Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei laittele arkisin mitään viestejä ja viikonloppuisin saan tehdä suurimman osan töistä hänen luonaan.
09.06.2022 |
Nyt yritin puhua, haluaako edes minua ja olenko vain seuraa kun ei jaksa parempaakaan nyt etsiä.
Mietin aionko mennä viikonloppuna hänen luokseen vaikka olimme jo niin sopineet.
Mies vain nauroi ja sanoi, että keksii kyllä muutakin tekemistä, että ole vain siellä omassa nurkassas.
Taustalla se, että kaikki pyörii hänen ympärillään. Jos kehun, tuen ja autan häntä, niin saan tehdä sitä loputtomiin saamatta vastakaikuna juuri muuta kuin lisää töitä, suudelmia ja sellaista etäistä mutta lämmintä olemista. Koko ajan tunne etten riitä.
Arkisin jos vähän laitamme viestejä ja laitan hyvän yön toivottelun yhteyteen sydämen, niin voi sanoa vain kiitos. Tai hyvää yötä suht neutraalilla hymiöllä.
Eikä tässä nyt ole mistään hymiöistä kyse vaan haen nyt vain sitä takaa, etten saa osakseni samaa arvostusta, rakkautta ja olemisen iloa kuin mitä annan hänelle (hän siitä nauttii, pyytää ja haluaa) mutta en saa juuri mitään takaisin. Pienin murusin vain.
Ansaitsen niin paljon parempaa ja mies ei puhu suoraan. Sitten kun otan asian puheeksi niin minussa on se vika.
Jos huomenna menisin niin olisi sama kaava, pyytäisi siivoamaan, laittaisimme ruokaa. Joisimme hieman, puhuisimme yhteisistä matkoista ja kävisimme saunassa.
Ehkä mies saattaisi puhua yhteisestä elämästä ja samalla ajattelen, että kodinhoitajaa varmaan haluaa tai koukuttaa minua lisää suhteeseen.
Tässä ei ole mitään järkeä ja eniten harmittaa, ettei hän voi sanoa suoraan, ettei tunteita ole vaan repii hyödyn irti mitä saa.
Vai olenko väärässä?
Kommentit (167)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on tunteet heitelleet. Eilen tunsin itseni aika alakuloiseksi ja yritin tunnustella mikä on. Samalla yritin vain antaa olla.
Illalla sitten sänkyyn päästyäni kaikenlainen epäoikeudenmukaisuus ja pelko omasta riittämättömyydestä tuli pinnalle. Itkin todella paljon, se tuli niin syvältä, että silmäluomet olivat turvoksissa vielä herättyänikin.
Tämä kaikki kävi niin nopeasti, että sitä miettii omia vikojaan ja yrittää saada selityksiä. Haen vikaa itsestäni ja ymmärrän myös sen, että en olisi voinut tehdä enempää, yritin liikaakin sopeutua muottiin, johon en vain mitenkään päin sovi
Ahdistaa kuitenkin ajatus, että löydänkö koskaan sellaisia ihmisiä elämääni, jotka ravitsevat vastavuoroisesti ihmisyyttä.
Ap
Asia kerrallaan. Keskity nyt ensin suremaan tuo vanha suhde (ja kaikki muut vanhat suhteet, etenkin suhteet vanhempiin, jos niissä on surtavaa). Sitten rakennat itsesi ihmiseksi, joka rakastaa itse itseään ja pystyy pitämään itsestään huolen. Ja sitten voit alkaa toivoa, että elämääsi ilmestyisi joku ihana ihminen sitä rikastuttamaan, ei siksi että jotenkin välttämättä sitä tarvitsisit.
Tsemppiä, näistä toipuminen kestää pidempään kuin tavallisista eroista ja suhteista. Mulla nyt kuudes kuukausi menossa ja vointi aaltoilee.
Vierailija kirjoitti:
Asia kerrallaan. Keskity nyt ensin suremaan tuo vanha suhde (ja kaikki muut vanhat suhteet, etenkin suhteet vanhempiin, jos niissä on surtavaa). Sitten rakennat itsesi ihmiseksi, joka rakastaa itse itseään ja pystyy pitämään itsestään huolen. Ja sitten voit alkaa toivoa, että elämääsi ilmestyisi joku ihana ihminen sitä rikastuttamaan, ei siksi että jotenkin välttämättä sitä tarvitsisit.
Tsemppiä, näistä toipuminen kestää pidempään kuin tavallisista eroista ja suhteista. Mulla nyt kuudes kuukausi menossa ja vointi aaltoilee.
Kiitos.
Kyllä se tästä. Ymmärrän tämän olevan hidas ja monimuotoinen prosessi. Elän rauhakseltaan eteenpäin mutta on minulla tavoitteita elämässä, joita kohti menen koko ajan.
Minusta on ihanaa, että on selkeämpää ja aikaa omille asioilleni.
Mies pyysi minua luokseen jo viikonlopuksi, ei edes vilpittömästi vaan pyysi minua vain siivoojaksi. Kehtaakin kusipää.
En tietenkään mennyt. Sen jälkeen ei mitään.
Ajatukseni hänestä kuitenkin ovat suurimmaksi osaksi neutraaleja enkä ole juuri miettinyt. On itsellä niin paljon tässä onneksi tekemistä, että ei tässä ehdi liikaa miettimään.
Askel kerrallaan, tsemppiä sinullekin!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia kerrallaan. Keskity nyt ensin suremaan tuo vanha suhde (ja kaikki muut vanhat suhteet, etenkin suhteet vanhempiin, jos niissä on surtavaa). Sitten rakennat itsesi ihmiseksi, joka rakastaa itse itseään ja pystyy pitämään itsestään huolen. Ja sitten voit alkaa toivoa, että elämääsi ilmestyisi joku ihana ihminen sitä rikastuttamaan, ei siksi että jotenkin välttämättä sitä tarvitsisit.
Tsemppiä, näistä toipuminen kestää pidempään kuin tavallisista eroista ja suhteista. Mulla nyt kuudes kuukausi menossa ja vointi aaltoilee.
Kiitos.
Kyllä se tästä. Ymmärrän tämän olevan hidas ja monimuotoinen prosessi. Elän rauhakseltaan eteenpäin mutta on minulla tavoitteita elämässä, joita kohti menen koko ajan.
Minusta on ihanaa, että on selkeämpää ja aikaa omille asioilleni.
Mies pyysi minua luokseen jo viikonlopuksi, ei edes vilpittömästi vaan pyysi minua vain siivoojaksi. Kehtaakin kusipää.
En tietenkään mennyt. Sen jälkeen ei mitään.
Ajatukseni hänestä kuitenkin ovat suurimmaksi osaksi neutraaleja enkä ole juuri miettinyt. On itsellä niin paljon tässä onneksi tekemistä, että ei tässä ehdi liikaa miettimään.Askel kerrallaan, tsemppiä sinullekin!
Ap
Kun silmät kerran avautuvat, niitä ei saa enää uudelleen kiinni. Onneksi. Hyvä, että nyt tajuat mikä mies on miehiään eikä hömelö edes yritä peitellä sitä mitenkään.
Alue: Aihe vapaa
Näen joitain kertoja vuodessa unen, jossa olen jälleen parisuhteessa narsistin kanssa. Unessa pohdin, miten pääsen hänestä turvallisesti eroon. Koska meillä oli henkistä, muttei fyysistä väkivaltaa, tunnelma ei ole avoimen aggressiivinen mutta kauhuelokuvan tapaan painostava. Erosta on 22 vuotta.