Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Minä sain aikuisiällä rakkaan ystävän, ihan yllättäen yhdestä illanvietosta. Hänellä oli täysin erilainen elämäntilanne, mutta koin, että olimme molemmat onnellisia siitä, että löysimme toisemme. Muutaman vuoden jälkeen hän katkoi välit täysin yllättäen. Huomasin jo aiemmin, että olimme arvoiltamme erilaisia, mutta ajattelin, että tulee vain mielenkiintoista keskustelua, kun kuitenkin pystyimme asioista puhumaan. Toki huomasin, että hän oli joissain asioissa hyvin mustavalkoinen, mutta annoin olla.
No, nyt tuon kokemuksen jälkeen harmittaa, että koko ihmiseen edes tutustuin. Kerroin yksityisasioita ja menin luottamaan häneen. Jälleen astetta varovaisempi tästä lähtien.
Itse taas kadun sitä että olen ajatellut ihan liikaa tyyliin erilaisuus on vain rikkautta. Olen sopeutunut ja mukautunut, siis vaiennut omista ajatuksistani suulaamman ja ekstrovertimmän (tässä tapauksessa itsekeskeisen ja epäkypsän) ystävättäreni liidatessa. Ihan vain koska olin niin väsynyt olemaan yksin.
Hyvä vain lopettaa sellaiset suhteet missä maailmat ovat kohtaamattomia. On lopulta aika harvinaista että ihmiset kykenisivät sietämään toistensa isoja arvomaailmaeroja. Tai sitä mihin nyt uskovatkaan. Silti jokainen ihmissuhde opettaa jotakin. Itse aion olla mulkumpi oman arvomaailmani suhteen jatkossa ja miellyttää mahdollisimman vähän saadakseni seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Facebookissa on joku sellainen ryhmä missä voi etsiä uusia ystäviä. Lapsuudenystävä oli löytänyt sieltä pari kaveria. Itsellä on ne pari hyvää kaveria. En tiedä miten ehtisin nähdä ketään uusia, nykyisiäkään ei ehdi nähdä tarpeeksi. Oikeastaan haluaisin sellaisen naapuri-kaverin -että ei aina tarttis lähteä autolla johonkin näkee kavereita.
Olin eileen kävelyllä. Kysyin eräältä ruotsalaiselta naiselta onko parkkisysteemi muuttunut eräällä kadulla. Siinä aikamme juteltiin. .Hänellä oli koira ja kertoi että asuu minun naapurina.
Vinkkasin hänelle kivan ravintolan ja hän sanoi spontaanisti.
Menenkin sinne mieheni kanssa. Voimmeko tarjota sinut mukaan.
Siinä meni aika nopeaa ja ennenkuin hän lähti, sanoi että halusi todella että voisimme ottaa koirakävelyjä yhdessä. Hänen mies tekee töitä ja hän haluaa kävelyseuraa Eläintarhan ympäri. Sinne kun ei yksinäinen nainen mielellään mene .
Myös sanoi että tuttavat eivät halua kävellä.
Se menee enempi viini-illaksi ja hän ei ollut kiinnostunut ravintoloista vaan ihan rehellisestä ulkoilusta.
Erittäin epäruotsalaista uskaltaa kysyä jos haluan seuraksi
.Hän oli hyvin toimeentuleva, näki päälle päin. Ja sivistynyt.
Yhteinen tekijä oli myös kun keskustelimme, miten yhteiskunta on muuttunut. Sanoin että kävin Puolassa katsomassa asuntoa ennen Ukrainan sotaa, mutta nyt asiat on muuttuneet sodan mukana. Hänen poika oli opiskellut lääkäriksi Puolassa ja nainen oli tosi ihastunut Puolaan.
Tämä tapaaminen oli hauska. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut tämä ketju sai itkemään. Niin monet ovat samassa tilanteessa kuin minä. Nyt puolet lomasta mennyt ja en ole tavannut ketään, vanhempiani näen juhannuksena. Töissä on kivoja työkavereita, mutta heillä on omat ystävät vapaa-ajalla, niin en uskalla edes ehdottaa tapaamista.
Jos yhtään lohduttaa, niin olen ehdottanut useammallekin kaverilleni tapaamista kesän aikana. Pyysin, että tulisivat kylään, tarjoan luonani yöpaikan, lakanat, pyyhkeet, ruoat jne. Kaikki sanoivat ei, eikä valitettavasti ole ensimmäinen kerta. Meitä yksinäisiä on siis muitakin.<3
Kun jäin leskeksi, pariskunnat otti etäisyyttä eikä suhteet säilyneet entisenlaisena, muutuin itsekin. Annoin olla, en lähtenyt kauppaamaan itseäni. Lapsuuskodin perintönä itsetunto on heikko, kelpaamattomuuden tunne on syvällä. Nytkin olen mökillä, yksin, touhuan omiani. Kaipaan jotain muutakin kuin paarmoja ja itikoita seurakseni, mutta taidan olla jo erakoitumassa.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
On huomattu skippaajat. Yksi "ystävä" lopetti välittömästi yhteydenpidon, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi. Siis ei tullut edes kohteliaisuuskäynnille vastasyntynyttä moikkaamaan. Ikinä. Ihan kuin oltaisiin saatu isorokko eikä lapsi.
Isorokonkin kanssa on helpompaa tavata ystäviään kuin vuonna 2022 lapsen kanssa. Olen jo vähän iäkkämpi naisihminen ja kun omat lapseni olivat pieniä, ihan hyvin sai vietyä jo parin kuukauden ikäisen vauvankin isovenhemmille hoitoon, jos halusi mennä ilman lasta ystäviään tapaamaan. Ja siihen aikaan isät ei vielä pahemmin lapsiaan hoitaneet. Nykyisin vauvan voisi jättää muutamaksi tunniksi isälleenkin, jos vain oikeasti haluaisi tavata ystäviään.
Joo mutta onko normaalia, että ihminen jota on pitänyt ystävänään, häipyy kuvioista sinä päivänä kun toinen palaa synnäriltä kotiin?
Jos on huonoja kokemuksia siitä, miten lapsen saanut uppoutuu omaan vauvakuplaansa, niin mielestäni on iha normaalia. Monet alkavat himmailemaan jo raskausaikana, vaikka raskaus ei ole mikään sairaus Kyllä baariin voi mennä ystävien kanssa vielä rv 39. Varsinkin nykyisin, kun minkä tahansa drinkin saa alkoholittomana eikä ravintoloissa ole vuosikausiin saanut edes tupakoida.
On normaalia, ei kiinnosta ne lapsijutut, eikä sillä just synnäriltä kotiutuneella muita ole. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli aikuisten oikeasti, on siis "normaalia" että ystävä hylätään heti tämän saadessa lapsen, koska luullaan että se alkaa puhua vain vauvajuttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen ajattelin, että jos jotain elämältä kaipaan, niin ystäviä. Nyt olen niitä saanutkin. Minulla on harrastuksen kautta tullut vähän itseäni vanhempi ystävä. Hänen kauttaan olen päässyt kahteenkin neljän naisen ryhmään, jotka kokoontuvat noin kerran kuukaudessa hyvän ruuan, kulttuurin ja matkustelun merkeissä.
Lisäksi minulla on ammatin kautta kaveri, jonka kanssa tapaan harvemmin. Muutama muukin vastaava.
Ystävyys on vastavuoroista. Nuorempana olin sellainen, että odotin aina, että toinen otti yhteyttä. Enää en ole sellainen. Soittelen ja viestittelen, pyydän lounaalle.
Lapseni ovat jo aikuisia ja muuttaneet pois kotoa. Miniät ovat ystäviä, tytär myös,kun olen heitä hyvin aina kohdellut. Lastenlasten kanssa vietetään jonkin verran aikaa.
Toimin yrittäjänä ja töitäkin on paljon. Myös omaa aikaa tarvitsen. Puolison kanssa mökkeillään ja matkustellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut tämä ketju sai itkemään. Niin monet ovat samassa tilanteessa kuin minä. Nyt puolet lomasta mennyt ja en ole tavannut ketään, vanhempiani näen juhannuksena. Töissä on kivoja työkavereita, mutta heillä on omat ystävät vapaa-ajalla, niin en uskalla edes ehdottaa tapaamista.
Jos yhtään lohduttaa, niin olen ehdottanut useammallekin kaverilleni tapaamista kesän aikana. Pyysin, että tulisivat kylään, tarjoan luonani yöpaikan, lakanat, pyyhkeet, ruoat jne. Kaikki sanoivat ei, eikä valitettavasti ole ensimmäinen kerta. Meitä yksinäisiä on siis muitakin.<3
Kun jäin leskeksi, pariskunnat otti etäisyyttä eikä suhteet säilyneet entisenlaisena, muutuin itsekin. Annoin olla, en lähtenyt kauppaamaan itseäni. Lapsuuskodin perintönä itsetunto on heikko, kelpaamattomuuden tunne on syvällä. Nytkin olen mökillä, yksin, touhuan omiani. Kaipaan jotain muutakin kuin paarmoja ja itikoita seurakseni, mutta taidan olla jo erakoitumassa.....
Kai sinä tiedät, ettei ystävät korjaa itsetunto-ongelmia? Ihan kuten inkkelit, sinäkin haluat ystävän korjaavan sinut (he luulevat että naisen puuttuminen aiheuttaa heidän kaikki ongelmansa, ja että nainen tekisi heistä jotakin muuta kun he oikeasti ovat).
Molemmat ovat väärässä, ja molempien suhtautuminen muihin ihmisiin on epäterve, ja se jossakin määrin se luulo näkyy päällepäin, ja karkottaa ihmisiä.
Eli mitä sinä ystävältä tarvitset? Hyvää itsetuntoa se ystävä ei voi tuoda, voipa olosi olla vieläkin huonompi, kun se ystävä ei korjaakaan elämässäsi yhtään mitään, tuottaa vaan pettymyksen. Kukaan toinen ei voi tuoda sitä itsetuntoa ulkoa.
Ja varmasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
On huomattu skippaajat. Yksi "ystävä" lopetti välittömästi yhteydenpidon, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi. Siis ei tullut edes kohteliaisuuskäynnille vastasyntynyttä moikkaamaan. Ikinä. Ihan kuin oltaisiin saatu isorokko eikä lapsi.
Isorokonkin kanssa on helpompaa tavata ystäviään kuin vuonna 2022 lapsen kanssa. Olen jo vähän iäkkämpi naisihminen ja kun omat lapseni olivat pieniä, ihan hyvin sai vietyä jo parin kuukauden ikäisen vauvankin isovenhemmille hoitoon, jos halusi mennä ilman lasta ystäviään tapaamaan. Ja siihen aikaan isät ei vielä pahemmin lapsiaan hoitaneet. Nykyisin vauvan voisi jättää muutamaksi tunniksi isälleenkin, jos vain oikeasti haluaisi tavata ystäviään.
Joo mutta onko normaalia, että ihminen jota on pitänyt ystävänään, häipyy kuvioista sinä päivänä kun toinen palaa synnäriltä kotiin?
Jos on huonoja kokemuksia siitä, miten lapsen saanut uppoutuu omaan vauvakuplaansa, niin mielestäni on iha normaalia. Monet alkavat himmailemaan jo raskausaikana, vaikka raskaus ei ole mikään sairaus Kyllä baariin voi mennä ystävien kanssa vielä rv 39. Varsinkin nykyisin, kun minkä tahansa drinkin saa alkoholittomana eikä ravintoloissa ole vuosikausiin saanut edes tupakoida.
On normaalia, ei kiinnosta ne lapsijutut, eikä sillä just synnäriltä kotiutuneella muita ole. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli aikuisten oikeasti, on siis "normaalia" että ystävä hylätään heti tämän saadessa lapsen, koska luullaan että se alkaa puhua vain vauvajuttuja?
Kyllä. Kun yhtäkkiä ei olekaan enää mitään yhteistä puhuttavaa, niin ankeaksi menee. Ellei se ystäväkin sitten vähintään suunnittele raskautta.
Mutta jos toinen koko maailma on se vauva (mikä on ihan luonnollista) ja toinen jatkaa töitä ja harrastuksia ja on kiinnostunut kaikesta paitsi niistä vauvoista, niin ankeaksi menee. Voidaan toki tavata, mutta se on sellaista kohteliaisuustapaamista, josta kummallekin jää vähän sellainen olo, ettei enää ole mitään yhteistä.
Suomeen pitäisi perustaa sellainen kerho/yhdistys, mihin ihmiset jotka etsivät ystävää voisivat ilmoittautua. Tämän kerhon ainoa toimintaperiaate olisi saattaa ystävää etsivät ihmiset yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
On huomattu skippaajat. Yksi "ystävä" lopetti välittömästi yhteydenpidon, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi. Siis ei tullut edes kohteliaisuuskäynnille vastasyntynyttä moikkaamaan. Ikinä. Ihan kuin oltaisiin saatu isorokko eikä lapsi.
Isorokonkin kanssa on helpompaa tavata ystäviään kuin vuonna 2022 lapsen kanssa. Olen jo vähän iäkkämpi naisihminen ja kun omat lapseni olivat pieniä, ihan hyvin sai vietyä jo parin kuukauden ikäisen vauvankin isovenhemmille hoitoon, jos halusi mennä ilman lasta ystäviään tapaamaan. Ja siihen aikaan isät ei vielä pahemmin lapsiaan hoitaneet. Nykyisin vauvan voisi jättää muutamaksi tunniksi isälleenkin, jos vain oikeasti haluaisi tavata ystäviään.
Joo mutta onko normaalia, että ihminen jota on pitänyt ystävänään, häipyy kuvioista sinä päivänä kun toinen palaa synnäriltä kotiin?
Jos on huonoja kokemuksia siitä, miten lapsen saanut uppoutuu omaan vauvakuplaansa, niin mielestäni on iha normaalia. Monet alkavat himmailemaan jo raskausaikana, vaikka raskaus ei ole mikään sairaus Kyllä baariin voi mennä ystävien kanssa vielä rv 39. Varsinkin nykyisin, kun minkä tahansa drinkin saa alkoholittomana eikä ravintoloissa ole vuosikausiin saanut edes tupakoida.
On normaalia, ei kiinnosta ne lapsijutut, eikä sillä just synnäriltä kotiutuneella muita ole. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli aikuisten oikeasti, on siis "normaalia" että ystävä hylätään heti tämän saadessa lapsen, koska luullaan että se alkaa puhua vain vauvajuttuja?
Kyllä. Kun yhtäkkiä ei olekaan enää mitään yhteistä puhuttavaa, niin ankeaksi menee. Ellei se ystäväkin sitten vähintään suunnittele raskautta.
Mutta jos toinen koko maailma on se vauva (mikä on ihan luonnollista) ja toinen jatkaa töitä ja harrastuksia ja on kiinnostunut kaikesta paitsi niistä vauvoista, niin ankeaksi menee. Voidaan toki tavata, mutta se on sellaista kohteliaisuustapaamista, josta kummallekin jää vähän sellainen olo, ettei enää ole mitään yhteistä.
Eli erilaisuuden kesto on tosi huono tällöin. Onhan lasten saaminen ihan normaali asia ja useimmilla se on yksi elämänvaihe. Silti lapsettomat katsoo ettei vauvan saanut enää "kuulu porukkaan". Vaikka kävisi töissä ja harrastaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut tämä ketju sai itkemään. Niin monet ovat samassa tilanteessa kuin minä. Nyt puolet lomasta mennyt ja en ole tavannut ketään, vanhempiani näen juhannuksena. Töissä on kivoja työkavereita, mutta heillä on omat ystävät vapaa-ajalla, niin en uskalla edes ehdottaa tapaamista.
Jos yhtään lohduttaa, niin olen ehdottanut useammallekin kaverilleni tapaamista kesän aikana. Pyysin, että tulisivat kylään, tarjoan luonani yöpaikan, lakanat, pyyhkeet, ruoat jne. Kaikki sanoivat ei, eikä valitettavasti ole ensimmäinen kerta. Meitä yksinäisiä on siis muitakin.<3
Kun jäin leskeksi, pariskunnat otti etäisyyttä eikä suhteet säilyneet entisenlaisena, muutuin itsekin. Annoin olla, en lähtenyt kauppaamaan itseäni. Lapsuuskodin perintönä itsetunto on heikko, kelpaamattomuuden tunne on syvällä. Nytkin olen mökillä, yksin, touhuan omiani. Kaipaan jotain muutakin kuin paarmoja ja itikoita seurakseni, mutta taidan olla jo erakoitumassa.....
Kai sinä tiedät, ettei ystävät korjaa itsetunto-ongelmia? Ihan kuten inkkelit, sinäkin haluat ystävän korjaavan sinut (he luulevat että naisen puuttuminen aiheuttaa heidän kaikki ongelmansa, ja että nainen tekisi heistä jotakin muuta kun he oikeasti ovat).
Molemmat ovat väärässä, ja molempien suhtautuminen muihin ihmisiin on epäterve, ja se jossakin määrin se luulo näkyy päällepäin, ja karkottaa ihmisiä.
Eli mitä sinä ystävältä tarvitset? Hyvää itsetuntoa se ystävä ei voi tuoda, voipa olosi olla vieläkin huonompi, kun se ystävä ei korjaakaan elämässäsi yhtään mitään, tuottaa vaan pettymyksen. Kukaan toinen ei voi tuoda sitä itsetuntoa ulkoa.
Ja varmasti
Itsetunto kehittyy alunperinkin vain ja ainoastaan toisten ihmisten kautta. Lapsena vanhempien tai muitten aikuisten, teininä nimenomaan ystävien kautta. Kaikilla vaan ei ole käynyt tuuri esim vanhempien suhteen ja he voi pikemminkin murskata itsetunnon. Ei kukaan saa hyvää itsetuntoa yksin mietiskelemällä.
Palsta rouvat vaihtakaa keskenänne yhteystietoja ,kun teillä on samanlainen elämän tilanne.perustakaa oma facebook ryhmä,kahvitelkaa pitäkää puisto piknikkejä lapset mukana.olette varmasti mukavia ja voisitte vaihtaa numeroitanne ja ystävystyä.kokeilemisen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
On huomattu skippaajat. Yksi "ystävä" lopetti välittömästi yhteydenpidon, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi. Siis ei tullut edes kohteliaisuuskäynnille vastasyntynyttä moikkaamaan. Ikinä. Ihan kuin oltaisiin saatu isorokko eikä lapsi.
Isorokonkin kanssa on helpompaa tavata ystäviään kuin vuonna 2022 lapsen kanssa. Olen jo vähän iäkkämpi naisihminen ja kun omat lapseni olivat pieniä, ihan hyvin sai vietyä jo parin kuukauden ikäisen vauvankin isovenhemmille hoitoon, jos halusi mennä ilman lasta ystäviään tapaamaan. Ja siihen aikaan isät ei vielä pahemmin lapsiaan hoitaneet. Nykyisin vauvan voisi jättää muutamaksi tunniksi isälleenkin, jos vain oikeasti haluaisi tavata ystäviään.
Joo mutta onko normaalia, että ihminen jota on pitänyt ystävänään, häipyy kuvioista sinä päivänä kun toinen palaa synnäriltä kotiin?
Jos on huonoja kokemuksia siitä, miten lapsen saanut uppoutuu omaan vauvakuplaansa, niin mielestäni on iha normaalia. Monet alkavat himmailemaan jo raskausaikana, vaikka raskaus ei ole mikään sairaus Kyllä baariin voi mennä ystävien kanssa vielä rv 39. Varsinkin nykyisin, kun minkä tahansa drinkin saa alkoholittomana eikä ravintoloissa ole vuosikausiin saanut edes tupakoida.
On normaalia, ei kiinnosta ne lapsijutut, eikä sillä just synnäriltä kotiutuneella muita ole. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli aikuisten oikeasti, on siis "normaalia" että ystävä hylätään heti tämän saadessa lapsen, koska luullaan että se alkaa puhua vain vauvajuttuja?
Kyllä. Kun yhtäkkiä ei olekaan enää mitään yhteistä puhuttavaa, niin ankeaksi menee. Ellei se ystäväkin sitten vähintään suunnittele raskautta.
Mutta jos toinen koko maailma on se vauva (mikä on ihan luonnollista) ja toinen jatkaa töitä ja harrastuksia ja on kiinnostunut kaikesta paitsi niistä vauvoista, niin ankeaksi menee. Voidaan toki tavata, mutta se on sellaista kohteliaisuustapaamista, josta kummallekin jää vähän sellainen olo, ettei enää ole mitään yhteistä.
Eli erilaisuuden kesto on tosi huono tällöin. Onhan lasten saaminen ihan normaali asia ja useimmilla se on yksi elämänvaihe. Silti lapsettomat katsoo ettei vauvan saanut enää "kuulu porukkaan". Vaikka kävisi töissä ja harrastaisi.
Pystyyköhän nuo lapsia ja lapsiperheitä syvällisesti kammoavat käymään töissä?
Siellä kun joutuu tekemisiin eri tavalla vaurioituneiden, kuten lapsia saaneiden kanssa. Tai sellaisten, jotka joutuvat hoitamaan iäkkäitä vanhempia tms.
Hylkäävätkö nuo tyypit kaverinsa myös silloin, kun vaikka tämän äiti sairastuu? Kaveri saattaa puhua äidin sairaudesta eikä jaksa bilettää aamuviiteen.
Vai onko näissä ylimielisissä sinkkupiireissä koodit sille, mitä hyväksytään?
Kootkaa yhteen kävelykerholaiset paikkakunnittain. Siitä sitten tekemään muitakin harrastuksia uusien tuttavuuksien kautta.
Tai uimakerho, sulkapallokerho, koripallokerho...............
Vierailija kirjoitti:
Mitä ovat inkkelit?
in ----cel, sana jää filtteriin. Mies, joka ei voi saada sellaista naista kun haluaa, ja ryhtyy siksi vihaamaan kaikkia naisia. Ei tosin tiedosta vihaansa, vaan vänisee että mikään ei muka kannata (opsikelu, työnteko, elämä) kun ei ole sitä naista. No oikeasti se nainen ei korjaisi mitään, jeppe olisi yhä kouluttamaton/työtön/ikävä luonne/mt-ongelmainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
On huomattu skippaajat. Yksi "ystävä" lopetti välittömästi yhteydenpidon, kun meille syntyi ensimmäinen lapsi. Siis ei tullut edes kohteliaisuuskäynnille vastasyntynyttä moikkaamaan. Ikinä. Ihan kuin oltaisiin saatu isorokko eikä lapsi.
Isorokonkin kanssa on helpompaa tavata ystäviään kuin vuonna 2022 lapsen kanssa. Olen jo vähän iäkkämpi naisihminen ja kun omat lapseni olivat pieniä, ihan hyvin sai vietyä jo parin kuukauden ikäisen vauvankin isovenhemmille hoitoon, jos halusi mennä ilman lasta ystäviään tapaamaan. Ja siihen aikaan isät ei vielä pahemmin lapsiaan hoitaneet. Nykyisin vauvan voisi jättää muutamaksi tunniksi isälleenkin, jos vain oikeasti haluaisi tavata ystäviään.
Joo mutta onko normaalia, että ihminen jota on pitänyt ystävänään, häipyy kuvioista sinä päivänä kun toinen palaa synnäriltä kotiin?
Jos on huonoja kokemuksia siitä, miten lapsen saanut uppoutuu omaan vauvakuplaansa, niin mielestäni on iha normaalia. Monet alkavat himmailemaan jo raskausaikana, vaikka raskaus ei ole mikään sairaus Kyllä baariin voi mennä ystävien kanssa vielä rv 39. Varsinkin nykyisin, kun minkä tahansa drinkin saa alkoholittomana eikä ravintoloissa ole vuosikausiin saanut edes tupakoida.
On normaalia, ei kiinnosta ne lapsijutut, eikä sillä just synnäriltä kotiutuneella muita ole. Se on ihan ymmärrettävää, mutta kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Eli aikuisten oikeasti, on siis "normaalia" että ystävä hylätään heti tämän saadessa lapsen, koska luullaan että se alkaa puhua vain vauvajuttuja?
Kyllä. Kun yhtäkkiä ei olekaan enää mitään yhteistä puhuttavaa, niin ankeaksi menee. Ellei se ystäväkin sitten vähintään suunnittele raskautta.
Mutta jos toinen koko maailma on se vauva (mikä on ihan luonnollista) ja toinen jatkaa töitä ja harrastuksia ja on kiinnostunut kaikesta paitsi niistä vauvoista, niin ankeaksi menee. Voidaan toki tavata, mutta se on sellaista kohteliaisuustapaamista, josta kummallekin jää vähän sellainen olo, ettei enää ole mitään yhteistä.
Eli erilaisuuden kesto on tosi huono tällöin. Onhan lasten saaminen ihan normaali asia ja useimmilla se on yksi elämänvaihe. Silti lapsettomat katsoo ettei vauvan saanut enää "kuulu porukkaan". Vaikka kävisi töissä ja harrastaisi.
Ei vauvan kanssa missään töissä käydä, eikä juuri harrasteta, tuossa on puhe siitä kun kotiudutaan synnäriltä.
Sitten kun lapsi on isompi, ne tapaamiset on sitä että keskustelusta ei tule mitään, kun uhmaikäinen repii pöytäliinaa pöydältä ja vaatii koko ajan huomiota. Eikä sitä äitiä kiinnosta festarit tai työelämä, kun sen maailma on sitä puklua ja kakkaa. Siis toki on luonnollista ettei tuoretta äitiä kiinnosta muu kun se lapsi, mutta lapsettomalle se on ankeaa kuunneltavaa.
Kaikki ei hanki omia lapsia, jolloin se kiinnostus on vielä vähäisempää.
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi perustaa sellainen kerho/yhdistys, mihin ihmiset jotka etsivät ystävää voisivat ilmoittautua. Tämän kerhon ainoa toimintaperiaate olisi saattaa ystävää etsivät ihmiset yhteen.
Tässäkin keskustelussa on näitä nettialustoja vinkattu. ongelma vaan tuppaa olemaan se että se että kaikkien ovat yksinäisiä tarkoita sitä ,että kaikista voi tulla kavereita puhumattakaan että heistä tulisi ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Suomeen pitäisi perustaa sellainen kerho/yhdistys, mihin ihmiset jotka etsivät ystävää voisivat ilmoittautua. Tämän kerhon ainoa toimintaperiaate olisi saattaa ystävää etsivät ihmiset yhteen.
Kenen se pitäisi perustaa?
Ai että ratkaisu on mielikuvitusystävä? Voi myös rukoilla hammaskeijua ja joulupukkia, niin saa paljon lahjoja.