Aikuinen tytär haluaa muuttaa takaisin kotiin

Oikeastiko moni ajattelee, että kun kodissa asuu kahden sijaan kolme, niin niiden kahden asukkaan elämä ei mitenkään muutu ja kaikki menee omalla painollaan, saadaan sovittua yhteiset asiat jne. Ainakin minua kauhistuttaisi ajatus siitä, että asuisin vanhempien luona pitempään kuin pari kuukautta, koska sinne ei tietenkään voi noin vain kutsua kavereita iltaa ja yötäkin istumaan, ei voi viedä miesystävää (tai varmaan voisi, mutta moniko mies tulee mukaan, kun sanon, että asun vanhempieni kanssa?), ei voi valita päivärytmiään (isä nousee joka aamu klo 6 ja kolistelee keittiössä ja se on hänen oikeutensa omassa kodissaan, mutta heräisin siihen kuitenkin) tai sitä, miten usein siivoaa tai tiskaa. Ajatus paluusta taaperoksi kauhistuttaisi sekin eli tietenkin aikuisella on vastuita ja velvollisuuksia myös vanhempien luona, mutta miten niistä saataisiin sovittua niin, että jokainen kokee jaon oikeudenmukaiseksi. Vanhemmilla on omat toiveensa ja tapansa, minulla omani eikä aikuinen keskustelu tässä lapsi-vanhempi -suhteessa ole yhtä helppoa kuin tuntemattomien kesken.

Vierailija kirjoitti:

Et ole huono äiti, vaan ymmärrän kyllä täysin. Mun kaverin vanhemmat muuttivat kolmiosta kaksioon välittömästi, kun nuorempi lapsista lähti inttiin. Siinä oli pojalla kiva tulla kotilomille nukkumaan olkkarin sohvalla. Aika vahva vinkki, että ei ole intin jälkeen enää asiaa kotiin.

Miksi parikymppisenä pitäisi palata kotiin? Opiskelut odottavat. Valtiokin tukee kotoa muuttajaa intin aikana.

Minun aikuinen poikani 24v muutti melkein vuosi sitten takaisin kotiin. Meille se sopii, mutta työmme ja pojan tyttöystävä vaikuttavat niin, että tällä viikolla olemme  samalla paikkakunnalla ti illasta pe puoleenpäivään ja nähneet 5 min. Eiliset tunnin hautausmaatreffitkin piti perua toisen työn takia.

Miksi yhdessä? Pojalta meni halpa (300 euroa/kolmio) vuokra-asunto, omistaja muutti siihen itse. Vuokrasäästöä kertyi kaksion vuokrilla yli 10k. Onpahan vähemmän maksettavaa omistusasunnosta.

En hevin huolisi lasta takaisin, jos olisi hankala luonne, pienet tilat, ongelmia alkoholin käytössä tai joutuisin passaamaan tai huolehtimaan. 

Onko teillä mahdollista tukea asunnonhankintaa nyt?

Itse olen ollut juurikin se ulkomailta palannut nuori aikuinen. Jo ensinnäkin se päätös, että palaa Suomeen, oli aika raastava ja vaikea. Taakse jäi epäonnistunut parisuhde ulkomailla, ja olihan se iso elämänmuutos vaihtaa asuinmaata ja aloittaa taas jollain tapaa alusta.

Olisi ollut kyllä ihan kamalaa, jos olisi ollut sellainen tunne, ettei ole omille vanhemmille tervetullut. Ei se toki ollut itsellekään ideaali ratkaisu, koska aikuisena on tottunut omaan rytmiin ja vanhemmat omaansa. Mutta kyllä vanhemmille muutto aina henkisesti epävakaan exän peittosi.

Tiedätkö tarkalleen miksi lapsesi palaa Suomeen? Ehkä hänelläkin on avonaisia haavoja taustalla. Eihän se kellekään 25v:lle ole yleensä eka ratkaisu, palata lapsuudenkotiinsa / vanhemmilleen. Hän todennäköisesti kaipaa nyt turvallista paikkaa aloittaa uusi sivu elämässä.

Ja jos mietitään ihan konkreettisesti; miten se ulkomailla asunut edes saisi asunnon näkemättä sitä ensin, kun on itse fyysisesti eri maassa? Tai vuokrataanko/myydäänkö niitä edes ulkomailla kirjoilla oleville henkilöille. Tuskin. Senkin takia on usein pakko pyöriä jonkun nurkissa edes se viikko-pari ennen kuin saa/löytää asunnon.

Aikuiselle lapselle toki voi kertoa, että tämän oletetaan osallistuvan kotitöihin ja ruokakuluihin yms. Ehkä se onkin jo hänelle itsestään selvää.

Omassa tapauksessani asuin vanhemmillani vähän vajaa 2 kk ennen kuin löysin työpaikan omalta alalta eri kaupungissa ja sain sieltä asunnon. Ekat pari viikkoa menivät kyllä aivan jossain sumussa, en edes muista siitä paljoakaan. Paluumuutto on henkisesti raskasta ja toisille ihan shokki. Toistan vielä, että se nuori tuskin haluaa pyöriä siellä nurkissa yhtään kauempaa kuin on pakko. Hänkin haluaa varmasti kiinni omiin rutiineihin ja ns. omaan elämään mahdollisimman pian.

kohta raahaa jonkun ex tuttava eekerinkin teidän elätettäväksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet itsekäs ja luonnoton äiti. Ei siinä muuta.

Mutta sen verran tulee ymmärrystä ettei ole kiva jos tytär ihan vuodeksi tai pariksi tulee. Luulisi pari kuukautta riittävän että saa oman kämpän.

Ap puhui säästämisestä, ymmärtäisin että kyse on käsirahasta omaan kämppään. Vuokralla asuessa on vaikea säästää.

Miksi vuokralla asuessa on vaikea säästää? Toki ap:n lapsi maksaa osansa asumiskuluista ja vakuutuksista vai oletetaanko tässä, että tytär asuu ilmaiseksi vanhempiensa kanssa, kaverinsa ja mahdollinen miesystävä käyvät kylässä jne.?

Ymmärtäisin kuukauden tai parin asumisen eli siihen asti, että löytyy oma asunto, mutta harva meistä säästää omistusasunnon käsirahaa tuossa ajassa.

Harva sitä ja harva tätä, mutta tuossa tyttären suunnittelemassa asumiskuviossa onkin juuri se pointtina, että hän pystyy säästämään sen 700e/kk , mikä menenisi vuokraan ja vielä enemmänkin asuessaan vanhemmillaan ja näin ollen se parissa vuodessa säästetty summa kyllä riittää pienen asunnon käteisrahaksi.

Ymmärrän ap tunteet täysin, mutta luultavasti antaisin tyttären tulla takaisin kotiin, vaikka ajatus ei nyt niin miellytäkkään.

Itse olen huomannut, että kun aikuiset lapset ovat tulleet esim opiskeuissa vaadittavien harjoittelujen (pitkien)/ 1/2 vuotta kestävän sijaisuuden tekemiseen tmv kotiin asumaan pidemmäksikin aikaa, on se mennytkin ihan hyvin. Äkkiä on taas tottunut siihen, että kotona onkin myös yksi, jo aikuinen lapsi, vaikka ollaankin miehen kanssa totuttu kahdestaan asumaan.

Hullumpaa olisi ollut, jos lapsi olisi vuokrannut oman asunnon tuosta läheltä ja tuhlannut vuokriin sievoisen summan, samalla kun meillä on 4 huonetta tyhjillään.

Eikä sitä omalta lapseltaan, joka säästää omistusasuntoon , halua mitään vakuutus ym rahoja ottaa . Nopeamminhan lapsi/nuoriaikuinen säästää käsirahan ja häipyy omaan asuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsemme ovat omillaan ja miten ihanaa aikaa onkin ollut parisuhteelle viimeisenkin muutettua omaan kotiin. Se vapaus esim seksille, voi harrastaa missä ja milloin vaan, mikä on parantanut suhdetta entisestään. Samoin kavereiden liikkuminen ja ruoka - ja vaatehuolto helpottunut. On erityisen ihanaa tavata lapsia silloin tällöin, suhde heihin entistä parempi. En ottaisi asumaan, ellei olisi ihan kriisitilanne.

Minä taas ottaisin, toivottaisin lapseni tervetulleeksi, elen niin tehnytkin. Koskaan ei tiedä, milloin olen samassa tilanteessa, mies voi kuolla rinnalta tai muuta surullista. Saattaa tulla tilanne eteen, jolloin on kallisarvoista jos lapsi sanoo, että äit me kyllä tuemme ja autamme. Kuten nyt lapseni sanoi, kun tavaistelin hintasoa Suomessa ja sitä, että riittääkö eläkkeeni jatkossa. Saan sentään työeläkettä, moni joutuu pärjäämään pelkällä kansaeläkkeellä.

Olisiko siis niin, että sinä tunkisit itsesi lasten kotiin, kun saat miehesi pois päiviltä? Hienoa..

Minä olen ainakin elänyt aina niin, että todella paljon pitäisi tapahtua ennen kuin en pärjäisi. Silloin kannattaa säästää, kun mahdollisuus on ja se ei ole keneltäkään pois, jos 50+ ikäinen laittaa joka kuukausi rahaa säästöön ihan pahan päivän varalta.

Tässä ei ole myöskään yksikään varmaan sanonut, että ei auttaisi täysin, vaan että asuminen pitäisi olla hetkellinen, ei mikään toistaiseksi ratkaisu.

Suomessa sossu auttaa aivan varmasti, jos apua tarvitsee. Sossu auttaa nuoria ja vanhoja, mutta sitä ennen pitää hiukan vaivautua. Se ap:n nuoren vaivautuminen taitaa olla nyt isoin ongelma, eli 25 vuotias ei viitsi, jaksa ja kehtaa hakea apua, vaan ilmoittaa vain, että muuttaa vanhempiensa helmoihin ja repikää siitä. Eli talo ei saa elää tavallaan, kun tytär taputtelee tahdin. Ei maailma niin pelaa. Täällä jokaisen pitää oppia elämään omillaan ja ilman huoltajia joskus.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut juurikin se ulkomailta palannut nuori aikuinen. Jo ensinnäkin se päätös, että palaa Suomeen, oli aika raastava ja vaikea. Taakse jäi epäonnistunut parisuhde ulkomailla, ja olihan se iso elämänmuutos vaihtaa asuinmaata ja aloittaa taas jollain tapaa alusta.

Olisi ollut kyllä ihan kamalaa, jos olisi ollut sellainen tunne, ettei ole omille vanhemmille tervetullut. Ei se toki ollut itsellekään ideaali ratkaisu, koska aikuisena on tottunut omaan rytmiin ja vanhemmat omaansa. Mutta kyllä vanhemmille muutto aina henkisesti epävakaan exän peittosi.

Tiedätkö tarkalleen miksi lapsesi palaa Suomeen? Ehkä hänelläkin on avonaisia haavoja taustalla. Eihän se kellekään 25v:lle ole yleensä eka ratkaisu, palata lapsuudenkotiinsa / vanhemmilleen. Hän todennäköisesti kaipaa nyt turvallista paikkaa aloittaa uusi sivu elämässä.

Ja jos mietitään ihan konkreettisesti; miten se ulkomailla asunut edes saisi asunnon näkemättä sitä ensin, kun on itse fyysisesti eri maassa? Tai vuokrataanko/myydäänkö niitä edes ulkomailla kirjoilla oleville henkilöille. Tuskin. Senkin takia on usein pakko pyöriä jonkun nurkissa edes se viikko-pari ennen kuin saa/löytää asunnon.

Aikuiselle lapselle toki voi kertoa, että tämän oletetaan osallistuvan kotitöihin ja ruokakuluihin yms. Ehkä se onkin jo hänelle itsestään selvää.

Omassa tapauksessani asuin vanhemmillani vähän vajaa 2 kk ennen kuin löysin työpaikan omalta alalta eri kaupungissa ja sain sieltä asunnon. Ekat pari viikkoa menivät kyllä aivan jossain sumussa, en edes muista siitä paljoakaan. Paluumuutto on henkisesti raskasta ja toisille ihan shokki. Toistan vielä, että se nuori tuskin haluaa pyöriä siellä nurkissa yhtään kauempaa kuin on pakko. Hänkin haluaa varmasti kiinni omiin rutiineihin ja ns. omaan elämään mahdollisimman pian.

Vajaat pari kuukautta on aivan eri asia kuin kaksi vuotta. Oma poikanikin tuli noin kuukaudeksi kotiin siksi aikaa, että sai hankittua itselleen vuokra-asunnon. Ja tämä oli minulle täysin ok.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minäkin näkisin, että Suomessa, tässä maailman kalleimmassa maassa, vanhemmat eivät auta lapsiaan tarpeeksi oman elämän alkuun. Se apu voisi olla juurikin sitä, että ostetaan lapselle oma asunto tai annetaan lapsen asua kotona vaikka 30-vuotiaaksi, niin on saanut säästettyä käsirahan asuntoon. Muuten tällä meidän sukupolvella ei tule olemaan mahdollisuuksia omistusasuntoon (ellei saa perintöä).

Ai ei ole mahdollisuuksia? Mites jos säästäisit itse? Muuta halvempaan vuokrakämppään, hanki parempi työpaikka tai toinen työ ekan rinnalle, syö edullisempaa ruokaa, tingi vaatekuluista ja muista ostettavista ja jätä ryyppy/rilluttelukeikat, joissa kuluu rahaa. Tylsää vai? No niin oli mullakin, mutta tulipa säästettyä omaan kämppään ja se on maksettu jo.

On se kumma kun osa nykyajan nuorista odottaa kaiken tulevan valmiina nenän eteen ja aina jonkun muun pitäisi maksaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet itsekäs ja luonnoton äiti. Ei siinä muuta.

Mutta sen verran tulee ymmärrystä ettei ole kiva jos tytär ihan vuodeksi tai pariksi tulee. Luulisi pari kuukautta riittävän että saa oman kämpän.

Ap puhui säästämisestä, ymmärtäisin että kyse on käsirahasta omaan kämppään. Vuokralla asuessa on vaikea säästää.

Miksi vuokralla asuessa on vaikea säästää? Toki ap:n lapsi maksaa osansa asumiskuluista ja vakuutuksista vai oletetaanko tässä, että tytär asuu ilmaiseksi vanhempiensa kanssa, kaverinsa ja mahdollinen miesystävä käyvät kylässä jne.?

Ymmärtäisin kuukauden tai parin asumisen eli siihen asti, että löytyy oma asunto, mutta harva meistä säästää omistusasunnon käsirahaa tuossa ajassa.

Harva sitä ja harva tätä, mutta tuossa tyttären suunnittelemassa asumiskuviossa onkin juuri se pointtina, että hän pystyy säästämään sen 700e/kk , mikä menenisi vuokraan ja vielä enemmänkin asuessaan vanhemmillaan ja näin ollen se parissa vuodessa säästetty summa kyllä riittää pienen asunnon käteisrahaksi.

Ymmärrän ap tunteet täysin, mutta luultavasti antaisin tyttären tulla takaisin kotiin, vaikka ajatus ei nyt niin miellytäkkään.

Itse olen huomannut, että kun aikuiset lapset ovat tulleet esim opiskeuissa vaadittavien harjoittelujen (pitkien)/ 1/2 vuotta kestävän sijaisuuden tekemiseen tmv kotiin asumaan pidemmäksikin aikaa, on se mennytkin ihan hyvin. Äkkiä on taas tottunut siihen, että kotona onkin myös yksi, jo aikuinen lapsi, vaikka ollaankin miehen kanssa totuttu kahdestaan asumaan.

Hullumpaa olisi ollut, jos lapsi olisi vuokrannut oman asunnon tuosta läheltä ja tuhlannut vuokriin sievoisen summan, samalla kun meillä on 4 huonetta tyhjillään.

Eikä sitä omalta lapseltaan, joka säästää omistusasuntoon , halua mitään vakuutus ym rahoja ottaa . Nopeamminhan lapsi/nuoriaikuinen säästää käsirahan ja häipyy omaan asuntoon.

On muitakin asumismuotoja kuin ikioma ja vuokra. Ap:n tapauksessa tyttärelle olisi varmaan paras hankkia Suomesta työpaikka ja sitten mennä pankkiin keskustelemaan esimerkiksi asumisoikeusasunnosta tai vastaavasta.

Vuokraan rahan laittaminen ei ole tuhlausta, vaan itsenäisyyttä.

Jos on asunut ulkomailla niin miksi pitäisi lapsen muuttaa takaisin vanhempiensa luo? Millä rahalla siellä ulkomailla oleskeli ja millä statuksella? Omaan halpaan vuokrayksiöön, ennakkoperintöö pikkusen ja sit omaan kotiin. Ennakkoperintö 4999e kolmen vuoden välein. Ja muuten rahallista avustusta vaikkapa lainaa jos niin haluaa ajatella.

Miksei sille tytölle kelpaa vuokra-asunto? Miksi sen pitää heti hankkia oma?

Koko ajan tässä ketjussa haukutaan tätä äitiä, mutta miksi ihmeessä 25-vuotias nainen haluaa palata vanhempiensa luokse?

Itsellä ainakin oli niin paljon kaikenlaista meneillään, että ei mun vanhemmat olisi sietäneet sitä elämää. Käytiin viikollakin juhlimassa. Oli kaikenlaisia säätöjä, kavereita nukkumassa yms. Kävin töissä ja elin nuoren aikuisen aktiivista elämää. Olin jo silloin kasvissyöjä ja vanhempani syövät lihaa kaiken kanssa. Jopa puuron kanssa pitää olla "valkuaista" eli vähintään kinkkuleipä. Minä tykkäsin papusalaatista ja kulkea kotona alasti.

Olisi ollut todella rankka sopeutuminen puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut juurikin se ulkomailta palannut nuori aikuinen. Jo ensinnäkin se päätös, että palaa Suomeen, oli aika raastava ja vaikea. Taakse jäi epäonnistunut parisuhde ulkomailla, ja olihan se iso elämänmuutos vaihtaa asuinmaata ja aloittaa taas jollain tapaa alusta.

Olisi ollut kyllä ihan kamalaa, jos olisi ollut sellainen tunne, ettei ole omille vanhemmille tervetullut. Ei se toki ollut itsellekään ideaali ratkaisu, koska aikuisena on tottunut omaan rytmiin ja vanhemmat omaansa. Mutta kyllä vanhemmille muutto aina henkisesti epävakaan exän peittosi.

Tiedätkö tarkalleen miksi lapsesi palaa Suomeen? Ehkä hänelläkin on avonaisia haavoja taustalla. Eihän se kellekään 25v:lle ole yleensä eka ratkaisu, palata lapsuudenkotiinsa / vanhemmilleen. Hän todennäköisesti kaipaa nyt turvallista paikkaa aloittaa uusi sivu elämässä.

Ja jos mietitään ihan konkreettisesti; miten se ulkomailla asunut edes saisi asunnon näkemättä sitä ensin, kun on itse fyysisesti eri maassa? Tai vuokrataanko/myydäänkö niitä edes ulkomailla kirjoilla oleville henkilöille. Tuskin. Senkin takia on usein pakko pyöriä jonkun nurkissa edes se viikko-pari ennen kuin saa/löytää asunnon.

Aikuiselle lapselle toki voi kertoa, että tämän oletetaan osallistuvan kotitöihin ja ruokakuluihin yms. Ehkä se onkin jo hänelle itsestään selvää.

Omassa tapauksessani asuin vanhemmillani vähän vajaa 2 kk ennen kuin löysin työpaikan omalta alalta eri kaupungissa ja sain sieltä asunnon. Ekat pari viikkoa menivät kyllä aivan jossain sumussa, en edes muista siitä paljoakaan. Paluumuutto on henkisesti raskasta ja toisille ihan shokki. Toistan vielä, että se nuori tuskin haluaa pyöriä siellä nurkissa yhtään kauempaa kuin on pakko. Hänkin haluaa varmasti kiinni omiin rutiineihin ja ns. omaan elämään mahdollisimman pian.

Jokaisella on tarinansa, mutta 25 vuotiaan tyttären tarina on jo eri kuin hänen vanhempansa. Hetkeksi saa tulla, mutta hetki olisi mielestäni korkeintaan pari kuukautta ja sitten tyttären tarina jatkuu itsenäisesti taas, mutta väleissä vanhempien kanssa. Pitempi yhteinen asuminen voisi tarkoittaa lien katkeamista jopa, sillä tuhlaajatyttären asiat ovat hänen henkilökohtaisiaan ja vanhemmilla on omansa. Tuskin ap:lla on aikaa olla tytön olkapäänä ja nenäliinan ojentajana kovin kauan.

Minä varmaan olen ainoa koko ketjussa tätä mieltä, mutta hankkikoot tytär itse oman kämppänsä. Ehkä, jos olisi vielä joku 20-vuotias saattaisi mennä, mutta 25-vuotias varmaan osaa hoitaa asiansa kuntoon itsekin.

Sano, että on tervetullut pariksi kuukaudeksi kotiin, että saa asetuttua maahan. Ja sillekin ajalle teidän säännöt, omien ruokien kustannus ja kotityövastuut. Tytär haluaa lähteä itse 👌.

Jotain tunnevammaisuutta näköjään useammassa sukupolvessa.

Hommatkaa sijoitusasunto, johon hän muuttaa vuokralle.

Jaha, mulla asustaa naapurimaakunnassa asuva tytär vierashuoneessa, koska kutsuin hänet kesäksi kotiin. Välillä käy omassa kodissaan kastelemassa kukat ja hakemassa postit ja menee sinne muutenkin kun tarvitsee yksityisyyttä.

Jotkut tulevat toimeen lastensa kanssa, kaikki selvästikään eivät. Tuon huomaa jo silloin kun lapset ovat pieniä:  osa panee lapsensa heitteille pikkulapsi-iästä lähtien. Ei  ihme jos sitten persoonallisuushäiriöt siirtyvät polvesta polveen.

Vierailija kirjoitti:

Kakarat vain maailmalle kun täyttävät 18 ja siitä asti on omillaan pärjättävä. Ovat ne ennenkin toimeen tulleet. Ihan omaa saamattomuutta jos ei muka saa rahaa säästettyä, keinoja on äärettömästi. Toinen työ, halvempi asunto, ulkomaanmatkat ja baarireissut pois...

Ennenhän koko kylä nauroi peräkammarinpojille

Tiedätkö, mitä nykyiset peräkamaripojat ovat? Elämäntapatyöttömiä ja heikon ammattikoulutuksen vuoksi työttömänä olevia, joille maksetaan asumistuki, toimeentulotuki jne, hyvä jos osaavat huolehtia omasta kodistaan, hygieniastaan tai mahdollisista lapsistaan. Siihen mamman ja papan rooliin on vaihtunut valtio. Monet av:n vakiojäsenistä ovat näitä peräkamaripoikia, jotka uskaltavat huudella täällä, mutta muuten keskusteluksi riittää ööö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ollut juurikin se ulkomailta palannut nuori aikuinen. Jo ensinnäkin se päätös, että palaa Suomeen, oli aika raastava ja vaikea. Taakse jäi epäonnistunut parisuhde ulkomailla, ja olihan se iso elämänmuutos vaihtaa asuinmaata ja aloittaa taas jollain tapaa alusta.

Olisi ollut kyllä ihan kamalaa, jos olisi ollut sellainen tunne, ettei ole omille vanhemmille tervetullut. Ei se toki ollut itsellekään ideaali ratkaisu, koska aikuisena on tottunut omaan rytmiin ja vanhemmat omaansa. Mutta kyllä vanhemmille muutto aina henkisesti epävakaan exän peittosi.

Tiedätkö tarkalleen miksi lapsesi palaa Suomeen? Ehkä hänelläkin on avonaisia haavoja taustalla. Eihän se kellekään 25v:lle ole yleensä eka ratkaisu, palata lapsuudenkotiinsa / vanhemmilleen. Hän todennäköisesti kaipaa nyt turvallista paikkaa aloittaa uusi sivu elämässä.

Ja jos mietitään ihan konkreettisesti; miten se ulkomailla asunut edes saisi asunnon näkemättä sitä ensin, kun on itse fyysisesti eri maassa? Tai vuokrataanko/myydäänkö niitä edes ulkomailla kirjoilla oleville henkilöille. Tuskin. Senkin takia on usein pakko pyöriä jonkun nurkissa edes se viikko-pari ennen kuin saa/löytää asunnon.

Aikuiselle lapselle toki voi kertoa, että tämän oletetaan osallistuvan kotitöihin ja ruokakuluihin yms. Ehkä se onkin jo hänelle itsestään selvää.

Omassa tapauksessani asuin vanhemmillani vähän vajaa 2 kk ennen kuin löysin työpaikan omalta alalta eri kaupungissa ja sain sieltä asunnon. Ekat pari viikkoa menivät kyllä aivan jossain sumussa, en edes muista siitä paljoakaan. Paluumuutto on henkisesti raskasta ja toisille ihan shokki. Toistan vielä, että se nuori tuskin haluaa pyöriä siellä nurkissa yhtään kauempaa kuin on pakko. Hänkin haluaa varmasti kiinni omiin rutiineihin ja ns. omaan elämään mahdollisimman pian.

Vajaat pari kuukautta on aivan eri asia kuin kaksi vuotta. Oma poikanikin tuli noin kuukaudeksi kotiin siksi aikaa, että sai hankittua itselleen vuokra-asunnon. Ja tämä oli minulle täysin ok.

Ihan näin mielenkiinnosta. Mihin sen lapsen sitten pitäisi mennä? Jos kuvitellaan että tämä saapuu kahden matkalaukun kanssa Helsinki-Vantaalle ilman asuntoa. Pitempään ulkomailla asunuthan putoaa Suomen sosiaaliturvasta pois ja se pitää anoa uudestaan. Sen ikäisen kaverit asuvat yleensä jossain soluissa tai pienissä yksiöissä tai omien kumppaneidensa kanssa, jonne ei kaverit välttämättä mahdu punkkaamaan. Pitäisikö ap:n lapsen sitten mennä johonkin hotelliin yöksi. Jos alkaa etsimään vuokra-asuntoa, senkin saa vasta seuraavan kuukauden alkaessa. Mihin ajankohtaan tämä paluu sitten sijoittuu, ken tietää.

Eiköhän senkin mieli vielä muutu kun on punkannut vanhemmilla pari päivää. Ehkä toi 2 vuotta nyt ei ollut ihan kiveen hakattu ajatus.

Taitaa olla tää taas tätä av:n minä olen jo oman osuuteni hoitanut kategoriaa.

Eri