Lue keskustelun säännöt.
Surullista katsoa kun vanhemmat ignooraavat lapsensa tuijottaessaan puhelimia
21.05.2022 |
Nähty vanhempi hymy naamalla tiivisti puhelintaan tuijottaen ja naputellen. Vanhemman selän takana lapsi, joka hokee vanhemman nimeä, mutta vanhempi ei käänny, eikä sano mitään. Kuin lasta ei olisi olemassa.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että koskaan ei voi tietää, mikä totuus kokonaisuudesta on. Minulla on juuri 1 v täyttänyt taapero ja olen hänen kanssaan hoitovapaalla tosi aktiivisesti läsnä: luetaan paljon sylikkäin kirjoja, leikitään ja hassutellaan yhdessä, juttelen paljon lapselle, kehun ja kannustan uusien taitojen opettelussa. Äskenkin juostiin pitkään pallon perässä. Ei noissa tilanteissa kännykkää kaipaa eikä ehtisi vilkaisemaankaan. Nyt sitten istuin alas kännykkää selaamaan hetkeksi ja taapero leikkii itsekseen tyytyväisenä. Julkisella paikalla/kulkuneuvossa lapsella voi olla niin paljon mielenkiintoista katseltavaa, ettei kaipaakaan vanhemmasta juuri silloin juttuseuraa. Aika usein kyllä jutustellaan vaunulenkin ajan, vaikka taapero ei vielä itse montaa sanaa osaakaan sanoa.
Sitä haluan sanoa, että näet vain yksittäisen hetken. Se vanhempi voi olla hyvinkin osallistuva, vaikka siinä hetkessä ottaisikin aikaa itselleen. Ei siis kannata tuomita.
Sinun mielestäsi on siis ihan ok, että lapsi kutsuu vanhempaansa, mutta vanhempi jättää hänet täysin huomiotta? Etenkin jos vanhempi on jo aamulla leikkinyt lapsen kanssa, niin mitäs loppupäivänä enää koko lasta huomaamaan? Lapsi ei ollut yhtään tyytyväinen, sen voin kertoa.
En itse jättäisi lasta huomiotta. Jos istun itsekseni ja taapero kävelee luokseni kesken leikkien, niin tottakai halin, otan syliin ja juttelen tai vastaan, jos taaperolla on asiaa. Siitä taapero sitten jatkaa taas omiin touhuihinsa, kun on tankannut läheisyyttä. Ja yhteistä aikaa vietetään mielestäni pitkin päivää. Lapset, perheet ja tilanteet on erilaisia, ei tosiaan kannata tuomita yhden hetken perusteella.
T. Tuo aiempi
Sepä juuri teki surulliseksi, että vanhempi ei reagoinut lapseen yhtään mitenkään. Ei olisi vaatinut paljoa sanoa "odota hetki, tulen kun olen tämän viestin lähettänyt tms.
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussakaan on 24/7 jakamattoman huomion kohde?
Kolahti? Sen sijaan että etsit defenssejä voisit myöntää, että kyllä, liikaa tulee kännyköityä. Eka askel parempaan, ihan meillä jokaisella.
Ei kolahtanut. Vastaa kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äskettäin kävelin samaan suuntaan jonkun matkaa rattaita työntävän naisen (äidin) takana. Pikkulapsi istui selkä menosuuntaan. Koko matkan nainen katsoi puhelintaan. Lapsi ei tavoittanut äitinsä katsetta, joten lapsi taivutti päätään sivulle ja katseli minua kohti, kun katseeni oli tietenkin eteenpäin.
Tuli surullinen olo lapsen puolesta. Toivottavasti toisissa tilanteissa äitinsä katsoo lasta silmiin ja juttelee lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Äskettäin kävelin samaan suuntaan jonkun matkaa rattaita työntävän naisen (äidin) takana. Pikkulapsi istui selkä menosuuntaan. Koko matkan nainen katsoi puhelintaan. Lapsi ei tavoittanut äitinsä katsetta, joten lapsi taivutti päätään sivulle ja katseli minua kohti, kun katseeni oli tietenkin eteenpäin.
Tuli surullinen olo lapsen puolesta. Toivottavasti toisissa tilanteissa äitinsä katsoo lasta silmiin ja juttelee lapselle.
Ja siellä puhelimessa oli navigaattori josta äiti katsoi reittiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että koskaan ei voi tietää, mikä totuus kokonaisuudesta on. Minulla on juuri 1 v täyttänyt taapero ja olen hänen kanssaan hoitovapaalla tosi aktiivisesti läsnä: luetaan paljon sylikkäin kirjoja, leikitään ja hassutellaan yhdessä, juttelen paljon lapselle, kehun ja kannustan uusien taitojen opettelussa. Äskenkin juostiin pitkään pallon perässä. Ei noissa tilanteissa kännykkää kaipaa eikä ehtisi vilkaisemaankaan. Nyt sitten istuin alas kännykkää selaamaan hetkeksi ja taapero leikkii itsekseen tyytyväisenä. Julkisella paikalla/kulkuneuvossa lapsella voi olla niin paljon mielenkiintoista katseltavaa, ettei kaipaakaan vanhemmasta juuri silloin juttuseuraa. Aika usein kyllä jutustellaan vaunulenkin ajan, vaikka taapero ei vielä itse montaa sanaa osaakaan sanoa.
Sitä haluan sanoa, että näet vain yksittäisen hetken. Se vanhempi voi olla hyvinkin osallistuva, vaikka siinä hetkessä ottaisikin aikaa itselleen. Ei siis kannata tuomita.
Sinun mielestäsi on siis ihan ok, että lapsi kutsuu vanhempaansa, mutta vanhempi jättää hänet täysin huomiotta? Etenkin jos vanhempi on jo aamulla leikkinyt lapsen kanssa, niin mitäs loppupäivänä enää koko lasta huomaamaan? Lapsi ei ollut yhtään tyytyväinen, sen voin kertoa.
En itse jättäisi lasta huomiotta. Jos istun itsekseni ja taapero kävelee luokseni kesken leikkien, niin tottakai halin, otan syliin ja juttelen tai vastaan, jos taaperolla on asiaa. Siitä taapero sitten jatkaa taas omiin touhuihinsa, kun on tankannut läheisyyttä. Ja yhteistä aikaa vietetään mielestäni pitkin päivää. Lapset, perheet ja tilanteet on erilaisia, ei tosiaan kannata tuomita yhden hetken perusteella.
T. Tuo aiempi
Sepä juuri teki surulliseksi, että vanhempi ei reagoinut lapseen yhtään mitenkään. Ei olisi vaatinut paljoa sanoa "odota hetki, tulen kun olen tämän viestin lähettänyt tms.
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussakaan on 24/7 jakamattoman huomion kohde?
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussa jätetään täysin huomiotta kun se sanoo jotain opettajalle tai hoitajalle tai kaverille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että koskaan ei voi tietää, mikä totuus kokonaisuudesta on. Minulla on juuri 1 v täyttänyt taapero ja olen hänen kanssaan hoitovapaalla tosi aktiivisesti läsnä: luetaan paljon sylikkäin kirjoja, leikitään ja hassutellaan yhdessä, juttelen paljon lapselle, kehun ja kannustan uusien taitojen opettelussa. Äskenkin juostiin pitkään pallon perässä. Ei noissa tilanteissa kännykkää kaipaa eikä ehtisi vilkaisemaankaan. Nyt sitten istuin alas kännykkää selaamaan hetkeksi ja taapero leikkii itsekseen tyytyväisenä. Julkisella paikalla/kulkuneuvossa lapsella voi olla niin paljon mielenkiintoista katseltavaa, ettei kaipaakaan vanhemmasta juuri silloin juttuseuraa. Aika usein kyllä jutustellaan vaunulenkin ajan, vaikka taapero ei vielä itse montaa sanaa osaakaan sanoa.
Sitä haluan sanoa, että näet vain yksittäisen hetken. Se vanhempi voi olla hyvinkin osallistuva, vaikka siinä hetkessä ottaisikin aikaa itselleen. Ei siis kannata tuomita.
Sinun mielestäsi on siis ihan ok, että lapsi kutsuu vanhempaansa, mutta vanhempi jättää hänet täysin huomiotta? Etenkin jos vanhempi on jo aamulla leikkinyt lapsen kanssa, niin mitäs loppupäivänä enää koko lasta huomaamaan? Lapsi ei ollut yhtään tyytyväinen, sen voin kertoa.
En itse jättäisi lasta huomiotta. Jos istun itsekseni ja taapero kävelee luokseni kesken leikkien, niin tottakai halin, otan syliin ja juttelen tai vastaan, jos taaperolla on asiaa. Siitä taapero sitten jatkaa taas omiin touhuihinsa, kun on tankannut läheisyyttä. Ja yhteistä aikaa vietetään mielestäni pitkin päivää. Lapset, perheet ja tilanteet on erilaisia, ei tosiaan kannata tuomita yhden hetken perusteella.
T. Tuo aiempi
Sepä juuri teki surulliseksi, että vanhempi ei reagoinut lapseen yhtään mitenkään. Ei olisi vaatinut paljoa sanoa "odota hetki, tulen kun olen tämän viestin lähettänyt tms.
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussakaan on 24/7 jakamattoman huomion kohde?
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussa jätetään täysin huomiotta kun se sanoo jotain opettajalle tai hoitajalle tai kaverille?
Tiedän että näin tapahtuu. Siellä joutuu odottamaan vuoroaan kuten muuallakin elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos vanhempi olisi puhunut vieressä olevalle toiselle henkilölle, ja sanonut asiansa loppuun ennen kuin keskeyttää ja siirtää huomion lapseen?
Minusta lasta ei saa jättää huomiotta. Lapselta ei voi odottaa että hän pystyisi arvaamaan mikä vanhemmalla on puhelimella kesken, milloin voi keskeyttää ja milloin voisi hetken odottaa, näpytellen käydystä keskustelusta lapsen on mahdotonta oppia tai osata katsoa sitä hetkeä mihin hönkäistä oma asiansa. Mutta aikuisen näkökulmasta, nyt kun ihmissuhteet on paljolti siellä luurissa, tilanne voi olla juuri se, että koskaan ei voi kokonaista lausetta sanoa loppuun kaverille ilman keskeytystä ja joskus tekisi mieli tehdä se ja kääntyä lapsen puoleen vasta kun on valmis.
En tiedä miten pitkästä ajasta aloittajan viestissä oli kyse, mutta kyllä minä tunnistan että kotona joskus "sanon lauseen loppuun" eli näpyttelen vielä jonkin aikaa tai luen lyhyen tekstin loppuun ennen kuin irrotan huomioni (kouluikäiseen) lapseen. Joskus sanon tai elehdin että odota, ja aina lopulta irrotan itseni siitä luurista, mutta toisaalta joskus lehteä lukiessa, uutista kuunnellessa tai kaverin kanssa livenä jutellessa voi olla saman kaltaista. Pitääkin kysyä miten lapsi viiveen kokee, kun puhelimeen uppoutuneena syy ei ole samalla tavalla lapselle näkyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaanhan äidit ja isät AINA kuuli ja kuunteli 24/7.
Sinä et voi tietää lainkaan mistä siinä oli kyse.
Juu. Eivät koskaan lukeneet lehtiä, tuijottaneet televisiota tai olleet töissä.
On eri asia, jos vanhempi on töissä ja tulee sieltä sitten takaisin. Jos vanhempi on kännykällä, hän on fyysisesti läsnä, muttei henkisesti. Se on pahempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äskettäin kävelin samaan suuntaan jonkun matkaa rattaita työntävän naisen (äidin) takana. Pikkulapsi istui selkä menosuuntaan. Koko matkan nainen katsoi puhelintaan. Lapsi ei tavoittanut äitinsä katsetta, joten lapsi taivutti päätään sivulle ja katseli minua kohti, kun katseeni oli tietenkin eteenpäin.
Tuli surullinen olo lapsen puolesta. Toivottavasti toisissa tilanteissa äitinsä katsoo lasta silmiin ja juttelee lapselle.
Eiköhän se ehdi, eikä välttämättä ole vaarallista saada katsekontaktia muihinkin ihmisiin kuin synnyttäjäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaanhan äidit ja isät AINA kuuli ja kuunteli 24/7.
Sinä et voi tietää lainkaan mistä siinä oli kyse.
Juu. Eivät koskaan lukeneet lehtiä, tuijottaneet televisiota tai olleet töissä.
On eri asia, jos vanhempi on töissä ja tulee sieltä sitten takaisin. Jos vanhempi on kännykällä, hän on fyysisesti läsnä, muttei henkisesti. Se on pahempaa.
Ja ennen vanhaan isä töistä tullessaan rojahti sohvalle eikä häntä saanut häiritä.
Äiti teki kotitöitä tai kahvitteli naapurin rouvan kanssa eikä häntä saanut häiritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vanhempi olisi puhunut vieressä olevalle toiselle henkilölle, ja sanonut asiansa loppuun ennen kuin keskeyttää ja siirtää huomion lapseen?
Minusta lasta ei saa jättää huomiotta. Lapselta ei voi odottaa että hän pystyisi arvaamaan mikä vanhemmalla on puhelimella kesken, milloin voi keskeyttää ja milloin voisi hetken odottaa, näpytellen käydystä keskustelusta lapsen on mahdotonta oppia tai osata katsoa sitä hetkeä mihin hönkäistä oma asiansa. Mutta aikuisen näkökulmasta, nyt kun ihmissuhteet on paljolti siellä luurissa, tilanne voi olla juuri se, että koskaan ei voi kokonaista lausetta sanoa loppuun kaverille ilman keskeytystä ja joskus tekisi mieli tehdä se ja kääntyä lapsen puoleen vasta kun on valmis.
En tiedä miten pitkästä ajasta aloittajan viestissä oli kyse, mutta kyllä minä tunnistan että kotona joskus "sanon lauseen loppuun" eli näpyttelen vielä jonkin aikaa tai luen lyhyen tekstin loppuun ennen kuin irrotan huomioni (kouluikäiseen) lapseen. Joskus sanon tai elehdin että odota, ja aina lopulta irrotan itseni siitä luurista, mutta toisaalta joskus lehteä lukiessa, uutista kuunnellessa tai kaverin kanssa livenä jutellessa voi olla saman kaltaista. Pitääkin kysyä miten lapsi viiveen kokee, kun puhelimeen uppoutuneena syy ei ole samalla tavalla lapselle näkyvä.
Mainittakoon että lapseni on niin nopeatempoinen ja puhelias että hän ehtii sanoa 3-4 kertaa "äiti" siinä ajassa kun minä avaan suuni ja ehkä henkäisen vähän sisään vastatakseni, vaikka tilanteessa ei olisi mitään häiriötekijöitä jotka hidastaisivat reagointiani.
Vierailija kirjoitti:
Surullista se silti on. Taaperot istuvat rattaissa kasvot menosuuntaan (missä iässä käännetty, sitä en tiedä.), vanhempi takana, puhelin kädessä, juttelee puhelimeen, ei lapselle. En tiedä sitäkään, miltä lapsesta tuntuu, kun ei näy tuttua ihmistä, pelkästään sitä, mitä sattuu eteen. Joku jo mainitsi syyllistämisestä, ja hetken kuvasta.. osui ja upposiko? Se, miltä tilanne näyttää, ei näytä lapsen kannalta kovin mukavalta. Tuskin puhelin on kotona sen vähemmän tärkeä?
Näin, olen ihan samaa mieltä.
Tiedän itsekin roikkuvani nykyään liikaa laitteilla, onneksi sellaisia ei edes ollut kun omat lapset pieniä.
Mutta kyllä tässä aloituksessa perää on, on surullista, kun nykyvanhempia kiinnostaa lähinnä kännykkänsä. Eihän sitä tietysti mielellään myönnä edes itselleen, että roikkuu liikaa laitteilla muiden tärkeiden asioiden kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaanhan äidit ja isät AINA kuuli ja kuunteli 24/7.
Sinä et voi tietää lainkaan mistä siinä oli kyse.
Juu. Eivät koskaan lukeneet lehtiä, tuijottaneet televisiota tai olleet töissä.
On eri asia, jos vanhempi on töissä ja tulee sieltä sitten takaisin. Jos vanhempi on kännykällä, hän on fyysisesti läsnä, muttei henkisesti. Se on pahempaa.
Ja ennen vanhaan isä töistä tullessaan rojahti sohvalle eikä häntä saanut häiritä.
Äiti teki kotitöitä tai kahvitteli naapurin rouvan kanssa eikä häntä saanut häiritä.
Kyllä minä olen saanut häiritä vanhempiani jos on ollut heille asiaa. Aina ovat kuunnelleet ja vastanneet. Mutta he eivät olleetkaan kännykkäriippuvaisia kuten nykyään valitettavan monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tämä on jännä, miten yhtään ei muisteta, miten asiat olivat 30 v sitten. Omat vanhempani eivät todellakaan leikittäneet meitä, ihan keskenämme leikimme me lapset. Äiti oli aina keittiössä, isä puolestaan istui tv:n ääressä. Me saimme jo pienestä pitäen kulkea ulkona yksin.
Silti äitini jaksaa esimerkiksi veljelleni valittaa, kuinka he eivät hänen mielestään huomioi lasta tarpeeksi ja aina ollaan puhelimella. Aika kuultaa muistot, selvästi.
Parivuotiaana jo sait olla ulkona yksin :O ?
Minä olin alle yksivuotiaana 5 vuotta vanhemman siskon kanssa ilman aikuista.
Nelivuotiasna pääsin jo itsekseni ihan vapaasti naapuriin, hiihtämään, rsntaan
Tämä oli normaalia kyllä. Mutta ei se, että 2-vuotias on ihan yksin ulkona, kaupungissa varsinkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että koskaan ei voi tietää, mikä totuus kokonaisuudesta on. Minulla on juuri 1 v täyttänyt taapero ja olen hänen kanssaan hoitovapaalla tosi aktiivisesti läsnä: luetaan paljon sylikkäin kirjoja, leikitään ja hassutellaan yhdessä, juttelen paljon lapselle, kehun ja kannustan uusien taitojen opettelussa. Äskenkin juostiin pitkään pallon perässä. Ei noissa tilanteissa kännykkää kaipaa eikä ehtisi vilkaisemaankaan. Nyt sitten istuin alas kännykkää selaamaan hetkeksi ja taapero leikkii itsekseen tyytyväisenä. Julkisella paikalla/kulkuneuvossa lapsella voi olla niin paljon mielenkiintoista katseltavaa, ettei kaipaakaan vanhemmasta juuri silloin juttuseuraa. Aika usein kyllä jutustellaan vaunulenkin ajan, vaikka taapero ei vielä itse montaa sanaa osaakaan sanoa.
Sitä haluan sanoa, että näet vain yksittäisen hetken. Se vanhempi voi olla hyvinkin osallistuva, vaikka siinä hetkessä ottaisikin aikaa itselleen. Ei siis kannata tuomita.
Sinun mielestäsi on siis ihan ok, että lapsi kutsuu vanhempaansa, mutta vanhempi jättää hänet täysin huomiotta? Etenkin jos vanhempi on jo aamulla leikkinyt lapsen kanssa, niin mitäs loppupäivänä enää koko lasta huomaamaan? Lapsi ei ollut yhtään tyytyväinen, sen voin kertoa.
En itse jättäisi lasta huomiotta. Jos istun itsekseni ja taapero kävelee luokseni kesken leikkien, niin tottakai halin, otan syliin ja juttelen tai vastaan, jos taaperolla on asiaa. Siitä taapero sitten jatkaa taas omiin touhuihinsa, kun on tankannut läheisyyttä. Ja yhteistä aikaa vietetään mielestäni pitkin päivää. Lapset, perheet ja tilanteet on erilaisia, ei tosiaan kannata tuomita yhden hetken perusteella.
T. Tuo aiempi
Sepä juuri teki surulliseksi, että vanhempi ei reagoinut lapseen yhtään mitenkään. Ei olisi vaatinut paljoa sanoa "odota hetki, tulen kun olen tämän viestin lähettänyt tms.
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussakaan on 24/7 jakamattoman huomion kohde?
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussa jätetään täysin huomiotta kun se sanoo jotain opettajalle tai hoitajalle tai kaverille?
Tiedän että näin tapahtuu. Siellä joutuu odottamaan vuoroaan kuten muuallakin elämässä.
Senpä tähden kotona ja rakkaimpiensa kanssa ei täytyisi enää joutua odottamaan "vuoroaan" kovin kauaa. Ei ole aikuiselta liikaa vaadittu ottaa kontakti lapseen ja sanoa, että odota pieni hetki, ihan just vastaan. Mitä isompi, en kauemman jaksaa odottaa. Mitä pienempi, sen lyhyempi kohtuullinen odotuttamisaika.
Lapsen pn hyvä oppia myös odottamaan. Et tiedä, onko vanhempi hetki sitten jo sanonut lapselle, että odota hetki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaanhan äidit ja isät AINA kuuli ja kuunteli 24/7.
Sinä et voi tietää lainkaan mistä siinä oli kyse.
Juu. Eivät koskaan lukeneet lehtiä, tuijottaneet televisiota tai olleet töissä.
On eri asia, jos vanhempi on töissä ja tulee sieltä sitten takaisin. Jos vanhempi on kännykällä, hän on fyysisesti läsnä, muttei henkisesti. Se on pahempaa.
Ja ennen vanhaan isä töistä tullessaan rojahti sohvalle eikä häntä saanut häiritä.
Äiti teki kotitöitä tai kahvitteli naapurin rouvan kanssa eikä häntä saanut häiritä.
Heidänkö lapsistaan tuli tasapainoisia ja onnellisia?
Toki on tilanteita ettei vanhempia "saa häiritä", mutta ei nyt aina sellainen tilanne voi olla.
On myös eri asia, onko kyseessä 1- vai 5-vuotias. Jälkimmäinen ymmärtää jo ettei saa häiritä, mutta taaperolta ei voi odottaa, ettei "häiritsisi" vanhempiaan. Hänen pitää häiritä jotta saa tarpeensa kuuluviin ja voi elää. Jos ennenvanhaan äiti on jutellut naapurin rouvan kanssa eikä antanut taaperolleen huomiota, huonostihan siinä on käy. Siksi meillä on nytkin ihmisiä, joilla on välttävä kiintymyssuhde, eikä parisuhdekaan oikein onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa, että koskaan ei voi tietää, mikä totuus kokonaisuudesta on. Minulla on juuri 1 v täyttänyt taapero ja olen hänen kanssaan hoitovapaalla tosi aktiivisesti läsnä: luetaan paljon sylikkäin kirjoja, leikitään ja hassutellaan yhdessä, juttelen paljon lapselle, kehun ja kannustan uusien taitojen opettelussa. Äskenkin juostiin pitkään pallon perässä. Ei noissa tilanteissa kännykkää kaipaa eikä ehtisi vilkaisemaankaan. Nyt sitten istuin alas kännykkää selaamaan hetkeksi ja taapero leikkii itsekseen tyytyväisenä. Julkisella paikalla/kulkuneuvossa lapsella voi olla niin paljon mielenkiintoista katseltavaa, ettei kaipaakaan vanhemmasta juuri silloin juttuseuraa. Aika usein kyllä jutustellaan vaunulenkin ajan, vaikka taapero ei vielä itse montaa sanaa osaakaan sanoa.
Sitä haluan sanoa, että näet vain yksittäisen hetken. Se vanhempi voi olla hyvinkin osallistuva, vaikka siinä hetkessä ottaisikin aikaa itselleen. Ei siis kannata tuomita.
Sinun mielestäsi on siis ihan ok, että lapsi kutsuu vanhempaansa, mutta vanhempi jättää hänet täysin huomiotta? Etenkin jos vanhempi on jo aamulla leikkinyt lapsen kanssa, niin mitäs loppupäivänä enää koko lasta huomaamaan? Lapsi ei ollut yhtään tyytyväinen, sen voin kertoa.
En itse jättäisi lasta huomiotta. Jos istun itsekseni ja taapero kävelee luokseni kesken leikkien, niin tottakai halin, otan syliin ja juttelen tai vastaan, jos taaperolla on asiaa. Siitä taapero sitten jatkaa taas omiin touhuihinsa, kun on tankannut läheisyyttä. Ja yhteistä aikaa vietetään mielestäni pitkin päivää. Lapset, perheet ja tilanteet on erilaisia, ei tosiaan kannata tuomita yhden hetken perusteella.
T. Tuo aiempi
Sepä juuri teki surulliseksi, että vanhempi ei reagoinut lapseen yhtään mitenkään. Ei olisi vaatinut paljoa sanoa "odota hetki, tulen kun olen tämän viestin lähettänyt tms.
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussakaan on 24/7 jakamattoman huomion kohde?
Luuletko sinä että se lapsi päivähoidossa tai koulussa jätetään täysin huomiotta kun se sanoo jotain opettajalle tai hoitajalle tai kaverille?
Tiedän että näin tapahtuu. Siellä joutuu odottamaan vuoroaan kuten muuallakin elämässä.
Senpä tähden kotona ja rakkaimpiensa kanssa ei täytyisi enää joutua odottamaan "vuoroaan" kovin kauaa. Ei ole aikuiselta liikaa vaadittu ottaa kontakti lapseen ja sanoa, että odota pieni hetki, ihan just vastaan. Mitä isompi, en kauemman jaksaa odottaa. Mitä pienempi, sen lyhyempi kohtuullinen odotuttamisaika.
Ja sitten ihmetellään miksi nykyvanhemmat on kuoleman rajamailla uupuneina.
Koskaan missään ikinä ei ole kukaan lapsi saanut jakamatonta huomiota vanhemmiltaan joka hetki.
Siellä puhelimessa on voinut olla ihan mitä vaan. Sellaista joka vie vanhemman huomion hetkellisesti.
Sivullinen ei voi sitä tietää.
Ties vaikka se olisi hymyillyt siksi että häneltä otettu koepala ei ollutkaan syöpää tai toisen lapswn kanssa lääkärissä ollut puoliso viestitti että toisella lapsella ei olekaan korona.
Sivullinen ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaanhan äidit ja isät AINA kuuli ja kuunteli 24/7.
Sinä et voi tietää lainkaan mistä siinä oli kyse.
Juu. Eivät koskaan lukeneet lehtiä, tuijottaneet televisiota tai olleet töissä.
On eri asia, jos vanhempi on töissä ja tulee sieltä sitten takaisin. Jos vanhempi on kännykällä, hän on fyysisesti läsnä, muttei henkisesti. Se on pahempaa.
Ja ennen vanhaan isä töistä tullessaan rojahti sohvalle eikä häntä saanut häiritä.
Äiti teki kotitöitä tai kahvitteli naapurin rouvan kanssa eikä häntä saanut häiritä.
Kännykkävanhempi selittelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaanhan äidit ja isät AINA kuuli ja kuunteli 24/7.
Sinä et voi tietää lainkaan mistä siinä oli kyse.
Juu. Eivät koskaan lukeneet lehtiä, tuijottaneet televisiota tai olleet töissä.
On eri asia, jos vanhempi on töissä ja tulee sieltä sitten takaisin. Jos vanhempi on kännykällä, hän on fyysisesti läsnä, muttei henkisesti. Se on pahempaa.
Ja ennen vanhaan isä töistä tullessaan rojahti sohvalle eikä häntä saanut häiritä.
Äiti teki kotitöitä tai kahvitteli naapurin rouvan kanssa eikä häntä saanut häiritä.
Kännykkävanhempi selittelee.
Ei vaan tervepäinen aikuinen. Omat lapseni ovat jo parikymppisiä.
Minä olin alle yksivuotiaana 5 vuotta vanhemman siskon kanssa ilman aikuista.
Nelivuotiasna pääsin jo itsekseni ihan vapaasti naapuriin, hiihtämään, rsntaan