Millä lopettaa itku (äitienpäivä)?

Me sovittiin miehen kanssa aikapäiviä sitten, just esikoisen syntymän jälkeen että kun on isän ja äitienpäivät, niin toista PITÄÄ muistaa. Edes jollain tavalla. No, tottakai mä muistin miestä esikoisen ollessa pari kuukautta kun tuli eka isänpäivä, mutta sitten tottakai mies unohti äitienpäivänä muistaa mua (luojan kiitos onnitteli edes äitiään ja siskoaan joka oli just saanut esikoisensa) Piti oikein ison mölyn/kehui itseään siitä että äitejä on tärkeä onnitella) ja puhuin hänelle asiasta jolloin hän totesi "et sä mun äiti oo. Miks pitäis onnitella. Häh ??" !! Siinä sit ajattelin ettei voi mitään, mutta vastapainoisesti päätin ns unohtaa seuraavana isänpäivänä muistaa häntä ja kehuskelin (kuten hänkin oli kehunut äitienpäivänä) kuinka isejä on tärkeä onnitella ja onnittelin omaa isääni ja veljeäni jolla kaksi lasta. Mies totesi että olen törkeä kun en häntä voinut onnitella. Totesin samat sanat mitä hän mulle silloin jolloin hän totesi että hän alkaa yrittämään muistamaan muukin äitienpäivänä ja nyt tossa äitienpäivänä hän muistikin ja oli ostanut kivan pienen kukan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jo vuosia koordinoinut itse oman äitienpäiväni, ei tule pettymyksiä näin. Ostan kauniin kukan ed päivänä, ja yleensä jonkin hemmottelulahjan, kuten kivan kasvovoiteen lahjapakkauksessa. Sit asettelen ne illalla ruokapöydällä ja teen muutoinkin nätin kattauksen aamuksi valmiiksi. Ihana herätä aamulla, vaikka kaikki onkin ite tehtyä. Lapset vien ulos syömään iltapäivällä, en halua viettää itse keittiössä äitienpäivääni. Lähtökohtaisesti siis en odota keneltäkään mitään, järkkäillen ite pientä mukavaa etukäteen itselleni. Kuulostaa erikoiselta, mutta toimii.

Tuo ei auta siihen, että toivoisi muoden muistavan.

Tuo auttaa siihen, että ei jää vellomaan pettymyksen tunteeseen ja odottamaan muiden korjaavan tilanteen vaan ottaa tilanteen aiheuttamista tunteista itse vastuun.

Tässä on siis ero, tekeekö nuo järjestelyt marttyyrimoodissa ja pahaa mieltä puhkuen tavoitteena, että muut huomaisivat ja toimisivat vai tavoitellen itsessään hyvää mieltä.

Kyse on tunteiden ja ihmissuhteiden perusoppi: voit vaikuttaa vain siihen, miten itse toimit. Vastaaja on oivaltanut mitä itse tekemällä hän kokee mieluisan äitienpäivän. Tietenkään tuohon ei kannata lähteä jos se tuottaisi vain lisää pahaa mieltä.

On surullista, jos läheiset eivät toimi niin kuin haluaisi, mutta valitettavasti kukaan ei voi muuttaa kuin omaa tekemistä ja suhtautumista.

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja otin monta kuvakaappausta hyvistä kommenteista! Oma lapseni on vielä vauva, mutta miehessäni näkyy samanlaisia piirteitä, mitä täällä monen muunkin miehessä.

Tänä äitienpäivänä minua ei muistettu mitenkään, mutta se ei nyt haitannut kun oltiin miehen kanssa molemmat niin väsyneitä kun tässä on ollut kaikkea muuta hässäkkää. Mutta luin tästä ketjusta muutaman kommentin ääneen miehelleni ja mieheni kommentoi hieman hälyttävästi niihin, että ei hän ole sellainen ihminen, joka osaa toista muistaa tai juhlia juhlistaa....

Ilmeisesti minun täytyy alkaa keskustelemaan miehen kanssa äitienpäivästä ja muistakin juhlista, että toivoisin, että niitä yleisesti ottaen vietetään. Ja isänkin kuuluu osallistua juhlan tunnun luomiseen, en halua että kaikki on minun vastuulla. Ja tosiaan äitienpäivänä isän kuuluu lapsen kanssa muistaa äitiä ja isänpäivänä sitten taas minä muistan lapsen kanssa isää.

No lapsemme on tosiaan vielä vauva, nyt alan petaamaan tulevaisuutta niin, että minun ei tarvitse itkeä äitienpäivänä kun kukaan ei muistanut taaskaan. Oikeasti tuntuu surulliselta täällä monen puolesta :( Luulen, että suomalainen puhumattomuuden kulttuuri on syynä monien suruun, minunkin suhteessani se vaivaa ja ei auta muuta kuin alkaa sitä purkamaan ja opettelemaan puhumaan ja kertomaan omat tarpeet ja myös ottamaan toinen huomioon. Varmasti niin minulla kuin miehelläni on paljon opeteltavaa tämän asian suhteen.

Et tarvitse kuvakaappauksia ja keskusteluja. Sanot sille miehellesi, että teidän perheessänne vietetään äitienpäivää, ja että ukko hommaa silloin kukat ja kakkukahvit - tai mitä nyt haluatkaan. Jos mies yrittää jotain vinkua vastaan, niin sanot että ihan sama, mutta nyt kukkapuskaa ostamaan.

Ne perinteet alkavat nimenomaan jo silloin, kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. Jos oma mieheni olisi jättänyt ensimmäisen äitienpäivän huomioimatta, niin eipä kyllä olisi jättänyt seuraavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja otin monta kuvakaappausta hyvistä kommenteista! Oma lapseni on vielä vauva, mutta miehessäni näkyy samanlaisia piirteitä, mitä täällä monen muunkin miehessä.

Tänä äitienpäivänä minua ei muistettu mitenkään, mutta se ei nyt haitannut kun oltiin miehen kanssa molemmat niin väsyneitä kun tässä on ollut kaikkea muuta hässäkkää. Mutta luin tästä ketjusta muutaman kommentin ääneen miehelleni ja mieheni kommentoi hieman hälyttävästi niihin, että ei hän ole sellainen ihminen, joka osaa toista muistaa tai juhlia juhlistaa....

Ilmeisesti minun täytyy alkaa keskustelemaan miehen kanssa äitienpäivästä ja muistakin juhlista, että toivoisin, että niitä yleisesti ottaen vietetään. Ja isänkin kuuluu osallistua juhlan tunnun luomiseen, en halua että kaikki on minun vastuulla. Ja tosiaan äitienpäivänä isän kuuluu lapsen kanssa muistaa äitiä ja isänpäivänä sitten taas minä muistan lapsen kanssa isää.

No lapsemme on tosiaan vielä vauva, nyt alan petaamaan tulevaisuutta niin, että minun ei tarvitse itkeä äitienpäivänä kun kukaan ei muistanut taaskaan. Oikeasti tuntuu surulliselta täällä monen puolesta :( Luulen, että suomalainen puhumattomuuden kulttuuri on syynä monien suruun, minunkin suhteessani se vaivaa ja ei auta muuta kuin alkaa sitä purkamaan ja opettelemaan puhumaan ja kertomaan omat tarpeet ja myös ottamaan toinen huomioon. Varmasti niin minulla kuin miehelläni on paljon opeteltavaa tämän asian suhteen.

Et tarvitse kuvakaappauksia ja keskusteluja. Sanot sille miehellesi, että teidän perheessänne vietetään äitienpäivää, ja että ukko hommaa silloin kukat ja kakkukahvit - tai mitä nyt haluatkaan. Jos mies yrittää jotain vinkua vastaan, niin sanot että ihan sama, mutta nyt kukkapuskaa ostamaan.

Ne perinteet alkavat nimenomaan jo silloin, kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. Jos oma mieheni olisi jättänyt ensimmäisen äitienpäivän huomioimatta, niin eipä kyllä olisi jättänyt seuraavaa.

Eikö miehellä ole tuohon mitään sanottavaa? Jos hän haluaa perinteen, että äitienpäivästä ei hössötetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja otin monta kuvakaappausta hyvistä kommenteista! Oma lapseni on vielä vauva, mutta miehessäni näkyy samanlaisia piirteitä, mitä täällä monen muunkin miehessä.

Tänä äitienpäivänä minua ei muistettu mitenkään, mutta se ei nyt haitannut kun oltiin miehen kanssa molemmat niin väsyneitä kun tässä on ollut kaikkea muuta hässäkkää. Mutta luin tästä ketjusta muutaman kommentin ääneen miehelleni ja mieheni kommentoi hieman hälyttävästi niihin, että ei hän ole sellainen ihminen, joka osaa toista muistaa tai juhlia juhlistaa....

Ilmeisesti minun täytyy alkaa keskustelemaan miehen kanssa äitienpäivästä ja muistakin juhlista, että toivoisin, että niitä yleisesti ottaen vietetään. Ja isänkin kuuluu osallistua juhlan tunnun luomiseen, en halua että kaikki on minun vastuulla. Ja tosiaan äitienpäivänä isän kuuluu lapsen kanssa muistaa äitiä ja isänpäivänä sitten taas minä muistan lapsen kanssa isää.

No lapsemme on tosiaan vielä vauva, nyt alan petaamaan tulevaisuutta niin, että minun ei tarvitse itkeä äitienpäivänä kun kukaan ei muistanut taaskaan. Oikeasti tuntuu surulliselta täällä monen puolesta :( Luulen, että suomalainen puhumattomuuden kulttuuri on syynä monien suruun, minunkin suhteessani se vaivaa ja ei auta muuta kuin alkaa sitä purkamaan ja opettelemaan puhumaan ja kertomaan omat tarpeet ja myös ottamaan toinen huomioon. Varmasti niin minulla kuin miehelläni on paljon opeteltavaa tämän asian suhteen.

Et tarvitse kuvakaappauksia ja keskusteluja. Sanot sille miehellesi, että teidän perheessänne vietetään äitienpäivää, ja että ukko hommaa silloin kukat ja kakkukahvit - tai mitä nyt haluatkaan. Jos mies yrittää jotain vinkua vastaan, niin sanot että ihan sama, mutta nyt kukkapuskaa ostamaan.

Ne perinteet alkavat nimenomaan jo silloin, kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. Jos oma mieheni olisi jättänyt ensimmäisen äitienpäivän huomioimatta, niin eipä kyllä olisi jättänyt seuraavaa.

Eikö miehellä ole tuohon mitään sanottavaa? Jos hän haluaa perinteen, että äitienpäivästä ei hössötetä.

Totanoin - parisuhteessa varmaan toisen huomiointi positiivisella tavalla ei liene ihan kohtuuton odotus. Äitienpäivä äideille on keskimäärin tärkeä päivä. Herää kysymys, miksi miehen toive olla sitä huomioimatta olisi se painavampi? Tietenkään mitään älyttömyyksiä ei pidä vaatia, mutta perus hyvien tapojen mukainen hyvää äitienpäivää ja ehkä pieni omiin varoihin ja mieltymyksiin sopiva muistaminen ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä. En halua huomioida äitienpäivää vaikka niin toivot kuulostaa lähinnä k-päiseltä ellei kyse ole henkilöstä jolla on ongelmia omassa toimintakyvyssä eikä siihen siksi pysty. Toki jos vaatimus on kohtuuttomia sirkushuveja ja lahjoja niin se eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun ja otin monta kuvakaappausta hyvistä kommenteista! Oma lapseni on vielä vauva, mutta miehessäni näkyy samanlaisia piirteitä, mitä täällä monen muunkin miehessä.

Tänä äitienpäivänä minua ei muistettu mitenkään, mutta se ei nyt haitannut kun oltiin miehen kanssa molemmat niin väsyneitä kun tässä on ollut kaikkea muuta hässäkkää. Mutta luin tästä ketjusta muutaman kommentin ääneen miehelleni ja mieheni kommentoi hieman hälyttävästi niihin, että ei hän ole sellainen ihminen, joka osaa toista muistaa tai juhlia juhlistaa....

Ilmeisesti minun täytyy alkaa keskustelemaan miehen kanssa äitienpäivästä ja muistakin juhlista, että toivoisin, että niitä yleisesti ottaen vietetään. Ja isänkin kuuluu osallistua juhlan tunnun luomiseen, en halua että kaikki on minun vastuulla. Ja tosiaan äitienpäivänä isän kuuluu lapsen kanssa muistaa äitiä ja isänpäivänä sitten taas minä muistan lapsen kanssa isää.

No lapsemme on tosiaan vielä vauva, nyt alan petaamaan tulevaisuutta niin, että minun ei tarvitse itkeä äitienpäivänä kun kukaan ei muistanut taaskaan. Oikeasti tuntuu surulliselta täällä monen puolesta :( Luulen, että suomalainen puhumattomuuden kulttuuri on syynä monien suruun, minunkin suhteessani se vaivaa ja ei auta muuta kuin alkaa sitä purkamaan ja opettelemaan puhumaan ja kertomaan omat tarpeet ja myös ottamaan toinen huomioon. Varmasti niin minulla kuin miehelläni on paljon opeteltavaa tämän asian suhteen.

Kannattaa oikeasti alusta lähtien sanoa, mitä oikeasti haluaa. Esim. minä kyllä kerroin miehelleni, että pidän kukista ja tykkään saada niitä merkkipäivinä. Muistutin tästä myös ennen äitienpäivää, joten mies sanoikin, että osta sitten itsellesi joku kukka, kun käyt Prismassa. Ja minähän ostin. Vi**tti katsoa mokomaa rehua, joka muistutti siitä, että ei toinen voinut edes kukkakimppua hommata työmatkallaan.

Ostan kyllä kukkia kotiin muutenkin, mutta juhlapäivinä haluan, että joku muu ostaa sen kukan minulle. Tai sitten ollaan ilman kukkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!

Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä?  Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.

Ap vastaa:

Haluaisin sanoa, että "päivät" eivät ole tärkeitä ja tätä olen yrittänyt itselleni uskotella, mutta nähtävästi silti ovat. Asiasta on siis keskusteltu (ja riidelty) vuosien myötä monta kertaa ja minulle on tolkutettu sitä samaa, mitä jotkut ovat tässäkin ketjussa sanoneet. "Ei se yksi lahja, kukka, kortti, halaus ole merkityksellinen, vaan se kaikki muu arki on. Se arki, jossa rakkaus ja välittäminen näkyy." Siksi yritin hammasta purren yritin sunnuntaina olla välittämättä, mutta huonostipa se onnistui. Ymmärrän, että perheenjäsenilleni tällaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta he eivät myöskään ymmärrä, että minulle on. Yritän ajatella, että he eivät tarkoita sillä pahaa, vaan eivät vaan muista/huomaa/ajattele, mutta silti kerrasta toiseen petyn, vaikka kuinka päätän olla pettymättä.

Ap

Onnitteleeko lapset esim miestäsi/isäänsä isänpäivänä? Ja odottaako mies tuolloin myös sinulta lahjoja tai esim lempiruokaansa, kunnon aamupalaa/brunssia ym?

Onnittelevat, koska organisoin tuon. En usko, että mies odottaa lahjoja, mutta toisaalta ei ole kokemusta siitä, että häntä ei olisi juhlittu. Ainakaan hääpäivänä ei odota lahjoja, koska ei hääpäivää yleensä muista.

En tiedä kuinka moni "en mä mistään lahjoista välitä" olisi täysin tyytyväinen esim. jouluna, jos olisi se ainoa perheenjäsen, joka ei saa yhtään lahjaa. "Äiti on tainnut olla tuhma, heh, heh."

Ap

Nyt päätät sen että et organisoi seuraavaa isänpäivää tai miehesi synttäreitä. Vaan olisit kuin mitään isänpäivää tai synttäreitä ei olisikaan. Katsoo miten mies ja lapset suhtautuu asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!

Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä?  Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.

Ap vastaa:

Haluaisin sanoa, että "päivät" eivät ole tärkeitä ja tätä olen yrittänyt itselleni uskotella, mutta nähtävästi silti ovat. Asiasta on siis keskusteltu (ja riidelty) vuosien myötä monta kertaa ja minulle on tolkutettu sitä samaa, mitä jotkut ovat tässäkin ketjussa sanoneet. "Ei se yksi lahja, kukka, kortti, halaus ole merkityksellinen, vaan se kaikki muu arki on. Se arki, jossa rakkaus ja välittäminen näkyy." Siksi yritin hammasta purren yritin sunnuntaina olla välittämättä, mutta huonostipa se onnistui. Ymmärrän, että perheenjäsenilleni tällaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta he eivät myöskään ymmärrä, että minulle on. Yritän ajatella, että he eivät tarkoita sillä pahaa, vaan eivät vaan muista/huomaa/ajattele, mutta silti kerrasta toiseen petyn, vaikka kuinka päätän olla pettymättä.

Ap

Onnitteleeko lapset esim miestäsi/isäänsä isänpäivänä? Ja odottaako mies tuolloin myös sinulta lahjoja tai esim lempiruokaansa, kunnon aamupalaa/brunssia ym?

Onnittelevat, koska organisoin tuon. En usko, että mies odottaa lahjoja, mutta toisaalta ei ole kokemusta siitä, että häntä ei olisi juhlittu. Ainakaan hääpäivänä ei odota lahjoja, koska ei hääpäivää yleensä muista.

En tiedä kuinka moni "en mä mistään lahjoista välitä" olisi täysin tyytyväinen esim. jouluna, jos olisi se ainoa perheenjäsen, joka ei saa yhtään lahjaa. "Äiti on tainnut olla tuhma, heh, heh."

Ap

Nyt päätät sen että et organisoi seuraavaa isänpäivää tai miehesi synttäreitä. Vaan olisit kuin mitään isänpäivää tai synttäreitä ei olisikaan. Katsoo miten mies ja lapset suhtautuu asiaan.

En tiedä, haluanko olla mikään kostaja. Olen selvästi se, jolle tällaiset asiat ovat tärkeimpiä, joten jos jätän juhlat juhlimatta, niin kiusaan vain eniten itseäni. Haluanko elää perheessä, jossa jokainen päivä on samanlaista tasaisenharmaata arkea?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!

Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä?  Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.

Ap vastaa:

Haluaisin sanoa, että "päivät" eivät ole tärkeitä ja tätä olen yrittänyt itselleni uskotella, mutta nähtävästi silti ovat. Asiasta on siis keskusteltu (ja riidelty) vuosien myötä monta kertaa ja minulle on tolkutettu sitä samaa, mitä jotkut ovat tässäkin ketjussa sanoneet. "Ei se yksi lahja, kukka, kortti, halaus ole merkityksellinen, vaan se kaikki muu arki on. Se arki, jossa rakkaus ja välittäminen näkyy." Siksi yritin hammasta purren yritin sunnuntaina olla välittämättä, mutta huonostipa se onnistui. Ymmärrän, että perheenjäsenilleni tällaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta he eivät myöskään ymmärrä, että minulle on. Yritän ajatella, että he eivät tarkoita sillä pahaa, vaan eivät vaan muista/huomaa/ajattele, mutta silti kerrasta toiseen petyn, vaikka kuinka päätän olla pettymättä.

Ap

Onnitteleeko lapset esim miestäsi/isäänsä isänpäivänä? Ja odottaako mies tuolloin myös sinulta lahjoja tai esim lempiruokaansa, kunnon aamupalaa/brunssia ym?

Onnittelevat, koska organisoin tuon. En usko, että mies odottaa lahjoja, mutta toisaalta ei ole kokemusta siitä, että häntä ei olisi juhlittu. Ainakaan hääpäivänä ei odota lahjoja, koska ei hääpäivää yleensä muista.

En tiedä kuinka moni "en mä mistään lahjoista välitä" olisi täysin tyytyväinen esim. jouluna, jos olisi se ainoa perheenjäsen, joka ei saa yhtään lahjaa. "Äiti on tainnut olla tuhma, heh, heh."

Ap

Nyt päätät sen että et organisoi seuraavaa isänpäivää tai miehesi synttäreitä. Vaan olisit kuin mitään isänpäivää tai synttäreitä ei olisikaan. Katsoo miten mies ja lapset suhtautuu asiaan.

En tiedä, haluanko olla mikään kostaja. Olen selvästi se, jolle tällaiset asiat ovat tärkeimpiä, joten jos jätän juhlat juhlimatta, niin kiusaan vain eniten itseäni. Haluanko elää perheessä, jossa jokainen päivä on samanlaista tasaisenharmaata arkea?

Ap

Ehdotan, että jatkat juhlien järjestämistä omaksi iloksesi. Niin muiden kuin omien juhlien. Ja jos ei huvita tai ilostuta, lopeta sitten. Anna itsellesi lupa olla lahjojen arvoinen ja osta niitä itsellesi kun siltä tuntuu. Synttäreillä, jouluna ja äitienpäivänä. Kiitollisuus mahdollisuudesta olla äiti on hyvä syy juhlia vaikka yksin, jos kukaan muu ei huomaa iloon yhtyä. Kyllä itseäkin saa kiittää ja olla ylpeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olet paikkasi valinnut. Lapsesi kasvattanut. Puhu. Kerro mitä haluat, niin ne muutkin meillä menee hienosti ihmiset tekee. Muija määrää ja somekuvat kimmeltää. 😅

Hyvää päivää! Äitienpäivä on joka päivä. Älä alennu ovimatoksi.

Aika harva ihminen opettaa  lapsensa tarkoituksella itsekkääksi ja välinpitämättömäksi. Onko kyseessä joku tämän päivän ilmapiiriin ja asenteisiin liittyvä ilmiö? Ihminenhän on kuitenkin jonkinlainen apina, hän apinoi ja matkii toisten tekemisiä. Jos mainoksissa, elokuvissa, somessa jne esitetään  vuositolkulla huonoa käytöstä, niin kai sillä on jokin vaikutus meihin?

Kaikki sikiäjät kuitenkin ottavat sen omaksi kunniakseen, jos lapsi osaa käyttäytyä hyvin 😑

Kuinka yksinkertaisia oikein ovat.