Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Itsekin monesti olen kärsinyt ystävän puutteesta ja enää en jaksa kauheammin edes yrittää. Olen päättänyt luottaa, että oikeat ystävät tulee kohdalle. Kun ei vanhastaan ystävät aina ehdi ja jaksa nähdä ja aikataulut ei käy yhteen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En näin aikuisiällä enää kaipaa ystävää sellaisessa merkityksessä, että olisi joku "syvällinen ystävyys". Minulla on yksi kaukana asuva pitkäaikainen ystävä, jota en tapaa edes vuosittain etäisyyden takia, mutta jolle voin kertoa ihan kaiken. Se riittää. Pidämme yhteyttä välillä tiheämmin, välillä harvakseltaan.
Lisäksi on työkaverit ja muut tuttavat. Sellaisiksi kavereiksi/tuttaviksi on Tullut/jäänyt ihmisiä edellisiltä työpaikoilta, politiikasta, yhdistystoiminnasta, opinnoista ja töihin liittyvistä verkostoista. Ei olisi ihan oikeasti aikaa tavata ihmisiä. Päivät kuluvat töissä, illat luottamustehtävissä ja opinnoissa, viikonloppuisin haluan näin kesällä laittaa puutarhaa ja matkustella. Puolisonkin kanssa haluan välillä ehtiä tehdä jotain yhdessä.
Niin????
Mä (uusi keskustelija vanhassa ketjussa) voin jopa ymmärtää senkin ettei ole aikaa, joskus ei vaan saada aikatauluja sopimaan yhteen ja esim lapset sairastuu yllättäen. Mutta itseä ärsyttää perheellistyneiden ylimielisyys niin kuin sitä olisi parempi ihminen lapsen saatuaan. Vanhoihin tekemisiin suhtaudutaan halveksien kun arvomaailma muuttuu lapsen saatua. Hyvä että muuttuu ja lapsi on tärkein mut halveksimalla mennyttä elämää halveksit samalla lapsettoman ystäväsi elämää tarkoitit tai et. Enkä tarkoita jotain bilettämästä vaan tyyliin elokuvien katsomista tai kulttuuritapahtumien seurailua. Lapsen saaneella ei ole enää aikaa tai kiinnostusta näihin mutta lapsettoman elämä ei ole muuttunut ja hälle ne on edelleen tärkeitä. Lisäksi lapseton tuntuu menettävän oikeuden vaikeuksiin kun ystävä saa lapsen. Lapsettoman vaikeudet eivät ole koskaan mitään valvoittuihin öihin, lastentauteihin ja pyykkiralliin verrattuna ja lapsettoman omat vaikeudet elämässä mitätöidään heti jos niistä puhuu. Lapsen saaneet valittavat ettei lapsettomat ole kiinnostuneita heidän lapsiperhe-elämästään, mutta kuinka moni perheellinen on aidosti kiinnostunut lapsettoman sinkun kuulumisista?
Uusien ystävien löytäminen aikuisena on vaikeeta, kun ei ole rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Halu olisi kuitenkin löytää joku samanhenkinen, mukava, kuunteleva tyyppi.
Itse olen päälle 30 ja kaksi lasta löytyy. Arjenhan saa kyllä hyvin kulumaan lasten asioita hoidellessa, mutta kyllä kuitenkin on kaipuu että olisi joku oma samanhenkinen kaveri, jonka kanssa tehdä/jutella aikuisten juttuja. Mieskin löytyy, mutta sekään ei tätä ystävän paikkaa täytä sillä tavalla. Muita?
Olen 35-vuotias mies, ystäväpiiri oli rehellisesti sanottuna ma-pe töitä ja viikonloput ryypätään. Ei mitään tavoitteita elämässä, pari suhteet eivät kestäneet. Itselleni riitti sellainen seura ja kylmästi laitoin välit poikki. Tämä oli rehellisesti yksi elämäni paras päätös.
Nykyinen elämäni on yksinäistä, puoliso on ja lapsia. Elämässä on asiat mallillaan. Puolison ystävä piiristä en ole ystäviä saanut, ei kohtaa yhteiset mielenkiinnot. Ja muutama tapaus löytyy jotka muistuttavat liikaa edellisiä ystäviä.
Miettinyt että parempi olla ilman ystäviä kuin ottaa väkisin joku väkipakolla ystäväksi jonka seurasta ei edes välitä.
Uskon kuitenkin että jos jossain on joku jonka ystäväksi päädyn niin tottakai haluan ystävän elämääni. Mutta nyt jatkan ilman ystäväpiiriä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minut tarkoittaa jo tuo "syvällisen ystävyyden" odotus. Mitä se edes tarkoittaa? Mitä minun pitäisi antaa?
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
V i d d u mikä hapan äm.. Jos tolla ajatusmaailmalla on ystäviä niin mitä teette? haukutte muita ihmisiä. Kaikki eivät halua lapsia,miestä. Surullinen tapaus joka uskottelee itselleen "sori siitä ettei sulla oo perhettä" Mitähän sullekin tapahtuisi jos ero tulis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että ketä minä sanon ystäväksi ja ketä tuttavaksi on hyvin suhteellinen käsitys. Ystävä on sellainen, johon voit luottaa 100% , ja jolle voit kertoa ihan mitä vain . Enpä ole pitkän ikäni varrella sellaisia hamunnut itselleni. Tuttavia minulla on just sen verran,kun milloinkin haluan. Olen puhelias ,itsevarma introvertti. Juttuseuraa kyllä on jos haluan.
Että sellaista,,,, ystäviä en ole koskaan kaivannut. Vieraammille on helppo kertoa ,jos on murheita.
Olemme saaneet ystäviä mieli.terv.yhdistyksestä. Muuten meillä ei olisi ystäviä. On matalan kynnyksen paikka. Myös muihin yhdistyksiin kannattaa liittyä tai vaikka Marttoihin. 🧑🤝🧑👭👬👫
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatte liikaa, aikuiset ei halua vieraita aikuisia syvällisiin suhteisiin, se elämä vaan on muuttunut niistä bestis-ajoista kun ystäville kerrottiin kaikki.
Syvällinen suhde voi olla perheeseen, sori kaikille keillä ei sitä ole.
V i d d u mikä hapan äm.. Jos tolla ajatusmaailmalla on ystäviä niin mitä teette? haukutte muita ihmisiä. Kaikki eivät halua lapsia,miestä. Surullinen tapaus joka uskottelee itselleen "sori siitä ettei sulla oo perhettä" Mitähän sullekin tapahtuisi jos ero tulis.
Joo, tiedoksi tuolle että se mies ja/tai lapset saattaa kuolla vaikka huomenna. Sori sitten siitä kun kaikki ne ei-syvälliset kaverit alkaa välttelemään sinua ja epäonneasi.
Viisikymppiset naiset ovat kyllä kaikkea muutakuin mukavia..on kaikenlaista vaivaa ja kitinää riittää.
hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaahan ne syvälliset ja vähemmän syvälliset ystävätkin kuolla ihan samalla tavalla. Vähän sairasta lähteä rakentelemaan tällaisia skenaarioita. Jos oma perhe riittää tuolle edelliselle kommentoijalle, niin miten se on ystäviä kaipaavilta pois?
Neli- ja viisikymppisenä/senikäisten kanssa ystävystyminen tuntuu olevan helpompaa, ehkä silloin oivalletaan ihmissuhteiden tärkeys eri tavalla ja ollaan sinut itsensä kanssa (eli tietää mitä haluaa ja osaa käyttäytyä). Jotenkin tuntuu, että kolmikymppisenä olin ainakin itse vielä vähän etsikkoiässä ja samanikäisten seurassa oli sellainen vähän hermostunut pohjavire.
Jos se yhtään lohduttaa, niin tutkimuksen mukaan onnellisuuden kannalta satunnaiset ja pintapuoliset kohtaamiset ihmisten kanssa ovat hyvin tärkeitä. Eli sellainen bussipysäkillä tai harrastuksissa sananvaihto jne. Tietysti jos ei ole yhtään riittävän läheistä ystävää, nuo pintapuoliset eivät riitä.
Kannattaa ainakin luopua liiasta yrittämisestä, koska yrittämisen kyllä aistii ihmisestä ja tulee tunne, että toinen ei ole kiinnostunut minusta itsestäni vaan välineellisesti, seuran ja ystävyyden tarjoajana. Olen saanut aikuisiällä yhden ystävän, kun kommentoin hänen blogiinsa, toisen kanssa yhteinen ystävämme paritti meidät ja olemme nyt läheisempiä kuin tämän parittajan kanssa, vaikka olemmekin aika erilaisia, ja kolmas löytyi oman alan konferenssista kun pällistelin ympärilleni avoimin mielin.
Ei olisi ikinä käynyt mielessä yrittää löytää ystävää niin, että olisin varta vasten pyytänyt jotakuta järkkäämään yhteen toisen kanssa, tai jossain työhön liittyvässä tapahtumassa, tai blogin kautta. Sitten kun on tietoisesti yrittänyt tutustua, jotenkin ei ehkä keskity aidosti siihen tilanteeseen ja itse ihmiseen vaan ajattelee liian välineellisesti muista ihmisistä. Toki tapahtumiin, harrastuksiin ym kannattaa mennä koska kukaan ei tule kotoa hakemaan, mutta niissä pitäisi käydä ensisijaisesti muista syistä ja samanhenkisen löytyminen on plussaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
''Uusien ystävien löytäminen aikuisena on vaikeeta, kun ei ole rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Halu olisi kuitenkin löytää joku samanhenkinen, mukava, kuunteleva tyyppi.
Itse olen päälle 30 ja kaksi lasta löytyy. Arjenhan saa kyllä hyvin kulumaan lasten asioita hoidellessa, mutta kyllä kuitenkin on kaipuu että olisi joku oma samanhenkinen kaveri, jonka kanssa tehdä/jutella aikuisten juttuja. Mieskin löytyy, mutta sekään ei tätä ystävän paikkaa täytä sillä tavalla. Muita?''
Haluaisitko sinä tutustua? Oon kans 30v ja yhden lapsen äiti (toinen tuloillaan) Ollaan aikalailla samassa tilanteessa. Ois kiva kirjotella! Asun itse keski-suomessa.
Järjestääkö kuntasi mitään yhteisiä lapsiperheiden kerhoja, missä tapaavat niin lapset kuin aikuisetkin? Myös kirjastojen tapahtumat ovat hyviä paikkoja tutustua ihmisiin, etenkin jos kyseessä on vaikka usein toistuva tapahtuma, kuten jonkinlainen juttupiiri tai kirjavinkkaus. Niihin yleensä tulee samoja ihmisiä, ainakin oman kokemuksen mukaan. Tietyt kansalaisopistojen kurssit, esim. taidekurssit ovat hyviä paikkoja tavata ihmisiä. Toivon että löydät itsellesi mukavaa tekemistä ja siten myös mukavia uusia tuttavuuksia. :)
Olen välillä vastaillut ystävänhaku-ilmoituksiin, mutta vastapuoli yleensä lopettaa kirjoittelun 1-2 viestin jälkeen. Eikä mitään hajua että miksi. Eka etsitää ystäviä, mutta sitten ei vaivauduta kuitenkaan tutustumaan... Oletteko muut kokeneet samaa?
Seuraa varmaankin löytäisi, mutta ystävystyminen onkin haasteellisempi juttu.
Useinhan mainitaan, että esim yksinäisiä eläkeläisiä, jotka kaipaavat seuraa, olisi runsaasti. Mitä vuorovaikutus heidän kanssaan antaisi? Ehkä kokemuksen vapaaehtoisena seurana olemisesta, muttei todellakaan ystävyys tai muutoin samanhenkisyys kokemusta.
Onko ap yrittänyt tutustua naapureihin?
Kai monissa taloissa pidetään pihatalkoita ja muita yhteisiä tapahtumia.
Ystävyyttä ei tietenkään voi aloittaa syvään päätyyn hyppäämällä, aluksi jutellaan small talkia niitä näitä. Kun on kauemmin tutustuttu (noin vuoden), voi kutsua kahville jos naapuri vaikuttaa luotettavalta.
Ystävä voi tukea kuuntelemalla, mutta jos on syvempiä henkisiä ongelmia, silloin terapia tai jokin terapeuttinen keskusteluryhmä voi olla oikea paikka.
Seurakunnan tapahtumissa tai messun jälkeisellä kirkkokahvilla voi tutustua myös ihmisiin. Paras ystävä kuitenkin on Jeesus, joka ei hylkää.
Nainen31v.
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä vastaillut ystävänhaku-ilmoituksiin, mutta vastapuoli yleensä lopettaa kirjoittelun 1-2 viestin jälkeen. Eikä mitään hajua että miksi. Eka etsitää ystäviä, mutta sitten ei vaivauduta kuitenkaan tutustumaan... Oletteko muut kokeneet samaa?
Olen kokenut juurikin samaa. Ihmiset haluavat ystäviä, mutta eivät jaksa kuitenkaan panostaa ja käydä sitä ikävää tutustumisvaihetta läpi. Onhan se epämukavaa, pakko se on myöntää, mutta väistämätöntä jos haluaa ystäviä ja uusia ihmisiä elämään.
Multa ei oo ikinä puuttunut rohkeutta mennä juttelemaan kiinnostavalle miehelle tai kaverustumis/tutustumismielessä naiselle, mutta kukaan ei vaan ole juurikaan ikinä halunnut minuun tutustua. Ei se aina ole kiinni yrittämisen puutteesta.