Millä lopettaa itku (äitienpäivä)?

Mieti mitä sinä haluat äitienpäivässäsi olevan ja järjestä se itsellesi. Muiden äitienpäivien perään on turha haikailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon nelisen vuotta katsellut kun lapset (15, 18 & 22v) joka isänpäivä tekevät isälleen (joka ei ikinä heille mitään anna & tee heidän kanssaan yhtään mitään) aina kortteja, ruokia, kakkuja, lahjoja ym, mutta minä en saa ikinä yhtään mitään. En edes sitä yhtä korttia. Tänään sitten jotenkin mulla vaan napsahti, kun luulin että paketti olkkarin pöydällä oli mulle. Olin hämilläni, ja vähän epäuskoinen, mutta onnellinen ja olin jo avaamassa sitä pakettia kun  keskimmäinen lapsista veti sen paketin pois ja tiuskaisi "Se on isälle idiootti! Sen toinen nimipäivä on tänään!" ja toinen lapsista oli kattanut pöytää ja tehnyt pullia/aamupalaa, isälleen. Siinä sitten jotenkin napsahti ja aloin huutamaan että minkä takia minun, joka kaikean kotona tekee, ei koskaan saa mitään, tai jota ei edes onnitella äitienpäivänä, mutta mies joka ei teitäkään lapsena hoitanut ym, saa aina kaiken. Vanhin takelteli että he ovat aina luulleet että minä en välitä joulusta, synttäreistäni tai äitienpäivästä, syy miksi eivät ikinä onnittele ym. Pyysivät anteeksi, annoin. Mutta en aio sietää jos taas ensi vuonna sama rumba jatkuu. Miehen mukaan ylireagoin

Miehesi toinen nimi on Heino?

Oikein teit kun sanoit. Etteivät juhli äitiä, vaan jotain Heino-Peinoa ja vielä toista nimeä, huhhuh...

Tän jutun oli pakko olla provo. Ei kai missää perheessä juhlita kenenkään jäsenen toista nimeä, ainakaan lahjoin.

Ei valitettavasti ole provo. Meillä lapsille on aina pienestä asti ollut tärkeää viettää myös sitä toista "nimipäivää". Ennen vietettiin myös mun toista nimipäivää, muttei enään pitkään aikaan olla vietetty mun.

Jos se on noin tärkeää teidän perheessä juhlia toista nimipäivää, niin kai itsekin noteerasit miehesi nimipäivän? Miten se tuli noin yllättäen, että lahja olikin Heinolle?

Juhlin omaa äitienpäivääni vasta ensi viikonloppuna. Pidän kunnon hemmotteluviikonlopun shoppailuineen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kiva, mutta minkäs teet. Ei meillä kaikilla muillakaan ole välttämättä niin hohdokas äitienpäivä 😊. Some on tosi ärsyttävä kun siellä tietyt ihmiset kailottaa koko ajan onnestaan ja ihanasta elämästään, mutta liekö sekään aina puhdas totuus.

Lohtua sulle ja vietä mukava päivä kaikesta huolimatta. Itse "unohdin" antaa perinteisen nimpparilahjan tyttärelle, kun hän ei muistanut onnitella synttäripäivänä toista vuotta peräkkäin. Pitää ehkä opettaa pikkuhiljaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. En ilkeyttäni, vaan ihan siksi, että mielestäni lasten olisi hyvä oppia vastavuoroisuutta ja toisten huomioimista elämässään, jos itsekin saavat sellaista osakseen. Nykyään lapset vaan kasvatetaan kai vähän itsekkäiksi ja ehkä olen itsekin syyllistynyt vähän siihen

Olisiko mahdollista, että lapsesi yksinkertaisesti unohti? Eihän kalenterin tuijottaminen ole teinien juttu ollenkaan, sekin heillä kännykässä eikä seinällä pahvisena. Meillä viittä vaille ettei kysytä, mikä kuukausi on. Enkä lähtisi kostolinjalle. Siinä annat mallin, että jos toinen mokaa, siis kosta. Toimiiko teinin tulevaisuuden ihmissuhteissa. Toki on oikeus pahoittaa mielensä kuon noin kävi, ymmärrän. Sano se suoraan lapsellesi, mutta sano että unohtuneen lahjan voi korvata halauksella.

Sellainen näkökulma tähän asiaan, että omassa somessani korostuvat ne ihanat brunssi- ja kukkakuvat sellaisilla äideillä, jotka selvästi järjestävät koko juhlan itse. Eli jos haluaa tehdä äitienpäivästä numeron, niin se oikeasti pitää tehdä itse, eikä odottaa, että lapset edes isän kanssa tajuaisi mitään järjestellä. Teineiltä en varsinkaan odottaisi melkein mitään omatoimista järjestämistä, eikä se mitenkään korreloi siihen, että rakastaako teini vanhempaansa. Heillä vaan on fokus ihan muualla, eikä edes kauheasti rahaa.

Varsinkin aikuisten lasten kanssa homma toimii vähän niin, että äiti itse järjestää kotonaan kakkukahvit, brunssin tai päivällisen, minne sitten mennään kukkapuskan kanssa kylään, jos siis haluaa, että silloin on jotain erityistä. Ei monikaan opiskelija tai ruuhkavuosia elävä ala järjestää äidilleen mitään, mihin äiti kutsuttaisiin.

Oma äitini ei kutsu edes käymään äitienpäivänä, niin meillä äitienpäivä tarkoittaa lähinnä tekstarionnitteluja puolin ja toisin. Ei olla erityisen läheisiä, ei olla koskaan edes oltu, enkä oikein tiedä, että odottaisiko hän edes mitään juhlallisuuksia. Ilmeisesti pitäisi itse kutsua itsensä käymään tai jotain, jos haluaisi mennä. Käsittääkseni isä ostaa äidille jonkun lahjan kuitenkin. Ei siis olla riidoissa, mutta ei oikeastaan ikinä myöskään tekemisissä. Tämä tietenkin on tänä päivänä aika poikkeuksellinen ja outo suhde, mutta meillä on näin. Ei voi pakottaakaan läheisyyttä, jos ei kummastakaan ole koskaan siltä tuntunut.

Minä vietän äitienpäivää omien lasten kanssa, käydään tekemässä jotain hauskaa yhdessä, minkä siis itse suunnittelen ja järjestän. Voi olla uimahallireissu, seikkailupuisto, tai vanhempien lasten kanssa vaikka sushia ja leffa. Ihanaa olisi, jos olisi varaa viedä lapset vaikka hotelliviikonlopulle, mutta siihen ei raha riitä. Toivon, että lapsille jää joku muistijälki, että äitienpäivänä tehdään äidin kanssa jotain mukavaa, jos vaikka aikuisena tulevat edes kutsuttuna sinne brunssille, tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni kumppanisi ei ole toiminut oikein. Hän olisi voinut ottaa tilanteesta koppia, se ei paljoa vaivaa olisi vaatinut muistuttaa teiniä vaikka kortin tekemisestä tai olisivat yhdessä aamupalan voineet kattaa.[/quote

Niin minustakin. Jos taloudessa on toinen aikuinen eli isukki niin kyllä juhlavastaava on hän, kenellä on auto ja rahaa käytössään. Ettäkö lasten pitäisi koulupäivän jälkeen kävellen, pyöräillen tai bussilla viilettää lahjaostoksille, koulupäivän päätteeksi? Aikuiset vastaa juhlista, koska oletettavasti asioivat muutenkin kaupoissa.

Eiköhän teineillä ole työtä opiskelussa.

Äh, ei minullakaan kumpikaan teini onnitellut. Kun tulin töistä, nuorempi oli käynyt kaupassa ja ostanut suklaisen kääretortun ja vanhempi oli ostanut suklaalevyn. Mies oli valmistautut paistamaan lettuja mutta kun oli nähnyt kakun, ei sitten paistellut. Ajatus tärkein. Siinä se juhla, mulle kelpasi.

Lähdet äitienpäivän kävelylle, uimahalliin uimaan. Pidät päivän itsellesi jos kukaan muu ei mitään huomaa.

Mä ilmoitin jo huhtikuussa, että äitienpäivänä minä en kokkaa joten keittiö on vapaasti käytössä. Mies sitten teki sämpylät, kääretortun ja pitsan. Hyviä olivat ja poikakin oli ollut välillä apuna. Välillä kyseli neuvoja ja opiskelujen lomasta huutelin ohjeita.

Silloin kun äiti vielä eli niin äitienpäivät olivat kunnon juhlia ja kaikki paikalla. Nyt jotenkin vaan kaikki viettää kotonaan eikä enää pidetä mitään isoa juhlia, harmi.

Äitienpäivien ylle tuli varjo lapsuudessani, kun äidin tyytymättömyyden ja katkeruuden aiheena oli, että isäni osti omalle äidilleen ruusun mutta vaimolleen, äidilleni, krysanteemin, aivan varmasti säästösyistä.

Aina kun puhutaan äitienpäivästä muistan ruusun ja krysanteemin taiston.

Vinkki: Älä vertaa itseäsi muihin, ja äläkä varsinkaan tee sitä somen perusteella.

Sehän on ihan tosijuttu, että ihmiset postaavat someen vain ne hohdokkaimmat osat niiden elämästä, ja monesti vielä "lavastettuja" tilanteita, niin seuraajille saattaa tulla heidän elämästään aika ruusuinen kuva, mikä ei välttämättä vastaa todellisuutta laisinkaan.

Ja kuten moni on sanonut, suurin osa näistä "aamiainen sänkyyn, kakku leivottiin, kukkia ja kortteja tuotiin, koko kämppä siivottiin" yms. yms. kuvista on joko näiden äitien itsensä järjestämiä, tai sitten puolisoiden.

Voin sanoa että hyvin harva lapsi tai teini osaa tai viitsii edes ajatella noin pitkälle, että jaksaisi alkaa tekemään mitään sen kummempaa. Varmaan hyvin harva edes tietäisi että eilen oli äitienpäivä ellei joku siitä heille kertoisi.

Äitienpäivähän on sitä paitsi vaan kaupallinen juhla jonka varjolla myydään kukkia ja kortteja ja ties mitä. Sä oot äiti 365 päivää vuodessa. Se elämä mitä sulla ja sun lapsilla on, ja mikä suhde teillä on kaikkina muina päivinä, se on se tärkeämpi juttu.

Ajattelin jo, että aloitus olisi lapsettoman kirjoittama. Mutta ei, AV:n vakiotrollaajahan se täällä pistelee menemään...

Vierailija kirjoitti:

Mä ilmoitin jo huhtikuussa, että äitienpäivänä minä en kokkaa joten keittiö on vapaasti käytössä. Mies sitten teki sämpylät, kääretortun ja pitsan. Hyviä olivat ja poikakin oli ollut välillä apuna. Välillä kyseli neuvoja ja opiskelujen lomasta huutelin ohjeita.

Silloin kun äiti vielä eli niin äitienpäivät olivat kunnon juhlia ja kaikki paikalla. Nyt jotenkin vaan kaikki viettää kotonaan eikä enää pidetä mitään isoa juhlia, harmi.

Kaikki paikalla? Osa lapsistasi jossain muualla? Vai haluaisitko itse oikeasti viettää koko äitienpäivän keittiössä suvulle kokaten?

Vierailija kirjoitti:

Nainen, olet jo iso tyttö ja vastuussa siitä miten sinun kohdellaan.

Kröhöm, siis lähtökohtaisesti jokainenhan on vastuussa omasta käytöksestään. Ei kukaan muu voi ottaa vastuuta toisten käytöksestä. Itse voi asiaan vaikuttaa niin ettei anna toisten loukkauksien vaikuttaa itseensä.

Miten olet itse juhlinut lasten oikeuksien/lastenpäivää, oletko toivottanut hyvää lastenpäivää lapsillesi? Lastenpäivää vietetään 20.11.

Tämä oli trollaus, olihan?

Vierailija kirjoitti:

😂

Itsehän nautin lapsettomuudesta tänäänkin.

Pakenet. Ihan niinkuin Aapeekin pakenee. Menee vaan nurkkaan itkemään, eikä tuo julki itseään.

Semmoisia tapoja ihmisillä on, kun pelkäävät.

Voisihan sitä tulla esiin. Niin kuin ne muut sua aapeen kohtelee kuin eteisen mattoa, niin kauan kuin sinä toimit eteisen mattona.

Noise ylös. Mitä menetät, jos tuot itsesi esiin? Et mitään, koska sinulla ei oikein ole nyt mitään. Et kunnioita itse itseäsi.

Rinta rottingille. Olet just hyvä.

Millaisen perheen mallin ja äidin mallin haluat lapsillesi ja puolisollesi?

Puhu. Puhu puhu. Toimi.

Sinä

Olet sinä ja just arvokas oman ittenäs.

Ymmärrän hyvin, että ap pahoitti mielensä. Itsellä kaksi teini-ikäistä, joista toinen tuli kanssani valmistamaan aamupalaa, jonka olin itse suunnitellut ja ostanut ainekset. Itse tilasin pöydän äitienpäivälounaalle. Ei haittaa. Se, että mies on jo vuosia sysännyt vastuun lahjoista ja aamupalasta minun merkkipäivinäni alakouluikäisille lapsille, kertoo vaan siitä, että meillä ei muutenkaan mene hyvin. On myös ollut aikaisempina vuosina havaittavissa jonkun verran tahallista kettuilua ja ignooraamista miehen puolelta esim. jos on kuitenkin jonkun lahjan hankkinut. Ne ovat olleet asioita, joita hän itse on sillä hetkellä halunnut ja tarvinnut ja joille minulla ei ole kerrassaan mitään käyttöä. Kun olen maininnut asiasta, on hänen kommenttinsa "aina sun pitää valittaa" .

Itse olen tähän asti lasten kanssa aina järkännyt isänpäivät ja myös muistanut miehen synttärit. Ensi syksynä meinaan "unohtaa" molemmat. Katson, että olemme lasten kanssa isänpäiväviikonlopun mökillä ilman miestä. Jos lapset haluavat isää muistaa, niin voin tietysti auttaa.  Muussa tapauksessa jääköön huomiotta. Se siitä.

Miten teini reagoi kun näki että loukkaannuit lappusesta? Vai itkitkö hiljaa itseksesi? Opetelkaa ihmiset puhumaan! Jos lapsella ei ole mallia että toisia muistetaan merkkipäivinä eikä kukaan sano asiasta edes kun on se tilanne päällä niin miten he oppisivat.

Teini antaisi läpällä post it -lapun - hymähtäisin ja nauraisin että onpa hieno muistaminen mutta ei mitään, sulla on kaks tuntia aikaa tehdä kunnon taiteilu mitä osaat ja ilahduttaa mua ja sit lähdetään koko porukka pizzalle juhlistamaan sitä että saan olla teidän äiti.

Sama se kuka maksaa, kunhan puhutte ja menette.

Hmm kyllä mun kuplassa, niin somessa kuin livenä lapset ja mies tuo sänkyyn sen vähän kummallisen kyhäämänsä aamiaisen ja vinoon leikatut leivät kasvishymynaamoilla ja muumimukikahvit. Kortteja ja ehkä ruusukin. Minusta se on ihana perinne enkä kaipaa isoja lahjoja tai brunsseja mutta olisin superloukkaantunut Jos ei muistettaisi mitenkään. Miehelle taisin jo ennen lapsia kertoa mitä toivoisin. Saman käsittelyn hän saa isänpäivänä ja kyllä mieskin ilahtuu huomiosta.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen näkökulma tähän asiaan, että omassa somessani korostuvat ne ihanat brunssi- ja kukkakuvat sellaisilla äideillä, jotka selvästi järjestävät koko juhlan itse. Eli jos haluaa tehdä äitienpäivästä numeron, niin se oikeasti pitää tehdä itse, eikä odottaa, että lapset edes isän kanssa tajuaisi mitään järjestellä. Teineiltä en varsinkaan odottaisi melkein mitään omatoimista järjestämistä, eikä se mitenkään korreloi siihen, että rakastaako teini vanhempaansa. Heillä vaan on fokus ihan muualla, eikä edes kauheasti rahaa.

Varsinkin aikuisten lasten kanssa homma toimii vähän niin, että äiti itse järjestää kotonaan kakkukahvit, brunssin tai päivällisen, minne sitten mennään kukkapuskan kanssa kylään, jos siis haluaa, että silloin on jotain erityistä. Ei monikaan opiskelija tai ruuhkavuosia elävä ala järjestää äidilleen mitään, mihin äiti kutsuttaisiin.

Oma äitini ei kutsu edes käymään äitienpäivänä, niin meillä äitienpäivä tarkoittaa lähinnä tekstarionnitteluja puolin ja toisin. Ei olla erityisen läheisiä, ei olla koskaan edes oltu, enkä oikein tiedä, että odottaisiko hän edes mitään juhlallisuuksia. Ilmeisesti pitäisi itse kutsua itsensä käymään tai jotain, jos haluaisi mennä. Käsittääkseni isä ostaa äidille jonkun lahjan kuitenkin. Ei siis olla riidoissa, mutta ei oikeastaan ikinä myöskään tekemisissä. Tämä tietenkin on tänä päivänä aika poikkeuksellinen ja outo suhde, mutta meillä on näin. Ei voi pakottaakaan läheisyyttä, jos ei kummastakaan ole koskaan siltä tuntunut.

Minä vietän äitienpäivää omien lasten kanssa, käydään tekemässä jotain hauskaa yhdessä, minkä siis itse suunnittelen ja järjestän. Voi olla uimahallireissu, seikkailupuisto, tai vanhempien lasten kanssa vaikka sushia ja leffa. Ihanaa olisi, jos olisi varaa viedä lapset vaikka hotelliviikonlopulle, mutta siihen ei raha riitä. Toivon, että lapsille jää joku muistijälki, että äitienpäivänä tehdään äidin kanssa jotain mukavaa, jos vaikka aikuisena tulevat edes kutsuttuna sinne brunssille, tai jotain.