Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12650)
Mistä kumpuaa, että yksi kirjoittaja kokee itsensä loiseksi ja ala-arvoiseksi ihmiseksi? Mielestäni sekä ap että 28yv ovat olleet erittäin kilttejä heitä koskevista kommenteista, ja usein kiittäneet rakentavasta palautteesta ja sanoneet että antaa kaikkien kukkien kukkia. Mutta jotkut sitten tekevät näitä itse-tulkintoja ja aloittavat vänkäämisen. Kuten aloittajat ovat monesti sanoneet, tämä palsta on julkinen eikä täällä ole mitään sisäpiiriä. Mutta ilmeisesti joillakin on niin huono itsetunto että itse rupeavat itseänsä alentamaan. Ja edelleen olen sitä mieltä että jos ärsyttää ja ahdistaa, niin eihän kukaan pakota tähän ketjuun tulemaan. Vauva-palstalla on vuosien varrella ollut muutamia ketjuja, joissa on hyvät kirjoittajat ja elämänmakuisia kuvauksia omista ongelmista. Kaikki ne tuhotaan sitten jossain vaiheessa näiden vänkääjien ja jankkaajien toimesta. 28yv :tä on jopa moitittu siitä että "heti on vastaus valmiina". Niin onkin koska hän on hyvä kirjoittaja ja omien tunteittensa sanoittaja. Ja sanavalmis. Tätä ilmeisesti sitten kadehditaan ja epäillään trolliksi.
Olen aiemmin törmännyt ketjuihin, joissa aloittaja ei vastaile, nekin tulkitaan trolleiksi koska tarina ei jatku. Eli oli niin tai näin , jonkun mielestä aina väärinpäin. Eli sinä joka sait tämänkin kivan ketjun päättymään, menepä nyt itseesi ja mieti mitä sait aikaan. Nyt on varmaan hyvä olo. Kiitos ja näkemiin.
Olen miettinyt itsekkin paljon tuota, että isän luona helpompi olla. Mukava onnellinen ilmapiiri. Entä minun kanssa, tylsää ja tasasta.
Olen myös miettinyt, että ehkä helpompi olla ollenkaan käymättä, kun siitä sitten syyllistetään siellä isällä. Ja ehkä tosiaan lapsilla huono omatunto siitä etteivät täällä ole, ja vaikken heitä syyllistäisi on heidän silti helpompi vaan olla kokonaan käymättä. Tai sitten syyllistyvät vaikken sitä tarkoita. Siitä, että minulla paha mieli tai jostain.
Sen tiedän, että isällä tentataan jatkuvasti asioita. Ja sitten jos minä kysyn joskus harvoin kerran, minulle räjähdetään asiasta. Koska sille isälle ei kehdata. Lapsen omia sanoja...
Joten, ehkä helpompi vaan olla ja tehdä kuten toinen vanhempi haluaa. Skipata toinen kokonaan, niin ei tarvitse kuunnella jankutusta jne. Helpompi olla vain toisessa leirissä koska valitsemaan on pakotettu.
En tiedä. Tämmöistä tämä nyt on. Kuten joku tuolla kirjoitti, menetin lapset joksikin aikaa ja se on vaan hyväksyttävä. Ihan sama mitä teen, väärin se menee kuitenkin. Mitään sopimuksia en enää edes yritä saada aikaiseksi. Näillä mennään. Kuten jo aiemmin sanoin, nyt opettelen elämään näin. Täyttämään sen totaalisesti tyhjentyneen kalenterin ihan omilla jutuilla.
Se, että lapset kasvaa ja irtautuu vanhemmista on normaalia ja kuuluu asiaan. Se että se tapahtuu vuosia liian aikaisin ja täysin yhtäkkisesti, epänormaalisti ei ole normaalia. En minä ole mikään lapsissani roikkuja.
28, toivon ettet täysin hylkää ketjua. Vaikka ymmärrän täysin jos sen teet. Tauko tekee hyvää. Tai jo se, että jättää jankkaajille vastaamatta. Kommentoimatta. Et ole heille yhtään selitystä velkaa. Meitä jotka olemme asioistasi ns.kartalla ja mukana käänteissä sinua tukien ja ymmärtäen on täällä.
Minä olen alkanut ohittaa jankkaajien viestit, vain lukaisen ne. Oikeisiin asiallisiin viesteihin keskityn oikeasti. Koska epäasialliset kyseenalaistajat saa vain itselleni pahan olon. Enkä todella tarvitse sitä enää yhtään enempää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pakkomielteinen jankkaaja saisi jo kyllä päästää tästä ketjusta irti. Oletko ajatellut mistä syistä sinun pitää tarttua jokaiseen sanaan ja lauseeseen pilkun tarkasti? Tai anna olla,ei sen väliä. Sanavapaus kaikille suotakoon, mutta eikö tuo ole jo vähän väsynyttä...
Olen sen ainakin minä osaltani kertonuut, kuten joku muukin. Ellette siitä asiaa käsitä ei voi mitään.
Minusta taas on väsynyttä olla ikäänkuin sydänystävä tai henkilökohtainen tuttu jonkun kirjoittajan kanssa. Ja loukkaantua ja suuttua hänen puolestaan ja sättiä tai nimitellä rumasti. Jostain sekin kertoo, taitavat oikeassa elämässä olevat ystävät olla vähissä. Myös ilmeisesti kun joku onnistuu bongaamaan miehen se on joidenkin mielestä kadehdittava asia. Todella väsynyttä.
Uskon että kukaan täällä ei oikeasti toivo mitään pahaa ap:lle tai 28:lle, päinvastoin, uskon että kaikki haluavat heitä vilpittömästi auttaa (lukuunottamatta provon huutelijat), mutta sanamuodot on välillä tulkittu väärin - ja ovatkin olleet vääriä.
Esimerkiksi nyt viime aikoina 28:n kritiikki ettei saa aikaiseksi sovittua kunnon tapaamista ex:n kanssa on varmasti tarkoitettu vain ohjeeksi että kannattaisi nyt sellainen järjestää ja suunnitella hyvin - ei niin että 28 olisi jotenkin epäonnistunut. Ja ymmärrämme että tämä on varmasti hyvin vaikeaa kaikkien terveys ym huolien ohella, eli tarkoitus vain auttaa ja ohjeistaa - ei ilkkua (tässä siis sanamuodot ja ihmisten omat tunteet kiehuvat eivätkä siksi osaa sanoittaa oikein tarkoitusperiään ja siksi myös tulee väärinkäsityksiä).
Samoin ap:n ohjeistus, uskon että lukijat vain haluavat ohjeistaa häntä että nyt ex voittaa kun ap lasten perään haikailee. Jospa ap kokeilisi kääntää ajatukset ihan kokonaan ympäri (vaikka on super vaikeaa ellei mahdotonta) eli sen sijaan että nyt suree (tämä ruokkii exää vielä lisää vaikka ei näyttäisikään exälle niin kyllä hän sen vaistoaa), ehdottaisimme että alat ajattelemaan asian positiivisia puolia (vaikeaa on mutta älä luovuta!) ja kas kummaa, kun ex huomaa että nautit ajasta ilman lapsia, hän alkaakin pian niitä työntämään luoksesi Eli nyt vain kaikenmaailman ihanaa pientä reissua ja mukavaa tekemistä luonasi asuvan lapsen kanssa ja yrität mielessäsi ajatella kuinka on helpompaa ja mukavampaa kun tarvitsee (ja saa) vain yhdestä huolehtia, rahallisestikin saatte enemmän kun ei tarvitse monen henkilön matkoja ja huveja rahoittaa. Itsesäälistä siis kohti itsevarmuutta! Kun saat itsesi siihen mielentilaan että olet (oikeasti) onnellinen, niin vain tämä voi tuoda muutoksen exän toimintaan. Ei ole helppoa mutta toivomme että voisit ainakin yrittää. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nytpä olen ihmeissäni. Katsoin juuri sarjan "Eroja ja sovintoja" jakson nro 5. Ja siinä teini-ikäinen poika puhuu sovittelijan luona, kuinka hänen isällään on oma kaksio Töölössä, mihin on taitaneet muutamatkin "työmatkat" suuntautua. Perheen äiti oli tietoinen asunnosta, mutta poika sanoi isän hommanneen sen paljon aikaisemmin mitä äidille kertoi. Mainitsi poika myös, että "eihän mummi ja ukki edes tiedä erosta".
Melkoinen sattuma 28 vuotta yhdessä tarinaan. Vai onko? 🤔 Onko kukaan sattunut katsomaan kyseistä sarjaa, löytyy Ruudusta?
Höpö höpö sua. Imdb tietää kertoa että "Eroja ja sovintoja" -sarjan viides jakso on julkaistu 6.11.23 eli äskettäin ja huomattavan kauan sen jälkeen kun "28 vuotta yhdessä" kertoi ensimmäisen kerran noista saman tyyppisistä asioista elämässään. Mutta se, että sarjan käsikirjoittaja on lukenut tätä ketjua ja
Miehensä salakämpästä kertoi kuitenkin vasta marraskuun puolivälissä. Mutta mikäs siinä, uskotaan sokeasti vaan kaikki mitä tänne kirjoitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt alkoi taas tulla selittelyä. On tullut useimmissa viesteissä olmi se, että myös sen tähden exä ei tee muuttoilmoitusta kun vanhemmat eivät tiedä, että olette eronneet. Ja, että siksi uuden naisen kanssa ei "seurustella" kun vanhemmat eivät tiedä erosta. Jne. Missään ei ole tullut ilmi, että tällä hetkellä tietävät, vaan, että vieläkään ei ole kerrottu eroamista.
Se on jännää, että aina löytyy selitys, kun tarina etenee.
Kuka sun muroihin on pissinyt? Taasko se sama vaivalloinen palstaloinen, joka vänkää ja vänkää ja heittelee pelkästään ilkeilyä ja negaa?
Vähän aikaa sai ketju onneksi olla rauhassa eikä kukaan yrittänyt tieten tahtoen pilata ilmapiiriä, mutta nyt näköjään taas.
Ihan tästä kommentista päättelen/koen, että olen/olemme vaivalloisia palstaloisia. Voiko tuon selkeämmin sanoa.
Se, että muitten kommentteja on heivattu pois ja oikeesti melko töykeesti kohdeltu toisia kommentoijia/kommentteja. Ja sitten omituista hypetystä muskettisotureineen, niin kyllä se kriittistä ihmistä ihmetyttää. Siis kun yleensä vauvalla on tosi reipastakin keskustelua, mutta tässä ketjussa on pyritty omistamaan tämä muutaman kirjoittajan ja heitä peesaavien ketjuksi. Lisäksi joidenkin persoonien todella ristiriitaiset kommentit ja aggressiivivuus sekä lapsellisuus ovat hämmästyttäneet. Ei kovin aikuista.
Jos ovat livenäkin tuommoisia, niin enpä ihmettele paljon.
Alusta asti oli 3 vakkaria, ap, 28 ja tuumis jotka tsemppasi toisiaan "muskettisotureina". Sit pikkuhiljaa tuli lisää Sisukasa, MaratonParkuja, Kuurankukka ja monia muita, osa ilman nimimerkkiä
Kiva kasvutarina - enimmäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nytpä olen ihmeissäni. Katsoin juuri sarjan "Eroja ja sovintoja" jakson nro 5. Ja siinä teini-ikäinen poika puhuu sovittelijan luona, kuinka hänen isällään on oma kaksio Töölössä, mihin on taitaneet muutamatkin "työmatkat" suuntautua. Perheen äiti oli tietoinen asunnosta, mutta poika sanoi isän hommanneen sen paljon aikaisemmin mitä äidille kertoi. Mainitsi poika myös, että "eihän mummi ja ukki edes tiedä erosta".
Melkoinen sattuma 28 vuotta yhdessä tarinaan. Vai onko? 🤔 Onko kukaan sattunut katsomaan kyseistä sarjaa, löytyy Ruudusta?
Höpö höpö sua. Imdb tietää kertoa että "Eroja ja sovintoja" -sarjan viides jakso on julkaistu 6.11.23 eli äskettäin ja huomattavan kauan sen jälkeen kun "28 vuotta yhdessä" kertoi ensimmäisen kerran noista saman tyyppisistä asioista elämässään. Mutta se, että
Minäkin hieman ihmettelin, kun 28 oli jo kirjoittanut pitkään ja sitten alkoi tulla näitä uusia paljastuksia salakämpästä ja seurustelun salaamisesta samaan aikaan yms.
Kun joku kehui, että 28 on vaiin taitava kirjoittaja ja nopea niin tietenkin on vastaus heti. Se vain tuntui oudolta kun ikäänkuin valmiiksi mietitty jos joku kysyy mitä tapahtui. Voi olla tottakin. Mutta esimerkiksi selitys "auto oli vaihtunut sillä aikaa, poika eikä 28 tiennyt rekkaria" tuntui oudolta. Poika ilmeisesti oli kulkenut isänsä autossa kun kerran nytkin kyytiä pyysi. Luulisi, että nuori tiesi isän auton rekkarin.
Tämä nyt vain yksi esimerkki, mutta tosiaan ainakin itse aloin jo milloin missäkin kohtaa oppimaan odottamaan, että mikähän selitys taas tähänkin löytyy. Ja oikein ihmettelin, että niinhän se löytyikin.
Miehensä salakämpästä kertoi kuitenkin vasta marraskuun puolivälissä. Mutta mikäs siinä, uskotaan sokeasti vaan kaikki mitä tänne kirjoitellaan.
Kertoi salakämpästä marraskuussa VUONNA 2022 !!!! (ei 2023). Vänkääjät vänkää !!!!
Tuo on täysin totta, että niin kauan kun ex vaistoaa minun voivan pahoin sen vuoksi, että lapset eivät ole täällä, hän voittaa. On vaan todella todella vaikeaa piilottaa se kamala tunne.
Nyt alan olla siinä hyväksymisen pisteessä asian kanssa. Siinä pisteessä että ymmärrän etten voi asialle juuri nyt yhtään mitään.
Ap
Hei,
En ole koskaan aiemmin kirjoittanut tälle palstalle, enkä itseasiassa muillekaan. Tämä ketju on saanut minutkin pauloihinsa aivan loistavien kirjoittajien takia. Irtipäästäminen rakkaudesta tai rakkaasta ihmisestä on mielettömän vaikeaa, minulle on tehnyt hyvää lukea fiksuja neuvoja ja toisaalta myötäelää toisen ihmisen tuskassa. 28, ap, olette mielessäni paljon ja toivon teille kaikkea hyvää. Maratonparkuja, kuurankukka, kunpa olisitte haltijakummejani.
Sinä, joka länkytät kuinka milloin mikäkin on epäuskottavaa jne: voisi olla paikallaan laittaa netti kiinni ja tutkistella hetki itseä. Miksi muut ärsyttävät sinua niin kovasti? Voisitko päästää irti tuosta jatkuvasta epäluulosta ja pahan mielen levittämisestä?
Toivon että tarinat jatkuvat. Jos eivät, kiitos yhteisestä matkasta.
Laita mielummin puss, elikkä pusu.
Toi kyss ruotsiksi viittaa suudelmaan. Ei ehkäpä niin hyvä lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Miehensä salakämpästä kertoi kuitenkin vasta marraskuun puolivälissä. Mutta mikäs siinä, uskotaan sokeasti vaan kaikki mitä tänne kirjoitellaan.
Kertoi salakämpästä marraskuussa VUONNA 2022 !!!! (ei 2023). Vänkääjät vänkää !!!!
Ei sullakaan kaikki tunnu ihan hyvin olevan kun et voinut kauniimmin vastata.
Vierailija kirjoitti:
Laita mielummin puss, elikkä pusu.
Toi kyss ruotsiksi viittaa suudelmaan. Ei ehkäpä niin hyvä lapselle.
No nyt en enää ymmärrä yhtään, mihin tämä liittyy🤔
Tuo länkyttäjä kuulunee siihen ihmistyyppiin, joka tarvitsee sen huomionsa, kun ei sitten saa hyvällä, niin pahalla sitten. Tällaisia ihmisiä on aina ollut joukossamme. Ap tekee viisaasti kun vaan ohittaa jankkaajat. Niin minäkin toimin live-elämässä, että ilman-pilaajat jätän vaan huomioimatta. Itselläni pitkä kokemus narsistikumppanista, narsisti tyyppinen ihminen hakee sitä huomiota , hinnalla millä hyvänsä ja kaikkein pahinta heille on kun jättää kokonaan huomioimatta. Sen opin olen saanut elämän korkeakoulussa, toimii.
Tämä palsta on antanut minulle paljo. Olen viime kesällä eronnut 33 vuotta kestäneestä suhteesta.
Mieheni oli se ahkera "sinkku" tinderinkäyttäjä joka lopulta ihastuikin toiseen. Näin viestit sattumalta, onneksi, on nyt sitten exä.
Olen tännekkin kommentoinut, ja muihinkin ketjuihin.
Saamani palaute on todellakin ollut tukevaa, mutta aina on pari ilkeääkin, kyseenalaistavaa kommenttia mahtunut mukaan.
Ja niin kummallinen on se ihmismieli että käytän enemmän aivokapaciteettiäni näitä miettimään kun niitä tukevia viestejä.
Meillä jokaisellahan on omat agendamme, oma historiamme mikä saa meidät kirjottamaan mitä kirjotamme. Tämä ketjuhan koskee paljolti petetyksi tulemista. Pettäjä ja sen petetyksi tuleen mielipiteet eroavat paljolti, puhummattakaan sen kolmannen osapuolen mäkemykset.
Ymmärrän 28 jos pidät paussia palstalta, en itsekkään jaksaisi tällästä jallitusta.
Kiitos ap kun kävit päivittämässä, ja tsemppiä.
Harmi jos ketju kuihtuu, täällä on niin monta tarinaa kerrottavaksi.
Esim M36, mitä kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laita mielummin puss, elikkä pusu.
Toi kyss ruotsiksi viittaa suudelmaan. Ei ehkäpä niin hyvä lapselle.
No nyt en enää ymmärrä yhtään, mihin tämä liittyy🤔
Joo, nää lainaukset ei aina mene oikein.
Joku kirjotti aikasempaa neuvon minkälaisen viestin ap voisi laittaa puhelimella lapsilleen.
Lopuksi kirjotti ton kyss.
Siihen oli toi mun kommentti sanojen kyss ja puss erosta.
Asun ruotsissa. Ehkäpä suomessa laitetaan viestin jälkeen kyss?
Näytä missä kohtaa tuota lainaamaasi tekstiä syytin satuilusta? Kirjoitin, että "melkoinen sattuma, vai onko?"
Jostain syystä 28 vy veti samantien herneen nenään vaikka aiemmin on vastaillut ihan asiallisesti paljon ikävämpiin viesteihin.