on asia mistä vanhempien pitää puhua paljon ennen eroa.

Minut yllätysjätettiin 18 vuoden avioliiton jälkeen. Ihan vain ilmoitettiin, että se on ero nyt. Oli toinen nainen. Mies jätti perheensä, lapsia ei montaa kertaa vuodessa näe. Yritin puhua, kirjoitin perään vaikka kuinka paljon ilman vastausta. Ei kaikki miehet suostu puhumaan. Jotkut jättävät ja lähtevät kylmästi. Minä jäin yksin huolehtimaan lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltähän minä olen, että en lähtisi miehen puheisiin luottamaan. Kumman kätevästi toisesta naisesta on nyt sukeutunut höllämoraalinen seikkailija, kun alun perin kysymys oli yksinäisestä ihmisestä, jolla ei ole edes ystäviä ja sen vuoksi Hukassa mies ei noin vaan voi häntä jättää.

Muistuipa tästä mieleen eräs vuosia sitten ollut ketju täällä. Siinä vaimon miehellä oli tämmöinen raukka naiskaveri, joka oli niin yksinäinenkin, että hänen kanssaan ihan arkenakin piti mennä kokkaamaan, istumaan sohvalle ja ulkoiluttamaan naisen kanssa koiria :D. Ihan monta kertaa viikossa. Sitten mies myönsi, että ovat suudelleetkin, mutta että eihän miehellä nyt mitään tunteita ole. Mies vain auttaa hädässä olevaa uutta ystäväänsä. Ristimme naisen Mirkuksi täällä. Vaimo itki tänne vähän väliä, kun mies on taas Mirkun kanssa ja hän on yksin lasten kanssa kotitalossa. Jossain kohtaa uskalsi pistää lujan lujaa vastaan miehelle  jonka jälkeen mies kuljeskeli syysillan pimeydessä heidän tiluksillaan taskulamppu otsassaan ja potki vanhoja autonrenkaita ojaan. 

Nainen oli niin henkisesti aivopesty, että hän mietti jopa masennuslääkkeiden aloittamista tähän hulluun tilanteeseen ja ihmetteli, että onko hän liian jyrkkä asenteissaan, kun miehen yhteydenpito Mirkkuun tuntuu niin pahalta. Me yritettiin takoa vaimon päähän järkeä.

En tiedä tai muista miten tarina loppui. Oliko se niin, että mies jäi kiinni suhteestaan tähän naiseen, että ei se ikinä mitään kaveruutta ollutkaan ollut. Sen jälkeen nainen katosi palstalta.

Ottaisin kantaa siihen, kuinka eriaisia ja erilaisista lähtökohdista ihmiset ovat monissa elämäntilanteissaan ja ihmissuhteissaan. Muistuttaisin ehkä Liekkiäkin myös siitä, että muistaakseni Hukassan lähtökohdat taitavat olla esimerkiksi turvallisen lapsuuden osalta hyvin erilaiset kuin Liekillä itsellään. Miettisin ehkä kaksi kertaa, kuinka yksyhteen samaistaa eri ihmisten erilaisia tilanteita, tunteita ja ihmissuhdeasioita itseensä. Vaikka en sano, etteikö voisi olla hyvinkin erilaisista lähtökohdista huolimatta joissain asioissa ja toiminnassa joskus paljonkin samaa.

Kuitenkin on hirmu yleistä vetää siihen suuntaa, että tulkitsee toisen tilanteen olevan enemmän samanlaisen kuin itsellä osin vähän samansuuntaisessa asiassa omassa elämässään, vaikka toisen tilanne ja asiat eroaisivat merkittävästikin omasta asiasta ja kokemuksesta.

On valaisevaa ja hienoa kuulla ihmisten omia elämänkokemuksia. Samalla mielestäni on hyvä myös muistaa ihmisten ja tilanteiden suuret eroavaisuudet joistain samankaltaisuuksista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin kantaa siihen, kuinka eriaisia ja erilaisista lähtökohdista ihmiset ovat monissa elämäntilanteissaan ja ihmissuhteissaan. Muistuttaisin ehkä Liekkiäkin myös siitä, että muistaakseni Hukassan lähtökohdat taitavat olla esimerkiksi turvallisen lapsuuden osalta hyvin erilaiset kuin Liekillä itsellään. Miettisin ehkä kaksi kertaa, kuinka yksyhteen samaistaa eri ihmisten erilaisia tilanteita, tunteita ja ihmissuhdeasioita itseensä. Vaikka en sano, etteikö voisi olla hyvinkin erilaisista lähtökohdista huolimatta joissain asioissa ja toiminnassa joskus paljonkin samaa.

Kuitenkin on hirmu yleistä vetää siihen suuntaa, että tulkitsee toisen tilanteen olevan enemmän samanlaisen kuin itsellä osin vähän samansuuntaisessa asiassa omassa elämässään, vaikka toisen tilanne ja asiat eroaisivat merkittävästikin omasta asiasta ja kokemuksesta.

On valaisevaa ja hienoa kuulla ihmisten omia elämänkokemuksia. Samalla mielestäni on hyvä myös

Vahvasti samaa mieltä, ja erityisesti siitä erillisyyden unohtamisesta. Tällä palstalla noin muutenkin.

Olen muistaakseni joskus aikaisemminkin todennut, että näen Hukassassa ja itsessäni yhtymäkohtia, mutta että olemme erillisiä ihmisiä varsin erilaisilla elämänkokemuksilla. En siis yritä esittää, että Hukassalla olisi mitään sellaisia traumaattisia tapahtumia lapsuudessaan, mikä täällä saisi popparikulhot kahisemaan. Päinvastoin, hän on sanonut tulevansa ns. hyvästä perheestä, ja uskon sen täysin.

Se ei kuitenkaan ole mikään minun henkilökohtainen harhani, että Hukassan ajattelumalleista puuttuu merkittävissä määrin hänen etunsa ja hyvinvointinsa varmistavat reunaehdot ja rajat. 

Tietynlaiset "traumat" ei vaadi syntyäkseen mitään yksittäisiä järkyttäviä tapahtumia tai sellaisia laiminlyöntejä, jotka ihmiset yleisesti mieltäisivät haitallisiksi. Minullakin on ystävänä useampi äärimmäisen fiksu kympin tyttö ja poika, jotka ovat lapsena vanhempien kuormittavassa elämäntilanteessa vetäneet (aivan oikeat) johtopäätökset siitä, että on mahtava homma, jos heistä ei ainakaan aiheudu ylimääräistä vaivaa jo valmiiksi väsyneille vanhemmille. Tai muita vastaavia ajatusmalleja, jotka ovat toimineet siinä tilanteessa, mutta myöhemmin potkineet nilkoille. Niistä irtautuminen on oma hommansa, ja asiasta oli itse asiassa juttukin tämän päivän Hesarissa.

Monet vanhemmat tuntevat syyllisyyttä ja häpeää, kun näistä asioista puhutaan. Aiheesta ja aiheetta. Täydellistä vanhemmuutta ei kuitenkaan ole, ja maailman rakastavimmatkin vanhemmat voivat toimia haitallisesti. Uskokaa tai älkää, jopa minun vanhempani ovat rakastaneet minua lämpimästi.

Vanhemmuus on hitokseen vaikea laji, ja varmasti parasta, etten ole itse siihen näillä pinttymillä koskaan ryhtynyt.

-Liekki

Ja nyt kun jäin vielä asiaa pohtimaan, niin asiaan on saattanut vaikuttaa sekin, että Hukassa on ollut niin nuoresta pitäen yhdessä miehensä kanssa, jonka tiedämme olevan toimintahäiriöisestä alkoholistiperheestä.

Alkoholisteissa korostuvat narsistiset piirteet, ja ne helposti myös periytyvät vuorovaikutuksen kautta lapsille, vaikka näistä ei alkoholisteja tulisikaan. Vastaavasti tällaisen henkilön lähipiiri altistuu pitkäkestoiselle manipuloinnille ja rajojen häivyttämiselle, jos omat rajat ja kyky puolustaa niitä eivät ole timantinhienoja. Luonnostaan empaattinen ja muita huomioiva henkilö on tällaisessa suhteessa erittäin alttiina joutua hyväksikäytetyksi . Empatiakyvyn ääripäät myös tuntevat herkästi vetoa toisiaan kohtaan, koska toinen haluaa ymmärtää ja toinen tulla ymmärretyksi.

-Liekki

Hukassa, en tiedä luetko näitä enää, mutta halusin vaan omasta puolestani todeta, että ei minua ärsytä sinun persoonasi, vaan miehesi. Uskoisin, että myös valtaosalla palstalle kirjoittavista on sama tilanne.

Hälyttävää kuitenkin on, että onnistuit tämänkin asian kääntämään itseesi, vaikka kyse on miehesi käytöksestä. Kiinnittäisin huomiota siihen, että yliymmärrät miestäsi ja kannat huolta jopa tuosta tuntemattomasta herrasmiehestä, mutta sen sijaan asenteesi itseäsi ja toista naista kohtaan on varsin ankara.

Ovatko asenteesi sukupuolittuneita? Miehet on miehiä ja niin edelleen.

Olen hyvin huolissani sinusta ja lapsistasi. Siksi sanani ovat olleet kovia. Niiden tarkoitus on ollut herätellä sinua huomaamaan asioita, joilta on kiusaus ummistaa silmänsä, koska ne ovat tuskallisia.

Kysyit mitä olisit voinut tehdä lasten kanssa toisin. Vastaus on lyhyt: kohdella itseäsi arvostavammin. Lapset oppivat esimerkistä. Sinun ja miehesi. Jos miehesi kohtelee sinua huonosti, se vaikuttaa väistämättä lapsiin. Hän kohtelee silloin huonosti lastensa äitiä.

Toivon sinulle voimia, valoa ja rohkeutta.

Liekki, olen todella pahoillani siitä, mitä olet joutunut kokemaan. Arvostan, että kirjoitat tähän ketjuun, sillä sinun viisaista näkemyksistäsi paistaa elämänkokemus. Kosketti tuo tarina lapsuudesta. Miten yritit suojella siskoasi, mutta hintana oli kauaskantoiset jäljet itsetunnossasi. Miten pahoja ihmiset voivatkaan olla ja vielä lapsille.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

(jatkuu)

Lainaus Liekiltä:

"Kukaan ei ole opettanut hänelle sitä, että konfliktinvälttely ei arvona ole suurempi kuin oma hyvinvointi ja oikeus niihin ikävämpiinkin tunteisiin. Tuntuu, että hänellä on sama alitajuinen uskomus kuin minulla, että suuttuminen tai vihantunteet johtavat automaattisesti ihmissuhteen päättymiseen. Ja että hänen hyvinvoinnillaan ei ole samaa arvoa kuin muiden. Samoin kuin minä, hän tuntuu olevan kyvytön tuntemaan vihaa omasta puolestaan. Se, mistä tuo uskomus on syntynyt, on tietysti se perimmäinen trauma. Ei se, että tulee ahdistelluksi tai aviopuoliso haluaa avata suhteen."

Tämä oli todella arvokas oivallus.

Vierailija kirjoitti:

Ja nyt kun jäin vielä asiaa pohtimaan, niin asiaan on saattanut vaikuttaa sekin, että Hukassa on ollut niin nuoresta pitäen yhdessä miehensä kanssa, jonka tiedämme olevan toimintahäiriöisestä alkoholistiperheestä.

Alkoholisteissa korostuvat narsistiset piirteet, ja ne helposti myös periytyvät vuorovaikutuksen kautta lapsille, vaikka näistä ei alkoholisteja tulisikaan. Vastaavasti tällaisen henkilön lähipiiri altistuu pitkäkestoiselle manipuloinnille ja rajojen häivyttämiselle, jos omat rajat ja kyky puolustaa niitä eivät ole timantinhienoja. Luonnostaan empaattinen ja muita huomioiva henkilö on tällaisessa suhteessa erittäin alttiina joutua hyväksikäytetyksi . Empatiakyvyn ääripäät myös tuntevat herkästi vetoa toisiaan kohtaan, koska toinen haluaa ymmärtää ja toinen tulla ymmärretyksi.

-Liekki

Ehkä juuri tuo asetelma "siipirikko ja häntä ymmärtävä ja lohduttava empaatikko" on ollut Hukassan ja miehensä yhteen vetävä asetelma ihan alusta pitäen ja koko villakoiran ydin? Olisiko Hukassa edes tuntenut mieheen vetoa, jos tämä olisi ollut paremmista olosuhteista oleva, itsestään pärjäävä yksilö, joka ei olisi tarvinnut lohdutusta ja tukea?

Entä onko mies tuon kaiken, vuosikymmenien paapomisen keskellä alkanut kaivata itsenäisyyttä, rikkoa rajoja ja osoittaa tahtoa päättää itsenäisesti tekemisistään, määritellä omia rajoja uudelleen? Ei kovin korrektilla tavalla tosiaankaan, mutta onko miehellä meneillään teini-iän kapina, jolla hän irrottautuu Hukassan äidillisestä huolenpidosta?

Kunhan tuli mieleen. 

Kiitos Kuurankukka, arvostan sanojasi. Välillä mietin, pitäisikö jättäytyä takavasemmalle, ja onko minun jutuissani mitään järkeä. Tai jaksanko itse, kun välillä tuntuu että luennoi ja besserwisseröi ihan itsestäänselvyyksiä, ja seuraavassa kommentissa tajuaa, ettei nyt ole lyhyemmin kirjoittaessaan onnistunut ollenkaan välittämään sitä, mitä tarkoitti.

Mutta jos arvostamani Kuurankukka saa näistä pohdinnoista jotain, niin ehkä jatkan :)

Tuota Hukassan keissiä ja omia puuttuvia vihantunteita pohtiessani jäin muistelemaan niitä molempia kertoja, jolloin joku on suuttunut minun puolestani. Toinen oli tuo isäpuoleni, joka oli sitä mieltä, että ala-asteen liikunnanopettaja ei ollut kohdellut minua reilusti. Toinen ystäväni, joka asettui epäröimättä puolelleni kaksinaamaista naisihmistä vastaan, ja kieltäytyi edes puhumasta hänelle.

Jotain ehkä kertoo se, että muistan molemmat kerrat.

Muistan myös, milloin minun on ollut helpointa pitää omat puoleni: kun äitini oli raskaana ja siskoni ollessa pieni. Silloin oltiin selvinpäin, oli lämpimät ruoat, ja minunkin hyvinvointini varmistaminen ylitti huomiokynnyksen. Toinen kerta oli aikuisikäni pisimmässä suhteessa, jossa mies kohteli minua johdonmukaisesti hyvin ja kunnioittavasti ja piti lupauksensa.

Kyllä sitä vain pitkälti muodostaa käsityksensä omasta arvostaan sen mukaan, miten lähimmät ihmiset kohtelevat. Ja jos kohtelevat kuin p*skaa, niin ei siinä loputtomiin jaksa uskoa omaan erinomaisuuteensa, oli minkälainen Rambo tahansa. Silloin pitää vain päästää irti ja juosta, jos vain suinkin kykenee.

Toivon todella, että Hukassalla on elämässään ihmisiä, jotka suuttuvat hänen puolestaan ja osoittavat arvostuksensa häntä kohtaan. Koska mistään riippumatta Hukassa ansaitsee parempaa kuin nyt saa. Hänen itsensäkin pitää vain jotenkin sisäistää se.

Jos se nyt mitään auttaa, niin minä ainakin uskon Hukassaan. Pystyt siihen kyllä, ja kaikki järjestyy aikanaan.

-Liekki

Kuurankukalle: Minusta Hukassaa on kyllä arvosteltu täällä ja itse asiassa vastuutettu miehensä toilailuista mielestäni vähän liikkaakin välillä myös. Ja kuinka olisi pitänyt osata paremmin toimia, nähdä ja tietää. Myös ihan suoraa nimittelyä vaikkapa kynnysmatoksi on ollut. (Itse en näe Hukassaa kyllä laikaan "kynnysmattona", vaan vahvana naisena).

Monessa kommentissa ei kauheasti ole myöskään arvostettu Hukanssan valintaa hakea avieoeroa ja pitää silti harkita-aika, jolloin ei vielä täysin lyö lukkoon lopullista eroa, vaikka siihen valmistautuukin. Tilannehan on muutenkin muuttunut myös hyvin paljon siitä, kun Hukassa ensimmäisen kerran tänne kirjoitti.

Että kyllä Hukassa on saanut suoraa arvosteluakin aika paljon, ei sellainen ole mitään kuvitelmaa ja mielestäni ihan faktaa. Minusta on ylitetty normaaleja toisen kunnioituksen rajojakin. Eikä kommenteissa aina ole ollut kyse vain miehen ja hänen toimintansa arvostelusta. 

Suokupuolittuneisuudesta: Naista usein vastuutetaan ja syyllistetään asioista helposti vähän liikaakin, haetaan "vikoja" hänestä ja hänen toiminnastaan, jos miehensä toimii huonosti, vaikka varmasti niitä sokeitakin pisteitä toki hänelläkin usein on (Kuten vaikkapa juuri monesti mainittu empaattisen ihmisen aika yleinen taipumus joustaa ja yliymmärtää sitä itsekästä liikaakin omalla kustannuksellaan, vastavuoroisuuden puuttuessa.) Ehkä tällainen asenne on joskus vähän näkynyt kommenteissa Hukassallekin. 

Edelliselle: Olet oikeassa siinä, että Hukassa nimimerkin toiminta on saanut täällä arvostelua ja ihmettelyä. Minä olen myös aivan ihmeissäni, tunnustan sen. Sillä minusta on aivan käsittämätöntä, miten hän suhtautuu miehensä käytökseen. Silti enemmistön kritiikin kärki osuu kyllä mielestäni edelleen mieheen ja hänen käytökseensä. 

Liekki, jatka ihmeessä kirjoittelua. Harva täällä on tehnyt niin paljon pohdiskelua itsensä kanssa kuin sinä. Tiputtelet kultajyviä meille vähemmän valistuneille jatkuvasti.

Kuurankukka

Minua on joskus auttanut mielikuvaharjoitus, jossa aikuinen minäni menee ja ottaa syliinsä minut lapsena tiukassa tilanteessa, antaa myötätuntoa ja vakuuttaa, että kaikki sujuu lopulta hyvin. Miksi sitä ei voisi soveltaa myös tiukoissa tilanteissa aikuisena? Itsemyötätuntoa.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Kuurankukka, arvostan sanojasi. Välillä mietin, pitäisikö jättäytyä takavasemmalle, ja onko minun jutuissani mitään järkeä. Tai jaksanko itse, kun välillä tuntuu että luennoi ja besserwisseröi ihan itsestäänselvyyksiä, ja seuraavassa kommentissa tajuaa, ettei nyt ole lyhyemmin kirjoittaessaan onnistunut ollenkaan välittämään sitä, mitä tarkoitti.

Mutta jos arvostamani Kuurankukka saa näistä pohdinnoista jotain, niin ehkä jatkan :)

Tuota Hukassan keissiä ja omia puuttuvia vihantunteita pohtiessani jäin muistelemaan niitä molempia kertoja, jolloin joku on suuttunut minun puolestani. Toinen oli tuo isäpuoleni, joka oli sitä mieltä, että ala-asteen liikunnanopettaja ei ollut kohdellut minua reilusti. Toinen ystäväni, joka asettui epäröimättä puolelleni kaksinaamaista naisihmistä vastaan, ja kieltäytyi edes puhumasta hänelle.

Jotain ehkä kertoo se, että muistan molemmat kerrat.

Kyllä sitä vain pitkälti muodostaa käsityksensä omasta arvostaan sen mukaan, miten lähimmät ihmiset kohtelevat. Ja jos kohtelevat kuin p*skaa, niin ei siinä loputtomiin jaksa uskoa omaan erinomaisuuteensa, oli minkälainen Rambo tahansa. Silloin pitää vain päästää irti ja juosta, jos vain suinkin kykenee.

Toivon todella, että Hukassalla on elämässään ihmisiä, jotka suuttuvat hänen puolestaan ja osoittavat arvostuksensa häntä kohtaan. Koska mistään riippumatta Hukassa ansaitsee parempaa kuin nyt saa. Hänen itsensäkin pitää vain jotenkin sisäistää se.

 

Mikäli olen ollenkaan osannut tulkita oikein tänne kirjoitetuista mielipiteistä, niin käytännössähän lähes koko palsta on kollektiivisesti suuttunut Hukassan puolesta! Ja varmasti arvostamme häntä ihmisenä, vaikka jotkin tilanteet ja toimet taikka niiden puute tai hitaus ovatkin välillä aiheuttaneet meissä, jotka näemme asian huomattavasti etäämpää.

Tärkeää olisi tajuta se, että vaikka lähimmät ihmiset kohtelisivat sinua miten, se kertoo viime kädessä kuitenkin vain heistä itsestään ja heidän sielunmaisemastaan, ei sinusta ja sinun arvostasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos Kuurankukka, arvostan sanojasi. Välillä mietin, pitäisikö jättäytyä takavasemmalle, ja onko minun jutuissani mitään järkeä. Tai jaksanko itse, kun välillä tuntuu että luennoi ja besserwisseröi ihan itsestäänselvyyksiä, ja seuraavassa kommentissa tajuaa, ettei nyt ole lyhyemmin kirjoittaessaan onnistunut ollenkaan välittämään sitä, mitä tarkoitti.

Mutta jos arvostamani Kuurankukka saa näistä pohdinnoista jotain, niin ehkä jatkan :)

Tuota Hukassan keissiä ja omia puuttuvia vihantunteita pohtiessani jäin muistelemaan niitä molempia kertoja, jolloin joku on suuttunut minun puolestani. Toinen oli tuo isäpuoleni, joka oli sitä mieltä, että ala-asteen liikunnanopettaja ei ollut kohdellut minua reilusti. Toinen ystäväni, joka asettui epäröimättä puolelleni kaksinaamaista naisihmistä vastaan, ja kieltäytyi edes puhumasta hänelle.

Jotain ehkä kertoo se, että mu

Mikäli olen ollenkaan osannut tulkita oikein tänne kirjoitetuista mielipiteistä, niin käytännössähän lähes koko palsta on kollektiivisesti suuttunut Hukassan puolesta! Ja varmasti arvostamme häntä ihmisenä, vaikka jotkin tilanteet ja toimet taikka niiden puute tai hitaus ovatkin välillä aiheuttaneet meissä, jotka näemme asian huomattavasti etäämpää.

Tärkeää olisi tajuta se, että vaikka lähimmät ihmiset kohtelisivat sinua miten, se kertoo viime kädessä kuitenkin vain heistä itsestään ja heidän sielunmaisemastaan, ei sinusta ja sinun arvostasi.

Itse katson, osunko sitten oikeaan tai ei, että tuon hitauden toimissa selittää aika isoltakin osin jo Hukassan harkitseva, hötkyilemätän ja kärsivällinen luonne. Jollainen hän on kertonut ylipäätäänkin olevansa. Ominaisuuksia, joita hektisessä nyky-yhteiskunnassa ei osata niin enää arvostaakaan. Toki muitakin tekijöitä varmasti voi olla, joita täälläkin on moninaisesti ruodittu ja ehdoteltu.

Täälläkin kuitenkin revitään pelihousut esim. jo kahdesta kuukaudesta "hukkaan heitetystä ajasta".

Minusta myös nyky-ajassa, jossa on ihan tavallistakin vaihtaa kumppania kuin paitaa, ehkä ei löydy välttämättä niin enää ymmärrystä ajatukselle syvästä sitoutumisesta, elämänmittaisesta elämän jakamisesta tai koetusta syvästä henkisestä yhteydestä kumppaniin. Kaksi kuukautta sellaisesta luopumisessa ei ole omasta mielestäni yhtään mitään ja avioeron harkinta-aika vain silmänräpäys. 

Nämä nyt ovat vain omia ajatuksiani, kuinka hyvin sitten sopii tähän kuvaan ja Hukassan tilanteeseen tai näkemykseen, niin en tiedä.

Hukassa on kärsinyt miehestään jo ainakin viisi vuotta

Niin, Hukassa on kertonut kärsineensä jo viisi vuotta. Se on pitkä aika kenen tahansa elämässä. Lapselle se voi olla iästä riippuen koko elämä tai kaikki mitä hän muistaa.

Tuohon kahteen kuukauteen - se kuulostaa tietysti lyhyeltä ajalta ja sitä se onkin. Mutta jos kyseessä on avioerohakemus, niin ei sen käsittely kestä kahta kuukautta missään. Minun on vaikea uskoa sitä. Jos kyseessä olisi oma hakemukseni, olisin jo aikaa sitten soittanut käräjäoikeuteen ja selvittänyt missä on vika. Avioerohakemuksen voi saada käsittääkseni tiedoksi myös sähköpostilla, jolloin sen voi kuitata nähdyksi. Paljon todennäköisempää on, että mies vitkuttaa eroa tahallaan. En paljon luottaisi myöskään mihinkään mitä miehen suusta tulee. Manipulointi ja kaasuvalotus on lähinnä sanoja, jotka minulla tulee mieleen hänen kommunikointityylistään. On myös äärimmäisen julmaa mielestäni käyttää Hukassa nimimerkkiä jonakin terapeuttina, jolle avaudutaan rakkauden tuskasta toiseen naiseen.

Kuurankukka

Täälläkin kuitenkin revitään pelihousut esim. jo kahdesta kuukaudesta "hukkaan heitetystä ajasta".

Omasta puolestani voin sanoa,  että en huolehdi (verkkaritkin olisivat ehjät, jos sellaiset omistaisin) hukkaan heitetystä ajasta, vaan siitä, mitä aika edustaa.

Kun toinen sanoo, että koen suhteen olevan siinä pisteessä, että haluan aloittaa avioeron harkinta-ajan, toisen on mielestäni kunnioitettava tätä ja allekirjoitettava siinä paikassa se harkinta-aika alkuun. Ei kieltäytyä allekirjoittamasta ja jättää asiaa jonnekin virastojen byrokratioiden rattaisiin - jos siis näin on, että ne voivat sinne kuukausikaupaksi jäädä.

Mutta tietenkin asia on toinen, jos mielessä ei olekaan kunnioittaa toisen ajatuksia, vaan pelata aikaa ja käyttää se aika sitten erilaisten syiden syöttämiseen, miksi ero on tarpeeton. Tai jos alun perin ei olla uskossa, että toinen on tosissaan, vaan annetaan nyt aikaa huomata, miten hupsu koko ajatus oli. Ethän sä mitään eroa nyt oikeasti halua tai muuttaa jonnekin porukoiden lisäsiipeen asumaan, camoon.

Olen luonnollisesti edelleen, kuten olen koko ajan, sitä mieltä, että Hukassa pitää ottaa aikaa päätöksen teolleen niin paljon kuin haluaa. Mutta samalla ei kykene olemaan sinisilmäinen sen suhteen, että kaikki miehen kanssa vietetty mielestäni altistaa Hukassa rankalle manipuloinnille. Alusta lähtien, kun mies 5 vuotta (viisi vuotta!) sitten totesi, että seksuaalinen jännite pelkästään Hukassa ja hänen välillä ei riitä, vaan hän haluaa muita kokemuksia toisista ihmisistä Hukassa on kamppaillut asian herättämien tunteiden kanssa yksin. Hän on toki voinut itkeä sohvalla yksin öisin ja puhua miehelle näistä tunteista. Mies on ollut kovin pahoillaan näistä tunteista, ikäväähän tuo on, mutta ehdottaa ratkaisuna, että Hukassa siirtyisi takaisin hänen sänkyynsä. 

Kyllä minäkin muistan ajan, miten pahalta tuntui toistaa ja jankuttaakin 28v:lle, miten sillä, miten upea mies on ollut aikanaan ei ole enää tässä tilanteessa merkitystä. Niin tuntuu pahalta hokea sitä Hukassa nyt. Kyllä minäkin mieluummin kirjoittaisin viestin siitä, miten maltti on valttia ja kaikki kortit kannattaa katsoa. Mutta kun en mitenkään hyvällä omalla tunnolla voi.

T: MaratonParkuja

Toi terapeuttina käyttö on niitä kyllä aika sairaita kuvioita pariskuntien kesken eli oikein hykerrellään yhdessä kun haukutaan sitä kolmatta. En tajua että ensin avataan liitto ja sitten aletaan syytämään silmitöntä vihaa kun se kolmas elää ihan tavallista sinkkuelämää. Jos joku äijä on alkanut luulla itsestään liikoja kun kukaan ei voi luottaa että tietää kuviot jossain muutamassa viikossa. Vai kuinka kauan se herrasmies nyt edes oli kuvioissa. 

Vierailija kirjoitti:

Toi terapeuttina käyttö on niitä kyllä aika sairaita kuvioita pariskuntien kesken eli oikein hykerrellään yhdessä kun haukutaan sitä kolmatta. En tajua että ensin avataan liitto ja sitten aletaan syytämään silmitöntä vihaa kun se kolmas elää ihan tavallista sinkkuelämää. Jos joku äijä on alkanut luulla itsestään liikoja kun kukaan ei voi luottaa että tietää kuviot jossain muutamassa viikossa. Vai kuinka kauan se herrasmies nyt edes oli kuvioissa. 

Niinpä. Hyvin kirjoitti joku ano siitä, että pelikirjan sivulla 200 kerrotaan, että ala mustamaalaamaan sitä toista ja anna ymmärtää, että silmäsi ovat nyt auenneet ja se juttu alkaa olemaan lopussa. 

Tätä seuraan nyt sivusta ystävänikin tilanteessa. Nyt kaikki tapahtunut on ystäväni vikaa, jopa kuulemma välttämättä halusi sinne mökille mennä, vaikka miesparka koetti estellä. Nauraisin, jos ei hirvittäisi niin totaalisesti.

Mitä tulee näihin herrasmiehiin, kyllä ystäväni on aidosti toivonut, että niistä jutuista tulisi jotain. Ja aika harva silloin aloittaa mitään kertomalla, että ai niin, onhan mulla tässä vaikeaa vääntöä ukkomiehen kanssa, joka on tai siis on ja ei ole avoimessa liitossa tai siis että kyllä se liitto avoin on, mutta hänen pitäisi tyytyä käymässä vain harrastamassa seksiä mun kanssa, eli se olisi ok, tai siis...Uskon, että tarkoitus olisi päästä miehestä eroon ja löttää uusi, mutta tuolla pakettikuormalla sekin on haastavaa.

Miksi sitten ei vaan päästä irti. No, siitä lienee meillä tässä kokonainen ketju. Kuten joku sanoi, ihmisiä ne ovat ne toisetkin naiset. Heillä on samanlailla tunne-elämä, joka valitettavasti ei aina sekään noudata ration ääniä. 

Minullakin menee hankalasti sekaisin ystäväni ja Hukassa tilanne, eli huomaan, että kyllä peilaan ystäväni tilanteeseen koko ajan. Ja siitähän minulla on live streamia ja konkretiaa käsillä. Ei tietenkään nämä ole yksi yhteen ja Hukassa tilanteessa on paljon, jota ei täällä avata tai vain spekuloin. Siksi en nyt näitä kirjoituksia tarkoita aivan kirjaimellisesti:-), mutta tavaksi on tullut täällä ajatuksiaan avata.

T: MaratonParkuja

MaratonParkuja kirjoittaa hyvin siitä, mitä aika edustaa. Kysymys palautuu mielestäni kysymykseen kunnioituksesta. Mies ei kunnioita Hukassa nimimerkkiä, hänen tunteitaan, avioliittoaan, senhän me jo tiedämme, sillä hän jatkaa sivusuhdetta edelleen. Mutta kun mies ei kunnioita edes Hukassa nimimerkin toivetta laittaa avioero vireille ja aloittaa harkinta-aika. Niin kuin miehellä olisi kaikissa tilanteissa viimeinen sana Hukassa nimimerkin elämään. Ei saa olla yksiavioisessa avioliitossa eikä edes erota.

Tämä on se seikka, miksi verenpaineeni on katossa kun luen näitä juttuja. Lisäksi olen varma siitä, että jos mies vitkuttaa eroa tahallaan, on siihen olemassa puhtaasti itsekkäät syyt. Pelataan aikaa jostain syystä. Hukassa nimimerkin hyvinvoinnin kustannuksella.

Kunnioitus on aika iso osa parisuhdetta. Jokainen voi kysyä itseltään, mitä on jäljellä, jos parisuhteessa ei ole kunnioitusta ja luottamusta.

Kuurankukka