Lue keskustelun säännöt.
Aikuinen tytär haluaa muuttaa takaisin kotiin
03.06.2022 |
Mieheni ja minä olemme viisikymppisiä. Lapset ovat muuttaneet kotoa pois, mutta nyt 25v tyttäremme on muuttamassa ulkomailta takaisin. Hän tarvitsee asuinpaikan jotta saa säästettyä rahaa omaa asuntoaan varten. Looginen päätös on siis se, että hän tulee vuodeksi, pariksi takaisin kotiin.
Mutta minä en ole tästä kovinkaan innoissani. Meillä on omat rutiini me ja mukava, rauhallinen elämä. Rakastamme lapsiamme, mutta nyt olisi aika nauttia omasta ajasta ja rauhasta. Tyttäreni on minulle äärettömän tärkeä, mutta hän ei ole helppo ihminen. Tunnen syyllisyyttä näistä tunteista, ja tunnustan, että olisin hyvilläni jos hän hankkisi asuinpaikan kaverinsa ym luota. Olemme tarjonneet raha-apua, mutta tytön mielestä on kaikin tavoin helpompaa että hän tulee kotiin. Oman äitini mielestä olen itsekäs ja "luonnoton" äiti. Hän tarjosi myös tyttärelleni asuinpaikkaa, mutta se on liian kaukana hänen tulevasta työpaikastaan.
Kommentit (549)
Vierailija kirjoitti:
Asun Aasiassa ja täällä on kyllä niin erilainen suhde kotona asumiseen kuin vaikka Suomessa.
Nuoret asuvat kotona usein siihen asti että menevät naimisiin. Olen tavannut nelikymppisiä, jotka muuttavat lapsuuden kodista ensimmäiseen omaan asuntoon. Kyse ei ole rahasta, päinvastoin. Vanhemmat voivat ostaa vaikka häälahjaksi oman miljoona-asunnon lapsellensa.
Vanhuksia ei myöskään laiteta vanhainkotiin muuta kuin pakon edessä. Seitsemänkymppisellä saattaa anoppi/appi/oma vanhempi asua samassa asunnossa tai sitten on vanhuksella kotiapulainen pitämässä seuraa ja huolehtimassa kellon ympäri.
En lähde arvuuttelemaan kumpi systeemi on parempi, kunhan kerron että kulttuurit ovat tyystin erilaisia tämän asian suhteen.
Oma perheeni on myös Aasiasta ja heidän kotimaassaan on tavallista, että lapset asuvat kotona myös aikuisina.
Naimisiin mennessään tytöt muuttavat aviomiestensä luo ja heistä tulee osa miehen perhettä. Perheen vanhin poika jää yleensä perheineen vanhempiensa luo asumaan, tai vaihtoehtoisesti tarjoaa vanhemmilleen kodin omasta kodistaan. Isovanhemmista on apua lastenhoidossa, kun työviikot ovat kuusipäiväisiä eikä lomia tunneta.
Vanhukset asuvat tietysti kotona, sillä velvollisuus huolehtia omista vanhemmista ja isovanhemmista on paitsi kulttuurisidonnaista myös laissa määritelty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en yhtään ymmärrä aikuisia ihmisiä, jotka haluavat vapaaehtoisesti muuttaa porukoidensa nurkkiin loisimaan. Samalla tavalla ne vanhemmatkin on asuntonsa joutuneet säästämään ja sen kuluja kokoajan maksavat. 25v on jo oikeasti kypsä ja aikuinen huolehtimaan itsestään eikä siipeilemään. Suomessa varsinkin kun saa tuet ja kukaan ei joudu kadulle. Sairastapaukset tietysti erikseen, jos holhous ja apu on -välttämätöntä.-
En itse ikinä ottaisi aikuisia lapsia nurkkiini asumaan noin vain, vaikka heitä rakastankin. En koe itseäni edes itsekkääksi. Olen oman rauhani ansainnut ja kaikkeni lapsilleni antanut ja autan monella tavalla jatkossakin. Yhdessä asuminen vain on nykypäivänä liikaa minulle.
Asunnot oli ennen paljon halvempia, joten ei voi verrata. Nämä on kulttuurijuttuja, Suomessa arvostetaan itsekseen pärjäämistä ja yksilöllisyyttä/eristäytymistä. Monissa muissa maissa on paljon yhteisöllisempi kulttuuri.
Asunnot olivat halvempia, mutta niin olivat palkatkin pienempiä.
Ja asuntolainan korko oli huikea, itselläni oli 14%. Miettikääpäs sitä, nykynuoret!
Kyllä, meillä taisi olla 15% pahimpaan aikaan!
Mutta vanhukset huomioikaa se, että ennen lainaa sai kuka vaan ja melkeinpä niin paljon kuin halusi. Vuokrat oli alhaisemmat ja opintotuki parempi. Mun porukat osti kämpän kun toinen oli vielä opiskelemassa, yksi lapsi oli syntynyt ja toinen tuloillaan. Ei ikinä onnistuis nykyään.
Minä 6-kympoinen "vanhus" opiskelin opintolainalla. Mitään muuta opintotukea ei tuohon aikaan ollut.
Olen tuo jonka korko oli 14%. Opintoraha oli 135mk/kk ja vuokra 3 hengen solussa 500mk/kk. Opintolainaa oli pakko ottaa elämiseen ja kaikki lomat tehdä töitä. Valmistumisen jälkeenkin asuin kimppakämpässä kun säästin omaan asuntoon. Ei auttaneet vanhemmat mutta en olisi kehdannut rahaa sieltä ruinatakaan, pienipalkkaisilta. Mullakin on vielä 5 vuotta eläkkeeseen eli 60v mittarissa. Asunto on ollut oma jo vuosia, vaihtunut jopa isompaan tässä välissä parikin kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap kysyisi, onko ok, että eläkeikäinen äiti tai isä haluaa muuttaa ap:n kotiin, mitähän palstalla vastattaisiin?
On ikiaikainen tapa ja arkipäivää maailmassa, että vanhukset asuu lasten luona. Millainen kylmä ihminen pitää olla, jos ei omaa äitiä halua luokseen asumaan?
En tunne yhden yhtä ihmistä, joka haluaisi äitinsä luokseen asumaan. Tai anoppinsa. Sinä voit asua ihan kenen kanssa vain, vaikka koko suvun, mutta muiden ei tarvitse.
Olen 65 ja lapset muuttaneet jo kymmenkunta vuotta sitten. En millään jaksaisi asua enää kenenkään kanssa, oli sitten oma lapsi tai joku muu. Olin 10 vuotta kotiäitinä, olen lapsille heidän lapsena ollessaan antanut läheisyyttä ja läsnäoloa. Nyt tarvitsen omaa aikaa tehdä omia asioita. Lyhyeksi aikaa voisi tulla, mutta ei vuosiksi.
Itse muutin lukion jälkeen Helsinkiin opiskelemaan. Asuin omakotitalon yläkerrassa, ei mikään unelma, mm ei lämmintä vettä, vessa kerrosta alempana ja suihku kellarissa.
Pääsin harjoittelupaikkaan töihin ja jäin asumaan tänne, kunnes aspi tuli täyteen ja ostin oman kodin.
Omistajalla oli kovasti sääntöjä ja minä onnistuin rikkomaan kaikkia. Pidin liian kovaa meteliä jne , vesilaskut nousivat jne
Sain asunnon sedän vaimon kautta, hänen sukulainen ja usein kysyttiin oletko etsinyt muualta jo asuntoa, kun lähempi sukulainen muuttaisi tänne.
Kyseinen henkilö ei päässyt Helsinkiin opiskelemaan.
Kun aloin etsimään asuntoa ja lopulta aloin tarjouksia laittamaan, täti panikoi. Jos minä lähden, kuka maksaa vuokran.
Jälkikäteen oon miettinyt olisko pitänyt muuttaa aikaisemmin pois.
Esim vuokraa oli nostamassa joka kk ja piti aina sanoa sopimus on kirjoitettu vuodeksi. Palataan asiaan syksyllä. Syksyllä iömoitti vuokra on tuplat, sanoin joo, mä sitten lähden pois. Meni pari pv ja tiputti jne. Kerroin voin maksaa vain saman. Käykö ? Ja tassctehtiin sopimus vuodeksi.
Äitinä on vaikea kuvitella tilannetta, jossa sanoisin omalle lapselleni ei.
Tehkää selvät säännöt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap kysyisi, onko ok, että eläkeikäinen äiti tai isä haluaa muuttaa ap:n kotiin, mitähän palstalla vastattaisiin?
On ikiaikainen tapa ja arkipäivää maailmassa, että vanhukset asuu lasten luona. Millainen kylmä ihminen pitää olla, jos ei omaa äitiä halua luokseen asumaan?
En tunne yhden yhtä ihmistä, joka haluaisi äitinsä luokseen asumaan. Tai anoppinsa. Sinä voit asua ihan kenen kanssa vain, vaikka koko suvun, mutta muiden ei tarvitse.
Tirsk! Etkö näe mitään ristiriitaa siinä, että ap:ta haukutaan kuin vierasta sikaa, kun ei halua aikuista lasta luokseen asumaan?
Samaan aikaan "kukaan normaali" aikuinen ei halua äitiään luokseen asumaan. Miten se niin päin kääntyi, että tervettä aikuista pitäisi katsoa asumassa kotonaan, mutta toisinpäin, joka on muuten maailmallakin se yleisin tapa ei kelpaakaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen ollut juurikin se ulkomailta palannut nuori aikuinen. Jo ensinnäkin se päätös, että palaa Suomeen, oli aika raastava ja vaikea. Taakse jäi epäonnistunut parisuhde ulkomailla, ja olihan se iso elämänmuutos vaihtaa asuinmaata ja aloittaa taas jollain tapaa alusta.
Olisi ollut kyllä ihan kamalaa, jos olisi ollut sellainen tunne, ettei ole omille vanhemmille tervetullut. Ei se toki ollut itsellekään ideaali ratkaisu, koska aikuisena on tottunut omaan rytmiin ja vanhemmat omaansa. Mutta kyllä vanhemmille muutto aina henkisesti epävakaan exän peittosi.
Tiedätkö tarkalleen miksi lapsesi palaa Suomeen? Ehkä hänelläkin on avonaisia haavoja taustalla. Eihän se kellekään 25v:lle ole yleensä eka ratkaisu, palata lapsuudenkotiinsa / vanhemmilleen. Hän todennäköisesti kaipaa nyt turvallista paikkaa aloittaa uusi sivu elämässä.
Ja jos mietitään ihan konkreettisesti; miten se ulkomailla asunut edes saisi asunnon näkemättä sitä ensin, kun on itse fyysisesti eri maassa? Tai vuokrataanko/myydäänkö niitä edes ulkomailla kirjoilla oleville henkilöille. Tuskin. Senkin takia on usein pakko pyöriä jonkun nurkissa edes se viikko-pari ennen kuin saa/löytää asunnon.
Aikuiselle lapselle toki voi kertoa, että tämän oletetaan osallistuvan kotitöihin ja ruokakuluihin yms. Ehkä se onkin jo hänelle itsestään selvää.
Omassa tapauksessani asuin vanhemmillani vähän vajaa 2 kk ennen kuin löysin työpaikan omalta alalta eri kaupungissa ja sain sieltä asunnon. Ekat pari viikkoa menivät kyllä aivan jossain sumussa, en edes muista siitä paljoakaan. Paluumuutto on henkisesti raskasta ja toisille ihan shokki. Toistan vielä, että se nuori tuskin haluaa pyöriä siellä nurkissa yhtään kauempaa kuin on pakko. Hänkin haluaa varmasti kiinni omiin rutiineihin ja ns. omaan elämään mahdollisimman pian.
Samaa mietin, jos siellä ulkomailla on ollut hankalaa niin ehkä lapsi kaipaa turvaa ja siksi kotona asuminen tuntuu hyvälle idealle. Ja se suunnitelma vuoden-parin asumisesta voi kyllä nopeasti muuttua, kun vähän pääsee taas asettumaan ja huomaa ettei vanhempien nurkissa kovin kivaa olekaan, kun joutuu vanhempien säännöillä elämään. En nyt lähtökohtaisesti olisi kovin huolissaan siitä että lapsi kovin pitkäksi aikaa sinne jää, ellei vanhemmat ala ihan paapoa ja antaa elää kuin pellossa. Sopii selvät säännöt vaan, että millä ehdoilla voi vanhempien nurkissa asua.
Tai sitten käy niin, että se aikuinen lapsi huomaa, että tämäpä mukava ratkaisu, kun rahaa säästyy. Ja asuu siellä vanhempien nurkissa vielä kymmenen vuoden päästäkin.
Rahaa ei säästy vanhempien luona asuessakaan, jos on mieltynyt tuhlaamiseen ja velkaantunut. Tavarakasat vain kasvavat. Muuta elämää ei ole, joten asiain tila ei henkilöä haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap kysyisi, onko ok, että eläkeikäinen äiti tai isä haluaa muuttaa ap:n kotiin, mitähän palstalla vastattaisiin?
On ikiaikainen tapa ja arkipäivää maailmassa, että vanhukset asuu lasten luona. Millainen kylmä ihminen pitää olla, jos ei omaa äitiä halua luokseen asumaan?
Kuinka moni vanhus haluaa vapaaehtoisesti muuttaa omasta kodistaan lapsensa luo? Ennemmin se on ongelma niin päin, että he haluavat pysyä kotonaan ja odottavat, että lapset satojen kilometrien päästä tarjoavat apuaan.
Aika moni, jos olisi mahdollisuus. Olisi omaa tilaa ja saisi lapsensa perheeltä turvaa ja hoivaa, kyllä tuo monelle kelpaisi, mutta lapset vain eivät halua, että taloudessa on äiti tai isä mukana.
Kyllä minulle sopisi, mutta 25v saisi luvan maksaa jo oman osuutensa laskuista, vuokrasta/yhtiövastikkeesta tai vuokraa 1/3 asuntolainan kk-maksusta. Sitä en kyllä ymmärrä, miten se oma lapsesi teidän rutiineja häiritsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap kysyisi, onko ok, että eläkeikäinen äiti tai isä haluaa muuttaa ap:n kotiin, mitähän palstalla vastattaisiin?
On ikiaikainen tapa ja arkipäivää maailmassa, että vanhukset asuu lasten luona. Millainen kylmä ihminen pitää olla, jos ei omaa äitiä halua luokseen asumaan?
Kuinka moni vanhus haluaa vapaaehtoisesti muuttaa omasta kodistaan lapsensa luo? Ennemmin se on ongelma niin päin, että he haluavat pysyä kotonaan ja odottavat, että lapset satojen kilometrien päästä tarjoavat apuaan.
Aika moni, jos olisi mahdollisuus. Olisi omaa tilaa ja saisi lapsensa perheeltä turvaa ja hoivaa, kyllä tuo monelle kelpaisi, mutta lapset vain eivät halua, että taloudessa on äiti tai isä mukana.
Omassa tuttavapiirissäni on nainen, jonka vanhemmat muuttivat hänen luokseen, kun alkoivat mennä vanhuuden myötä huonoon kuntoon. Taloon rakennettiin ylimääräisiä kaiteita ja tuotiin apuvälineitä.
Sen sijaan en tunne ketään, joka olisi aikuisena muuttanut takaisin vanhemmilleen. Näen sen paljon epänormaalimpana, ainakin jos kyse terveestä ihmisestä.
Meillä 31v poika asuu luonamme (ja tekee etätöitä) vähintään viikon kuukaudessa. Tulevan miniän mielestä tämä on kamalaa, mutta hänellä nyt ei ole isommin sananvaltaa asiaan, järjestelystä on tietyt hyödyt. Pojan koko perhettä emme majoittaisi, mutta toistaiseksi tämä on ollut win-win -tilanne ainakin meille, joskaan poikaa ei käytännössä näe kuin aamupalalla. Kun säännöt on sovittu ja niitä noudatetaan, niin tämä pyörii hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap kysyisi, onko ok, että eläkeikäinen äiti tai isä haluaa muuttaa ap:n kotiin, mitähän palstalla vastattaisiin?
On ikiaikainen tapa ja arkipäivää maailmassa, että vanhukset asuu lasten luona. Millainen kylmä ihminen pitää olla, jos ei omaa äitiä halua luokseen asumaan?
Kuinka moni vanhus haluaa vapaaehtoisesti muuttaa omasta kodistaan lapsensa luo? Ennemmin se on ongelma niin päin, että he haluavat pysyä kotonaan ja odottavat, että lapset satojen kilometrien päästä tarjoavat apuaan.
Aika moni, jos olisi mahdollisuus. Olisi omaa tilaa ja saisi lapsensa perheeltä turvaa ja hoivaa, kyllä tuo monelle kelpaisi, mutta lapset vain eivät halua, että taloudessa on äiti tai isä mukana.
Meidän kaksioon ei kyllä kummankaan vanhemmat sovi, ei edes yksi isovanhempi. Me asutaan vielä kerrostalossa eikä tässä ole hissiä. Erillistä vessaa ei ole vaan yksi yhdistetty vessa-kylppäri.
En myöskään halua elää isän vanhempieni sääntöjen mukaan, iltaisin pitäisi valot sammuttaa viimeistään kahdeksalta ja aamulla olisi herätys viimeistään kuudelta. Olohuoneen valtaisi isä ja hän huonokuuloisena luukuttaisi päivät täysillä urheilua ja uutisia. Ruokana olisi joka päivä kaurapuuroa ja perunoita sekä lihakastiketta. En edes kuvittele, millaista olisi hoitaa muistisairasta ja käydä itse kokopäivätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Asun Aasiassa ja täällä on kyllä niin erilainen suhde kotona asumiseen kuin vaikka Suomessa.
Nuoret asuvat kotona usein siihen asti että menevät naimisiin. Olen tavannut nelikymppisiä, jotka muuttavat lapsuuden kodista ensimmäiseen omaan asuntoon. Kyse ei ole rahasta, päinvastoin. Vanhemmat voivat ostaa vaikka häälahjaksi oman miljoona-asunnon lapsellensa.
Vanhuksia ei myöskään laiteta vanhainkotiin muuta kuin pakon edessä. Seitsemänkymppisellä saattaa anoppi/appi/oma vanhempi asua samassa asunnossa tai sitten on vanhuksella kotiapulainen pitämässä seuraa ja huolehtimassa kellon ympäri.
En lähde arvuuttelemaan kumpi systeemi on parempi, kunhan kerron että kulttuurit ovat tyystin erilaisia tämän asian suhteen.
Joo, kiinalainen ystäväni lähentelee 30:tä ja asuu edelleen vanhemmillaan, käy kyllä töissä, mutta siellä missä hän asuu on todella kallista asua yksinään. :D Mietin kyllä että mitähän siitä tulee koska hän ei selvästikään halua avioitua.
Itse tarvitsen niin paljon omaa tilaa että vähän kauhistuttaa ajatus että iso määrä porukkaa asuisi jatkuvasti saman katon alla. Mutta toisaalta en aio lapsia edes hankkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sitä mieltä, että sukulaisia, varsinkinnkäbidukulaidis ja myös ystäviä autetaan. Jotkut ihmiset on ottanut ihan vieraan perheen asumaa. Sellaisen joka ei välttämättä puhu edes englantia. Vain Ukrainaa.
Kaikin puolin autetaan ja keksitään hyviä ratkaisuja ja voidaan asua yhdessä.
Tuosta syystä en ole hankkinut lapsia. Lapset ovat elämänmittainen kuluerä ja riesa. Kysyjää kehottaisin perimään käypää vuokraa vanhemman luokse muuttavalta aikuiselta.
Vähän asian vierestä mutta kun tätäkin aihetta sivuttiin:
Meillä asui mummo kun olin lapsi. Erinomaisen rikastuttava kokemus 🤗
Ja tämä kaupunkiasunnossa, ei missään sukupolvenvaihdostilalla.
Onko kysymys samaa sarjaa kuin ne, milloin perheessä miehellä on miehen rahat ja naisella naisen rahat, eikä mikään ole yhteistä? Eikö Suomessa ole perheitä, jotka voi jakaa ja joilla on läheinen suhde toisiinsa?
Jos 25 vuotias ei pärjää omillaan, lapsihan hän vielä on.
Meillä muutti poika 4 vuoden ulkomailla opiskelun jälkeen tyttöystävänsä kanssa meille. Asuivat vuoden verran ja sitten ostimme heille oman kaksion. Ei tullut riitaa tms, hyvin se sujui, tilaa oli riittävästi jokaisen omaan rauhaan.
Kuinka moni vanhus haluaa vapaaehtoisesti muuttaa omasta kodistaan lapsensa luo? Ennemmin se on ongelma niin päin, että he haluavat pysyä kotonaan ja odottavat, että lapset satojen kilometrien päästä tarjoavat apuaan.