Argh, miksi työpaikkaa hakee aina jo joku työyhteisölle tuttu?!

Olen olen ollut samassa työpaikassa vakituisena yli 10 vuotta. Sinä aikana meillä on auennut viisi kertaa vakipaikka. Joka kerta on ollut uusia ulkopuolisia hakijoita ja niitä hakijoita, jotka on jo talossa määräaikaisina tai sijaisina. Ja joka kerta on kaikki tienneet, että vakipaikan saa joku tuntematon ulkopuolinen eikä kukaan talon määräaikaisista. Vaikka nämä määräaikaiset ovat olleet ihan pomojen tykkäämiä työntekijöitä. Jostain syystä tapa on ollut, että aina halutaan vain uusia ulkopuolisia.

Vierailija kirjoitti:

Sanoin jo toisessa ketjussa tämän:

Te, ketkä käskette ensin hakeutumaan sijaiseksi ja sitä kautta saamaan viran. Ei se niin vaan mene, aika usein sen sijaan käy näin:

1. Laura tekee viransijaisuuksia ympäri Suomen ja joutuu muuttamaan aina töiden perässä uuteen paikkaan. Lauralla on huonoa onnea ja hänen kohdalleen osuu vain sijaisuuksia, joille ei ole luvassa jatkoa. Lauran ainoa vaihtoehto on jatkaa noita sijaisuuksia ja toivoa, että jossain vaiheessa osuu kohdalle sijaisuus, joka avautuu vakituiseksi paikaksi.

2. Ville pohtii, lähteekö tekemään viransijaisuutta työpaikkaan X, Y vai Z. Ville valitsee paikan Y, jossa tarjotaan viransijaisuutta pisimmäksi ajaksi eli 1,5 vuodeksi. Ville valitsi huonosti, sillä työpaikassa Z olisi avautunut 6 kk sijaisuuden jälkeen virka, mutta Villen kieltäydyttyä tuosta paikasta Kalle meni työpaikkaan Z sijaiseksi ja tuli valituksi virkaan. Ville ei voinut etukäteen tietää, että juuri tuossa työpaikassa avautuu virka ja sekös Villeä harmittaa.

3. Tiina on vakituisessa virassa Oulussa, mutta haluaisi muuttaa puolison perässä Turkuun. Tiina yrittää hakea vakituisia virkoja Turun seudulta, mutta paikkoja avautuu vain harvoin. Kun joku paikka tulee auki, on siihen katsottu henkilö jo valmiiksi talon sisältä. Tiina joutuu miettimään, irtisanoutuuko vakituisesta virasta Oulussa ja muuttaa Turkuun, jossa on ehkä tiedossa joku sijaisuus eikä vakituisen paikan saamisesta ole mitään varmuutta. Riski on Tiinasta iso alalla, jossa vakituisia paikkoja on vain vähän ja suurin osa niistä menee talon sisällä olevalle.

Niin no, se ei aina ole helppoa ja voi joutua vaihtamaan alkaakin. Moni ihan haluaa vaihtaa. On myös ihmisestä kiinni, missä järjestyksessä elämäänsä arvottaa ja tekeekö valintoja siltä pohjalta, että perhe tai oman elämän rakenteet tulee ensin ja katsellaan sitten, mitä työmahdollisuuksia niiden puitteissa on tai onko, vai tuleeko työ ensin ja sitten tosiaan muutellaan pitkin Suomea missä työtä vaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoin jo toisessa ketjussa tämän:

Te, ketkä käskette ensin hakeutumaan sijaiseksi ja sitä kautta saamaan viran. Ei se niin vaan mene, aika usein sen sijaan käy näin:

1. Laura tekee viransijaisuuksia ympäri Suomen ja joutuu muuttamaan aina töiden perässä uuteen paikkaan. Lauralla on huonoa onnea ja hänen kohdalleen osuu vain sijaisuuksia, joille ei ole luvassa jatkoa. Lauran ainoa vaihtoehto on jatkaa noita sijaisuuksia ja toivoa, että jossain vaiheessa osuu kohdalle sijaisuus, joka avautuu vakituiseksi paikaksi.

2. Ville pohtii, lähteekö tekemään viransijaisuutta työpaikkaan X, Y vai Z. Ville valitsee paikan Y, jossa tarjotaan viransijaisuutta pisimmäksi ajaksi eli 1,5 vuodeksi. Ville valitsi huonosti, sillä työpaikassa Z olisi avautunut 6 kk sijaisuuden jälkeen virka, mutta Villen kieltäydyttyä tuosta paikasta Kalle meni työpaikkaan Z sijaiseksi ja tuli valituksi virkaan. Ville ei voinut etukäteen tietää, että juuri tuossa työpaikassa avautuu virka ja sekös Villeä harmittaa.

3. Tiina on vakituisessa virassa Oulussa, mutta haluaisi muuttaa puolison perässä Turkuun. Tiina yrittää hakea vakituisia virkoja Turun seudulta, mutta paikkoja avautuu vain harvoin. Kun joku paikka tulee auki, on siihen katsottu henkilö jo valmiiksi talon sisältä. Tiina joutuu miettimään, irtisanoutuuko vakituisesta virasta Oulussa ja muuttaa Turkuun, jossa on ehkä tiedossa joku sijaisuus eikä vakituisen paikan saamisesta ole mitään varmuutta. Riski on Tiinasta iso alalla, jossa vakituisia paikkoja on vain vähän ja suurin osa niistä menee talon sisällä olevalle.

Niin no, se ei aina ole helppoa ja voi joutua vaihtamaan alkaakin. Moni ihan haluaa vaihtaa. On myös ihmisestä kiinni, missä järjestyksessä elämäänsä arvottaa ja tekeekö valintoja siltä pohjalta, että perhe tai oman elämän rakenteet tulee ensin ja katsellaan sitten, mitä työmahdollisuuksia niiden puitteissa on tai onko, vai tuleeko työ ensin ja sitten tosiaan muutellaan pitkin Suomea missä työtä vaan on.

Perheellisenä en oikein voi mennä irtisanoutumaan noin vain ja jättäytyä tyhjän päälle, kun joutuu miettimään muitakin kuin itseään. Perheellisenä ei myöskään voi noin vain sanoa, että muutetaanpas koko perhe 500 km päähän, kun kotipaikkakunnalla on puolison työt ja lasten koulu ja kaverit. Kohtuullisen matkan päästä voi toki töitä etsiä, mutta perheellisenä saa miettiä kyllä koko perhettä eikä vain itseään.

Olen itse myös työnantajan roolissa, ja allekirjoitan nuo puheet, että kelvottomasta työntekijästä on vaikea päästä eroon. Meillä edes varastaminen ei lakimiehen mukaan riittänyt irtisanomisperusteeksi. Joten todellakin töihinotetaan vain tuttuja, joita osakkaat itse suosittelevat.

Mutta samalla säälittää työpaikan vaihtamisen vaikeus. Itse olen työntekijän roolissa ollut työyhteisössä, johon en jostain syystä sopinut. Vastaavassa toisessa työpaikassa olen arvostettu työntekijä ja saan paljon kiitosta. Silti toisessa työpaikassa samassa työtehtävässä minulle vihjattiin selkeästi, että minulta ei odoteta kiinnostusta jatkaa työssä. Olin määräaikaisessa työssä, joten pääsin sieltä helposti pois, kun en viihtynyt.

Mutta auta armias, jos olisin ap:n tilanteessa, ja loukussa työyhteisössä, josta haluaisin pois, niin olisipa epätoivoinen olo.

Silti työnantajan roolissa haluan välttää epätoivoa ja ikäviä yllätyksiä työntekijöiden suhteen, ja valitsen mieluiten tutun työntekijän.

Vierailija kirjoitti:

Olen olen ollut samassa työpaikassa vakituisena yli 10 vuotta. Sinä aikana meillä on auennut viisi kertaa vakipaikka. Joka kerta on ollut uusia ulkopuolisia hakijoita ja niitä hakijoita, jotka on jo talossa määräaikaisina tai sijaisina. Ja joka kerta on kaikki tienneet, että vakipaikan saa joku tuntematon ulkopuolinen eikä kukaan talon määräaikaisista. Vaikka nämä määräaikaiset ovat olleet ihan pomojen tykkäämiä työntekijöitä. Jostain syystä tapa on ollut, että aina halutaan vain uusia ulkopuolisia.

Tuo on oikeasti todella kuluttavaa ja raskasta sijaiselle. On muka hyvä työntekijä, mutta silti ei saa vakipaikkaa.

Kirjoitin tuosta samasta edelliselle sivulle, vika viesti siellä.

Eniten häiritsee se työnhakuteatteri, jota järjestetään ihan syyttä.

Näissä tutut vs. tuntemattomat työntekijät keskusteluissa törmää usein kummaan ajatukseen: moni näyttää ajattelevan, että tuttu/viransijainen on pätevimmän lisäksi se mukavin/sopivin/paras persoona työhön ja sitten ne talon ulkopuoliset paperilla hyvät hakijat ovat jotain ihmissuhdetaidottomia mörrimöykkyjä. Ei se näin mene. Isolla osalla on hyvät sosiaaliset taidot ja suurin osa tulee perushyvin toimeen työkaveriensa kanssa. Suurin osa virkaa hakevista ja sen kriteerit täyttävistä osaa myös oppia työyhteisössä vallitsevat tavat, tutustua työkavereihin jne eli ei se ole ainoastaan sijaisen osaama taito. Suurin osa työntekijöistä on fiksuja tavallisia työntekijöitä, ei mitään sarjasaikuttajia tai muuten vaikeita työkavereita.

Työpaikatkin voi olla huonoja, niin se tuttuun paikkaan hakeva tietää, mitä olisi saamassa. Ei kaikki työpaikat ole mitenkään hyviä, osassa on tosi isoja ongelmia. Tuttuun paikkaan hakiessa tietää, ettei ota sikaa säkissä.

Tutulta kuulostaa tämä ketju! 

Itselleni nihkeintä on ollut se, että olen joutunut muuttamaan sijaisuuksien perässä eri puolille Suomea. Meni monta vuotta, etten voinut rakentaa elämää mihinkään ja oli pakko muuttaa töiden perässä, jos noita sijaisuuksia halusi tehdä. Lopulta sain yhdestä paikasta suoraan ilman sijaistamista vakituisen viran, mutta se osoittautui nopeasti kamalaksi. Nyt olen jumissa työpaikassa, jossa minua on alusta asti kiusattu rankasti. En voi lähteä sijaisuuksien perään irtisanoutumatta nykyisestä virastani. Tyhjän päälle heittäytyminen ja kenties taas vuosiksi sijaisuusrumbaan päätyminen hirvittää, kun nyt minulla on jo lapsiakin. Koska nykyisessä organisaatiossa ei ole etenemis/vaihtamismahdollisuutta, olen tässä virassa jumissa niin kauan, kunnes löytäisin toisen vakituisen viran jostain. Ongelma on vain siinä, että kun jossain aukeaa vakituinen virka, niin aina sitä virkaa hakee myös se sijainen, joka tulee valituksi. Tunnen olevani niin jumissa. :(

Kun meillä tulee paikka avoimeksi, niin pomot laittavat ensin viestiä, että tiedättekö ketään, jota tämä paikka voisi kiinnostaa ja jota suosittelette. 

Tiedän tunteen! Eniten harmittavat nämä paikat, joissa joku hakijoista on luokkaa "Lissu 45 v, asunut paikkakunnalla 20v ja on oikein rakastettu paikkakuntalaisten keskuudessa. Myös Lissun puoliso Lasse ja lapset Luna ja Lukas ovat paikkakuntalaisille tuttuja." Yritäpä siinä päihittää työhaastattelussa tuollainen Lissu, kun on niin pidetty ihminen jo valmiiksi ja sinua ei tunne kukaan. Vaikka olisin yhtä koulutettu kuin Lissu ja työkokemus olisi samalla viivalla, niin en voi päihittää pidettyä tuttua työnhakijaa. Ja millainen skandaali se pienemmällä paikkakunnalla olisi, jos tuttu Lissu jäisi valitsematta ja hänen sijastaan otettaisiin joku täysin vieras Laura töihin.

Kyse olikin vain hakemusten määrässä. Nyt alkaa työpaikkoja tuleen kaikille, ihan kaikille valittavaksi. Laitat vaan monta hakemusta, helppoa kuin elämä. Neljä hakemusta ja täystyöllisyys välittömästi.

Täällä on hyviä kommentteja, joten en vastaa toistamiseen samoin.

Silti vastaan suoraan otsikkoon: jotain muutakin on kiinnostanut kyseinen paikka. Sitä voivat hakea myös työpaikan sisältä olevat henkilöt.

Tämä on tosiasia, että Suomi on kuin Italia työnhaun suhteen. Jos työnantajalla ei ole todellinen pula työntekijöistä niin osaaminen tai asenne eivät paina vaan tutut (ja pomon tuttujen lapset) menevät kyllä ohi niin että heilahtaa. Tästä on valtavasti haittaa Suomelle, jää se paras osaaminen käyttämättä useinkin. Meritokratia on sellainen asia että siitä olisi hyötyä meille kaikille. Olen alkanut kallistua sen puolelle että työnhaku pitäisi oikeasti alkaa toteuttaa anonyymisti ja valvotusti ettei tätä nepotismia jatkettaisi loputtomiin ja tuhottaisi seuraavankin sukupolven motivaatiota sillä. Meillä ei oikein olisi varaa tähän tehottomuuteen enää.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse myös työnantajan roolissa, ja allekirjoitan nuo puheet, että kelvottomasta työntekijästä on vaikea päästä eroon. Meillä edes varastaminen ei lakimiehen mukaan riittänyt irtisanomisperusteeksi. Joten todellakin töihinotetaan vain tuttuja, joita osakkaat itse suosittelevat.

Mutta samalla säälittää työpaikan vaihtamisen vaikeus. Itse olen työntekijän roolissa ollut työyhteisössä, johon en jostain syystä sopinut. Vastaavassa toisessa työpaikassa olen arvostettu työntekijä ja saan paljon kiitosta. Silti toisessa työpaikassa samassa työtehtävässä minulle vihjattiin selkeästi, että minulta ei odoteta kiinnostusta jatkaa työssä. Olin määräaikaisessa työssä, joten pääsin sieltä helposti pois, kun en viihtynyt.

Mutta auta armias, jos olisin ap:n tilanteessa, ja loukussa työyhteisössä, josta haluaisin pois, niin olisipa epätoivoinen olo.

Silti työnantajan roolissa haluan välttää epätoivoa ja ikäviä yllätyksiä työntekijöiden suhteen, ja valitsen mieluiten tutun työntekijän.

Mitäpä jos ajattelisit toisin? Entä jos yrittäisit oikeasti etsiä osaavan ja tehtävään parhaan tekijän sen tutun sijaan? Edes yhden kerran?

Vierailija kirjoitti:

Kun meillä tulee paikka avoimeksi, niin pomot laittavat ensin viestiä, että tiedättekö ketään, jota tämä paikka voisi kiinnostaa ja jota suosittelette. 

Niinpä, se verkosto, se verkosto pitäisi olla.

Ei siitä turhaan puhuta, että jo opiskeluaikoina pitäisi niitä verkostoja  luoda.

Mahdollisimman paljon tuttuja, jotka työllistyvät, ja jotka voivat vinkata vapaista työpaikoista, omassa työpaikassaan, jotka eivät koskaan tule julkisesti hakuun, vaan niitä voi kysellä kun tietää asian.

Mahdollisimman paljon kesätyöpaikkoja, että tulee tunnetuksi eri työpaikoissa.

Ja onhan se niinkin, että jos talon sisältä joku valitaan aukiolevaan paikkaan, niin vapautuuhan sen valitun paikka taas haettavaksi.

Paitsi nykyisin julkisella puolella ei niinkään, sillä eläkkeelle lähtevien ei valitatakaan enää uutta työntekijää aina, vaan töitä hajautetaan muille, organisoidaan uudestaan.

Säästösyistä.

Itsekin luikertelin nykyiseen työpaikkaani määräaikaisuuden kautta, kun tarve olikin pysyvämpi ja määräaikaisuus oli hyvä mahis katsoa millainen työntekijä olen. Paikkaa ei tosin laitettu julkiseen hakuun edes näön vuoksi, vaan minut valittiin suoraan. Ja ei ole sukulaisia töissä täällä, eikä poliittisia mielipiteitä ole kyselty.

Vierailija kirjoitti:

"Et varmaan ole käynyt tuossa remontoidussa toimitilassa, niin et tiedä miltä se näyttää ja tuskin olet käynyt siinä ennen remonttiakaan, mutta mitä ajattelet tuossa toimitilasta, millaista toimintaa siinä voisi järjestää?"

Jos et hakenut tilasuunnittelijan pestiä, niin jopa oli typerä kysymys. Olisikohan siihen voinut vastata, että tilassa voisi tehdä töitä?

Vierailija kirjoitti:

Olen olen ollut samassa työpaikassa vakituisena yli 10 vuotta. Sinä aikana meillä on auennut viisi kertaa vakipaikka. Joka kerta on ollut uusia ulkopuolisia hakijoita ja niitä hakijoita, jotka on jo talossa määräaikaisina tai sijaisina. Ja joka kerta on kaikki tienneet, että vakipaikan saa joku tuntematon ulkopuolinen eikä kukaan talon määräaikaisista. Vaikka nämä määräaikaiset ovat olleet ihan pomojen tykkäämiä työntekijöitä. Jostain syystä tapa on ollut, että aina halutaan vain uusia ulkopuolisia.

Meillä on tätä samaa. Pidän aivan älyttömänä ja KOLME hutirekryä joista kaksi aivan katastrofaalista on tullut viime vuosina jotka sekoittavat pakkaa edelleenkin. Osasivat kehua itseään haastatteluissa ja pomot ihastuivat. Ihan älytöntä, hyviä ehdokkaita olisi ollut talon sisältä.

Henkilöstöltä on annettu aika painavaa viestiä johdolle että rekryjen kanssa in skarpattava.

Itse valitsin jo talon sisällä olevan hakijan rekrytoidessani puhtaasti siitä syytä että tähän työhön perehtymiseen olisi mennyt ainakin puoli vuotta ulkopuolisella hakijalla enkä voi niin kauaa tehdä hänen töitään.