Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Up

Tää on ollut hyvä keskusteluketju. Missä kaikki olette? Mitä teille nyt kuuluu?

Tuumis tässä.

Mulla ei uutta kerrottavaa, olen myötäelänyt ap:n ja 28:n tarinaa kesästä asti, koska itsellä pitkä liitto. Oli aikanaan puolen vuoden mietintäaika, kun liitto rakoili. Päätettiin pysyä yhdessä, nyt liki 29v jo. Tämä selityksenä niille, jotka myöhemmin ketjuun tulivat.

Mielelläni kuulisin, missä mennään?

Ap & 28, päivitettähän kun ehditte.

Tuumis

Kevättä kohti!

Vierailija kirjoitti:

Tuumis tässä.

Mulla ei uutta kerrottavaa, olen myötäelänyt ap:n ja 28:n tarinaa kesästä asti, koska itsellä pitkä liitto. Oli aikanaan puolen vuoden mietintäaika, kun liitto rakoili. Päätettiin pysyä yhdessä, nyt liki 29v jo. Tämä selityksenä niille, jotka myöhemmin ketjuun tulivat.

Mielelläni kuulisin, missä mennään?

Ap & 28, päivitettähän kun ehditte.

Tuumis

Kevättä kohti!

28 v yhdessä tässä ja kevättä kohti mennään.

Mitään uutta ja ihmeellistä ei ole tapahtunut. Emme ole katkaisseet välejä mieheni kanssa, mies soittaa lähes joka päivä ja ollaan nähty useampi kerta viikossa. Eilen oltiin päivällä lounastreffeillä, viime lauantaina meillä oli ihan treffit (käytiin syömässä), ma iltana mies tuli kotiin ja lähti aamulla täältä töihin. Itselläni jo parempia päiviä enemmän kuin huonoja ja yritän elämääni rakentaa hieman aktiivisemmaksi. Viime viikonloppu oli ihana ja itselläni mieluisaa ohjelmaa kodin ulkopuolella Pe, La ja Su. Piristää omaa mieltä kummasti. Pahinta on yksinäisyys ja etätyötä tekevänä se kun kotona on niin paljon. Aiempana viikonloppuna olin Tallinnassa yksin, kivaa oli niinkin. Paljon ollaan keskusteltu miehen kanssa ja mies omasta mielestään voi jo paremmin, itse en näe tilannetta samoin. Edelleen minusta on tärkeintä, että mies parantuu ja saa elämänsä hallintaa. Huonoina päivinä edelleen mietin, että katkaisenko välit kokonaan sillä todellisuudessa pääsen irti miehestä vain sillä lailla, mutta toisaalta kun yhdessä oltiin niin kauan ja kolmatta osapuolta ei tässä kuviossa ole niin haluan katsoa tilannetta vielä. Päässäni on kuitenkin muuttunut ajatukset paljonkin, tavallaan elän nyt silmät auki ja ajatuksella että elämän ilo pitää löytyä jostakin muusta kuin parisuhteesta. Miehelle on tehnyt todella hyvää muutto erilleen ja ymmärrän nyt paremmin myös sen kaipuun asua yksin kun aikoinaan muutti suoraan lapsuuden kodista luokseni. Kyllä tässä kyse ihan selvästi on jonkinlaisesta 50v kriisistäkin joka masennukseksi asti pääsi. Enemmän jo näkyy se, että kyllä mies edelleen välittää ja paljonkin, mutta rakkaudesta en tiedä. Kyllä se miehen lääkityskin tunnetilat mössöyttää.

Tässä meidän stoorissa ja erossa on kyllä se ero, että tässä hyvä mies kipuilee elämänsä ja masennuksen kanssa ja tottahan se elämänkumppania on satuttanut paljonkin, mutta tässä ei ole sellaista tahallista halua satuttaa toista en näe mitään syytä vihata miestäni. Tilaa kolmannelle osapuolelle tässä kuviossa nyt on, mutta jos niin käy niin sitten niin on tarkoitus käydä.

Nyt täytyy jatkaa töitä, tähän meni ruokatauko.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Just nyt on semmonen olo, että ihan sama. Lapset jääköön isänsä kanssa, mies saakoon huonekalut ja kaikki. Ei kiinnosta. Aivan sama mulle. Hoitakoon siinä sitten kaiken. Mä lähden koiran kanssa ja muutan pois. Jonnekkin missä on lapsille tila ja paikka, mihin voivat aina tulla. Kunhan pääsisin pois. Eroon. En halua että mies astuu jalallaan mun uuteen kotiin. En edes muuttoapuna. En halua häntä sisälle mun uuteen kotiin. Lapsiin on niin hyvä suhde luotu, että tuskin ne mua hylkää. Voin niitä kuskata jne vaikkei ne mun luona asuis.

Tämä siis ei ole toteutumassa näin. Mutta tältä musta just nyt tällä hetkellä tuntuu.

Mä olen väsynyt ja stressaantunut.

Nyt pitää jatkaa töitä minunkin.

Ap

Jatkan vielä.

En minäkään vihaa mun ex:ää. En oikeastaan tunne tällä hetkellä sitä kohtaan mitään.

Välillä ärsyttää kun on täällä kotona ja valittaa jostain. Mutta ei niin paljon että jaksaisin edes siihen reagoida. Mulle on ihan se ja sama mitä mussuttaa. Hänellä ei ole enää muhun vaikutusvaltaa. Huonoksi äidiksihän se haukkuu alle puolen tunnin kun ovesta astuu. Lasten koulusuoritukset kysytään ensimmäisenä ja kun ne ei ole mennyt hyvin minä olen epäonnistunut.

Mutta, ihan sama, siinähän länkyttää. Kysyin kerran et mitä hän saa siitä että hakkuu mua? Et mä oon näiden lasten äiti ja tämmönen kun oon, ja hän on isä ja semmonen kun on. Hän ei voi enää minuun vaikuttaa mitenkään enkä minä häneen. Tyylilleen uskollisena kielsi haukkuneensa. Hänellä semmonen tapa että haukkuu ja seuraavassa lauseessa kieltää niin ikinä tehneensä. Ihan sama montako kuulijaa asialla on ollut. Kaikki muut ovat kuitenkin väärässä kun moista väittävät.

Kuten sanoin oon väsynyt. Ja nyt semmonen olo että ottakoon lapset itselleen, siinähän eläis kerranki arkea näiden kanssa yksinään.

On meinaan aika raskasta yksin kolmen teinin kanssa aina välillä. Varsinkin kun oma jaksaminen kortilla. Ja lapset prosessoi tätä eroa tietysti myös.

Vaikka, kuten kaikki jotka tätä ketjua on seuranneet tietää, että ne lapset on mulle kaikki. Enkä ikinä niistä luopuisi. Niin just nyt, tänään, oon niin loppu että tuntuu tosi hyvälle vaihtoehdolle et isä vääntäis välillä lastensa kanssa.

Oikeesti, luultavasti ainakin kaksi lapsista haluaa pääsääntöisesti olla mun kanssa. Yksi arpoo mitä tekee. Ja hän ajattelee asiaa niin, että jos hän ei jää isän luo, isä saattaa muuttaa kauemmas ja sit näkis harvemmin. Ja jos hän jää, niin isä jäisi samalla paikkakunnalle ja vois käydä vaikka joka päivä juttelemassa kummankin kanssa.

Ja mun sydän särkyy. Ei lapsen pitäisi joutua tämmösiä miettimään. Ja tämä on meidän lapsista se, ketä pitää joka ilta käydä selästä rapsuttamassa. Halailee eniten jne. Kuka sitä sitten rapsuttelisi jos isälleen jäisi? Ei kukaan.

Isänsä kun ei kuskaa harrastuksiin, niin nyt on myös alkanut puhumaan, että vois oikeastaan lopettaa. Tämäkin surettaa mua tosi paljon. Just tämä meidän lapsista on ehkä kaikista alttein vaikutuksille, ja kavereihin on tullut semmosta porukkaa että olis todella huono juttu jos lopettaisi hyvän harrastuksen.

Aika näyttää kuin käy.

Antaa sen kokeilla miten tahtoo. Aina niitä voi muuttaa.

Mun koti on aina myös mun lasten koti johon saa tulla milloin tahansa.

Nyt vaan toivotaan isosti, että talo menisi kaupaksi ja saatais tästä omat pois. Yhtä asuntoa kävin jo katsomassa ja päässä raksuttaa miten sitä saisi sisustettua kivasti. Vaan ei vielä uskalla tehdä peliliikkeitä. Ei talous kestä kahden kodin maksamista.

28, kiva kuulla sinunkin kuulumisia. Hienoa, että olet alkanut elää omaa elämää. Tallinassa yksin! Vau. Mä olen vielä siinä vaiheessa etten oikein osaa tehdä itsekseni mitään isompaa. Ja toisaalta mietin kaikessa nyt rahaa. Varmasti sitten kun pääsen muuttamaan omaan kotiin ja tilanne tasaantuu, uskaltaa taas käyttääkkin rahaa johonkin. Toivottavasti.

Minusta kuitenkin kuulostaa siltä, että teidän suhteella voisi olla toivoa. Ja kaiken tämän jälkeen se olisi entistä vahvempi. Sinun onnesi ei olisi enää parisuhteesta kiinni vaan. Ja kuitenkin se hyvä parisuhde olisi olemassa. Helppoahan se ei missään nimessä tulisi olemaan. Varmasti kaikki tämä tapahtunut on tuonut ison epävarmuuden suhteeseen. Mutta, kuten sanoin toivoa on.

Ap

En jaksanut lukea ketjua.

Olen ollut aviossa 40 vuotta.

Vika ei ole sinussa. Ainoastaan miehessä. Jätä mies.

Luin Ap tuon ensimmäisen kirjoituksesi jo päivällä ja tajusin heti, että nyt on nainen väsynyt, loppu, turtunut ja isoa halausta vaille. On tämä sellaista vuoristorataa. Ihan alusta asti on ollut selvää se että olet sellainen leijonaemo lapsillesi, että kunnioitan ja isosti. Olet aina joutunut taiteilemaan lapsien ja miehen välissä. Nyt olet jo kuukausia stressannut eron vaikutuksista lapsiin ja pitänyt kuitenkin korttipakan kasassa. Oma hyvinvointisi on jäänyt ihan kaiken muun alle. En ihmettele laisinkaan, että väsymys iskee kolmen lapsen kanssa vääntämiseen kun minulla on välillä kestämistä yhdenkin kanssa. Kun joka päivä samat kiistat rahasta, suihkussa käymisestä (kun siellä käytäis 3 kertaa päivässä ja puoli tuntia kerrallaan) ja kitaran soitosta (tunti tolkulla) yms. Eilen viimeksi mietin, että mä en vaan jaksais, että mitä jos minäkin vaan muuttaisin pois. Ja silti, minulla on hyvä ja rakas poika. Huokaus.

Olen tehnyt paljon asioita yksin, kuten sen Tallinnan matkan. Toivoisin silti, että olisi kaveri edes mukana, mutta kyllä ne kaverit on niin vähentynyt ja sekin sattuu. Mutta mulla menee helposti monta vuorokautta, että en edes astu ovesta ulos (ennätys 8 vrk) ja siis kun tekee etätöitä ja koirakin kuoli niin ei vaan saa itseäni ulos. Mun on vaan pakko patistaa itseäni tekemään asioita ja yleensä sitten on ihan kivaa yksinkin.

Palaan vielä sun lapsiin, Sinulla on niin hyvä ja vahva side heihin, että se ei muutu. Minusta kuulostaa ihan kamalalta mitä ajatuksia lapsellasi on siitä kenen luona asuu ja ne perustelut, kuinka paljon siellä päänsisässä ajatuksia liikkuu. Tavallaan tuosta välitilasta olisi hyvä päästä mahdollisimman pian, mutta kaikki ottaa aikansa.

Halaus T: 28v

En ehtinyt vielä lukea kuin alun ja lopun. Miksi mies edelleen näiden kuukausien jälkeen voi haukkua ap:ta ja miksi seksiä oli vielä miehen eroilmoituksen jälkeen? Onko mies joku manipuloija, joka on imenyt ap:n kaiken voiman? Ap, lähde lätkimään, kuten kirjoitat haluavasi. Ja tsups, huomaat voimiesi palautuvan mystisesti. Se on sitä oikeaa voimaantumista eikä se, kun vedetään joku teinivaate päälle ja kuvitellaan olevan cool. Kun ottaa tilanteen omiin käsiin ja ohjaa omaa elämäänsä, sitä energiaa syntyy kummasti. Huonot suhteet ja kynnysmattona olo syövät kaiken voiman. 

Jos päästää irti niin tipahtaa.

Ei tipahda.

Tai jos tipahtaa, niin omille, vahvoille jaloilleen.

Uusi pelottaa.

Tiedät tuon. Se on turvallista tuttua, vaikkei olisikaan hyvää.

Tuttuus viehättää.

Entä, jos olisit utelias?

Jos kömmähtää, niin kyllä sieltä osaat nousta.

Kiitos 28. Tuli hyvä olo viestistäsi, ajatella, että tämän ketjun myötä on tullut ihminen joka viestistä ymmärtää sen miltä minusta tuntuu. Ei tunnu niin yksinäiseltä. Ja nuo sanasi lapsista. Kiitos niistäkin. Aivan kun olisi ystävä jolle olisi koko tämän matkan ajan kertonut missä mennään, ja hän tietää tilanteen ja ymmärtää. Ja kun ei ole semmoista fyysistä ystävää jolle olisin tämän tehnyt, niin onneksi olet sinä. (Laittaisin sydämen, mutta en pysty lisäämään emoneita)

Edelleen mun on vaikea puhua tilanteesta kenenkään kanssa. Olen kertonut asiasta nyt muutamalle ihmiselle. Mutta välttelen edelleen puhumista. Myötätunto alkaa itkettämään.

Jotenkin toivon todella kovasti että pääsisin muuttamaan maaliskuun aikana pois. Tulisi joku ratkaisu tähän venyneeseen välitilaan. Olisi parasta kaikille.

Minähän olen siis tehnyt vuosia asioita yksin, tai lasten kanssa. On reissattu lasten kanssa jne. Että sinänsä yksin tekeminen ei ole uutta. Ikävää se on silti. Olisi edes se kaveri. Nyt suurin jarru sille että lähtisin yksin jonnekkin on raha. Epävarmuus tulevasta estää käyttämästä sitä. Laskeskelen vaan asioita mitä pitää hankkia uuteen kotiin. Ja toisaalta, en luota yhtään siihen että ex olisi lasten kanssa jos jotain sovittaisiin. Ja toisaalta, en halua edes kysyä. Olen todennut, että parempi kun hoitaa kaiken itse eikä edes kysele häneltä apua yhtään mihinkään.

Joskus vuosia sitten olin lähdössä kavereiden kanssa viikonloppureissuun. Mies ilmoitti, että hänellä meno, ei ole silloin kotona. No, minun äiti matkusti satojen kilometrien päästä meille lastenvahdiksi. Ja lopulta mies lojui kuitenkin kotona kyseisen viikonlopun. Tämä vaan esimerkkinä, että on aina vaikeuttanut kaikkia minun menoja, ja lopulta lakkasin menemästä. Jos johonkin lähdin, oli mustasukkaisuus draamat niin hirveitä seuraavat viikot, että jo niitäkin välttääkseni jätin menemättä.

28, tuosta etätyöstä, se varmaan todella tuo lisää yksinäisyyttä elämääsi. Hienoa, että olet kuitenkin saanut itsesi pakotettua pois kotoa. Minä olen töissä ihmisten keskellä, ja työ on ollut mulle henkireikä ja pakopaikka. Pitänyt mut kasassa, pakottanut lähtemään aamulla liikkeelle. Loma-ajat on ollu vaikeimpia.

Ap

Heipat ap ja 28

On niin kivaa ja lohduttavaa lukea teidän selviytymistarinaanne. Se on kuin aallokko. Toinen kantaa jos toinen pohjalla. Ja toisinpäin.

Ootte molemmat ihania, vahvoja ja rohkeita. Kurkotatte sisukkaasti parempaan kunnes saavutatte sen. Lasten asiat askarruttaa, mutta rehellisyydellä hekin selviää kyllä.

Elämä on.

Tasaista, alamäkeä, ylämäkeä...

Tsemppihalit

Tuumis

Kyllä Ap luen jokaisen viestisi ja välillä useampaan kertaan ja jään miettimään Sinun tilannettasi välillä pitkäksi aikaan ja silti saattaa olla niin, että seuraava kirjoitus on vain oman tilanteen purkamista. Sillä tämä kirjoittaminen auttaa omaa päätäni välillä. Ollaan tätä matkaa kuljettu kohta 8 kk yhdessä. Muistan vielä hyvin minkälaiset kyynelvuoret tuli kun tämän ketjun löysin, itselläni oli vasta pari päivää aikaisemmin maailma romahtanut. Ja niinkuin olen aiemminkin sanonut, että tarinamme on erilainen, mutta uskon vahvasti että lopputulos on sama. Välillä on lyhyitä hetkiä kun itsekkin näen pientä toivoa siitä, että minä ja mies vielä jatketaan yhdessä, mutta järki ja vaisto yrittää sanoa muuta. On ihan selvä, että mies ei ole vielä luovuttanut, halua oikeeseen eroon ei vielä ole, ei kykene miettimään eikä keskustelemaan asunnon myynnistä eikä tulevaisuudesta, ei pysty edes kertomaan vanhemmillensa. Silti kaikki ne asiat joita mies on pystynyt kertomaan ja miehen teot on kertoneet siitä, että rakkaus on hävinnyt. Välillä mietin, että eikö se mies oikeasti tajua sitä. Ja siitä, että rakkaus loppuu on vaikea olla vihainen vaikka kuinka itseä sattuu. Tiedän myös, että oma rakkaus on niin vahva, että en pysty jatkamaan mieheni kanssa ilman vastarakkautta. En tiedä pystyisinkö enää luottamaan niinkuin ennen luotin, nyt tiedän, että mies kipuili tunteiden kanssa jo vuoden verran ja esitti, että kaikki hyvin. En voisi koskaan olla varma missä mennään. Mutta, se siitä.

En Ap lastesi isää tunne ja yleensä olen kyllä varovainen mielipiteistäni ihmisiä kohtaan, joita en tunne, mutta onhan tuo mies ihan kamala. Apua, tuo reissujuttukin, ihan käsittämätöntä toimintaa. Lisäksi tuo mustasukkaisuus yms. Eihän tuo ole ollut terve suhde missään vaiheessa. Ehkä et ihan tajua sitä, mutta toisenlaisiakin ihmisiä on. Sä totuit tilanteeseen ja aloit pitää kaikkea normaalina ja "pienensit" itsesi siihen rooliin mihin miehesi Sinut halusi. Minä todellakin uskon, että lapsesi ja sinä voitte paljon paremmin kun kaikki tämä on ohi.

Tuosta rahasta vielä, että kyllä minunkin pitäisi rahaa säästää ja onneksi olen aina elänyt aika vaatimattomasti, eli olen kyllä vähän saanut rahaa sivuun vuosien varrella. Aloitin kokopäiväisesti työt jo 16 vuotiaana ja ikää jo on. Olen tuntityöläinen ja tilanne on nyt kurja, eli työni on vähentynyt parin kuukauden aikana ja hyvä jos saan 5-6h laskutettavaa päivässä. Hieman kyllä huolestuttaa.

Nyt on niin upea ilma, että taidan lähteä kunnon päiväkävelylle. Yksin olen tämän(kin) päivän, mies haki pojan töihin koko päiväksi. Ihana, että entisen harrastuksen kautta on tullut mahdollisuus tienata silloin tällöin ihan kivasti taskurahaa.

Vierailija kirjoitti:

Heipat ap ja 28

On niin kivaa ja lohduttavaa lukea teidän selviytymistarinaanne. Se on kuin aallokko. Toinen kantaa jos toinen pohjalla. Ja toisinpäin.

Ootte molemmat ihania, vahvoja ja rohkeita. Kurkotatte sisukkaasti parempaan kunnes saavutatte sen. Lasten asiat askarruttaa, mutta rehellisyydellä hekin selviää kyllä.

Elämä on.

Tasaista, alamäkeä, ylämäkeä...

Tsemppihalit

Tuumis

Kiitos Tuumis kauniista sanoistasi, Sinulla on kaunis tapa ja taito kirjoittaa. Nyt ihan herkisti jostakin syystä. On ihana, että olet kulkenut mukana ja rinnalla. Olet tuonut minulle paljon toivoa, myös siitä mahdollisuudesta, että joskus väliaikainen ero voi tuoda myös toisenlaisen ratkaisun. Useimmiten ei taida niin käydä ja uskon että tiedät kuinka onnekas olit ja ihana että Teillä kävi hyvin.

Mun on nyt pakko tunnustaa, että yksi ilta sängyssä lueskelin tätä ketjua alusta ja sydämestä oikein riipi alkupään omatkin kirjoitukset. Mutta, näin unta jossa alkuun me kolme (Ap, minä + Sinä) istuttiin jonkun olohuoneessa, juotiin viiniä ja höpötettiin minkä kerettiin, itkettiin ja naurettiin, käyttäydyttiin kun oltaisiin tunnettu kauan. Yksityiskohdista jäi mieleen iso kukkavaasi joka oli täynnä auringon kukkia. Siinä unessa me perustettiin joku eroryhmä, johon osallistui monia tässä ketjussa kirjottaneita. Kaikkien piti keksiä siis nimimerkki ja tajuttiin niistä nimimerkeistä, että kyseessä samoja henkilöitä. Unesta en muuta muista eikä unelle ollut loppua. Hymyilyttää uni vähän, mutta selvää on, että tällä keskusteluketjulla on ollut valtava vaikutus minuun.

Niin ja minunkaan sydämet/hymiöt ei näkyviin tule. Minulle on täysi mysteeri miten Tuumiksen auringonkukat tuli.

Te kolme, Ap, 28 ja Tuumis, tavatkaa. Netissä syntyy avioliittoon päättyneitä suhteita, teille on syntynyt ystävyys suhde,

Huvittavaa, kun tässäkin kohtaa miehestä tehdään täällä heti oikea sika ja syyllinen naisen kertomuksen perusteella. Oletetaan myös, että miehellä on varmasti toinen nainen ym. Voisikohan olla, että ap on tehnyt miehen elämästä jo pitkään sen verran henkistä helvettiä, että mies on lopullisesti väsynyt. Voihan se välittäminen säilyä sen henkisen pahoinpitelijän osalta, koska ei hän ole siinä se uhri ollut.

Vanha viesti, toivottavasti tilanne muuttui paremmaksi.

Nukutaan eri huoneissa -kysymystä ei esitetä jättäjälle, vaan muutetaan eri huoneeseen vaikka jonkun ystävän avulla.