Miten pysyttelen pinnalla, kun toinen jättää minut yksin vastuuseen kaikesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo tuo, mitä sanoit munankuorilla kävelemisestä, kertoo suhteestanne oleellisen. Sinun pitää nyt yksinkertaisesti lakata asettamasta miehesi tunteet kaiken muun edelle. Keskity lapseen ja itseesi, ja tingi kotitöistä. Yrität nyt liikaa anoa hyväksynnän murusia mieheltäsi. Et tule saamaan edes niitä.

Minusta vaikuttaa siltä, että miehesi on keskenkasvuinen. Sellainen, joka kokee, että toiset saavat aina enemmän nallekarkkeja, ja hän jää ilman. Tai että hän joutuu aina raatamaan enemmän, kuin muut, jotka eivät tee mitään. Siitä kielii tuo, että hän oli ehkä sinulle kateellinen, kun olit äitiyslomalla. Osien vaihduttua hän huomasi, että ei se olekaan lomaa ja sohvalla makaamista, mutta ei voi millään sitä myöntää. Hänhän menettäisi kasvonsa, jos sanoisi jotain siihen viittaavaa, että kotona olo vauvan kanssa vaatiikin enemmän.

Juuri tämä. Keskity ap lapseesi ja itseesi. Pilaat oman elämäsi ja lapsesi ainutkertaisen lapsuuden yrittämällä mahdotonta, eli miehen tyytyväiseksi tekemistä. Se ei ole sinun asiasi. Jokaisen ihmisen tyytyväisyys elämäänsä tulee sen ihmisen itsensä sisältä.

Valitettavasti joudun sanomaan että keskity tulevaisuuteen ilman miestä. Unohda kaikki haavekuvat onnellisesta ydinperheestä, miehesi ei pysty sitä sinulle antamaan minkään terapian jälkeenkään. Sen varaan on turha laskea. Sure se suru ja sitten käännä nokka kohti uutta. Ala valmistelemaan eroa ja miten pärjäät kahden lapsen kanssa. Se voi myös olla todella vapauttavaa ja ihanaa, kun voi nauttia vauvasta ilman että joku tekee tunnelmasta koko ajan painostavan ja negatiivisen. Älä laske mitään miehen varaan, että tämä huolehtisi lapsesta tai että maksaisi elatusta tai mitään. Joo, niinhän toki miehen kuuluisi tehdä, mutta tuo ap:n kuvailema käytös todistaa että ei miestä oikeasti kiinnosta lapsi tai lapsen hyvinvointi ap:stä puhumattakaan. Miestä kiinnostaa tasan yksi asia: mies itse.

Tämän saman neuvon minäkin ap:lle antaisin.

Juu kyllä omat on eri kuin muiden lapset ja tähän myös tilastoja paljon miten hyvätkään isät ei nykyään koskaan milloinkaan ole lasten kanssa tekemisissä ennen lisääntymistä.

Ja kaikki aviomiesvalinnat on tehty 100% hyvin ja kusipäät vain huonoa tuuria eikä mitenkään olisi voinut kenestäkään aavistaa. Mieslapsia hyi. Monta vuotta yhdessä ja yön yli muuttui mieslapseksi. Eikun sädekehä paikalleen ja ristille.

millä perusteilla kyseinen mies tuli valituksi sinulle kumppaniksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu kummalliselta miten paljon näitä tapauksia tuntuu olevan joissa perheen perustamisen ja lapsen saamisen jälkeen mies onkin ihan puskista itsekäs mulkku.

Tähän tietenkin itse miehenä, jolle isyys ja juuri se pienestä huolehtiminen oli yksi toteutuneista unelmista, on vaikea suhtautua niin ettei aivot nyrjähdä. Miten ei ole vaikka 5-6v taipaleella ja yhdessäasumisella esiin tilanteita joissa kaikki ei ole täydellisesti ja stressaa ja miten puoliso käyttäytyy. Tai tilanteita joissa itse(tai muu miehen läheinen) on niin kipeänä/ongelmissa että mies joutuu hoitamaan kaiken töiden lisäksi ja klaaraakin koska elämässä asiat on hoidettava.

Millä kriteereillä mies on alunperin hankittu. Onko klaarannut kaiken ja ollut empaattinen ja ahkera ja vauva muutti ihmisen? Vai onko puolison valinta tehty(vaikka perhe mielessä) ranskalaisin viivoin ainoastaan ajatellen mikä kuulostaa paperilla hyvältä punaista tupaa ja Volvoa ajatellen? Plus tietenkin kemia, ilman ei pärjää vaikka valitsisi kumppanin joka vahva ja ahkera elämän myrskyissäkin.

Mutta tosiaan tuntuu ihan kuin olisi naiset joukolla hakeneet miesten äitien hoteista tai pvhoidosta tulevat miehensä kysyen vain ammatin ja pituuden.....pvkodin täti yrittänyt huutaa perään etten tiedä kannattaako sitä kun pvunien jäädessä väliin ei ole hymypoika enää. Voi tietenkin olla niin että elämä on ollut liian helppoa pareille, instaa ja suppaillaan vähän duunia eikä vain ole ollut vastoinkäymisiä missä nähdä että äijä on veltto, laiska ja henkisesti ei kestä turbulenssia.

Sellainen huomio että ahkeruus oman harrastuksen, auton fixaus, urheilu, pelit jne, ei ole käypä mittari koska se korreloi kiinnostuksen kanssa ja on hupia. Se veri mitataan kun kaikki on päin persettä, miljoonaa asiaa jonossa, pitäisi pyytää anteeksi ja koota ennen aamua Ikean pöytä. Luovuttaako ja kiukkuaa, vai nauratte yhdessä absurdille tilanteelle ja klaaraa koska oppinut että jostain pitää alkaa lapioida kun asioita liikaa.

Olen yksi tähän ketjuun kirjoittaneista, jolle kävi samoin kuin AP:lle. Me oltiin yhdessä kuusi vuotta ennen kuin päätettiin aloittaa lapsen yrittäminen. Meidän elämässä vain ei tullut eteen mitään isoja kriisejä ennen lasta. Molemmat olimme terveitä, hyväkuntoisia, koulutettuja, hyvässä työssä. Oli vain pikkuflunssaa ja sitäkin harvoin, ei siis terveysongelmia. Molemmilla hyvä vakityöpaikka, ei siis työttömyyttä eikä rahaongelmia. Asuttiin vain hyväkuntoisissa kerrostaloasunnoissa eli asumiseenkaan ei liittynyt mitään hometalokriisejä. Ja kotitöitä on kahden aikuisen kerrostalotaloudessa on niin vähän että niistä ei mitään vääntöä oikein edes voinut muodostua. Molempien vanhemmat on hyväkuntoisia eli ei mitään låheisiinkään liittyvää kriisiä ollut. Lapsen saaminen oli ensimmäinen kriisi, tosin vain miehelle. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta lapsista ja moni hankala asia tuli hänelle isona yllätyksenä.

Meillä kävi samoin ja lähes samoilla spekseillä.

Avasi myös minun silmät sille että jotkut ihmiset kykenevät kyllä täydelliseen itsekkyytteen silloin kun sitä vähiten odottaisi. Exälle tuli oikeasti yllätyksenä että jo raskausaika on äidille melkoinen fyysinen ja henkinen ponnistus, synnytyksestä puhumattakaan. Eikä synnytyksestä palauduta kuukaudessa ja se kaikki vaikuttaa myös isän arkeen.

Kaikesta puhuttiin lukemattomia kertoja ja silti vaan se oli yllätys kuinka hänenkin arki muuttuu täydellisesti.

Jälkeenpäin olen yrittänyt etsiä syitä ja seurauksia ja katsonut peiliin ja yrittänyt ymmärtää miksi kaikki muuttui ihan päälaelleen. Ja vaikka tiedostan myös omat virheeni niin on oikeasti miehiä jotka pohjimmiltaan ovat vain ikuisia mieslapsia eivätkä siitä muuksi muutu.

Meilläkin puhuttiin lukemattomia kertoja etukäteen siitä, että vauvat voi heräillä monta kertaa yössä ja alussa äiti on aika sidottu vauvaan. Puheiden perusteella vaikutti, että mies käsitti nämä asiat. Mutta niin vain todellisuus iski häntä silmille, ei hän ollut tajunnut että vauvan yöheräily tarkoittaa sitä, että vauva saattaa vaikka itkeä vartin herätessään yöllä tai herätä vaikka kymmenen kertaa yössä eikä välttämättä nukahda tuntiin uudelleen. Eikä ollut tajunnut, että se, että äiti on sidottu vauvaan voi tarkoittaa vaikka sitä, että äiti joutuu menemään imettämään heti kun vauva nälkäisenä herää vaikka olisi joku muu juttu miehen kanssa kesken juuri silloin. Ei sillä ole väliä miten näistä ennakkoon puhuu, kun miehelle puheet on puheita ja konkretia saattaa olla sitten jotain ihan muuta kuin hän on ajatellut, vaikka se asia olisi hänelle ennalta sanottu.

Ihan kuin naiselle ei voisi tulla yllätyksenä nuo asiat. Nainen saa sit valitella, kun eihän sitä tiedä ennen kuin vauvan saa, mutta mies on tyhmä, jos valittaa, kun hänelle kerrottiin. Uskomatonta

Parisuhdeterapia tai ero?

Mikä ihmeessä saa sinut suostumaan tuollaiseen järjestelyyn? Että mies makaa sohvalla ja sinä teet kaiken?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu kummalliselta miten paljon näitä tapauksia tuntuu olevan joissa perheen perustamisen ja lapsen saamisen jälkeen mies onkin ihan puskista itsekäs mulkku.

Tähän tietenkin itse miehenä, jolle isyys ja juuri se pienestä huolehtiminen oli yksi toteutuneista unelmista, on vaikea suhtautua niin ettei aivot nyrjähdä. Miten ei ole vaikka 5-6v taipaleella ja yhdessäasumisella esiin tilanteita joissa kaikki ei ole täydellisesti ja stressaa ja miten puoliso käyttäytyy. Tai tilanteita joissa itse(tai muu miehen läheinen) on niin kipeänä/ongelmissa että mies joutuu hoitamaan kaiken töiden lisäksi ja klaaraakin koska elämässä asiat on hoidettava.

Millä kriteereillä mies on alunperin hankittu. Onko klaarannut kaiken ja ollut empaattinen ja ahkera ja vauva muutti ihmisen? Vai onko puolison valinta tehty(vaikka perhe mielessä) ranskalaisin viivoin ainoastaan ajatellen mikä kuulostaa paperilla hyvältä punaista tupaa ja Volvoa ajatellen? Plus tietenkin kemia, ilman ei pärjää vaikka valitsisi kumppanin joka vahva ja ahkera elämän myrskyissäkin.

Mutta tosiaan tuntuu ihan kuin olisi naiset joukolla hakeneet miesten äitien hoteista tai pvhoidosta tulevat miehensä kysyen vain ammatin ja pituuden.....pvkodin täti yrittänyt huutaa perään etten tiedä kannattaako sitä kun pvunien jäädessä väliin ei ole hymypoika enää. Voi tietenkin olla niin että elämä on ollut liian helppoa pareille, instaa ja suppaillaan vähän duunia eikä vain ole ollut vastoinkäymisiä missä nähdä että äijä on veltto, laiska ja henkisesti ei kestä turbulenssia.

Sellainen huomio että ahkeruus oman harrastuksen, auton fixaus, urheilu, pelit jne, ei ole käypä mittari koska se korreloi kiinnostuksen kanssa ja on hupia. Se veri mitataan kun kaikki on päin persettä, miljoonaa asiaa jonossa, pitäisi pyytää anteeksi ja koota ennen aamua Ikean pöytä. Luovuttaako ja kiukkuaa, vai nauratte yhdessä absurdille tilanteelle ja klaaraa koska oppinut että jostain pitää alkaa lapioida kun asioita liikaa.

Olen yksi tähän ketjuun kirjoittaneista, jolle kävi samoin kuin AP:lle. Me oltiin yhdessä kuusi vuotta ennen kuin päätettiin aloittaa lapsen yrittäminen. Meidän elämässä vain ei tullut eteen mitään isoja kriisejä ennen lasta. Molemmat olimme terveitä, hyväkuntoisia, koulutettuja, hyvässä työssä. Oli vain pikkuflunssaa ja sitäkin harvoin, ei siis terveysongelmia. Molemmilla hyvä vakityöpaikka, ei siis työttömyyttä eikä rahaongelmia. Asuttiin vain hyväkuntoisissa kerrostaloasunnoissa eli asumiseenkaan ei liittynyt mitään hometalokriisejä. Ja kotitöitä on kahden aikuisen kerrostalotaloudessa on niin vähän että niistä ei mitään vääntöä oikein edes voinut muodostua. Molempien vanhemmat on hyväkuntoisia eli ei mitään låheisiinkään liittyvää kriisiä ollut. Lapsen saaminen oli ensimmäinen kriisi, tosin vain miehelle. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta lapsista ja moni hankala asia tuli hänelle isona yllätyksenä.

Meillä kävi samoin ja lähes samoilla spekseillä.

Avasi myös minun silmät sille että jotkut ihmiset kykenevät kyllä täydelliseen itsekkyytteen silloin kun sitä vähiten odottaisi. Exälle tuli oikeasti yllätyksenä että jo raskausaika on äidille melkoinen fyysinen ja henkinen ponnistus, synnytyksestä puhumattakaan. Eikä synnytyksestä palauduta kuukaudessa ja se kaikki vaikuttaa myös isän arkeen.

Kaikesta puhuttiin lukemattomia kertoja ja silti vaan se oli yllätys kuinka hänenkin arki muuttuu täydellisesti.

Jälkeenpäin olen yrittänyt etsiä syitä ja seurauksia ja katsonut peiliin ja yrittänyt ymmärtää miksi kaikki muuttui ihan päälaelleen. Ja vaikka tiedostan myös omat virheeni niin on oikeasti miehiä jotka pohjimmiltaan ovat vain ikuisia mieslapsia eivätkä siitä muuksi muutu.

Meilläkin puhuttiin lukemattomia kertoja etukäteen siitä, että vauvat voi heräillä monta kertaa yössä ja alussa äiti on aika sidottu vauvaan. Puheiden perusteella vaikutti, että mies käsitti nämä asiat. Mutta niin vain todellisuus iski häntä silmille, ei hän ollut tajunnut että vauvan yöheräily tarkoittaa sitä, että vauva saattaa vaikka itkeä vartin herätessään yöllä tai herätä vaikka kymmenen kertaa yössä eikä välttämättä nukahda tuntiin uudelleen. Eikä ollut tajunnut, että se, että äiti on sidottu vauvaan voi tarkoittaa vaikka sitä, että äiti joutuu menemään imettämään heti kun vauva nälkäisenä herää vaikka olisi joku muu juttu miehen kanssa kesken juuri silloin. Ei sillä ole väliä miten näistä ennakkoon puhuu, kun miehelle puheet on puheita ja konkretia saattaa olla sitten jotain ihan muuta kuin hän on ajatellut, vaikka se asia olisi hänelle ennalta sanottu.

Ihan kuin naiselle ei voisi tulla yllätyksenä nuo asiat. Nainen saa sit valitella, kun eihän sitä tiedä ennen kuin vauvan saa, mutta mies on tyhmä, jos valittaa, kun hänelle kerrottiin. Uskomatonta

Tietenkin ne voi tulla naisellekin yllätyksenä ja usein tuleekin. Olennaista on vain se, että miten niihin reagoi. Hoitaako vauvan ja vaikka ne yöheräilyt vai jättääkö vauvan yöheräilyt yksin puolisonsa vastuulle. En ole kuullut naisesta, joka ei osallistuisi vauvansa yöheräilyihin mitenkään. Sen sijaan olen kuullut useista miehistä, jotka ei osallistu niihin koskaan, edes isyyslomalla, viikonloppuina tai kesälomalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu kummalliselta miten paljon näitä tapauksia tuntuu olevan joissa perheen perustamisen ja lapsen saamisen jälkeen mies onkin ihan puskista itsekäs mulkku.

Tähän tietenkin itse miehenä, jolle isyys ja juuri se pienestä huolehtiminen oli yksi toteutuneista unelmista, on vaikea suhtautua niin ettei aivot nyrjähdä. Miten ei ole vaikka 5-6v taipaleella ja yhdessäasumisella esiin tilanteita joissa kaikki ei ole täydellisesti ja stressaa ja miten puoliso käyttäytyy. Tai tilanteita joissa itse(tai muu miehen läheinen) on niin kipeänä/ongelmissa että mies joutuu hoitamaan kaiken töiden lisäksi ja klaaraakin koska elämässä asiat on hoidettava.

Millä kriteereillä mies on alunperin hankittu. Onko klaarannut kaiken ja ollut empaattinen ja ahkera ja vauva muutti ihmisen? Vai onko puolison valinta tehty(vaikka perhe mielessä) ranskalaisin viivoin ainoastaan ajatellen mikä kuulostaa paperilla hyvältä punaista tupaa ja Volvoa ajatellen? Plus tietenkin kemia, ilman ei pärjää vaikka valitsisi kumppanin joka vahva ja ahkera elämän myrskyissäkin.

Mutta tosiaan tuntuu ihan kuin olisi naiset joukolla hakeneet miesten äitien hoteista tai pvhoidosta tulevat miehensä kysyen vain ammatin ja pituuden.....pvkodin täti yrittänyt huutaa perään etten tiedä kannattaako sitä kun pvunien jäädessä väliin ei ole hymypoika enää. Voi tietenkin olla niin että elämä on ollut liian helppoa pareille, instaa ja suppaillaan vähän duunia eikä vain ole ollut vastoinkäymisiä missä nähdä että äijä on veltto, laiska ja henkisesti ei kestä turbulenssia.

Sellainen huomio että ahkeruus oman harrastuksen, auton fixaus, urheilu, pelit jne, ei ole käypä mittari koska se korreloi kiinnostuksen kanssa ja on hupia. Se veri mitataan kun kaikki on päin persettä, miljoonaa asiaa jonossa, pitäisi pyytää anteeksi ja koota ennen aamua Ikean pöytä. Luovuttaako ja kiukkuaa, vai nauratte yhdessä absurdille tilanteelle ja klaaraa koska oppinut että jostain pitää alkaa lapioida kun asioita liikaa.

Olen yksi tähän ketjuun kirjoittaneista, jolle kävi samoin kuin AP:lle. Me oltiin yhdessä kuusi vuotta ennen kuin päätettiin aloittaa lapsen yrittäminen. Meidän elämässä vain ei tullut eteen mitään isoja kriisejä ennen lasta. Molemmat olimme terveitä, hyväkuntoisia, koulutettuja, hyvässä työssä. Oli vain pikkuflunssaa ja sitäkin harvoin, ei siis terveysongelmia. Molemmilla hyvä vakityöpaikka, ei siis työttömyyttä eikä rahaongelmia. Asuttiin vain hyväkuntoisissa kerrostaloasunnoissa eli asumiseenkaan ei liittynyt mitään hometalokriisejä. Ja kotitöitä on kahden aikuisen kerrostalotaloudessa on niin vähän että niistä ei mitään vääntöä oikein edes voinut muodostua. Molempien vanhemmat on hyväkuntoisia eli ei mitään låheisiinkään liittyvää kriisiä ollut. Lapsen saaminen oli ensimmäinen kriisi, tosin vain miehelle. Hänellä ei ollut aiempaa kokemusta lapsista ja moni hankala asia tuli hänelle isona yllätyksenä.

Meillä kävi samoin ja lähes samoilla spekseillä.

Avasi myös minun silmät sille että jotkut ihmiset kykenevät kyllä täydelliseen itsekkyytteen silloin kun sitä vähiten odottaisi. Exälle tuli oikeasti yllätyksenä että jo raskausaika on äidille melkoinen fyysinen ja henkinen ponnistus, synnytyksestä puhumattakaan. Eikä synnytyksestä palauduta kuukaudessa ja se kaikki vaikuttaa myös isän arkeen.

Kaikesta puhuttiin lukemattomia kertoja ja silti vaan se oli yllätys kuinka hänenkin arki muuttuu täydellisesti.

Jälkeenpäin olen yrittänyt etsiä syitä ja seurauksia ja katsonut peiliin ja yrittänyt ymmärtää miksi kaikki muuttui ihan päälaelleen. Ja vaikka tiedostan myös omat virheeni niin on oikeasti miehiä jotka pohjimmiltaan ovat vain ikuisia mieslapsia eivätkä siitä muuksi muutu.

Meilläkin puhuttiin lukemattomia kertoja etukäteen siitä, että vauvat voi heräillä monta kertaa yössä ja alussa äiti on aika sidottu vauvaan. Puheiden perusteella vaikutti, että mies käsitti nämä asiat. Mutta niin vain todellisuus iski häntä silmille, ei hän ollut tajunnut että vauvan yöheräily tarkoittaa sitä, että vauva saattaa vaikka itkeä vartin herätessään yöllä tai herätä vaikka kymmenen kertaa yössä eikä välttämättä nukahda tuntiin uudelleen. Eikä ollut tajunnut, että se, että äiti on sidottu vauvaan voi tarkoittaa vaikka sitä, että äiti joutuu menemään imettämään heti kun vauva nälkäisenä herää vaikka olisi joku muu juttu miehen kanssa kesken juuri silloin. Ei sillä ole väliä miten näistä ennakkoon puhuu, kun miehelle puheet on puheita ja konkretia saattaa olla sitten jotain ihan muuta kuin hän on ajatellut, vaikka se asia olisi hänelle ennalta sanottu.

Ihan kuin naiselle ei voisi tulla yllätyksenä nuo asiat. Nainen saa sit valitella, kun eihän sitä tiedä ennen kuin vauvan saa, mutta mies on tyhmä, jos valittaa, kun hänelle kerrottiin. Uskomatonta

Tietenkin ne voi tulla naisellekin yllätyksenä ja usein tuleekin. Olennaista on vain se, että miten niihin reagoi. Hoitaako vauvan ja vaikka ne yöheräilyt vai jättääkö vauvan yöheräilyt yksin puolisonsa vastuulle. En ole kuullut naisesta, joka ei osallistuisi vauvansa yöheräilyihin mitenkään. Sen sijaan olen kuullut useista miehistä, jotka ei osallistu niihin koskaan, edes isyyslomalla, viikonloppuina tai kesälomalla.

Oleellista on se miten se reaktio otetaan vastaan. Kyllä mä tiedän montakin miestä, jotka hoitaa yöheräilyt ja ikävä kyllä silti heidän naisensa valittavat, jos mies asiasta sanoo.

Täälläkin naiset jatkuvasti mollaavat miten se mies ei tee mitään ja miten niiden mökötys on lapsellista vaikka itse ovat pahimmanluokan uhriutujia ja mäkättäjiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.

Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdeterapia tai ero?

Mikä ihmeessä saa sinut suostumaan tuollaiseen järjestelyyn? Että mies makaa sohvalla ja sinä teet kaiken?

Ap on töissä ja mies vauvan kanssa kotona. Makaa sohvalla? Sitäkö se apkin teki kotona ollessaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.

Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?

Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.

Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?

Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.

Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.

On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.

Tuossa tilanteessa kannattaa jättää ne kotityöt tekemättä. Ihan riittävän terveellistä ruokaa saa valmiina, pyykkihuollossa voi oikaista (valiko vaatteet niin että voi heittää kuivuriin ja muutenkin pesee vain pakolliset), siivous ei ole pakollista ollenkaan, kunhan tiskit saa suunnilleen koneeseen ja vessan pesee joskus.

Laita lapsi päiväkotiin ja töiden jälkeen mene sen kanssa jonnekkin pihalle tai leikkipuistoon lojumaan. Syötte siellä evästä, illalla kotiin ja lapsi nukkumaan, 10 min kotitöitä ja itse sänkyyn. Mies tehköön mitä tahtoo, mutta sen kiukutteluista aloittajan ei tarvitse piitata.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.

Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?

Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.

Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.

On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.

Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu kummalliselta miten paljon näitä tapauksia tuntuu olevan joissa perheen perustamisen ja lapsen saamisen jälkeen mies onkin ihan puskista itsekäs mulkku.

Tähän tietenkin itse miehenä, jolle isyys ja juuri se pienestä huolehtiminen oli yksi toteutuneista unelmista, on vaikea suhtautua niin ettei aivot nyrjähdä. Miten ei ole vaikka 5-6v taipaleella ja yhdessäasumisella esiin tilanteita joissa kaikki ei ole täydellisesti ja stressaa ja miten puoliso käyttäytyy. Tai tilanteita joissa itse(tai muu miehen läheinen) on niin kipeänä/ongelmissa että mies joutuu hoitamaan kaiken töiden lisäksi ja klaaraakin koska elämässä asiat on hoidettava.

Millä kriteereillä mies on alunperin hankittu. Onko klaarannut kaiken ja ollut empaattinen ja ahkera ja vauva muutti ihmisen? Vai onko puolison valinta tehty(vaikka perhe mielessä) ranskalaisin viivoin ainoastaan ajatellen mikä kuulostaa paperilla hyvältä punaista tupaa ja Volvoa ajatellen? Plus tietenkin kemia, ilman ei pärjää vaikka valitsisi kumppanin joka vahva ja ahkera elämän myrskyissäkin.

Mutta tosiaan tuntuu ihan kuin olisi naiset joukolla hakeneet miesten äitien hoteista tai pvhoidosta tulevat miehensä kysyen vain ammatin ja pituuden.....pvkodin täti yrittänyt huutaa perään etten tiedä kannattaako sitä kun pvunien jäädessä väliin ei ole hymypoika enää. Voi tietenkin olla niin että elämä on ollut liian helppoa pareille, instaa ja suppaillaan vähän duunia eikä vain ole ollut vastoinkäymisiä missä nähdä että äijä on veltto, laiska ja henkisesti ei kestä turbulenssia.

Sellainen huomio että ahkeruus oman harrastuksen, auton fixaus, urheilu, pelit jne, ei ole käypä mittari koska se korreloi kiinnostuksen kanssa ja on hupia. Se veri mitataan kun kaikki on päin persettä, miljoonaa asiaa jonossa, pitäisi pyytää anteeksi ja koota ennen aamua Ikean pöytä. Luovuttaako ja kiukkuaa, vai nauratte yhdessä absurdille tilanteelle ja klaaraa koska oppinut että jostain pitää alkaa lapioida kun asioita liikaa.

Samaa mieltä olen tuosta että se ihmisen luonne punnitaan vaikeuksissa. Samoin siitä, miten ihminen kohtelee niitä, jotka ovat itseä heikommassa asemassa. Mutta siitä en ole samaa mieltä, että naiset valitsisivat tarkoituksella kumppaneiksi miehiä, jotka käyttäytyvät kuten ap:n mies.

Ihmiset teeskentelee parempaa kuin ovat sukupuolesta riippumatta. Ihmisillä, myös siis joillain naisilla, saattaa olla ajatus perheen perustamisesta että se on jotain joka "kuuluu tehdä". Lapsi siis hankitaan ilman että asiaa pohditaan tarpeeksi syvällisesti. Ja huom, vaikka asiasta puhuttaisiin ja se toinen osapuoli miettisikin asiaa syvällisesti, se toinen saattaa silti vain myötäillä pohtimatta asiaa kunnolla. Ja asiaa syvällisesti pohtinut saa käsityksen että se toinenkin on asiaa pohtinut, vaikka asia ei oikeasti näin olekaan. Miksi ihmiset käyttäytyy näin? No ensinnäkin meillä on tapana käsittää asiat itsestä käsin, kun minä itse jotain asiaa pohdin syvällisesti ja toinen vieressä komppaa ja nyökkäilee, niin helposti ajattelee että tuo toinen ymmärtää ja ajattelee samoin kuin minä. Ja taas se toinen saattaa ajatella ihan muuta, vaikka jotain työasiaa. Ja että tähän asiaan mun kuuluu myötäillä etten vaikuta pas ki aiselta. Ja lasten hankkimisesta saattaa ajatella juurikin niin, että niin täytyy tehdä ja omatkin vanhemmat jo vihjailee lastenlapsista. Ja sitten se vauva on maailmassa ja molempien vanhempien tulisi laittaa lapsen tarpeet kaiken muun edelle, myös sen oman mukavuudenhalun edelle. Tavallisesti ihmiset tässä vaiheessa kasvaa siihen vastuuseen nopeasti, mutta osa ei. Ja yleensä ne on miehiä, koska yhteiskunnassa katsotaan miesten perseilyä tässä asiassa läpi sormien enemmän, kuin jos nainen jättäisi ottamatta lapsesta vastuuta.

Ja lopuksi sanoisin vielä miehille vinkiksi, mikään ei ole naisista seksikkäämpää kuin mies, joka aidosti huolehtii omista lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin tuntuu kummalliselta miten paljon näitä tapauksia tuntuu olevan joissa perheen perustamisen ja lapsen saamisen jälkeen mies onkin ihan puskista itsekäs mulkku.

Tähän tietenkin itse miehenä, jolle isyys ja juuri se pienestä huolehtiminen oli yksi toteutuneista unelmista, on vaikea suhtautua niin ettei aivot nyrjähdä. Miten ei ole vaikka 5-6v taipaleella ja yhdessäasumisella esiin tilanteita joissa kaikki ei ole täydellisesti ja stressaa ja miten puoliso käyttäytyy. Tai tilanteita joissa itse(tai muu miehen läheinen) on niin kipeänä/ongelmissa että mies joutuu hoitamaan kaiken töiden lisäksi ja klaaraakin koska elämässä asiat on hoidettava.

Millä kriteereillä mies on alunperin hankittu. Onko klaarannut kaiken ja ollut empaattinen ja ahkera ja vauva muutti ihmisen? Vai onko puolison valinta tehty(vaikka perhe mielessä) ranskalaisin viivoin ainoastaan ajatellen mikä kuulostaa paperilla hyvältä punaista tupaa ja Volvoa ajatellen? Plus tietenkin kemia, ilman ei pärjää vaikka valitsisi kumppanin joka vahva ja ahkera elämän myrskyissäkin.

Mutta tosiaan tuntuu ihan kuin olisi naiset joukolla hakeneet miesten äitien hoteista tai pvhoidosta tulevat miehensä kysyen vain ammatin ja pituuden.....pvkodin täti yrittänyt huutaa perään etten tiedä kannattaako sitä kun pvunien jäädessä väliin ei ole hymypoika enää. Voi tietenkin olla niin että elämä on ollut liian helppoa pareille, instaa ja suppaillaan vähän duunia eikä vain ole ollut vastoinkäymisiä missä nähdä että äijä on veltto, laiska ja henkisesti ei kestä turbulenssia.

Sellainen huomio että ahkeruus oman harrastuksen, auton fixaus, urheilu, pelit jne, ei ole käypä mittari koska se korreloi kiinnostuksen kanssa ja on hupia. Se veri mitataan kun kaikki on päin persettä, miljoonaa asiaa jonossa, pitäisi pyytää anteeksi ja koota ennen aamua Ikean pöytä. Luovuttaako ja kiukkuaa, vai nauratte yhdessä absurdille tilanteelle ja klaaraa koska oppinut että jostain pitää alkaa lapioida kun asioita liikaa.

Samaa mieltä olen tuosta että se ihmisen luonne punnitaan vaikeuksissa. Samoin siitä, miten ihminen kohtelee niitä, jotka ovat itseä heikommassa asemassa. Mutta siitä en ole samaa mieltä, että naiset valitsisivat tarkoituksella kumppaneiksi miehiä, jotka käyttäytyvät kuten ap:n mies.

Ihmiset teeskentelee parempaa kuin ovat sukupuolesta riippumatta. Ihmisillä, myös siis joillain naisilla, saattaa olla ajatus perheen perustamisesta että se on jotain joka "kuuluu tehdä". Lapsi siis hankitaan ilman että asiaa pohditaan tarpeeksi syvällisesti. Ja huom, vaikka asiasta puhuttaisiin ja se toinen osapuoli miettisikin asiaa syvällisesti, se toinen saattaa silti vain myötäillä pohtimatta asiaa kunnolla. Ja asiaa syvällisesti pohtinut saa käsityksen että se toinenkin on asiaa pohtinut, vaikka asia ei oikeasti näin olekaan. Miksi ihmiset käyttäytyy näin? No ensinnäkin meillä on tapana käsittää asiat itsestä käsin, kun minä itse jotain asiaa pohdin syvällisesti ja toinen vieressä komppaa ja nyökkäilee, niin helposti ajattelee että tuo toinen ymmärtää ja ajattelee samoin kuin minä. Ja taas se toinen saattaa ajatella ihan muuta, vaikka jotain työasiaa. Ja että tähän asiaan mun kuuluu myötäillä etten vaikuta pas ki aiselta. Ja lasten hankkimisesta saattaa ajatella juurikin niin, että niin täytyy tehdä ja omatkin vanhemmat jo vihjailee lastenlapsista. Ja sitten se vauva on maailmassa ja molempien vanhempien tulisi laittaa lapsen tarpeet kaiken muun edelle, myös sen oman mukavuudenhalun edelle. Tavallisesti ihmiset tässä vaiheessa kasvaa siihen vastuuseen nopeasti, mutta osa ei. Ja yleensä ne on miehiä, koska yhteiskunnassa katsotaan miesten perseilyä tässä asiassa läpi sormien enemmän, kuin jos nainen jättäisi ottamatta lapsesta vastuuta.

Ja lopuksi sanoisin vielä miehille vinkiksi, mikään ei ole naisista seksikkäämpää kuin mies, joka aidosti huolehtii omista lapsistaan.

Ja apn mies tekee juuri sen.

Minulla oli sama tilanne ja se päätyi psykoosin. Sitäkään ei mies huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.

Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?

Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.

Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.

On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.

Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.

Millä perusteella ei ole? Minusta on.

Kuinka kauan olette olleet yhdessä Ap? Millainen luonne miehesi yleisesti on ollut ennen lapsen hankkimista, ts. onko hän jo aiemmin tavoitellut omaa etuaan erilaisissa tilanteissa? Miehesi käytös ei kuulosta vastuullisen aikuisen käytökseltä vaan lähinnä teini-ikäisen uhmakkuudelta. Kuulostat Ap todella fiksulta ihmiseltä, mutta pyrit nyt joustamaan ja alistumaan aivan liiaksi. Sinun tehtäväsi ei ole kasvattaa miestäsi tai koettaa vaikuttaa hänen käytökseensä siten, että hän olisi turvallisempi ja vakaampi sinulle ja lapsellenne. Miehen tulee kasvaa ja aikuistua viimeistään nyt, kun hän on isä.

Olet saanut jo todella hyviä näkökulmia ja vinkkejä tässä keskustelussa, toivottavasti löydät niistä apua. Ja ylipäätään, älä jää yksin, ja pidä nyt erityisen hyvää huolta itsestäsi. Voimia kovasti!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on pettynyt siihen, että perhe-elämä ja lapsi ei vastannutkaan hänen kuvitelmia ja odotuksia, ja purkaa lapsellisella tavalla pettymyksen ja pahan mielen vaimoon.

Ja vaimoko toimii toisin?

Mitä tarkoitat?

No ap ei halua yhdessä miettiä rarkaisuja vaan raahaa miehen terapiaan (koska mies on paska), valittaa avlla saadakseen vahvistusta ajatukselleen (että mies on pska narsisti).

Se terapiahan on juuri sitä varten, että siellä ulkopuolisen tuella yhdessä mietitään niitä ratkaisuja.

Eikä ap ole millään tavalla väittänyt miestään p askaksi n arsistiksi. Ap vain kuvaa tilannettaan ja tunteitaan ja pyytää niihin apua. Ei siinä ole mitään pahaa, päinvastoin on monesti viisautta selkeyttää ajatuksiaan kirjoittamalla niistä ja saamalla muiden kommentteja. Miksi yrität vaientaa avunpyynnön?

Ja samalla haukkuu miehensä tunteet. Se perhetyö tai terapeutti ei voi sanoa yhtään mitään sellaista mitä he itse eivät voisi keskustella ja sopia.

Luulenpa, että ap on yrittänyt keskustella kahden miehensä kanssa. Ehkä mieskin on yrittänyt keskustella. Joskus vain solmut ei aukea kahden puhuen vaan silloin ulkopuolien tarvitaan ohjaamaan keskistelua, pysäyttämään olennaisen äärelle, antamaan kummallekin tilaa sanoa näkemyksensä, kysymään tärkeitä mutta vaikeita kysymyksiä. Luomaan turvallista keskusteluilmapiiriä jne.

On siihen ihan syynsä miksi pariterapioita on olemassa.

Toki, mutta apn ongelma ei ole parisuhdeongelma.

Juurikin näin. Ap haluaa että mies hoitaa lapsen ja kotityöt, mutta mies ei voi sitä vaatia aplta. Ei se ole parisuhdeongelma vaan he nyt vaan eivät kumpikaan voi tehdä sekä että. Aplle on ongelma hoitaa lasta töiden jälkeen ja miehelle ongelma on hoitaa lapsi lapsen hoidon jälkeen. Eipä tarvitse olla kovin fiksu huomatakseen, että päiväkoti hoitaa lapsen ja kotityöt puoliksi on ainoa ratkaisu.