Lue keskustelun säännöt.
Surullista katsoa kun vanhemmat ignooraavat lapsensa tuijottaessaan puhelimia
21.05.2022 |
Nähty vanhempi hymy naamalla tiivisti puhelintaan tuijottaen ja naputellen. Vanhemman selän takana lapsi, joka hokee vanhemman nimeä, mutta vanhempi ei käänny, eikä sano mitään. Kuin lasta ei olisi olemassa.
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä mammat nousi puolustuskannalle. Totta kai joo just silloin oltiin katsomassa ratikka-aikataulua tai soittamassa toiselle lapselle. Mikähän em. asioita mahtoi olla syynä mm. silloin, kun nuoren äidin vauva huusi pää punaisena henkeään haukkoen täydessä ruuhkabussissa ja mamma vaan selasi puhelinta? Varmaan just etti jotain tärkeää aikataulua tms., eikä siksi voinut lohduttaa ja huomioida aivan pientä vauvaa, jolla selkeästi oli hätä.
Näitä näkyy ikävä kyllä myös. Vaunulenkkeilijöitä, joiden lapsi itkee pitkän aikaa yksin vaunuissa kun vanhempi on keskittynyt puhelimeensa. Ex-kaverini lukitsi kuulemma lapsensa itkemään eri huoneeseen. Ei pitäisi tehdä enempää lapsia kuin taidot antavat myöten kasvattaa. Hän kehui itseään äitinä, lapsiaan täydellisiksi ja että aikuisina ovat häntä kiitelleet hyvästä vanhemmuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo tämä on jännä, miten yhtään ei muisteta, miten asiat olivat 30 v sitten. Omat vanhempani eivät todellakaan leikittäneet meitä, ihan keskenämme leikimme me lapset. Äiti oli aina keittiössä, isä puolestaan istui tv:n ääressä. Me saimme jo pienestä pitäen kulkea ulkona yksin.
Silti äitini jaksaa esimerkiksi veljelleni valittaa, kuinka he eivät hänen mielestään huomioi lasta tarpeeksi ja aina ollaan puhelimella. Aika kuultaa muistot, selvästi.
On siinä vissi ero, että äiti on kiireinen keittiössä tehdessään ruokaa lapsilleen kuin "kiireinen" somettaessaan.
Sinä et tiedä mitä se äiti sillä kännykällä tekee.
Somettaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo tämä on jännä, miten yhtään ei muisteta, miten asiat olivat 30 v sitten. Omat vanhempani eivät todellakaan leikittäneet meitä, ihan keskenämme leikimme me lapset. Äiti oli aina keittiössä, isä puolestaan istui tv:n ääressä. Me saimme jo pienestä pitäen kulkea ulkona yksin.
Silti äitini jaksaa esimerkiksi veljelleni valittaa, kuinka he eivät hänen mielestään huomioi lasta tarpeeksi ja aina ollaan puhelimella. Aika kuultaa muistot, selvästi.
Minun vanhempani huomioivat minut hyvinkin ja leikkivät kanssani. Riippuu perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä selityksiä on kaikilla. Mutta totuus on toinen. Meidänkin pihalla lapsi voi huutaa ja itkeä kurkku suorana tosi kauan, ennekuin vanhempi havahtuu. Mä seuraan tuota näytelmää päivittäin kun teen etätyötä keittiön pöydän ääressä ja siitä näen suoraan leikkipaikalle.
Ei me kuulkaa edes asuta kerrostalossa. Eli et sinä voi sen yhden leikkipaikan perusteella vedellä yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä.
Mistä muuren edes tiedät onko ne äitejä vai perhepäivähoitajia?
Esim. siitä, että lapsi kutsuu aikuista äidiksi tai isäksi.
Laiskuus. Sitten ihmetellään kun lapset voivat huonosti. Miksi pitää hankkia niitä kun ei ole mielenkiintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista se silti on. Taaperot istuvat rattaissa kasvot menosuuntaan (missä iässä käännetty, sitä en tiedä.), vanhempi takana, puhelin kädessä, juttelee puhelimeen, ei lapselle. En tiedä sitäkään, miltä lapsesta tuntuu, kun ei näy tuttua ihmistä, pelkästään sitä, mitä sattuu eteen. Joku jo mainitsi syyllistämisestä, ja hetken kuvasta.. osui ja upposiko? Se, miltä tilanne näyttää, ei näytä lapsen kannalta kovin mukavalta. Tuskin puhelin on kotona sen vähemmän tärkeä?
Meillä ainakin taaperot ovat viihtyneet rattaissa paljon paremmin kun ei tarvitse tuijottaa äidin tylsää naamaa vaan ovat kasvot menosuuntaan ja näkevät paremmin ympärilleen. Pitääkö sille lapselle jutella 24/7 eikä kellekään muulle saa puhua ollenkaan? Vaunulenkki voi olla ainoa mahdollisuus jutella jonkun kanssa puhelimessa, kun se ei välttämättä sisällä lapsen takia onnistu. Eikö saa pitää yhteyttä sukulaisiin tai kavereihin tai soittaa lääkärille.
Silloin kun lapsi vaunulenkillä ilmaisee tarvitsevansa huomiota, on sitä annettava. Jos lapsi nukkuu tai viihtyy katsellen, niin silloin ongelmaa ei ole. Se, että vanhempi antaa lapsen huutaa ja itkeä ja anella huomiota saamatta sitä on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Laiskuus. Sitten ihmetellään kun lapset voivat huonosti. Miksi pitää hankkia niitä kun ei ole mielenkiintoa.
Yllättävän iso osa hankkii lapsia tullakseen itse hyväksytyksi yhteiskunnassa. Onneksi tämäkin on muuttumassa niin, että veloja ei katsota enää kieroon. Someäiti tekee lapset vain somesisällön takia. Huomiota lapsille riittää somevalokuvan tai somevideon ajaksi ja loput ajasta someäiti kiillottaa itseään ja nauttii someyleisönsä antamasta huomiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän liittyen tuli mieleen se, että kyllä se puhelin alkaa olemaan kädessä jo ns molemmissa päissä. Aikuisella sekä jopa 3-vuotiaalla. Minusta se on aika vähän ikävää jos alle kouluikäinen pelaa tms puhelimella. Monesti kaupassa lapsi jopa nostetaan ostoskärryn pohjalle istumaan puhelimen kanssa. Se ärsyttää itseäni. Lapsi ulkovaatteiden ja kenkien kanssa siellä mihin muut keräävät ostokset ja siihen vielä puhelin käteen. Tai joku vaatekauppa kirppis yms missä taas sotketaan kärryä. Alle kouluikäinen ei kaipaa puhelinta minusta lainkaan ainakaan pelaamiseen yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä mammat nousi puolustuskannalle. Totta kai joo just silloin oltiin katsomassa ratikka-aikataulua tai soittamassa toiselle lapselle. Mikähän em. asioita mahtoi olla syynä mm. silloin, kun nuoren äidin vauva huusi pää punaisena henkeään haukkoen täydessä ruuhkabussissa ja mamma vaan selasi puhelinta? Varmaan just etti jotain tärkeää aikataulua tms., eikä siksi voinut lohduttaa ja huomioida aivan pientä vauvaa, jolla selkeästi oli hätä.
Näitä näkyy ikävä kyllä myös. Vaunulenkkeilijöitä, joiden lapsi itkee pitkän aikaa yksin vaunuissa kun vanhempi on keskittynyt puhelimeensa. Ex-kaverini lukitsi kuulemma lapsensa itkemään eri huoneeseen. Ei pitäisi tehdä enempää lapsia kuin taidot antavat myöten kasvattaa. Hän kehui itseään äitinä, lapsiaan täydellisiksi ja että aikuisina ovat häntä kiitelleet hyvästä vanhemmuudesta.
Tämä oli se ohje minkä sain 2011 neuvolan uniohjaajalta, kuulokkeet omiin korviin, oma huomio johonkin muuhun ja lykit vaan niitä vaunuja kunnes se vauva nukahtaa, huudosta viis. En minä montaa päivää kestänyt kokeilla, mutta ehkä joku muu oli sinnikkäämpi. Minä ajattelin, että lapsen itkua ei saa ignoorata ja sen seurauksena huonosti nukkuvan lapsen kanssa uuvuin totaalisesti eikä sekään sitten ollut nättiä nähtävää. En tiedä miten tuosta olisi hyvän lopputuloksen saanut. Onneksi nyt 10-vuotiaan kanssa on vähän ehtinyt korjata kaikkia niitä vaurioita joita kyvyttömyyttään aiheutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä mammat nousi puolustuskannalle. Totta kai joo just silloin oltiin katsomassa ratikka-aikataulua tai soittamassa toiselle lapselle. Mikähän em. asioita mahtoi olla syynä mm. silloin, kun nuoren äidin vauva huusi pää punaisena henkeään haukkoen täydessä ruuhkabussissa ja mamma vaan selasi puhelinta? Varmaan just etti jotain tärkeää aikataulua tms., eikä siksi voinut lohduttaa ja huomioida aivan pientä vauvaa, jolla selkeästi oli hätä.
Ka sinä keksit hysteerisenä lisää satuja ka tarinoita reppana.
No valitettavasti en. Henkeä haukkova itkevä vauva on sellainen, jonka huomiotta jättämistä harva pystyy tekemään. Minä ihan kyllä sanoin puhelinäidille, että pitäiskö keskittyä vauvaan, eikä puhelimeen, johon hän tiuskaisi, että joo joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä selityksiä on kaikilla. Mutta totuus on toinen. Meidänkin pihalla lapsi voi huutaa ja itkeä kurkku suorana tosi kauan, ennekuin vanhempi havahtuu. Mä seuraan tuota näytelmää päivittäin kun teen etätyötä keittiön pöydän ääressä ja siitä näen suoraan leikkipaikalle.
Ei me kuulkaa edes asuta kerrostalossa. Eli et sinä voi sen yhden leikkipaikan perusteella vedellä yhtään minkäänlaisia johtopäätöksiä.
Mistä muuren edes tiedät onko ne äitejä vai perhepäivähoitajia?
Esim. siitä, että lapsi kutsuu aikuista äidiksi tai isäksi.
Ja sinä kuulet sen sinne työpöytäsi ääreen sisälle? Mitähän sun työnantajasi on mieltä sun ajankäytöstäsi? Sun pitäisi keskittyä työntekoon. Eikä salakuunnella lasin läpi ihmisiä pihalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko ennen paremmin? Ehkä tai sitten ei.
Olen reilu nelikymppinen, enkä muista vanhempieni koskaan leikkineen meidän kanssa. Tavallisia vanhempia, mutta ei se ollut silti tapana.
Olin 8v ja siskoni 3v. Hän saattoi roikkua koko päivän minun ja kavereideni mukana. Eikä kukaan kauhistellut. Nyt olis some kuumana ja lasut tehtyinä. Siskostani on kasvanut oikein omatoiminen ja hyvinvoiva aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista se silti on. Taaperot istuvat rattaissa kasvot menosuuntaan (missä iässä käännetty, sitä en tiedä.), vanhempi takana, puhelin kädessä, juttelee puhelimeen, ei lapselle. En tiedä sitäkään, miltä lapsesta tuntuu, kun ei näy tuttua ihmistä, pelkästään sitä, mitä sattuu eteen. Joku jo mainitsi syyllistämisestä, ja hetken kuvasta.. osui ja upposiko? Se, miltä tilanne näyttää, ei näytä lapsen kannalta kovin mukavalta. Tuskin puhelin on kotona sen vähemmän tärkeä?
Meillä ainakin taaperot ovat viihtyneet rattaissa paljon paremmin kun ei tarvitse tuijottaa äidin tylsää naamaa vaan ovat kasvot menosuuntaan ja näkevät paremmin ympärilleen. Pitääkö sille lapselle jutella 24/7 eikä kellekään muulle saa puhua ollenkaan? Vaunulenkki voi olla ainoa mahdollisuus jutella jonkun kanssa puhelimessa, kun se ei välttämättä sisällä lapsen takia onnistu. Eikö saa pitää yhteyttä sukulaisiin tai kavereihin tai soittaa lääkärille.
Ennen muinoin vaunulenkillä juteltiin lapselle, kerrottiin ympäröivästä maailmasta, "katso tuolla on kukkia, tuolla menee lintuja, kohta näet koiran.." pidettiin yhteyttä lapsen kanssa. Katsekontakti on lapselle tärkeä, vieläkin, mutta eihän sitä nykymamit halua käsittää.
24/7 ja eikö saa sitä ja pitääkö tätä, etsit vain oikeutusta ohittaa lapsi. Mikä lie lapsestasi kasvaa, eksynyt ihminen, jota varhaiskasvatus, koulu, yhteyskunta saa yrittää opastaa löytämään alkuun edes puheen ja katseen. Vrt. autismi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko ennen paremmin? Ehkä tai sitten ei.
Olen reilu nelikymppinen, enkä muista vanhempieni koskaan leikkineen meidän kanssa. Tavallisia vanhempia, mutta ei se ollut silti tapana.
Olin 8v ja siskoni 3v. Hän saattoi roikkua koko päivän minun ja kavereideni mukana. Eikä kukaan kauhistellut. Nyt olis some kuumana ja lasut tehtyinä. Siskostani on kasvanut oikein omatoiminen ja hyvinvoiva aikuinen.
Ei ollut. Silloin sanottiin että lapset saa näkyä muttei kuulua. Ja lapset oli keskenään kaiket päivät.
Pihan leikkipaikalla ei ollut aikuisia ollenkaan. Ikinä. Jos äiti joskus harvoin tuli leikkipuistoon mukaan, hän otti kirjan mukaan ja luki sitä.
Vierailija kirjoitti:
Oliko ennen paremmin? Ehkä tai sitten ei.
Olen reilu nelikymppinen, enkä muista vanhempieni koskaan leikkineen meidän kanssa. Tavallisia vanhempia, mutta ei se ollut silti tapana.
Olin 8v ja siskoni 3v. Hän saattoi roikkua koko päivän minun ja kavereideni mukana. Eikä kukaan kauhistellut. Nyt olis some kuumana ja lasut tehtyinä. Siskostani on kasvanut oikein omatoiminen ja hyvinvoiva aikuinen.
Miksi vanhempien pitäisikään leikkiä lastensa kanssa? Leikit on varattu lapsille, ne ovat lasten työtä. Läsnäolo ja saatavilla olo on eri asia. Vanhemmat olivat ennen enemmän läsnä, nykyään usein vähemmän, koska some varastaa vanhemman huomion.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista se silti on. Taaperot istuvat rattaissa kasvot menosuuntaan (missä iässä käännetty, sitä en tiedä.), vanhempi takana, puhelin kädessä, juttelee puhelimeen, ei lapselle. En tiedä sitäkään, miltä lapsesta tuntuu, kun ei näy tuttua ihmistä, pelkästään sitä, mitä sattuu eteen. Joku jo mainitsi syyllistämisestä, ja hetken kuvasta.. osui ja upposiko? Se, miltä tilanne näyttää, ei näytä lapsen kannalta kovin mukavalta. Tuskin puhelin on kotona sen vähemmän tärkeä?
Meillä ainakin taaperot ovat viihtyneet rattaissa paljon paremmin kun ei tarvitse tuijottaa äidin tylsää naamaa vaan ovat kasvot menosuuntaan ja näkevät paremmin ympärilleen. Pitääkö sille lapselle jutella 24/7 eikä kellekään muulle saa puhua ollenkaan? Vaunulenkki voi olla ainoa mahdollisuus jutella jonkun kanssa puhelimessa, kun se ei välttämättä sisällä lapsen takia onnistu. Eikö saa pitää yhteyttä sukulaisiin tai kavereihin tai soittaa lääkärille.
Ennen muinoin vaunulenkillä juteltiin lapselle, kerrottiin ympäröivästä maailmasta, "katso tuolla on kukkia, tuolla menee lintuja, kohta näet koiran.." pidettiin yhteyttä lapsen kanssa. Katsekontakti on lapselle tärkeä, vieläkin, mutta eihän sitä nykymamit halua käsittää.
24/7 ja eikö saa sitä ja pitääkö tätä, etsit vain oikeutusta ohittaa lapsi. Mikä lie lapsestasi kasvaa, eksynyt ihminen, jota varhaiskasvatus, koulu, yhteyskunta saa yrittää opastaa löytämään alkuun edes puheen ja katseen. Vrt. autismi.
Siinä mulla on paasaaja kun ei edes tiedä mitä eroa on vaunuilla ja rattailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko ennen paremmin? Ehkä tai sitten ei.
Olen reilu nelikymppinen, enkä muista vanhempieni koskaan leikkineen meidän kanssa. Tavallisia vanhempia, mutta ei se ollut silti tapana.
Olin 8v ja siskoni 3v. Hän saattoi roikkua koko päivän minun ja kavereideni mukana. Eikä kukaan kauhistellut. Nyt olis some kuumana ja lasut tehtyinä. Siskostani on kasvanut oikein omatoiminen ja hyvinvoiva aikuinen.Ei ollut. Silloin sanottiin että lapset saa näkyä muttei kuulua. Ja lapset oli keskenään kaiket päivät.
Pihan leikkipaikalla ei ollut aikuisia ollenkaan. Ikinä. Jos äiti joskus harvoin tuli leikkipuistoon mukaan, hän otti kirjan mukaan ja luki sitä.
Itselläni on aivan toiset kokemukset. Mistä 1800-luvusta oikein puhut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko ennen paremmin? Ehkä tai sitten ei.
Olen reilu nelikymppinen, enkä muista vanhempieni koskaan leikkineen meidän kanssa. Tavallisia vanhempia, mutta ei se ollut silti tapana.
Olin 8v ja siskoni 3v. Hän saattoi roikkua koko päivän minun ja kavereideni mukana. Eikä kukaan kauhistellut. Nyt olis some kuumana ja lasut tehtyinä. Siskostani on kasvanut oikein omatoiminen ja hyvinvoiva aikuinen.Miksi vanhempien pitäisikään leikkiä lastensa kanssa? Leikit on varattu lapsille, ne ovat lasten työtä. Läsnäolo ja saatavilla olo on eri asia. Vanhemmat olivat ennen enemmän läsnä, nykyään usein vähemmän, koska some varastaa vanhemman huomion.
Missä ne oli läsnä??? Tekivät omiaan sisällä kun lapset leuhusi ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat näitä keskusteluja, miksi luulen lapsiluvun jäävän meillä yhteen. Nykyään vanhemmuudelle, ja erityisesti äitiydelle, asetetaan aivan hirveät kriteerit. Vanhemman polven naiset ovat kärkkäimpiä haukkujia, vaikka eivät itse ole olleet kummoisia äitejä.
Teet niin tai näin, teet aina väärinpäin. Erehdyt katsomaan puhelinta jossain, niin jo on tällainen keskustelu käynnissä.
Tutkijoiden mukaan kännykän jatkuva räpellys vaikuttaa lapsen ja äidin vuorovaikutukseen.
Ei tämä mikään uusi asia ole, vaan tutkittu juttu.
Pieniä ja pieniä. Esim. puolen tunnin bussimatkalla, missä vanhempi ei kertaakaan vastaa lapselle tämän puhuessa/kysyessä tai vain mumisee jotakin epämääräistä tuijottaessaan intensiivisesti puhelintaan, kertoo jo paljon. Näitä näkee lähes päivittäin.
-eri