Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?

Vierailija kirjoitti:

Perikunta oli perunkirjoituksessa. Sillä välin yhden pesän osakkaan vaimo oli putsaamassa vainajan kotia kaikesta arvokkaasta irtaimistosta ja käteisestä. Tämä meni käsittääkseni käräjillekin.

Toinen vastaava: vanhin poika ei vuosikausiin käynyt katsomassa vanhempiaan. Sitä ennen kämppäsi ilmaiseksi vanhemmillaan perheensä kanssa. Muut järjestivät hautajaisia, vanhin poika vei sillä aikaa kaiken arvokkaan. Perinnöstä tapeltiin vaikka kuinka pitkään koska vanhimman pojan katsottiin saaneen kohtuutonta etua vanhempiensa elinaikana asuttuaan vuosia ilmaiseksi. Talo paloi eräänä talvena ja vanhin poika osti tontin pilkkahintaan.

Vanhemmilla kämppääminen aika usein tarkoittaa aika suurta vastuunkantoa ikäihmisten asioiden hoidosta.

Tämä perinnönjako aiheutti paljon riitoja ja ajanhukkaa: yksi perijä (ei ensimmäinen, vain yksi muiden joukossa) aiheutti ja yritti aiheuttaa kauheat riidat ja fiaskot täysin turhaan syyttämällä muita "varkaiksi" vaikka hän oli ahne ja halusi kaiken yksin keinolla millä hyvänsä. Meni niin pitkälle että alkoi tuhota omaisuutta jotta sen arvo aleni ettei perinnön arvo olisi suurta, vaikka se oli myös häneltä itseltään pois koska arvo aleni. Yhden ahneen sooloilijan olisi siis pitänyt saada kaikki perinnöt yksin hänelle, ei muille mitään, muut halusivat tasapuolisen rahojen jaon. No tasan se ei mennyt, välistä vei ahne sooloilija ja sen lisäksi tietysti myös valtio, erilaisten avustajien ja sikakalliin hoitokodin muodossa. Ahne perijä ei myöskään ymmärtänyt että hän tienasi paljon enemmän huijaamalla ennakkoperintöjä itselleen ja yhdelle toiselle sukulaiselle myös joka sai enemmän kuin muut, ahne perijä oli kateellinen perinnöistä vähemmän saaneille mikä ihmetyttää yhä tänäkin päivänä, jakoon meni mm. yksi asunto yhdelle perijälle ja muille ei mitään asuntoja. Suomessa ei tarvitse kertoa omaisille mitään mistään maksuista, se voi selvitä vasta perinnönjaossa kun rahoja ei ole sitä summaa mitä alunperin oli kun hoitokodit sun muut vievät kaikkea välistä. Selvitystyö vei todella paljon aikaa, sillä kukaan perillinen ei ollut väleissä eikä kukaan kertonut esim. mitä hoitokoti oikeasti maksoi, tuntui siltä kuin vanhusta olisi tuossa ryöstetty jättämällä asia kertomatta mutta minkä sille voi. Oli työlästä yksin selvittää asiaa, eikä vieläkään ole täysin selvillä mihin perintörahoja kului ennakkoon, osa meni hoitokodille ja valtiolle suoraan vanhuksen säästöistä muiden tietämättä. Perinnönjakoon sekaantui tietysti myös yhden perijän puoliso, joka olisi tietenkin halunnut kaikenlaista extraa tuosta perinnönjaosta itselleen ja vähän onnistuikin siinä koska hän sai enemmän kuin muut. Tavaraa tai muuta sellaista ei perinnönjakoon jäänyt, mutta parempikin niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni lähestyi pykälää vääntävän jurristin välityksellä vaatien itselleen puolet mökin tontista ja toisen mökkirakennuksen.

Lähetin juristille kopiot papereista, kehoitin tekemään niistä johtopäätökset ja olemaan ottamatta enää yhteyttä.

Myöhemmin selvisi, että isäni isosisko oli valehdellut lapsilleen silmäänsä räpäyttämättä omistussuhteista ja kertonut heidän joutuneen huijatuiksi.

Ei kehdannut millään tunnustaa, että he olivat myyneet oman mökkirakennuksensa (sijainti isäni omistamalla tontilla) 90-luvun laman kourissa isälleni.

Kumpihan se on oikeasti nolompaa, tämä episodi vai sanoa että hän ja miehensä myi mökin isälleni joskus 90-luvulla?

Samallainen tapaus. Serkun isä oli ostettu ulos maatilasta. Vanhan isännän (yhteinen isänisä) kuoltua serkku tuli lakimiesaviomiehensä kanssa vaatimaan osuutta. Kuuntelin pihakeinussa kun lähtivät. Lakimiessiippa antoi kyllä sellaista agendaa vaimolleen että nauratti.

Mietin tässä, miten tullaan vaatimaan osuutta? Kesäpäivänä kesken riippukeinussa makoilua? Eikö nuo ratkaista perunkirjoituksen yhteydessä?

Samaa näissä tarinoissa ihmettelen.

Jaettava omaisuus ja pesän osakkaat selviävät perunkirjoituksessa.

Lopullinen sopimusjako taas KAIKKIEN osakkaiden hyväksymässä jakokirjassa/jakokirjoissa.

Millään tunneasioilla, mummovainaan toiveilla, hoitopanoksilla tai jossakin paikan päällä mölinöillä ei ole mitään vaikutusta em. asioihin.

tuohon liittyen sain vielä haukut kiitoksena kun yritin tehdä omatoimista, täysin palkatonta selvitystyötä mihin vanhuksen tiliä oli käytetty kun rahaa oli kadonnut. Isovanhemman avustaja meni niin pitkälle viransa puolesta että alkoi haukkumaan ja syyllistämään kaikkia omaisia ahneudesta ja siitä että on "parempi antaa rahat valtiolle/mihin tahansa" kuin omaisille. Tuosta olen tehnyt valituksen mutta se vie varmaan kymmenen vuotta lisää, en usko että vanhus olisi halununt lahjoittaa rahoja valtiolle omaisten sijasta, olimme hyvissä väleissä ja testamentti ei oltu tehty valtiota tai palvelukotia varten. Tarkoituksena ei ollut olla ahne, vain saada tarkka tieto mihin vanhuksen rahoja oli omaisten tietämättä käytetty ja tuhlattu, salattavaa näyttää olleen kun eivät olisi halunneet toimittaa mitään tilitietoja. Ahnein sukulainen ei varmaan jaksanut tehdä selvitystyötä ja kuvittelee ehkä edelleen että muut omaiset veivät hävinneet rahat. Tuossa on surullista myös se miten vanhusta kohdellaan.

ahne perijä toimi omasta mielestään omaishoitajana, tähän tyyliin: pullaa ja muuta vanhaa "terveys"ruokaa alelaarista, jatkuvasti rahan keruuta ties mihin, saippuahyllykin oli lopulta tyhjä ja vanhus taisi pestä itsensä ja kädet tiskiaineella kun se oli ilmestynyt kylpyhuoneeseen yks kaks. Kielsi vanhukselta kaikki lomat sun muut että rahat säästyi perinnönjakoon ja valtiolle eri maksujen muodossa. Onnistui tuossa ainakin siltä osin että tienasi hyvät ennakkoperintörahat ilman takaisinmaksu velvollisuutta ja tietysti ne valtiolle menneet jättisummat myös säästi, jotka vanhus olisi voinut eläessään käyttää terveelliseen ruokaan, kylpylöihin tai muuhun. Ahne perijä myös halusi vanhuksen rahoittavan kuntaa, josta hän ei ollut kotoisin eikä paikkakunnalla viihtynyt. Eniten tuossa ihmetyttääkin se vieraan kunnan pakonomainen rahoitus ja valtiolle rahan säästäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko oli luopunut perinnöstään veljiensä hyväksi.

Kun toinen veljistä sitten kuoli, hän testamenttasi kaiken veljelleen. Vaikka sisko olisi siinä vaiheessa tarvinnut rahaa. Ja veljellään sitä oli yllin kyllin

Mikä tuossa oli törkeää? Testamentilla nyt määrätään se, kuka  mitäkin saa ja jos siskoa ei mainittu eikä ole rintaperillinen, niin miksi hänelle olisi pitänyt jättää jotain?

Sisko kuitenkin auttoi silloin, kun veljillä oli vaikeaa eikä vaatinut vanhempien perinnöstä itselleen mitään.

Vaikka sisko auttoi veljiään kun veljillä oli vaikeaa niin ei tämä velvoita myöhemmin veljiä auttamaan siskoaan. Jos tätä odottaa niin sitten olisi parempi ollut siskon olla auttamatta.

Laki ei velvoita , mutta moraali kylläkin, jos vaan mitenkään kykenee.

Vierailija kirjoitti:

Tuon takia perintökorut ja muut henkilökohtaisemmat asiat olisi hyvä antaa eteenpäin, kun on vielä elossa. Vaikkapa täysien pyöreiden lahjaksi tms.

No enpä tiedä. Minusta kyllä tuntuu että pidän mielelläni itse korujani niin kauan kuin en ole sänkypotilas tai muistini menettänyt.

Nuoremmat tuntuvat ajattelevan ettei vanhalla ihmisellä ole enää niin väliä, joutaa antaa kaikki tavaransa pois

Toki kun joutuu hoitokotiin, ei sinne voi paljoa viedä , mutta ei sinne pääse ennen kuin on niin huonossa kunnossa ettei pysty enää mihinkään.

Isovanhempieni kuollessa selvisi, että tätini oli tyhjentänyt kaikessa hiljaisuudessa vanhusten tilit. Ja tyhjensi asunnon kaikesta arvokkaasta ja vähemmän arvokkaasta. Oma vanhempani ei viitsinyt lähteä riitelemään. Itseäni vähän harmittaa, että serkuille meni kaikki eikä vanhempani pitänyt meidän omien lastensa puolta. Muutaman valokuvan olisin halunnut ja yhden posliiniesineen, ei mitään arvokasta. Kaikki oli riivitty pesästä ja muka luvattu tädin lapsille, tämä siis tädin mukaan. Mitään kirjallista ei ollut.

Tästä on jo aikaa mutta asia hiertää vieläkin suvun välejä koska asia jäi sillon selvittämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.

Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?

Kai mummo nyt voi toivoa ja lahjoittaa korujansa lapsenlapsille? Ja varsinkin niille, kenen kanssa on ollut tekemisissä?

Eikä niin, että joku, ketkä ei ole elävä ihminen kiinnostanut yhtään, tulee heti haaskalle ja vie parhaat päältä!!

Kannattaa lahjoittaa silloin kun on elossa tai muussa tapauksessa kirjata testamenttiin

Meillä isän sisko ja senaikainen naisystävä tyhjensivät asunnosta kaiken rahanarvoisen irtaimen, ennen kuin saatiin edes avaimia kämppään. Kirjahyllyissä ja muuallakin näkyi vain jälkiä pölyssä siinä, missä oli ollut jotain keräilymaljakoita sun muuta. Mistään megaomaisuudesta ei ollut  kyse, mikä teki koko touhusta piirun verran säälittävämpää.  Rikosilmoitusta oli hankala tehdä, kun ei tiedetty, mitä kaikkea oli hävinnyt, joten asia jäi sikseen.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempieni kuollessa selvisi, että tätini oli tyhjentänyt kaikessa hiljaisuudessa vanhusten tilit. Ja tyhjensi asunnon kaikesta arvokkaasta ja vähemmän arvokkaasta. Oma vanhempani ei viitsinyt lähteä riitelemään. Itseäni vähän harmittaa, että serkuille meni kaikki eikä vanhempani pitänyt meidän omien lastensa puolta. Muutaman valokuvan olisin halunnut ja yhden posliiniesineen, ei mitään arvokasta. Kaikki oli riivitty pesästä ja muka luvattu tädin lapsille, tämä siis tädin mukaan. Mitään kirjallista ei ollut.

Tästä on jo aikaa mutta asia hiertää vieläkin suvun välejä koska asia jäi sillon selvittämättä.

Mä asuin toisessa kaupungissa kun isäni ja veljeni. Isä kuoli, veli hoiti asioita. Kun ihmettelin että miten hautajaiset hoidetaan kun eikö niiden aika jo olisi ja miten vuokrakämpän tyhjentäminen jne niin isä oli tuhkattu ja kämppä tyhjätty. Mitään en saanut muistoksi isän kämpästä, en kuvia en mitään. En voi todistaa että veli kämpän käänsi koska ei ole valokuvia mitä kaikkea siellä oli. Mitään valtakirjaa en ollut kirjoittanut joten kyllä tämä on Suomessakin mahdollista.

Korut meilläkin vei sukuun naitu miniä, tosin niin että pyyteli niitä jo vähän etukäteen dementiltä isoäidiltä. Perinnänjakoa tehdessä homma paljastui vasta kun olimme tehneet jo poliisille varkausilmoituksen kun koruja ei löytynyt, silloin sanoi että ne halusi isoäiti jo hänelle antaa ennen kuolemaansa.

Vierailija kirjoitti:

Korut meilläkin vei sukuun naitu miniä, tosin niin että pyyteli niitä jo vähän etukäteen dementiltä isoäidiltä. Perinnänjakoa tehdessä homma paljastui vasta kun olimme tehneet jo poliisille varkausilmoituksen kun koruja ei löytynyt, silloin sanoi että ne halusi isoäiti jo hänelle antaa ennen kuolemaansa.

Tää täysin ulkopuolisten ahneus jaksaa aina vain ihmetyttää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni lähestyi pykälää vääntävän jurristin välityksellä vaatien itselleen puolet mökin tontista ja toisen mökkirakennuksen.

Lähetin juristille kopiot papereista, kehoitin tekemään niistä johtopäätökset ja olemaan ottamatta enää yhteyttä.

Myöhemmin selvisi, että isäni isosisko oli valehdellut lapsilleen silmäänsä räpäyttämättä omistussuhteista ja kertonut heidän joutuneen huijatuiksi.

Ei kehdannut millään tunnustaa, että he olivat myyneet oman mökkirakennuksensa (sijainti isäni omistamalla tontilla) 90-luvun laman kourissa isälleni.

Kumpihan se on oikeasti nolompaa, tämä episodi vai sanoa että hän ja miehensä myi mökin isälleni joskus 90-luvulla?

Samallainen tapaus. Serkun isä oli ostettu ulos maatilasta. Vanhan isännän (yhteinen isänisä) kuoltua serkku tuli lakimiesaviomiehensä kanssa vaatimaan osuutta. Kuuntelin pihakeinussa kun lähtivät. Lakimiessiippa antoi kyllä sellaista agendaa vaimolleen että nauratti.

Mietin tässä, miten tullaan vaatimaan osuutta? Kesäpäivänä kesken riippukeinussa makoilua? Eikö nuo ratkaista perunkirjoituksen yhteydessä?

Juu tulivat perunkirjoitukseen vaatimuksineen. Siis lakimies oli saanut vaimoltaan väritettyä totuutta ja antoi lähtiessä vaimolle palautetta. Itse en ollut perijänä, olin teini-ikäinen. Isäni oli vielä elossa. Olin kärpäsenä katossa ns.

Tällaisissa tapauksissa ei ole kyse siitä miten asiat pitäisi hoitaa vaan miten tietyt henkilöt kuvittelevat ne hoidettavan. Eivät joko tiedä tai eivät ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni lähestyi pykälää vääntävän jurristin välityksellä vaatien itselleen puolet mökin tontista ja toisen mökkirakennuksen.

Lähetin juristille kopiot papereista, kehoitin tekemään niistä johtopäätökset ja olemaan ottamatta enää yhteyttä.

Myöhemmin selvisi, että isäni isosisko oli valehdellut lapsilleen silmäänsä räpäyttämättä omistussuhteista ja kertonut heidän joutuneen huijatuiksi.

Ei kehdannut millään tunnustaa, että he olivat myyneet oman mökkirakennuksensa (sijainti isäni omistamalla tontilla) 90-luvun laman kourissa isälleni.

Kumpihan se on oikeasti nolompaa, tämä episodi vai sanoa että hän ja miehensä myi mökin isälleni joskus 90-luvulla?

Samallainen tapaus. Serkun isä oli ostettu ulos maatilasta. Vanhan isännän (yhteinen isänisä) kuoltua serkku tuli lakimiesaviomiehensä kanssa vaatimaan osuutta. Kuuntelin pihakeinussa kun lähtivät. Lakimiessiippa antoi kyllä sellaista agendaa vaimolleen että nauratti.

Mietin tässä, miten tullaan vaatimaan osuutta? Kesäpäivänä kesken riippukeinussa makoilua? Eikö nuo ratkaista perunkirjoituksen yhteydessä?

Minulle soitti puhelimella ja kertoi selvittävänsä mökin omistussuhteiden mahdollisia epäselvyyksiä koskien toista rakennusta tai jotain vastaavaa.

Ja ei isoisän kuoltua perunkirjoituksessa mitään mökkiä ollut, koska ei sitä ole koskaan omistanut.

Tätini alkoi kertoa tarinaansa vasta miehensä kuoltua.

Isäni kysyi kaikilta 4 lapselta, että haluaako joku lähes arvottoman kuivanmaanmökin alueelta, johon rakennetaan tuulimyllyjä viereen. Ei kelvannut kuin minulle. Se siirrettiin nimiini jo ennen isän kuolemaa.

Kun isä kuoli, niin sisarukset tulivat mökille viemään kaikki työkalut, aurinkopaneelit, antiikki huonekalut, arabian astiat, käsitelty puutavara, mopo, mönkijä, peräkärryn mitä olin isän kanssa keräillyt ja korjaillut vuosia.

Mökki ei ketään kiinnostanut, mutta 30000e köyhdyin päivässä tämän kaiken muun takia. Tietenkään mitään näistä kukaan ei tarvinnut, vaan seuraavana päivänä selasin torista ja löysin sieltä lähes kaiken mökiltä viedyn.

Vierailija kirjoitti:

AP jatkaa... Kyseessä ei siis todellakaan ollut mitenkään arvokkaat korut. Ihan normaalit kultakorut vain: kaulaketjuja, sormuksia, rannerenkaita... Niistä olisi riittänyt kaikille tytöille.

Ja jos mielestänne oli ok, että mummon tytär vei kaikki, niin eikös niistä olisi puolet pitänyt antaa mummon pojalle??

Pitää osata vaatia lakiosaansa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.

Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?

Kannattaa perillisenä ottaa selvää miten perimysjärjestys menee. Ei tarvi kuunnella mummojen satavuotta vanhoja juttuja. Ei ne mitään kumminkaan tiedä.

Niin ja antakaa ne lahjat vielä elossa ollessanne. Jos on joku koru tms. jonka haluatte antaa jollekin ja jos ei lahjana anna elinaikana niin sen korunkin voi testamentata nimeltä mainiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni kysyi kaikilta 4 lapselta, että haluaako joku lähes arvottoman kuivanmaanmökin alueelta, johon rakennetaan tuulimyllyjä viereen. Ei kelvannut kuin minulle. Se siirrettiin nimiini jo ennen isän kuolemaa.

Kun isä kuoli, niin sisarukset tulivat mökille viemään kaikki työkalut, aurinkopaneelit, antiikki huonekalut, arabian astiat, käsitelty puutavara, mopo, mönkijä, peräkärryn mitä olin isän kanssa keräillyt ja korjaillut vuosia.

Mökki ei ketään kiinnostanut, mutta 30000e köyhdyin päivässä tämän kaiken muun takia. Tietenkään mitään näistä kukaan ei tarvinnut, vaan seuraavana päivänä selasin torista ja löysin sieltä lähes kaiken mökiltä viedyn.

Ei jumala*ta. Harmi ettei isäsi tajunnut siirtää sinulle myös tätä irtaimistoa. Mikset häätänyt tunkeilijoita pois tontilta?

Sisaruksilla oli avaimet mökille vielä tässä vaiheessa. Soittivat sieltä, että eivät saaneet porttia lukittua kun lähtivät. Kun menin mökille illalla sulkemaan porttia, niin tavarat oli poissa. Soitin perään vanhimmalle sisarukselle ja kysyin, niin olin kuulemma saanut jo oman osuuteni, kun mökki oli jätetty minulle, vaikka kukaan muu ei sitä halunnut useista kyselyistä huolimatta.

Myin mökin pois tämän jälkeen, kun ei siellä ollut enää työkaluja mökin huoltotöihin, sain 6000e tontista, mökillä ei ollut arvoa. Olin jo maksanut kiinteistöveroa ja muita kuluja isäni puolesta monta tonnia, kun mökki tosiaan siirrettiin nimiini jo vuosia aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

AP jatkaa... Kyseessä ei siis todellakaan ollut mitenkään arvokkaat korut. Ihan normaalit kultakorut vain: kaulaketjuja, sormuksia, rannerenkaita... Niistä olisi riittänyt kaikille tytöille.

Ja jos mielestänne oli ok, että mummon tytär vei kaikki, niin eikös niistä olisi puolet pitänyt antaa mummon pojalle??

Mummo olisi eläessään voinut näitä lahjoittaa jos olisi halunnut