Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

🌻🌻🌻

Vierailija kirjoitti:

Muuta pois, helpottaa heti. Tuollainen on miehen puolelta löyhässä hirressä roikottamista. Lapset kyllä vaistoaa ja kärsii tuosta kuviosta.

Minä olen ollut samassa tilanteessa on kyllä siihen on monta syytä, ettei välittömästi yhtäkkiä lähdetäkään!

Ensinnäkin itselläni oli rahasyyt. Meidän oli pakko laittaa koti myyntiin. Laskin, että omalla osuudellani sen jälkeen kun loppu asuntolaina on maksettu pois, minulle kuitenkin jäi niin paljon rahaa, että voi saada lainan pankista oman kolmion ostoon tai vaihtoehtoisesti makselee pitkään vuokra-asunnon vuokria.

Toiseksi se uusi asunto pitää olla niin lähellä, ettei lapsille koidu hankaluuksia esim. koulumatkojen kanssa.

Kolmanneksi ainakin meidän piti odottaa, että saadaan lastenvalvojalle aika ja päästään sopimaan lasten kodista jatkossa. Minä en olisi ikimaailmassa suostunut siihen, etten näkisi lapsia pitkään aikaan ja lasten isän mielestä taas olisi ollut lasten etu asua pidempiä aikoja kerrallaan aina toisen luona eikä pomppia edestakaisin. Meille tulikin lopulta sillä tavalla harvinainen sopimus, että lapset asui isänsä luona arkipäivät ja minun luona joka viikonloppu pe-su. Se oli parasta lapsille, koska isänsä muutti lähemmäs koulua. Nyt kun ovat jo isoja, toinen lukiossa ja toinen ysiluokalla, asuvat molemmat minun luona, mutta käyvät usein isällään. Esim. parikin kertaa viikossa saattavat mennä koulun jälkeen sinne, mutta isänsä tuo yöksi kotiin minun luo. Tai käyvät viikonloppuisin yhdessä laskettelemassa. Minä en osaa lasketella, niin hyvä kun se hoituu heiltä keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Jos päästää irti niin tipahtaa.

Kun päästää irti, ei suinkaan tipahda, vaan nousii pinnalle.

28, hauska, että tämä tullut sulla uniinkin. Ketju on kyllä oikeasti tuonut tällä matkalla voimaa ja lohtua. Toiminut ystävänä ja olkapäänä. Ja aivan sama mulla, että aina luen viestit ja usein myös palaan niihin ja silti oma teksti saattaa olla ja monesti onkin ihan sitä oman pään tyhjennystä.

Ja se tyhjennys tänne auttaa.

Tuohon mielipiteeseesi miehestäni, entisestä semmoisesta. Olen itsekkin tässä alkanut ymmärtämään sen, että tämä suhde ei ole ollut terve missään vaiheessa. Olen kertonut teille pintaa asioista. Miksi siedin ja puolustelin miehen käytöstä 16 vuotta? En tiedä. Ero on ollut niin iso peikko. Tein niin isoja ratkaisuja hänen vuokseen, muutin paikkakuntaa, jätin kaiken. Lapsia alkoi tulla pian. Niitä kuuluisia punaisia lippuja liehui jo seurusteluaikana, ja heti yhteenmuutettaessa. Ja minä pistin silmät kiinni. Eniten suren sitä kohtelua, mitä lapset, etenkin esikoinen on saanut osakseen nyt kasvaessaan. Viimeksi eilen sanoi, että ei kyllä tiedä käykö isänsä luona edes joka toinen vkonloppu.

Olin tyhmä. On meillä tietysti ollut elämässä paljon hyviäkin asioista.

Hän, joka miestä puolusti, ja kyseli että jos se olenkin minä joka on ollut kamala. Niin tätä olen miettinyt paljon. Tosi paljon. Mitä tein väärin, millalailla olin vääränlainen. Entä jos minä olen narsistinen enkä tajua sitä itse? Mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin että suhde olisi ollut parempi eikä oltaisi tässä tilanteessa?

Viimeksi tämä aamuna, kun lapsi antoi palautetta että aina sä vaan valitat!! Jäin miettimään, että olenko minä pelkkä nipottava valittaja? Ja ehkä olenkin, kun kaikki vastuu kaatuu yksin minulle. Ja siitä vielä valitetaan että teen asiat väärin.

Mulla on tosi voimakkaasti semmonen olo, että haluan täältä pois. Aika on tehnyt tehtävänsä ja asiaa on työstetty päässä pitkään. Ja nyt alkaa riittää. Se paniikki mikä alussa oli on muuttunut joksikin aivan muuksi.

Mä toivon todella kovasti että tämä helmikuu on viimeinen kuukausi minkä asun täällä saman katon alla. Ja sitten pääsisin pois. Pitäkää peukkuja, että asiat sujuisi niin, että tämä toteutuisi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

28, hauska, että tämä tullut sulla uniinkin. Ketju on kyllä oikeasti tuonut tällä matkalla voimaa ja lohtua. Toiminut ystävänä ja olkapäänä. Ja aivan sama mulla, että aina luen viestit ja usein myös palaan niihin ja silti oma teksti saattaa olla ja monesti onkin ihan sitä oman pään tyhjennystä.

Ja se tyhjennys tänne auttaa.

Tuohon mielipiteeseesi miehestäni, entisestä semmoisesta. Olen itsekkin tässä alkanut ymmärtämään sen, että tämä suhde ei ole ollut terve missään vaiheessa. Olen kertonut teille pintaa asioista. Miksi siedin ja puolustelin miehen käytöstä 16 vuotta? En tiedä. Ero on ollut niin iso peikko. Tein niin isoja ratkaisuja hänen vuokseen, muutin paikkakuntaa, jätin kaiken. Lapsia alkoi tulla pian. Niitä kuuluisia punaisia lippuja liehui jo seurusteluaikana, ja heti yhteenmuutettaessa. Ja minä pistin silmät kiinni. Eniten suren sitä kohtelua, mitä lapset, etenkin esikoinen on saanut osakseen nyt kasvaessaan. Viimeksi eilen sanoi, että ei kyllä tiedä käykö isänsä luona edes joka toinen vkonloppu.

Olin tyhmä. On meillä tietysti ollut elämässä paljon hyviäkin asioista.

Hän, joka miestä puolusti, ja kyseli että jos se olenkin minä joka on ollut kamala. Niin tätä olen miettinyt paljon. Tosi paljon. Mitä tein väärin, millalailla olin vääränlainen. Entä jos minä olen narsistinen enkä tajua sitä itse? Mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin että suhde olisi ollut parempi eikä oltaisi tässä tilanteessa?

Viimeksi tämä aamuna, kun lapsi antoi palautetta että aina sä vaan valitat!! Jäin miettimään, että olenko minä pelkkä nipottava valittaja? Ja ehkä olenkin, kun kaikki vastuu kaatuu yksin minulle. Ja siitä vielä valitetaan että teen asiat väärin.

Mulla on tosi voimakkaasti semmonen olo, että haluan täältä pois. Aika on tehnyt tehtävänsä ja asiaa on työstetty päässä pitkään. Ja nyt alkaa riittää. Se paniikki mikä alussa oli on muuttunut joksikin aivan muuksi.

Mä toivon todella kovasti että tämä helmikuu on viimeinen kuukausi minkä asun täällä saman katon alla. Ja sitten pääsisin pois. Pitäkää peukkuja, että asiat sujuisi niin, että tämä toteutuisi.

Ap

Peukkuja ja auringonkukkia sulle👍👍👍🌻🌻🌻. Hauska tosiaan toi 28:n uni. Usein molemmat kerrotte, että tänne kirjoittelu on vuodatusta ja pään tyhjennystä. Kuvailette tilannettanne kuitenkin niin hyvin, että "kuuntelijoita" riittää. Ja ymmärtäjiä. Rumaa palautetta on tullut tosi vähän, mikä osoittaa että jotain taikaa tässä ketjussa on. Harvinaista kerrassaan. Ja ihanaa.

Onnea asuntoasian järjestymiseen!

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on edelleen.

Mies ei halua että asiaa kerrotaan vielä kenellekkään. Kaikista vähiten lapsille.

On omilla reissuillaan, ja työreissuilla. Lomaa ei pidä meidän muiden kanssa. Kuulema siinäkin syy minussa, että vuosi vuodelta siirtänyt enemmän lomiaan syksyyn (metsästys...)

Minä toivon niin kovin asioiden korjaantuvan, etten pysty siirtymään toiseen huoneeseen. Heikko mikä heikko.

Jumalauta nainen... Nyt jotain itsekunnioitusta!!

Jos olet jo 16 v tuhlannut elämästäsi tyypin kanssa niin älä tuhlaa enempää vuosia. Ehdit vielä löytöä uuden rakkauden ja parempi yksin kuin paskan miehen kanssa. Tsemppihali

Jotkut asiattomat viestit kertoo tarkkaan, ettei koko ketjua ole luettu. Tilanteen muuttuneet niiii in paljon 8kk aikana. Hienoa tarinaa kerrassaan...

Pieni hurraa huuto täältä pääsi kun Ap:n viimeisintä viestiä luin, sillä niin valtavan työn Ap on pääkoppansa kanssa tehnyt. Ja silti kuinka erilaisia viestejä kirjoitit peräkkäisinä päivinä, ensin kirjoitti todella väsynyt nainen ja seuraavassa viestissä kuului tulevaisuuteen usko. Ja niin voin tähän kaikkeen samaistua, sillä sellaista tunteiden vuoristorataa tämä on.

On tämä viimeinen 8 kk ollut elämäni hirveintä aikaa, vaikka elämässä on ollut todella isoja ja kipeitä asioita niin niistä selviämisessä on auttanut se rakas elämänkumppani. Nyt on joutunut itse tilanteeseen, että se elämänkumppani on se joka tahtomattaan repinyt kaiken rikki, satuttanut henkisesti, saanut epäilemään viimeistä 28 vuotta yms. Tässä on joutunut kasvamaan henkisesti valtavasti, katsomaan myös peiliin ja huomannut, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Ja väitän, että olen muuttunut ja vaikka annan miehen vielä pitää kiinni rippeistä niin sisimmässäni on moni asia muuttunut, oma tapani valmistautua lopulliseen eroon on se, että haluan olla varma että jokainen kivi on käännetty. Minulla oli niin hyvä suhde 28 vuotta ja oikeesti hyvä mies, että tuo masennus ansaitsi minulta myös venymistä.

Nyt olen tehnyt mieleni kanssa tosi paljon töitä, eli mitä enemmän mieheni palaa tähän kotikuvioon niin se saa minut tajuamaan kuinka erilainen mies nyt on. Meillä on parempi olla yhdessä, tietty surumielisyys on hävinnyt, se mitä ollaan yhdessä niin todella ollaan, keskustelua riittää ja keskitymme yhdessä oloon. Sitten siinä on se varjopuoli, näen miten mieheni suorittaa ja aikatauluttaa asioita, aito ikävä tai kaipaus puuttuu. Mieheni ei ole kunnossa vaikka muuta väittää. Itse asiassa lapsi vietti eilen isänsä kanssa melkein 10h ja sanoi illalla, että isä on todella outo ja unohtelee asioita yms.

Nyt olen vihdoinkin päässyt itseni kanssa siihen tilanteeseen, että olen todella alkanut miettiä itseäni. Kipua aiheuttaa se, että masennus vei minulta sen elämän jota haluaisin viettää, omaa rakkauttani se ei vienyt, mutta mieheni vei. Nyt on jäljellä kaksi huonoa vaihtoehtoa, mutta pikkuhiljaa alan tajuamaan sen, että ilman aitoa rakkautta en pysty jatkamaan, en pysty elämään näin, että masennuksen aikataululla mennään jatkuvasti, en pysty myöskään olemaan mieheni kanssa vain ystävä. Olen yrittänyt miehelle sanoa nyt useamman viikon, että meidän pitäisi ihan oikeasti keskustella, mies ei pysty. Tässä nyt todennäköisesti mies voi vielä hämmästyä kun pistän kokonaan stopin tälle. Vaihtoehtona on ihan kokonaan ero, täydellinen ero. Lapsi ja isä voivat hoitaa asioita keskenään.

Ja anteeksi pitkä oma pään tyhjennys, teki hyvää ja se mikä parasta niin ei itketä, kyyneleet eivät ole lähellä edes. Alan olemaan valmis muutokselle.

Vierailija kirjoitti:

Pieni hurraa huuto täältä pääsi kun Ap:n viimeisintä viestiä luin, sillä niin valtavan työn Ap on pääkoppansa kanssa tehnyt. Ja silti kuinka erilaisia viestejä kirjoitit peräkkäisinä päivinä, ensin kirjoitti todella väsynyt nainen ja seuraavassa viestissä kuului tulevaisuuteen usko. Ja niin voin tähän kaikkeen samaistua, sillä sellaista tunteiden vuoristorataa tämä on.

On tämä viimeinen 8 kk ollut elämäni hirveintä aikaa, vaikka elämässä on ollut todella isoja ja kipeitä asioita niin niistä selviämisessä on auttanut se rakas elämänkumppani. Nyt on joutunut itse tilanteeseen, että se elämänkumppani on se joka tahtomattaan repinyt kaiken rikki, satuttanut henkisesti, saanut epäilemään viimeistä 28 vuotta yms. Tässä on joutunut kasvamaan henkisesti valtavasti, katsomaan myös peiliin ja huomannut, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Ja väitän, että olen muuttunut ja vaikka annan miehen vielä pitää kiinni rippeistä niin sisimmässäni on moni asia muuttunut, oma tapani valmistautua lopulliseen eroon on se, että haluan olla varma että jokainen kivi on käännetty. Minulla oli niin hyvä suhde 28 vuotta ja oikeesti hyvä mies, että tuo masennus ansaitsi minulta myös venymistä.

Nyt olen tehnyt mieleni kanssa tosi paljon töitä, eli mitä enemmän mieheni palaa tähän kotikuvioon niin se saa minut tajuamaan kuinka erilainen mies nyt on. Meillä on parempi olla yhdessä, tietty surumielisyys on hävinnyt, se mitä ollaan yhdessä niin todella ollaan, keskustelua riittää ja keskitymme yhdessä oloon. Sitten siinä on se varjopuoli, näen miten mieheni suorittaa ja aikatauluttaa asioita, aito ikävä tai kaipaus puuttuu. Mieheni ei ole kunnossa vaikka muuta väittää. Itse asiassa lapsi vietti eilen isänsä kanssa melkein 10h ja sanoi illalla, että isä on todella outo ja unohtelee asioita yms.

Nyt olen vihdoinkin päässyt itseni kanssa siihen tilanteeseen, että olen todella alkanut miettiä itseäni. Kipua aiheuttaa se, että masennus vei minulta sen elämän jota haluaisin viettää, omaa rakkauttani se ei vienyt, mutta mieheni vei. Nyt on jäljellä kaksi huonoa vaihtoehtoa, mutta pikkuhiljaa alan tajuamaan sen, että ilman aitoa rakkautta en pysty jatkamaan, en pysty elämään näin, että masennuksen aikataululla mennään jatkuvasti, en pysty myöskään olemaan mieheni kanssa vain ystävä. Olen yrittänyt miehelle sanoa nyt useamman viikon, että meidän pitäisi ihan oikeasti keskustella, mies ei pysty. Tässä nyt todennäköisesti mies voi vielä hämmästyä kun pistän kokonaan stopin tälle. Vaihtoehtona on ihan kokonaan ero, täydellinen ero. Lapsi ja isä voivat hoitaa asioita keskenään.

Ja anteeksi pitkä oma pään tyhjennys, teki hyvää ja se mikä parasta niin ei itketä, kyyneleet eivät ole lähellä edes. Alan olemaan valmis muutokselle.

28, kysyn (taas kerran) miehesi hoidosta / lääkityksestä. Onko kaikki kivet käännetty sen suhteen? Toisille lääkkeet auttaa, kaikille ei. Vaaditaan muita hoitomuotoja. 8kk on pitkä aika, voisikohan saada/haluta ect- tai sähköstimulaatiohoitoa, ellei lääkkeet ja terapia tuo apuja. Hoito tehoaa todella nopeaan toisilla. Tosin miehen itsensä pitää näistä päättää. Hah. Ei mulla ole hänen yhteystietojaan, kysyn siksi sinulta. Onko mielestäsi miehen masennus parantunut yhtään alun ajoista? Nuo mainitsemasi muistiongelmatkin voi johtua masennuksesta. Onko kuitenkin työkykyinen?

Paljon kysymyksiä ja pohdittavaa.

Jos rakkautta riittää, tästäkin voi selvitä, mutta terveenä. Sairautta voi olla vaikea ymmärtää, jos se muuttaa toisen luonnetta.

Tsempit taas

Olipas hauska se 🌻🌻🌻-uni

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pieni hurraa huuto täältä pääsi kun Ap:n viimeisintä viestiä luin, sillä niin valtavan työn Ap on pääkoppansa kanssa tehnyt. Ja silti kuinka erilaisia viestejä kirjoitit peräkkäisinä päivinä, ensin kirjoitti todella väsynyt nainen ja seuraavassa viestissä kuului tulevaisuuteen usko. Ja niin voin tähän kaikkeen samaistua, sillä sellaista tunteiden vuoristorataa tämä on.

On tämä viimeinen 8 kk ollut elämäni hirveintä aikaa, vaikka elämässä on ollut todella isoja ja kipeitä asioita niin niistä selviämisessä on auttanut se rakas elämänkumppani. Nyt on joutunut itse tilanteeseen, että se elämänkumppani on se joka tahtomattaan repinyt kaiken rikki, satuttanut henkisesti, saanut epäilemään viimeistä 28 vuotta yms. Tässä on joutunut kasvamaan henkisesti valtavasti, katsomaan myös peiliin ja huomannut, että elämä ei ole niin mustavalkoista. Ja väitän, että olen muuttunut ja vaikka annan miehen vielä pitää kiinni rippeistä niin sisimmässäni on moni asia muuttunut, oma tapani valmistautua lopulliseen eroon on se, että haluan olla varma että jokainen kivi on käännetty. Minulla oli niin hyvä suhde 28 vuotta ja oikeesti hyvä mies, että tuo masennus ansaitsi minulta myös venymistä.

Nyt olen tehnyt mieleni kanssa tosi paljon töitä, eli mitä enemmän mieheni palaa tähän kotikuvioon niin se saa minut tajuamaan kuinka erilainen mies nyt on. Meillä on parempi olla yhdessä, tietty surumielisyys on hävinnyt, se mitä ollaan yhdessä niin todella ollaan, keskustelua riittää ja keskitymme yhdessä oloon. Sitten siinä on se varjopuoli, näen miten mieheni suorittaa ja aikatauluttaa asioita, aito ikävä tai kaipaus puuttuu. Mieheni ei ole kunnossa vaikka muuta väittää. Itse asiassa lapsi vietti eilen isänsä kanssa melkein 10h ja sanoi illalla, että isä on todella outo ja unohtelee asioita yms.

Nyt olen vihdoinkin päässyt itseni kanssa siihen tilanteeseen, että olen todella alkanut miettiä itseäni. Kipua aiheuttaa se, että masennus vei minulta sen elämän jota haluaisin viettää, omaa rakkauttani se ei vienyt, mutta mieheni vei. Nyt on jäljellä kaksi huonoa vaihtoehtoa, mutta pikkuhiljaa alan tajuamaan sen, että ilman aitoa rakkautta en pysty jatkamaan, en pysty elämään näin, että masennuksen aikataululla mennään jatkuvasti, en pysty myöskään olemaan mieheni kanssa vain ystävä. Olen yrittänyt miehelle sanoa nyt useamman viikon, että meidän pitäisi ihan oikeasti keskustella, mies ei pysty. Tässä nyt todennäköisesti mies voi vielä hämmästyä kun pistän kokonaan stopin tälle. Vaihtoehtona on ihan kokonaan ero, täydellinen ero. Lapsi ja isä voivat hoitaa asioita keskenään.

Ja anteeksi pitkä oma pään tyhjennys, teki hyvää ja se mikä parasta niin ei itketä, kyyneleet eivät ole lähellä edes. Alan olemaan valmis muutokselle.

28, kysyn (taas kerran) miehesi hoidosta / lääkityksestä. Onko kaikki kivet käännetty sen suhteen? Toisille lääkkeet auttaa, kaikille ei. Vaaditaan muita hoitomuotoja. 8kk on pitkä aika, voisikohan saada/haluta ect- tai sähköstimulaatiohoitoa, ellei lääkkeet ja terapia tuo apuja. Hoito tehoaa todella nopeaan toisilla. Tosin miehen itsensä pitää näistä päättää. Hah. Ei mulla ole hänen yhteystietojaan, kysyn siksi sinulta. Onko mielestäsi miehen masennus parantunut yhtään alun ajoista? Nuo mainitsemasi muistiongelmatkin voi johtua masennuksesta. Onko kuitenkin työkykyinen?

Paljon kysymyksiä ja pohdittavaa.

Jos rakkautta riittää, tästäkin voi selvitä, mutta terveenä. Sairautta voi olla vaikea ymmärtää, jos se muuttaa toisen luonnetta.

Tsempit taas

Olipas hauska se 🌻🌻🌻-uni

Tuumis

Saa kysyä ja ei minun mielestä miehen lääkitys ole kunnossa. Sen tiedän varmasti, että syö lääkkeitä ja käy terapiassa. Viikko sitten lauantaina kun meillä oli ne treffit niin ensin pelästyin kun sanoi, että näkee terapeuttinsa viimeistä kertaa, mutta sitten selvisi, että ko. henkilö lopettaa ko. yrityksessä ja nyt henkilö vaihtuu. En tiedä onko se hyvä vai huono. Kun ei mieheni hoidosta puhu. Lauantain treffeillä mies kertoi, että voi jo paljon paremmin, mutta se on ihan ristiriidassa toiminnan kanssa. Miehellä oli edellisenä iltana työpaikkansa pikkujoulut ja kertoikin, että ensimmäistä kertaa oli työkaveri kesken iltaa tullut kysymään, että onko kaikki ok, että Hän on jo pitkään asiaa miettinyt kun mies on niin muuttunut, niin vetäytyvä, poissaoleva ja lähtee aina kotiin alkuillasta, työreissuilla lähtee hotellihuoneeseen niin ajoissa jne. Meidänkin ilta päättyi (salakyyneleihin), käytiin siis syömässä ja siirryttiin baariin jossa oli todella paljon ihmisiä, musiikkia yms ja näin miehestä heti sen hetken kun ahdistus iski. Siirryttiin siitä lähes tyhjään paikkaan, mutta peli oli menetetty ja mies halusi yksinäisyyteen eikä yhteiseen kotiin. Ja siis, ruuan kanssa juotiin vettä. Koko iltana kaksi olutta, siihen jäi. Ei minusta mies voi laisinkaan paremmin, ne pahimmat ajatukset on varmaan pois, mutta luulen, että mies alkaa pitämään olotilaansa jo jotenkin uutena normaalina. Yritti lauantaina minulle kovasti selittää sitä kuinka erinlaiselta elämä "tuntuu" kun ei pysty tuntemaan mitään kuinka olo on tyhjä. En vain tiedä mitä tehdä kun toinen on niin muuttunut.

Työkykyinen on ollut koko ajan, yhtä 2 viikon sairauslomaa lukuunottamatta ja se tapahtui sinä päivänä kun siitä sala-asunnosta kertoi ja totesin, että voi muuttaa sinne kokonaan (valehteluiden takia). Eihän se ollut sairiksella kun ekan viikon ja palasi töihin. Tekee hirveästi duunia ja 1-2 kertaa viikossa liikunta muuttunut 5-6 kertaa viikossa. Ei siis pysty pysähtymään ja juoksee jotain karkuun. Olen antanut vapauden, ottanut kodin ja lapsemme hoitaakseni, en vaadi mitään, en roiku. Ei sekään näytä auttavan.

Kiitos, että Tuumis kysyit, tulipahan tässä itse taas päätä tyhjennettyä.

T: 28v yhdessä

En ole Ap, 28 v enkä tuumis, mutta olen seurannut tätä ketjua alusta lähtien ja elänyt myötä teidän kanssanne. Olen silloin tällöin myös kommentoinut ilman nimimerkkiä ja pyrkinyt osaltani tukemaan, kun on noita erokipuja omallekin kohdalle osunut ja tiedän kutakuinkin, miltä se eroon johtava prosessi tuntuu.

Monesti on tullut itselleni mieleen, että missähän päin Suomea te itse kukin asutte, olisiko teidän kolmen mahdollista järjestää tapaaminen keskenänne? Kun minusta teidän todellakin kannattaisi tavata, auringonkukilla tai ilman.

Ja se eroryhmä-ajatus on pulpahtanut myös minun mieleeni. Tässä on niin paljon tunteita mukana itse kullakin  -pois luettuna ne harvat väliin huutelijat, jotka lukevat ensimmäiset viestit sieltä viime kesältä ja esittävät sitten kaikenmoisia kommentteja tajuamatta, että tämä on matka, kasvutarina jota on seurattava, ja että oikeastaan mikään ei ole enää samoin kuin silloin 8 kk sitten. Olisi hienoa jos ainakin teille "ydinryhmälle" olisi mahdollista nähdä toisenne naamatusten. Ihmissuhteen kuprut (ylämäki, alamäki, tasanen ja töyssy) voivat olla raastavia ja välillä raadollisiakin, mutta sisarellinen tuki on silloin enemmän kuin paikallaan.

Kaikkea hyvää ja jaksamista teille kaikille! <3 <3

28 v vielä jatkaa.

Tämä ilta on uusi normi minulla. Mieheni kysyi kun arkena nähtiin, että saisiko hän tulla sunnuntaina illalla ja jäädä yöksi, että käy ensin urheilemassa (varaavat aina nelinpelivuoron vähän eriaikoihin) ja että jos haluan niin voidaan mennä elokuviin. Harrastuskellonaika oli vielä siis auki, mutta mieheni sanoi, että joku elokuva joka alkaa aikaisintaan 18.30. Puhui siis asiasta vielä eilen lapsellemme, että tulee huomenna kotiin. Että saattaa tulla jo päivällä, mutta viimeistään illalla. No, kello kohta 19.00 ja miehestä ei ole kuulunut mitään ja vaihtoehtoja on kaksi, eli kohta ovi käy tai sitten puhelin soi ja sanoo, että sopiiko, että tulee huomenna. Pari viikkoa sitten mies teki niin ma, ke, to, la, su ja vasta maanantaina tuli. Nähtiin siinä kyllä To (miehellä järkky päänsärky) ja La oli ne treffit. Ei tää edes tunnu missään ja samaan totuin ystäväni kanssa aikoinaan kun hänellä oli masennus pahimmillaan, eli ystäväni oli vielä lähdössä sovittuun menoon 2h aikaisemmin, mutta ei sitten pystynytkään. Ystävälläni se onneksi meni ohi. Minusta kyse siis yhdestä masennukseen liittyvästä oireesta.

Ja nyt korostan sitä, että jokainen tapaaminen on täysin mieheltä lähtöisin, eli en pyydä kotiin jne. En vain ole kieltänyt tulemasta jne.

Elämää vain tämäkin on.

T: 28v

Vierailija kirjoitti:

En ole Ap, 28 v enkä tuumis, mutta olen seurannut tätä ketjua alusta lähtien ja elänyt myötä teidän kanssanne. Olen silloin tällöin myös kommentoinut ilman nimimerkkiä ja pyrkinyt osaltani tukemaan, kun on noita erokipuja omallekin kohdalle osunut ja tiedän kutakuinkin, miltä se eroon johtava prosessi tuntuu.

Monesti on tullut itselleni mieleen, että missähän päin Suomea te itse kukin asutte, olisiko teidän kolmen mahdollista järjestää tapaaminen keskenänne? Kun minusta teidän todellakin kannattaisi tavata, auringonkukilla tai ilman.

Ja se eroryhmä-ajatus on pulpahtanut myös minun mieleeni. Tässä on niin paljon tunteita mukana itse kullakin  -pois luettuna ne harvat väliin huutelijat, jotka lukevat ensimmäiset viestit sieltä viime kesältä ja esittävät sitten kaikenmoisia kommentteja tajuamatta, että tämä on matka, kasvutarina jota on seurattava, ja että oikeastaan mikään ei ole enää samoin kuin silloin 8 kk sitten. Olisi hienoa jos ainakin teille "ydinryhmälle" olisi mahdollista nähdä toisenne naamatusten. Ihmissuhteen kuprut (ylämäki, alamäki, tasanen ja töyssy) voivat olla raastavia ja välillä raadollisiakin, mutta sisarellinen tuki on silloin enemmän kuin paikallaan.

Kaikkea hyvää ja jaksamista teille kaikille! <3 <3

Kiitos Sinulle kirjoituksesta ja siitä, että olet kulkenut matkassa mukana. Itse olen arvostanut kaikkia kommentteja ja eletyn elämän tarinoita. On tuntunut, että ei tässä ole yksin, silloinkin kun tuska on ollut suurimmillaan niin on ollut tunne, että ihmiset on selvinneet surusta vaikka juuri sillä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Tämä ketju on pysynyt yllättävän inhimillisenä, tätä vauva palstaa kun lueskelee niin välillä jää miettimään mistä se ihmisten ilkeys oikein kumpuaa, mikä saa ihmiset niin ilkeäksi.

Itse olen niin kiitollinen tästä ketjusta, välillä hävettää omat pitkät sepustukset ja välillä tulee supernolous kun tulee tunne, että olen kaapannut Ap:n ketjun. Luulen, että Ap:ta ei kuitenkaan haittaa.

T: 28v

Sisukasa täällä,

Onpa ollut kiva lukea teidän kuulumisianne taas. Itse olen tehnyt eropäätöksen. Mies on viimeisen reilun kuukauden aikana käyttäytynyt jälleen useita kertoja niin törkeästi, että tästä ei vain tule mitään, vaikka kuinka vääntyisi mutkalle. Hiljattain tajusin, että itse en enää rakasta, en kunnioita enkä arvosta. Se kaikki on hiipunut pois, mikä tekee eropäätöksestä hieman vähemmän dramaattisen.

Oma tilanteeni on tietyllä tapaa kuin ap:n tilanne alussa. Saman katon alla on asuttava vielä pitkään, sillä talon myynti ja muut käytännön järjestelyt vievät aikaa. Saa nähdä, miten tilanne tulee tästä muotoutumaan. Itselleni on selvää, että lapset asuvat jatkossa pääsääntöisesti luonani. Heidän isänsä on osa-aikaisesti hyvä isä, mutta ei jaksa normaalia arkea eikä oikein viikonloppujakaan. Mm. viina vie liikaa ja jatkossa hän saa viettää omia viikonloppujaan aivan rauhassa. Toivottavasti tästä asiasta ei tarvitse vääntää kättä...

Sympatiat teidän kaikkien puolella, täältä taustalta matkaa seuranneena 👋. Tuosta Ap:n miehen mustasukkaisuudesta sanon, vaikka tietenkään ei voi aina suoraviivaisesti yleistää, että miehesi on voinut olla itse vieraisiin menevä, kun aiheettomasti sinua epäilee. Ainakin omassa elämässäni, ne kaikkein omistavimmat ja mustasukkaisimmat tyypit, ovat olleetkin itse niitä pettäjiä. Kuinka sitä voisi luottoa löytyä toista kohtaan, kun itsellään vilunki käy. Varmaan ihan tervettä pitää tuollaiseen mieheen selkät rajat ja alkuun, vaikka ne vihankin tunteet. Sillä vihan vimmalla pääsee kuitenkin pidemmälle, kuin toisen ymmärryksellä. Sinua on syvästi loukattu, naiseutesi ja äitiytesi myöskin kyseenalaistettu. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, pidä siitä kiinni.

Tsemppiä Sisukasa sinulle eropäätöksen kanssa, helppoa ei varmasti tule olemaan tuo väliaika ennen kuin asunto on myyty ja uusi arki päässyt vauhtiin. Uskoisin kuitenkin, että jo se, että olet päätöksen pystynyt tekemään tuo sisimpään tiettyä rauhaa. Kaikki järjestyy varmasti ajallaan.

Kaikkea hyvää Sinulle ja lapsille.

T:28v

Voimia kovasti sinulle sisukasa. Jo päätöksen tekeminen vie asiaa eteenpäin. Olet rohkea, kun olet sen uskaltanut tehdä. Joko olet kertonut päätöksesi miehellesi? Kaikkea hyvää sinulle.

Ja heipat muillekkin ketjua seuranneille. Kuten 28:kin sanoi, kaikki kommentit on olleet minullekkin tärkeitä. Niiden kautta on voinut peilata omaa tilannetta. Ja se on lohduttanut valtavasti että tästä selviää. Vaikka välillä on todella vaikeaa, aika auttaa ja elämä kantaa jatkossa entistä vahvempana.

Ja tuumis, sinä todella osaat kirjoittaa kauniisti. Ja osuvia sanoja. Ihana kun olet pysynyt mukana tässä ketjussa.

Ja 28, ei tämä ole minun ketju, vaan vertaistukiketju meille kaikille. Ja juuri se paikka mihin voi purkaa oman pään kirjoittamalla vaikka ihan vaan pelkästään niitä omia sen hetken ajatuksia. Kiva oli kuulla tarkemmin teidän tilanteestanne. Ei ole helppo tilanne siellä. Voimia. Itselleni masennus on vieras sairaus, kuulostaa todella viheliäiselle. Muuttaa ihmistä. Toivon todella miehesi parantuvan.

Tuosta, että kirjoitukset erilaisia peräkkäisinä päivinä, se on totta että tunteet menee hirveää vuoristorataa. Onneksi olo on kuitenkin jo tasaantunut alun myrskyistä. Silti on päiviä että olen todella surullinen. On mulla edelleen olo, että ihan sama, ottakoon mies tavarat ja lapset ihan sama. Joskus mulla oli oikea paniikki, että menetän lapset jne. Nyt sitä ei enää ole. Jotenkin on vahva luottamus siihen, että vaikka huoltajuus, asumiskuviot menisi miten tahansa, lapset on ja pysyy. Rakennan oman elämän, yhteiseksi lasten kanssa joka tapauksessa. Heillä on aina koti ja tila mihin tulla miten haluavat. Ja tavaroista en todellakaan jaksa alkaa vääntämään. Jos sen verran saisin pesämunaa, että saan kodin pystyyn ja jotain sukanvarteen.

Nyt töihin...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sympatiat teidän kaikkien puolella, täältä taustalta matkaa seuranneena 👋. Tuosta Ap:n miehen mustasukkaisuudesta sanon, vaikka tietenkään ei voi aina suoraviivaisesti yleistää, että miehesi on voinut olla itse vieraisiin menevä, kun aiheettomasti sinua epäilee. Ainakin omassa elämässäni, ne kaikkein omistavimmat ja mustasukkaisimmat tyypit, ovat olleetkin itse niitä pettäjiä. Kuinka sitä voisi luottoa löytyä toista kohtaan, kun itsellään vilunki käy. Varmaan ihan tervettä pitää tuollaiseen mieheen selkät rajat ja alkuun, vaikka ne vihankin tunteet. Sillä vihan vimmalla pääsee kuitenkin pidemmälle, kuin toisen ymmärryksellä. Sinua on syvästi loukattu, naiseutesi ja äitiytesi myöskin kyseenalaistettu. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, pidä siitä kiinni.

Tuosta mustasukkaisuudesta. Sehän on ollut tässä vuosien varrella jotain aivan käsittämätöntä. Niin omituisia syytöksiä ja mies ihan todella itse niihin uskoo, ja kehittää isoja, kauan kestäviä riitoja aiheesta. Ja minä en ikinä häntä pettänyt, en tehnyt yhtään mitään minkä voisi millään mielikuvituksella tulkita pettämiseksi. Ja lopulta siis oikeastaan lopetin missään käymisen ja alkoholin käytön välttääkseni riitoja. Silti hän esimerkiksi vielä viime viikonloppuna kyseli että onko minulla suhde lapsen valmentajan kanssa? Jokaista valmentajaa on aina epäillyt, tai siis epäillyt minulla olevan jotain heidän kanssaan. Hän on syyttänyt minua että paneskelin meidän kotona, koko perheen ollessa kotona hänen yöksi jääneen kaverinsa kanssa. Oli kaverillekkin soittanut ja kaveri oli asian myöntänyt. siis jotain aivan käsittämättömiä syytöksiä missä ei ole minkäänlaista totuuspohjaa.

Itse on kyllä antanut aihetta epäilyille useamman kerran. Oikeita aiheita. Ja on aina ollut todella kova menemään. Jos laskettaisiin yhteen niin varmasti useamman viikonlopun on viettänyt kavereilla, baarissa, reissussa kun kotona meidän kanssa. Jos jonkun viikonlopun olikin, oli niin äkäinen, että kaikille parempi ja helpompi kun lähti. Alkoholia menee, paljon.

Että, hyvin voi pitää paikkansa se, että itse kun pettää, on vaikea luottaa toiseen.

Mutta, vaikka tämän kirjoittaminen yllättäen kirpaisi tosi syvältä, kun mieleen muistui niitä hetkiä kun hänen uskollisuuttaan epäilin, ne sattuu vieläkin kovasti. Niin silti minulla on tällä hetkellä varsin välinpitämätön olo koko miestä kohtaa. Ei kiinnosta, ihan sama minulle.

Talon myynti ei tunnu etenevän. Eikä asialle oikein voi tehdäkkään mitään. Toivon että mies lunastaisi talon itselleen, jos ei ala menemään kaupaksi. Mutta vielä enemmän toivon, että menisi kaupaksi jollekkin ulkopuoliselle. Ettei minun tarvitsisi miettiä kuinka mies saa jatkaa elämäänsä minun kodissa. Mutta, parempi vaihtoehto sekin, kun jatkaa tätä yhteistaloutta yhtään pidempään kun pakko.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympatiat teidän kaikkien puolella, täältä taustalta matkaa seuranneena 👋. Tuosta Ap:n miehen mustasukkaisuudesta sanon, vaikka tietenkään ei voi aina suoraviivaisesti yleistää, että miehesi on voinut olla itse vieraisiin menevä, kun aiheettomasti sinua epäilee. Ainakin omassa elämässäni, ne kaikkein omistavimmat ja mustasukkaisimmat tyypit, ovat olleetkin itse niitä pettäjiä. Kuinka sitä voisi luottoa löytyä toista kohtaan, kun itsellään vilunki käy. Varmaan ihan tervettä pitää tuollaiseen mieheen selkät rajat ja alkuun, vaikka ne vihankin tunteet. Sillä vihan vimmalla pääsee kuitenkin pidemmälle, kuin toisen ymmärryksellä. Sinua on syvästi loukattu, naiseutesi ja äitiytesi myöskin kyseenalaistettu. Rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys, pidä siitä kiinni.

Tuosta mustasukkaisuudesta. Sehän on ollut tässä vuosien varrella jotain aivan käsittämätöntä. Niin omituisia syytöksiä ja mies ihan todella itse niihin uskoo, ja kehittää isoja, kauan kestäviä riitoja aiheesta. Ja minä en ikinä häntä pettänyt, en tehnyt yhtään mitään minkä voisi millään mielikuvituksella tulkita pettämiseksi. Ja lopulta siis oikeastaan lopetin missään käymisen ja alkoholin käytön välttääkseni riitoja. Silti hän esimerkiksi vielä viime viikonloppuna kyseli että onko minulla suhde lapsen valmentajan kanssa? Jokaista valmentajaa on aina epäillyt, tai siis epäillyt minulla olevan jotain heidän kanssaan. Hän on syyttänyt minua että paneskelin meidän kotona, koko perheen ollessa kotona hänen yöksi jääneen kaverinsa kanssa. Oli kaverillekkin soittanut ja kaveri oli asian myöntänyt. siis jotain aivan käsittämättömiä syytöksiä missä ei ole minkäänlaista totuuspohjaa.

Itse on kyllä antanut aihetta epäilyille useamman kerran. Oikeita aiheita. Ja on aina ollut todella kova menemään. Jos laskettaisiin yhteen niin varmasti useamman viikonlopun on viettänyt kavereilla, baarissa, reissussa kun kotona meidän kanssa. Jos jonkun viikonlopun olikin, oli niin äkäinen, että kaikille parempi ja helpompi kun lähti. Alkoholia menee, paljon.

Että, hyvin voi pitää paikkansa se, että itse kun pettää, on vaikea luottaa toiseen.

Mutta, vaikka tämän kirjoittaminen yllättäen kirpaisi tosi syvältä, kun mieleen muistui niitä hetkiä kun hänen uskollisuuttaan epäilin, ne sattuu vieläkin kovasti. Niin silti minulla on tällä hetkellä varsin välinpitämätön olo koko miestä kohtaa. Ei kiinnosta, ihan sama minulle.

Talon myynti ei tunnu etenevän. Eikä asialle oikein voi tehdäkkään mitään. Toivon että mies lunastaisi talon itselleen, jos ei ala menemään kaupaksi. Mutta vielä enemmän toivon, että menisi kaupaksi jollekkin ulkopuoliselle. Ettei minun tarvitsisi miettiä kuinka mies saa jatkaa elämäänsä minun kodissa. Mutta, parempi vaihtoehto sekin, kun jatkaa tätä yhteistaloutta yhtään pidempään kun pakko.

Ap

Kuulostaa niin tutulta tuo sairaalloinen mustasukkaisuus ja sen syyt...

Ensimmäinen miesystäväni oli juurikin tuollainen: epäili ja vahti minua mennen tullen. Muutama esimerkki:

- Hän seisoi oppilaitokseni bussipysäkin takana piilossa väijymässä, kenen kanssa lähden koulusta.

- Hän päivysti kotini parkkipaikalla koko yön kun tiesi minun olevan tyttökaverin synttäreitä juhlimassa ja halusi nähdä, tulenko yöksi kotiin ja onko minulla joku toinen mies mukana.

-Kun viimein päästiin yhdessä reissuun, hän humaltui yhtenä iltana todella kovasti ja alkoi riehua ja väittää, että olin käynyt panemassa tapaamamme suomalaispariskunnan miesosapuolen kanssa sillä välin kun hän oli itse käynyt vessassa.

Tätä rataa siis, eli täysin irrationaalisia kuvitelmia ja kauhea pelko että petän häntä, mitä en todellakaan tehnyt. Lopulta sitten selvisi, että hän oli itse niin kova menemään ja kellisti naisia aina kun suinkin flaksi kävi, että epäili jotta minä olisin samanlainen pettäjä kuin hän.

Sittenpä tarina tulikin päätökseensä, tunteeni kuolivat täysin ja jätin hänet. Hyvin pian tapasinkin kivan, täysipäisen ja hyväkäytöksisen nuoren miehen, joka ei lätrännyt viinasten kanssa eikä epäillyt turhia vaan luotti minuun täysin. Ei todellakaan jäänyt ikävä sitä sairaalloisen mustasukkaista tyyppiä.

Voi Ap, pidän sinulle peukkuja, että asuntoasia ratkeaa mahdollisimman pian ja parhain päin ja pääset aloittelemaan uutta elämänvaihetta "Ap 2.0" sekä puremaan loputkin kahleet poikki menneisyyteen, jotta mies ei pysty enää yrittämäänkään hallita sinua. Kyllä tämäkin järjestyy, usko pois!