Lue keskustelun säännöt.
Miten pysyttelen pinnalla, kun toinen jättää minut yksin vastuuseen kaikesta?
30.05.2022 |
Lasta suunnitellessa tehtiin miehen kanssa päätös, että jään vauvan kanssa kotiin äitiyslomalle.. Hoidin vauvan ja kodin, mutta kävi silti niin, että miehelle järjestelmä ei sopinutkaan, vaan tälle alkoi kehittymään negatiivisia tunteita minua ja kotonaoloani kohtaan. Yksipuolista vihanpitoa, tiuskimista, äkäilyä, katkeruutta, mykkäkoulua.. Tilanne eteni todella nopeasti todella huonoksi ja oli selvää, ettei järjestelymme toiminut, joten päädyimme vaihtamaan rooleja.., mutta mies ei ollut tyytyväinen tähänkään järjestelyyn. Tullessani töistä hän alkoi työntää lasta heti syliini huokaisten ja mennen suoraan sohvalle, minne jää lopuksi iltaa. Kotitöitä ei suostu tekemään, sillä hoitaa kuulemma jo vauvaa, joten "kaikki työt" kuuluu sille joka käy töissä, eli minulle.. Minulle jäi työt, kotityöt ja yöheräilyt.
Lapsen syntymästä asti en ole nukkunut yhtäkään kokonaista yötä, mikä tuntuu epäreilulta, joka on johtanut siihen, etten osaa nähdä miestä enää niin suuressa arvossa. Tuntuu että ne kaikki lupaukset ja suunnitelmat, mitä tehtiin ennen lapsen tuloa on petetty hänen osaltaan. Pidin häntä rehellisenä ja luotettavana, sekä suhdettamme vakaana. Luulin tuntevani hänet, mutta hän muuttui täysin ilman varoitusmerkkejä. Olen valmis tekemään kompromisseja ja järjestelemään asioita uudestaan, mutta mies ei suostu tulemaan puoleen väliin missään asiassa.
Olen aivan uupunut.. Jouduin lopulta jäämään töistä sairaslomalle, kun kaikki stressi ja valvotut yöt aiheuttivat siellä todellisen vaaratilanteen. Tuntuu kurjalta, kun olen saanut enemmän tukea työkavereiltani ja esimieheltä, kuin mieheltä. Koska en ole saanut avattua miehen kanssa avointa puheyhteyttä uudelleen ja välillemme on muodostunut kaikkia näitä uusia puhumattomia tunteita ja patoumia, niin aloin etsimään meille apua perheneuvolasta, kunnalta jne., mutta kaikki palvelut ovat ruuhkautuneet ja avunsaannissa kestää vielä useampi kuukausi. Olen vain niin uupunut ja väsynyt etten jaksa enää, joten oli pakko saada purkaa johonkin tuntemuksiani, vaikkakin hyvin tiivistetyssä muodossa.
Te jotka olette olleet samankaltaisissa tilanteissa: muuttuiko asiat koskaan enää parempaan vai tuleeko dynamiikka välillämme olemaan lopullisesti erilainen? Tuntuu että toinen on muuttunut aivan eri ihmiseksi lapsentulon myötä..
Meidän piti kannatella toisiamme vanhemmuuden läpi, mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki on siirtynyt pikkuhiljaa minun vastuulleni kokonaan ja tuntuu, että yritän viimeisillä voimillani pitää meitä pinnalla ja on vain ajankysymys milloin uppoan pohjaan.. samalla kun toisella ei ole huolen häivää maailmassa tai niin ainakin elelee ja käyttäytyy. Olen loppu kuin tämä vuodatuskin.
Kommentit (173)
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Ensimmäisenä kannattaa lopettaa tämä typerä selittely suuntaan ja toiseen. Miehesi käytös viestittää hyvin selvästi ettei häntä kiinnosta.
Eroa ja muuta omillesi lähelle niitä ihmisiä, jotka voivat auttaa lapsen hoidossa.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Mies ei halua hoitaa niitä kotitöitä, ei töissä ollessaan eikä kotona ollessaan. Ja lastakin vaan minimimäärän. Mitä se päiväkoti asiaan auttaa? Ap hoitaisi edelleen iltaisin lapset ja kotityöt ja mies vetäisi lonkkaa niinkuin ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Mies ei halua hoitaa niitä kotitöitä, ei töissä ollessaan eikä kotona ollessaan. Ja lastakin vaan minimimäärän. Mitä se päiväkoti asiaan auttaa? Ap hoitaisi edelleen iltaisin lapset ja kotityöt ja mies vetäisi lonkkaa niinkuin ennenkin.
Lisäksi ap joutuisi luultavasti viemään ja hakemaan lapsen päiväkodista, koska mies ei töiltään ehdi, ja olemaan pois töistä lapsen sairastelujen takia, koska mies ei ehdi. Ja hoitamaan sitten ne poissaolojen takia kasaantuneet työt entistä lyhyemmässä ajassa. Ei se päiväkoti ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu, kun kyseessä on ilmiselvä parisuhdeongelma eikä niinkään lastenhoito-ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Ensimmäisenä kannattaa lopettaa tämä typerä selittely suuntaan ja toiseen. Miehesi käytös viestittää hyvin selvästi ettei häntä kiinnosta.
Eroa ja muuta omillesi lähelle niitä ihmisiä, jotka voivat auttaa lapsen hoidossa.
Tsemppiä!
Ei kiinnosta? Vaikka hän on jäänyt kotiin lapsen kanssa? Enemmän tämä kuulostaa siltä, että aplle ei kelpaa mikään, miehen täytyisi tehdä vieläkin enemmän ja olla sit vielä iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Mies ei halua hoitaa niitä kotitöitä, ei töissä ollessaan eikä kotona ollessaan. Ja lastakin vaan minimimäärän. Mitä se päiväkoti asiaan auttaa? Ap hoitaisi edelleen iltaisin lapset ja kotityöt ja mies vetäisi lonkkaa niinkuin ennenkin.
Lisäksi ap joutuisi luultavasti viemään ja hakemaan lapsen päiväkodista, koska mies ei töiltään ehdi, ja olemaan pois töistä lapsen sairastelujen takia, koska mies ei ehdi. Ja hoitamaan sitten ne poissaolojen takia kasaantuneet työt entistä lyhyemmässä ajassa. Ei se päiväkoti ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu, kun kyseessä on ilmiselvä parisuhdeongelma eikä niinkään lastenhoito-ongelma.
Mikä parisuhdeongelma tässä muka on?
Ap valittaa ettei mies tee tarpeeksi kotitöitä ja lykkää lapsen hänelle kun hän tulee töistä
Mies mököttää, koska ap vaatii em. asiaa.
Mies on käänyt lapsen kanssa kotiin, mikä saa sut ajattelemaan, että mies ei hakisi tai veisi lasta päiväkotiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Ensimmäisenä kannattaa lopettaa tämä typerä selittely suuntaan ja toiseen. Miehesi käytös viestittää hyvin selvästi ettei häntä kiinnosta.
Eroa ja muuta omillesi lähelle niitä ihmisiä, jotka voivat auttaa lapsen hoidossa.
Tsemppiä!Ei kiinnosta? Vaikka hän on jäänyt kotiin lapsen kanssa? Enemmän tämä kuulostaa siltä, että aplle ei kelpaa mikään, miehen täytyisi tehdä vieläkin enemmän ja olla sit vielä iloinen.
Niin sinustako on kohtuullista, että Ap kävi töissä, teki kotityöt ja hoiti kaikki yöheräämiset? Kun mies hoiti vauvaa ainoastaan työpäivän ajan ja meni lopulta röhnöttämään sohvalle osoittaen mieltään. Joten todellakin miehen täytyisi tehdä enemmän! Vastuun tulisi jakautua tasan kahdelle ihmiselle. Nyt perheen äiti kannattelee koko perhettä, ja samalla kiukuttelevaa miestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Ensimmäisenä kannattaa lopettaa tämä typerä selittely suuntaan ja toiseen. Miehesi käytös viestittää hyvin selvästi ettei häntä kiinnosta.
Eroa ja muuta omillesi lähelle niitä ihmisiä, jotka voivat auttaa lapsen hoidossa.
Tsemppiä!Ei kiinnosta? Vaikka hän on jäänyt kotiin lapsen kanssa? Enemmän tämä kuulostaa siltä, että aplle ei kelpaa mikään, miehen täytyisi tehdä vieläkin enemmän ja olla sit vielä iloinen.
Niin ei kiinnosta kumppanin jaksaminen tai tasapuolinen työnjako. Ap hoiti kotona ollessaan lapsen ja kotityöt ja mies sai iltaisin levätä, ja mies kiukuttelu siitä. Nyt mies hoitaa lapsen päivällä, ap hoitaa kotityöt ja lapsen töittensä jälkeen ja mies saa iltaisin levätä. Ja nukkua yöt, ja kiukuttelee silti. Kumpikohan on se, jolle ei kelpaa mikään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Mies ei halua hoitaa niitä kotitöitä, ei töissä ollessaan eikä kotona ollessaan. Ja lastakin vaan minimimäärän. Mitä se päiväkoti asiaan auttaa? Ap hoitaisi edelleen iltaisin lapset ja kotityöt ja mies vetäisi lonkkaa niinkuin ennenkin.
Lisäksi ap joutuisi luultavasti viemään ja hakemaan lapsen päiväkodista, koska mies ei töiltään ehdi, ja olemaan pois töistä lapsen sairastelujen takia, koska mies ei ehdi. Ja hoitamaan sitten ne poissaolojen takia kasaantuneet työt entistä lyhyemmässä ajassa. Ei se päiväkoti ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu, kun kyseessä on ilmiselvä parisuhdeongelma eikä niinkään lastenhoito-ongelma.
Mikä parisuhdeongelma tässä muka on?
Ap valittaa ettei mies tee tarpeeksi kotitöitä ja lykkää lapsen hänelle kun hän tulee töistä
Mies mököttää, koska ap vaatii em. asiaa.
Mies on käänyt lapsen kanssa kotiin, mikä saa sut ajattelemaan, että mies ei hakisi tai veisi lasta päiväkotiin?
Esim se, että mies mököttää, ei suostu puhumaan, eikä tekemään omaa osuuttaan kotitöistä? Jos mies ei nyt suostu tekemään kuin välttämättömän (=on lapsen kanssa kun ap on töissä), mikä saa kuvittelemaan että hän tekisi töissä ollessaan mitään muuta kuin välttämättömän (=työssä käynti)?
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Kiitos tästä kirjoituksesta! Tää on kuin suoraan minun elämästäni juuri nyt. Meillä vauva 8kk. En tiedä mitä sano, muuta kuin että et ole yksin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ap oli kotona lapsen kanssa ja mies töissä, niin ap joutui hoitamaan yksin yöheräämiset. Kun mies oli kotona lapsen kanssa ja ap töissä, niin ap joutui hoitamaan yksin yöheräämiset.
Kun lapsi menee päiväkotiin ja sekä ap että mies töihin, niin kukahan taas joutuu hoitamaan yksin yöheräämiset.
Reilua, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Miksi sitten ei voisi tehdä niin, että mies hoitaa lapsen ap:n työpäivän ajan ja kotityöt hoidetaan illalla puoliksi (samoin lapsen hoito)? Mihin sitä päiväkotia siinä tarvitaan? Ei se ratkaise mitään ongelmaa, kun ongelma on se, että jokaisessa lastenhoitokuviossa ap hoitaa kotityöt ja yöheräilyt ja mies kiukuttelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Minusta tämä kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Siis tuo että mies pystyy säännöstelemään mielialojaan ja manipuloimaan sillä sinua sekä se että mieliala vaihtuu lennosta sen mukaan keitä on paikalla.
Itse on elämänsä viimekädessä jaksettava. Jos lapsen hankkii, niin pitäisi pystyä edes jotenkin se pikkulapsivaihe lusimaan. Vaikka olisi kuinka hyvä mies, niin ei voi koskaan tietää miten se muuttuu tai mitä muuta elämään tulee. Enkä tarkoita tätä naljailuna, että "mitäs läksit", vaan sillä tavalla, että aloittajan oma olo saattaa helpottaa, jos pystyy hyväksymään asian että nyt on vaan selvittävä itse, verrattuna siihen että joutuu jatkuvasti pettymään, kun toivoo toiselta apua turhaan.
Tuo on vaihe raskas, muistan kyllä itsekin. Minun mies kantoi kyllä vastuunsa ihan hyvin lapsen synnyttyä, mutta emme olleet varautuneet siihen että hänen työnsä muuttui niin, että joutui olemaan reissussa paljon aikaisempaa enemmän. Jatkuvasti oli jossain päin maailmaa viikkoja kerrallaan. Meillä oli kotieläimiä, puulämmitys ja koko talo remontissa. Välillä puuttui keittiö ja välillä sähköt tai lattia...
Lisäksi yllätyksenä tuli, että oma äitini, joka oli raskausajan tosi innoissaan vauvasta, ei sitten hänen synnyttyään halunnutkaan auttaa ollenkaan. Ensimmäisen kerran hoiti lasta tämän ollessa 1,5 v., kun jouduin äkillisesti hammasleikkaukseen. Seuraavaan hoitokertaan meni taas pari vuotta. Välillä oli epätoivoista, kun mies oli poissa, itse vähän kipeänä ja valvonut, ei tullut lämmintä vettä ja sitten sairastui joku hevonen, jotai sai pakkasessa pidellä eläinlääkärille vauva jossain loimikasassa tallin nurkassa nukkumassa. Tai hereillä...
Kuitenkin, vaikka tuntuu raskaalta ja loputtomalta, lapsi kasvaa todella nopeasti. Hankalat vaiheet loppuvat usein yhtä äkkiä kuin alkoivatkin. Kun sen lapsen kanssa on ollut tiiviisti ja yhdessä selvitty, niin aika varmasti teillä on kivaa yhdessä kun se on isompikin. Mies on tuossa kuviossa lopulta se joka eniten menettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Minusta tämä kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Siis tuo että mies pystyy säännöstelemään mielialojaan ja manipuloimaan sillä sinua sekä se että mieliala vaihtuu lennosta sen mukaan keitä on paikalla.
Säkö et pysty? Ihan jokainen ihminen pystyy (ja hänen täytyy pystyä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Miksi sitten ei voisi tehdä niin, että mies hoitaa lapsen ap:n työpäivän ajan ja kotityöt hoidetaan illalla puoliksi (samoin lapsen hoito)? Mihin sitä päiväkotia siinä tarvitaan? Ei se ratkaise mitään ongelmaa, kun ongelma on se, että jokaisessa lastenhoitokuviossa ap hoitaa kotityöt ja yöheräilyt ja mies kiukuttelee.
No ilmeisesti ei pysty, kun ap sanoo, että ongelma on se, että mies työntää vauvan hänelle kun hän tulee töistä. Mulle olisi itsestäänselvää, että mä töistä tullessani ottaisin sen vauvan ja tekisin kotitöitä, jos jaksaisin.
Jos nainen toimisi kuten apn mies, hänelle sanottaisiin, että tottakai kun se mies on ollut poissa koko päivän, se ilta on sun omaa aikaa, mutta kun se on mies, sekin on väärin. En mä yhtään ihmettele, että mies kiukuttelee, jos hän kuulee aplta heti, kun tämä tulee töistä, että mitään taas ole tehty ja nyt sit työnnät tän mulle ja ja ja. Kuinka moni mies saisi sanoa noin naiselle?
Tuossa kuviossa on kaksi joustamatonta ja halutonta ratkomaan arki toimivaksi, ei vain yksi. Tuossa on kaksi tunteensa näyttävää, myös sen miehen tulee saada kiukuta, jos siltä tuntuu, se ei ole mikään naisten yksinoikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.
Ja vaimoko toimii toisin?
Mitä tarkoitat?
No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).
Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.
Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?
Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.
Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.
On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.
Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.
Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.
Miksi sitten ei voisi tehdä niin, että mies hoitaa lapsen ap:n työpäivän ajan ja kotityöt hoidetaan illalla puoliksi (samoin lapsen hoito)? Mihin sitä päiväkotia siinä tarvitaan? Ei se ratkaise mitään ongelmaa, kun ongelma on se, että jokaisessa lastenhoitokuviossa ap hoitaa kotityöt ja yöheräilyt ja mies kiukuttelee.
Koska se mies ei jaksa hoitaa kotitöitä oltuaan päivän lapsen kanssa. Ja se on ihan ymmärrettävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Minusta tämä kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Siis tuo että mies pystyy säännöstelemään mielialojaan ja manipuloimaan sillä sinua sekä se että mieliala vaihtuu lennosta sen mukaan keitä on paikalla.
Eli miehen tunteet on henkistä väkivaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Minusta tämä kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Siis tuo että mies pystyy säännöstelemään mielialojaan ja manipuloimaan sillä sinua sekä se että mieliala vaihtuu lennosta sen mukaan keitä on paikalla.
Säkö et pysty? Ihan jokainen ihminen pystyy (ja hänen täytyy pystyä)
Ei nää pysty. Ne valittaa sukujuhlissa ja mököttää kavereiden luona, ihan vaan siksi, että muillakin olisi paska olo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Minusta tämä kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Siis tuo että mies pystyy säännöstelemään mielialojaan ja manipuloimaan sillä sinua sekä se että mieliala vaihtuu lennosta sen mukaan keitä on paikalla.
Eli miehen tunteet on henkistä väkivaltaa?
No kyllä se siinä vaiheessa on, jos mies vihoittelee vaimolleen jatkuvasti eikä suostu asiasta keskustelemaan eikä mitenkään ratkaisemaan.
Miksikö mies toimii noin? Koska voi. Meno muuttuu vasta, kun ap ei enää mahdollista tuota asiaa.