Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Vierailija kirjoitti:
Saavatko adoptoidut lapset perinnön biologisilta vanhemmiltaan? Minusta eivät, miten on.
Riippuu siitä koska adoptio on tapahtunut. Jos adoptio tapahtui ennen 1980, adoptoitu lapsi perii biologiset vanhempansa:
Ennen 1980 vahvistettuja ottolapsisuhteita kutsutaan heikoksi adoptioksi. Vanhassa adoptiolaissa ottolapsen ja biologisen vanhemman välille jää voimaan perintöoikeudellinen suhde. Ottolapsi perii biologiset vanhempansa ja vanhemmat lapsensa. Ottolapsella on oikeus perintöön myös ottovanhempiinsa. Ottolapsen perimysoikeus on kuitenkin heikompi, kuin ottovanhemman biologisilla lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs äidin sukulainen varasti pelastamani ja keräämäni isän suvun valokuvat vanhempieni kuoltua vanhempieni kodista. Kukaan muu ei edes tiedä ketä niissä on. Kaikki sanovat että sukulaisella on oikeus noihin kuviin. Ei ole.
Tuollainen on inhottavaa! Valokuviin liittyy paljon tunnearvoa. Sukulaisesi olisi hyvin voinut teettää itselleen kopioita valokuvista (tokihan se maksaa, mutta silti).
Meidänkin suvun valokuvia jäi äitipuolelle, jonka kanssa ei syystä olla tekemisissä. Harmittaa kovasti! Pyysin niitä, niin sain muutaman hassun kuvan. Sinne meni loput.
Onneksi sentään mitään muuta omaisuutta kuin irtaimiston ei tuo ahne paska saanut mukaansa. Olisi halunnut nimittäin, että hän jäisi asumaan isämme taloon ja me olisimme veljen kanssa maksaneet velkoja ja hänen asumistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan tarinaan sen verran, että jos ei ole ollut perheessä läsnä lapsuudessa, ei kannata tuomita. Vanhemmissa on aika karmeaa porukkaa, jotkut avoimesti suosivat toista lasta, ja toista hyljeksitään, ja tämä hyljeksitty kelpaa korkeintaan ihailemaan ja auttamaan sitä parempaa lasta. Joten taustalla voi olla (ja luultavasti on, kun välit olleet huonot) isoja traumoja. Joten koruista en olisi katkera. Ilman äidin rakkautta jääminen on paljon pahempaa kuin ilman muutamaa korua jääminen.
Aloittaja tuntee tilanteen varmaan aika hyvin, kun kyseessä on anoppi, oma mies ja miehen sisko
Todennäköisesti ei. Lemmikkilapset yleensä eivät ymmärrä hyljeksityn lapsen roolia, ja anoppi ei varmasti ole kertonut kuin oman näkemyksensä asiasta.
Mitä oikein selität??
Tässä tapauksessa "vika" oli vain ja ainoastaan tässä tyttäressä eli miehen siskossa. Hän on elämänsä aikana kerennyt riitelemään äitinsä kanssa (eli tuo ko. anoppi=mummo), veljensä kanssa ja myös omien tyttöjensä kanssa! Ja vikahan on tietysti aina kaikissa muissa 🙄
Ahne ollu koko ikänsä, rahasta yleensä nuo riidat alkaneetkin.
Anoppi eli mummo oli aivan ihana ihminen, joka kärsi suunnattomasti huonoista väleistä tyttärensä kanssa.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräs äidin sukulainen varasti pelastamani ja keräämäni isän suvun valokuvat vanhempieni kuoltua vanhempieni kodista. Kukaan muu ei edes tiedä ketä niissä on. Kaikki sanovat että sukulaisella on oikeus noihin kuviin. Ei ole.
Tuollainen on inhottavaa! Valokuviin liittyy paljon tunnearvoa. Sukulaisesi olisi hyvin voinut teettää itselleen kopioita valokuvista (tokihan se maksaa, mutta silti).
Olisin mielelläni skannannut kuvat sukututkimukseen ja jakanut niitä haluaville. Tosin en ymmärrä mitä äitini sukulainen tekee isäni suvun valokuvilla. Epäilen että yrittää nokittaa kun oli äitini kanssa vastakkain usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä perinnönjaossa riidellään rakkaudesta. Ei-suosittu lapsi pitää kynsin ja hampain kiinni kaikesta, ettei lellikki taas saa enemmän kaikkea, ja lellikki paheksuu, miksi toinen haluaa perintöä, vaikka ei ollut yhtä paljon yhteydessä.
Voisiko joku vanhempi selittää miksi lapsia kohdellaan epätasa-arvoisesti?!
Olin itse nuorin, lapseni hemmoteltu teini-iässä ja sen jälkeen dissattu, myös perinnönjaossa.
Voi olla rakkaudesta, kateudesta tai sitten voi olla ansaitseminen eli kun tein sitä ja sitä niin ansaisen enemmän... Ja tekemisilläkin on väliä... Sen ymmärtäisi jos esim talon tai asunnon kunnostamiseen sijoittaisi, mut rahattomasta avusta eriarvoistaminen... Ja loppupeleissä loitolla pitäminen sekä turha, täysin turha kiusanteko... Onneksi ei enää ole osallisuuksia tulossa!
Anteeksi mutta en ymmärtänyt kirjoitustasi.
Kysyin että voisiko joku vanhempi (isä tai äiti itse) selittää lastensa eriarvoista kohtelua.
Siskoni appiukko kuoli viitisentoista vuotta sitten.
Appivanhemmat olivat eronneet 80-luvun lopulla ja appiukko oli joskus 90-luvulla mennyt uusiin naimisiin. Uudella puolisolla oli jo täysi-ikäinen poika edellisestä avioliitosta. En ole tätä poikaa koskaan tavannut, hän ei ole yksissäkään sukujuhlissa käynyt enkä edes tiennyt hänen olemassaolostakaan ennen kuin uusi vaimo alkoi vaatia tälle osaa appiukon perinnöstä.
Eikä vaatinut pelkästään "osaa". Vaati tälle yhtä suurta osaa kuin mitä appiukon lapset saisivat kolmeen pekkaan yhteensä. Eli omaisuudesta olisi mennyt puolet leskelle, koska avioehtoa ei ollut (ja leskellä ei omaa omaisuutta) ja neljännes hänen pojalleen. Kolmelle appiukon pojalle olisi jäänyt neljännes jaettavaksi keskenään.
Useampi kuukausi siinä sotkussa meni, mutta loppujen lopuksi ei tarvinnut viedä juttua käräjille asti.
Isona rasitteena langolle veljineen jäi lesken oikeus yhteisessä asunnossa asumiseen. Se ei onneksi kestänyt kuin pari kuukautta ennen kuin leski muutti omasta aloitteestaan pois sieltä ja talo voitiin myydä. Talo kun oli tehty suurin piirtein niin korpeen kuin Helsingin lähellä voi korpeen talon tehdä eikä ajokortiton leski päässyt liikkumaan sieltä minnekään. Poikansakaan ei ollut innostunut auttamaan äitiänsä kauppareissuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari v sitten vietettiin äitini kotitilalla n 1/2 v.
Äiti oli kyllästynyt maksamaan maksuja, eikä kukaan viettänyt talolla aikaa.
Meidän perhe muutettiin taloon putkiremonttia pakoon ja sitten koronaa.
Käytiin kerran viikossa kylällä ja n kerran kk kaupungissa.
Myin irtaimistoa urakalla, postitin järkyttävän määrän paketteja, roskaa löytyi uskomattomia määriä.
Irtaimiston myynneillä mm maalattiin talo, siivottiin piha jne jne.
Ennen kaikkea talo siivottiin ja tehtiin myytävään kuntoon.
Koronan vuoksi saatiin talosta huippuhinta. Minä hoidin ilmoitukset, näytöt, neuvottelut. Kysyin kaikkien tilinrot, ilmoitin verottajalle jne jne.
Sisarukset olivat niin iloisia, yhden tädin puoliso pyysi meitä tekemään saman hänen lapsuudenkodille.
Nyt, kohta 2 v kaupoista , 2 tätiä on alkanut puhumaan myytiin liian halvalla. Olivat maksaneet kaikkia maksuja vuosikausia. Nyt, kiitos me, talo on myyty, laskut ovat loppu. Ja naristaan.
En ymmärrä
Toivottavasti kaikesta tuosta oli paperit kunnossa, koska jälkikäteen voidaan väittää teidän hävittäneen omaisuutta.
Kyllä. Kyllä tunnen sukuni. Lisäksi jokainen oli saanut hakea irtaimistoa kaikki nämä vuodet.
Aina, kun laitoin esim toriin ilmoituksen, otin kuvan ja sanoin nämä laitan. Kaikki kuvat ovat yhteisessä wa ketjussa vieläkin.
Kirjanpito on tehty. Tosin siellä lukee mm maljakko, maljakko, 12 kirjaa jne.
Kuitit maaleista, muista tököttimistä, siveltimistä.
Sain harrasteteatterista lainaan telineen, jolla päästiin maalaamaan taloa. Kiitokseksi lahjoitin myymättömiä esineitä heidän varastoon.
Esim roskaa oli aivan älyttömästi. Ei välttämättä 50 jätesäkkiä riitä.
Yhdestä kohtaa aittaa löytyi isoäitini tekemiä räsymattoja.
Käytiin mattolaiturilla pesemässä ne. Muutama tunti vierähti, kun usean vuosikymmenen pölyt olivat matoisssa.
Oli ne tietenkin kivat kuvissa. Sitä työtä tehtiin paljon.
Joku myös totesi olimme ilmaiseksi saaneet asua.
Joka päivä meni pari h vähintään urakkaan. Tämä kaikki olisi jäänyt tekemättä, jos me ei oltais asuttu siellä.
Me maksettiin sähkölasku. Juoksevaa vettä ei siellä ollut
Tuon takia perintökorut ja muut henkilökohtaisemmat asiat olisi hyvä antaa eteenpäin, kun on vielä elossa. Vaikkapa täysien pyöreiden lahjaksi tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siskoni appiukko kuoli viitisentoista vuotta sitten.
Appivanhemmat olivat eronneet 80-luvun lopulla ja appiukko oli joskus 90-luvulla mennyt uusiin naimisiin. Uudella puolisolla oli jo täysi-ikäinen poika edellisestä avioliitosta. En ole tätä poikaa koskaan tavannut, hän ei ole yksissäkään sukujuhlissa käynyt enkä edes tiennyt hänen olemassaolostakaan ennen kuin uusi vaimo alkoi vaatia tälle osaa appiukon perinnöstä.
Eikä vaatinut pelkästään "osaa". Vaati tälle yhtä suurta osaa kuin mitä appiukon lapset saisivat kolmeen pekkaan yhteensä. Eli omaisuudesta olisi mennyt puolet leskelle, koska avioehtoa ei ollut (ja leskellä ei omaa omaisuutta) ja neljännes hänen pojalleen. Kolmelle appiukon pojalle olisi jäänyt neljännes jaettavaksi keskenään.
Useampi kuukausi siinä sotkussa meni, mutta loppujen lopuksi ei tarvinnut viedä juttua käräjille asti.
Isona rasitteena langolle veljineen jäi lesken oikeus yhteisessä asunnossa asumiseen. Se ei onneksi kestänyt kuin pari kuukautta ennen kuin leski muutti omasta aloitteestaan pois sieltä ja talo voitiin myydä. Talo kun oli tehty suurin piirtein niin korpeen kuin Helsingin lähellä voi korpeen talon tehdä eikä ajokortiton leski päässyt liikkumaan sieltä minnekään. Poikansakaan ei ollut innostunut auttamaan äitiänsä kauppareissuilla.
Nää täysin perinnönjaon ulkopuoliset tyypit on kyl pahimpia! Vaativat itselleen jotain sellaista, mikä ei todellakaan kuulu niille!!
Serkkuni lähestyi pykälää vääntävän jurristin välityksellä vaatien itselleen puolet mökin tontista ja toisen mökkirakennuksen.
Lähetin juristille kopiot papereista, kehoitin tekemään niistä johtopäätökset ja olemaan ottamatta enää yhteyttä.
Myöhemmin selvisi, että isäni isosisko oli valehdellut lapsilleen silmäänsä räpäyttämättä omistussuhteista ja kertonut heidän joutuneen huijatuiksi.
Ei kehdannut millään tunnustaa, että he olivat myyneet oman mökkirakennuksensa (sijainti isäni omistamalla tontilla) 90-luvun laman kourissa isälleni.
Kumpihan se on oikeasti nolompaa, tämä episodi vai sanoa että hän ja miehensä myi mökin isälleni joskus 90-luvulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.
Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.
Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.
Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne
Ukin omaisuus ei ole voinut vain siirtyä uudelle vaimolle, vaan se on perinnönjaossa pitänyt jakaa neljään osaan, yksi kullekin lapselle. Vai testamenttasiko ukki omaisuutensa ohi perillistensä vaimolleen? Tällöinkin jokaisen olisi pitänyt saada 1/8.
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni lähestyi pykälää vääntävän jurristin välityksellä vaatien itselleen puolet mökin tontista ja toisen mökkirakennuksen.
Lähetin juristille kopiot papereista, kehoitin tekemään niistä johtopäätökset ja olemaan ottamatta enää yhteyttä.
Myöhemmin selvisi, että isäni isosisko oli valehdellut lapsilleen silmäänsä räpäyttämättä omistussuhteista ja kertonut heidän joutuneen huijatuiksi.
Ei kehdannut millään tunnustaa, että he olivat myyneet oman mökkirakennuksensa (sijainti isäni omistamalla tontilla) 90-luvun laman kourissa isälleni.
Kumpihan se on oikeasti nolompaa, tämä episodi vai sanoa että hän ja miehensä myi mökin isälleni joskus 90-luvulla?
Samallainen tapaus. Serkun isä oli ostettu ulos maatilasta. Vanhan isännän (yhteinen isänisä) kuoltua serkku tuli lakimiesaviomiehensä kanssa vaatimaan osuutta. Kuuntelin pihakeinussa kun lähtivät. Lakimiessiippa antoi kyllä sellaista agendaa vaimolleen että nauratti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Serkkuni lähestyi pykälää vääntävän jurristin välityksellä vaatien itselleen puolet mökin tontista ja toisen mökkirakennuksen.
Lähetin juristille kopiot papereista, kehoitin tekemään niistä johtopäätökset ja olemaan ottamatta enää yhteyttä.
Myöhemmin selvisi, että isäni isosisko oli valehdellut lapsilleen silmäänsä räpäyttämättä omistussuhteista ja kertonut heidän joutuneen huijatuiksi.
Ei kehdannut millään tunnustaa, että he olivat myyneet oman mökkirakennuksensa (sijainti isäni omistamalla tontilla) 90-luvun laman kourissa isälleni.
Kumpihan se on oikeasti nolompaa, tämä episodi vai sanoa että hän ja miehensä myi mökin isälleni joskus 90-luvulla?
Samallainen tapaus. Serkun isä oli ostettu ulos maatilasta. Vanhan isännän (yhteinen isänisä) kuoltua serkku tuli lakimiesaviomiehensä kanssa vaatimaan osuutta. Kuuntelin pihakeinussa kun lähtivät. Lakimiessiippa antoi kyllä sellaista agendaa vaimolleen että nauratti.
Mietin tässä, miten tullaan vaatimaan osuutta? Kesäpäivänä kesken riippukeinussa makoilua? Eikö nuo ratkaista perunkirjoituksen yhteydessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.
Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.
Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.
Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne
Ukin omaisuus ei ole voinut vain siirtyä uudelle vaimolle, vaan se on perinnönjaossa pitänyt jakaa neljään osaan, yksi kullekin lapselle. Vai testamenttasiko ukki omaisuutensa ohi perillistensä vaimolleen? Tällöinkin jokaisen olisi pitänyt saada 1/8.
Samaa mieltä, lapset saa joka tapauksessa lakiosansa.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisen elossaolevan vanhempani sukulainen yritti tulla osingoille, sai äkkilähdöt ovelta.
Sama juttu kävi..tätini serkku yritti niin kauan olla ystäväni kun perintö oli jaettu..
en ollut nähnyt kyseistä serkkua 30 vuoteen mutta kummasti jaksoi leikkiä ystävääni puoli vuotta jotta selviää jääkö hänelle mitään..ja kun ei jäänyt alkoi suoranainen V-uuuuu.
Uskomatonta on rikas serkku ja jaksaa .
Miehen äiti kuoli. Hän omisti vanhan ja huonokuntoisen talon pienessä kaupungissa. Talo oli TÄYNNÄ tavaraa. Miehellä yksi sisko, joka asui äitinsä kanssa samalla paikkakunnalla. Käynyt toki äitinsä luona useinkin, mutta ei koskaan tekemässä siellä mitään. Ainoastaan pyytämässä rahaa, ruokaa, tavaraa, mitä tahansa... Miehenikin kävi tietysti äitinsä luona. Ja joka kerran remontoi taloa, piti huolta pihasta ja mitä nyt vanhan talon ylläpitoon kuuluu.
Noh, äiti kuoli ja sisko salamana paikalle tyhjentämään kuparipannut, Arabian ja Iittalan astiastot... Mutta ei mitenkään osallistunut talon tyhjentämiseen eikä myyntiin. Myynnistä saadut rahat kyllä kelpasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?
Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!
Ne lahjoittamiset pitää tehdä eläessä, koska kuoleman jälkeen niitä ei saa ottaa, jos ei ole saanut niitä testamentilla tai kuulu perikuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukkini erosi mummostani aikoinaan .Ukki sai mummon runsaansta omaisuudesta tietenkin puolet ja myös lapset kontoilleen. Ukki meni uusiin naimisiin ja uusi vaimo adoptoi ukin lapset sekä pyöräytti vielä yhden lapsen lisää.
Ukin kuoltua omaisuus siirtyi uudelle vaimolle, joka sitten tarkkaan testamenttasi kaiken omalle pojalleen. Adoptoimansa ukin lapset jäivät ilman mitään. Tarinaa ei ole tarkkaan haluttu meille jälkeläisille kertoa, mutta ilman jääneet lapset eivät halunneet riitauttaa testamenttia. Olihan heillä oma, mutta vieras biologinen äiti jättämättä muhkean perinnön joka tapauksessa.
Törkein osuus kyseisessä testamentissa oli selkokielinen osuus, jossa ukin uusin vaimo tiukasti kielsi oman poikansa vaimoa saamasta mitään. Etteikö se asia olisi ollut kaikille selvää muutenkin, mutta kukaan ei oikein ymmärtänyt miten niin reilu mukava ja kaikin tavoin herttainen ihminen joutuu testamentissa moisen ilkeyden kohteeksi. Koko testamentti oli pullollaan katkeran ihmisen vuodatuksia, epäasiallisuuksia ja jotka pankki oli sitten testamentiksi koostanut.
Testamentti pitäisi laittaa kehyksiin malliksi, miten haudan takaa voi olla vielä tosi hankala.Juttuja riittäisi muitakin, mutta jätetään nyt tämä tänne
Ukin omaisuus ei ole voinut vain siirtyä uudelle vaimolle, vaan se on perinnönjaossa pitänyt jakaa neljään osaan, yksi kullekin lapselle. Vai testamenttasiko ukki omaisuutensa ohi perillistensä vaimolleen? Tällöinkin jokaisen olisi pitänyt saada 1/8.
Samaa mieltä, lapset saa joka tapauksessa lakiosansa.
Lakiosa pitää vaatia.
Alue: Aihe vapaa
Voi olla rakkaudesta, kateudesta tai sitten voi olla ansaitseminen eli kun tein sitä ja sitä niin ansaisen enemmän... Ja tekemisilläkin on väliä... Sen ymmärtäisi jos esim talon tai asunnon kunnostamiseen sijoittaisi, mut rahattomasta avusta eriarvoistaminen... Ja loppupeleissä loitolla pitäminen sekä turha, täysin turha kiusanteko... Onneksi ei enää ole osallisuuksia tulossa!