Lue keskustelun säännöt.
"Tänään tv:ssä: Andreasta tuli äiti puoliso joutuu nyt puolustelemaan: Miten hän on voinut hankkia lapsen tuollaisen kanssa"
21.05.2022 |
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/418166a2-0048-4c8c-a728-6fd6efb…
Mitä ajatuksia herättää?
Itse pidän kehitysvammaisten oikeutta vanhemmuuteen kaksipiippuisena juttuna: toisaalta jokaisella on teoriassa oikeuksia ja saa haveilla, mutta sitten taas käytäntö voi olla aivan muuta. Välillä tuntuu, että näissä vanhemmuushaaveissa vanhempien oikeudet menee lapsen oikeuksien edelle. Lasta tulisi myös ja ensisijaisesti ajatella, ja lapsella tulee olla oikeudet vastuullisiin, turvallisiin ja rakastaviin vanhempiin. Vauva voi vielä mennä, mutta mitä sitten kun lapsi kasvaa murrosikäiseksi ja teiniksi? Tokihan normaaliälyisetkin voivat olla hukassa kasvatuksen kanssa syystä tai toisesta ja nykyään onkin näitä ns. kaverivanhempia. Entä sitten tulevien isovanhempien oikeus olla tulematta isovanhemmiksi? Tämä lienee tabu, mutta on oikeasti niitäkin vanhempia, jotka eivät koskaan haluaisi kehitysvammaisen lapsensa tekevän jälkikasvua, koska se vastuu lapsenlapsesta siirtyy suurella todennäköisyydellä isovanhemmille, jotka ovat mahdollisesti jo eläkeläisiä ja näin ollen haluaisivat levätä. Äidin epilepsia tai liikuntavamma on sitten eri asia, ja näissä sitten mennään yksilö kerrallaan.
Kommentit (264)
Aloituksesta: "Vauva voi vielä mennä, mutta mitä sitten kun lapsi kasvaa murrosikäiseksi ja teiniksi"
Vauvan hoito ei ole mikään "siinähän se voi mennä", jolla ei ole oikeastaan väliä miten siitä suoriutuu, tai että se on niin helppoa että "kuka vaan" pystyy.
Ihmisen elämän perustukset valetaan ensimmäisten vuosien aikana, 1-2 vuodet on ihan hirveän tärkeitä. Jos tässä jätetään lapsi hoidotta, tai hoidetaan silloin kuin muistetaan, sitä korjataan myöhemmin sitten isolla koneistolla. Vauva-ajan huono hoito voi johtaa kymmeniin erilaisiin psyyken ongelmiin, masennuksesta adhd-tyyppiseen oireiluun, tunne-elämän häiriöt, aggressiviisuutta tai oppimisvaikeuksia, vain muutaman mainitakseni.
Tätä ei tunnuta ymmärrettävän, tai tietävän, miten tärkeää on se vauvan perushoiva, joka tavallisella ihmisellä tulee selkäytimestä. Itkevä vauva otetaan syliin ja rauhoitellaan, tarkistetaan onko joku hätä, vaipat - ruoka - kipeä jostain - vai vain läheisyyden tarve. Ihan hirveän tärkeä asia, että itkevää vauvaa rauhoitellaan ja saadaan olo paremmaksi. Tämä kun laiminlyödään vauvaiässä toistuvasti, lapsi ei kasva tasapainoiseksi aikuiseksi. Lapsi voi saada myöhemmin psykoterapiaa, mutta vauvana saatu hoiva on muovannut aivojen kasvua ja kehitystä jo tiettyyn suuntaan. Sitä ei enää täysin pystytä korjaamaan myöhemmin.
Se vauvanhoito on meille "tavallisille" niin tavallista, ettemme tule edes ajatelleeksi, että joku ei sitä osaisi tai oppisi. Siinä on oikeasti paljon asioita muistettavaksi ja opittavaksi, siinä täytyy osata olla aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovasti tässä ketjussa oletetaan kaikkien kehitysvammaisten olevan samanlaisia. Vaikka joku ei osaisi hoitaa lapsia, joku toinen osaa.
Ruotsinkielisillä on valitettavan paljon heikkolahjaisuutta juuri pienillä paikkakunnilla. He elävät niin pienissä piireissä keskenään. Heillä on myös vaikeita, perinnöllisiä lihassairauksia ja muita perinnöllisiä tauteja.
Ennen muinoin tuota naista ei varmaankaan oltaisi pidetty vammaisena tai äidiksi kelpaamattomana. Elämä oli ehkä raskasta mutta myös yksinkertaisempaa.
Uskon että mieleltään hieman hidas voi olla tosi hyvä äiti tai isä, sillä jonkinlainen yksinkertaisuus voi olla jopa eduksi vanhemmuudessa. Vanhemmuus on kuitenkin suurimmaksi osaksi tylsää samojen asioiden toistamista. Älykäs ja kunnianhimoinen taas saattaa helposti masentua tai sitten tekee vanhemmuudesta monimutkaisen projektin mikä ei yleensä ole vanhemman itsensä eikä lapsen kannalta lainkaan hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea asia kaikkineen. Lapsella on riski siihen ettei hän kehity normaaliksi, jos lapsen tarpeisiin ei osata vastata.
Tiedän tällaisen tapauksen jossa lasta kaltoinkohdeltiin ja hän ei saanut virikkeitä eikä normaalia vuorovaikutusta syntynyt äidin ja lapsen välille. Kyseessä oli normaalina pidetty äiti.
Suurempi riski kehitysvajeen syntymiseen on jos vanhempi on kehitysvammainen. Tässä tapauksessa isä on ns. normaali. Kysymys on siitä kuinka paljon lapsi on normaalien ihmisten seurassa. Järkevää on että lapsi menee päiväkotiin ja saa ikätovereiden seuraa sekä ammatti-ihmisten hoivaa ja huoltoa. Ammattilaiset pystyy havainnoimaan lapsen pulmat jos niitä tulee esiin. T
Tärkeää on että perhe saa tarvitsemansa tukitoimet. Pienen lapsen kanssa on helpomopaa, entäpä sitten kun tulee uhmaikävaihe. Pystyykö kehitysvammainen johdonmukaiseen kasvatukseen?
Nimenomaan päiväkoti voisi olla näissä tapauksissa hyödyllinen lapsen kehityksen kannalta. On todella huolestuttavaa, jos normaaliälyinen lapsi kasvaa vain kehitysvammaisten hoivissa ja muut normaaliälyiset aikuiset ovat tyyliin sosiaalityöntekijä tai kodinhuoltaja. Tai sitten pitäisi olla jokin kummi-/tukiperhe, joka välillä kasvattaisi kehitysvammaisten lasta. Jossain Ylen artikkelissa mainittiin yhdysvaltalaistutkimus, jonka mukaan yksinhuoltajien, joilla oli kehitysvamma, lapsia leikitettiin tunnin viikossa toimintaterapeutilla, joka vaikutti jo positiivisesti lapsen taitoihin ja kehitykseen, jotta ne pysyi muiden ikätovereiden tasolla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että monella Andrean kaltaisella on lapsia. Ei heitä oikeassa elämässä pidetä niin vammaisina, koska vaikuttavat yleensä suht normaaleilta, ehkä vaan vähän hidasälyisiltä. Sellainen ihminen voi olla ihan hyväkin vanhempana. Varsinkin jos on pitkäpinnainen ja lempeäluonteinen. Sinällään tyhmää verrata downeihin yms., joista ei todellakaan yksinään vanhemmiksi ole.
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta: "Vauva voi vielä mennä, mutta mitä sitten kun lapsi kasvaa murrosikäiseksi ja teiniksi"
Vauvan hoito ei ole mikään "siinähän se voi mennä", jolla ei ole oikeastaan väliä miten siitä suoriutuu, tai että se on niin helppoa että "kuka vaan" pystyy.
Ihmisen elämän perustukset valetaan ensimmäisten vuosien aikana, 1-2 vuodet on ihan hirveän tärkeitä. Jos tässä jätetään lapsi hoidotta, tai hoidetaan silloin kuin muistetaan, sitä korjataan myöhemmin sitten isolla koneistolla. Vauva-ajan huono hoito voi johtaa kymmeniin erilaisiin psyyken ongelmiin, masennuksesta adhd-tyyppiseen oireiluun, tunne-elämän häiriöt, aggressiviisuutta tai oppimisvaikeuksia, vain muutaman mainitakseni.
Tätä ei tunnuta ymmärrettävän, tai tietävän, miten tärkeää on se vauvan perushoiva, joka tavallisella ihmisellä tulee selkäytimestä. Itkevä vauva otetaan syliin ja rauhoitellaan, tarkistetaan onko joku hätä, vaipat - ruoka - kipeä jostain - vai vain läheisyyden tarve. Ihan hirveän tärkeä asia, että itkevää vauvaa rauhoitellaan ja saadaan olo paremmaksi. Tämä kun laiminlyödään vauvaiässä toistuvasti, lapsi ei kasva tasapainoiseksi aikuiseksi. Lapsi voi saada myöhemmin psykoterapiaa, mutta vauvana saatu hoiva on muovannut aivojen kasvua ja kehitystä jo tiettyyn suuntaan. Sitä ei enää täysin pystytä korjaamaan myöhemmin.
Se vauvanhoito on meille "tavallisille" niin tavallista, ettemme tule edes ajatelleeksi, että joku ei sitä osaisi tai oppisi. Siinä on oikeasti paljon asioita muistettavaksi ja opittavaksi, siinä täytyy osata olla aikuinen.
No ei kyllä ole aina "meille tavallisillekaan" "niin tavallista" eikä todellakaan tule välttämättä selkäytimestä perushoiva. Ajatuksesi vaikuttaa perustuvan jonkinlaiseen vanhanaikaiseen äiti-myyttiin. Äitiys ei aina terveidenkään vanhempien mielestä tunnu täysin luontevalta eikä vauva tai isompi lapsi välttämättä hoidu kuin itsestään. Varsinkin ensimmäisen lapsen saaminen ja rooli tuoreena vanhempana on kaikille ihan uutta eikä sitä yleensä voi verrata mihinkään aiemmin koettuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni olisi tiennyt, että Andrea on lievästi kehitysvammainen jos sitä ei olisi sanottu?
Vierailija kirjoitti:
Ruotsinkielisillä on valitettavan paljon heikkolahjaisuutta juuri pienillä paikkakunnilla. He elävät niin pienissä piireissä keskenään. Heillä on myös vaikeita, perinnöllisiä lihassairauksia ja muita perinnöllisiä tauteja.
Mitä serkumpi, sen herkumpi. Onhan meillä nuorimmat eläkeläiset, jotka myös serkkujaan naivat ja ei ihme, kun sukupolvi on niin degeneroitunutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni olisi tiennyt, että Andrea on lievästi kehitysvammainen jos sitä ei olisi sanottu?
Itse en olisi ainakaan kuvasta osannut sanoa, koska samanoloisia/näköisiä on aika paljon.
En sitten tiedä miten videon näkeminen vaikuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni olisi tiennyt, että Andrea on lievästi kehitysvammainen jos sitä ei olisi sanottu?
Tiedän meinaan samankaltaisen äidin ja hän on hyvä äiti. Heillä on isompi lapsi joka on ihan normaali. Lapsen isä on terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta: "Vauva voi vielä mennä, mutta mitä sitten kun lapsi kasvaa murrosikäiseksi ja teiniksi"
Vauvan hoito ei ole mikään "siinähän se voi mennä", jolla ei ole oikeastaan väliä miten siitä suoriutuu, tai että se on niin helppoa että "kuka vaan" pystyy.
Ihmisen elämän perustukset valetaan ensimmäisten vuosien aikana, 1-2 vuodet on ihan hirveän tärkeitä. Jos tässä jätetään lapsi hoidotta, tai hoidetaan silloin kuin muistetaan, sitä korjataan myöhemmin sitten isolla koneistolla. Vauva-ajan huono hoito voi johtaa kymmeniin erilaisiin psyyken ongelmiin, masennuksesta adhd-tyyppiseen oireiluun, tunne-elämän häiriöt, aggressiviisuutta tai oppimisvaikeuksia, vain muutaman mainitakseni.
Tätä ei tunnuta ymmärrettävän, tai tietävän, miten tärkeää on se vauvan perushoiva, joka tavallisella ihmisellä tulee selkäytimestä. Itkevä vauva otetaan syliin ja rauhoitellaan, tarkistetaan onko joku hätä, vaipat - ruoka - kipeä jostain - vai vain läheisyyden tarve. Ihan hirveän tärkeä asia, että itkevää vauvaa rauhoitellaan ja saadaan olo paremmaksi. Tämä kun laiminlyödään vauvaiässä toistuvasti, lapsi ei kasva tasapainoiseksi aikuiseksi. Lapsi voi saada myöhemmin psykoterapiaa, mutta vauvana saatu hoiva on muovannut aivojen kasvua ja kehitystä jo tiettyyn suuntaan. Sitä ei enää täysin pystytä korjaamaan myöhemmin.
Se vauvanhoito on meille "tavallisille" niin tavallista, ettemme tule edes ajatelleeksi, että joku ei sitä osaisi tai oppisi. Siinä on oikeasti paljon asioita muistettavaksi ja opittavaksi, siinä täytyy osata olla aikuinen.
No ei kyllä ole aina "meille tavallisillekaan" "niin tavallista" eikä todellakaan tule välttämättä selkäytimestä perushoiva. Ajatuksesi vaikuttaa perustuvan jonkinlaiseen vanhanaikaiseen äiti-myyttiin. Äitiys ei aina terveidenkään vanhempien mielestä tunnu täysin luontevalta eikä vauva tai isompi lapsi välttämättä hoidu kuin itsestään. Varsinkin ensimmäisen lapsen saaminen ja rooli tuoreena vanhempana on kaikille ihan uutta eikä sitä yleensä voi verrata mihinkään aiemmin koettuun.
Ei, vaan tarkoitin, että me "tavalliset" on pystytty se oppimaan. On mekin se jostain opittu. Monesta kommentista huomaa, ettei edes tulla ajatelleeksi, miten kokonaisvaltainen ja monitahoinen työ se vauvan hoito onkaan, miten monia muistettavia asioita.
Sitten kun sen hoidon osaa, ja sitä ei tarvi miettiä, niin tuleehan se selkäytimestä. Ja silloin varmaan tulee se ajatusharha, mikä kommenteissa näkyy, että "no kaikkihan tämän osaa" kun sen itsekin oppi ja se itsellekin tuntuu helpolta. Ei ilmeisesti tunneta ainuttakaan kehitysvammaista oikeassa elämässä, kun oletetaan kaikkien oppivan ihan yhtä lailla huomaamatta.
Joillekin se tehtävä voi olla ihan kaaottisen vaikea.
Sitä yritin kuvailla, viimeisessä lausessa nyt etenkin. Vauvanhoito tuntuu sellaiselta perusjutulta, ettei tulla ajatelleeksi, että joillekin se voi olla mahdottoman vaikea tehtävä.
Kehitysvammainen ei välttämättä opi, muista tai ymmärrä, koska se on nimenomaan se, mitä kehitysvamma tarkoittaa. Hänen on paljon vaikeampi oppia tai muistaa.
(Minä nimenomaan en usko äitimyyttiin, kun olen nähnyt näitä äitejä, jotka eivät vain osaa.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutun mukaan hänellä on lievä kehitysvamma. Lievä kehitysvamma on veteen piirretty viiva, jonka lapsi /nuori saattaa saada jossain päin Suomea ja toisessa kaupungissa diagnoosi saattaa olla autismi, ADD, ADHD tai muuta. Ja niillä diagnoosilla ei ole sellaista leimaa kuin lievällä kehitysvammalla.
Jutusta ei täysin käy ilmi esim. Mitä kouluja hän on käynyt. Diagnoosi itsessään rajaa koulu-ja työvaihtoehtoja pois verrattuna esim. ADD diagnoosiin.
Ja onhan hänellä puoliso ja oletettavasti läheisiä ihmisiä ympärillä.
Jutun perusteella ei voi oikeastaan muodostaa mielipidettä hänen kyvykkyydestään äitiyteen.
Lieväkin kehitysvamma tarkoittaa aina erittäin matalaa älykkyyttä. Sellainen ihminen tuskin on kovin hyvä äiti kenellekään, varsinkaan nykyaikaisessa maailmassa. Juuri opimme yhdessä ketjussa, etteivät lapset opi edes ilmansuuntia tai maanosia, elleivät vanhemmat opeta.
Kannattaa miettiä ihan sen lapsen kannalta: miltä tuntuisi, jos olisit 10-vuotiaana äitiäsi älykkäämpi? Olisiko turvallinen olo? Tuskinpa, ja luultavasti tuntisit myös suurta häpeää.
Isäkään tässä tapauksessa tuskin on penaalin terävin kynä, koska sellainen ottaisi tietysti normaaliälyisen ja henkisesti terveen naisen, kun niitäkin kerran on. Joten lapsiparalla on käynyt varsinainen tuuri geenilotossa, riippuen tietysti hiukan siitä mistä äidin kehitysvamma johtuu.
On tosi outoa, miten nykyään yritetään niin hirveästi häivyttää sitä tosiasiaa, että yleisälykkyydellä (ja terveellä järjellä) on aivan suunnaton merkitys siinä, miten elämässä pärjää ja millaiset olot voi tarjota lapsilleen.
"Viisaus on eri asia kuin älykkyys ja sydämen sivistys on kaikkein tärkeintä, ja olet paha ihminen" -kommentteja odotellessa.
Nykyisin korkein hyve tuntuu olevan kirkasotsainen jeesmeininki. Ajattelijaksi voi tituleerata itseään kun osaa etsiä toisaalta-näkökulman, tilastoista ei ymmärrä mitään eikä todennäköisyyksistä sovi puhua lainkaan, koska kaikkihan ovat yksilöitä.
Mutta kaikille ei voi pitää kaikkia vaihtoehtoja auki ja korjata sitten vahinkoja kun ne ovat tapahtuneet. Aika kulkee edelleenkin yhteen suuntaan, ja peruuttamattomuus on monessa asiassa fakta.
Minusta kehitysvammaisten lapsiasioissa pitäisi olla peruskaava se, että jos lapsi syntyy, hänestä vastaa joku, jolla on myös valta järjestellä huoltajuuskysymykset niin, ettei lapsen tarvitse kärsiä tarpeettomasti.
Eikä tämän holhoojan kuulu olla viranomainen, jos asia on mitenkään vältettävissä. Vaan joku, joka oikeasti pysyy lapsen elämässä. Ja tämähän on yksi ongelma josta ei puhuta. Lapsen isovanhemmilla on paras asiantuntemus jälkeläisensä vanhemmuuden ongelmista, ja heillä pitäisi olla sananvaltaa paljon. Mutta millä voimavaroilla he hoitavat seuraavan polven asiat etenkin jos vammainen vanhempi riitelee ja katkoo välejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kehitysvamma käytännössä näkyy hänen lastenhoidossaan?
Joku lievä oppimisvaikeus ja hankaluudet keskittyä eivät liity äitiyteen.
Oppimisvaikeus liittyy myös äitiyteen, se liittyy ihan joka asiaan, mitä ihminen tekee. Ei se tarkoita vain kouluvaikeuksia.
Myös äitiydessä on uusia asioita opittavaksi ihan joka päivä. Miten mittaat kuumeen? Miksi lapsi itkee? Milloin pitää soittaa apua? Voiko puolivuotiaan jättää kotiin yksin nukkumaan ja lähteä kaverille? Ai ei vai, miksi ei?
Mitä lapsi tarvitsee? Läheisyyttä, hellittelyä, ruokaa, puhtautta, hoivaa, aikuisen lähelleen joka hetki. Kehitysvamma tarkoittaa että on vaikeaa oppia, ja voi olla, ettei opi näitä vauvan tarpeita vaikka miten yrittäisi. Ei vaan opi, miten vauvaa hoidetaan.
Näitä ikärajoja ei enää käytetä, mutta sanon silti vaikka vanhakantainen vertaus onkin - lievästi kehitysvammainen on maksimissaan 12-vuotiaan tasolla, tunne-elämältään ja taidoiltaan. Annettaisiinko 12-vuotiaan olla päävastuussa vauvasta?
Minulle itselleni tuli uutena tietona opettajan kautta tieto, ettei tänä päivänä kehitysvammaisista arvioida, että joku on 5-vuotiaan tasolla ja toinen taas 10-vuotiaan tasolla. Sitten hän kertoi, kuinka hänen omassa lapsuudessaan oli ihmisiä, joita ei luokiteltu kehitysvammaisiksi mutta eivät olleet kovin älykkäitään pärjätäkseen maailmalla ja minä avasin hänelle asiaa, että silloinhan oli heikkolahjaisia.
Olen nuorempi, mutta netin kautta olen tuohon heikkolahjaisuus-termiin törmännyt ja hakenut lisää tietoa. Kyse on siis tosiaan laaja-alaisista oppimisvaikeuksista, jotka ovat tiedon mukaan kehitysvammaa lievempiä vaikeuksia, mutta silti elämässä merkittävästi vaikuttavia niin, että ammatin hankkiminen ja arjessa pärjääminenkin on vaikeaa. Laaja-alaisia poteva henkilö menee vielä normaaliälyisestä teoriassa, mutta on konkretiassa vammainen.
Ollaanko nyt muuten kehitysvammaisuudestakin miettimässä termien muuttamista? Asiasta on totta kai aiemminkin puhuttu, että pitäisikö kehitysvamman sijaan puhua jostakin muusta. Viikonloppuna silmiini osui se, että ulkomailla suunniteltaisiin muuttavan kehitysvammaisuuden luokittelua niin, että puhuttaisiin oppimisvaikeuksista ja haasteista tuolla ja tällä tasolla. Jotain tuon kaltaista, en enää tarkemmin muista, kun vain vilkaisin. Tuo tieto oli eräältä kehitysvammaiselta henkilöltä.
Mennäänkö me koko ajan siihen suuntaan, että koko ajan muutetaan joitakin termejä kiltimmiksi ja jopa diagnoosikriteerejäkin. Aiemminhan myös varhaisautismia oli muodoissa LFA (puhumattomat ja alle 70:n ÄO) ja HFA (hyvätasoiset ja voi olla yli 85:en ÄO) ja sitten oli autismin lievin muoto Aspergerin syndrooma. Ok, tuo Aspergerin syndrooman kuvaus autismin lievimpänä muotona on aika häilyvä, kun on heissäkin sellaisia, jotka eivät kykene edes omaa kotiaan siivoamaan ja valitsemaan sopivia vaatteita tärkeisiin tilaisuuksiin (esim. Paula Tilli, josta olen lukenut). Tai sitten on niitä autistisia, jotka osaavat tuottaa puhetta, mutta eivät välttämättä ymmärrä puhetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andrea Westerlund on älyllisesti kehitysvammainen. Hänen diagnoosinsa on lievä kehityshäiriö, kuten hän kertoo Livet suomenruotsalaisia tarinoita -sarjassa.
Minulla on lievä kehitysvamma ja mielenterveysongelmia. En pysty olemaan suurissa ihmisjoukoissa enkä keskittymään. Joidenkin asioiden oppiminen vie minulta enemmän aikaa, hän kuvailee Minna Almarkin ohjauksessa.
Mikä tekee hänestä huonon äidin?
Ei varmasti mikään. Mutta lapsi kasvaessaan tarvitsee monenlaista tukea. Aika haastavaa voi olla tarjota normaaleja kokemuksia, jollei pysty olemaan väkijoukussa eikä hälyssä. Miten kaverisynttärit, sisäleikkipuistot, koulun erilaiset tapahtumat, harrastustalkoot yms. onnistuu? Jos isä jo yksin vastaa perheen elatuksesta, aika raskaaksi voi käydä huolehtia myös lapsen sosiaalisista suhteista. Mutta kyllähän yhäritkin siihen pystyy, miksei sitten Haraldin isäkin.
No ihan samalla tavalla, kuin yh. Siinäkin nämä asiat hoidetaan yksin. Ja moni nainen on yh, jopa parisuhteessaan.
Ja hyvinvoivaltahan tuo lapsi näyttää.
Eikä äiti nyt ihan dilleltä vaikuta, jos kerran tajuaa olevansa kehitysvammainen. Onko ees, jos tajuaa olevansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andrea Westerlund on älyllisesti kehitysvammainen. Hänen diagnoosinsa on lievä kehityshäiriö, kuten hän kertoo Livet suomenruotsalaisia tarinoita -sarjassa.
Minulla on lievä kehitysvamma ja mielenterveysongelmia. En pysty olemaan suurissa ihmisjoukoissa enkä keskittymään. Joidenkin asioiden oppiminen vie minulta enemmän aikaa, hän kuvailee Minna Almarkin ohjauksessa.
Mikä tekee hänestä huonon äidin?
Ei varmasti mikään. Mutta lapsi kasvaessaan tarvitsee monenlaista tukea. Aika haastavaa voi olla tarjota normaaleja kokemuksia, jollei pysty olemaan väkijoukussa eikä hälyssä. Miten kaverisynttärit, sisäleikkipuistot, koulun erilaiset tapahtumat, harrastustalkoot yms. onnistuu? Jos isä jo yksin vastaa perheen elatuksesta, aika raskaaksi voi käydä huolehtia myös lapsen sosiaalisista suhteista. Mutta kyllähän yhäritkin siihen pystyy, miksei sitten Haraldin isäkin.
No ihan samalla tavalla, kuin yh. Siinäkin nämä asiat hoidetaan yksin. Ja moni nainen on yh, jopa parisuhteessaan.
Ja hyvinvoivaltahan tuo lapsi näyttää.
Eikä äiti nyt ihan dilleltä vaikuta, jos kerran tajuaa olevansa kehitysvammainen. Onko ees, jos tajuaa olevansa?
Kyllä moni lievästi kehitysvammainen on tietoinen vammaisuudestaan ja huomaavat kyllä erilaisuutensa ennemmin tai myöhemmin, kun he liikkuvat ja oleskelevat samoissa paikoissa kuin muutkin ihmiset. Monet heistäkin suorittaa koulun tavallisessa koulussa, osittain tai kokonaan erityisopetuksessa. Heitä tuetaan alusta saakka. Paljon ikävämpi tilanne on niillä, jotka eivät täytä kehitysvammaisuuden kriteerejä, mutta silti ei selviydytä päivittäisistä toiminnoista ja syrjäydytään rauhassa. Vaikeimmin kehitysvammaisilla ei sitten sotaa tiedostamista ole enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Andrea Westerlund on älyllisesti kehitysvammainen. Hänen diagnoosinsa on lievä kehityshäiriö, kuten hän kertoo Livet suomenruotsalaisia tarinoita -sarjassa.
Minulla on lievä kehitysvamma ja mielenterveysongelmia. En pysty olemaan suurissa ihmisjoukoissa enkä keskittymään. Joidenkin asioiden oppiminen vie minulta enemmän aikaa, hän kuvailee Minna Almarkin ohjauksessa.
Mikä tekee hänestä huonon äidin?
Ei varmasti mikään. Mutta lapsi kasvaessaan tarvitsee monenlaista tukea. Aika haastavaa voi olla tarjota normaaleja kokemuksia, jollei pysty olemaan väkijoukussa eikä hälyssä. Miten kaverisynttärit, sisäleikkipuistot, koulun erilaiset tapahtumat, harrastustalkoot yms. onnistuu? Jos isä jo yksin vastaa perheen elatuksesta, aika raskaaksi voi käydä huolehtia myös lapsen sosiaalisista suhteista. Mutta kyllähän yhäritkin siihen pystyy, miksei sitten Haraldin isäkin.
No ihan samalla tavalla, kuin yh. Siinäkin nämä asiat hoidetaan yksin. Ja moni nainen on yh, jopa parisuhteessaan.
Ja hyvinvoivaltahan tuo lapsi näyttää.
Eikä äiti nyt ihan dilleltä vaikuta, jos kerran tajuaa olevansa kehitysvammainen. Onko ees, jos tajuaa olevansa?Kyllä moni lievästi kehitysvammainen on tietoinen vammaisuudestaan ja huomaavat kyllä erilaisuutensa ennemmin tai myöhemmin, kun he liikkuvat ja oleskelevat samoissa paikoissa kuin muutkin ihmiset. Monet heistäkin suorittaa koulun tavallisessa koulussa, osittain tai kokonaan erityisopetuksessa. Heitä tuetaan alusta saakka. Paljon ikävämpi tilanne on niillä, jotka eivät täytä kehitysvammaisuuden kriteerejä, mutta silti ei selviydytä päivittäisistä toiminnoista ja syrjäydytään rauhassa. Vaikeimmin kehitysvammaisilla ei sitten sotaa tiedostamista ole enää.
sotaa = tuota
Anteeksi, mokasin tämän automaattisen tekstinsyötön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksesta: "Vauva voi vielä mennä, mutta mitä sitten kun lapsi kasvaa murrosikäiseksi ja teiniksi"
Vauvan hoito ei ole mikään "siinähän se voi mennä", jolla ei ole oikeastaan väliä miten siitä suoriutuu, tai että se on niin helppoa että "kuka vaan" pystyy.
Ihmisen elämän perustukset valetaan ensimmäisten vuosien aikana, 1-2 vuodet on ihan hirveän tärkeitä. Jos tässä jätetään lapsi hoidotta, tai hoidetaan silloin kuin muistetaan, sitä korjataan myöhemmin sitten isolla koneistolla. Vauva-ajan huono hoito voi johtaa kymmeniin erilaisiin psyyken ongelmiin, masennuksesta adhd-tyyppiseen oireiluun, tunne-elämän häiriöt, aggressiviisuutta tai oppimisvaikeuksia, vain muutaman mainitakseni.
Tätä ei tunnuta ymmärrettävän, tai tietävän, miten tärkeää on se vauvan perushoiva, joka tavallisella ihmisellä tulee selkäytimestä. Itkevä vauva otetaan syliin ja rauhoitellaan, tarkistetaan onko joku hätä, vaipat - ruoka - kipeä jostain - vai vain läheisyyden tarve. Ihan hirveän tärkeä asia, että itkevää vauvaa rauhoitellaan ja saadaan olo paremmaksi. Tämä kun laiminlyödään vauvaiässä toistuvasti, lapsi ei kasva tasapainoiseksi aikuiseksi. Lapsi voi saada myöhemmin psykoterapiaa, mutta vauvana saatu hoiva on muovannut aivojen kasvua ja kehitystä jo tiettyyn suuntaan. Sitä ei enää täysin pystytä korjaamaan myöhemmin.
Se vauvanhoito on meille "tavallisille" niin tavallista, ettemme tule edes ajatelleeksi, että joku ei sitä osaisi tai oppisi. Siinä on oikeasti paljon asioita muistettavaksi ja opittavaksi, siinä täytyy osata olla aikuinen.
No ei kyllä ole aina "meille tavallisillekaan" "niin tavallista" eikä todellakaan tule välttämättä selkäytimestä perushoiva. Ajatuksesi vaikuttaa perustuvan jonkinlaiseen vanhanaikaiseen äiti-myyttiin. Äitiys ei aina terveidenkään vanhempien mielestä tunnu täysin luontevalta eikä vauva tai isompi lapsi välttämättä hoidu kuin itsestään. Varsinkin ensimmäisen lapsen saaminen ja rooli tuoreena vanhempana on kaikille ihan uutta eikä sitä yleensä voi verrata mihinkään aiemmin koettuun.
Ei, vaan tarkoitin, että me "tavalliset" on pystytty se oppimaan. On mekin se jostain opittu. Monesta kommentista huomaa, ettei edes tulla ajatelleeksi, miten kokonaisvaltainen ja monitahoinen työ se vauvan hoito onkaan, miten monia muistettavia asioita.
Sitten kun sen hoidon osaa, ja sitä ei tarvi miettiä, niin tuleehan se selkäytimestä. Ja silloin varmaan tulee se ajatusharha, mikä kommenteissa näkyy, että "no kaikkihan tämän osaa" kun sen itsekin oppi ja se itsellekin tuntuu helpolta. Ei ilmeisesti tunneta ainuttakaan kehitysvammaista oikeassa elämässä, kun oletetaan kaikkien oppivan ihan yhtä lailla huomaamatta.
Joillekin se tehtävä voi olla ihan kaaottisen vaikea.
Sitä yritin kuvailla, viimeisessä lausessa nyt etenkin. Vauvanhoito tuntuu sellaiselta perusjutulta, ettei tulla ajatelleeksi, että joillekin se voi olla mahdottoman vaikea tehtävä.
Kehitysvammainen ei välttämättä opi, muista tai ymmärrä, koska se on nimenomaan se, mitä kehitysvamma tarkoittaa. Hänen on paljon vaikeampi oppia tai muistaa.
(Minä nimenomaan en usko äitimyyttiin, kun olen nähnyt näitä äitejä, jotka eivät vain osaa.)
Itse uskon että on pitkälti siitä vamman laadusta kiinni, että pystyykö olla (tai oppia olemaan) kelvollinen, riittävän hyvä vanhempi. Eli sillä on merkitystä, että missä asioissa ne älylliset haasteet näkyy. Perheen ja lapsen tilanteeseen vaikuttaa tietysti olosuhteet muutenkin, mutta pointtina se että joku tuollainen yksinkertaisempi tapaus ei välttämättä ole huono vanhempi, vaan voi olla ihan hyväkin.
Terveillä vanhemmilla taas voi olla sellaisia haasteita joita vammaisilla ei ehkä ole, esim. työelämään liittyviä huolia. Vanhemmuudessa ja lastenhoidossa ei muutenkaan päde samat säännöt kuin esim. opinnoissa ja työelämässä, joten älykkyys ja elämässä pärjääminen ei tarkoita että pärjäisi automaattisesti myös vanhempana.
Kyllä tietty määrä eugeniikkaakin on ihan paikallaan, kaikista kuitenkin joitain geneettisiä virheitä löytyy ihan synnynnäisesti, joten on syytä pitää se parinmuodostuksessa mielessä.
Ehkäpä joku tommonen artikkelin nainen ei oo vielä kovinkaan paha juttu, mutta entä jos sillä naisella oliskin vaikka downin syndrooma, ei muutaku pullaa uuniin vaan sillonkin ja arvostelijat ja varoittelijat pitäkööt turpansa kiinni?
Oppimisvaikeus liittyy myös äitiyteen, se liittyy ihan joka asiaan, mitä ihminen tekee. Ei se tarkoita vain kouluvaikeuksia.
Myös äitiydessä on uusia asioita opittavaksi ihan joka päivä. Miten mittaat kuumeen? Miksi lapsi itkee? Milloin pitää soittaa apua? Voiko puolivuotiaan jättää kotiin yksin nukkumaan ja lähteä kaverille? Ai ei vai, miksi ei?
Mitä lapsi tarvitsee? Läheisyyttä, hellittelyä, ruokaa, puhtautta, hoivaa, aikuisen lähelleen joka hetki. Kehitysvamma tarkoittaa että on vaikeaa oppia, ja voi olla, ettei opi näitä vauvan tarpeita vaikka miten yrittäisi. Ei vaan opi, miten vauvaa hoidetaan.
Näitä ikärajoja ei enää käytetä, mutta sanon silti vaikka vanhakantainen vertaus onkin - lievästi kehitysvammainen on maksimissaan 12-vuotiaan tasolla, tunne-elämältään ja taidoiltaan. Annettaisiinko 12-vuotiaan olla päävastuussa vauvasta?