Lue keskustelun säännöt.
"Tänään tv:ssä: Andreasta tuli äiti puoliso joutuu nyt puolustelemaan: Miten hän on voinut hankkia lapsen tuollaisen kanssa"
21.05.2022 |
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/418166a2-0048-4c8c-a728-6fd6efb…
Mitä ajatuksia herättää?
Itse pidän kehitysvammaisten oikeutta vanhemmuuteen kaksipiippuisena juttuna: toisaalta jokaisella on teoriassa oikeuksia ja saa haveilla, mutta sitten taas käytäntö voi olla aivan muuta. Välillä tuntuu, että näissä vanhemmuushaaveissa vanhempien oikeudet menee lapsen oikeuksien edelle. Lasta tulisi myös ja ensisijaisesti ajatella, ja lapsella tulee olla oikeudet vastuullisiin, turvallisiin ja rakastaviin vanhempiin. Vauva voi vielä mennä, mutta mitä sitten kun lapsi kasvaa murrosikäiseksi ja teiniksi? Tokihan normaaliälyisetkin voivat olla hukassa kasvatuksen kanssa syystä tai toisesta ja nykyään onkin näitä ns. kaverivanhempia. Entä sitten tulevien isovanhempien oikeus olla tulematta isovanhemmiksi? Tämä lienee tabu, mutta on oikeasti niitäkin vanhempia, jotka eivät koskaan haluaisi kehitysvammaisen lapsensa tekevän jälkikasvua, koska se vastuu lapsenlapsesta siirtyy suurella todennäköisyydellä isovanhemmille, jotka ovat mahdollisesti jo eläkeläisiä ja näin ollen haluaisivat levätä. Äidin epilepsia tai liikuntavamma on sitten eri asia, ja näissä sitten mennään yksilö kerrallaan.
Kommentit (264)
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähdään miten etuoikeutettuja naiset ovat. Vastaava mies olisi yksin tai parhaimmillaankin yhdessä viedä huomattavasti itseään vammaisemman naisen kanssa.
Ainahan naisia paapotaan, olivat vammaisia tai ei. Sitten esim. lyhyitä miehiä saa maalittaa vapaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä taas nähdään miten etuoikeutettuja naiset ovat. Vastaava mies olisi yksin tai parhaimmillaankin yhdessä viedä huomattavasti itseään vammaisemman naisen kanssa.
Tämä on niitä asioita, joista voin olla naisena ylpeä. Olen autismin kirjolla ja minulla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia, vaikka tuntuu usein pahalta, kun en ole "vain" lievästi autistinen tai vaikkapa adhd ja lukihäiriöinen, vaan heikko mutta taas liian fiksu kehitysvammaisten tai heikkolahjaisten seuraan. On niitä diagnooseja ollut vaikka minkälaisia semanttis-pragmaattisesta dysfasiasta ja lievästä kehitysvammasta alkaen.
Jos olisin mies näillä korteilla, uskoisin tilanteeni olevan ihan toivoton parisuhdemarkkinoilla. Minä olen sentään saanut nk. normaaleiden miesten huomion, enkä ole kiinnostunut miehistä, joilla on laaja-alaisia oppimisvaikeuksia minun tapaan. Pidän vaan sitä heikkouden merkkinä miehissä.
Olin tänne kommentoinutkin aiemmin, ja tehnyt kantani selväksi, etten koskaan tee jälkikasvua edes nk. normaalin miehenkään kanssa, koska en halua lapselle sitä samaa kärsimystä ja samanlaista aikuisuutta, jossa lapsi velloo epävarmuudessa ja tajuaa, kuinka ei voi tehdä mitään mieleistä työtä.
Mielestäni lasten hankkiminen (tässä tapauksessa hankkiminen on parempi sana) ei ole mikään ihmisoikeuskysymys. Jos kaksi vanhempaa ovat ihan lapsia henkisesti, niin miten heiltä onnistuu perheen elättäminen, kun se on vaikeaa jo monille muillekin työssäkäyville aikuisille, lasten mahdollisten allergioiden tunnistaminen ja epäilys, jos lapsella onkin kehitysvammaisuutta kuten vanhemmilla.
Itse en koskaan uskoisi selviytyväni lasten kanssa vanhempana, mitä tulee sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoihin. Hyvä, kun kykenen katsomaan silmiin mutta olen taas huono keksimään, mitä sanoa. Lasten kanssa juttelu kuulostaa siltä kuin höpöttäisi. No, tuskinpa osaisin isompien lastenkaan kanssa jutella. Ainoastaan vain osaisin olla "nipottaja", joka päättää olla ostamatta 10-vuotiaalle aikuisille suunnattuja pelejä, vaikka miten kinuaisi. Ihan kuin olisin isän roolissa, äiti en osaisi olla kun en tunne hoivaviettiä. Ei ollut tarkoitus stereotypisoida, kun kuulun itsekin niihin nykynuoriin (alle 29-vuotiaisiin).
Ihan jo normaaliälyisten lapset voivat pahoin, käyttävät huumeita sekä ryöstävät, pahoinpitelevät ja jopa tappavat toisia alaikäisiä. Miten te ihmisoikeusaktivistit kuvittelette kehitysvammaisen kasvattavan tähän yhteiskuntaan tasapainoisia ihmisiä, kun se ei onnistu tänä päivänä monilta muiltakaan vanhemmilta. Kaupassakin näkee vanhempia, joiden lapset sanelevat mitä ostetaan ja syödään. Voin vaan kuvitella kun kahden kehitysvammaisen lapsi ottaa kotona pikku keisarin roolin....
Miten keskinkertaisesti älykkäät vanhemmat tukevat neroksi luokiteltua lasta? Antavatko adoptioon?