Lue keskustelun säännöt.
Koen jatkuvasti olevani huonompi kun olen hiljainen
22.07.2022 |
Muita? Mukana tietysti on hieman ujouttakin vielä, nuorempana reilusti enemmän mutta yhä olen se hiljainen porukasta. Se, jota kuvaillaan muille "se aika hiljainen ja rauhallinen, eihän se oikein mitään juttele". Tuntuu että jokapaikassa se on monille ongelma. Haluausin olla puheliaampi porukassa mutta en vaan pysty, en osaa puhua päälle, eikä monesti minulla ole juuri mitään sanottavaa. Joskus sitten jos jotain sanon, niin tuntuu sille kuin se olisi ollut jotain tosi omituista eikä kukaan muu taas osaa sanoa siihen oikein mitään jatkoa enää. Tykkään kyllä kuunnella muiden keskustelua ja analysoin mielessäni sitten sitä keskustelua ja käyn puhetta pääni sisällä. Sitten asian toinen puoli, minulla kuitenkin on kaksi kaveria, joiden kanssa kun näen niin osaan puhua lähes taukoamatta eikä sitä juttua tarvitse varsinaisesti keksiä vaan sitä tulee itsestään.
No, jokatapauksessa tämä hiljaisuus syö itsetuntoani kun aina mietin sitten mielessäni että keksi nyt jotain sanottavaa, yritä nyt jotain jutella jne. Tai mietin että mitähän ne nyt taas ajattelee kun olen vaan hiljaa ja ehkä hymyilen jutuille.
Kommentit (12)
Ihan sama täällä. Kauhean huono itsetunto, aina kun tulee hiljainen hetki miehen kanssa, tuntuu epävarmalta. Ja kun en keksi muutenkaan puheenaiheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin tykkään ennemmin kuunnella muiden juttuja, kuin itse puhua, koska en osaa puhua selkeästi, vaikka kuinka yrittäisin.
Yhteiskunnassa suositaan sosiaalisia ekstroverttejä. Luulin ainakin 35 vuotta olevani outo ja erilainen, kunnes löysin introvertti termin ja tajusin olevani sellainen. Mikä parasta, niin on ihan ok ja hyvä.
En enää kovin edes yritä saada suunvuoroa isossa porukassa, koska se ei ole minulle luontaista vuorovaikutusta. Keskustelut syntyvät luonnostaan jos ovat syntyäkseen.
Sama kuin sinulla, juttelen yleensä kai niin "outoja", että keskustelut saattavat tyssähtää kun puhun jostain aiheesta. Eipä haittaa. Muut ihmiset ajatelkoot mitä lystäävät. Jos olen avoin ja oma itseni, löydän lopulta myös sellaista seuraa. Niinkuin olen löytänytkin.
Tsemppiä ja armollisuutta itseäsi kohtaan.
Lisään vielä, että kannattaa opetella nauttimaan niistä hiljaisista hetkistä keskustelujen välillä. Niiden kautta syntyy usein parhaimmat ja antoisimmat keskustelut ja sitä kautta ihmissuhteet.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoa?
Pitäis vaan oppia olemaan välittämättä noista tilanteista. Ymmärtää, että on arvokas ihminen hiljaisena. Ymmärtää, ettei kaikkien tarvitse olla äänekkäitä, eikä kaikki muut tykkää eniten äänekkäistä ihmisistä.
Siitäkään ei tarvi välittää, jos ei ole mitään sanottavaa, sitten ei sano mitään. Mutta jos on, niin voi harjoitella sanomaan sen. Se ei ehkä heti onnistu luonnollisesti, mutta sitä voi kyllä harjoitella. Voi miettiä mikä porukka olis sellainen missä sen harjoittelu olisi helpointa ja aloittaa siitä, sitten pikkuhiljaa muidenkin seurassa pyrkii sanomaan mielipiteensä.
Voi koittaa myös sanoa pieniä sanoja, jotka osoittaa, että kuuntelee, kuten "ai", "joo", "just niin", "oho, niinkö", "voi ei" jne. Ja kun mieleen tulee sanottava asia sanoo sen heti. Jos sitä ei sano heti, niin sopiva hetki voi mennä ohi ja koko asia jää sanomatta, kun siihen palaaminen tuntuu hölmöltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tilanteissa ei vastaa muille, jättää keskustelun muiden varaan tai ota ollenkaan osaa niin se voi olla epäreilua tai vaivaannuttavaa. Se että toinen on puheliaampi ja toinen hiljaisempi, ei tee ihmisestä parempaa tai huonompaa.
Ihmiset on erilaisia.
Älkää suotta tunteko itseänne huonoksi tämän takia!
Itse olen suhteellisen puhelias ja olen aina ihaillut vähäpuheisempia ihmisiä. He vaikuttavat ja usein ovatkin paljon älykkäämpiä, kuin kailottajat. Lisäksi he vaikuttavat mielenkiintoisilta ja hiukan mystisiltä hyvällä tapaa.
Todella hienoa, että on ihmisiä, jotka eivät kailota koko ajan. Antaa paljon fiksumman kuvan!
Muistakaa, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sillai, että jos keskustelu on jo menossa siihen on usein helppo mennä mukaan, olettaen, että aiheesta tietää jotain. Mutta jos pitäisi itse keksiä sitä jutun juurta, niin todella vaikea. Joko puhun tylsiä pinnallisia aiheita "mites eilinen jääkiekko" tai sitten ihan liian syvällisiä "oletko ikinä ollut oikeasti rakastunut".
Helpointa kaksin puhuessa on kysellä toisen elämästä, mutta kaikki eivät taas omasta elämästään halua puhua tai aiheena "arki" on heille huono, haluaisivat puhua vaikka aikamatkustuksesta.
Sitten jos puhutaan asiasta josta en tiedä, niin silloin on hyvä olla vain hiljaa.
Vierailija kirjoitti:
Älkää suotta tunteko itseänne huonoksi tämän takia!
Itse olen suhteellisen puhelias ja olen aina ihaillut vähäpuheisempia ihmisiä. He vaikuttavat ja usein ovatkin paljon älykkäämpiä, kuin kailottajat. Lisäksi he vaikuttavat mielenkiintoisilta ja hiukan mystisiltä hyvällä tapaa.Todella hienoa, että on ihmisiä, jotka eivät kailota koko ajan. Antaa paljon fiksumman kuvan!
Muistakaa, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.
Kivoja sanoja! Yläpeukutin, mutta tuo "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten"-sanonta on mielestäni kulunut eikä oikein päde . Kyllä jotkut ihmiset oikeasti puhuvat paljon ja heillä on paljon asiaa, ei introverttius vs. ekstroverttius ole mikään älykkyyskysymys. Sanonta juontanee juurensa jonnekin agraari-Suomeen, joku viisaampi varmaan voisi tietää tai selittää paremmin. T. Vastaaja viesti 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne ollut itsellekin varsinkin nuorempana, joskus ehkä vieläkin eli et ole yksin tuon kanssa, olisin voinut itse kirjoittaa tekstisi. Tsemppiä 👍