Pyysin apua kavereilta muuttoon ja tällaisia sain vastaukseksi
Esitietona sanottakoon, että perheessä meillä on vauva, taapero ja kouluikäinen lapsi eli ei mikään ihan helppo elämäntilanne, ruuhkavuodet kirjaimellisesti. Iso muutto tulossa (6h+k) ja laitoin kaveriporukan Whatsapp ryhmään hyvissä ajoin päivämäärän ja pyynnön viikonlopulle muuttoavusta. Suurimmalla osalla kavereista pieniä lapsia, osa myös raskaana.
Jopa raskaana oleva uusperheen äiti ystäväni vastasi, että voi tulla avuksi kevyeen siivoushommaan. Yhdeltä lapsettomalta kaverilta sen sijaan vastaus oli pelkät linkki pari muuttofirman sivuille ja sen jälkeen viesti, ettei pääse tulemaan, vaikka muuttoon on 1.5 kk aikaa. Vastasin, että mitä sulla on silloin kalenterissa tiedossa, matkaa tms ja hän vastasi, että ei mitään, ihan vain ulkoilua ja lepoa työviikon jälkeen!!
Kommentit (529)
Vierailija kirjoitti:
No jos sillä kaverilla on auto, niin voisko olla, että ajatteli joutuvansa roudaamaan omalla autollaan teidän tavaroita. Aloittajalla kun on vaan se paku käytössään, mutta iso huusholli muutettavanaan.
Polttoainekulut on aikamoinen menoerä. Useimmilla on tekeminen selvitä omista kuluistaankin.
Toisaalta jos useimmilla on tekemistä siinä, että selviää edes omista kuluistaan, niin miten täällä odotetaan, että kaikilla tulisi vielä olla varaa kalliisiin muuttofirmoihin? Ihmiset muuttavat monista syistä, ei ainoastaan siksi että heillä on entistä enemmän rahaa ja he aina muuttavat vain kalliimpaan ja kalliimpaan.
Ei tulisi mieleenkään enää näin aikuisena muuttaa ystävien/sukulaisten avulla. Aina olemme ottaneet muuttofirman ja myös siivousfirman tekemään loppusiivouksen. Muuttofirmoilla on vakuutukset kunnossa eikä tarvitse pelätä, että kaverit/me itse hajotamme itsemme kantaessaan tavaroitamme. Kaiken kaikkiaan helppoa ja vaivatonta.

Suomessa yksinäisyys on iso ongelma. Kun ei ole edes ketään, jota kutsua muuttoavuksia. Helpompaa ajatella että kyse on mystisestä "aikuisuudesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin yksiöstä kolmioon. Pyysin kaveria muuttoavuksi. Hän tuli mielellään. Muuton jälkeen hän sanoi, että oli helpoin muutto ikinä! Ei tarvinnut kuin istua ja lukea kirjaa.
Olin pyytänyt häntä pitämään silmällä muuttokuormaa kadulla (kaupungin keskustassa) sillä aikaa kun muuttomiehet kantaa tavaroita ja itse olen yläkerrassa näyttämässä tavaroiden paikat.
Yksiöstä muuttaminen on täysin eri asia kuin ap:n lukaalin tyhjentäminen. Itse olen muuttanut yksiöstä kaksioon yksin bussilla ja metrolla ihan ilman apua.
Sängyn kannoit bussissa?
Itse muutin opiskelijasoluasunnosta kauan sitten ja jätin sinne seuraavalle asukkaalle käyttöön sängyn, kirjoituspöydän ja hyllykön. Ne eivät olleet arvokkaita eikä minulla varmaan olisi ollut varaakaan mitään kalusteita alkaa kuljettamaan, ja seuraavassa (vuokra)osoitteessa oli kalusteet valmiina. En sitten lopulta koskaan noutanut noita kalusteita, lienevätkö siellä vieläkin jollakin opiskelijalla...Muuttofirma ei olisi missään tapauksessa tullut kysymykseen, eli mukaan lähti se, minkä pystyi itse kuljettamaan.
-Eri
Ap: Viestistäsi saa kuvan että kavereidesi pitäisi olla käytettävissä tyyliin 24/7. Näytät olettavan että 1.5kk etukäteen ilmoitettu muuttoavun tarve sopii kaikille.
Omalla kohdalla voin sanoa että kalenterissa on menoja jo monelle syksynkin viikonlopulle. Jokaisella on oikeus kieltäytyä muuttoavusta tms. ihan ilman mitään sen kummempia syitä ja selittelyjä.

No en ainakaan itse saanut käsitystä, että ap mitään 24/7 valmiudessa oloa odottaisi. Se on totta, ettei tarvitse osallistua, jos ei voi tai halua, mutta itsekin pidän erikoisena kieltäytymistä hyvissä ajoin etukäteen kovin heppoiselta kuulostavalla syyllä. Itse en ainakaan kehtaisi ystävälle sanoa, ettei muuttosi kiinnosta.
Vaikka olen pienituloinen niin otan silti muuttofirman hoitamaan muuttoni enkä vaivaa muita. En itsekään halua muiden muuttoja hoitamaan, niin ehdottaisin itsekin muuttofirmaa. Siivouspalvelun voi ostaa vaikka siltä muuttofirmalta, jos ei itse pysty yksin.
Asiat muuttuvat, ap. Koeta nyt vaan hyväksyä se.
Nuorena olin monen kaverin muuttoapuna pizza-kalja-palkalla, ja he minun.
Nyt en ole vuosiin edes puhunut sen konkkaronkan kanssa.
Jos nämä kaverit ja tutut eivät ole jääneet "velkaa" sinulle jostain aiemmasta avusta, niin ymmärrän kyllä täysin miksi eivät tule avuksi.
Muutot on yhtä helvettiä, varsinkin joku 6h kämpän muutto kuulostaa tosi isolta projektilta. Ihmiset on väsyneitä työviikon jäljiltä, ja joku tollainen muutto vaatii että lauantaina pitää nousta ajoissa ylös, eli ei voi nukkua pitkään, sitten koko päivä menee muutossa ja sunnuntai menee siitä toipumiseen, maanantaina sitten alkaa työt etkä sä ole levännyt yhtään ja oot ihan uupunut.
Ymmärrän, että kaikilla ei ole rahaa niin paljon, mutta muuttofirmat ei oo niin kalliita mitä ihmiset luulee. Se on pieni hinta siitä luksuksesta, että itse ei tarvi kantaa mitään. Sitä paitsi muutoissa voi tapahtua vaikka mitä tapaturmia, varsinkin kun ihmiset alkaa nostelemaan painavia tavaroita, siinä menee helposti selät paskaksi tai nilkat nurin tms.
Mun mielestä tuollaiset kaverit pizzapalkalla kantamaan banaanilaatikoita -muutot kuuluu tiettyyn ikään ja elämänvaiheeseen. Jos oot työelämässä ja sulla on perhettä niin kyllä sitten palkataan muuttofirma.
Kyllä minusta lapsettomien kansalaisten tulisi olla aina valmiina auttamaan parempia, lapsellisia ihmisiä. Minusta se on heidän isänmaallinen velvollisuutensa, kun eivät itse ole menestyneet lapsen saamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
ApNiiiiiiin? Eli olet ollut auttamassa sitä kaveria joka tarjoutui auttamaan? Entäs niitä jotka eivät tarjoutuneet?
Kaikki muut tarjoutuivat auttamaan ainakin jossain määrin. Tämä unohtui alkuperäisestä viestistä.
ApMikä sitten on ongelma? Oletitko, että kaikki tulevat?
Nuorena muutettiin talkoovoimin yksiöstä toiseen tai kimppakämppään. Viimeisin muutto perheenä oli alle kilometrin, mutta silti otettiin muuttofirma.En olettanut, että kaikki tulee mutta on kyllä koomista, että oikeasti ruuhkavuosia elävät ihanat ystävät haluaa tulla apuun, mutta se kenellä olisi oikeasti aikaa auttaa, ottaakin ajan mieluummin itselleen. Eikö kukaan muu todellakaan näe tässä samaa ironiaa mitä minä???
Ja mitä tulee kilometrin muuttomatkaan firmalla, niin hullua rahantuhlausta. Voit miettiä, mitä muuta sillä rahalla olisi saanut jos olisi ollut enemmän omaa toimintakykyä.
Ap
Muutosta maksaminen ei ole rahantuhlausta, vaan tarvittavasta palvelusta maksamista. Ole jopa pyytänyt muuttofirmaan kantamaan muutaman raskaan huonekalun alakerrasta yläkertaan. Nopeaa ja tehokasta.
Mikä hellvetin hätä on joku ihan tavallinen muutto? Hätä on kun koti palaa alta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
ApNiiiiiiin? Eli olet ollut auttamassa sitä kaveria joka tarjoutui auttamaan? Entäs niitä jotka eivät tarjoutuneet?
Kaikki muut tarjoutuivat auttamaan ainakin jossain määrin. Tämä unohtui alkuperäisestä viestistä.
ApMikä sitten on ongelma? Oletitko, että kaikki tulevat?
Nuorena muutettiin talkoovoimin yksiöstä toiseen tai kimppakämppään. Viimeisin muutto perheenä oli alle kilometrin, mutta silti otettiin muuttofirma.En olettanut, että kaikki tulee mutta on kyllä koomista, että oikeasti ruuhkavuosia elävät ihanat ystävät haluaa tulla apuun, mutta se kenellä olisi oikeasti aikaa auttaa, ottaakin ajan mieluummin itselleen. Eikö kukaan muu todellakaan näe tässä samaa ironiaa mitä minä???
Ja mitä tulee kilometrin muuttomatkaan firmalla, niin hullua rahantuhlausta. Voit miettiä, mitä muuta sillä rahalla olisi saanut jos olisi ollut enemmän omaa toimintakykyä.
ApMuutosta maksaminen ei ole rahantuhlausta, vaan tarvittavasta palvelusta maksamista. Ole jopa pyytänyt muuttofirmaan kantamaan muutaman raskaan huonekalun alakerrasta yläkertaan. Nopeaa ja tehokasta.
Juuri tätä en ymmärrä, että miksi tässä asiassa ei olla valmiita maksamaan siitä että alan ammattilaiset hoitaa homman? Tuskin ap vaikka pyytää miestään leikkaamaan hänen hiuksensa, olkoonkin että hänellä taatusti olisi toimintakykyä pidellä niitä saksia ja saada ap:n hiukset lyhyemmäksi. Ihan samanlaista rahantuhlausta kuin muuttofirman palkkaaminenkin. Miksi sitten juuri muuton kohdalla ei olla halukkaita käyttämään vähän rahaa jotta saadaan parempi lopputulos pienemmällä vaivalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin yksiöstä kolmioon. Pyysin kaveria muuttoavuksi. Hän tuli mielellään. Muuton jälkeen hän sanoi, että oli helpoin muutto ikinä! Ei tarvinnut kuin istua ja lukea kirjaa.
Olin pyytänyt häntä pitämään silmällä muuttokuormaa kadulla (kaupungin keskustassa) sillä aikaa kun muuttomiehet kantaa tavaroita ja itse olen yläkerrassa näyttämässä tavaroiden paikat.
Yksiöstä muuttaminen on täysin eri asia kuin ap:n lukaalin tyhjentäminen. Itse olen muuttanut yksiöstä kaksioon yksin bussilla ja metrolla ihan ilman apua.
Sängyn kannoit bussissa?
Itse muutin opiskelijasoluasunnosta kauan sitten ja jätin sinne seuraavalle asukkaalle käyttöön sängyn, kirjoituspöydän ja hyllykön. Ne eivät olleet arvokkaita eikä minulla varmaan olisi ollut varaakaan mitään kalusteita alkaa kuljettamaan, ja seuraavassa (vuokra)osoitteessa oli kalusteet valmiina. En sitten lopulta koskaan noutanut noita kalusteita, lienevätkö siellä vieläkin jollakin opiskelijalla...Muuttofirma ei olisi missään tapauksessa tullut kysymykseen, eli mukaan lähti se, minkä pystyi itse kuljettamaan.
-Eri
Aika perseestä jättää kalustamattomana vuokrattavaan vuokrakämppään huonekaluja.
Uusi tyyppi tulee omien huonekalujensa kanssa yksiöön niin minne hän laittaa ylimääräisen sängyn ja pöydän? vai jääkö odottelemaan, että edellinen asukas tulee hakemaan huonekalunsa pois?
Vähintäänkin pitäisi sopia uuden asukkaan kanssa haluaako, että sängyt ja muut jätetään hänelle sinne.
Minä muutin niin vuokrasin pakettiauton. Otin kaverin avuksi ainoastaan vaikka tavaraa oli 4 huonetta ja varastossa paljon tavaraa. Kaverin kanssa kannettiin kaikki tavarat kahdestaan kerrostalosta. Ostin kaverille sitten pari koppaa kaljaa palkaksi niin se oli tyytyväinen vaikka homma kesti 9 tuntia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tulisi mieleenkään enää näin aikuisena muuttaa ystävien/sukulaisten avulla. Aina olemme ottaneet muuttofirman ja myös siivousfirman tekemään loppusiivouksen. Muuttofirmoilla on vakuutukset kunnossa eikä tarvitse pelätä, että kaverit/me itse hajotamme itsemme kantaessaan tavaroitamme. Kaiken kaikkiaan helppoa ja vaivatonta.
Suomessa yksinäisyys on iso ongelma. Kun ei ole edes ketään, jota kutsua muuttoavuksia. Helpompaa ajatella että kyse on mystisestä "aikuisuudesta".
Parikymppisenä tuli oltua pari kertaa muutossa mukana, mieheni on ollut paljon useammin. Nyt me ei mennä enää muuttoihin, sillä miehen selkä ei kestä kantamista ja minun astma pölyä.
Lasten muutoissa opiskelupaikkakunnille oltiin apuna, kun kotoa lähti mukaan tavaraa. Lasten jatkomuutot asunnosta toiseen on hoidettu muuttofirmoilla. Halvin muutto maksoi 40 euroa, kun lapsi oli pakannut kaiken ja kaverreiden kanssa vienyt tavarat ulos, kyseessä oli siis tavaroiden kuljetus paikasta a paikkaan b. Muutto, jossa muuttofirmalla oli kaksi henkilöä, maksoi reilusti alle 200 euroa ja he kantoivat tavarat entisestä ulos ja uuteen sisälle.
Mies46 kirjoitti:
Minä muutin niin vuokrasin pakettiauton. Otin kaverin avuksi ainoastaan vaikka tavaraa oli 4 huonetta ja varastossa paljon tavaraa. Kaverin kanssa kannettiin kaikki tavarat kahdestaan kerrostalosta. Ostin kaverille sitten pari koppaa kaljaa palkaksi niin se oli tyytyväinen vaikka homma kesti 9 tuntia.
Toivottavasti kaverisi oli sinkku eikä perheellinen mies, jolle kalja maistuu.
Luonnollinen järjestys kirjoitti:
Kyllä minusta lapsettomien kansalaisten tulisi olla aina valmiina auttamaan parempia, lapsellisia ihmisiä. Minusta se on heidän isänmaallinen velvollisuutensa, kun eivät itse ole menestyneet lapsen saamisessa.
Olet idiootti.
Ehkä tämä yksi on kyllästynyt teidän jatkuviin muuttoihin... Kerroit itse teillä olleen lukuisia muuttoja. Miksi pitää muuttaa koko ajan?
Mulla on tuore muuttokokemus. Pyysin apua hyvissä ajoin isommalta porukalta, ilmoitin päivän, kellonajan ja muuttomatkan sekä arvioidun keston 2h. Kaksi ilmoittautui apuun.
Itse pakkasin kaikki tavarani laatikoihin ja ennen varsinaista muuttopäivää vein yhden kaverini kanssa yhden täyden pakettiautollisen. Me pakkasimme auton tunnissa ja purimme vartissa (kohteeseen pääsi ihan oven eteen, lähtöpäässä ei).
Varsinaisena muuttopäivänä täytimme viidestään kaksi pakettiautollista (kaikki saatiin mukaan) 1,5 tunnissa ja purkuun meni puoli tuntia eli luvatut 2h yhteensä. Muutto oli työpäivän jälkeen eli kenenkään viikonloppua muutto ei pilannut.
Lupasin muuttotarjoiluksi voikkaria ja juotavaa, kelpasi hyvin. Myöhemmin, kun olen asettunut, tarjoan kunnon ruoat muuttoapulaisille - ja vain heille.
Meillä on paljon ollut käytössä talkoot ja itse olen ollut aina apuna. Nytpä ei enää tarvitse auttaa heitä, jotka eivät auttaneet minua kun apua tarvitsin. Lisähuomio: viimeksi muutin 20 vuotta sitten enkä itse ole tarvinnut talkooapua isommalta porukalta mihinkään muuhunkaan.
Tupareihin kutsun kyllä enemmän väkeä, jos siis sellaiset pidän.