Opiskelukaveri ei siedä jos puhun vauvastani jotain

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan raskaana olevalle tai äidille saa puhua noin.

Mitä tahansa muuta aihetta jos kommentoitaisiin noin, että milloinkos puheeenaihe vaihtui uuteen autoosi/työttömyyteesi/harrastukseesi jne, niin tuota kommentoijaa ihmeteltäisiin porukalla. Kyseltäisiin käytöstapojen perään yms.

Mutta äidille saa sanoa ihan mitä vaan ilkeää, ja se pitää vain ymmärtää. En käsitä tätä.

Samaa mieltä. En ymmärrä ollenkaan kommentoijia, jotka kritisoivat ap:ta kun tuo kaveri käyttäytyy aivan todella omituisesti ja lapsellisesti. Jos joku työkaverini olisi tuollainen, en kauaa viihtyisi samassa porukassa. 

Vaikka keskustelunaihe ei minua kiinnostakaan henkilökohtaisesti, en minä mihinkään ala lähtemään tai vaihtamaan puheenaihetta väkisin. Sosiaalisten taitojen opettelu näyttää nyt jääneen puolitiehen sekä osalla av:n kommentoijista että tuolla kaverilla.

Ap, anna tyypin draamailla rauhassa. Hänen pitää vielä kasvaa vähän. Pidä myös huoli että opetat omalle lapsellesi että kuinka käyttäydytään. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt miksi joskun pershedelmästä pitäisi olla kiinnostunut. En halua edes omia lapsia niin miksi minua kiinnostaisi jonkun muun lapset. Hyi olkoon.

Menehän sylkemään tuota vihaasi johonkin toiseen ketjuun. Tai jopa jollekin muulle palstale, kuin VAUVA-palstalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puheenaiheesi ei vain kiinnosta. En minäkään kerro kavereille veljenpoikani vakavasta sairaudesta.

Tiedän, siksi en koskaan mainitse mitään vaivoihin edes etäisesti liittyvää kun ollaan kahdestaan. Mutta jos joku muu tulee siihen kyselemään, en minä tätä kyselijää ala poiskaan hätistämään. Silloin tämä kaveri häipyy paikalta todella vihaisen näköisenä, ja minusta se on outoa ja töykeää.

Esimerkkinä että ollaan sovittu että opiskellaan yhdessä hyppytunnilla. Puolen tunnin päästä joku luokkakaveri tulee tilaan ja kysyy vaikka että koskas se laskettu aika olikaan ja miten muuten sujuu. Jo parin minuutin päästä kaveri on häipynyt kuin tuhka tuuleen, tämä kyselijäluokkatoveri menee omia menojaan ja minä jään yksin sitten opiskelemaan tunniksi.

Ap

Mistä alkaen yliopistossa on ollut luokkia ja luokkatovereita?

Opiskelen ulkomailla. Toki täälläkään ei mitään luokkia ole, mutta jotenkin tuo peruskoulun ja lukion luokka-ajatus on iskostunut vahvasti päähän. Tarkoitan siis tietenkin että opiskelemme molemmat teknillisessä yliopistossa diplomi-insinööriksi, meillä on käytännössä samat kurssit joilla käydään ja kuulumme tämän suuntauksen ulkomaalaisten opiskelijoiden opintoryhmään. Suomen kielisistä termeistä en tiedä koska en ole Suomessa lukion jälkeen opiskellut.

Joku muu kysyi, että entä jos kaveri näkee tämän. Siitä ei ole huolta koska hän ei ole suomalainen. Eikä kukaan muukaan opiskelukavereistani.

Saman tyyppisestä kulttuurista on kuitenkin, joten en usko että sekään vaikuttaa.

No, ehkä on vaan parasta antaa olla. Alkoi vaan hiukan eilen taas ärsyttää kun oltiin ruokalassa ja kaveri oli niin hirveän töykeä kun kuuli omien juttujensa lomassa kuinka puhuin ystävälleni viimeisestä ultrakäynnistä. Ihan kuin minun pitäis varoa omia juttujani kun hän sattuu olemaan samassa huoneessa ettei hänen vain tarvitse kuulla sanaakaan minun vauvastani.

Loppupäivästä mentiin isolla porukalla syömään, käveltiin kahden luokkakaverin ja tämän vauvavastaisen kanssa vähän kauempana kuin muutkin. Joku näistä luokkakavereista kysyi yleisesti voinnistani ja että eihän mennä liian nopeasti, sillä sekunnilla tämä kaveri mulkaisi minua todella murhaavasti. Luokkakaveri yritti vielä jatkaa vauva-aiheessa vastaukseni jälkeen, mutta kaveri keskeytti hänet ja alkoi puhua hänelle jotain aivan muita juttuja kesken luokkakaverin lauseen.

Ap

Aika neuroottiselta kuulostaa tuo kaverisi. Toivottavasti tuo viha ei nyt muutu ihan oikeaksi kiusanteoksi. Voisitko junailla vielä vähän enemmän välimatkaa teidän välille?

Nyt on jo pian kesäkuu. Ap siirtyy opiskeluissa vauvan myötä eri vuosikurssille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne raskaudet ja vauvat eivät nyt ole ensimmäisiä mielessä parikympisille yliopistoopiskelijoille.

Oletko mennyt vähän vanhemmalla iällä yliopistoon?

Itse kokisin raskaudet ja vauvat vähän kiusallisena puheenaiheena ja toisten vatsojen koskettelun käytävillä, kun se ei oikein istu siihen ympäristöön ja mielikuviin.

Lapsuusaika on venynyt nykyään ja ulottuu jo yliopistoon saakka. Se nyt vaan on tätä päivää, että osa nuorista naisista ei pysty käsittelemään raskautta tai lapsia ylipäätään lainkaan. Osa toki suhtautuu luonnollisesti ja iloisesti jo nuorena näihin asioihin. Yliopistoon myös päätyy enemmän neuroottisia ja ahdistuneita suorittajia (joskus tuntuu, että suurin osa naisista on nykyään tällaisia) ja lopputulema on sitten ap:n kuvaileman kaltainen. Tähän päälle vielä nykykulttuuri, jossa äitiyttä pilkataan (äitien pitää jopa itse inhota omaa äitiyttään ja puhua vain siihen liittyvistä negatiivisista puolista) ja lapsia vihataan (erityisesti nuoret aikuiset saattavat puhua lapsista järkyttävällä tavalla). Nuo itsekeskeiset ikilapset ovat varmaan sellaisesta modernista perheestä, joissa on korkeintaan kaksi lasta, isovanhempia ei juuri tavata, tarhassa oltu vauvasta saakka ja yliopistoura on selviö. Oma onni on näille korkein tavoite, mutta eivät kuitenkaan ymmärrä, että ihminen harvoin voi olla onnellinen vain oman napansa ympärillä pyöriessään.

Kukahan tässä pyörii oman navan ympärillä?

Tarkennahan vähän ja perustele myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole asiallista puhua vauvasta. Yliopistossa ollaan opiskelemassa ja ihmiset eivät yleensä ole siellä raskaana. Nuiva kaverisi varmaan ajattelee, että vauva on vahinko.

Mutta bilettämisestä on asiallista puhua?

Kun opiskelin yliopistossa erittäin moni tekaisi lapset siinä samalla, (myös minä kaksi, tytön ja pojan),että pääsi tekemään uraa heti kun valmistui. Kun saat työn, kukaan ei katso hyvällä, että heti jäät muksuja vääntämään.

Tämä, voi kun nuoret naiset/perheet tajuaisivat, että jos perheeseen lapsia halutaan, paras aika on opiskeluaika. Opintoja voi erittäin hyvin suorittaa lasten kanssa ja päivähoito järjestyy. Kun paperit on taskussa on työmarkkinoilla kovaa valuttaa kun mainitsee, että lapset on tehtynä ja nyt on uran aika.

Ensin luennot 8h ja illat kotona harjoitustöitä, laskuja, tentteihin lukua. Tuohon vielä vauva, niin burnout olisi tullut.

Monelle nuorelle opiskelijalle vauva ei ole missään tapauksessa suunnitteilla.

Ainakin Otaniemessä monella teekkarilla oli lapsia kun asustelin vuosia sitten teekkarikylässä. Tuskin on ajat muuttuneet siitä. Entinen koulukaveri opiskeli teknillistä fysiikkaa ja pyöräytti pari lasta opiskeluaikana eikä uupunut mitenkään. Ehkä jotkut on parempia ajankäytössä eikä uuvu niin helposti.

Jätä se sikakaveri!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne raskaudet ja vauvat eivät nyt ole ensimmäisiä mielessä parikympisille yliopistoopiskelijoille.

Oletko mennyt vähän vanhemmalla iällä yliopistoon?

Itse kokisin raskaudet ja vauvat vähän kiusallisena puheenaiheena ja toisten vatsojen koskettelun käytävillä, kun se ei oikein istu siihen ympäristöön ja mielikuviin.

Lapsuusaika on venynyt nykyään ja ulottuu jo yliopistoon saakka. Se nyt vaan on tätä päivää, että osa nuorista naisista ei pysty käsittelemään raskautta tai lapsia ylipäätään lainkaan. Osa toki suhtautuu luonnollisesti ja iloisesti jo nuorena näihin asioihin. Yliopistoon myös päätyy enemmän neuroottisia ja ahdistuneita suorittajia (joskus tuntuu, että suurin osa naisista on nykyään tällaisia) ja lopputulema on sitten ap:n kuvaileman kaltainen. Tähän päälle vielä nykykulttuuri, jossa äitiyttä pilkataan (äitien pitää jopa itse inhota omaa äitiyttään ja puhua vain siihen liittyvistä negatiivisista puolista) ja lapsia vihataan (erityisesti nuoret aikuiset saattavat puhua lapsista järkyttävällä tavalla). Nuo itsekeskeiset ikilapset ovat varmaan sellaisesta modernista perheestä, joissa on korkeintaan kaksi lasta, isovanhempia ei juuri tavata, tarhassa oltu vauvasta saakka ja yliopistoura on selviö. Oma onni on näille korkein tavoite, mutta eivät kuitenkaan ymmärrä, että ihminen harvoin voi olla onnellinen vain oman napansa ympärillä pyöriessään.

Se että sinä et ole onnellinen oman napasi ympärillä, ei tarkoita suurinta osaa ihmisistä. Eli turha yleistää, kun et edes perusta väitettä mihinkään muuhun kuin mutuun. Kyllä esim minä olen onnellinen siitä, että oma ja mieheni elämät pyörii vain minun ja mieheni ympärillä. Ja tulevaisuudessa parin kissan. Minulla on sen verran traumoja omasta lapsuudenperheessäni, joita en halua siirtää omille mahdollisille lapsilleni olemalla ärtynyt, kiukkuinen ja välillä poissaoleva vanhempi. Tiedän miltä lapsesta tuntuu sellainen, joten en siirrä sitä taakkaa eteenpäin.

Kai se vähän saattaa lapsetonta sinkkua ahdistaa jos sulla ei ole muuta puheenaihetta kuin se vauva. Ihmisillä on kuitenkin muitakin asioita elämässä. Yritä edes joskus puhua jostain muusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole asiallista puhua vauvasta. Yliopistossa ollaan opiskelemassa ja ihmiset eivät yleensä ole siellä raskaana. Nuiva kaverisi varmaan ajattelee, että vauva on vahinko.

Mutta bilettämisestä on asiallista puhua?

Kun opiskelin yliopistossa erittäin moni tekaisi lapset siinä samalla, (myös minä kaksi, tytön ja pojan),että pääsi tekemään uraa heti kun valmistui. Kun saat työn, kukaan ei katso hyvällä, että heti jäät muksuja vääntämään.

Tämä, voi kun nuoret naiset/perheet tajuaisivat, että jos perheeseen lapsia halutaan, paras aika on opiskeluaika. Opintoja voi erittäin hyvin suorittaa lasten kanssa ja päivähoito järjestyy. Kun paperit on taskussa on työmarkkinoilla kovaa valuttaa kun mainitsee, että lapset on tehtynä ja nyt on uran aika.

Ensin luennot 8h ja illat kotona harjoitustöitä, laskuja, tentteihin lukua. Tuohon vielä vauva, niin burnout olisi tullut.

Monelle nuorelle opiskelijalle vauva ei ole missään tapauksessa suunnitteilla.

Ainakin Otaniemessä monella teekkarilla oli lapsia kun asustelin vuosia sitten teekkarikylässä. Tuskin on ajat muuttuneet siitä. Entinen koulukaveri opiskeli teknillistä fysiikkaa ja pyöräytti pari lasta opiskeluaikana eikä uupunut mitenkään. Ehkä jotkut on parempia ajankäytössä eikä uuvu niin helposti.

Naisopiskelijoilla vai miesopiskelijoilla? Omalla vuosikurssilla ei ollut yhdelläkään, ensimmäinen kaveripiirin vauva ilmaantui opintojen loppuvaiheessa, nainen oli tuossa vaiheessa jo valmis ekonomi, mies viimeisteli tekniikan opintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne raskaudet ja vauvat eivät nyt ole ensimmäisiä mielessä parikympisille yliopistoopiskelijoille.

Oletko mennyt vähän vanhemmalla iällä yliopistoon?

Itse kokisin raskaudet ja vauvat vähän kiusallisena puheenaiheena ja toisten vatsojen koskettelun käytävillä, kun se ei oikein istu siihen ympäristöön ja mielikuviin.

Lapsuusaika on venynyt nykyään ja ulottuu jo yliopistoon saakka. Se nyt vaan on tätä päivää, että osa nuorista naisista ei pysty käsittelemään raskautta tai lapsia ylipäätään lainkaan. Osa toki suhtautuu luonnollisesti ja iloisesti jo nuorena näihin asioihin. Yliopistoon myös päätyy enemmän neuroottisia ja ahdistuneita suorittajia (joskus tuntuu, että suurin osa naisista on nykyään tällaisia) ja lopputulema on sitten ap:n kuvaileman kaltainen. Tähän päälle vielä nykykulttuuri, jossa äitiyttä pilkataan (äitien pitää jopa itse inhota omaa äitiyttään ja puhua vain siihen liittyvistä negatiivisista puolista) ja lapsia vihataan (erityisesti nuoret aikuiset saattavat puhua lapsista järkyttävällä tavalla). Nuo itsekeskeiset ikilapset ovat varmaan sellaisesta modernista perheestä, joissa on korkeintaan kaksi lasta, isovanhempia ei juuri tavata, tarhassa oltu vauvasta saakka ja yliopistoura on selviö. Oma onni on näille korkein tavoite, mutta eivät kuitenkaan ymmärrä, että ihminen harvoin voi olla onnellinen vain oman napansa ympärillä pyöriessään.

Se että sinä et ole onnellinen oman napasi ympärillä, ei tarkoita suurinta osaa ihmisistä. Eli turha yleistää, kun et edes perusta väitettä mihinkään muuhun kuin mutuun. Kyllä esim minä olen onnellinen siitä, että oma ja mieheni elämät pyörii vain minun ja mieheni ympärillä. Ja tulevaisuudessa parin kissan. Minulla on sen verran traumoja omasta lapsuudenperheessäni, joita en halua siirtää omille mahdollisille lapsilleni olemalla ärtynyt, kiukkuinen ja välillä poissaoleva vanhempi. Tiedän miltä lapsesta tuntuu sellainen, joten en siirrä sitä taakkaa eteenpäin.

En puhunut itsestäni (enkä välttämättä edes lapsenteosta), vaan ihmisestä yleensä . Ihminen on sosiaalinen eläin, halusit sitä tai et. Se, että sinä olet rakentanut tuollaisen kontrolloidun pikku pesän kissojesi ja miehesi kanssa, ei tarkoita sitä, että se millään lailla olisi tervettä. Esimerkiksi masennuksen räjähdyksenomaisen lisääntymisen yksi syy on perheiden pienentyminen ja se, että isovanhemmat ja muu suku eivät enää kuulu siihen.

Oho mistä moinen katkeruus. Isovanhemmat ja suku voivat olla sitä tasoa, että lähinnä selittävät syyn masennukseen.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Kai se vähän saattaa lapsetonta sinkkua ahdistaa jos sulla ei ole muuta puheenaihetta kuin se vauva. Ihmisillä on kuitenkin muitakin asioita elämässä. Yritä edes joskus puhua jostain muusta.

Luitkohan aloitusta ollenkaan? Ap puhuu muustakin. Nykyään tuntuu, että osan mielestä on ihan avoimesti hyväksyttävää vihata vauvoja, pikkulapsia ja odottavia äitejä. Ei ole hyväksyttävää. Yhtä sairasta on kuin rasismi tai vaikkapa seksuaalisesta suuntautumisesta johtuva syrjintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se vähän saattaa lapsetonta sinkkua ahdistaa jos sulla ei ole muuta puheenaihetta kuin se vauva. Ihmisillä on kuitenkin muitakin asioita elämässä. Yritä edes joskus puhua jostain muusta.

Luitkohan aloitusta ollenkaan? Ap puhuu muustakin. Nykyään tuntuu, että osan mielestä on ihan avoimesti hyväksyttävää vihata vauvoja, pikkulapsia ja odottavia äitejä. Ei ole hyväksyttävää. Yhtä sairasta on kuin rasismi tai vaikkapa seksuaalisesta suuntautumisesta johtuva syrjintä.

Täälläkin moni on perustellut, että kohtelee toista huonosti, koska ei kiinnosta vauvat ja toisten porsimiset. Siis tiuskitteko tummaihoisillekin, koska ei kiinnosta. Haloo! Käytöstavat. Ei ihmisryhmistä voi sanoa, ettei kiinnosta. Se on rasismia.

Vierailija kirjoitti:

Kaffebulla kirjoitti:

Olette eri elämänvaiheessa ja olette kiinnostuneet eri asioista. Varmaan tunne on ihan molemminpuolinen, että toisen jutut ei kiinnosta yhtään.

Kyllä minua hänen juttunsa kiinnostaa ja tykkään esimerkiksi opiskella yhdessä, tulemme hyvin juttuun. Tai siis tulimme.

Mietin jopa että voiko kyse olla jostain "häpeästä", että siis häpeää puolestani sitä että olen raskaana yliopistossa jossa nyt yleensä ei ihmisten kuulu perustaa perhettä.

Tai sitten tosiaan jotain enemmän henkilökohtaista, kuten vaikka se abortti tai jotain muita käsittelemättömiä asioita. Hän puhui ennen minun raskauttani kyllä hyvin avoimesti siitä ettei todellakaan ole lasten aika. Bilettää paljon vaihtuvien sulhojen kanssa, minusta on mukava kuunnella hänen seikkailuistaan. Hänen elämänsä on hyvin tapahtumarikasta. Siksi tuo lapsettomuus/abortti ei jotenkin sovi tuohon kuvaan mikä minulla hänestä on, mutta eihän sitä tiedä.

Ap

Minusta taas abortti on ihan todennäköinenkin juttu, jos on tapana bilettää "vaihtuvien sulhojen kanssa". Vahinkoja sattuu, ja se biletys ja toisaalta myös vihamielisyys sinun raskauttasi kohtaan voi olla myös defenssikeino. Yrittää elää niin kuin normaalisti, mutta joka päivä saa muistutuksen vauvasta kun raskaudestasi tulee puhe. Mutta tämä nyt on ihan puhdasta spekulaatiota ja keittiöpsykologiaa, kukaan meistä ei voi tietää totuutta.

Kuulostaa kyllä todella ikävältä käytökseltä. En itsekään ehkä jaksaisi kuunnella vauvajuttuja kovin paljoa, mutta kuvaamasi käytös on kyllä todella töykeää, oli sen syynä mikä hyvänsä.

Tuo että hän on puhunut kuinka ei todellakaan halua vielä lapsia voi olla siitäkin että on tehnyt abortin aiemmin. Ja ehkä hieman jäänyt katumaan sitä. Mutta yrittää vakuuttaa itsensä ja muut, että ei todellakaan vielä. Ja kun nyt sinä oletkin raskaana ja opinnot vielä kesken ja silti pärjäätkin, nostaa ehkä liikaa tunteita esiin. Katuu vielä enemmän.

Se mitä perheelliset ei tule koskaan tajuamaan, että vaikka lapsi/lapset on sulle suuri juttu, niin miksi mun sinkun lapsettoman miehen pitäisi olla kiinnostunut toisen perhe-elämästä? Voitte jutella toisille perheellisille. Jotkut sentään asiavan tajuavat vihjailemattakin. Ei toista voi pakottaa olemaan kiinnostunut, jos ei koske itseä. Itse en ota edes puheeksi asioita, jotka tuskin perheellisiä kiinnostaisivat.

Itselläni viileni välit hyvän ystävän kanssa, koska raskausaikana jutut olivat pelkkää raskautta ja lapsen syntymän jälkeen jutut olivat pelkkää oman lapsen elämää. Jos yritin siirtää juttelua muihin asioihin, niin kohta taas asia kääntyi oman lapsen tekemisiin. Minun kuulumisia hän ei juurikaan enää kysellyt, itseäni olisi kiinnostanut hänen kuulumiset, mutta tuntui että hän olisi kadottanut itsensä, sillä hänelle ei kuulunut muuta kuin lapsi sitä ja lapsi tätä. Ehkäpä se on perheellisen elämää, ettei ole muuta elämää kuin lapsiarki. En vain jaksanut, sillä asia ei kiinnostanut minua tippaakaan.

Jos jankutat vauvasta koko ajan se voi tuntua ärsyttävältä. Ja tottakai sano, ettet puhu koko ajan, mutta et välttämättä osaa arvioida sitä oikein. Jos minä itse huomaan, että ympärillä olevan mielestä joku mun juttu ärsyttää kun puhun, vaihdan kyllä aihetta. Oli se sitten vauva tai joku muu. Kutsutaan sosiaaliseksi pelisilmäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Se mitä perheelliset ei tule koskaan tajuamaan, että vaikka lapsi/lapset on sulle suuri juttu, niin miksi mun sinkun lapsettoman miehen pitäisi olla kiinnostunut toisen perhe-elämästä? Voitte jutella toisille perheellisille. Jotkut sentään asiavan tajuavat vihjailemattakin. Ei toista voi pakottaa olemaan kiinnostunut, jos ei koske itseä. Itse en ota edes puheeksi asioita, jotka tuskin perheellisiä kiinnostaisivat.

Tätä olen itsekin ihmetellyt, sillä kyllähän kanssakäymisessä pystyy toisesta näkemään, että kiinnostaako asia vai ei. Jos itse näen, ettei toista kiinnosta esimerkiksi uusi harrastukseni, niin en siitä sen enempää sitten enää juttele, jos se ei tule jossain muussa yhteydessä puheeksi. Samoin ei tulisi mieleenikään, että alkaisin puhumaan koiristani ihmisen kanssa, jolla ei ole koiria ja joka ei osoita mielenkiintoa koiria kohtaan.

Sekin tuli vielä mieleen, että kaikki ihmiset ei välttämättä tykkää kovin itsekeskeisestä keskustelusta eli keskustelussa jossa koko ajan puhutaan vaan minä minä minä ja minun raskaus ja minun vauva.

Ei kaikki jaksa kuunnella niitä vauvalöpinöitä vaikka se juuri nyt on oman maailmasi keskipiste ja sinulle tärkeä aihe. Olette eri elämänvaiheissa ja mahdollisesti tienne erkaantuvat, mutta näin usein käy. Voi olla että kaverisi taustalla on kokemuksia, joista ei halua kertoa.