Lue keskustelun säännöt.
Millä lopettaa itku (äitienpäivä)?
08.05.2022 |
En halua olla ilonpilaaja ja en odota mitään isompaa juhlintaa äitienpäivänä, mutta silti itkettää. Kavereiden ja sukulaisten insta-päivitykset juhlinnasta tekevät pahaa. Tiedän, että eihän se kuva kerro välttämättä totuutta, ties mikä riita siellä on päällä, mutta kuitenkin olen kateellinen.
Olin ihan cool siihen asti, kun teini-ikäinen lapseni virnuili, että on hänellä jotain minulle. Post-it lapulle kirjoitettu Onnea! En ollut odottanut mitään, mutta odotukset nousivat heti, kun tuli sanomaan, että jotain on. Nyt van itkettää. Tämä lapsi siis on taiteilija, joka käytti eilenkin varmaan 10 t piirtelyyn. Eli parissa minuutissa olisi piirtänyt minulle oikean kortin.
Miten tässä saa koottua itsensä? En haluaisi taas viettää äitienpäivää itkien.
Nyt ruoanlaittoon. Tuli jo kyselyä, mitä on ruoaksi ja ruoan kuultuaan lapsi tokaisi, että ai taas. Teki mieli sanoa, että olisitte voinut iskän kanssa keksiä jotain muutakin, mutta mä nyt päätin tämän hyvän ja helpon ruoan, kun se pitää kuitenkin itse tehdä, enkä halua viettää koko päivää keittiössä.
Kommentit (390)
Olikohan se Pulmusissa kun vanhemmat antoivat lapselleen lahjaksi piirustuksen. Kun lapsi ilmaisi pettymyksensä, kaatoi vanhempi ison laatikollisen piirustuksia lattialle ja sanoi etteivät hekään ole ikinä muuta lapsilta saaneet :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun teiniltä sain onnittelumurahduksen ja jonkun arpajaisissa voittamansa esineen, ei antanut halata. Kuitenkin tuli illaksi viereen katsomaan telkkaria. Joskus täytyy lukea rivien välistä, vaikka ovatkin omin silmin vähän tökeröitä. Kyllä se siitä taas. 😄
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeesti, some on täyttä esitystä.
Ihmetyttää miten aikuistet ihmiset nielee sen kaiken?!
Sinne esitellään kaikki nätit tulppaanikimput mutta ei sitä kun on kännissä telottu itsensä, lapset viillelly itseään tai olleet vatsahuuhtelussa, vanhemmat teloneet toisiaan..!
Some on suurimmaksi osaksi täyttä valetta!
Ei se nyt pelkkää valetta ole. Kyllä mun valkovuokot oli oikeasti tyttären poimimia ja aamupala pojan laittama. Ei minusta ole mitään syytä yrittää piristää apta väittämällä aikuiselle ihmiselle, että kaikki vaan feikkaa somessa.
Tässä on nyt hyvä paikka aplle pohtia ja lähteä perheensä kanssa työstämään, miksi äiti toivoo huomioimista perheeltä äitienpäivänä, mutta lapsi ja mies eivät sitä pienintä rahtuakaan voi antaa. Jotkut eivät halua juhlia yhtään mitään, mutta ainakin omassa elämänpiirissä äidit saavat vähintään kukkia ja kortin, useimmat viedään lounaalle tai perheen kesken syödään juhla-ateria.
Siinä vaiheessa kun lapseni olivat 14-15 v ilmoitin, että äitienpäivänä en tee ruokaa enkä tarjoa muutakaan palvelua, vaan odotan niitä.
Kun muun ajan vuodesta kokkaan, pyykkään ja muutenkin aika paljon passaan, tänä nimenomaisena päivänä osat vaihtuvat.
Perille meni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiva, mutta minkäs teet. Ei meillä kaikilla muillakaan ole välttämättä niin hohdokas äitienpäivä 😊. Some on tosi ärsyttävä kun siellä tietyt ihmiset kailottaa koko ajan onnestaan ja ihanasta elämästään, mutta liekö sekään aina puhdas totuus.
Lohtua sulle ja vietä mukava päivä kaikesta huolimatta. Itse "unohdin" antaa perinteisen nimpparilahjan tyttärelle, kun hän ei muistanut onnitella synttäripäivänä toista vuotta peräkkäin. Pitää ehkä opettaa pikkuhiljaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. En ilkeyttäni, vaan ihan siksi, että mielestäni lasten olisi hyvä oppia vastavuoroisuutta ja toisten huomioimista elämässään, jos itsekin saavat sellaista osakseen. Nykyään lapset vaan kasvatetaan kai vähän itsekkäiksi ja ehkä olen itsekin syyllistynyt vähän siihen
Olisiko mahdollista, että lapsesi yksinkertaisesti unohti? Eihän kalenterin tuijottaminen ole teinien juttu ollenkaan, sekin heillä kännykässä eikä seinällä pahvisena. Meillä viittä vaille ettei kysytä, mikä kuukausi on. Enkä lähtisi kostolinjalle. Siinä annat mallin, että jos toinen mokaa, siis kosta. Toimiiko teinin tulevaisuuden ihmissuhteissa. Toki on oikeus pahoittaa mielensä kuon noin kävi, ymmärrän. Sano se suoraan lapsellesi, mutta sano että unohtuneen lahjan voi korvata halauksella.
Juu ei kaikki lapset ole älyllisesti lahjakkaita. Nykyään on tosi paljon lapsosissa alhaista älykkyysosamäärää ja se myös lisääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap sinähän olet lapsesi kasvattanut. Hän on sinun oma tuloksesi. Kyllä sinä saat sanoa lapsellesi ja amiehellesi omat toiveesi.
Kyllä ihmisellä on ihan oma luonne jo syntyessään.Ei hän mitään muovailuvahaa ole .Kasvattaa voi ja moni yrittää manipuloidakin,mutta marionettiä kenestäkään ei saa eikä tietysti pidä edes yrittää vaan päinvastoin .
Äitienpäivä ON vuoden juhlista myös minulle se ahdistavin.
En jaksa edes avata tuota kaikkea, mutta hyvä kun on taas ohi.
Joutais lopettaa koko hifistely.
Ja tuo, kun oikein kerätään haastatteluihin vuoden äitejä. Ja palkitaan äitejä. Niin, oikein tunnen huonommuuteni ja epäonnistumiseni taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun teini ekaa kerta ikinä osti mulle lahjan. Toki oon saanut niitä päiväkodissa ja koulussa tehtyjä juttuja aikaisemmin, mutta muuten se ei oo vielä koskaan mitään hommannut. Tosin muistuttelin asiasta kyllä pitkin viikkoa :D mun agenda ei siis oo sinällään se että mä just saisin lahjan, vaan ylipäänsä se että teini oppisi ja alkaisi tajuta, että merkkipäivinä toisia ihmisiä pitää muistaa. Siskollaan on synttärit heinäkuussa, joten alotan synttärilahjamuistuttelun sitten heinäkuun alussa ja ehkä tänä vuonna siskokin saisi lahjan jo. Omat synttärini oli helmikuussa ja puhuin että lahja ois kiva, niin vielä sillon ei viesti mennyt teinille perille :D
Nyt kysymys, miksi lapsen pitäisi lähtökohtaisesti olla kiitollinen äidille? En muista vielä nähneeni yhtään lasta joka olisi pyytänyt syntyä. Kaikki on tänne äidin ja isän itsekkäistä syistä väkisi tehty. Tietysti jos vanhemmat hoitaa asiansa, niin on syytä olla kiitollinen. Mutta jos on työläinen eikä voi lapselleen muuta tarjota kuin koulua, kilpailua ja pakkotöitä, niin älä odota kiitosta. Itse päätin ettei minun jälkeläistäni uhrata markkinoiden alttarilla eli jätin tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun teini ekaa kerta ikinä osti mulle lahjan. Toki oon saanut niitä päiväkodissa ja koulussa tehtyjä juttuja aikaisemmin, mutta muuten se ei oo vielä koskaan mitään hommannut. Tosin muistuttelin asiasta kyllä pitkin viikkoa :D mun agenda ei siis oo sinällään se että mä just saisin lahjan, vaan ylipäänsä se että teini oppisi ja alkaisi tajuta, että merkkipäivinä toisia ihmisiä pitää muistaa. Siskollaan on synttärit heinäkuussa, joten alotan synttärilahjamuistuttelun sitten heinäkuun alussa ja ehkä tänä vuonna siskokin saisi lahjan jo. Omat synttärini oli helmikuussa ja puhuin että lahja ois kiva, niin vielä sillon ei viesti mennyt teinille perille :D
Tämä! Mun teinit muisti lahjalla ja itse tehdyllä kakulla ja kortilla. Nykyään, kun isompi teini on jo täysi-ikäinen tämä homma toimii näin automaattisesti, mutta olen itse opettanut ne tähän. Kertonut aina mitä hommaan omalle äidilleni ja sanonut suoraan, että odotan heidän muistavan mua äitienpäivänä.
Olen eronnut lasteni isästä. Uuteen suhteeseen mennessä päätin, että tästä lähtien sanon selkeästi ääneen mitä haluan, niin ettei mitään tarvitse lukea rivien välistä. Ja kas, sehän on toiminut. Ei nyt niin, että joka ikinen asia menisi mieleni mukaan, mutta mies esim. muistaa minua tavoilla, joita olen selkeästi ääneen toivonut.
Sama toimii muuten myös töissä. Sanoin esimiehelle mitä haluan tulevaisuudessa. Kun toiveitani vastaava tilaisuus tuli, pomo oli vinkannut minua siihen ja sain paikan. Eipä hän olisi tiennyt suositella minua, jos en olisi selkeästi kehittymistoivettani ilmaissut.
Ainoa mikä asiassa harmittaa, on se, että tajusin insinöörimäisen suoran kommunikoinnin voiman vasta yli kolmekymppisenä.
Valitettavasti ap on valinnut miehekseen passattavan, sitten kasvattanut samaa sorttia lasta perään.
Säännöt ja kunnioitus luodaan ihmissuhteiden alussa, ei vuosien päästä enää onnistu kun on jo toiselle kynnysmaton ja kodinkoneen sekoitus. Eli 100% joustaminen ja yksipuolinen huomiointi voi tuoda hymyä hetkeen, mutta tuskaa pitkässä juoksussa. Luonnollisesti ei saa hulluna pelätä konfrontaatiota ja uskaltaa sanoa (jos ymmärtää edes itse) että tämä peli ei vetele. 1000 pikkupuhetta opettaa ettei suhde kaadu riitaan. Hermoromahdus ja 1 puhe on avioero ja lellitty kujalla oleva teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se oli vitsi?
Meillä ainakin osaisin kuvitella et teini tekisi vastaavaa ja luulen et molemmat vaan nauraisi. Vielä kun erikseen mainitsee, et on jotain.
Juu, se oli vitsi. Siksi ei ollutkaan kiva, kun en vaan pystynyt reagoimaan naurulla (kuten normaalisti), vaan aloin itkeä.
Enkä halua mielenosoituksellisesti lähteä minnekään yksin syömään, vaan viettää ihan normaalin päivän. Hankalaa vaan, kun koko ajan itkettää.
Ap
Itsestään huolehtiminen ja itsensä hyvinvoinnin sekä onnellisuuden edelle laittaminen ei ole mielenosoitusta. Jokainen terveellä itsetunnolla elävä ihminen ajattelee myös omaa onnellisuuttaan, eikä muiden palvelemista ja itsensä sekä tunteidensa piilottamista, ettei muille tule paha mieli.
Nyt pois ovimaton roolista! Käteen kirja Sensitive is the New Strong, jos mahdollista, tai netistä Anita Moorjanin videoita empaatikoista. Empaatikko-ovimatolle on tärkeintä, että muut ovat onnellisia, oman itsensä kustannuksella, joka EI ole tervettä EIKÄ normaalia.
Rohkeasti kohti uutta itseä. Ansaitset sen! :)
Höpöhöpö. Onnellisuutensa ja omanarvontuntonsa ripustaminen muiden vastuulle ja varsinkaan niiden sitominen noinkin triviaaleihin asioihin kuin kukkapuskaan ja korttiin kerran vuodessa ei ole tervettä ja normaalia nähnytkään.
Se, että SINÄ et välitä lahjoista ja huomiosta merkkipäivänä ei tarkoita, etteikö se ole tärkeää jollekulle toiselle. Jos sinua ei huomioida sinun omalla rakkaudenkielelläsi, varmasti alkaa korveta sinuakin.
Jos muutenkin kohdellaan kuin itsestään selvyyttä, tämä katkaisee kamelin selän.
Olet oikeassa siinä, että pitää olla sen verran itsekunnioitusta, ettei anna muiden häiritä itseään. Hyvä itsekunnioitus tarkoittaa myös sitä, ettei anna ihmisten kohdella itseään miten tahansa ja kuitata se vaan, että ei siinä mitään. Hyvä itsekunnioitus nimenomaan sanoo, että tämä ei muuten käy, tästä tulee minulle paha mieli, tämä asia on minulle tärkeää vaikka se ei toiselle olisi hiiren v:n verran tärkeää.
Hyvä itsetunto ei tarkoita sitä, että alistuu mihin tahansa mukisematta ja nielee pahan mielensä. Se on suomalainen typeryys, luterilainen mentaliteetti, jossa mistään ei saa valittaa, mistään ei saa pahastua ja mitään tyhjänpäiväisiä asioita ei ainakaan surra, kuten jotain hemmetin lahjoja ja kortteja ja hyvä käytöstapoja.
Sääli, tänä päivänä kaikki meidän perinteet heitetään menemään, Suvirret ja muut perinteet.
Suvusta ja vanhuksista ei välitetä, näin lapsi ei opi eikä näe mitään tapoja, perinteitä. Uutta isiä ja äitiä lappaa ovesta sisään, kun entistä on viskataan ulos. Lapsiparat ramppaavat kahden kodin väliä, tietämättä mihin kuuluvat.
Näissä pesissä on turha vaatia lapsilta yhtään mitään, sitä saa mitä tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tosi surullinen monien vastaajien puolesta, koska heidän vastauksistaan huomaa, miten vähän he kokevat ansaitsevansa hemmottelua, huomiota ja luksusta elämäänsä. Suomalainen nainen on vähän kuin sellainen työjuhta, joka vain raahustaa ilotonta rinkiään eteenpäin, ja jos joku yrittäisi ystävällisesti vähän taputtaa kylkeä, osaisi se korkeintaan väistää tai näykkäistä taputtajan kättä.
Teille, jotka ette onnitteluista muka piittaa: järjestättekö kuitenkin juhlat muille perheenjäsenille, ja jos kyllä, niin miksi ihmeessä? Kaikkihan on kuitenkin vain markkinamiesten hömpötystä: joulut, synttärit ja muut merkkipäivät.
Aina toimiva keino on suhteuttaa ongelmiaan ja miettiä uudelleen: joku tälläkin hetkellä on lapseton tahtomattaan. Tai on kasvattanut murhaajan ja miettii sitä elämänsä pahimpana asiana. Tai on menettänyt lapsensa kauhealla tavalla.
Meillä ei koskaan ollut kummoista tunnekasvatusta ja se ainainen vitsi oli että milloin saa kakkua? Kenen juhla tää olikaan? Ja jotain typerää vittuilua joka tuntui olevan perheen tapa. En koskaan halannut äitiäni. Mutta ei hån halunnut olla keskipisteenäkään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei koskaan ollut kummoista tunnekasvatusta ja se ainainen vitsi oli että milloin saa kakkua? Kenen juhla tää olikaan? Ja jotain typerää vittuilua joka tuntui olevan perheen tapa. En koskaan halannut äitiäni. Mutta ei hån halunnut olla keskipisteenäkään.
Äitisi ei varmaan kokenut olevansa minkään arvoinen, ja huomio olisi siksi tuntunut kiusaannuttavalta. Onko sinulla itselläsi parempi itsetunto?
Teille on ilmaset kakkukahvitarjoilut suomen jokaikisessä kirkossa, seurakunnassa tai uskonnollisessa yhteisössä äitienpäivänä. Liput liehuu salossa. Pikkukylässäkin voi käydä vaikka 6 eri kirkossa peräjälkeen kakuilla syömässä ilmaiseksi.
Voisit itkeä tirauttaa lapsesi edessä ja sanoa että äiti itkee kun ei kukaan ollukkaan tehnyt korttia sinulle. Ehkäpä poika olisi sitten oppinut.
Ei tuollainen lapsi wokettamalla parane vaan remmillä. Ennen kun lapsia lyötiin asiat meni kaaliin myös autisteilla.
Vierailija kirjoitti:
Itke vaan. Perheen on terveellistä nähdä, miltä sinusta tuntuu. Että äiti ei ole mikään itsestäänselvä talouskone.
Meillä mies hoitaa äitienpäiväonnittelun, koska lapsi ei koe sitä tarpeelliseksi, vaikka olemme parhaamme mukaan hänelle yrittäneet opettaa, että muiden huomioiminen on hyväksi kaikille.
Voisko sitten ensi kerralla unohtaa sen lapsen synttärit ja joulun, kun ei kerran tunnu niin tarpeelliselta huomioida toisia.
Toivottaisin teinille samanlaisella lapulla hyvää synttäriä.