Kukaan ei ole tulossa lapsen valmistujaisjuhliin :(
Harmittaa lapsen puolesta.
No, täytyy sitten juhlia perheen kesken.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt pitää yhteyttä sukulaisiin ilman mitään vastavuoroisuutta. Miehelläni ei juurikaan sukua ole, joten hänen puolelta ei olisi muutenkaan ollut kutsuttavia.
Eikä mitään lahjalistaa oltu lähetetty. Pääasia olisi ollut että olisivat tulleet paikalle.
Olemme ihan tavallisia alle keskitulon olevia duunareita. Joten en olisi katsonut kieroon vaikka joku tulisi verkkareissa onnittelemaan.Kyllä lapsen ilmeestä paistaa pettymys ja äsken sanoikin ettei kukaan häntä arvosta. Pahalta kyllä tuntuu.
Osa eivät ilmoittaneet syytä ja osan ilmoittivat selkeästi tekosyyn pitää illalla lähteä paikkaan x. Juhlat kuitenkin päivällä (klo 13 eteenpäin) eikä kenelläkään ole pitkä matka meille ja kaikilla autot.
Mut kai me ollaan sit niin luusereita ettei kukaan halua tulla.
ApTämä on tosi kurjaa kun ihmiset eivät vaan välitä. Omat sukulaiseni ovat ilmoittaneet esteeksi mm. terassin öljyämisen juuri sinä päivänä ja pojan jalkapallotreenit.
Jospa laitat kutsutuille palautetta, että lapsi on pettynyt kun kukaan ei arvosta sen vertaa että tulisi edes lyhyesti piipahtamaan? Saisivat mokomat edes jonkin omantunnonpistoksen, toivottavasti?
No tuo olisi noloa ja syyllistäjiä inhotaan. Kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kävin juhlissa mielelläni, mutta nyt on jäänyt. Ja syynä se, että jokaiseen juhlaan pitäisi olla laittamassa 100-500 euroa juhlakalun tilille. Muuten haukutaan noloksi ja vaikka miksi.
Ei ole varaa käydä. Esim tämän kevään saldo: serkun 30 v juhlat, työkaverin 50v juhlat, sukulaislapsen ristiäiset, miehen siskon 65v juhlat, miehen sukulaisen häät.
Nyt odottamassa kolmet yo-juhlat, kahdet rippijuhlat, kahdet häät ja yhdet polttarit.
Joten tällä palkalla ei pysty enää juhliin menemäänOutoa jos tuollaisia lahjatoiveita on, vai onko tämä omaa olettamustasi? Olen se joka tuolla aiemmin kirjoitti tulevista rippi- ja yo-juhlista, ja minulle olisi tärkeintä että ihmiset tulisivat nuorta paikan päälle juhlistamaan ja osoittamaan, että välittävät, lahjan arvosta viis. Eivätkä lapsenikaan odota vieraita paikan päälle rahan takia. Heille olen yrittänyt opettaa muiden ihmisten huomioimista, ja kurjaa on nähdä, että kutsutut eivät tässä asiassa ihan hirveästi positiivista esimerkkiä näytä.
Ihan kun lapset muka välittäisivät aikuisista vanhoista kantturoista muuten kuin niiden antamien rahalahjojen takia niin älä nyt sentäs ala naurattamaan:D
Moni nuori on onnellinen ihan vaan vaikka jostain 25 lahjakortista johonkin nuorisomuotikauppaan. Jos heiltä, kysytään, niin parempi se 20 kun ei mitään. Mutta tietenkin, jos joku antaa 250 niin he tulevat ehkä vielä onnellisemmiksi. Mutta jokainen euro otetaan kyllä ilolla vastaan.
Voi kun riittäisikin 20 euroa 😊 ja otettais ilolla vastaan. Kummilapseni täytti vuosia ja soitin äitillensä ja annoin vaihtoehdot mihin nuorten vaatekauppaan haluaisi lahjakortin. Vastaus oli tiukka, lähes vihainen: meidän X ei osta vaatteita eikä meillä käytetä verkkokauppoja. Teini joka ei osta vaatteita?? En ihan usko😄. Pyysi laittamaan rahaa, sanoin että sitä minulla ei ole. Joko lahjakortti tai ei mitään. Lähetin lahjakortin ja sain vihaisen puhelun : paljonko tässä kortilla nyt muka on rahaa?. Taisi jäädä käyttämättä eli hukkaan meni. Sanomattakin selvää että siihen loppui kaikki lahjominen. Tsiisus minkälaisia ihmisiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kävin juhlissa mielelläni, mutta nyt on jäänyt. Ja syynä se, että jokaiseen juhlaan pitäisi olla laittamassa 100-500 euroa juhlakalun tilille. Muuten haukutaan noloksi ja vaikka miksi.
Ei ole varaa käydä. Esim tämän kevään saldo: serkun 30 v juhlat, työkaverin 50v juhlat, sukulaislapsen ristiäiset, miehen siskon 65v juhlat, miehen sukulaisen häät.
Nyt odottamassa kolmet yo-juhlat, kahdet rippijuhlat, kahdet häät ja yhdet polttarit.
Joten tällä palkalla ei pysty enää juhliin menemäänKovasti on sinulle juhlia kertynyt, enkä varmaan itsekään jaksaisi kaikissa käydä saati hommata lahjaa/rahaa.
Mutta en mitenkään voi uskoa, että työkaverisi odottaa sinun antavan hänelle lahjaksi rahaa. Yleensähän työporukka ostaa yhteisesti jotakin. Ei kukaan 50v täyttävä odota, että hänelle tuodaan rahaa ja moni ei halua yhtään mitään tuotavaksi.
Ja miehen sisko sitten, tuossa iässä ei enää tarvita/haluta mitään. Entisestäkin roinasta haluaa päästä eroon ja tuntuisi hullulta, että joku toisi rahaa. Itse täytin 60v ja ei käynyt mielessäkään, että sisarukset lahjoisivat/muistaisivat minua rahalla. Tässä iässä sitä on jo ihan tarpeeksi. Ei tarvitse mitään muistamisia tai jos joku välttämättä haluaa, niin vaikka kynttilälyhty ilahduttaa.
Veljeni on käynyt perheineen lasteni lakkiaisissa, eikä ole tuonut mitään lahjaa/rahaa. Tiedän, että heillä on ollut sairastelua ja työttömyttä ja jo pelkkä matka 200km päähän on kulu. Ihanaa, että ovat tulleet, se on ollut pääasia. Ei olisi mieleenkään tullut haukkua heitä siitä, etteivät tuo rahaa tai lahjaa.
Mutta kai sitten jotkut haukkuu, jos vieras ei tuo lahjaa :(
Mä taas inhoan sitä ajattelutapaa, että aikuiset ei tarvitse mitään ja vain lapsia juhlitaan ja huomioidaan.

Samaa mieltä. Olen ollut miesystävän kanssa yhdessä nyt vuoden, ja hänen suvussaan on ihana tapa, että kaikkien synttäreitä juhlitaan. Pienesti, niin että ihmiset jaksaa käydä, ja lahjat on esim kahvipaketti, viinipullo tai muu pieni tavara. Kahvitellaan yhdessä pieni hetki, ja sitten on ok lähteä. Minusta tuo on nerokas järjestely, inhimillistä ja tasapuolista. Kaikki on vuorollaan keskipiste, ja silti tuo ei kuormita liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt pitää yhteyttä sukulaisiin ilman mitään vastavuoroisuutta. Miehelläni ei juurikaan sukua ole, joten hänen puolelta ei olisi muutenkaan ollut kutsuttavia.
Eikä mitään lahjalistaa oltu lähetetty. Pääasia olisi ollut että olisivat tulleet paikalle.
Olemme ihan tavallisia alle keskitulon olevia duunareita. Joten en olisi katsonut kieroon vaikka joku tulisi verkkareissa onnittelemaan.Kyllä lapsen ilmeestä paistaa pettymys ja äsken sanoikin ettei kukaan häntä arvosta. Pahalta kyllä tuntuu.
Osa eivät ilmoittaneet syytä ja osan ilmoittivat selkeästi tekosyyn pitää illalla lähteä paikkaan x. Juhlat kuitenkin päivällä (klo 13 eteenpäin) eikä kenelläkään ole pitkä matka meille ja kaikilla autot.
Mut kai me ollaan sit niin luusereita ettei kukaan halua tulla.
ApTämä on tosi kurjaa kun ihmiset eivät vaan välitä. Omat sukulaiseni ovat ilmoittaneet esteeksi mm. terassin öljyämisen juuri sinä päivänä ja pojan jalkapallotreenit.
Jospa laitat kutsutuille palautetta, että lapsi on pettynyt kun kukaan ei arvosta sen vertaa että tulisi edes lyhyesti piipahtamaan? Saisivat mokomat edes jonkin omantunnonpistoksen, toivottavasti?No tuo olisi noloa ja syyllistäjiä inhotaan. Kuvottavaa.
Voi että, jaxuhali sulle!

Jaxuhali kannattaa antaa tuolle palautteenantajalle, hän sitä tarvitsee.

-Meidän Kulta-Perseen mieli pahoittui, kun ette tulleet juhliin
-Yhyy, jaxuhalit vaan teille.
Kyllä minä kävisin, mutta en halua vaivata ketään kyytijärjestelyillä, jos juhlittava esim. asuu julkisen liikenteen tavoittamattomissa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan joihinkin amiksen "juhliin" tule.
Muutenkin syrjäytyneen kuuloista touhua. Ylioppilasjuhlissa meillä on ollut lähemmäs sata vierasta, rippijuhlissa vähemmän. Kymmeniä kuitenkin.
Peiliin katse vain!
Liimaa sinä itses peiliin kiinni. Et taida olla itse edes kiertokoulua käynyt ellet tiedä että amiksesta valmistutaan jo ammattiin, päinvastoin kuin lukiosta.
'Yli'oppilaalla (oi miten korskea nimitys, muttei hänellä mitään ammattia ole vielä) onkin opiskelu vasta edessään.
Vierailija kirjoitti:
Tieto ylioppilaaksi pääsystä tulee joskus toukokuun puolen välin jälkeen. Miten voi kutsut laittaa aikaisemmin? Toki tieto on jo opettajien arvostelujen mukaan, että läpi on mennyt, mutta virallinen ja lopullinne tieto on kuitenkin eri asia.
Totta, mutta mitä kauempaa vieraat tulevat sitä aiemmin heille pitäisi kyllä kertoa juhlista. Jos joku joutuu tulemaan lentokoneella ja asumaan vaikka hotellissa, niin kai kaikki ymmärtävät ettei sitä matkaa viikossa järjestetä?
Kai ne kutsut voi tehdä valmiiksi, jotta vaikka samana päivänä voi lähettää kun tieto tulee? Ehkä kauempaa tuleville voi soittaa ja kertoa alustavasti juhlista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt pitää yhteyttä sukulaisiin ilman mitään vastavuoroisuutta. Miehelläni ei juurikaan sukua ole, joten hänen puolelta ei olisi muutenkaan ollut kutsuttavia.
Eikä mitään lahjalistaa oltu lähetetty. Pääasia olisi ollut että olisivat tulleet paikalle.
Olemme ihan tavallisia alle keskitulon olevia duunareita. Joten en olisi katsonut kieroon vaikka joku tulisi verkkareissa onnittelemaan.Kyllä lapsen ilmeestä paistaa pettymys ja äsken sanoikin ettei kukaan häntä arvosta. Pahalta kyllä tuntuu.
Osa eivät ilmoittaneet syytä ja osan ilmoittivat selkeästi tekosyyn pitää illalla lähteä paikkaan x. Juhlat kuitenkin päivällä (klo 13 eteenpäin) eikä kenelläkään ole pitkä matka meille ja kaikilla autot.
Mut kai me ollaan sit niin luusereita ettei kukaan halua tulla.
ApTämä on tosi kurjaa kun ihmiset eivät vaan välitä. Omat sukulaiseni ovat ilmoittaneet esteeksi mm. terassin öljyämisen juuri sinä päivänä ja pojan jalkapallotreenit.
Jospa laitat kutsutuille palautetta, että lapsi on pettynyt kun kukaan ei arvosta sen vertaa että tulisi edes lyhyesti piipahtamaan? Saisivat mokomat edes jonkin omantunnonpistoksen, toivottavasti?No tuo olisi noloa ja syyllistäjiä inhotaan. Kuvottavaa.
Voi että, jaxuhali sulle!
Jaxuhali kannattaa antaa tuolle palautteenantajalle, hän sitä tarvitsee.
-Meidän Kulta-Perseen mieli pahoittui, kun ette tulleet juhliin
-Yhyy, jaxuhalit vaan teille.
Joku päivä sinä saatat järjestää juhlat ja toivottavasti sinulle tärkeiden asioiden kohdalla, sinun juhlasi laitetaan joidenkin treenien ja remppojen perään.
Turhaan sekin poika pelaa jotain jalkapalloa, ei hänestä suurella todennäköisyydellä tule yhtään mitään.
Christiiina kirjoitti:
Mä sain kutsun mun pikkuserkun eli serkun lapsen rippijuhliin, jotka järjestetään 400km päässä. Itseäni ei hirveästi huvittaisi sinne mennä, kun siitä tulee aika paljon kuluja, kun ostan junaliput ja varaan hotellimajoituksen, mutta toisaalta minusta on kohteliasta osallistua juhliin kun on kerta kutsuttu. Sitten toisaalta kun saman serkkuni kaksi vanhempaa lasta pääsivät ripille, olin minä myös juhlissa, mutta serkkuni pikkusisko eli siis toinen serkkuni, ei tullut juhliin, vaikka hän sentään oli juhlittavan henkilön täti ja hän olisi päässyt sinne ilmaiseksi äitinsä/veljensä kyydissä. myöskään työ ei varmasti ollut este, koska serkkuni oli päivätyössä ja viikonloput vapaat.
Vähän asian vierestä, mutta ei serkun lapsi ole sinulle pikkuserkku.
Jos sinulla on lapsia, ovat he tuon serkkusi lasten pikkuserkkuja.
Eli siis serkkusten lapset ovat keskenään pikkuserkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäkää juhlista säästyneet rahat siihen, että viette lapsenne hemmottelulomalle esim. Tsekkeihin Prahaan! Syökää siellä hyvää ruokaa, shoppailkaa, käykää vaikka kylpylässä. Edullinen hintataso ja todella tunnelmallinen kaupunki. Jää mukava muisto nuorelle, ei edes kaipaa juhlia tuon jälkeen.
Se on Tshekki. Eli mennään Tshekkiin. Tuota Tshekit kuulee lähinnä 70-vuotiailta.
Ehkä olet?
Mutta ymmärsit kuitenkin mistä kirjoitettiin?? Eli, mitä väliä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kävin juhlissa mielelläni, mutta nyt on jäänyt. Ja syynä se, että jokaiseen juhlaan pitäisi olla laittamassa 100-500 euroa juhlakalun tilille. Muuten haukutaan noloksi ja vaikka miksi.
Ei ole varaa käydä. Esim tämän kevään saldo: serkun 30 v juhlat, työkaverin 50v juhlat, sukulaislapsen ristiäiset, miehen siskon 65v juhlat, miehen sukulaisen häät.
Nyt odottamassa kolmet yo-juhlat, kahdet rippijuhlat, kahdet häät ja yhdet polttarit.
Joten tällä palkalla ei pysty enää juhliin menemäänKovasti on sinulle juhlia kertynyt, enkä varmaan itsekään jaksaisi kaikissa käydä saati hommata lahjaa/rahaa.
Mutta en mitenkään voi uskoa, että työkaverisi odottaa sinun antavan hänelle lahjaksi rahaa. Yleensähän työporukka ostaa yhteisesti jotakin. Ei kukaan 50v täyttävä odota, että hänelle tuodaan rahaa ja moni ei halua yhtään mitään tuotavaksi.
Ja miehen sisko sitten, tuossa iässä ei enää tarvita/haluta mitään. Entisestäkin roinasta haluaa päästä eroon ja tuntuisi hullulta, että joku toisi rahaa. Itse täytin 60v ja ei käynyt mielessäkään, että sisarukset lahjoisivat/muistaisivat minua rahalla. Tässä iässä sitä on jo ihan tarpeeksi. Ei tarvitse mitään muistamisia tai jos joku välttämättä haluaa, niin vaikka kynttilälyhty ilahduttaa.
Veljeni on käynyt perheineen lasteni lakkiaisissa, eikä ole tuonut mitään lahjaa/rahaa. Tiedän, että heillä on ollut sairastelua ja työttömyttä ja jo pelkkä matka 200km päähän on kulu. Ihanaa, että ovat tulleet, se on ollut pääasia. Ei olisi mieleenkään tullut haukkua heitä siitä, etteivät tuo rahaa tai lahjaa.
Mutta kai sitten jotkut haukkuu, jos vieras ei tuo lahjaa :(
Mä taas inhoan sitä ajattelutapaa, että aikuiset ei tarvitse mitään ja vain lapsia juhlitaan ja huomioidaan.
Samaa mieltä. Olen ollut miesystävän kanssa yhdessä nyt vuoden, ja hänen suvussaan on ihana tapa, että kaikkien synttäreitä juhlitaan. Pienesti, niin että ihmiset jaksaa käydä, ja lahjat on esim kahvipaketti, viinipullo tai muu pieni tavara. Kahvitellaan yhdessä pieni hetki, ja sitten on ok lähteä. Minusta tuo on nerokas järjestely, inhimillistä ja tasapuolista. Kaikki on vuorollaan keskipiste, ja silti tuo ei kuormita liikaa.
No mutta niinhän minä juuri kirjoitinkin. Eli aikuisen synttäreitä juhlittaessa riittää pieni mukava muistaminen (esim se kynttilähyhty) tai sitten mainitsemasi kahvipaketti, ei hänelle tarvitse satasia viedä.
Ja mitä tuohon, että jotakin inhottaa ajatus, että aikuiselle ei mitään lahjaa, niin kannattaa ajatella niinkin, että esim isäni jonka syntymäpäiviä vietettiin joka vuosi aika suurella porukalla( sen jälkeen, kun 70v oli tullut tääyteen. )ei oikesti halunnut mitään lahjoja. Vaatteita hän sanoi olevan kaapit pullollaan (aikaisempia synttärilahjoja) ja kaikkea muutakin. Hän ei välittänyt suklaasta eikä makeisista, ei juonut, että olisi sitäkään lajia tarvinnut, eikä lukenut kirjoja, piippuakaan ei poltellut. Isälle järjestettiin juhlatt, joihin lähes kaikki tulijat osallistuivat. Isäni eli lähes satavuotiaaksi ja kyllä siinä olisi ehtinyt turhaa tavaraa kertyä , jos päivänsankarin toivetta ei olisi noudatettu.
Itsekään en oikeasti halua mitään. Jos jotakin haluaisinkin, se olisi sellaista, mitä kukaan ei voisi minulle hankkia.
Jos on pakko tuoda jotakin, niin se kahvipaketti on ihan ok. Ei kaikki tarvitse /halua lahjoja. Eikä siinä ole mitään inhoamista.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäkää juhlista säästyneet rahat siihen, että viette lapsenne hemmottelulomalle esim. Tsekkeihin Prahaan! Syökää siellä hyvää ruokaa, shoppailkaa, käykää vaikka kylpylässä. Edullinen hintataso ja todella tunnelmallinen kaupunki. Jää mukava muisto nuorelle, ei edes kaipaa juhlia tuon jälkeen.
Peukku tälle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan joihinkin amiksen "juhliin" tule.
Muutenkin syrjäytyneen kuuloista touhua. Ylioppilasjuhlissa meillä on ollut lähemmäs sata vierasta, rippijuhlissa vähemmän. Kymmeniä kuitenkin.
Peiliin katse vain!
Hehe, ei kannata odottaa että tulisin korjaamaan vuotavan vessasi tai asentamaan putket omakotitalosi työmaalle. Olenhan vain amis ;) omat valmistujaisjuhlat oli aikoinaan mukavan lämminhenkiset ja eipä ole kukaan vielä valittanut, että tutuista löytyy tämä amisputkari :D No provohan tuo ylläoleva on mutta yhteen vastaavaan olen törmännyt ihan tosielämässäkin.
Minäkin tunnen yhden. Ihmettelee usein, miten vaikeaa on saada timpuria, sähkäriä tai putkaria töihin. Ja miten ne veloittavat niin paljon. Olen miettinyt, että pitäisikö hänelle kertoa, että "kiire" voi riippua siitä kuka kysyy ja työmaista, joille ei haluta mennä, annetaan tarjous, johon toivotaan, ettei tartuta.
minä en koskaan pyydä ketään suvun sähkäriä tai putkaria/muutakaan amisammattilaista tulemaan vähän hoitamaan jotain juttua. Syynä on vastuukysymykset. Kun pyytää sukulaista, niin yleensä jompikumpi odottaa jotain sukulaisuuteen perustuvaa etua ja tämä tarkoittaa sitä, että työstä tuskin saa mitään virallisia asiakirjoja. Tämä taas merkitsee sitä, että jos jossain tehdään virhe, niin vakuutusyhtiökin voi pestä kätensä jutusta. Sukulaisia jos pyydän, niin ehdottomasti sen yrityksen kautta, jossa sukulainen on töissä ja kaikki hoidetaan virallisesti. Viimeksi uusitiin talon sähköt ja sukulaismies sen hoiti oman firmansa kautta, kaikki sähkötarkstuspaperit sun muut tuli mukana ja takuu työlle. Naapuri vaihdatti oman talonsa sähköt kaverikaupoilla jonkun tutun tuttunsa kautta ja kuinkas sitten kävikään. Saunassa oli sähköt kytketty jotenkin väärin ja sauna vähän kärähti. Se tutun tuttu oli käyttänyt jotain varastossa lojuneita sähköjohtoja, jotka olivat jääneet yli jostain aikaisemmasta työstä. Naapuri makseli sitten omasta pusisstaan saunan korjaukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan joihinkin amiksen "juhliin" tule.
Muutenkin syrjäytyneen kuuloista touhua. Ylioppilasjuhlissa meillä on ollut lähemmäs sata vierasta, rippijuhlissa vähemmän. Kymmeniä kuitenkin.
Peiliin katse vain!
Minä ainakin olen ollut monta kertaa "amiksen juhlissa" ja on ollut isoja juhlia. Ja jos jonkun pitäisi peiliin katsoa, niin se olet kylläkin sinä itse.
Kertoo sun wt-piireistä🙂
Kertaakaan en ole ollut missään amisjuhlissa. Meidän piireissä lähinnä hävettäisi edes kertoa moisesta "saavutuksesta".
Sun piirit=mielenterveystoimisto.
Vierailija kirjoitti:
Kutsut pitää lähettää ajoissa, mikä siinä on niin vaikeaa?
Yo-kirjoitusten tulokset tulee n. kaksi viikkoa aiemmin joten paljon aikaa ei jää lähetellä kutsuja. Kaikilla ei ole 100% varmaa pääseekö ylioppilaaksi. Omalla lapsella jäi yhdessä aineessa pisteestä kiinni läpi pääseminen. Syksyllä uusi yritys. Täällä ei kylläkään ole tapana lähettää kutsuja erikseen vaan laitetaan lehteen ilmoitus.
Vierailija kirjoitti:
En varmaan edusta kaikkia suomalaisia mutta.... Syitä miksi itse en lähde juhlimaan: ei ole autoa, vuokraaminen maksaisi vähintään 100+bensat. Julkiset kulkee huonosti, noin puolet vähemmän vuoroja kuin ennen koronaa. Hinta noussut niissäkin. Yöpyminen maksaa hotellissa varmasti ainakin sen 100/yö + ruoat. Vaatteita ei ole juhliin sopivia, ei kenkiä tai mitään. Ei ole kirppiksellä sopivia eikä rahaa tilata verkkokaupasta. Ilman lahjaa on noloa mennä juhliin, valmistunut on lahjansa ansainnut. Mikään tavara ei kelpaa ja rahaa ei ole antaa muille, kaikki eläminen kallistunut, hyvä jos saan oman elämäni kustannettua. Liian usein on myös annettu ymmärtää että antamani rahasumma on liian pieni. Halvimmillaankin menisi satoja euroja toisen juhliin ja maksaisin siitä tulleita velkoja monta kuukautta. Lähetän/laitan tilille sen 50 ja kuuntelen taas hetken aikaa sitä huvittunutta selittelyä miten säästeliäänä nuori saa tuon summan riittämään aika pitkäänkin, karkkia ja hampparia saa vähän ostettua.
Me olemme miehen kanssa ihan ok-tuloista ja kyllä meidän mielestä 50 valmistujaislahjaksi on erittäin hyvä summa. Etenkin jos ei ole kyse erittäin läheisestä ihmisestä. Myös oma lukiolainen osaa arvostaa tuollaista summaa ja pienempääkin.
Meillä ei ole juhlia koska abilla ei mennyt yksi aine läpi joten juhlat mahdollisesti joulukuussa. Abi on tällä hetkellä töissä ja toivottavasti saa olla myös kesän jälkeen. Abille oli itsestään selvää, että etsii kesäksi töitä, että tienaa omaa rahaa.