Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

"Dynamiikka Hukassan ja miehen suhteessa kuulostaa osaksi myös, ainakin näinä loppuaikoina, vähän siltä, kuin olisi kyse äidistä ja lapsesta." 

Siinä tapauksessa olisi todella kontrolloiva äiti, kun keskustellaan miehen seksisuhteetkin ja niiden kumppanienkin. Ja äiti mollaisi toista aikuista ja vapaata naista. Melkoista kasvatusta olisi.

Oikein insestisävytteinen olisi siis.

Vierailija kirjoitti:

En itse näe aikuisten välisissä suhteissa noin yksioikoista syyllinen ja roisto vs. uhri asetelmaa, koska rajattomuus ja se, että hyväksyy kaikenlaisen perseilyn on myös eräänlainen aktiivinen teko ja valinta.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

"Dynamiikka Hukassan ja miehen suhteessa kuulostaa osaksi myös, ainakin näinä loppuaikoina, vähän siltä, kuin olisi kyse äidistä ja lapsesta." 

Siinä tapauksessa olisi todella kontrolloiva äiti, kun keskustellaan miehen seksisuhteetkin ja niiden kumppanienkin. Ja äiti mollaisi toista aikuista ja vapaata naista. Melkoista kasvatusta olisi.

Tarkoitin toki yleisellä tasolla sitä hyvin huolehtivaa ja hyvin ymmärtävää asennetta miestä kohtaan ja hänen pärjäämistäänkin kohtaan, (Siitäkin huolimatta, että toisinpäin sellaista huolehtimista ei ole juuri ollut.) Sitä, että omat tunteet laitetaan sivuun, kun miehellä on vaikeaa ja paha mieli jne. Sellainen suhtautuminen on aika "äidillistä". Sitä, että huolehtii ihan omallakin kustannuksella toisesta ja hänen asioistaan ja ongemistaan, hyvinvoinnistaan. Vähän siis uhrautuvakin ja "kaiken jaksava" asenne. Se, että välittää syvästi edelleen, vaikka toinen p*rseilee huolella.

Ja mies puolestaan vaikuttaa olevan aika kypsymätön tunnemaailmaltaan ja esimerkiksi kyvyssään ottaa toisia huomioon. Jotka ovat "lapsen" ominaisuuksia. Mies myös odottaa kumppanista tällaista äidillistä kaiken kestävää ja kantavaa rakkautta.

Tässä "äiti - lapsi" - tyyppisessä dynamiikassa ei tietenkään ollut kyse lainkaan seksiasioista...

Käpybaran kanssa olemme tainneet molemmat nähneet sen verran elämää, että on vaikea pitää suunnilleen ketään absoluuttisesti pahana.

Itse näkisin, että Hukassan mies on itsekin aivan kujalla niistä toimintamalleista ja tunteista, jotka hänen toimintaansa ohjaavat. Minun taustastani ehkä näkyy se, että olin aluksi valmis uskomaan hänen kykyynsä muuttua. Olen huomannut, että usein olen se porukan avoimin muille kuin ilmeisille tulkintavaihtoehdoille, ja siten myös toisinaan sinisilmäisin.

On ollut ihan hirveä työ opetella sitä, että kaikki ihmiset eivät sitoudu sanomisiinsa. Aivan käsittämättömän hankalaa ajatella, että joku tarkoituksella valehtelisi hyötyäkseen siitä itse muutoin kuin rahallisesti. Oli kauhea järkytys (saa nauraa) huomata, että joku todella on valmis esimerkiksi valehtelemaan saadakseen seksiä. En vain voinut uskoa, että joku voisi olla niin säälittävä ja moraaliton vässykkä. Maailmankuvani on sittemmin avartunut.

Ehkä itse sanoistani tarkkana projisoin sen toiseen, enkä tajua, että todellakin on toisenlaisia ihmisiä? Vähän samoin kuin pettäjät ovat usein itse kaikista mustasukkaisimpia, koska odottavat muiden toimivan yhtä alhaisesti kuin mitä itse.

Vaarallisimpia ovat minun kokemukseni mukaan ne, jotka itsekin uskovat höpötarinoihinsa. Kaiken Hukassan kertoman perusteella tuntuisi, että hänen miehensä voisi monessa suhteessa mennä tähän kategoriaan. Harva meistä kun on niin hyvä näyttelijä, että pystyy tiristämään oikeasti itkua satuillessaan.

Näistä saduista tuli jotenkin mieleen se kerta, kun tivasin aikuisena äidiltäni, miksi en saanut yläasteikäisenä lämmintä ruokaa. Sain vastaukseksi hämmentyneen naurahduksen ja kommentin "Niin, sinä et sitten sun kavereiden kanssa innostunut pitämään kokkauskerhoja koulun jälkeen". Kun toivuttuani sain sanottua, että mistäköhän rahat moisen toiminnan raaka-aineisiin olisi otettu, sain vastaukseksi syvää hiljaisuutta.

Myöhemmin äitini oli ihan sitä mieltä, että hänen huono suoriutumisensa keskusteluissa johtui siitä, että olemme sisarukseni kanssa niin paljon "verbaalisempia". Ei siitä, että hän olisi  toiminut väärin ja jäänyt kiinni rysän päältä. Melko varma olen, että ei hän tietoisesti pyrkinyt minulle valehtelemaan. Ei vain yhtään tipan vertaa ajatellut vastuutaan vanhempana - tai oikeastaan yhtään mitään muutakaan.

Jälkikäteen on ollut ihan mahdotonta ymmärtää, miten sitä on voinut olla niin sokea. Mutta edelleen sitä joskus ei vain tajua kyseenalaistaa muiden sanomisia, vaikka siihen vaikuttaisi olevan varsin perusteltu syy. Persoonallisuudet vai kokemukset syynä? Mene ja tiedä. Sama ilmiö on toistunut myöhemmin elämässä miessuhteissa.

Ehkä yllä kuvatuista syistä katson nykyisin parhaaksi vältellä ihmisiä, jotka eivät koskaan oma-aloitteisesti kyseenalaista omaa toimintaansa. Satutädin lapsena nimittäin tiedän, että kun toinen ei vastuuta ota, sitä herkästi alkaa kasaamaan omille harteilleen yhdessä syyllisyyden kanssa.

Elämänkokemuksemme Hukassan kanssa erkanevat reilusti, enkä tiedä, mikä hänen toimintaansa ja ajatteluaan ohjaa. Mutta paljon samaa tuntuu olevan taipumuksessa ymmärtää toista itsensä kustannuksella ja ottaa vastuuta asioista muidenkin puolesta. Ja siinä, ettei parisuhteessa ollessaan pysty s*atana sentään edes suuttumaan toisen perseilystä.

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

En itse näe aikuisten välisissä suhteissa noin yksioikoista syyllinen ja roisto vs. uhri asetelmaa, koska rajattomuus ja se, että hyväksyy kaikenlaisen perseilyn on myös eräänlainen aktiivinen teko ja valinta. Mutta eihän tämäkään näkökulma mikään absoluuttisen mustavalkoinen ole, manipulointi ja kaasuvaloitus hämärtää toisen osapuolen todellisuuskuvaa ja heikentää toimijuutta. Ja riippuu niin suhteista, miten vahvaa manipulointia, eristämistä ja muuta vastaavaa suhteessa on ollut. Se on myöskin ihan totta, mitä Liekki kirjoitti, että totuuksien paukuttaminen ei useinkaan auta, vaan saa ihmisen menemään siilipuolustukseen. 

Itse todella sydämestäni toivon, että Hukassa löytää toimijuutensa eikä sorru kuuntelemaan miehen tarinointeja.

- Käpybara

Minun tulkintani mukaan Hukassa taas on jo löytänyt toimijuutensa. En usko, että siltä tieltä hän asioita jo ymmärrettyään, enää voikaan kääntyä muualle tai sulkea silmiään. En näe, että hän olisi sentyyppinen ihminen, että näin haluaisi tehdäkään. Hänellä on ollu paljon fiksuja  pohdintoja ja näkemyksiä. Mitään täydellisyyttä en kuitenkaan häneltäkään odota, kuten en muiltakaan ihmisiltä. Taikka täysin samoja näkemyksiä asioista, kuin mitä itselläni on. Kaikilla meillä on opittavaa vaikka kuinka paljon, kenellä missäkin asiassa.

Hukassa ei ole myöskään mielestni todella hyväksynyt kaikenlaista perseilyä, vaikka hänellä kestikin ehkä tajuta pitkään, mitä edes oikein tapahtuu. Mies toimi myös valheellisesti. Mitään uhritutumista Hukassalta en myöskään ole huomannut, toisin kuin mieheltään. Toki se, ylijoustavuus ja rajojen heikkous tuossa suhteessa, on varmasti vaikuttanut asioiden kulkuun, olen samaa mieltä, mutta sittemmin kyllä rajoja on tunnistettu jo vedetty paremmin. Itsekin toivon, että Hukassa saa vahvistettua edelleen itseään ja omaa ääntään ja oman näkemyksen ja sen arvon vielä vahvemmaksi.

Läheisriippuvuudesta vielä: Ei tarvitse olla lähtökohdiltaan myöskään itse läheisriipuvainen ihminen, vaan tietynlaisissa suhteissa on silti vaarana, että ei -läheisriippuvainenkin voi alkaa käyttytyä vähän tämänkaltaisin tavoin. (Syy ja seuraus voi olla siis vähän toisinpäin.)

Varsinaiseen läheisriipuvuutteen ihmisen omana ominaisuutenaan liittyy kuitenkin aika paljon laajempi konsepti. Minusta esimerkiksi Hukassan leimaaminen läheisriippuviseksi, voi olla hyvinkin virheellinen tulkinta. En itse pidä siitä, millaisia suoria leimoja ja määrittelyjä tällä tavoin aika kevästi heitellään jollekin tietylle, kuten jossain viestissäsi esim. Hukassan kohdalla teit. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse näe aikuisten välisissä suhteissa noin yksioikoista syyllinen ja roisto vs. uhri asetelmaa, koska rajattomuus ja se, että hyväksyy kaikenlaisen perseilyn on myös eräänlainen aktiivinen teko ja valinta. Mutta eihän tämäkään näkökulma mikään absoluuttisen mustavalkoinen ole, manipulointi ja kaasuvaloitus hämärtää toisen osapuolen todellisuuskuvaa ja heikentää toimijuutta. Ja riippuu niin suhteista, miten vahvaa manipulointia, eristämistä ja muuta vastaavaa suhteessa on ollut. Se on myöskin ihan totta, mitä Liekki kirjoitti, että totuuksien paukuttaminen ei useinkaan auta, vaan saa ihmisen menemään siilipuolustukseen. 

Itse todella sydämestäni toivon, että Hukassa löytää toimijuutensa eikä sorru kuuntelemaan miehen tarinointeja.

- Käpybara

Minun tulkintani mukaan Hukassa taas on jo löytänyt toimijuutensa. En usko, että siltä tieltä hän a

Läheisriippuvuudelle ei tietääkseni ole mitään yhtä ainutta oikeaa syntymekanismia, vaan esimerkiksi kaikki alkoholistisessa, kaltoinkohtelevassa tai toisella tavalla riippuvuuskäyttäytyvän henkilön lähipiirissä vuodesta toiseen pysyttelevä ja toiminnan mahdollistava ihminen on sairastunut läheisriippuvuuteen. Juuri läheisriippuvuus saa unohtamaan omat rajat, pelastamaan alituiseen toista oman itsensä ja muiden kustannuksella jne. Kun oikea toimintatapa riippuvaisen ja toimintahäiriöisen ihmisen kanssa on se, että ei pelasta henkilöä yhtään miltään vaan toimii niin, että toinen joutuu kantamaan vastuunsa. Luin taannoin Katariina Hakaniemen kirjoittaman Oli myös onnellisia kuukausia - tositarina äidistä ja lapsesta, joka sairastui lähes tappavaan päihderiippuvuuteen. Kirjassa ei muistaakseni kerrottu äidin taustasta mitään sellaista, että läheisriippuvuus olisi ollut lapsuudesta lähtöistä, vaan hän oli sairastunut siihen poikansa sairauden kautta.

Ei ole olemassa mitään yhtä ainutta oikeaa tapaa olla ja syntyä läheisriippuvaiseksi. Ainakaan minun tietojeni mukaan.

-Käpybara

Minun tulkintani mukaan Hukassa taas on jo löytänyt toimijuutensa.

Olet oikeassa siinä, että kenties liikaa on keskitytty vastineissa siihen, mitä Hukassa ei tee kuin siihen, mitä on tehnyt. Mutta olettaisin, että ei täällä kenenkään tarkoitus ole haukkua Hukassa mitenkään, vaikka nostammekin esiin asioita, joita hän tuntuu sivuuttavan. Tai ainakaan missään nimessä se ei minun tarkoitukseni ole, enkä usko muidenkaan olevan!

En pidä itseäni ihmisenä, joka ajattelee toisista ensisijaisesti pahaa, tai edes kovin usein pahaa, mutta kiinnitän kyllä huomiota tietynlaisiin kuvioihin. Yksi niistä on tuo miehen tapa koko ajan tehdä jotain tekemättä kerta kaikkiaan mitään. Samalla kun hän vuolaasti itkee omaa pahaa oloaan hän jättää sen tekemättä, mitä sanoo tekevänsä, eli aktiivisesti toimia avioliittonsa puolesta. 

Minun ei ole vaikea ymmärtää, miksi toimivat täysin päinvastoin kuin sanovat tekevänsä. En usko minäkään mihinkään pahuuteen tms. dramatiikkaan, vaan ajattelen, että ihmiset ovat rakentaneet omakuvansa vinoon niin pitkään, ehkä ns. alusta alkaen, että heille se on luonteva todellisuutensa. Ja tietenkin mitä enemmän tulee eteen rakennettuna, sen helpompi moiset on sivuuttaa. 

Hukassa tilanteessa itseäni tottakin huolettaa se, että mitä pidempään ja vakavampana (tosiaan jo eropaperit jätetty) hänen mietintänsä etenee, sitä hullummaksi menee miehen puheet. Kuten nyt siitä, että hän onkin tässä se uhri, joka tuulimyllyjä vastaan taistelee heidän liittonsa puolesta. Eli päinvastoin käy kuin luulisi, siis että mies heräisi huomaamaan, että nyt ollaan jo syvissä vesissä, hän sukeltaa syvemmälle. Tekojen ja sanojen kuilu vain levenee.

Eli tuntuu, että mitä enemmän Hukassa ymmärtää, sen enemmän mies vaatii.

T: MaratonParkuja

Täysin samaa mieltä MaratonParkujan kanssa (kuten usein muutoinkin, minkä takia tulee harvemmin kommentoitua hänen sanomisiaan).  Jäämällä Hukassa mahdollistaa miehen toimintahäiriön jatkumisen. Ja menettää jatkuvasti enemmän itsestään, mikä taas vaikeuttaa irti päästämistä entisestään, kun lopulta on vain tahdoton mytty toisen toiminnan armoilla.

Aiemmin mainitsemassani kirjassa oli maininta myös siitä, miten neuvottelutilanteessa 'ein' sanominen vahvistaa sanojan hallinnan- ja turvallisuudentunnetta. Uskon muiden kirjoittajien kanssa siihen, että Hukassa ei alunperin halunnut avointa suhdetta, mutta olosuhdesyistä myöntyi. Mietin kuinka monta kertaa hän on matkan varrella tullut myöntyneeksi itselleen vastenmielisiin asioihin, ja mieleen tuli vanha t-paitateksti "Stressi on sitä kun mielesi huutaa ei ja suusi sanoo kyllä".

Minä olen aina välttänyt sitoutumista lähtökohtaisesti. Paennut jo epäilyksen ensimerkeistä. Sekin on ollut ajoin todella raskasta, enkä voi edes kuvitella miltä tuntuisi joutua miettimään kodin menettämistä ja yhteisiä lapsia. Ja päätösten tekemistä äärimmäisen henkisen paineen ja stressin alla.

Mitä ikinä tapahtuukaan, toivon kovasti että Hukassa löytää sen sisällään asuvan voiman ja viisauden, jonka tiedän siellä olevan.

Meissä kaikissa on, kunhan vain uskallamme pysähtyä kuuntelemaan sitä.

-Liekki

Käpybaralle vielä vastaukseksi läheisriippuvuuskeskusteluun:

"Läheisriippuvuus on psykologinen tila, jossa ihminen takertuu muihin ja asettaa oman onnellisuutensa ja turvallisuutensa toisen ihmisen varaan. Sille on tyypillistä miellyttämishalu, liiallinen vastuuntunto ja oman hyvinvoinnin laiminlyönti toisen tarpeiden ja ongelmien hoitamiseksi. Läheisriippuvaiselle on tyypillistä myös pelko hylätyksi tulemisesta, vaikeus asettaa rajoja ja itsen identiteetin epäselvyys." (AI)

On mielestäni silti kaksi aika eri asiaa, joissa on isokin ero, onko itse syvemmin persoonaltaan läheisriippuvainen, vai onko (osin) läheisriippuvaista käytöstä kehittynyt esimerkiksi vaikkapa alkoholistin taikka narsistisen ihmisen tms. kanssa epätasapainoisessa lähisuhteessa. Eli on ikäänkuin "sairastunut" epäterveessä suhteessa, tällaiseen läheisriippuvaiseen käytökseen.

Itsessään valmiiksi läheisriipuvainen ihminen toimii epäterveillä läheisriipuvaisilla tavoilla niissäkin lähisuhteissaan, joissa toinen toimii ihan ok terveelläkin tavalla. Tämä sitten luo ja eskaloi suhteessa epätervettä dynamiikkaa itsessään koko ajan. 

Jos taas läheisriippuvaiseksi kuvailtu käytös on muodostunut jossain tietyssä suhteessa (aikuisuudessa), jossa toinen vaikkapa käyttäytyy erityisen itsekeskeisesti ja toisen rajoa ylittävästi, manipuloi tms., ja suhde on sen toisen puolelta lähtöjään siis myrkyllinen ja epäterve, niin läheisriippuvuuskin usein tältä toiselta osapuolelta loppuu sen jälkeen, kun pääsee tuollaisesta suhteesta eroon. Eli palautuu tällaisen suhteen jälkeen omaan terveiden toimintamallien normaalitilaan, eikä tällainen ihminen toimi läheisriippuvaisesti normaaleissa tasapuolisissa suhteissa muuten.

Toki kaikenlaisia välimuotojakin tietenkin on. Mutta nämä nyt ihan esimerkinomaisesti, jotta saan asiani ymmärretyksi. Lisäksi monenlaiset aivan "tavalliset" ihmiset päätyvät joskus epäterveillä käytösmalleilla käyttäytyvän ihmisen kanssa suhteisiin. Usein näkee kirjoittelussa ja keskusteluissa sitä, että helposti kärjistetään vaikkapa niin, että esimerkiksi narsistin kanssa suhteeseen päätyisi vain (valmiiksi) jotenkin heikko tai läheisriipuvainen ihminen. Mutta tämähän ei ole totta, vaikka sellainenkin parinmuodostus on yleistä, mutta muutakin kyllä on runsaasti. Esimekiksi nasistin kanssa sen sijaan aika monikin silti alkaa käyttäytyä enemmän tai vähemmän tällaisilla läheisriippuvaisilla tavoilla ja tulee "heikoksi". Syy ja seuraus on siis josku selvästi näinkinpäin. Narsisti on tässä nyt vain esimerkki, enkä viittaa Hukassan mieheen. (On monista syistä epäterveitä tai dynamiikaltaan vääristyneitä suhteita.)

Muistaakseni Hukassa kertoi itsestään jossain paljon aiemmin, että hän on aiemmin kokenut olevansa itsensä tunteva ja omilla jaloilla seisova vahvakin persoona tms., ja hän itsekin kummasteli miksi toimii nyt tällä tavoin. Eli itse lukisin niin, sittemmin toimintansa on hämärtynyt esim. juuri tuossa omien rajojen tunnistamisen kanssa. Itsekeskeisen rajattoman tms. ihmisen kanssa tai alkohoistin kanssa tms. kuten kerroitkin, tällainen onkin aika yleistä.

Voi myös olettaa, että on monesti helpompi löytää tie omaan itseen ja voimaansa takaisin, esimerkiksi omien rajojen tunnistamiseen ja itsestä huolehtimiseen ja tasapuolisuuteen, kun sellainen on kuitekin ollut perustana omassa itsessä ja persoonassa jo valmiiksi, kuin että tällaiset taidot eivät olisi koskaan lapsuudessa ja nuoruudessa oikein kunnolla kehittyneetkään, jolloin tie on ymmärettävästi asian korjaamisessa pidempi ja saa varmasti tehdä töitä asian eteen enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Käpybaralle vielä vastaukseksi läheisriippuvuuskeskusteluun:

"Läheisriippuvuus on psykologinen tila, jossa ihminen takertuu muihin ja asettaa oman onnellisuutensa ja turvallisuutensa toisen ihmisen varaan. Sille on tyypillistä miellyttämishalu, liiallinen vastuuntunto ja oman hyvinvoinnin laiminlyönti toisen tarpeiden ja ongelmien hoitamiseksi. Läheisriippuvaiselle on tyypillistä myös pelko hylätyksi tulemisesta, vaikeus asettaa rajoja ja itsen identiteetin epäselvyys." (AI)

On mielestäni silti kaksi aika eri asiaa, joissa on isokin ero, onko itse syvemmin persoonaltaan läheisriippuvainen, vai onko (osin) läheisriippuvaista käytöstä kehittynyt esimerkiksi vaikkapa alkoholistin taikka narsistisen ihmisen tms. kanssa epätasapainoisessa lähisuhteessa. Eli on ikäänkuin "sairastunut" epäterveessä suhteessa, tällaiseen läheisriippuvaiseen käytökseen.

Itsessään valmiiksi läheisriipuvainen ihminen toimii epäterveill

Hmmm..kuulostaa loogiselta jaottelulta, mutta läheisriippuvuus on tietääkseni yleistermi, jolla kuvataan tietynlaista käyttäytymistä. Esimerkiksi tuon mainitsemani kirjan äidin terapeutti tai joku vastaava ammattilainen, joka auttoi häntä pahimpien aikojen yli, oli saanut äidin ymmärtämään, että tämä oli sairastunut läheisriippuvuuteen. En ole törmännyt jaotteluun oikeasti läheisriippuvainen ja läheisriippuvaisesti käyttäytyvä. Tälle ei tietääkseni ole ihan oikeasti olemassa mitään yhtä ainutta oikeaa tieteellistä määritelmää.

Mutta jaottelusi tuntui kyllä loogiselta. Jos kärjistää tapauksia noin, niin on tottakai eroa kasvaa sellaisissa lapsuuden olosuhteissa, joissa on hengissä selviytymisen takia ollut pakko oppia toisten miellyttämistä ja toisten tarpeiden täyttämistä itsensä kustannuksella. Kuin että menettäisi tämän vasta aikuisiällä väkivaltaisessa suhteessa. Tokikaan nämäkään jaot eivät ole yksioikoiset, koska mm. temperamentti, persoonallisuus ja niin monet lukuisat muut asiat vaikuttavat siihen, mikä jää päälle ja mikä ei. On tärkeää myös muistaa, että läheskään kaikista lapsena kaltoinkohdelluista ei tule läheisriippuvaisia. Joten siksikin pidän ehkä kuitenkin tällaista määrittelyä hieman ongelmallisena (oikea sisäsyntyinen läheisriippuvuus versus läheisriippuvainen käytös). Sille on varmasti myös syynsä, ettei tälle ole mitään yhtä ainutta oikeaa tieteellistä määrittelyä.

- Käpybara

Tässä on nyt sen verran hässäkkää meneillään, ettei aika ja voimavarat riitä nyt tulleiden viestien lukemiseen, mutta ehkä jonain tyynempänä ajankohtana palaan niihin. Tulin päivittämään nyt hieman tilannetta. Olen ollut naiseen yhteydessä ja jutellut hänen kanssaan asioista nyt pitkästi ja järkevästi. Miehen kertomus on kyllä totta, mutta oli minulta typerää ja lapsellista kimpaantua siitä. Jotenkin vaan kaikki vyöryi päälle kuin hyökyaalto, enkä tiennyt minne tunteeni kohdistan. Mutta sekaisin tämä toinekin nainen tässä varmasti on, eikä hän tahallaan ole toiminut häikäilemättömästi. Parhaansa hän varmasti yrittää tunnemyrskynsä keskellä ja on nyt luvannut pitää minut ajantasalla tulevasta terveysasioiden suhteen. 

 

- Hukassa

Keskusteluun läheisriippuvuudesta yleisesti: olettaisin tilanteen olevan ongelmallinen juuri heille, joilla on ollut ns. hyvä lapsuus, jossa miellyttämistä tms. ei ole tarvinnut käyttää selviytymiskeinona ja on ollut vahva minuus rajoineen.

Koska olettaisin tällaisen ihmisen olevan vaikea tunnistaa, mitä helkkaria täällä tapahtuu. Miksi koen vahvaa tarvetta paapoa toista, vaikka tilanne selvästi on kaikin puolin haitallinen? Sellaiselle, joka lapsuudesta asti menisi autopilotilla tilanteisiin ja toimisi kuten aina, edes epäröimättä tai ihmettelemättä.

Joten tuossa ensimmäisessä tilanteessahan ristiriita ei ole vain pariskunnan (tai muun ihmissuhteen toisen henkilön) välinen, vaan henkilöllä on ristiriita - ja yleensä ihan riita - jo itsensä kanssa. On vaikea tunnistaa itseään, omia toimintatapojaan, nähdä eteenpäin, kun ei oikein tunnista itseään lainkaan. Omat tarpeet ja halut ovat sekaisin, kokee epämääräistä "ei hlvetti tämä oikein ole"-fiilistä, johon ei pääse kuitenkaan kunnolla käsiksi. Ei pääse, koska tässähän vain yritetään pitää perhettä koossa parhaalla mahdollisella tavalla.

Sitten on tietysti se hyvän kodin kasvatuskin taustalla, jossa ihan oikein on opetettu, että fiksumpi väistää ja toisen tunteita pitää huomioida ja muuta vastaavaa. Ja ne ovat niitä autopilotti-juttuja itselle, joita luonnollisesti aika pitkäänkin toteuttaa, ennen kuin edes kyseenalaistaa. Ja siinä ajassa onkin jo manipulaatio voinut edetä aika pitkälle.

Kenties pitkän höpötyksen pointtini on, että olen kyllä siinä Anon kanssa samaa mieltä, että tavallaan, kukaan ei ole turvassa minkään lähtökohdan kautta siltä, etteikö voisi juuttua epäterveen dynamiikan omaavan suhteen pauloihin. Hassusti tämä kyllä vie minut olemaan samaa mieltä myös Käpybaran kanssa, sillä näin ollenhan ei ole mitään "oikeaa" läheisriippuvuutta, joka syntyy jollain tietyllä mekanismilla, vaan kyseessä on ehkä pikemminkin vyyhti, joka muodostuu persoonien, henkilöhistorian ja tilanteiden, joissa mukana on myös ihan tuurit ja sattumat, kautta.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Tässä on nyt sen verran hässäkkää meneillään, ettei aika ja voimavarat riitä nyt tulleiden viestien lukemiseen, mutta ehkä jonain tyynempänä ajankohtana palaan niihin. Tulin päivittämään nyt hieman tilannetta. Olen ollut naiseen yhteydessä ja jutellut hänen kanssaan asioista nyt pitkästi ja järkevästi. Miehen kertomus on kyllä totta, mutta oli minulta typerää ja lapsellista kimpaantua siitä. Jotenkin vaan kaikki vyöryi päälle kuin hyökyaalto, enkä tiennyt minne tunteeni kohdistan. Mutta sekaisin tämä toinekin nainen tässä varmasti on, eikä hän tahallaan ole toiminut häikäilemättömästi. Parhaansa hän varmasti yrittää tunnemyrskynsä keskellä ja on nyt luvannut pitää minut ajantasalla tulevasta terveysasioiden suhteen. 

 

- Hukassa

Alan ajatella että tämä on jotain provoa, anteeksi nyt vaan.

Joku täydellinen rajattomuus paistaa koko tilanteesta.

Miksi sinä setvit asioita sen kolmannen osapuolen kanssa? On kuin jostain kauniista ja rohkeista missä naiset aina keskenään tappeli jossain labrassa mittapulloja särkien siitä kenen kanssa ridge viettää seuraavat pari vuotta. Ridgelle oli itselleen vissiin ihan se ja sama, kuka tahansa käypi joten päättäkööt 'akat' keskenään niin hän sitten kantaa laukkunsa sinne minne sanotaan.

En tajua tuosta tilanteesta kohta mitään. Molemmat naiset taitaa olla rakastuneita siihen tunteeseen että ovat miehelle niin ainutkertaisen tärkeitä että se mies käy säännöllisesti tirauttamassa itkun -ja se riittää sitten keskusteluksi(?) Kun eihän se pysty valitsemaan kun on niin vaikeaa. Mulle on elämänkokemusta kertynyt sen verran, että voin lähes varmasti väittää, että valinnasta tulee yhtäkkiä niin kovin helppo kun jompikumpi naisista päättää poistaa itsensä yhtälöstä. Sitä tilannettahan se mies yrittää tuolla märsäämisellään lykätä kauemmaksi. Että joutuisi päättämään itselleen syystä tai toisesta liian nopeassa aikataulussa. Valintahan hänellä on jo tiedossa.

Niinno. Jos kerrottu pitää paikkaansa että Hukassa ei ole ollut kuin mehensä kanssa ja herrasmies on vaatinut käyttää kortsua niin taudit leviää joko Hukassa mieheltä tai tältä toiselta naiselta. Eli sanoisin että antaa miehen nyt vain pitää Hukassa ajan tasalla terveysasioista. 

En tajua voiko porukka olla noin sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Keskusteluun läheisriippuvuudesta yleisesti: olettaisin tilanteen olevan ongelmallinen juuri heille, joilla on ollut ns. hyvä lapsuus, jossa miellyttämistä tms. ei ole tarvinnut käyttää selviytymiskeinona ja on ollut vahva minuus rajoineen.

Koska olettaisin tällaisen ihmisen olevan vaikea tunnistaa, mitä helkkaria täällä tapahtuu. Miksi koen vahvaa tarvetta paapoa toista, vaikka tilanne selvästi on kaikin puolin haitallinen? Sellaiselle, joka lapsuudesta asti menisi autopilotilla tilanteisiin ja toimisi kuten aina, edes epäröimättä tai ihmettelemättä.

Joten tuossa ensimmäisessä tilanteessahan ristiriita ei ole vain pariskunnan (tai muun ihmissuhteen toisen henkilön) välinen, vaan henkilöllä on ristiriita - ja yleensä ihan riita - jo itsensä kanssa. On vaikea tunnistaa itseään, omia toimintatapojaan, nähdä eteenpäin, kun ei oikein tunnista itseään lainkaan. Omat tarpeet ja halut ovat sekaisin, kokee epämääräistä "ei hlvetti t

Jep, läheisriippuvuuden synnyltä ei välttämättä voi säästyä kukaan, jos olosuhteet ja muut ovat otolliset. Olen lukenut pari-suhde-väkivaltaa käsitteleviä kirjoja, joissa nainen on ollut hyvinkin itsenäinen ja vahva, lapsuus on ollut hyvä, itsetunto terve ja hyvä, mutta kun kohdalle on sattunut rakkaus, joka sisältää hyvin repivää ja haitallista dynamiikkaa, niin ihmisen rajat alkavat häilymään. Olen minäkin haksahtanut suhteeseen luonne_häiriöisen kanssa, vaikka luulin osaavani kiertää sellaiset kaukaa. Suhteesta eroon pääsemisessä auttoi se, että jaoin kokemuksiani ystävilleni ja läheisilleni ja sain ulkopuolelta vahvistusta sille, että se mitä tapahtui, ei ollut omaa kuvitelmaani. En ollut liian herkkä ja muuta, mitä luonne_häiriöiset yleensä sepostavat, vaan toinen käyttäytyi yksiselitteisesti kuin ihmis_perse. Vitsi, hän oli taitava puhumaan ja kirjoittamaan ja luomaan harhakuvia, sai minut venyttämään omia rajojani sillä, että olen muka liian herkkä ja hätäinen. Vaikka ainut mitä minun olisi pitänyt seurata, olisi ollut tekoja. Sen verran työskentely itseni kanssa on sentään tuonut tuloksia, että suhde ei kestänyt kuin joitakin kuukausia. Mutta vitsi että olin rikki sen jälkeen ja oli muuten todella vaikeaa luottaa miehiin tuon jäljestä.

Mutta nykyään tunnistan tuon tyyppiset ihmiset taas paljon herkemmin. Muistan niin hyvin, miten eräiden treffien päätteeksi, kun menin miehen luokse, niin alitajunnastani tuli yht äkkiä ääni, joka sanoi, että tämän ihmisen kanssa tulee vielä paljon ongelmia. Siinä hetkessä ei tapahtunut mitään erikoista eikä suhteessa ollut vielä ollut mitään liian hälyyttäviä merkkejä. Ihmettelin tuota sisäistä ääntäni ja ohitin sen sillä, että taidan olla lapsuuden kokemusteni takia vain liian herkillä kaiken suhteen. Vaikka vaistoni oli täysin oikeassa.

(en tiedä mikä sanoista on nou nou)

-Käpybara

Vierailija kirjoitti:

Niinno. Jos kerrottu pitää paikkaansa että Hukassa ei ole ollut kuin mehensä kanssa ja herrasmies on vaatinut käyttää kortsua niin taudit leviää joko Hukassa mieheltä tai tältä toiselta naiselta. Eli sanoisin että antaa miehen nyt vain pitää Hukassa ajan tasalla terveysasioista. 

En tajua voiko porukka olla noin sekaisin.

Mulla on mennyt ohi, mutta ihan vakavissaanko nämä keskustelee jonkun kolmannen ja neljännen osapuolen kuminkäytöstä. Hukassa, asettuisit nyt hetkeksi oman itsesi ulkopuolelle katsomaan tätä tilannetta, niin heräät, että mitä mulle on tapahtunut että elän näin. Sinä itse voit yksin päättää, ettei tämä ole sellaista elämää mitä haluat elää, tai minkälaisessa perheessä haluat lastesi elävän.

Olen Hukassa pahoillani siitä, että olen tainnut sanoa asioita liian kovasti ja suoraan. 

- Käpybara

Olen ollut toinen nainen sekä nainen, jolle entinen vaimo on soittanut vaikka ovat eronneet. Sanoin tälle ex-vaimolle, että en keskustele omista, en miehensä enkä hänen asioistaan, sen voivat tehdä ihan keskenään. En myöskään haluaisi kakkosnaisena keskustella suhteestamme mieheensä, en terveystilanteesta enkä mistään muustakaan. Soppa vain sakenee siitä. Koska kukin näkee oman näkökulmansa ja tilanteensa kautta. Myös totuus on aina näissä keskusteluissa varsin kyseenalaista. 

Esimerkiksi eräs ex- vaimo soitti ja kysyi, että olemmeko "Matin" kanssa yhdessä. Sen sanoin että kyllä. Silloin tämä ex-vaimo alkoi vuodattaa, että tiedänkö  lainkaan millainen tämä "Matti" oikein on. Hän alkoi latoa negatiivisia asioita ja tapahtumia ex-miehestään ja heidän liitostaan. Sanoin, että en halua käydä tällaista keskustelua, lopetamme puhelun. No, huvitti sitten jälkeenpäin kun olimme jo "Matin" kanssa lopettaneet suhteen, niin menivät uudestaan yhteen. Eli hyvin kelpasi kuitenkin. On joskus pitänyt kysyä, että miksi ihmeessä halusi noin hankalan ja huonon miehen, josta kertoi, takaisin itselleen. Joten tämä näistä puheluista ja keskusteluista: ei mitään järkeä alkaa niitä käydä. 

Riippuu tilanteesta. Itselleni oli apua kun toisen naisen kanssa listasimme kaikki miehen valheet. Siinä kävi se tavallinen molemmat naiset lähti ovet paukkuen ja meis jäi yksin. Meille oli apua siitä että naiset pystui puhumaan totta vaikka mies olikin valesäkki.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu tilanteesta. Itselleni oli apua kun toisen naisen kanssa listasimme kaikki miehen valheet. Siinä kävi se tavallinen molemmat naiset lähti ovet paukkuen ja meis jäi yksin. Meille oli apua siitä että naiset pystui puhumaan totta vaikka mies olikin valesäkki.

 

Tämä onnistuu ainoastaan silloin kun molemmat naiset ovat tosissaan päässeet irti miehestä ja päätös erosta on ollut heidän omansa. Eli ovat katsoneet suhteen loppuun saakka ja tunteet ovat oikeasti loppuneet. Mutta tätähän tilannetta ei voi koskaan tietää. Usein eivät tiedä itsekään. Silloin, kun tunteita, katkeruutta, omistushalua, mustasukkaisuutta, riippuvuutta, ihan mitä tämänkaltaista on olemassa keskustelut eivät ole totuudenmukaisia. 

Tosiaan, riippuu tilanteesta. Itselläni on ollut niin, että ex-vaimoilla tai senhetkisillä vaimoilla on ollut tunteita tms. Eivät ole "lähteneet  ovet paukkuen". Tai jos ovat, eivät ole kuitenkaan sujut suhteen kanssa. 

Siksi pitäisi olla hiukan varovainen. Vaikka joku sanoo vuorenvarmasti, että en tietenkään sitä ota takaisin tai ei tietenkään ole enää tunteita, niin se ei ole välttämättä niin. Usei on silloin juuri päinvastoin.