Aikuinen tytär haluaa muuttaa takaisin kotiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet itsekäs. Tietenkin tytöllä on velvollisuus osallistua kotitöihin samalla tavalla kuin tekin teette ja noudattaa niitä yhteisiä pelisääntöjä. Loogisesti tyttäresi ajattelee.

Meillä onneksi vanhemmille on aina ovet avoinna, jos jotakin sattuisi, eikä itsekkäinä käännetä selkää. Esimerkkinä, kun oli eroamassa ja ennestään masentunut, niin vanhemmat itse ehdottivat että tulisin lapsuudenkotiin asumaan siksi aikaa että "pääsen takaisin jaloilleen". Olin tuolloin 25-vuotias, ja todellakin autoin heitä kotona ja muutin jonkun ajan päästä pois. Kiitollinen olen edelleen. Perhe pitää yhtä.

Mukava tietää, että myös vanhempasi ovat tervetulleita luoksesi asumaan tarvitessaan apua. Epäitsekkäänä varmasti ehdotat sitä itse. Perhe pitää yhtä.

Tietenkin ovat, ja sitä on ehdotettu esim. kun toinen vanhemmistani sairasteli alkuvuodesta paljon ja sairaalareissuja oli useita. Asun tämän sairaalan lähellä ja monesti kutsuin tänne ettei pitkän matkan takaa tarvitse väliä ajella. Hyvin kelpasi.

Kiitos yrityksestä.

Parikymppinen on jo aikuinen ihminen. Esimerkiksi Italiassa lapset muuttavat pois vanhempien luota vasta lähelle 30 vuotiaina. Kulttuuriasioita. Itse asun mielummin vanhempien isossa omakotitalossa ja säästän rahaa tulevaisuutta varten, kuin että olisin kaupungissa pienessä yksiössä homehtumassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei ole ihme, että lapset työntävät vanhempansa jonnekin hoivakotiin, kun vanhemmat ovat laatua, että "olen elatusvelvollisuuteni tehnyt, enää ei tarvitse". Miksi lapsia pitää ylipäätään tehdä, jos ne nähdään vain elatusvelvollisuuden kautta? 

Miten ajatellaan, että jos aikuinen lapsi tulisi takaisin kotiin asumaan, niin häntä pitäisi elättää? Onko hän siinä mielessä kehitysvammainen vai miksi ei osaa hoitaa omia asioitaan? eikö kykene ottamaan millään lailla osaa talouskuluihin: vesi, sähkö, vuokra, vai mikä yhtälössä on pielessä? Kuvitteleeko äiti, että aikuista pitää alkaa hoivata tai että ei voi sopia tlaouden yhteisiä sääntöjä?

Sinulla ei ole lapsia tai lapsesi on taaperoikäinen. :)

11,15,18 ja 23 vuotiaat. Et ole tarpeeksi älykäs tekemään johtopäätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut juurikin se ulkomailta palannut nuori aikuinen. Jo ensinnäkin se päätös, että palaa Suomeen, oli aika raastava ja vaikea. Taakse jäi epäonnistunut parisuhde ulkomailla, ja olihan se iso elämänmuutos vaihtaa asuinmaata ja aloittaa taas jollain tapaa alusta.

Olisi ollut kyllä ihan kamalaa, jos olisi ollut sellainen tunne, ettei ole omille vanhemmille tervetullut. Ei se toki ollut itsellekään ideaali ratkaisu, koska aikuisena on tottunut omaan rytmiin ja vanhemmat omaansa. Mutta kyllä vanhemmille muutto aina henkisesti epävakaan exän peittosi.

Tiedätkö tarkalleen miksi lapsesi palaa Suomeen? Ehkä hänelläkin on avonaisia haavoja taustalla. Eihän se kellekään 25v:lle ole yleensä eka ratkaisu, palata lapsuudenkotiinsa / vanhemmilleen. Hän todennäköisesti kaipaa nyt turvallista paikkaa aloittaa uusi sivu elämässä.

Ja jos mietitään ihan konkreettisesti; miten se ulkomailla asunut edes saisi asunnon näkemättä sitä ensin, kun on itse fyysisesti eri maassa? Tai vuokrataanko/myydäänkö niitä edes ulkomailla kirjoilla oleville henkilöille. Tuskin. Senkin takia on usein pakko pyöriä jonkun nurkissa edes se viikko-pari ennen kuin saa/löytää asunnon.

Aikuiselle lapselle toki voi kertoa, että tämän oletetaan osallistuvan kotitöihin ja ruokakuluihin yms. Ehkä se onkin jo hänelle itsestään selvää.

Omassa tapauksessani asuin vanhemmillani vähän vajaa 2 kk ennen kuin löysin työpaikan omalta alalta eri kaupungissa ja sain sieltä asunnon. Ekat pari viikkoa menivät kyllä aivan jossain sumussa, en edes muista siitä paljoakaan. Paluumuutto on henkisesti raskasta ja toisille ihan shokki. Toistan vielä, että se nuori tuskin haluaa pyöriä siellä nurkissa yhtään kauempaa kuin on pakko. Hänkin haluaa varmasti kiinni omiin rutiineihin ja ns. omaan elämään mahdollisimman pian.

Vajaat pari kuukautta on aivan eri asia kuin kaksi vuotta. Oma poikanikin tuli noin kuukaudeksi kotiin siksi aikaa, että sai hankittua itselleen vuokra-asunnon. Ja tämä oli minulle täysin ok.

Ihan näin mielenkiinnosta. Mihin sen lapsen sitten pitäisi mennä? Jos kuvitellaan että tämä saapuu kahden matkalaukun kanssa Helsinki-Vantaalle ilman asuntoa. Pitempään ulkomailla asunuthan putoaa Suomen sosiaaliturvasta pois ja se pitää anoa uudestaan. Sen ikäisen kaverit asuvat yleensä jossain soluissa tai pienissä yksiöissä tai omien kumppaneidensa kanssa, jonne ei kaverit välttämättä mahdu punkkaamaan. Pitäisikö ap:n lapsen sitten mennä johonkin hotelliin yöksi. Jos alkaa etsimään vuokra-asuntoa, senkin saa vasta seuraavan kuukauden alkaessa. Mihin ajankohtaan tämä paluu sitten sijoittuu, ken tietää.

Eiköhän senkin mieli vielä muutu kun on punkannut vanhemmilla pari päivää. Ehkä toi 2 vuotta nyt ei ollut ihan kiveen hakattu ajatus.

Taitaa olla tää taas tätä av:n minä olen jo oman osuuteni hoitanut kategoriaa.

Eri

Jos tyttö osaisi käyttäytyä ja ei olisi hankala ihminen, niin kuin ap mainitsi, niin ihan takuulla hän olisi tervetullut kotiin niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen. Vanhemmat myös auttaisivat ja tukisivat tytärtään mahdollisuuksien ja järkevyyden mukaan taas jaloilleen, mutta jaloilleen tukeminen ei ole sitä, että tyttö luuhaa vanhempiensa pienemmässä uudessa kodissa ja vie sieltä samalla isälleen tärkeän yksityisen tilan. Tytär on kuitenkin jo 25 vuotias, ei mikään 17 vuotias.

Yksityiseltä saa vuokra-asuntoja nopeasti ja esimerkiksi Satolta saisi asuntoja jopa parin päivän päähän, mutta luottotietojen tulisi olla kunnossa. Jostakin saa varmaan ilman niitäkin ja jos se on tilanne, niin siinä pitää kelpuuttaa mitä saa eikä alkaa kovin valikoivaksi. Näin pääkaupunkiseudulla. Tiedän mistä puhun, sillä lapseni muutti kotoa pois talvella.

Ap:n tyttären pitää joka tapauksessa tehdä nyt itseään koskevia päätöksiä ja vain hän pystyy niihin vaikuttamaan. Oma aktiivisuus on avainsana moneen. Äiti on äiti ja isä on isä, he ovat hoitaneet oman asumisensa fiksusti ja he päättävät kodistaan, ei tytär.

En ymmärrä tälläistä äitejä jotka eivät tiukan paikan tullessa voi joustaa. Toki heillä on täysi oikeus tehdä kuten haluavat heti kun lapsi on täyttänyt 18v. Voi jopa kodista kadulle heittää jos haluaa.

Itse tulin ja menin Suomesta ulkomaille opintojeni aikana monta kertaa(tein pari vaihtolukuvuotta ulkomaalaisissa yliopistoissa) ja sama kun välillä olin töissä ulkomailla ja sitten taas palasin Suomeen. Aina oli helppo palata kun kotiin pääsi. Onneksi äidillä oli iso talo. Viimeiselle reissulle hankin vain menolipun mutta äiti sairastuikin ulkomailla ollessani ja tietysti heti palasin Suomeen häntä hoitamaan. Mutta mulla ja rakkaalla äidilläni olikin maailman parhaat välit.

Sulla ap on nyt hyvät mahdollisuudet pilata välit tyttäresi kanssa. Entä jos tyttö pääsisi muuttamaan kotiin edes sillä ehdolla että 6kk sisällä hankkii oman asunnon? Esim kimppakämppä jonkun kaverin kanssa mahdollistaa säästämisen omaan tulevaan asuntoon. Lisäksi tytöthän voi vaikka löytää puolison jonka kanssa muuttaa yhteen jne. Elämässä sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa ja 2v on pitkä aika suunnitella etukäteen. Entä jos vaikka itse tarvitsisit yllättäen tyttäresi apua elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet itsekäs. Tietenkin tytöllä on velvollisuus osallistua kotitöihin samalla tavalla kuin tekin teette ja noudattaa niitä yhteisiä pelisääntöjä. Loogisesti tyttäresi ajattelee.

Meillä onneksi vanhemmille on aina ovet avoinna, jos jotakin sattuisi, eikä itsekkäinä käännetä selkää. Esimerkkinä, kun oli eroamassa ja ennestään masentunut, niin vanhemmat itse ehdottivat että tulisin lapsuudenkotiin asumaan siksi aikaa että "pääsen takaisin jaloilleen". Olin tuolloin 25-vuotias, ja todellakin autoin heitä kotona ja muutin jonkun ajan päästä pois. Kiitollinen olen edelleen. Perhe pitää yhtä.

Mukava tietää, että myös vanhempasi ovat tervetulleita luoksesi asumaan tarvitessaan apua. Epäitsekkäänä varmasti ehdotat sitä itse. Perhe pitää yhtä.

Tietenkin ovat, ja sitä on ehdotettu esim. kun toinen vanhemmistani sairasteli alkuvuodesta paljon ja sairaalareissuja oli useita. Asun tämän sairaalan lähellä ja monesti kutsuin tänne ettei pitkän matkan takaa tarvitse väliä ajella. Hyvin kelpasi.

Kiitos yrityksestä.

Ole hyvä. Jaksat varmasti kaksi vuotta kuten ap.

Ei, en haluaisi myöskään aikuisen lapsen nurkkiin asumaan. Yksityisyys pitää olla.

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti haluaa asua vanhempiensa luona muuten kuin muutaman kuukauden siirtymävaiheen ajan eli etsiessään asuntoa? Vai olettaako joku, että kavereita voi kutsua vanhemmilleen kuin omaan kotiinsa tai että muutenkin voi elää vanhemmillaan täysin vapaasti, voi vaikka valita haluamansa netflix-leffan ja ilmoittaa isälle, että katso uutisesi läppäriltä, tämä on nyt kesken?

Kyse ei ole vain kotitöiden jakamisesta, vaan muutenkin siitä, miten kotona ollaan.

ihan varmasti voi kutsua kavereitakin ja nykyihmisillä on niin monta medialaitetta, että kodeissta voi löytyä kaikille omat töllöttimet, joista voi katsoa ihan mitä haluaa

Ensin te itsekkäät äidit ja isät hankitte lapsia, ja kun lapsi aikuisena vähän tarvisi apua niin ei kelpaa enää. Käy vähän kuin koiralle. Pentu on niin suloinen ja sitä on kivaa paapoa, kunnes koira kasvaa ja siihen kyllästyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin näkisin, että Suomessa, tässä maailman kalleimmassa maassa, vanhemmat eivät auta lapsiaan tarpeeksi oman elämän alkuun. Se apu voisi olla juurikin sitä, että ostetaan lapselle oma asunto tai annetaan lapsen asua kotona vaikka 30-vuotiaaksi, niin on saanut säästettyä käsirahan asuntoon. Muuten tällä meidän sukupolvella ei tule olemaan mahdollisuuksia omistusasuntoon (ellei saa perintöä).

Millään sukupolvella ei ole ollut yhtään sen paremmat mahdollisuudet  omistusasuntoon, päin vastoin! Asuntolainan saaminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Enkä tunne yhtään ihmistä ikäluokissa 30-80 v, jolle vanhemmat olisi ostaneet asunnon tai joka olisi asunut vanhempiensa luona 30-vuotiaaksi. 

Ei pidä paikkaansa, vielä joku aika sitten asuntolainaa sai ilman omarahoitusosuutta tai työsuhdetta.

Itse olisin saanut helposti asuntolainaa 15 vuotta sitten opiskelijana ja jopa vajaa 10 vuotta sitten määräaikaisessa työssä ilman säästöjä, mutta viimeksi kun hain alle 20 000 euron lainaa asumisoikeusasuntoon vakuutena aso-sopimuksen lisäksi yli 20 000 euron ASP-säästöt, oli vastaus kieltävä.

Vierailija kirjoitti:

Ensin te itsekkäät äidit ja isät hankitte lapsia, ja kun lapsi aikuisena vähän tarvisi apua niin ei kelpaa enää. Käy vähän kuin koiralle. Pentu on niin suloinen ja sitä on kivaa paapoa, kunnes koira kasvaa ja siihen kyllästyy.

Apuna voi olla monella muullakin tavalla, vaikkapa sen vuokra-asunnon hankkimisessa.

Suomalaisilla on käsittämättömän itsekäs tapa ajatella, että lapset asap pois kotoa eikä sen jälkeen ole asiaa takaisin. Ei auteta, koska minä ja minun uusi elämä- mentaliteetti. Samoiten omat vanhemmat tyrkätään hoitokoteihin ikääntyessään.

Pidän kulttuureista, joissa perhe on aidosti tärkeä eikä kotoa painostetaan ketään pois. Autetaan päivittäin toisia ja vietetään yhdessä aikaa usein. Ei ole itsekkäitä ajattelutapoja, kuten "ei se meidän Janica-Petteri voi tulla takaisin, kun ei muuten saada nussia missä ja milloin halutaan!". Ja niitä ikäihmisiä hoidetaan tilanteen mukaan.

Meille lapset saavat tulla aina, vaikka muuttaa takaisin jos sille tuntuu. Monesti myös autetaan meidän omia vanhempia ja olemmekin jo anopille sanoneet, että hän voi meille muuttaa tulevaisuudessa halutessaan. Oli otettu tästä, ja syystäkin. Harvoin kukaan suomalainen tällaista ehdottaa.

Omien vanhempieni kohdalla, minulla on monta sisarusta ja valmiiksi ollaan sovittu, miten toimitaan heidän ikääntyessään. Vanhempamme ovat tietoisia tästä ja kaikki sisarukseni haluavat auttaa heitä jos/kun sellainen elämäntilanne tulee. Mutta mieheni on ainoa, joka haluaa auttaa omaa äitiään. Ei niitä muita kiinnosta, yksikin mieheni sisaruksista oli äidilleen sanonut että laittaa heti hoitokotiin, kun sellainen aika tulee.

Ymmärrän ap:ta. Kyllä 25-vuotiaan, joka jo on kerran muuttanut omilleen, kuuluu asua omillaan ja keksiä itsenäiset ratkaisunsa säästämiseen yms.

25-vuotias on kyllä melko iäkäs muuttamaan takaisin vanhemmilleen. Ehkä tyttäresi hakee tietyllä tapaa hakee myös turvaa. Varmasti hankkii pian oman asunnon.

Tiedän reilusti yli kolmekymppisiä jotka muuttivat korona-aikana vanhempiensa luo. Iso talo ha piha, eikä ollut yksinäistä.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaisilla on käsittämättömän itsekäs tapa ajatella, että lapset asap pois kotoa eikä sen jälkeen ole asiaa takaisin. Ei auteta, koska minä ja minun uusi elämä- mentaliteetti. Samoiten omat vanhemmat tyrkätään hoitokoteihin ikääntyessään.

Pidän kulttuureista, joissa perhe on aidosti tärkeä eikä kotoa painostetaan ketään pois. Autetaan päivittäin toisia ja vietetään yhdessä aikaa usein. Ei ole itsekkäitä ajattelutapoja, kuten "ei se meidän Janica-Petteri voi tulla takaisin, kun ei muuten saada nussia missä ja milloin halutaan!". Ja niitä ikäihmisiä hoidetaan tilanteen mukaan.

Meille lapset saavat tulla aina, vaikka muuttaa takaisin jos sille tuntuu. Monesti myös autetaan meidän omia vanhempia ja olemmekin jo anopille sanoneet, että hän voi meille muuttaa tulevaisuudessa halutessaan. Oli otettu tästä, ja syystäkin. Harvoin kukaan suomalainen tällaista ehdottaa.

Omien vanhempieni kohdalla, minulla on monta sisarusta ja valmiiksi ollaan sovittu, miten toimitaan heidän ikääntyessään. Vanhempamme ovat tietoisia tästä ja kaikki sisarukseni haluavat auttaa heitä jos/kun sellainen elämäntilanne tulee. Mutta mieheni on ainoa, joka haluaa auttaa omaa äitiään. Ei niitä muita kiinnosta, yksikin mieheni sisaruksista oli äidilleen sanonut että laittaa heti hoitokotiin, kun sellainen aika tulee.

Suomessa asutaan ahtaasti. Ei meille esimerkiksi missään nimessä mahtuisi anoppi asumaan. Ei ole edes omaa huonetta teineille, eikä työhuonetta meille aikuisille. Teen etätyötä keittiön pöydän ääressä ja mies omiaan olohuoneessa. Isompi asunto vaatisi varmaan kymmenen lisälainavuotta.

Miksi Suomessa muutetaan niin aikaisin pois kotoa? Opiskelijana nyt maksaa omia vuokria ja kaikkea. Ei ihan mitään halpaa lystiä. Kotona voisi säästää rahaa niin olisi hyvä alku itsenäiselle elämälle. Mutta ei, sitä parempi ihminen olet mitä aikaisemmin lähdet pois kotoa. Olen myös pistänyt merkille, että mitä suomalaisille perhe merkitsee. Ei tunnu olevan aitoa yhteisöllisyyttä ja välittämistä :(

Löisin rahaa kouraan jotta voisi ostaa oman talon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

oma äitisi sanoi totuuden: olet itsekäs ja luonnoton äiti. Tuosta nyt ei kuitenkaan tarvitse kantaa syyllisyyttä, sillä myös itsekkäät ihmiset tekevät lapsia ja koska lapsi ei vanhempiaan voi valita, niin ei voi mitään. Parempi, että olet rehellinen sekä itsellesi, että myös tyttäresi suuntaan. JA mitä pikemmin asiasta sanot, sitä enemmän se tytärtäsi auttaa vuokra-asunnon löytämisen suhteen. Hänhän voi tinkiä siellä asuinmukavuudestaan ja hakea markkinoiden halvinta ja näin voi säästää nopeammin.

  Varmaa kuitenkin on, että jos kieltäydyt tarjoamasta asuinpaikkaa tyttärellesi, niin se saa aikaan särön suhteisiinne, mutta se on sen hinta. Välit voi aina korjata jälkeenpäin, ellei tyttöresi ole sitten pitkävihaista laatua.

Voi v*ttu mitä passiivisaggressiota :D.

Eihän tuo ole edes passiivisaggressiivista. Kys. pe lle sanoo suoraan että ap on itsekäs ja luonnoton äiti.

Olisi kiva nähdä millaista elämää tuollainen tyyppi elää. Ei varmaan ole saanut kasvatettua omista lapsistaan itsenäisiä toimijoita, vaan talo on täynnä syrjäytyneitä surkimuksia jotka repivät äidin helmoja vielä keski-ikää lähestyessään.

mitä pahaa on siinä, jos sanoo itsekästä ihmistä itsekkääksi. Aivan. Ei mitään. Jos otatatte nyt omat tulkintanne pois sieltä berberistänne, niin tajuatte tekin, että onhan se luonnotonta, jos omat vanhemmat eivät halua asua saman katon alla aikuisen lapsensa kanssa ja kuvaavat tätä vaikeaksi - samalla täysin sulkien silmänsä siltä faktalta, että ei kukaan ole vaikea yksin. Kyllä tuossa perheessä on joku syvällä oleva ongelma.

Omat lapseni opiskelevat jo yliopistoissa kahdessa eri maassa. Molemmissa meillä on omistusasunto. Välit hyvät, voitaisiin ihan hyvin vaikka asuakin kaikki saman katon alla. Kaikilla oma elämä, omat tavat, omat rutiinit jne.  On mukavaa olla tekemisissä lastensa kanssa useamminkin kuon juhlapyhinä.

nykysuomessa vain tuntuu olevan jonkinlainen eristäytyneisyysongelma, jossa vanhemmatkin alkavat eristäytyä lapsiltaan.  Eihän se ole mitään muuta kuin itsekkyyttä

Vierailija kirjoitti:

En suostuisi itse tuohon.

Vaikka lapseni ovat minulle tosi tärkeitä tietenkin, aika aikansa kutakin ja kun kotoa on muutettu pois, ei sinne enää pysyvästi palata, ei etenkään pelkän rahan takia.

Ei todellakaan ole hyvä idea. Vaikka lapsi olisi kuinka rakas, niin luonteenomaisuudet tunnette ja ne ei muuksi muutu. Voi olla sukset ristissä hyvin pian.

Meillä aikuinen laps on 1-2 pv ok ja sitten alkaa käninä,,,,, joutui asumaan pari kuukautta ja nyt on välit poikki. Toisen aikuisen lapsen kanssa ei ole koskaan mitään ogelmaa.

Se on se - ettei vaan kemiat pelaa, syitä on aina molemmissa.

Mutta ei kotiin asumaan tässä ap:een tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi Suomessa muutetaan niin aikaisin pois kotoa? Opiskelijana nyt maksaa omia vuokria ja kaikkea. Ei ihan mitään halpaa lystiä. Kotona voisi säästää rahaa niin olisi hyvä alku itsenäiselle elämälle. Mutta ei, sitä parempi ihminen olet mitä aikaisemmin lähdet pois kotoa. Olen myös pistänyt merkille, että mitä suomalaisille perhe merkitsee. Ei tunnu olevan aitoa yhteisöllisyyttä ja välittämistä :(

Meillä lasten opiskelupaikat löytyivät monen sadan kilometrin päästä, kotoa pitäen opiskelu on mahdotonta. Jostain kumman syystä he mieluummin muuttivat pois kotoa eivätkä jääneet kotikaupunkin ammattikouluun opiskelemaan.

En itse yli kaksikymppisenä olisi halunnut, että vanhemmat määräävät, saanko mennä illalla ulos ja mihin aikaan minun pitää aamulla herätä. Jos olisin jäänyt lapsuudenkotiin asumaan, minua olisi kohdeltu kuin viisivuotiasta. Äiti kysyy nytkin vessareissun jälkeen, pesinkö kädet. Voi luoja, olen jo viisikymppinen.

Suomessa on tämä yksin selviytymiskulttuuri. 16-vuotiaana täytyisi jo olla yksin ja hoitaa omat asiat