Argh, miksi työpaikkaa hakee aina jo joku työyhteisölle tuttu?!

Jep tuo on kyllä niin totta. Minullakin on nyt vakituinen työpaikka ja ihan hyvä paikka onkin, mutta haluaisin hakea töitä lähempää kotia (nyt tunnin työmatka). En kuitenkaan ole perheellisenä ja asuntolainaisena halukas jättämään paikkaani jonkun pätkätyön takia ja vakituiset työt tosiaan menee niille sijaisille. Ärsyttävä dilemma.

Vierailija kirjoitti:

Näissä tutut vs. tuntemattomat työntekijät keskusteluissa törmää usein kummaan ajatukseen: moni näyttää ajattelevan, että tuttu/viransijainen on pätevimmän lisäksi se mukavin/sopivin/paras persoona työhön ja sitten ne talon ulkopuoliset paperilla hyvät hakijat ovat jotain ihmissuhdetaidottomia mörrimöykkyjä. Ei se näin mene. Isolla osalla on hyvät sosiaaliset taidot ja suurin osa tulee perushyvin toimeen työkaveriensa kanssa. Suurin osa virkaa hakevista ja sen kriteerit täyttävistä osaa myös oppia työyhteisössä vallitsevat tavat, tutustua työkavereihin jne eli ei se ole ainoastaan sijaisen osaama taito. Suurin osa työntekijöistä on fiksuja tavallisia työntekijöitä, ei mitään sarjasaikuttajia tai muuten vaikeita työkavereita.

Kukaan muu kuin sinä ei ajattele noin. Kukaan tässä ketjussa ei väittänyt tuollaista mitä sinä kirjoitat.

Pakko sanoa, että ymmärrän molempia osapuolia. Huono rekry voi maksaa työnantajalle maltaita, jos uusi työntekijä osoittautuu vaikeaksi. Irtisanominen on äärimmäisen hankalaa ja silloinkin oikeudessa työnantaja joutuu todistamaan asian, jos irtisanottu riitauttaa tilanteen. Entisellä työpaikallani tehtiin tällainen laiton irtisanominen, kun uusi työntekijä osoittautui vaikeaksi. Työntekijä voitti irtisanomistapauksen oikeudessa, sai isot korvaukset korkoineen ja hänet piti ottaa takaisin töihin. Nyt on eläkkeeseen asti tuolla töissä, työkaverit eivät pidä hänestä ja palkka juoksee. Henkilö on yrittänyt hakea muualta töitä, mutta ei huonon maineensa vuoksi saa. On siis jumissa tuossa työpaikassa ja on kaikille osapuolille vaikea tilanne. Jostain kumman syystä tuossa firmassa ollaan nykyisin todella tarkkoja rekrytointien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse myös työnantajan roolissa, ja allekirjoitan nuo puheet, että kelvottomasta työntekijästä on vaikea päästä eroon. Meillä edes varastaminen ei lakimiehen mukaan riittänyt irtisanomisperusteeksi. Joten todellakin töihinotetaan vain tuttuja, joita osakkaat itse suosittelevat.

Mutta samalla säälittää työpaikan vaihtamisen vaikeus. Itse olen työntekijän roolissa ollut työyhteisössä, johon en jostain syystä sopinut. Vastaavassa toisessa työpaikassa olen arvostettu työntekijä ja saan paljon kiitosta. Silti toisessa työpaikassa samassa työtehtävässä minulle vihjattiin selkeästi, että minulta ei odoteta kiinnostusta jatkaa työssä. Olin määräaikaisessa työssä, joten pääsin sieltä helposti pois, kun en viihtynyt.

Mutta auta armias, jos olisin ap:n tilanteessa, ja loukussa työyhteisössä, josta haluaisin pois, niin olisipa epätoivoinen olo.

Silti työnantajan roolissa haluan välttää epätoivoa ja ikäviä yllätyksiä työntekijöiden suhteen, ja valitsen mieluiten tutun työntekijän.

Mitäpä jos ajattelisit toisin? Entä jos yrittäisit oikeasti etsiä osaavan ja tehtävään parhaan tekijän sen tutun sijaan? Edes yhden kerran?

Sinä voit omiin yrityksiisi palkata tuikituntemattomia suoraan vakituisiin työsuhteisiin.

Minulla ja pienillä yrityksilläni ei ole varaa tuollaisiin riskeihin. Minä palkkaan tuttuja ja suositeltuja hyviä työntekijöitä, koska se on minulle paras ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Alallani nämä valmiiksi jollekin pedatut paikat tehdään ovelasti.

Haastatteluun kutsutaan kaikki hakeneet (yleensä 4-8 hakijaa), jotta kukaan ei riitauta sitä jälkikäteen, että ei saanut kutsua haastatteluun. Sitten valintaa perustellaan sillä, että se tuttu hakija suoriutui haastattelun perusteella parhaiten. Haastattelun tarkemmat tiedot eivät kuitenkaan ole julkisia, joten niitä ei saa käsiinsä mistään ja koska toisten haastatteluita ei pääse näkemään, niin paha noita on riitauttaa.

Pakko nokittaa vähän. Meillä alan työpaikkojen valintaperusteet ovat julkisia, mutta aivan ympäripyöreitä. "Hakupaperien ja haastattelun perusteella vahvimmat hakijat olivat Ulla Upea, Petri Paras ja Tiina Täydellinen. Haastattelun perusteella Ulla Upea oli soveltuvin haettavaan tehtävään. Upealla oli hakijoista eniten kykyä ja pätevyyttä hoitaa haettavaa tehtävää. Haastattelussa Upea osasi parhaiten kertoa, miten kehittäisi työtehtäviä x, y ja z. Upea osoitti haastattelussa hakijoista eniten kiinnostusta tehtävän hoitamiseen. Haastattelutyöryhmä valitsi Ulla Upean yksimielisesti tähän tehtävään."

Eihän tuo teksti kerro mitään oikeasti konkreettista. Kätevästi unohtuu myös mainita, että Ulla on ennestään tuttu.🙄

Rekrytointi hidasta, työlästä ja kallista, eikä monessa paikassa enää ole aikaa eikä resursseja tuollaiseen.

Helpolla pääsee kun löytyy joku nykyisen työntekijän tuttu, vaikka joku serkun lapsi tai mitä vain.

Käsittääkseni valtaosa kaikista järkevistä töistä meneekin näin, eivätkä ikinä päädy haettaviksi.

Vierailija kirjoitti:

Rekrytointi hidasta, työlästä ja kallista, eikä monessa paikassa enää ole aikaa eikä resursseja tuollaiseen.

Helpolla pääsee kun löytyy joku nykyisen työntekijän tuttu, vaikka joku serkun lapsi tai mitä vain.

Käsittääkseni valtaosa kaikista järkevistä töistä meneekin näin, eivätkä ikinä päädy haettaviksi.

Juu järkevät työt menevät noin koska niihin halutaan, kuka haluaisi jonkun tuttunsa johonkin epäoikeudenmukaiseen nöyryytykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen tutun työtavat ja työskentelymotivaatio tiedetään jo. Jos tuttu hakija on kokemuksella jo todettu hyväksi työntekijäksi, niin hän on varma valinta.

Tuntematon hakija voi sanoistaan ja vakuutteluistaan huolimatta osoittautua riitapukariksi, työnvälttelijäksi tai sitoutumattomaksi.

Sinun kannattaa itsekin hakeutua tutuksi. Niin se nykyään menee, että ensin luodaan verkostoa ja suhteita. Niitä saa luotua tekemällä pätkiä, sijaisuuksia ja tutustumalla alan ihmisiin. Pohjatyön jälkeen sinä oletkin se tuttu, jolla on parhaat mahdollisuudet saada vakipaikka.

Olen vakituisessa työssä ja en voi lähteä työstäni sijaiseksi/määräaikaiseksi jonnekin. Virkavapaan ehdot on niin tiukat, että vain vanhempainvapaalle tai opintovapaalle voi jäädä, koska nämä ovat lakisääteisiä. On siis saatava jostain suoraan vakivirka tai irtisanouduttava nykyisestä tyhjän päälle, jotta voisi tehdä sijaisuuksia ja ehkä saada jalan oven väliin. 

-eri

Minä irtisanouduin pari vuotta sitten vakivirasta johon en ollut tyytyväinen, ja lähdin tekemään sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia. Suosittelen sitä kaikille. Työ on kuitenkin iso osa elämää ja siihen käyttää ainakin kolmasosan päivästä, joten miksi ihmeessä haluaisit roikkua työssä josta selvästikin haikailet pois?

Jo vuosikymmeniä on toitotettu, että työpaikan saamiseksi pitää verkostoitua. Muista, kun meillekin lukiossa yli 20 v. sitten sanottiin näin.

Nyt kun tuo opetettu totuus on edessä, niin ollaan olevinaan niin maan pöyristyneitä, kun koulussa opetettu onkin totta.

Mars, verkostoitumaan siitä!

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosiasia, että Suomi on kuin Italia työnhaun suhteen. Jos työnantajalla ei ole todellinen pula työntekijöistä niin osaaminen tai asenne eivät paina vaan tutut (ja pomon tuttujen lapset) menevät kyllä ohi niin että heilahtaa. Tästä on valtavasti haittaa Suomelle, jää se paras osaaminen käyttämättä useinkin. Meritokratia on sellainen asia että siitä olisi hyötyä meille kaikille. Olen alkanut kallistua sen puolelle että työnhaku pitäisi oikeasti alkaa toteuttaa anonyymisti ja valvotusti ettei tätä nepotismia jatkettaisi loputtomiin ja tuhottaisi seuraavankin sukupolven motivaatiota sillä. Meillä ei oikein olisi varaa tähän tehottomuuteen enää.

Eipä anonyymiys kaikkeen auta. Jos siellä papereissa lukee, että joku on tehnyt 30 v töitä samalla työnantajalla, niin käyhän tuosta ilmi, ettei hakija enää ole nuori. Tai jos joku ilmoittaa anonyymisti olleensa töissä firmassa X 10 vuotta ja työntekijää etsitään juuri tuohon firmaan X, niin kaikkihan sen tietää, että oma hakija on. Tai vaikka olisi työpaikkojen nimet pyyhitty pois, niin hakemuksessa saattaa muut tiedot paljastaa, että tämä itsensä 43-vuotiaaksi lenkkeilyä, koripalloa ja lukupiirejä harrastavaksi it-alan asiantuntijaksi itsensä esittelevä on se tietty henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Jo vuosikymmeniä on toitotettu, että työpaikan saamiseksi pitää verkostoitua. Muista, kun meillekin lukiossa yli 20 v. sitten sanottiin näin.

Nyt kun tuo opetettu totuus on edessä, niin ollaan olevinaan niin maan pöyristyneitä, kun koulussa opetettu onkin totta.

Mars, verkostoitumaan siitä!

Verkostoitumisessa on ainakin omalla alallani aika monta ongelmaa:

-Mitenkäs verkostoidut koko Suomen laajuisesti eri toimijoiden kanssa? Töiden hakemisalue on laaja, mutta et mitenkään voi tuntea ihmisiä joka paikassa. Hyvällä tuurilla sinulla on tuttuja jossain. Kaikki eivät myöskään pääse/halua kotiseudulleen töihin, joten senkään varaan ei voi laskea.

-Niistä opiskelukavereista tulee työuran alkupuolella rivityöntekijöitä, ei johtajia. Eli tunnet muista työpaikoista rivityöntekijöitä, jotka kilpailevat kanssasi samoista paikoista. Sitten 20 v valmistumisesta voi olla tilanne, että se vuosikurssisi Viivi on esimiehenä jossain ja itse haet alaisen paikkaa.

-Osa alani piireistä on todella sisäänpäinlämpeäviä sisäpiirejä, joihin ei noin vain pääse. Nuo pienet porukat päättävät keskenään asioista, suosivat toisiaan jne. Siihen ei ulkopuolisella ole asiaa. Sukupuoli myös vaikuttaa: jotkut miesten hyvävelikerhot on sellaisia, ettei naisilla ole niihin mitään asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Et varmaan ole käynyt tuossa remontoidussa toimitilassa, niin et tiedä miltä se näyttää ja tuskin olet käynyt siinä ennen remonttiakaan, mutta mitä ajattelet tuossa toimitilasta, millaista toimintaa siinä voisi järjestää?"

Jos et hakenut tilasuunnittelijan pestiä, niin jopa oli typerä kysymys. Olisikohan siihen voinut vastata, että tilassa voisi tehdä töitä?

Minusta tuo on ihan peruskysymys, että mitä toimintaa vaikka asiakkaille toimitilassamme voisi järjestää. Siinähän katsotaan, osaako ihminen huomata tilan mahdollisuudet, tiedostaako sen rajallisuudet tai onko ihmisellä mielikuvitusta ideoida erilaista toimintaa. Ei siis ollenkaan typerä kysymys mun mielestä.

Lähtökohtaisesti näissä ongelmana on, että jotkut työpaikat on ylipäätään pakko laittaa auki. Jos lakia muutettaisiin, niin joo, vaikuttaisi varmasti työpaikkojen vähentymisenä, mutta säästyisipä rahaa siinäkin, kun ei tarvitsisi järjestää turhaan hakua, kun valmiiksi on jo päätetty kuka otetaan.

Se sen sijaan on musta hyvä kysymys, miksi niin moni työnantaja ajattelee sen ennestään tutun työntekijän olevan se kaikista paras. Jos itse olisi pomo, niin haluaisin kyllä kartoittaa kaikki vaihtoehdot. Hakijoiden joukossa voisi hyvin olla joku ulkopuolinen osaaja, josta saisi eniten firmalle hyötyä.

Ne työt mihin halutaan, niihin löytyy usein joku tutun-tutun-tuttu eikä tarvitse käyttää aikaa ja energiaa johonkin rekryhommiin.

Sitten on ne työt, joihin ei halua kukaan, ei työttömät, ei koulutetut, ei ketkään, niitä ilmotuksia kyllä tursuaa.

Aika usein työpaikasta on joku kiinnostunut, jos työ on vähänkään järkevä ja palkka on kohtuullinen. Ei siis ihme, jos hakijoiden joukossa on joku, joka tietää paikan hyväksi ja haluaa hakea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen tutun työtavat ja työskentelymotivaatio tiedetään jo. Jos tuttu hakija on kokemuksella jo todettu hyväksi työntekijäksi, niin hän on varma valinta.

Tuntematon hakija voi sanoistaan ja vakuutteluistaan huolimatta osoittautua riitapukariksi, työnvälttelijäksi tai sitoutumattomaksi.

Sinun kannattaa itsekin hakeutua tutuksi. Niin se nykyään menee, että ensin luodaan verkostoa ja suhteita. Niitä saa luotua tekemällä pätkiä, sijaisuuksia ja tutustumalla alan ihmisiin. Pohjatyön jälkeen sinä oletkin se tuttu, jolla on parhaat mahdollisuudet saada vakipaikka.

Olen vakituisessa työssä ja en voi lähteä työstäni sijaiseksi/määräaikaiseksi jonnekin. Virkavapaan ehdot on niin tiukat, että vain vanhempainvapaalle tai opintovapaalle voi jäädä, koska nämä ovat lakisääteisiä. On siis saatava jostain suoraan vakivirka tai irtisanouduttava nykyisestä tyhjän päälle, jotta voisi tehdä sijaisuuksia ja ehkä saada jalan oven väliin. 

-eri

Minä irtisanouduin pari vuotta sitten vakivirasta johon en ollut tyytyväinen, ja lähdin tekemään sijaisuuksia ja määräaikaisuuksia. Suosittelen sitä kaikille. Työ on kuitenkin iso osa elämää ja siihen käyttää ainakin kolmasosan päivästä, joten miksi ihmeessä haluaisit roikkua työssä josta selvästikin haikailet pois?

Perheellisenä tuo ratkaisu ei ole niin yksinkertainen. En itse voi irtisanoutua, koska perheen etu menee oman etuni edelle. En minäkään tykkäisi, jos puoliso kertoisi irtisanoutuneensa ja koko perhe pitäisi elättää vain minun palkallani, kunnes puoliso ehkä löytäisi määräaikaisen työn jostain muualta, josta voi ehkä aueta vakipaikka.

Vierailija kirjoitti:

Just kävin tällaisessa työhaastattelussa. Tiedän, että vakipaikkaan haastatellaan parikin hakijaa tuosta työpaikasta. (Nyt haettavassa tehtävässä on parempi palkka ja vaativampi työnkuva).

Näkyi kyllä haastattelussa, että vaikka tulimme juttuun haastattelijoiden kanssa, niin en tule saamaan tuota paikkaa. Ei kysytty, koska voisin aloittaa ja lopuksi sanottiin, että tieto valinnasta tulee sähköpostilla muutaman viikon päästä.

"Koska voisit aloittaa?" Kysytään siltä, kenet valitaan. Ei kaikilta hakijoilta.

No tämä!!

Se tuttuus on asia, jota ei voi millään päihittää, vaikka olisi itse kuinka hyvä hakija. Oman ammattialani töissä työhaastattelut vielä korostavat tätä: haastattelijat eivät ole vain pomoja, vaan haastattelussa on mukana työkavereita ja joskus jopa asiakkaita. Tuntuu jotenkin väärältä, että työkaverit ja asiakkaat saavat olla vaikuttamassa haastattelun lopputulokseen. Tottakai he suosivat itselleen tuttua ja mielestään kivaa hakijaa.

Ja aika usein on tullut huomattua, että nuo työkaverit ja asiakkaat kysyvät haastattelussa usein jotain johdattelevaa, puolueellista tai jotain sellaista, mikä ei ole haettavan työn kannalta olennaista. Siinä yleensä jo aistii haastattelussa istuessaan, että tämä paikka on pedattu valmiiksi eikä muilla ole mitään mahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just kävin tällaisessa työhaastattelussa. Tiedän, että vakipaikkaan haastatellaan parikin hakijaa tuosta työpaikasta. (Nyt haettavassa tehtävässä on parempi palkka ja vaativampi työnkuva).

Näkyi kyllä haastattelussa, että vaikka tulimme juttuun haastattelijoiden kanssa, niin en tule saamaan tuota paikkaa. Ei kysytty, koska voisin aloittaa ja lopuksi sanottiin, että tieto valinnasta tulee sähköpostilla muutaman viikon päästä.

"Koska voisit aloittaa?" Kysytään siltä, kenet valitaan. Ei kaikilta hakijoilta.

Multa on kysytty lähes aina, olinpa tullut valituksi tai en. Tai sitten jo työhakemuksessa on kerrottu tarkka päivämäärä, jolloin työ alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo vuosikymmeniä on toitotettu, että työpaikan saamiseksi pitää verkostoitua. Muista, kun meillekin lukiossa yli 20 v. sitten sanottiin näin.

Nyt kun tuo opetettu totuus on edessä, niin ollaan olevinaan niin maan pöyristyneitä, kun koulussa opetettu onkin totta.

Mars, verkostoitumaan siitä!

Verkostoitumisessa on ainakin omalla alallani aika monta ongelmaa:

-Mitenkäs verkostoidut koko Suomen laajuisesti eri toimijoiden kanssa? Töiden hakemisalue on laaja, mutta et mitenkään voi tuntea ihmisiä joka paikassa. Hyvällä tuurilla sinulla on tuttuja jossain. Kaikki eivät myöskään pääse/halua kotiseudulleen töihin, joten senkään varaan ei voi laskea.

-Niistä opiskelukavereista tulee työuran alkupuolella rivityöntekijöitä, ei johtajia. Eli tunnet muista työpaikoista rivityöntekijöitä, jotka kilpailevat kanssasi samoista paikoista. Sitten 20 v valmistumisesta voi olla tilanne, että se vuosikurssisi Viivi on esimiehenä jossain ja itse haet alaisen paikkaa.

-Osa alani piireistä on todella sisäänpäinlämpeäviä sisäpiirejä, joihin ei noin vain pääse. Nuo pienet porukat päättävät keskenään asioista, suosivat toisiaan jne. Siihen ei ulkopuolisella ole asiaa. Sukupuoli myös vaikuttaa: jotkut miesten hyvävelikerhot on sellaisia, ettei naisilla ole niihin mitään asiaa.

Minäkin olen miettinyt samaa tuosta verkostoitumisesta. Verkostoiduin paljonkin maisteriopintojen aikana toisten opiskelijoiden kanssa ja olen käynyt monissa lisäkoulutuksissa, joissa olen verkostoitunut muiden kurssilaisten kanssa. Mutta ei yksikään näistä ihmisistä ole mennyt minnekään esimieheksi. En minä ymmärrä mitä tämä verkostoitumiseni on hyödyttänyt.