Lue keskustelun säännöt.
Miten pysyttelen pinnalla, kun toinen jättää minut yksin vastuuseen kaikesta?
30.05.2022 |
Lasta suunnitellessa tehtiin miehen kanssa päätös, että jään vauvan kanssa kotiin äitiyslomalle.. Hoidin vauvan ja kodin, mutta kävi silti niin, että miehelle järjestelmä ei sopinutkaan, vaan tälle alkoi kehittymään negatiivisia tunteita minua ja kotonaoloani kohtaan. Yksipuolista vihanpitoa, tiuskimista, äkäilyä, katkeruutta, mykkäkoulua.. Tilanne eteni todella nopeasti todella huonoksi ja oli selvää, ettei järjestelymme toiminut, joten päädyimme vaihtamaan rooleja.., mutta mies ei ollut tyytyväinen tähänkään järjestelyyn. Tullessani töistä hän alkoi työntää lasta heti syliini huokaisten ja mennen suoraan sohvalle, minne jää lopuksi iltaa. Kotitöitä ei suostu tekemään, sillä hoitaa kuulemma jo vauvaa, joten "kaikki työt" kuuluu sille joka käy töissä, eli minulle.. Minulle jäi työt, kotityöt ja yöheräilyt.
Lapsen syntymästä asti en ole nukkunut yhtäkään kokonaista yötä, mikä tuntuu epäreilulta, joka on johtanut siihen, etten osaa nähdä miestä enää niin suuressa arvossa. Tuntuu että ne kaikki lupaukset ja suunnitelmat, mitä tehtiin ennen lapsen tuloa on petetty hänen osaltaan. Pidin häntä rehellisenä ja luotettavana, sekä suhdettamme vakaana. Luulin tuntevani hänet, mutta hän muuttui täysin ilman varoitusmerkkejä. Olen valmis tekemään kompromisseja ja järjestelemään asioita uudestaan, mutta mies ei suostu tulemaan puoleen väliin missään asiassa.
Olen aivan uupunut.. Jouduin lopulta jäämään töistä sairaslomalle, kun kaikki stressi ja valvotut yöt aiheuttivat siellä todellisen vaaratilanteen. Tuntuu kurjalta, kun olen saanut enemmän tukea työkavereiltani ja esimieheltä, kuin mieheltä. Koska en ole saanut avattua miehen kanssa avointa puheyhteyttä uudelleen ja välillemme on muodostunut kaikkia näitä uusia puhumattomia tunteita ja patoumia, niin aloin etsimään meille apua perheneuvolasta, kunnalta jne., mutta kaikki palvelut ovat ruuhkautuneet ja avunsaannissa kestää vielä useampi kuukausi. Olen vain niin uupunut ja väsynyt etten jaksa enää, joten oli pakko saada purkaa johonkin tuntemuksiani, vaikkakin hyvin tiivistetyssä muodossa.
Te jotka olette olleet samankaltaisissa tilanteissa: muuttuiko asiat koskaan enää parempaan vai tuleeko dynamiikka välillämme olemaan lopullisesti erilainen? Tuntuu että toinen on muuttunut aivan eri ihmiseksi lapsentulon myötä..
Meidän piti kannatella toisiamme vanhemmuuden läpi, mutta lapsen syntymän jälkeen kaikki on siirtynyt pikkuhiljaa minun vastuulleni kokonaan ja tuntuu, että yritän viimeisillä voimillani pitää meitä pinnalla ja on vain ajankysymys milloin uppoan pohjaan.. samalla kun toisella ei ole huolen häivää maailmassa tai niin ainakin elelee ja käyttäytyy. Olen loppu kuin tämä vuodatuskin.
Kommentit (173)
121/173
|
31.05.2022 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Avmammat taas täällä joukolla komppaa apta 😅 Jospa nyt ap sen sijaan, että valittaa miehestään, kuuntelisi sitä miestä? Jospa sen sijaan, että sanoo *sä et koskaan* *Sä et taaskaan* tai *Taas sä* sanoiskin, että *Kiva kun sä* ja *Ymmärrän että*
Miehesi ei selvästi ole tyytyväinen tähän(kään) järjestelyyn ja työnjakoon. Sulle ongelma on kotityöt, hänelle ei, mieti hetki miksi näin? Sä et ole tyytyväinen myöskään tähän, olitko edelliseen malliin? Palaatteko siihen vai kokeiletteko uutta?
Tuo, että molemmat velloo fiiliksissään ei johda mihinkään. Ennen kuin niitä fiiliksiä lähdetään mihinkään käsittelemään, arjen oletukset täytyy olla molemmille selvillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Summa summarum: Karmea äkäilevä ukko.
Yksi mahd. tulokulma mikä jäi omista kommenteista on, että jos tosiaan muutos miehen käytöksessä äkkinäinen, tämä voi olla myös oire/merkki siitä että on tullut sen varsinaisen lapsikotiarjen sivulla munattua isosti. Eli kuviot toimiston Lissun kanssa solmussa(haikailee vapautta tai mennyt lupaamaan liikoja tulevaisuudesta). Tai netissä on painettu kaikki säästöt mummorullaan/pokeriin . Mutta sotku joka tulee pamahtamaan ja pallot ei pysy ilmassa. Kiukkua vaimolle jotta jättäisi koska ei ole munaa kertoa. Se että kaikki saa tietää kaiken, voi olla kuolemaa isompi peikko. Japskimiehet menee ikkunasta ennen kuin kertoo kotona että tuli siirto toimistolta varastolle tai monoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.
Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.
Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.
Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.
Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.
Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.
- Ap
Minusta tämä kuulostaa henkiseltä väkivallalta. Siis tuo että mies pystyy säännöstelemään mielialojaan ja manipuloimaan sillä sinua sekä se että mieliala vaihtuu lennosta sen mukaan keitä on paikalla.
Säkö et pysty? Ihan jokainen ihminen pystyy (ja hänen täytyy pystyä)
Lue lauseeni loppuun sekä myös ap:n kommentti, johon vastasin. Eli jos kyse on siitä, että henkilö pyrkii manipuloimaan toista esim. omien mielialojensa vaihtelulla, vihaisuudella, mykkäkoulua. Ymmärrän, että tilannetta on vaikea tunnistaa, ellei ole sellaisessa ollut. Sitä on myös erittäin vaikea sanoittaa, mutta ap onnistui sanoittamisessa hyvin.
Että sellainen miesvauva siellä, en katselisi tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etsi toinen mies. Tutustu häneen rauhassa ja jos hänestä on myös isäksi lapsellesi, voit harkita toista lasta hänen kanssaan. Onnea matkaan! Sinulle löytyy ottajia!
saikulla olevat mt ongelmaiset yh:t on tosi haluttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi piti lisääntyä, vaikka olet noin heikko?
Kuulostaa todella pahalta tuo miehen käytöksen muuttuminen kun autonovi sulkeutuu kyläpaikasta lähdettyä ja ap:n munankuorilla käveleminen. Ikään kuin ap yrittää kaikin voimin olla miehen mieliksi ja ärsyttää häntä mahdollisimman vähän. Yksityiselle terapeutille mies ei halua vaikka ap maksaisi ja siivousapua ei myöskään voi ostaa. Huh huh. Mitä tällaisesta suhteesta saa, jos kokee olevansa (ja lapsi myös)toiselle pelkkä rasite?
Itse miettisin millaisen mallin parisuhteesta lapseni saa ja haluanko lapseni kasvavan kodissa, jossa on jatkuvasti hieman vihamielinen ilmapiiri, isä ärsyyntynyt kaikkeen ja äiti aivan lopussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen seurannut keskustelua sivusta, sillä en ole ehtinyt vastailemaan. Poimin teidän neuvoja ja olen ollut nyt yksin yhteydessä yksityisenpuolen palveluihin. Mies sai tästä jotenkin selvää. En tiedä kävikö puhelintani läpi ollessani lapsen kanssa pihalla vai miten, mutta hän huusi ja raivosi miten olen pettänyt tämän luottamuksen ja miten olimme sopineet, ettemme mene yksityiselle. Selvitin miehelle, että olen aikeissa mennä yksin ja haen apua itselleni, eli en rikkonut sopimustamme, eikä hänen odoteta osallistuvan.. Se ei riittänyt kuitenkaan miehelle, vaan hän raivostui entisestään ja huusi miten menen sinne vain maalatakseni hänet huonossa valossa ja näin kiristän varmasti häntäkin osallistumaan ja kaikkea aivan päätöntä.. Todellisuudessa haluan vain selvyyttä ajatuksilleni. Tarkoituksenani ei todellakaan ole maalata häntä huonossa valossa, vaan saada jotain apua, neuvoja ja tukea, sekä selvittää ajatuksiani.
Ollut jo pitkään todella haikea olo.. sellainen kuin olisin jo menettänyt jotain. En tiedä onko se alitajuntani, joka tietää, ettei tämä voi jatkua näin ja jos asiat eivät muutu niin eron mahdollisuus vaihtoehtona on alkanut vahvistumaan, vaikka en sitä suoraan tahtoisi myöntää.. On niin vaikea hyväksyä sitä mahdollisuutta, kun mietin meidän hyviä aikoja. Ne olivat upeita. Mies myös tuolloin, kun pelkäsin hänen haluavan eron muistutti minua parin päivän ajan minkälaista arkemme ja suhteemme voisi olla, joka valoi minuun jälleen toivoa ja uskoa tulevaisuuttamme kohtaan.., mutta lopulta tuo parin päivän panostus ei tule riittämään pidemmällä tähtäimellä, vaan kaipaan varmuutta ja pysyvyyttä.
- Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen seurannut keskustelua sivusta, sillä en ole ehtinyt vastailemaan. Poimin teidän neuvoja ja olen ollut nyt yksin yhteydessä yksityisenpuolen palveluihin. Mies sai tästä jotenkin selvää. En tiedä kävikö puhelintani läpi ollessani lapsen kanssa pihalla vai miten, mutta hän huusi ja raivosi miten olen pettänyt tämän luottamuksen ja miten olimme sopineet, ettemme mene yksityiselle. Selvitin miehelle, että olen aikeissa mennä yksin ja haen apua itselleni, eli en rikkonut sopimustamme, eikä hänen odoteta osallistuvan.. Se ei riittänyt kuitenkaan miehelle, vaan hän raivostui entisestään ja huusi miten menen sinne vain maalatakseni hänet huonossa valossa ja näin kiristän varmasti häntäkin osallistumaan ja kaikkea aivan päätöntä.. Todellisuudessa haluan vain selvyyttä ajatuksilleni. Tarkoituksenani ei todellakaan ole maalata häntä huonossa valossa, vaan saada jotain apua, neuvoja ja tukea, sekä selvittää ajatuksiani.
Ollut jo pitkään todella haikea olo.. sellainen kuin olisin jo menettänyt jotain. En tiedä onko se alitajuntani, joka tietää, ettei tämä voi jatkua näin ja jos asiat eivät muutu niin eron mahdollisuus vaihtoehtona on alkanut vahvistumaan, vaikka en sitä suoraan tahtoisi myöntää.. On niin vaikea hyväksyä sitä mahdollisuutta, kun mietin meidän hyviä aikoja. Ne olivat upeita. Mies myös tuolloin, kun pelkäsin hänen haluavan eron muistutti minua parin päivän ajan minkälaista arkemme ja suhteemme voisi olla, joka valoi minuun jälleen toivoa ja uskoa tulevaisuuttamme kohtaan.., mutta lopulta tuo parin päivän panostus ei tule riittämään pidemmällä tähtäimellä, vaan kaipaan varmuutta ja pysyvyyttä.
- Ap
Kuulostaa siltä, että mies oikein etsimällä etsii syitä suuttua ja raivota.. Ensin kaivellut sun puhelinta ilmeisesti tai muuten nähny vaivaa saadakseen selvää mitä oot aikeissa tehdä. Esittää kylmää, mutta kuitenkin haluaa tietää mitä sulla on meneillään. Ei oo normaalia käytöstä.....puhumattakaan tämän reaktiosta "uutisiin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kelluntatakki hyvin pysyy pinnalla.
En osaa sanoa muuta kuin epäilyksen ulkopuolisesta avusta jos henkilö on klassinen narsisti. Miehen valitsen hyvin tarkkaan. Yksi narsisti (isä) elämän ajalle on riittänyt oikein hyvin siihen tuomaan "haastetta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa muuta kuin epäilyksen ulkopuolisesta avusta jos henkilö on klassinen narsisti. Miehen valitsen hyvin tarkkaan. Yksi narsisti (isä) elämän ajalle on riittänyt oikein hyvin siihen tuomaan "haastetta".
Ja vastuun sälyttäminen muille (omalle lapsellekin) on ihan tuttua. Toisen vastuuttaminen ja kaiken vastuun sysääminen tälle.
Vierailija kirjoitti:
Olemme siis tässä pitkässä jonossa avunpiiriin ja perheterapiaan. Tarkkaa päivämäärää emme ole saaneet, vain suuntaa antavan arvion, mutta sekin on kuukausien päässä ja pitäisi jaksaa vielä siihen asti.
- Ap
Normaalia hyvinvointivaltion touhua.
Haluaako mies muka oikeasti mukaan tuohon perheterapiaan? Vai onko se "joo joo, mennään sitten kun sinne saa sen ajan" ja kun aika on konkreettisesti seuraavana päivänä, niin se ei sinne lähde. Uumoilen vähän että näin tulee käymään.
Mutta sitten menet itse, ja toivottavasti siinä kohtaa tajuat, että se kuuluisa sianjättöaika on käsillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tuntuu kummalliselta miten paljon näitä tapauksia tuntuu olevan joissa perheen perustamisen ja lapsen saamisen jälkeen mies onkin ihan puskista itsekäs mulkku.
Tähän tietenkin itse miehenä, jolle isyys ja juuri se pienestä huolehtiminen oli yksi toteutuneista unelmista, on vaikea suhtautua niin ettei aivot nyrjähdä. Miten ei ole vaikka 5-6v taipaleella ja yhdessäasumisella esiin tilanteita joissa kaikki ei ole täydellisesti ja stressaa ja miten puoliso käyttäytyy. Tai tilanteita joissa itse(tai muu miehen läheinen) on niin kipeänä/ongelmissa että mies joutuu hoitamaan kaiken töiden lisäksi ja klaaraakin koska elämässä asiat on hoidettava.
Millä kriteereillä mies on alunperin hankittu. Onko klaarannut kaiken ja ollut empaattinen ja ahkera ja vauva muutti ihmisen? Vai onko puolison valinta tehty(vaikka perhe mielessä) ranskalaisin viivoin ainoastaan ajatellen mikä kuulostaa paperilla hyvältä punaista tupaa ja Volvoa ajatellen? Plus tietenkin kemia, ilman ei pärjää vaikka valitsisi kumppanin joka vahva ja ahkera elämän myrskyissäkin.
Mutta tosiaan tuntuu ihan kuin olisi naiset joukolla hakeneet miesten äitien hoteista tai pvhoidosta tulevat miehensä kysyen vain ammatin ja pituuden.....pvkodin täti yrittänyt huutaa perään etten tiedä kannattaako sitä kun pvunien jäädessä väliin ei ole hymypoika enää. Voi tietenkin olla niin että elämä on ollut liian helppoa pareille, instaa ja suppaillaan vähän duunia eikä vain ole ollut vastoinkäymisiä missä nähdä että äijä on veltto, laiska ja henkisesti ei kestä turbulenssia.
Sellainen huomio että ahkeruus oman harrastuksen, auton fixaus, urheilu, pelit jne, ei ole käypä mittari koska se korreloi kiinnostuksen kanssa ja on hupia. Se veri mitataan kun kaikki on päin persettä, miljoonaa asiaa jonossa, pitäisi pyytää anteeksi ja koota ennen aamua Ikean pöytä. Luovuttaako ja kiukkuaa, vai nauratte yhdessä absurdille tilanteelle ja klaaraa koska oppinut että jostain pitää alkaa lapioida kun asioita liikaa.
Olen yksi tähän ketjuun kirjoittaneista, jolle kävi samoin kuin AP:lle. Me oltiin yhdessä kuusi vuotta ennen kuin päätettiin aloittaa lapsen yrittäminen. Meidän elämässä vain ei tullut eteen mitään isoja kriisejä ennen lasta. Molemmat olimme terveitä, hyväkuntoisia, koulutettuja, hyvässä työssä. Oli vain pikkuflunssaa ja sitäkin harvoin, ei siis terveysongelmia. Molemmilla hyvä vakityöpaikka, ei siis työttömyyttä eikä rahaongelmia. Asuttiin vain hyväkuntoisissa kerrostaloasunnoissa eli asumiseenkaan ei liittynyt mitään hometalokriisejä. Ja kotitöitä on kahden aikuisen kerrostalotaloudessa on niin vähän että niistä ei mitään vääntöä oikein edes voinut muodostua. Molempien vanhemmat on hyväkuntoisia eli ei mitään låheisiinkään liittyvää kriisiä ollut. Lapsen saaminen oli ensimmäinen kriisi, tosin vain miehelle. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta lapsista ja moni hankala asia tuli hänelle isona yllätyksenä.
Kuulostaa tosiaan että ehkä osunut sitten vaan huono arpa. Ei pelkästään vastoinkäymiset timanttia tee vaan niistä kunnialla selviäminen. Tod näk tuollaisen heikomman ne rikkoo tilapäisesti tai pysyvästi.
Tuo vähän pisti silmään vielä ettei lapsista aiempaa kokemusta. Hui. Tässä auto, kyydissä minä ja meidän elämä. Kerron sitten liikkeelle lähdön jälkeen miten ajetaan. Nykypäivänä varsinkin keskiluokassa paine on kyllä joskus kova ympäristöltä/sukulaisilta hankkia lapsia vaikka mies ei tästä itse olisi haaveillut. Juttu joka vain pitää tehdä.
Vaikka kovasti pleikkaripipopäitä dissataan kun eivät halua perhettä tai naisia jotka valitsee lapsettomuuden, niin onhan niissä ratkaisuissa 1000 kertaa enemmän selkärankaa kuin itkeä nyytti kädessä ettei tätä tainnut haluta.
Niin kuinka monella miehellä on lapsista kokemusta ennen kuin niitä ryhdytään tekemään? Jos ei kaveripiirissä vielä hirveästi ole lapsia eikä sisaruksilla ole lapsia? Ei ollut meilläkään juuri kokemusta lapsista, kummallakaan, ja ihan siinä yhdessä opittiin. Luojan kiitos mies osoittautui kehityskelpoiseksi yksilöksi eikä lusmuksi, ja hommat hoituu nykyään ihan sujuvasti kummalta vaan.
Eipä tämäkään asia mustavalkoinen ole, siis on varmaan tavallista sekä tuoreella äidillä ja isällä olla järkyttynyt muutoksesta. Mutta pointti onkin se, kykeneekö muuttunutta tilannetta käsittelemään mielessään niin, että se muuttuu mahdollisuudeksi. Jäykät ja lukkiutuneet asenteet estävät kaiken sopeutumisen. Jotkut menneisyydestä ylättäen nousevat kipeät asiat saattavat osua juuri lapsen syntymään.
Kaikkein kehittymättömin veto on silti vain häipyä paikalta. Varmasti helpoin, mutta myös sellainen jolla sitä arvostusta ei taatusti saada. Arvostus saada juuri sietämällä epätietoisuutta, epämukavuutta ja kaikenlaisia muita ikäviä oloja ja tunteita kippaamatta niitä toisen syyksi tai niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Yksi mahd. tulokulma mikä jäi omista kommenteista on, että jos tosiaan muutos miehen käytöksessä äkkinäinen, tämä voi olla myös oire/merkki siitä että on tullut sen varsinaisen lapsikotiarjen sivulla munattua isosti. Eli kuviot toimiston Lissun kanssa solmussa(haikailee vapautta tai mennyt lupaamaan liikoja tulevaisuudesta). Tai netissä on painettu kaikki säästöt mummorullaan/pokeriin . Mutta sotku joka tulee pamahtamaan ja pallot ei pysy ilmassa. Kiukkua vaimolle jotta jättäisi koska ei ole munaa kertoa. Se että kaikki saa tietää kaiken, voi olla kuolemaa isompi peikko. Japskimiehet menee ikkunasta ennen kuin kertoo kotona että tuli siirto toimistolta varastolle tai monoa.
Tässä tapauksessa ei taida olla päihdettä/huumetta salaisena rakastajattarena, mutta sehän on nykyään myös hyvin tavallinen aikuistumisen estäjä, mies säätää koko ajan omia fiiliksiään aineilla eikä häntä oikeastaan kiinnosta vttujakaan mikään muu.
Että se miksi perheellistyminen on nykyään niin epävarmaa johtuu tästä nopean mielihyvän kyllästämästä ajasta, jonka kanssa pitkäjänteinen sitoutuminen ja muu henkinen ponnistelu menee ristiin. Jos on huonot kortin, vanhemmistakaan ei saa apua/tukea lapsen hoitoon ja tai sitä ei uskalla heiltä ottaa.
Jäi mietityttämään mistä mies oikein tiesi, että olen varannut itselleni tuon ajan yksityiselle. Aikomuksenani ei ollut haastaa riitaa, vaikka tiesin, että nykyään, kun hän rähjää kaikesta, niin se on väistämätöntä.
Niinpä kysyin ja mies nosti syyttä äänenvoimakkuutensa strategisesti niin kovaksi, että vauva varmasti heräisi ja keskustelu päätyisi mahdollisimman nopeasti, mutta ennen sitä tiuskien myönsi katsoneensa puhelintani, mutta kuulemma vain kalenteriani varmistaakseen, ettei tule päällekkäisyyksiä hänen menojensa kanssa. Aivan kuin mies nakkaisi vittuakaan siitä, vaikka tulisikin, eli hätävalhehan tuo.. Täysin absurdi huoli/pelko, kun miettii miten tämä miehen joustamattomuus kattaa tosiaan myös kaverit, harrastukset ja muut menot, joista yhdestäkään hän ei lapsentulon jälkeen ole luopunut tai edes jäänyt kertaakaan pois.
Jotenkin vasta nyt näitä kirjoittaessa ylös tajuan miten epätasaisesti ne nallekarkit meillä jakaantuu.
Mies ei ole uhrannut sekuntiakaan vapaa-ajastaan ja menoistaan.., kun minä olen joutunut luopumaan yöunistanikin.
Välillä mietin onko käytöksensä tahallista vai ymmärtääkö hän edes miten itsekkäästi käyttäytyy.
En tiedä miksi mies monitoroi puhelintani, kun käytöksestään on käynyt selväksi, että minä ja lapsi emme häntä kiinnosta.
Olen niin kyllästynyt kirjoittamaan ja jakamaan vain negatiivisia asioita, mutta tällä hetkellä on todella vaikea keksiä mitään hyvääkään sanottavaa suhteestamme. En tiedä onko mies huomannut yleisesti eroja käytöksessäni ja olemuksessani, sillä olen kyllästynyt kuulostamaan marttyyrilta ja uhrilta, niinpä olen panostanut kaiken aikani ja energiani lapseemme ja olen aidosti nauttinut ajastani, siitä huolimatta, että mies on jatkanut temppujaan ja ilmapiirin myrkyttämistä, mutta olen vain sivuuttanut tämän temput täysin. En tiedä ajoiko tämä sitten miehen huutokuoroon ja puhelimeni luvattomaan tonkimiseen.
- Ap