Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Hukassa teki suurimman virheensä, kun antoi miehelleen luvan mennä panemaan muita naisia. Tuosta ei ikinä seuraa mitään hyvää, ei ikinä.

 

Eiköhän tämänsorttinen äijä olis tehnyt sen sit ihan ilman lupaakin ja seuraukset olis samat. Eihän täällä pettämistarinoissa muissa ole avoimempaa meininkiä ollut ja silti näitä salaisia rakkaustarinoita syntyy.

"Itseäni tässä keskustelussa on vähän kummastuttanut se, että jopa avioeron hakeminen tunnutaan ohittavan. Ikäänkuin sitä ei otettaisi todesta. "

"Näinhän Hukassa mies juuri toimii; hän ohittaa/kieltää vaimon lähettämän erohakemuksen eikä ota sitä todesta (eli ei allekirjoita), koska laskee sen varaan, että Hukassa kuitenkin taas pehmiää ja heltyy ottamaan hänet takaisin."

No se, että jos mies toimii ja suhtutuu noin, ei tarkoita sitä, että palstalaisten tarvitsisi suhtautua samoin tai vähättelevästi Hukassan erohakemukseen. Minusta sellaiselle ei ole perusteita. Eihän se nyt Hukassan vastuu ja vika ole, jos mies hannaa avioeroa vastaan.

Hukassa on kertonut olevan täysin tosissaan eron suhteen ja harkiten hakemuksen tehnyt, ja että ero on erittäin todennäköinen lopputulema, vaikkakaan jatkoa ei ole aivan täysin poissulkenut, vaan ottaa harkinta-ajan harkinta-aikana myös, ja arvioi ja käsittelee vielä tilannetta tänä aikana ja lopullisen päätöksen ja etenemisen tekee sitten. Minusta fiksua toimintaa.

Kauhean voimakasta hätyyttämistä joissain kommenteissa täällä. Antakaa nyt toisen käydä vähättelemättä, syyllistämättä ja painostamatta oma prosenssinsa ja harkinta-aikansa läpi muutenkin isosti kuormittavassa tilanteessa. Ja kyllä se avioero vireille tulee, kun sitä on haettu, vaikka mies sitä olisikin ikävästi vitkuttanut. 

Vaikka olenkin samaa mieltä siitä, että hyvähän se on epäkohtia nostaa esille, mutta samalla myös amollisuutta, ymmärrystä, välittämistä, kunnioitusta ja laajakatseisuuttakin toivoisi suhtautumiseen, kun toinen on hankalassa tilanteessa. (Vaikka toki itseänikin harmittaa miehen ilmeinen tapa osata vedota Hukassaan ihan jopa manipuloivillakin tavoilla, tai ainakin voimakkaasti vaikuttaen ja vedoten hyvinkin itsekeskeisistä lähtökohdista.)

Minusta hyvää rajanvetoa Hukassalta kuitenkin ottaa taukoa myös palstalta. Välillä tarvii käsitellä ja sulatella itsekseenkin asioita, tai ainakin ilman painostusta tai välillä vähän ikävääkin sävyä. Asioita ei voi kerralla myöskään ottaa määräänsä enempää vastaan. Aikamoinen kuormitus Hukassalla taas ollut kaiken viimeaikaisen uuden informaation kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksianto voi olla vieläkin jumissa järjestelmässä eikä se vain ole saapunut. Postinkulku tuo omat lisäaikansa mennen ja tullen

Sieltä kyllä lähetetään uusia tiedoksiantoja parin-kolmen viikon välein, ellei vastausta kuulu. Sitten laitetaan haastemies asialle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hukassa teki suurimman virheensä, kun antoi miehelleen luvan mennä panemaan muita naisia. Tuosta ei ikinä seuraa mitään hyvää, ei ikinä.

 

Eiköhän tämänsorttinen äijä olis tehnyt sen sit ihan ilman lupaakin ja seuraukset olis samat. Eihän täällä pettämistarinoissa muissa ole avoimempaa meininkiä ollut ja silti näitä salaisia rakkaustarinoita syntyy.

Totta kai äijä ois tehny sen ilman lupaakin ja itse asiassa olen varma, että mies on salaa pettänyt häntä ties kuinka monta kertaa jo. Mutta antamalla luvan muiden panemiseen, Hukassa tavallaan alentui kynnysmatoksi ja se oli suuri virhe. Hukassa antoi miehelleen oikein luvan mennä panemaan muita naisia ja että hän pysyisi siinä rinnalla. Ei vain tajunnut laskea sen varaan, että mies voi rakastua, salapano voi rakastua, he voivatkin haluta suhteen keskenään ja siinähän jää sitten Hukassa lehdelle soittelemaan. Ei pidä suostua semmoiseen, mitä ei oikeasti haluakaan. Enpä usko, että Hukassa oikeasti halusi avointa suhdetta, mutta hän vain alistui siihen, koska hänen miehensä on niin kova manipuloimaan ja Hukassa ei ole halunnut erota.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin pelottaa miten sitten jos eron jälkeen esimerkiksi nuo Hukassa suunnittelemat viikonloput isän puolelta eivät onnistu noin kuin on itselleen miettinyt. Kuinka vaikeaa on jälkeenpäin huomata, että vaikka on tehnyt valtavasti niin ajatustyötä kuin antanut tukea miehelle hän toimiikin ihan omalla tavallaan tavata lapsiaan sovittuina tapaamisaikoina. Mikä on tietenkin sallittua, eri asia jos mies on kokonaan tapaamatta lapsiaan. Ei välttämättä halua tai aina onnistu tulemaan vanhaan kotiin asumaan lasten kanssa. 

Olen huomannut miten niin moni pari on ensin suunnitellut hyvinkin yhteisymmärryksessä miten eron jälkeen toimitaan. Mutta kun kummallakin on sitten oma elämänsä ei välttämättä ole osannut ennakoida miten paljon se vaikuttaa arjen elämiseen. Vielä jos kuvioissa on uudet kumppanit tai uusi kumppani niin hänenkin sanansa ja tahtonsa vaikuttaa. Kun eron jälkeen on olemassa kaksi eri perhettä ei ne suunnitelmat aina toimi jotka o

Onhan niitä suunnitelmia ja valmisteluja silti hyvä tehdä etukäteen, vaikka sitten käytäntö osoittautuisikin toiseksi ja niitä sitten muutettaisiinkin. Aina kaikkea ei voi etukäteen tietää ja ennustaa, mutta ei se ole syy jättää kaikkea Herran haltuun, varsinkaan kun lapsista on kyse. Voi myös olla plan a ja plan b (tai c:kin). Hyvä miettiä valmiiksi vähän eri vaihtoehtoja. Ja jutella vanhempien kesken näistä etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Hukassa ei näitä nyt enää välttämättä lue, mutta kyllä täytyy sanoa, että Hukassa nimimerkin tilanne herättää paljon tunteita ja omiakin muistoja.

On toisaalta hirveän vaikea nähdä sitä syytä miksi Hukassa pitää kiinni miehestänsä. Rakkaus on vahva ja tässä tapauksessa kovin sokea. Pieni osa minussa ymmärtää ja muistaa kuinka jokainen miehen ele arjessa sai sen toivonkipinän heräämään. Ex kun vei arkilounaille ja käytti omasta ehdotuksestaan kaupassa yms. Se tuntui siltä hyvältä normaalilta yhdessäololta, johon Hukassakin viittaa usein. Eihän se sitä ollut näin jälkikäteen ajatellen.

Olen monen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että Hukassa nimimerkin odotukset isän roolista on kovin ruusuiset. Lähtökohta kertoo jo kaiken, eli kuinka vahva rooli Hukassalla on tämänkin hetkiseen isän ja lasten suhteeseen. 

Iso asia toki avioeron vireille laitto, mutta 2 kk mennyt jo täysin hukkaan. 

 

Hei 28, olen samaa mieltä kanssasi.

Muistan hyvin tuon kuvailemasi lounaillaravaamisvaiheen, jolloin exäsi vielä saapasteli muina miehinä kotiisi omilla avaimillaan, vaikka olikin jo muuttanut pois. Tulkitsin silloin nuo yhteiset lounaat ja kaupassa käyttämiset lähinnä miehen yrityksiksi pestä omaatuntoaan. Ja tuskinpa hänkään oli silloin vielä varma, kummalle puolelle aitaa putoaa, ja halusi pitää yhteyttä yllä siltä varalta, jos uusi nainen hellittäisikin otteensa.

Olen ylpeä Sinusta ja siitä, että kykenit tekemään ratkaisusi, vaikka rakkautta olikin vielä jäljellä exääsi kohtaan (joskaan et tietänyt kokonaiskuviota). Tunsit kuitenkin riittävästi rakkautta ja kunnioitusta itseäsi ja poikaanne kohtaan, että rohkenit tehdä irtioton kivusta ja kaikesta epätietoisuudesta huolimatta. Joskus suurinta rakkautta on päästää irti...

Totta tosiaan, 2 kk on jo kulunut Hukassalta hukkaan tuossa eroprosessin vitkuttelussa. Nythän harkinta-aikaa olisi jäljellä enää neljä kuukautta, jos Hukassan mies olisi allekirjoittanut paperin heti. "Tuomio" pitenee vastaavasti toisesta päästä. Ehkä tosin tämä tuntuu Hukassasta jopa huojentavalta ja antaa hänelle hänen kaipaamaansa lisäaikaa vaikealta tuntuvassa tilanteessa, jossa hän ei ilmeisesti koe vieläkään halua toimia aktiivisesti ja päättäväisesti. Ja tämän varaan mies taitaa tietoisesti laskeakin.

Ymmärrän, että Hukassa on kokenut tosi paineistavaksi etenkin nämä viime päivien kirjoitukset palstalla ja pakenee paikalta mieluummin kuin katsoo suoraan peiliin ja ottaa lusikan kauniiseen käteen. Uskon, että palstalaiset ovat usein kovinkin suorasukaisista sanoista huolimatta tunteneet myötätuntoa ja koettaneet isosiskomaisesti herätellä Hukassaa. Ensin hellävaraisesti, mutta sitten kovakouraisemmin, kun ovat huomanneet millaisessa itsensä ja faktojen kieltämistilassa hän elää. Aika monella täällä on omakohtaista kokemusta hyvin vastaavan kaltaisista käänteistä, joskin tämä tapaus on kyllä nyt ihan tuoreimpien käänteidensä johdosta menossa vielä entistäkin absurdiksimmaksi.

Ei käy kateeksi tuo tilanne, toivottavasti asiat selviävät ennen kuin jollakulla pettää terveys pahasti, on sitten kyse kehon tai mielen terveydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ratkaisen asiat mielummin tarkoin harkiten kuin hätäpäissäni mullistamalla kaiken kerralla. Nyt on aikaa miettiä tapaamisjärjestelyt ja asumiskuviot lapsille parhain päin ja sovussa. Olen miettinyt sellaista ratkaisua, että lapsilla pysyisi aluksi tuttu koti, eikä heidän tarvitsisi muuttaa täältä mihinkään. Isä muuttaisi pois ja asuisi sitten mielensä mukaan joko nuorikkonsa luona tai omassa asunnossaan ja kävisi kotona asumassa lasten kanssa aina jokatoinen viikonloppu, kun taas minä menisin silloin vanhempieni ulkorakennukseen. Lasten ei tarvitsisi heti kulkea reissukassiensa kanssa kahden kodin väliä, vaan heidän arkensa säilyisi mahdollisimman muuttumattomana. Sitten kun olemme sopeutuneet tähän, voisimme miettiä mahdollista kodin myyntiä tai minkälainen ratkaisu sitten parhaalta tuntuisikin. Vaatii kuitenkin aikaa, että saan miehen aidosti käsittelemään näitä asioita, koska hänen elämässään kuohuu ja hän edelleen kuvittelee kaiken välill

Meillä helpotti tuollainen vuoroasuminen sekä omaa sopeutumista eroon että lapsen uutta arkea. Lähes 2 vuotta elettiin eron jälkeen noin, tosin vaihtarit viikon välein.  Välillä istuttiin iltaa tai käytiin mökillä. Lapsen 9-11 v. Suosittelen lämpimästi vaikka välillä olikin melkoista säätämistä 

Jotkut miehet eivät enää lapsiaan eron jälkeen kuin satunnaisesti, ehkä kerran kuussa jos sitäkään. Ottakaa se huomioon noissa suunnitelmissanne. Miestä ei voi pakottaa näkemään lapsiaan ja ottamaan vastuuta. Lain mukaan näkemisiin ei voida pakottaa. Elarit on pakko maksaa, siinäpä se vastuu sitten onkin.

Vaikka isä olisi ollut osallistuva isä ennen eroa, eron jälkeen uusi nainen menee ykköseksi ja lapset jää. Varsinkin, jos mies on se, jolla on uusi ja haluaa eron.

Jos isä on ollut etäinen jo ennen eroa, en todellakaan usko, että tulee tapaamaan lapsiaan 50-50.

Ystäväpiirini pariskunta, jossa nainen hoiti ihan kaiken niin kodin kuin lapset ja lemmikit + teki töitä niinkuin mieskin. Aina me ystävät ihmeteltiin, miten ihmeessä nainen hyväksyy miehen täyden loisimisen kaikessa. Mies mm. piti joka kesä omaa lomaa 1-2 viikkoa, mutta nainen ei päässyt edes viikonloppureissuun jollei isovanhemmat ottaneet lapsia. Ystävämme oli täysin rakastunut mieheensä ja jotenkin totuimme tilanteeseen.

Ero tuli lopulta ja toinen nainen oli ollut kuvioissa jo tosi monta vuotta, mutta jälkikäteen saimme kuulla, että mies oli oikein kehunnut sillä, että on valmis pitkittämään avioliittoonsa siihen asti, että lapset kasvavat täysikäiseksi ettei niitä elatusmaksuja joudu maksamaan ja ettei tarvitse omia lapsia "hoitaa". 

Että sellainen mies ....

MP vrsytastaa jo!!!!! Ärsyttävä että et ota kantaa.

nosto

uppista

Koskaan ei voi tietää miten asiat menee eron jälkeen. Katoaako isä lastensa elämästä, vieraannuttaako lapset äidistään ja äiti onkin se kuka ei enää lapsiaan tapaa? Vai toimiiko yhteisvanhemmuus hienosti ja tasavertaisesti. 

Tämä on asia mistä vanhempien pitää puhua paljon ennen eroa. Mitään ei voi olettaa sen perusteella miten asiat ovat nyt. Isä jota ei lapsensa ole oikein koskaan kiinnostaneet saattaa yllättää joko positiivisesti tai negatiivisesti. 

Mutta, tapahtuipa mitä tahansa on oma hyvinvointi lopulta tärkeintä. Se miten juuri sinä voit. Se on pohja myös muiden hyvinvoinnille. Et voi olla lapsillesi hyvä vanhempi jos elät elämää missä sinulla ei ole hyvä olla, jos unohdat itsesi ja oman hyvinvointisi. Jos teet jatkuvasti myönnytyksiä vastoin omaa parastasi. Se syö sinua sisältä ja rikkoo sen mitä sinä olet pikkuhiljaa, pala palalta. Ja kaiken korjaaminen on työläs prosessi. 

Pelasta ensin itsesi voidaksesi auttaa muita. Hae itsellesi apua ja tukea. Mitä se sitten ikinä sinun kohdallasi tarkoittaakaan. 

Ero ja hajoaminen voi olla jonkun uuden, paljon paremman alku. 

Liekki. Ikäviä tapahtumia sinulle sattunut. Eräässä koulutuksessa vasta puhuttiin siitä miten näemme paljon vikaa muiden toiminnassa mutta arvioimme oman toimintamme hyväksi. En osaa sanoa sinun tapauksessasi suoraan missä tai kenen toiminnassa vika. Mutta tuo lause sai minut miettimään. Joskus sitä syyttää liikaa itseään, joskus ei näe omaa toimintaansa. Missä siinä menee tasapaino? 

Huomaan kaiken koetun kasvattaneen itseäni ihmisenä. Miten nykyisin suhtautuu haasteisiin, esim. töissä erilailla kun ennen. Miettii miksi minä reagoin näin? Miten minä voin omalla käytökselläni vaikuttaa tilanteeseen? Toiseen ihmiseen kun on mahdoton vaikuttaa, ellei hän itse sitä halua/huomaa ja ymmärrä omaa käytöstään. 

Kaikessa kamaluudessaan olen nykyisin kiitollinen kokemastani. Olen joutunut menemään syvälle itseeni ja harjoittelemaan itsetuntemusta, selviämistä. Itselleni anteeksi antamista. Armollisuutta. 

Vilkutuksia kaikille. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei voi tietää miten asiat menee eron jälkeen. Katoaako isä lastensa elämästä, vieraannuttaako lapset äidistään ja äiti onkin se kuka ei enää lapsiaan tapaa? Vai toimiiko yhteisvanhemmuus hienosti ja tasavertaisesti. 

Tämä on asia mistä vanhempien pitää puhua paljon ennen eroa. Mitään ei voi olettaa sen perusteella miten asiat ovat nyt. Isä jota ei lapsensa ole oikein koskaan kiinnostaneet saattaa yllättää joko positiivisesti tai negatiivisesti. 

Mutta, tapahtuipa mitä tahansa on oma hyvinvointi lopulta tärkeintä. Se miten juuri sinä voit. Se on pohja myös muiden hyvinvoinnille. Et voi olla lapsillesi hyvä vanhempi jos elät elämää missä sinulla ei ole hyvä olla, jos unohdat itsesi ja oman hyvinvointisi. Jos teet jatkuvasti myönnytyksiä vastoin omaa parastasi. Se syö sinua sisältä ja rikkoo sen mitä sinä olet pikkuhiljaa, pala palalta. Ja kaiken korjaaminen on työläs prosessi.

Huomaan kaiken koetun kasvattaneen itseäni ihmisenä. Miten nykyisin suhtautuu haasteisiin, esim. töissä erilailla kun ennen. Miettii miksi minä reagoin näin? Miten minä voin omalla käytökselläni vaikuttaa tilanteeseen? Toiseen ihmiseen kun on mahdoton vaikuttaa, ellei hän itse sitä halua/huomaa ja ymmärrä omaa käytöstään. 

Kaikessa kamaluudessaan olen nykyisin kiitollinen kokemastani. Olen joutunut menemään syvälle itseeni ja harjoittelemaan itsetuntemusta, selviämistä. Itselleni anteeksi antamista. Armollisuutta. 

Vilkutuksia kaikille. 

Ap

 

 

<3 <3 <3

Ap, kiitos kuulumisistasi ja viisaista sanoista. Kunpa Hukka sittenkin ei malttaisi olla kurkistamatta, mitä täällä on kirjoiteltu. Ap:n kirjoituksissa huomaa pitkän kehityskaaren, joka on ollut tuskallinen ja pelottava, mutta Ap on valinnut selviytymisen. Toivottavasti Ap:n asiat vielä järjestyvät ja suhde lapsiin korjaantuu. 

Tähkäpää

Kylläpä minua nyt käsketään:-) vaan eipä taida minulla olla sen enempää tai parempaa sanottavaa, monia hyviä kirjoituksia tullut kaikilta. Olen kyllä usein vkonloppuisin ilman kännyä tai konetta, tekee hyvää mielelle. Kiva myös kuulla APsta!

Samaa mieltähän minä olen, että en lähtisi miehen puheisiin luottamaan. Kumman kätevästi toisesta naisesta on nyt sukeutunut höllämoraalinen seikkailija, kun alun perin kysymys oli yksinäisestä ihmisestä, jolla ei ole edes ystäviä ja sen vuoksi Hukassa mies ei noin vaan voi häntä jättää.

Jotenkin surulliselta vaikuttaa myös miehen puolustelu, puhumattakaan noista keskusteluista. Kai nyt vähintä, mitä voisi vaatia olisi, että mies pitää mustasukkaiset ajatuksensa toisesta omana tietonaan, eikä kaada niitä Hukassa niskaan. Ja tosiaan on se kyllä pelikirjan mukaista, että toisesta alkaa vikaa löytymään kun eropapereita heilautetaan. Aika oudolta tuntuu viivästyskin, kun eihän asiassa mitään epäselvää ole. Ja muutenkin mielestäni ero on sellainen, että se tulee toiselle antaa. Minusta miehen olisi alun perin pitänyt kirjoittaa se alle Hukassa kanssa.

Ystäväni kautta olen kyllä päässyt näkemään, miten uskomattoman röyhkeitä suorastaan valheita voidaankin kertoa. Nyt on tilanne päällä senkin vuoksi, että vaimo luonnollisesti ei yhtään tykkää, että ovat samassa tiimissä. Ajat kuitenkin ovat semmoisia, että duunia ei noin vain vaihdeta tällä hetkellä. Pelkään vähän tätäkin ystäväni puolesta.

T: MaratonParkuja

Kiitos ap kuulumisista :)

Tähän väliin pari sanaa arvoista. Hukassa on toistuvasti kertonut, että ydinperhe, perhekeskeisyys, perheen kanssa yhdessä tekeminen ja perinteet ovat hänelle tärkeitä arvoja. Kun hänen miehensä asetti avioliiton jatkumisen ehdoksi avoimen suhteen, joutui Hukassa valitsemaan ydinarvoistaan yksiavioisuuden ja ydinperheen välillä. Molempia hän ei voinut saada.

Meillä kaikilla on erilainen elämänkokemus ja persoonallisuus, joka vaikuttaa siihen, mitä pidämme arvokkaana. Se on sivusta helppo huudella, että susipaska mies, mikset jättänyt jo. Me emme ole kasvaneet tuon miehenkuvatuksen kanssa aikuisiksi, rakastaneet, jakaneet elämää, perustaneet perhettä ja eläneet yhdessä lukuisia vuosia. Me emme tietenkään myöskään tunne sitä tuskaa, jota itselle tärkeiden arvojen ja ihmisen menettäminen aiheuttaa, oli päätös miten perusteltu ja järkevä hyvänsä.

Minulle turvallisuus on aina ollut ehdoton arvo. Mitä ikinä ongelmia meillä on kotona ollutkaan, ei keneenkään koskaan saanut kajota. Epäilen, että nykyiseen suhteellisen jyrkkään suhtautumiseeni asiaa kohtaan vaikuttaa myös se, että ollessani esiteini isäpuoleni ahdisteli minua humalassa ollessaan. Tähän päiväänkään asti en ole pystynyt olemaan hänelle vihainen asiasta, mutta menen suhteellisen jumiin pelkästä ajatuksesta, että fyysistä koskemattomuuttani loukataan. Tiedän ehdottomasti, että en missään tapauksessa halua ottaa riskejä fyysisellä terveydelläni, ellen itse ole saanut arvioida sen olevan ottamisen arvoinen.

Suhtaudun äärettömän huonosti siihen, että ihmiset ottavat riskejä, jotka vaarantavat muiden turvallisuuden.  Tämä ja ahdistelutrauma varmasti vaikuttavat siihen, miten suhtauduin tähän arpiasiaan. Lisäksi työskentelen alalla, jossa on äärimmäisen tiukka turvallisuuskulttuuri, ja ilmoitus on jo järjestelmässä ennen kuin kukaan on onnistunut sanomaan "turvallisuuspoikkeama". (jatkuu)

(jatkuu)

Minun näkökulmastani turvallisuuden kanssa ei pelleillä. Väärän tiedon (ase on vaaraton) pohjalta äärimmäisen stressaantuneena, vaikeassa elämäntilanteessa, uupuneena ja ystävääni luottaen tein väärän valinnan. Vaikka se olisi vastuunpakoilua, on minun paljon helpompi ymmärtää omaa toimintaani kuin ystäväni, joka kirkkaassa päivänvalossa, selvinpäin, tietoisena siitä että toinen ystävä on jo loukannut itsensä tekee edelleen valinnan jatkaa humalassa ammuskelua tietäen täsmälleen aseen vaarallisuuden. Ja sitten vielä ojentaa sen ensikertalaiselle ystävälleen puutteellisin ohjein.

Syyllisten etsimisen sijaan voimme todeta, että arvomme ovat pahassa ristiriidassa keskenään ja kanssakäymistä ei ole syytä jatkaa. Tähän tullaan varmasti myös Hukassan ja hänen miehensä suhteessa.

Hukassan sinänsä ansiokas pohdiskelu jatkoaskelista ennen avioeroa toi kivuliaalla tavalla mieleeni oman laskelmointini ahdistelun yhteydessä. Mietin kertomista äidilleni heti tapahtuneen jälkeen, mutta hän oli taas kerran sammunut jonnekin naamalleen. Seuraavana päivänä mietin kertomisen vaikutuksia esimerkiksi nuorempaan sisareeni. Siihen miten hänenkin lapsuudenperheensä hajoaisi, ja itse joutuisin (taas kerran) luopumaan kodistani ja perheestäni. Tein päätöksen vaieta ajatellen, että jos pidän huolen siitä, että tapahtunut ei toistu, voi kaikki jatkua ennallaan. Isäpuoleni ei edes muistanut aamulla, mitä oli tehnyt.

Se, mitä en tietenkään voinutkaan tuossa kohden osannut ottaa huomioon, oli hinta jonka joutuisin itse tunne-elämälläni ja omanarvontunnollani maksamaan. Sama musta aukko näkyy Hukassankin pohdinnassa. Hän etukäteen suunnittelee, miten välttää konfliktit ja hallita tilannetta. Kukaan ei ole opettanut hänelle sitä, että konfliktinvälttely ei arvona ole suurempi kuin oma hyvinvointi ja oikeus niihin ikävämpiinkin tunteisiin. Tuntuu, että hänellä on sama alitajuinen uskomus kuin minulla, että suuttuminen tai vihantunteet johtavat automaattisesti ihmissuhteen päättymiseen. Ja että hänen hyvinvoinnillaan ei ole samaa arvoa kuin muiden. Samoin kuin minä, hän tuntuu olevan kyvytön tuntemaan vihaa omasta puolestaan. Se, mistä tuo uskomus on syntynyt, on tietysti se perimmäinen trauma. Ei se, että tulee ahdistelluksi tai aviopuoliso haluaa avata suhteen.

-Liekki

Liekki, olet kokenut ihan kohtuuttoman paljon pahaa elämässäsi. Isoja asioita jotka jättää turvattomuuden, rikkoo ihmistä. Asioita joita kenenkään lapsen/nuoren ei toivoisi joutuvan koskaan kokemaan. Olen pahoillani puolestasi. Olet joutunut kantamaan niin paljon niin nuorena. 

Onneksi olet nyt selviämisen tiellä. Voimia sinulle. 

Luin jostain, miten toksisia ihmisiä pahempia ovat he jotka kuvittelevat parantuneensa. Osaavat hienot sanat, omaavat ajatuksen siitä minkälaisia ihmisiä haluaisivat olla. Mutta ovat kuitenkin vasta matkalla paranemiseen. Ja se tie on pitkä. Niin helposti sortuvat vanhoihin malleihin kun oikeasti vaikeista asioista toipuminen onkin aivan vaiheessa. Tämä on yksi syy miksi minä haluan toipua rauhassa. En tarkoittanut tätä erityisesti kenellekkään. Tuli vain mieleeni. 

Minun tilanteeni lasteni kanssa on hyvä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Liekki, olet kokenut ihan kohtuuttoman paljon pahaa elämässäsi. Isoja asioita jotka jättää turvattomuuden, rikkoo ihmistä. Asioita joita kenenkään lapsen/nuoren ei toivoisi joutuvan koskaan kokemaan. Olen pahoillani puolestasi. Olet joutunut kantamaan niin paljon niin nuorena. 

Onneksi olet nyt selviämisen tiellä. Voimia sinulle. 

Luin jostain, miten toksisia ihmisiä pahempia ovat he jotka kuvittelevat parantuneensa. Osaavat hienot sanat, omaavat ajatuksen siitä minkälaisia ihmisiä haluaisivat olla. Mutta ovat kuitenkin vasta matkalla paranemiseen. Ja se tie on pitkä. Niin helposti sortuvat vanhoihin malleihin kun oikeasti vaikeista asioista toipuminen onkin aivan vaiheessa. Tämä on yksi syy miksi minä haluan toipua rauhassa. En tarkoittanut tätä erityisesti kenellekkään. Tuli vain mieleeni. 

Minun tilanteeni lasteni kanssa on hyvä. 

Ap

Jaan täysin tuon huomion siitä, miten itsensä valmiiksi kuvittelevat ihmiset ovat niitä kaikista sokeimpia itselleen. Sattumalta sekä Pena että aseen minulle ojentanut henkilö kuuluvat tähän kategoriaan...

Itselläni illuusioita suurenmoisesta valaistumisesta ei ole. Pikemminkin joka päivä tajuaa enemmän, miten vähän mistään tietääkään. Muusta kuin siitä että koskaan ei tule valmista ja että vain muutos on pysyvää. Kaikki me olemme keskeneräisiä omalla tavallamme, ja tavallaan se on myös lohdullista. Minulle on tapahtunut paljon ja kaikenlaista, mutta niin on monille muillekin. Joskus tuntuu, että esimerkiksi tuo ahdistelu otetaan todella vakavasti samalla kuin jonkun toisen yhtä haitallinen, mutta ei niin Seiska-otsikko-henkinen kokemus ohitetaan olankohautuksella.

Olet ap omat kokemuksesi jakamalla luonut paljon ymmärrystä, yhteydentunnetta ja tietoisuutta näistä asioista. Ja luonut foorumin kokemusten jakamiseen.  Iso kiitos siitä, ja kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi :)

-Liekki