Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (10571)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kaikille. Mietiskelin tässä elämän menoa. Pitkässä parisuhteessa on mielestäni yhtä tärkeää tykätä olla yhdessä ja erikseen. On tosi kivaa lähteä reissuun tai mökille yhdessä. Oma aika on myös tärkeää. Meillä mies golfaa - minä eväsretkeilen luonnossa. Mies käy moottoripyöräreissuilla, minä luen, leivon, marjastan, teen käsitöitä. Hupsusti joskus minua "häiritsee", jos puoliso lähtee marjastusreissulle mukaan. Hänellä on hiukan tapana kiirehtiä metsässä, minä tutkin luontoa ja viipyilen, jos marjoja löytyy, hyvä niin. Jos ei löydy, ei haittaa. Metsässä on kiva vain olla.
Viikolla mies kävi kaupungissa pari päivää. Etukäteen jo suunnittelin omaa aikaa... no kuinkas sitten kävikään? Pesin lakanapyykin, imuroin, pesin lattiat. Laitoin pitsan uuniin ja suihkun jälkeen sihautin kaljatölkin auki.
Pitsa ja olut. Siinä minun laatuaikani. Nautin. Sit oli kiva kun mies palasi, ihasteli siivottua kotia/mökkiä. Oli kivaa taas olla yhdessä.
Tämmöinen vuodatus minulta tällä kertaa. Nyt alan kutoa, mies kattoo urheilua telkasta. Sopuisaa yhdessäoloa. Käydään ehkä jossain sunnuntaiajelulla yms.
Sunnuntain terkut etenkin ap & 28
Tuumis
Tuumis puhuu kyllä asiaa (jälleen) eli pitkään hyvään parisuhteeseen kuuluu myös ne omat asiat. Itselleni on ollut aina tärkeätä reissut, eli siskoni tai ystävien kanssa. Miehelläni taas paljon harrastuksia, eli joukkuelajit + kalastus. Yhteisenä meillä oli mökkeily, veneily ja sienestys. Esim. mökillä kuitenkin sienestin ja keräsin mustikoita yksin ja nautin siitä. Minulle oli myös ennen tosi tärkeätä saada olla yksin kotona, eli mieheni ja lapseni harrastus vei pari arki-iltaa viikossa ja välillä viikonloppuisin turnauksia ja todellakin nautin siitä. No, tilanne toki muuttunut kun työ nykyään etää ja olen aina yksin, eli liikaa on liikaa siinäkin suhteessa.
Jotenkin jänniä aikoja elelen itseni kanssa tällä hetkellä. Jotakin on sisuksissani tapahtunut ja huomaan, että omissa tunteissani alkaa tapahtumaan suuria muutoksia. Perjantaina päivällä näin viimeksi mieheni ja jotenkin en tuntenut mitään. Ja puhun nyt rehellisesti, eli olin ulkona ystäväni kanssa perjantaina ja seuraani eksyi todella mukava mies. Vietimme yhdessä noin 6 tuntia, istuimme aukiolevassa pizzeriassa lähes aamuun asti. Tilanne oli miehelle selvä, eli ilmoitin kyllä heti, että mukaani minua ei saa ja olen ollut niin pitkässä parisuhteessa, että en "osaa näitä pelejä enkä siis pelaa". Meillä oli tosi kivaa ja kieltämättä se tunne että olit jonkun silmiin kiinnostava, oli paljon keskusteltavaa yms. Se tuntui todella hyvältä. Erotessamme halattiin ja siinä kyllä sitten pussattiin, mutta ei muuta. Mies kyllä vielä pysäytti minut ja olisi puhelinnumeroni halunnut, mutta totesin että en ole valmis mihinkään, että en numeroa anna. Ilta oli tosi kiva ja en ole miestä hakemassa, mutta pakko myöntää että ilta sai paljon miettimään.
Kyllä se mieheni käytös 8 kk on alkanut vaikuttamaan myös omaa rakkauteen. Käykö tässä vielä niin että mieheni havahtuu siihen, että ei halua minusta luopua ja minun tunteet kuolee kokonaan. Ensimmäistä kertaa mietin, että kuinka paljon rakkauteni on sitä vanhassa hyvässä roikkumista ja sitä kipuilua siitä, että mieheni rakkauden tunteet hävisi. Kotianikin katson sillä silmällä, että kuinka paljon tekisi mieli hävittää kaikkea ylimääräistä ja kuinka paljon tulisi tilaa kun mies ottaisi henkilökohtaiset tavaransa mukaan, kirjat, miljoonat uistinlaatikot, onkivehkeet, levyt, vaatteet jne.
Nyt mä jatkan siivoamista kun en muista koska viimeksi olisi iskenyt tällainen siivousvimma.
Mukavaa Sunnuntaita kaikille.
En lukenut aloitusta pitemmälle. Mitä aloittajalle nyt kuuluu, ovatko vihdoin muuttaneet erilleen?
Vierailija kirjoitti:
En lukenut aloitusta pitemmälle. Mitä aloittajalle nyt kuuluu, ovatko vihdoin muuttaneet erilleen?
Tämä ketju, jos mikä kannattaa lukea ajatuksella alusta loppuun. Tästä saa vinkkejä kaikelaiseen elämään, parisuhteeseen, eroon ja harrastuksiin...
Tuumis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuumis puhuu kyllä asiaa (jälleen) eli pitkään hyvään parisuhteeseen kuuluu myös ne omat asiat. Itselleni on ollut aina tärkeätä reissut, eli siskoni tai ystävien kanssa. Miehelläni taas paljon harrastuksia, eli joukkuelajit + kalastus. Yhteisenä meillä oli mökkeily, veneily ja sienestys. Esim. mökillä kuitenkin sienestin ja keräsin mustikoita yksin ja nautin siitä. Minulle oli myös ennen tosi tärkeätä saada olla yksin kotona, eli mieheni ja lapseni harrastus vei pari arki-iltaa viikossa ja välillä viikonloppuisin turnauksia ja todellakin nautin siitä. No, tilanne toki muuttunut kun työ nykyään etää ja olen aina yksin, eli liikaa on liikaa siinäkin suhteessa.
Jotenkin jänniä aikoja elelen itseni kanssa tällä hetkellä. Jotakin on sisuksissani tapahtunut ja huomaan, että omissa tunteissani alkaa tapahtumaan suuria muutoksia. Perjantaina päivällä näin viimeksi mieheni ja jotenkin en tuntenut mitään. Ja puhun nyt rehellisesti, eli olin ulkona ystäväni kanssa perjantaina ja seuraani eksyi todella mukava mies. Vietimme yhdessä noin 6 tuntia, istuimme aukiolevassa pizzeriassa lähes aamuun asti. Tilanne oli miehelle selvä, eli ilmoitin kyllä heti, että mukaani minua ei saa ja olen ollut niin pitkässä parisuhteessa, että en "osaa näitä pelejä enkä siis pelaa". Meillä oli tosi kivaa ja kieltämättä se tunne että olit jonkun silmiin kiinnostava, oli paljon keskusteltavaa yms. Se tuntui todella hyvältä. Erotessamme halattiin ja siinä kyllä sitten pussattiin, mutta ei muuta. Mies kyllä vielä pysäytti minut ja olisi puhelinnumeroni halunnut, mutta totesin että en ole valmis mihinkään, että en numeroa anna. Ilta oli tosi kiva ja en ole miestä hakemassa, mutta pakko myöntää että ilta sai paljon miettimään.
Kyllä se mieheni käytös 8 kk on alkanut vaikuttamaan myös omaa rakkauteen. Käykö tässä vielä niin että mieheni havahtuu siihen, että ei halua minusta luopua ja minun tunteet kuolee kokonaan. Ensimmäistä kertaa mietin, että kuinka paljon rakkauteni on sitä vanhassa hyvässä roikkumista ja sitä kipuilua siitä, että mieheni rakkauden tunteet hävisi. Kotianikin katson sillä silmällä, että kuinka paljon tekisi mieli hävittää kaikkea ylimääräistä ja kuinka paljon tulisi tilaa kun mies ottaisi henkilökohtaiset tavaransa mukaan, kirjat, miljoonat uistinlaatikot, onkivehkeet, levyt, vaatteet jne.
Nyt mä jatkan siivoamista kun en muista koska viimeksi olisi iskenyt tällainen siivousvimma.
Mukavaa Sunnuntaita kaikille.
Oliko tämä siis 28 v yhdessä -kirjoittama?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuumis puhuu kyllä asiaa (jälleen) eli pitkään hyvään parisuhteeseen kuuluu myös ne omat asiat. Itselleni on ollut aina tärkeätä reissut, eli siskoni tai ystävien kanssa. Miehelläni taas paljon harrastuksia, eli joukkuelajit + kalastus. Yhteisenä meillä oli mökkeily, veneily ja sienestys. Esim. mökillä kuitenkin sienestin ja keräsin mustikoita yksin ja nautin siitä. Minulle oli myös ennen tosi tärkeätä saada olla yksin kotona, eli mieheni ja lapseni harrastus vei pari arki-iltaa viikossa ja välillä viikonloppuisin turnauksia ja todellakin nautin siitä. No, tilanne toki muuttunut kun työ nykyään etää ja olen aina yksin, eli liikaa on liikaa siinäkin suhteessa.
Jotenkin jänniä aikoja elelen itseni kanssa tällä hetkellä. Jotakin on sisuksissani tapahtunut ja huomaan, että omissa tunteissani alkaa tapahtumaan suuria muutoksia. Perjantaina päivällä näin viimeksi mieheni ja jotenkin en tuntenut mitään. Ja puhun nyt rehellisesti, eli olin ulkona ystäväni kanssa perjantaina ja seuraani eksyi todella mukava mies. Vietimme yhdessä noin 6 tuntia, istuimme aukiolevassa pizzeriassa lähes aamuun asti. Tilanne oli miehelle selvä, eli ilmoitin kyllä heti, että mukaani minua ei saa ja olen ollut niin pitkässä parisuhteessa, että en "osaa näitä pelejä enkä siis pelaa". Meillä oli tosi kivaa ja kieltämättä se tunne että olit jonkun silmiin kiinnostava, oli paljon keskusteltavaa yms. Se tuntui todella hyvältä. Erotessamme halattiin ja siinä kyllä sitten pussattiin, mutta ei muuta. Mies kyllä vielä pysäytti minut ja olisi puhelinnumeroni halunnut, mutta totesin että en ole valmis mihinkään, että en numeroa anna. Ilta oli tosi kiva ja en ole miestä hakemassa, mutta pakko myöntää että ilta sai paljon miettimään.
Kyllä se mieheni käytös 8 kk on alkanut vaikuttamaan myös omaa rakkauteen. Käykö tässä vielä niin että mieheni havahtuu siihen, että ei halua minusta luopua ja minun tunteet kuolee kokonaan. Ensimmäistä kertaa mietin, että kuinka paljon rakkauteni on sitä vanhassa hyvässä roikkumista ja sitä kipuilua siitä, että mieheni rakkauden tunteet hävisi. Kotianikin katson sillä silmällä, että kuinka paljon tekisi mieli hävittää kaikkea ylimääräistä ja kuinka paljon tulisi tilaa kun mies ottaisi henkilökohtaiset tavaransa mukaan, kirjat, miljoonat uistinlaatikot, onkivehkeet, levyt, vaatteet jne.
Nyt mä jatkan siivoamista kun en muista koska viimeksi olisi iskenyt tällainen siivousvimma.
Mukavaa Sunnuntaita kaikille.
Oliko tämä siis 28 v yhdessä -kirjoittama?
Anteeksi, tosiaan oli 28v yhdessä kirjoittama.
Tänään olen ollut ahkera ja tein vähän suuremman siivouksen, siitä tuli harvinaisen hyvä olo. Enkä tunnusta, mutta roskiin ja kierrätykseen lähti monta pussillista tavaraa. Jotenkin sain potkua persuksiin tästä viikonlopusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuumis puhuu kyllä asiaa (jälleen) eli pitkään hyvään parisuhteeseen kuuluu myös ne omat asiat. Itselleni on ollut aina tärkeätä reissut, eli siskoni tai ystävien kanssa. Miehelläni taas paljon harrastuksia, eli joukkuelajit + kalastus. Yhteisenä meillä oli mökkeily, veneily ja sienestys. Esim. mökillä kuitenkin sienestin ja keräsin mustikoita yksin ja nautin siitä. Minulle oli myös ennen tosi tärkeätä saada olla yksin kotona, eli mieheni ja lapseni harrastus vei pari arki-iltaa viikossa ja välillä viikonloppuisin turnauksia ja todellakin nautin siitä. No, tilanne toki muuttunut kun työ nykyään etää ja olen aina yksin, eli liikaa on liikaa siinäkin suhteessa.
Jotenkin jänniä aikoja elelen itseni kanssa tällä hetkellä. Jotakin on sisuksissani tapahtunut ja huomaan, että omissa tunteissani alkaa tapahtumaan suuria muutoksia. Perjantaina päivällä näin viimeksi mieheni ja jotenkin en tuntenut mitään. Ja puhun nyt rehellisesti, eli olin ulkona ystäväni kanssa perjantaina ja seuraani eksyi todella mukava mies. Vietimme yhdessä noin 6 tuntia, istuimme aukiolevassa pizzeriassa lähes aamuun asti. Tilanne oli miehelle selvä, eli ilmoitin kyllä heti, että mukaani minua ei saa ja olen ollut niin pitkässä parisuhteessa, että en "osaa näitä pelejä enkä siis pelaa". Meillä oli tosi kivaa ja kieltämättä se tunne että olit jonkun silmiin kiinnostava, oli paljon keskusteltavaa yms. Se tuntui todella hyvältä. Erotessamme halattiin ja siinä kyllä sitten pussattiin, mutta ei muuta. Mies kyllä vielä pysäytti minut ja olisi puhelinnumeroni halunnut, mutta totesin että en ole valmis mihinkään, että en numeroa anna. Ilta oli tosi kiva ja en ole miestä hakemassa, mutta pakko myöntää että ilta sai paljon miettimään.
Kyllä se mieheni käytös 8 kk on alkanut vaikuttamaan myös omaa rakkauteen. Käykö tässä vielä niin että mieheni havahtuu siihen, että ei halua minusta luopua ja minun tunteet kuolee kokonaan. Ensimmäistä kertaa mietin, että kuinka paljon rakkauteni on sitä vanhassa hyvässä roikkumista ja sitä kipuilua siitä, että mieheni rakkauden tunteet hävisi. Kotianikin katson sillä silmällä, että kuinka paljon tekisi mieli hävittää kaikkea ylimääräistä ja kuinka paljon tulisi tilaa kun mies ottaisi henkilökohtaiset tavaransa mukaan, kirjat, miljoonat uistinlaatikot, onkivehkeet, levyt, vaatteet jne.
Nyt mä jatkan siivoamista kun en muista koska viimeksi olisi iskenyt tällainen siivousvimma.
Mukavaa Sunnuntaita kaikille.
Oliko tämä siis 28 v yhdessä -kirjoittama?
Anteeksi, tosiaan oli 28v yhdessä kirjoittama.
Tänään olen ollut ahkera ja tein vähän suuremman siivouksen, siitä tuli harvinaisen hyvä olo. Enkä tunnusta, mutta roskiin ja kierrätykseen lähti monta pussillista tavaraa. Jotenkin sain potkua persuksiin tästä viikonlopusta.
Hienoa, alat herätä kevääseen ja elämään sinäkin. Mukavaa että sait huomata olevasi huomion arvoinen, siitä saa kummasti virtaa!
Heippa.
28 anteeksi että nyt moralisoin. Jätä vaikka lukematta, mutten voi olla sanomatta tätä.
Nyt kannattaisi varmaan keskustella hyvin vakavasti miehesi kanssa, ja tehdä pelisäännöt jatkoa ajatellen selväksi. Tai, voihan olla, että olette näin jo tehneetkin. Tarkoitan, että miehesi todella tietää missä mennään. Ennen kun tapahtuu jotain pussailua suurempaa. Minä olen kokenut sen, miten paljon pettäminen satuttaa, ja itseäni sattuisi jo jos puoliso pussailisi toista. Siksi perään sitä, että ensin tehdään välit selviksi, puhutaan avoimesti mitä on ns.lupa tehdä ja mitä ei. Ennen kun aletaan luisumaan sille tielle, että muut alkaa kiinnostamaan.
Ymmärrän täysin sinun tilanteesi, omien tunteidesi loppumisen, viimeisten kuukausien aiheuttaman surun, stressin yms aiheuttaman tunnemyräkän. Ja ymmärrän, miten hyvälle huomio, juttelu jne varmasti tuntuu.
Mutta kuten sanoin, tässä kohtaa ajattelen miestäsi. Jos hän ajattelee, että teillä vielä on tulevaisuus yhdessä, ja saakin jostain tietää sinun pussailleen toista. Siksi. Puhukaa tilanne selväksi, niin, että kummallakin on ns.lupa olla muiden kanssa. Ennen kun tapahtuu isompaa.
Seuraava askel saattaa olla jo jotain pussailua enemmän.
Tai, ehkä olettekin asiasta jo puhuneet. Ja kuten viestin aloitin, anteeksi että moralisoin. Ei missään tapauksessa ole tarkoitus syyllistää tai pahoittaa mieltäsi. Ajattelen tätä asiaa vain sen toisen osapuolen näkökulmasta.
Ihana kuitenkin, että olet päässyt tuulettumaan ja saanut virtaa elämääsi!
Minä en taida päästä täältä muuttamaan vielä aikoihin. Talon myynnissä ei tapahdu yhtään mitään.
Harmittaa valtavasti, olisi ollut niin hyvä asunto tarjolla maaliskuun alusta, ja nyt joudun sen ensi viikolla perumaan. Ei ole toista vastaavaa täällä.
No, koitan vakuutella itselleni, että kaikella on joku tarkoitus, on jotain parempaa luvassa miksi tämä nyt menee pieleen.
Teinit osaa järjestää kaikkea "pientä kivaa" tähän arkeen.
Harmaita hiuksia ja naaman uurteita, olen vanhentunut näinä kuukausina paljon. Laihtunut, ja nyt jokainen uurre huutaa naamassa että kato nyt, oot vanha ja väsynyt. En meinaa tunnistaa itseäni valokuvista, silmät on niin surulliset.
Tapahtuisipa joku ihme, ja asiat alkaisi rullata.
Sitä odotellessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No himskatti vieköön toi ap:n asuntoasia. Toivon totisesti, että järjestyisi ja pian. Ja iso harmi, ettei löytämäsi asunto onnistunut.
Olen isosti samaa mieltä ap:n kanssa 28 toiminnasta, vaikka niin ymmärrän. Selvät säännöt kehiin.
Ap, muistathan huolehtia itsestäsi? Kalanmaksaöljyä! Monivitamiinia! Ulkoilua. Monipuolista ruokaa. Herkkuhetkiä unohtamatta. Kuvailit niin herkästi ryppyjäsi, laihtumista...
Tsemppiterkut🌻
Tuumis
Hei Ap ja Tuumis, ensin kyllä kirpaisi lukea kirjoituksenne, mutta ymmärrän kyllä mielipiteenne. Olen elänyt 28 vuotta edes miettimättä muita miehiä, enkä ole ikinä pettänyt miestäni. En osaa edes flirttailla, mitä yhtä pitkään varattuina olleet ystäväni harrastavat, eikä se heillä siitä etene pitemmälle.
Tiedättekö tekisin mitä tahansa saadakseni miehen kanssa aikaiseksi yhden kunnon keskustelun, mutta kun mies ei keskustele. Mies tuli tänne tällä viikolla pitkästä aikaan yökylään (kymmenien viime hetken perumisien jälkeen) ja kyläily oli ihan katastrofi. Otin valehtelematta kymmenen kertaa puheeksi meidän tilanteen, yritin kysyä hänen tuntemuksiaan, ajatuksia tulevaisuudesta, asunnon myynnin, lapsen asumisen yms ja kaikki yritykset ohitetaan. Ensimmäistä kertaa toin esiin myös omat tunteeni, että niissä alkaa tapahtumaan isoja muutoksia, että en jaksa / pysty elämään näin jne. Ainoa vastaus kaikkeen on että ymmärtää jne. Ko. kyläily oli keskiviikkona ja miehen piti soittaa eilen, mutta en ole kuullut mitään sen kyläilyn jälkeen. Nykyään mies käyttää termiä koti siitä nykyisestä asunnosta.
En ymmärrä miksi mies ei pysty olemaan rehellinen tilanteestamme, miksi se ei pysty myöskään katkaisemaan tätä. Tavallaan mies jätti minut 8 kk sitten ja uudestaan 3 kk sitten. Nyt minun sitten pitäisi olla se "pska" ihminen ja pistää suhde poikki ja toteuttaa se suurin painajaiseni.
Ymmärrän kyllä ajatuksen siitä, että pitäisi keskustella avoimesti ja rehellisesti. Kornilta tuntuu hieman tuo rehellisyys kun mies mm valehteli kuukausia työmatkoistansa jne. Tämä meidän tuleva keskustelu tarkoittaa sitä, että minä kerron rehellisesti miltä tuntuu ja itse jään täysin vastauksia vaille.
Ei tämä helppoa ole mihinkään suuntaan, yksipuolinen rakastaminen on ihan hullua ollut ja on pakko miettiä että ymmärtääkö toinen ikinä millaista tämä on ollut. Masennuksen taakse on hyvä työntää kaikki ja kyllä tuo masennus ihan faktaa on. Mies loittonee kauemmaksi koko ajan ja siitäkin yritin puhua, että huomaako toinen sitä, että mitä kauemmin asutaan erossa niin sitä oudommaksi tämä menee.
Nyt en jaksa kommentoida enempää ja muuhun, sillä pitkästä aikaan menee kyynelvirraksi, kipeätä tekee edelleen.
28v yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
28 vuotta yhdessä olleelle haluan sanoa, että kyllähän masentuneenakin pitäisi pystyä rehellisyyteen. Minusta miehesti kohtelu on tällä hetkellä aika julmaa, enkä kokisi sinuna pienintään pistosta tuosta flirtistä.
28, en todellakaan halunnut sinua mitenkään syyllistää. Tuo teidän tilanne on todella kuluttava. Varmasti raskasta, kun toinen ei kommentoi mitään.
Silloinhan siinä käy juuri niin kun sanoit, että sinä vaan kerrot toiselle asiat, että tilanne on nyt näin ja piste.
Miehesi on ollut sinua kohtaan todella epäreilu valehteluineen. Ja on väärin, että lopulta sinä joudut olemaan se, joka laittaa asioille stopin.
Ei miehesi kaikessa voi piiloutua masennuksen taakse, vaikka masennus varmasti kaikkeen vaikuttaakin.
Iso halaus, ja kovasti voimia sinne sinulle.
Tässä oli kyse pohjimmiltaan minun omista haavoista ja tunteista mihin aina viiltää, kun kuulen tai näen jonkun tekevän mitään pettämiseen viittaavaakaan. Ja nyt en tarkoita että sinä olisit pettänyt! Vaan sitä etten omista haavoistani johtuen kestä mitään siihen viittaavaakaan ilman että minun sisuksiin sattuu. Ja se johtuu täysin omista huonoista kokemuksistani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh.. olen lukenut tämän ketjun kokonaan ja minun on pitänyt kommentoida monta kertaa, mutta se on jäänyt. Olen aika lailla samanpituisessa ihmissuhteessa kuin sinä.
Nyt en voi olla kommentoimatta. Minä taas koen 28, että hyvä kun keskustelit, koit tuon mitä koit ja pussasitkin. Oikeasti haluaisin vain halata sinua kovaa, sinä olet joutunut sietämään ja jaksamaan ihan hirveästi ja jo oli aikakin, että olet hetken vapaa painolastistasi.
Minusta on täysin epäoikeudenmukaista vaatia sinua nostamaan kissan pöydälle sääntöjen nimissä, sinähän rakastit läpi tuon vaikenemisen, hylkäämisen ja hiljaisuuden. Mies ei pysty puhumaan. Minusta sinulla on noissa oloissa täysin oikeus tunnustella ja kokeilla nimenomaan sen rajoja, mikä _sinusta_ tuntuu hyvältä.
Parasta toki olisi, jos mies jossain oloissa (kahdestaan tai terapiassa) puhuisi. Näen että lopulta itse päätyisin tilanteeseen, jossa joko sanoisin, että nyt me puhumme tai eroamme lopullisesti - tai toteaisin, että tunteet ovat kuolleet, eikä enää voi mitään. Siihen asti toimisin juuri kuten sinä.
Puhumattomuus on totaalista hylkäämistä. Jos on ihmissuhteeseen pystynyt, on pystyttävä myös puhumaan vaikka sitten ammattilaisen avulla eikä minulla ole 28 sinulle yhtään syyttävää sanaa. Sinut on laitettu todella vaikeaan tilanteeseen.
Tapailin aikanaan eronnutta miestä ja tavattiin aina mun luona. Lopulta sitten ehdotin että voitaisko joskus nähdä hänen luonaan? Hän siihen vastasi ettei halua mun tietävän missä asuu...
Häpeäkseni tunnustan että tapailu jatkui vielä jonkin aikaa tämän jälkeen.
Täytyy kyllä ihmetellä, onko ap oikeesti nainen, kun viskaa sellaista moraalista silmukkaa naiselle, joka vaikeassa elämäntilanteessa saanut kokea hyvää kohtaamista. Väkisin tulee mieleen, että joku kontrollifriikki nyt ei omaa tilannetajua ollenkaan. Eikä empatiaa. Muistaakseni ap itse alentui vaikka mihin ällöön psonsa kanssa. Juuri tapaamalla mukavia ja fiksuja miehiä, saa hyvää vertailupintaa ja herätystä. Plus että tulee kohdatuksi hyvin. Tuntui todella pahalta lukea tuota vaikka itse en edes ole missään sotkussa.
Voimia 28 veelle!
Vierailija kirjoitti:
Äh.. olen lukenut tämän ketjun kokonaan ja minun on pitänyt kommentoida monta kertaa, mutta se on jäänyt. Olen aika lailla samanpituisessa ihmissuhteessa kuin sinä.
Nyt en voi olla kommentoimatta. Minä taas koen 28, että hyvä kun keskustelit, koit tuon mitä koit ja pussasitkin. Oikeasti haluaisin vain halata sinua kovaa, sinä olet joutunut sietämään ja jaksamaan ihan hirveästi ja jo oli aikakin, että olet hetken vapaa painolastistasi.
Minusta on täysin epäoikeudenmukaista vaatia sinua nostamaan kissan pöydälle sääntöjen nimissä, sinähän rakastit läpi tuon vaikenemisen, hylkäämisen ja hiljaisuuden. Mies ei pysty puhumaan. Minusta sinulla on noissa oloissa täysin oikeus tunnustella ja kokeilla nimenomaan sen rajoja, mikä _sinusta_ tuntuu hyvältä.
Parasta toki olisi, jos mies jossain oloissa (kahdestaan tai terapiassa) puhuisi. Näen että lopulta itse päätyisin tilanteeseen, jossa joko sanoisin, että nyt me puhumme tai eroamme lopullisesti - tai toteaisin, että tunteet ovat kuolleet, eikä enää voi mitään. Siihen asti toimisin juuri kuten sinä.
Puhumattomuus on totaalista hylkäämistä. Jos on ihmissuhteeseen pystynyt, on pystyttävä myös puhumaan vaikka sitten ammattilaisen avulla eikä minulla ole 28 sinulle yhtään syyttävää sanaa. Sinut on laitettu todella vaikeaan tilanteeseen.
Apua, olen nyt lukenut tämän kirjoituksen neljä kertaa ja itkulle ei tule loppua. KIITOS että kirjoitit. Huh, huh ..... kirjoituksessasi on kaikki se tärkein, tuli jotenkin tunne kun olisit pääni sisässä.
Kun on ollut jonkun kanssa 28 vuotta ja rakastanut epäilemättä suhdetta ikinä niin tämä 8 kk on ollut todella rankka. Tuo puhumattomuus on todella raakaa ja näen vahvasti, että jollakin tasolla mies on sen "velkaa". Vaikka erottaisiin lopullisesti niin auttaisi minua valtavasti pääsemään eteenpäin.
Olen väsynyt ymmärtämään miestäni, olen väsynyt puolustamaan miestäni, olen väsynyt mieheni masennukseen ja silti miehen ristiriitainen käytös tekee sen, että mun on vaikea tehdä sitä lopullista eroa. Minusta on väärin, että minun pitää tehdä se, minun joka olen joka solulla toivonut yhteisen elämämme jatkuvan.
Ei se rakkauteni vielä ole loppunut, mutta se masentuneen ihmisen itsekäskin toiminta on todella häijyä. Minä ja yhteinen lapsemme ollaan ihan viimeisenä listalla, töiden + harrastusten jälkeen. Ja en roiku, jokainen tapaaminen on miehen ehdottoma, yleensä ainakin viisi tapaamista muuttuu / peruuntuu vain hetkeä ennen sovittua. Enää se ei tunnu pahalta.
Toi edellisen viikon kevyt seikkailu joka aika viattomaan pussailuun päätyi niin tuntui hyvältä, että olin kiinnostava edes hetken ja oli itsestäni ihana olla irti kaikista murheista. Olen aina elänyt niin, että en tekisi toiselle sitä mitä en haluaisi itselleni tehtävän ja pussailu toki menee sen yli, mutta kyllä mieheni toiminta on ollut niin tunnekylmää, raakaa että pikku pusu on aika pikku juttu sen rinnalla.
Mä olen kestänyt ja sietänyt tosi paljon, tavallaan mun oma elämä ei ole ollut omissa käsissäni, enkä mä voi elää sitä elämää mitä haluaisin, minulta riistettiin kaikki ja kuitenkin mun on jaksettava pyörittää tätä arkea, töitä, jaksettava teinin kanssa. Löydettävä ne pienet ilon hetket elämään.
Kiitos vielä, että kirjoitit. T: 28v yhdessä.
Imase kunnon fritsu kaulaan niin ei voi tavata toista naista tai sit jää ainakin kiinni siitä ettei se toinen ole ainut.
Vierailija kirjoitti:
28, en todellakaan halunnut sinua mitenkään syyllistää. Tuo teidän tilanne on todella kuluttava. Varmasti raskasta, kun toinen ei kommentoi mitään.
Silloinhan siinä käy juuri niin kun sanoit, että sinä vaan kerrot toiselle asiat, että tilanne on nyt näin ja piste.
Miehesi on ollut sinua kohtaan todella epäreilu valehteluineen. Ja on väärin, että lopulta sinä joudut olemaan se, joka laittaa asioille stopin.
Ei miehesi kaikessa voi piiloutua masennuksen taakse, vaikka masennus varmasti kaikkeen vaikuttaakin.Iso halaus, ja kovasti voimia sinne sinulle.
Tässä oli kyse pohjimmiltaan minun omista haavoista ja tunteista mihin aina viiltää, kun kuulen tai näen jonkun tekevän mitään pettämiseen viittaavaakaan. Ja nyt en tarkoita että sinä olisit pettänyt! Vaan sitä etten omista haavoistani johtuen kestä mitään siihen viittaavaakaan ilman että minun sisuksiin sattuu. Ja se johtuu täysin omista huonoista kokemuksistani.
Ap
Ymmärrän kyllä Ap sinun näkemyksesi enkä itse ymmärrä pettämistä. Miehesi on toiminut todella väärin Sinua kohtaan. Olet herkillä asian suhteen.
Miehestäni ei varmasti tuntuisi miltään kun saisi tietää pusustani, luultavasti vain helpottuisi = olisi helppo "erota" kun olen ollut niin kamala ja vihdoinkin pystyisi kertomaan suvullensa, että ollaan erottu.
Mä olen itkenyt tänään ihan liikaa, tätä vuoristorataa tämä näyttää olevan.
Kuulostaa niin tutulta tuo sairaalloinen mustasukkaisuus ja sen syyt...
Ensimmäinen miesystäväni oli juurikin tuollainen: epäili ja vahti minua mennen tullen. Muutama esimerkki:
- Hän seisoi oppilaitokseni bussipysäkin takana piilossa väijymässä, kenen kanssa lähden koulusta.
- Hän päivysti kotini parkkipaikalla koko yön kun tiesi minun olevan tyttökaverin synttäreitä juhlimassa ja halusi nähdä, tulenko yöksi kotiin ja onko minulla joku toinen mies mukana.
-Kun viimein päästiin yhdessä reissuun, hän humaltui yhtenä iltana todella kovasti ja alkoi riehua ja väittää, että olin käynyt panemassa tapaamamme suomalaispariskunnan miesosapuolen kanssa sillä välin kun hän oli itse käynyt vessassa.
Tätä rataa siis, eli täysin irrationaalisia kuvitelmia ja kauhea pelko että petän häntä, mitä en todellakaan tehnyt. Lopulta sitten selvisi, että hän oli itse niin kova menemään ja kellisti naisia aina kun suinkin flaksi kävi, että epäili jotta minä olisin samanlainen pettäjä kuin hän.
Sittenpä tarina tulikin päätökseensä, tunteeni kuolivat täysin ja jätin hänet. Hyvin pian tapasinkin kivan, täysipäisen ja hyväkäytöksisen nuoren miehen, joka ei lätrännyt viinasten kanssa eikä epäillyt turhia vaan luotti minuun täysin. Ei todellakaan jäänyt ikävä sitä sairaalloisen mustasukkaista tyyppiä.
Voi Ap, pidän sinulle peukkuja, että asuntoasia ratkeaa mahdollisimman pian ja parhain päin ja pääset aloittelemaan uutta elämänvaihetta "Ap 2.0" sekä puremaan loputkin kahleet poikki menneisyyteen, jotta mies ei pysty enää yrittämäänkään hallita sinua. Kyllä tämäkin järjestyy, usko pois!